Eurajoen Olkiluodon luontoselvitys 1997

Työ raportti 9 7-66 Eurajoen Olkiluodon luontoselvitys 1997 Mikko Siitonen Pertti Ranta Ympäristötutkimus Oy Metsätähti Joulukuu 1997 POSIVA OY Mikonkatu 15 A, FIN-001 00 HELSINKI. FINLAND Tel. +358-9-2280 30 Fax +358-9-2280 3719

Työraportti 97-66 Eurajoen Olkiluodon luontoselvitys 1997 Mikko Siitonen Pertti Ranta Ympäristötutkimus Oy Metsätähti Joulukuu 1997

TEKIJÄORGANISAATIO: TILAAJA: TILAUSNUMERO: TILAAJAN YHDYSHENKILÖ: KONSULTIN YHDYSHENKILÖ: TYÖRAPORTTI: Ympäristötutkimus Oy Metsätähti Hitsaajankatu 1 00810 HELSINKI POSIVAOy Mikonkatu 15A 00100 HELSINKI 9598/97/TIMO Dl Antti Ikonen Mikko Siitonen 97-66 TEKIJÄT: VASTUUHENKILÖT: Mikko Siitonen Pertti Ranta Mikko Siitonen, Pertti Ranta

Posivan työraporteissa käsitellään käynnissä olevaa tai keskeneräistä työtä. Esitetyt tulokset ovat alustavia. Raportissa esitetyt johtopäätökset ja näkökannat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa Posiva Oy:n kantaa.

TIIVISTELMÄ EURAJOEN OLKILUODON LUONTOSELVITYS 1997 Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa vuonna 1997 alkaneessa YVA-menettelyssä tarvittavat taustatiedot tutkimusalueen luonnonarvoista. Näiden tietojen avulla loppusijoituslaitos pyritään suunnittelemaan siten, että alueelle tunnusomaiset lajit ja elinympäristöt säilyvät monipuolisina. Olkiluodon tutkimusalue sijaitsee Selkämeren eteläosan rannikolla. Tutkimusalueeseen kuuluu pääosa Olkiluodon saaresta sekä lähiympäristön pikkusaariaja luotoja. Saariston vyöhykejaossa tutkimusalue ulottuu ulkosaariston reunailta sisäsaaristoon. Rannikkoaja saaria luonnehtivat rantaniityt ja kiviset niittyrannat, laajat tervaleppämetsät ja ruovikot. Olkiluodon sisäosissa on pääosin lehtomaisia metsiä ja kalliometsää sekä pieniä reheviä suolaikkuja. Myös rakennettua ympäristöä on paljon. Puustorakenne vaihtelee suuresti tutkimusalueen eri osissa, mutta taimikot ja valoisat varttuneet lehtimetsät ovat vallitsevia. Maastoinventointeja varten tutkimusalue ( maapinta-ala noin 8 km 2 ) jaettiin 500 x 500 m kartoitusruuduiksi ( 49 kpl). Ruuduilta kartoitettiin systemaattisesti putkilokasvilajisto, biotoopit ja eräitä metsä- ja rannikkoluonnon rakennetekijöitä. Lisäksi alueelta rajattiin ja kuvailtiin arvokkaita luontokohteita ja laajempia merkittäviä luontokokonaisuuksia. Tutkimusmenetelmä on kehitetty Suomessa 1990-luvulla. Aineiston käsittely perustui valinta-algoritmeihin. Analyysien perusteella tunnistettiin tutkimusalueen luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät ruudut eri perustein. Tulosten pohjalta määriteltiin biodiversiteetin kannalta arvokkain ruutu yhdistelmä, johon sisältyy tutkimusalueen kasvilajista ja biotooppivaihtelu kokonaisuudessaan. Myös linnusta kartoitettiin 1997. Tutkimusalueelta ei tavattu valtakunnallisesti uhanalaisia kasvilajeja. Paikallisesti huomionarvoisia lajeja esiintyi lähinnä rantaniityillä ja tervaleppäkorvissa. Tutkimusalueen vanhoista metsistä löydettiin kolme huomionarvoista kääpälajia: lakkakääpä, ruostekääpä ja ku usenkääpä. Tutkimusalueelta rajattiin 14 arvokasta pienkohdetta ja kaksi laajempaa merkittävää luontokokonaisuutta. Tyypillisiä arvokkaita kohteita olivat runsaslajiset rantaniityt, tervaleppämetsät, lintuluodot, tervaleppäkorvet ja vanhanmetsän alueet. Arvokkaat alueet painottuvat rannikon tuntumaan. Suunnitellulla laitosalueella kohteita on vähän. Avainsanat kasvit, uhanalaiset lajit, biotoopit, ekologia, luontovaikutukset, arvokkaat elinympäristöt, virkistyskäyttö, YVA.

ABSTRACT THE NATURE INVENTORY IN OLKILUOTO (EURAJOKI COMMUN, SOUTH WEST FINLAND) IN 1997 The aim of the project is to carry out the basic information for environmental impact assessment (EIA), which begun in the 1997. The main goal is to mitigate or prevent the harmful impacts of the construction and maintenance of the final repository of the nuclear waste for the nature values and recreational usein the study area. The study area (about 8 km 2 ) is situated at the seashore of the Baltic Sea. The area consists of the big Olkiluoto island and many little islands and rocks in its vicinity. The common biotopes near the seashore and in the archipelago are meadows, rocky shores, black alder groves and colonies ofcommon Reed (Phragmites australis). The landscape of the Olkiluoto inland area is characterized by commercial forests, rockyhius and nutrient-richs, but mostly drained mires. The forest structure is dominated by the young pine plantations and older spruce or broad-leaved forests. The botanical and ecological inventories consist of combination of systematic grid mapping and identification and demarcation the small areas of the conservation value. The field survey was made for every grid unit (500 x 500 m). The systematic research included inventories of vascular plants, biotopes and selected environmental factors. Some key biotope patches with high conservation value were identified and located. The birdlife was also inventoried in 1997. Various applications of reserve selection algorithms were used as a tool for analysing the data base. As a result of the analysis, every grid unit was classified according to the importance for biodiversity at landscape ecologicallevel (study area). After that, ecological priority areas were identified. The selected areas represent the highest diversity of vascular plants and biotopes in the study area. No populations of nationally endangered plant species were found in the study area. Some locally rare or otherwise notable vascular plant species were detected. Of the polyporus, one species in need for monitoring on nationallevel observed. Many key biotope patches and other small areas with high conservation value were identified and located. Most of them are seashore meadows with high species richness, black alder forests, old growth forests and little islands. Themost of the valuable areas situated at the seashore. Keywords plants, threatened species, biotopes, ecology, nature impacts, EIA, recreational use

5 SISÄLTÖ: Tiivistel mä Abstract Esipuhe 6 1. TUTKIMUSALUEEN YLEISKUVAUS 6 1.1. Sijainti, koko ja maanomistus 6 1.2. Maastonmuodot 8 1.3. Luontotyypit 8 1.3.1. Metsät 8 1.3.2. Suot 11 1.3.3. Merenrantakasvillisuus 13 1.3.4. Pienvedet 16 1.3.5. Rakennettu ympäristö ja kulttuuriympäristöt 17 2. MENETELMÄT 19 2.1. Olemassa olevan tiedon keruu 19 2.2. Ruutukartoitus 19 2.3. Sietooppikartoitus 20 2.4. Alueiden arvottaminen 20 3. TULOKSET 21 3.1. Ruutujan arvotus 21 3.1.1. Rehevät kosteikot 21 3.1.2. Rehevät metsäalueet 21 3.1.3. Rantaniityt 21 3.1.4. Lajistollinen monimuotoisuus ja biotooppimonimuotoisuus 25 3.1.5. Rakennetekijöiden monimuotoisuus 25 3.1.6. Merkittävin ruutuyhdistelmä 30 3.2. Biotoopit ja arvokkaat aluekokonaisuudet 30 3.2.1. Arvokkaat pienkohteet 30 3.2.2. Arvokkaat aluekokonaisuudet 34 3.3. Marjastus, sienestys, metsästys ja kalastus sekä eläimistähavaintoja 34 3.4. Muu virkistyskäyttö 4. TULOSTEN ARVIOINTI 36 4.1. Yleistä 36 4.2. Suunnitellun laitosalueen vaikutukset luontokohteisiin ja lajistoon 37 4.2.1. Kokonaisvaikutukset tutkimusalueen luonnonarvoihin 37 4.2.2. Vaikutukset aluetasolla 37 4.2.3 Vaikutukset lajistoon 37 4.2.4. Vaikutukset marjastukseen, sienestykseen, metsästykseen ja kalastukseen 37 KIRJALLISUUS 38 36 LIITE 1. LIITE 2. MAASTOTALLENNUSLOMAKE OLKILUODON TUTKIMUSALUEEN PUTKILOKASVILAJISTO 40 52

6 ESIPUHE Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta on tutkittu Suomessa 1980-luvun alusta lähtien. Loppusijoituksesta ja siihen liittyvistä tutkimuksista vastaa IVO:n ja TVO:n omistama Posiva Oy. Tutkimuksen kohteena on neljä sijoituspaikkavaihtoehtoa,joista lopulliseksi sijoitusalueeksi valitaan yksi. Osana alueiden valintaprosessia suoritetaan lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA),johon sisältyy myös loppusijoituksen luontovaikutusten arviointi. Tätä varten eri loppusijoituspaikkaehdokkaiden luontoarvot kartoitettiin vuosina 1996-1997. Luontotutkimuksiin sisältyvät kasvillisuus- ja elinympäristöinventoinnit sekä niihin liittyvät virkistyskäyttöselvitykset teki Ympäristötutkimus Oy Metsätähti Posiva Oy:n toimeksiannosta. Linnustatutkimukset teetettiin Suomen BirdLife ry:ssä. Mahdollisia loppusijoitusalueita ovat Eurajoen Olkiluoto, Kuhmon Romuvaara, Loviisan Hästholmen ja Äänekosken Kivetty. Luontotutkimukset aloitettiin vuonna 1996, jolloin inventoitiin Kivetyn alueen kasvillisuus ja biotoopit sekä pikkunisäkäslajisto. Keväällä 1997 kartoitettiin kaikkien tutkimusalueiden linnusto. Vuoden 1997 aikana tehtiin kasvillisuus- ja biotooppi-inventoinnit Eurajoen, KuhmonjaLoviisan tutkimusalueilla. Kasvillisuus- ja biotooppitutkimukset julkaistaan kultakin tutkimusalueelta omana tutkimusraporttina. Linnustatutkimuksen tulokset julkaistaan yhtenä, kaikki tutkimusalueet kattavana raporttina. Kasvillisuus- ja biotooppiraportteihin sisältyy tietoa tutkimusalueiden arvokkaista luontokohteista, niiden suojelutarpeista sekä alustavia arvioita luontoon kohdistuvista vaikutuksista. Arvioinnin pohjana käytettiin systemaattista ruutukartoitusta, joka käsitti putkilokasvilajiston, epifyyttiset sammal et ja makrojäkälät sekä monivuotiset käävät. Raporteissa on myös aineistoa tutkimusalueiden eläimistöstä ja Sienilajistosta sekä maassa kasvavista sammalista, mutta näitä eliöryhmiä ei inventoitu systemaattisesti. Raportteihin sisältyy yleispiirteistä tietoa alueiden virkistyskäytöstä ja maisemallisista arvoista. Olkiluodon kasvillisuus- ja biotooppitutkimuksen tekivät tutkijat Mikko Siitonen ja Pertti Ranta Metsätähti Oy:stä. Aineiston käsittelyyn ja raportointiin on lisäksi osallistunut Seppo Mäkinen ja Antti Tanskanen. Tilaajan puolelta työtä on valvonut Dl Antti Ikonen. 1. TUTKIMUSALUEEN YLEISKUVAUS 1.1. Sijainti, koko ja maanomistus Tutkimusalue sijaitsee Eurajoen kunnan Olkiluodossa Etelä-Satakunnassa (kuva 1 ). Kasvimaantieteellisesti alue sijoittuu vuokkovyöhykkeen eteläosaan. Tutkimusalue käsittää suurimman osan Olkiluodon saaren länsiosasta sekäjoukon pikkusaariaja luotoja. Maa-alueen kokonaispinta-ala on noin kahdeksan neliökilometriä. Vesilinnustoa lukuunottamatta tutkimuksissa ei tarkasteltu meri aluetta. Tutkimusalueen suhteellisen mereinen luonne näkyy eräissä kasvistollisissa erityispiirteissä, kuten harmaalepän (Alnus incana), metsäkastikan (Calamagrostis arundinacea) ja kielon (Convallaria majalis) harvinaisuutena tai puuttumisena metsäkasvillisuudesta. Vastaavasti variksenmarja (Empetrum nigrum) on yleinen kalliokasvinaja ruohoka-

7 OLKILUODON LUONTOINVENTOINTI1997 201 205 OLKILUODON TUTKIMUSALUE Kuva 1.Luontotutkimusalue

8 nukka(cornus suecica) esiintyy saarten rannoilla. Tutkimusalueen länsiosa ulottuu ulkomeren tuntumaan, kun taas kaakkoisosa edustaa tyypillistä sisäsaaristoa. Pohjois- ja etelärannikon olosuhteet muistuttavat välisaaristoa. Maankohoaminen etenee alueella noin 6 mm vuodessa ja meren suolapitoisuus on likimain 0,5 prosenttia. Pääosa tutkimusalueesta on TVO:n omistuksessa tai hallinnassa. Imatran Voima Oy omistaa metsäalueita tutkimusalueen keskiosissa ja valtio (Metsähallitus) etelässä. Tutkimusalueen itäosassa on yksityismaita. 1.2. Maastonmuodot Valtaosa tutkimusalueesta on alavaaja varsin tasaista maastoa. Korkein kohta, Liiklankallion laki, kohoaa merenpinnasta vain noin 18 metriä. Yli 10 metrin korkuisia mäkiä ovat lisäksi Selkänummenharju ja luonnonsuojelualueen kalliot, sekä Syöpävuori tutkimusalueen kaakkoiskulmassa. Maastonmuodot ovat loivapiirteisiä: alueella ei tapaa mainittavia jyrkänteitä tai huomattavia rinteitä. Suuria siirtolohkareita ja louhikoita on erityisesti Kamamaan ja Marikarinnokan maastossa. Maaperä tutkimusalueelia on pääosin kivistä moreenia. Notkoissa esiintyy myös savea ja ohuita turvekerroksia, voimala-alueella lisäksi laajoja täyttömaa-alueita. Avokallioita tapaa vain pieninä erillisinä paljastumina mäkien laki osissa. Lähes koko tutkimusalue on noussut merestä alle 2000 vuotta sitten. 1.3. Luontotyypit 1.3.1. Metsät Puuston ikärakenne Tutkimusalueen metsät voidaanjakaa ikärakenteen perusteella kolmeen suuralueeseen. Tutkimusalueen keskiosissa Selkänummenharjulta satamaan vievän tien itäpuolelle puusto on lähes kauttaaltaan nuorta: varttuneita ja nuoria taimikoi ta sekä nuorta kasvatusmetsää. Näiden taimikoiden valtapuina kasvavat tavallisesti mänty tai koivu, kuusta ja kosteilla paikoilla tervaleppää kasvaa runsaasti sekapuuna. Alue oli aikaisemmin Metsähallituksen hallinnassa, joka 1960- ja 1970-luvuilla teki siellä laajoja avohakkuita. Laitosalueen ympäristössä on laaja vanhahkon ja varsin luonnonmukaisen metsän alue, jossa valtapuuston muodostaa yleensä koivu tai kuusi, rannoilla tervaleppä. Näissä metsissä esiintyy yksittäin tai pieninä ryhminä kookkaita raitoja, pihlajiaja haapoja. Näillä TVO:nja osin IVO.n omistamilla alueilla on pyritty puistomaiseen metsänhoitoon: tyypillinen maisemakuva on nykyisin vanhahkon ja väljän lehtipuuston muodostama valtapuusto ja aukkoiset kuusialikasvokset (kuva 2). Alueella on kuitenkin myös kuusikoitaja rehevissä korvissa tervaleppämetsiköi tä. Tutkimusalueen itä- ja eteläosassa on varttuneita talousmetsiä ja vanhaa metsää, valtapuuna kuusi tai kalliomailla mänty. Koivua kasvaa sekapuuna runsaasti, haapa on harvinainen. Osa näistä metsistä on hakattu 1997 siten, että pystyyn on jätetty väljä koivuval-

9 taineo lehtipuusto. Metsähallituksen hallinnoima luonnonsuojelualue on kauttaaltaan vanhaa metsää, ei kuitenkaan varsinaista aarniometsää. Sen pohjoispuolella on laaja parin vuoden takainen hakkuuaukko. Tuoreita, mutta pienialaisempia avohakkuita on tehty myös tutkirousalueen itäosan yksityismailla. Koko tutkimus alueella on rantojen tervalepikoita ja kallioiden männiköitä säästetty hakkuiden yhteydessä. Siten näiden ympäristöjen metsäkuva on yleensä hyvin luonnontilainen. Kangasmetsät Suurin osa tutkimusalueen metsistä edustaa erilaisia lehtomaisia kankaita tai reheviä tuoreita kankaita. Lievää soistumista näkee yleisesti tasaisilla mailla. Kalliomäkien rinteillä esiintyy myös kuivahkoja kankaita, mutta niiden kokonaispinta-ala on pieni. Kangasmetsien kasvillisuus on tavanomaista Satakunnan rannikon metsäalueille. Rantametsät ja tervaleppäkorvet Kuva 2. Selkänummenharjun länsipuolista koivumetsää. Seassa isoa raitaa. Lähes kaikkia tutkimusalueen rantoja reunustaa tervaleppävaltainen lehtomainen rantametsä (kuva 3 ). Vyöhyke voidaan tavallisesti jakaa kosteampaan mesiangervovaltaiseen ja kuivempaan, lehtoruohojen vallitsemaan alavyöhykkeeseen. Kasvillisuustyyppi ei varsinaisesti edusta mitään tiettyä lehtotyyppiä, vaan sitä on tässä raportissa käsitelty omana merenrannan tervaleppämetsän tyyppinä. Tervaleppämetsä puuttuu vain kalliorannoilta, Marikarinnokan ja Kornamaan louhikkorannoilta sekä eräiltä luodoilta. Kaalon alueen jyrkillä rannoilla vyöhyke on usein huonosti kehittynyt. Tervaleppämetsän kasvillisuus on hyvin luonteenomaista. Kosteissa osissa merenrannan tuntumassa kasvaa mesiangervon ( Filipendula uimaria) ohella runsaasti vadelmaa ( Rubus idaeus), nokkosta (Urtica dioica), ranta-alpia (Lysimachia vulgaris), hiirenporrasta (Athyriumfilix-femina), isoalvejuurta (Dryopteris expansa), metsäalvejuurta (D. carthusiana), punakoisoa (Solanum dulcamara), niittykellukkaa (Geum rivale), kastikoita ( Calamagrostis ssp.) ja puna-ailakkia ( Silene dioica), joskus myös keltaängelmää (Thalictrumflavum). Ulkopään-Tyrniemen alueella esiintyy hyvin runsaasti lehtotähtimöä (Stellaria nemorum). Tyypillisiä pensaita ovat orjanruusu (Rosa dumalis) ja pohjanpunaherukka (Ribes spicatum). Tervalepän alla kasvaa usein runsaasti tuomea. Ylempänä kuivemmilla alueilla kasvavat runsaina mm.lehtonurmikka ( Poa nemoralis ), nuokkuhelmikkä ( Melica nutans ), lillukka ( Rubus saxatilis ), ahomansikka ( Fragaria vesca), metsäorvokki (Viola riviniana), tesma ( Milium effusum), käenkaali ( Oxalis acetosella), oravanmarja (Maianthemum bifolium), sudenmarja (Paris quadrifolia)

10 Kuva 3. Rehevää ja järeäpuista tervaleppämetsää Santalahdessa, ruutu 48. ja mustikka (Vaccinium myrtillus). Etenkin Liiklankallio-Flutanperän alueella näissä metsissä kasvaa myös jänönsalaattia ( Myce lis muralis). Pensaskerroksen muodostaa usein taikinamarja ( Ribes alpinum). Puustossa esiintyy tervalepän ohella runsaasti koivua, pihlajaa, raitaaja kuusta, joskus myös vaahteraa. Edustavimmat ja laajimmat tervaleppämetsät sijoittuvat Ulkopäästä Tyrniemen itäpuolelle ulottuvalle rannikolle. Huomattavia tervalepikoita tapaa lisäksi Flutanperän ja Liiklanperän ympäristössä sekä Santalahden rannoilla. Komeita tervalepikoita esiintyy myös joillain saarilla, erityisesti Tymikarilla. Tervaleppäkorpia löytää etäämpänä merestä lehtomaisen metsän painanteissa. Näiden metsiköiden puusto on usein hyvinjäreää tervaleppää, seassa kuusta ja koivua. Kasvillisuuden valtalajeina esiintyvät suuret saniaiset, erityisesti isoalvejuuri ja hiirenporras, harvoin myös kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris). Tyypillistä lajistoa edustavat lisäksi ranta-alpi, metsäkorte ( Equisetum sylvaticum), viitakastikka ( Calamagrostis canescens ), mesiangervo, käenkaalija oravanmarja. Useimmat tervaleppäkorvet ovat pienialaisia, mutta niitä näkee tutkimusalueelia melko runsaasti. Edustavimmat kohteet ilmenevät kartalta sivulla 33. Ojitusten takia monen tervaleppäkorven kasvillisuus on muuttunut lehtomaisempaan suuntaan. Kalliometsät ja muu kalliokasvillisuus Tutkimusalueen alavilla ja loi vapiirteisillä kallioilla kasvaa harvaa männikköä. Kalliometsien männiköitä on säästetty hakkuissa, joten niiden puusto on varsin luonnonmukaista. Monia tasaisia kalliopintoja peittää yhtenäinen, kulumaton jäkäläkasvusto. Kasvillisuus kallioilla on vähälajista ja vaatimatonta, valtalajeina kanerva ( Calluna vulgaris) ja usein variksenmarja ( Empetrum nigrum), joskus myös rämevarvut juolukka

11 (Vaccinium uliginosum) tai suopursu (Rhododendron tomentosum). Usein ainoa selväpiirteinen kalliokasvi on ahosuolaheinä (Rumex acetosella) tai kallioimarre (Polygonum vulgare). Huomattavimmat kalliometsät sijoittuvat Selkänummenharjulle, Liiklankalliolle, Kaalon alueelle ja luonnonsuojelualueen kallioille (kuva 4). Selvästi kalliokasvillisuuden luonnehtimia kallioketoja ei tutkimusalueelta tavattu. JoiHain asutuksen tuntumassa sijaitsevilla tai muuten kulttuurivaikutteisilla kallioilla kasvoi mm. isomaksaruohoa (Sedum telephium), lehtoarhoa (Moehringia trinervia), jäykkärölliä (Agrostis vinealis), tuoksusimaketta (Anthoxanthum odoratum) ja kaihokieloa (Polygonatum odoratum). Kuva 4. Kaalon kärjen kalliomaastoa Muut metsäalueet Varsinkin laitosalueen ympäristössä esiintyy erilaisille joutomaille ja täyttömaille syntyneitä uusmetsiä, joiden aluskasvillisuudesta puuttuvat tyypilliset metsäkasvit kokonaan. Näiden metsien puuston muodostavat yleensä koivut, tervaleppä ja raita. Leveiden voimalinjojen alla on metsäkasvillisuus muuttunut voimakkaasti toistuvien raivausten seurauksena. Metsälajistan seassa kasvaa yleisesti niitty- ja piennarkasveja. jopa pienialaisia ketomaisia laikkuja näkee voimalinjojen alla kuivahkoilla rinteillä. 1.3.2. Suot Tutkimusalueen suoluonto on vaatimatonta ja vähäalaista. Alueen nuoruuden takia suot ovat ohutturpeisiaja yleensä reheviä. Vallitsevia tyyppejä ovat rehevät korvet ja Iuhtaiset nevat, joiden tyyppiä on vaikea määritellä. Kattavan ojituksen seurauksena ei täysin luonnontilaisia soita juurikaan tapaa.

12 Nevat, ruohokorpipainanteet ja rantaluhdat Tutkimusalueen huomattavimmat suot edustavat erilaisia ruohoisia tai Iuhtaisia nevoja. Merkittävin kokonaisuus on Olkiluodonjärvi, joka nimestään huolimatta on selväpiirteinen luhtaneva, tai osittain nevakorpi. Luonteenomaisia ovat järviruokovaltaiset alueet sekä suomyrttiluhdat ( Myrica gale) (kuva 5 ), mutta myös tyypillisempää ruohoista saranevaa tapaa paikoin. Ojituksesta huolimatta suo on melko luonnontilainen vesitaloudeltaan. Eri puolilla tutkimusalueen rantametsissä tapaa pieniä avonevojaja soistuneita painanteita. Ne ovat syntyneet matalien lahtien kuroutumisen tuloksenaja osa on säilynyt avonevoina pidempäänkin. Erityisen edustavia pikkusoita näkee Tymiemen alueella, Kaalossa ja Ulkopään metsissä. Näiden soiden valtalajeina kasvavat mm. kurjenjalka (Potentilla palustris), harmaasara (Carex canescens), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), isokarpalo (Vaccinium oxycoccus ), Iuhtasara ( Carex vesicaria), punakoiso, vehka ( Calla palustris) ja raate (Menyanthes trifoliata). Valtalaji vaihtelee kosteikosta toiseen. Komamaan eteläpuolella on myös laajempia rantaluhtia. Korvet Kaikki tutkimusalueen vähälukuiset korvet ovat reheviä saniaiskorpia tai ruohokorpia. Kasvillisuus on samantapainen kuin tervaleppäkorvissa, mutta valtapuuna kasvaa yleensä kuusi. Alueen korvet on ojitettu tehokkaasti, ja useimmat kohteet edustavat nykyisin muuttumia tai turvekankaita. Selväpiirteisiä korpia tapaa lähinnä tutkimusalueen itäreunassa. Korpimaista soistunutta metsää esiintyy laajalti tutkimusalueen sisäosissa, mutta näiden kohteiden korpiluonne on kärsinyt voimakkaasti ojituksistaja laajoista avohakkuista. Kohtalaisen hyvin säilyneitä korpia näkee Selkänummenharjun eteläpuolisissa metsissä. Kuva 5. Olkiluodonjärvi: suomyrttiluhtaa ja ruovikkoa.

13 Rämeet ja kalliopainannesuot Rämeluonto rajoittuu tutkimusalueelia muutamaan vähäiseen laikkuun, jotka kalliopainanteita lukuun ottamatta on ojitettu kokonaan. Huomattavia kalliopainanteiden rämeitä esiintyy erityisesti Selkänummenharjulla (kuva 6). Liiklansuo on alunperin ollut tyypillinen isovarpuräme, mutta se on suureksi osaksi menettänyt suomaiset piirteensä ojitusten takia. Paikalla kasvaa silti edelleen mm. vaivaiskoivua (Betula nana). Lähinnä kangasrämeiksi luokiteltavia paikkoja on useita tutkimusalueen itäosassa, Olkiluodonjärven ja tekojärven lähimaastossa. Kuva 6. Selkänummenharjun kalliomaastoa ja kalliosoistumia. 1.3.3. Merenrantakasvillisuus Tutkimusalueeseen sisältyy noin 30 km merenrantaa ja alueen rantakasvillisuus on rikas- ta ja monipuolista. Selkämeren eteläosassa murtoveden suolapitoisuus on verraten korkea ja luonteenomaiset suolakkokasvit ovat hyvin edustettuja. Rantojen mataluuden ja loivapiirteisyyden takia on merenrannan vyöhykkeisyys usein selvästi nähtävissä. Olkiluodon rannoilla voidaan tavallisimmin erottaa mereltä lähtien ruovikko -kivinen rantaniittyltyrnipensaikko -tervaleppämetsä. Monesti kuitenkin ruovikko vaihtuu suoraan tervalepikoksi tai välissä on kapea korkean ruohikon muodostama niitty. Toisinaan jyrkillä rannoilla ruovikko puuttuu ja tervalepikon edustalla on kapea kivikkoinen niittyranta. Rantaniityt Tutkimusalueen rantaniityt voidaan jakaa kivisiin niittyrantoihin ja varsinaisiin rantaniittyihin, jälkimmäiset edelleen matalakasvuisiin ja suurruohojen luonnehtiiniin niittyihin. Kivisiä niittyrantoja tapaa kaikkialla tutkimusalueen rannoilla, yleensä kuitenkin vain muutamien kymmenien tai satojen metrien pätkissä (kuva 7). Kivien välissä tapaa tyypillistä kasvi-

14 lajistoa, kuten suolavihvilää(juncus gerardii), rantakukkaa(lythrumsalicaria), meriasteria (Aster tripolium), peltovalvattia (Sonchus arvensis), ruokohelpeä (Phalaris arundinacea), väinönputkea (Angelica arganelica) ja joskus ruokopuntarpäätä (Alopecurus arundinaceus), merikaislaa(bolboschoenus maritimus) ja sinikaislaa ( Schoenoplectus tabernaemontaevnii). Karnamaan ja ja Marikarinnokan rantoja reunustaa lohkareikko, jossa rantakasvillisuus on niukkaa. Matalakasvuisia rantaniittyjä esiintyy eniten Flutanperästä Syöpäveden perukkaan ulottuvalla rantavyöhykkeellä, erityisesti luonnonsuojelualueen etelärannalla Lisäksi edustavia niittylaikkuja tapaa Ulkopäästä Munakarille ulottuvan rannikon poukamissa (parhaat kohteet Tyrniemen alueella) ja Kaalon etelärannalla. Matalakasvuiset niityt sijoittuvat katkonaisina vöinä tervalepikon ja ruovikoiden väliin, tai rajoittuvat suoraan avoveteen. Niittylaikkujen lajisto on hyvin monipuolista ja osin vaateliastakin. Kuva 7. Kivinen niittyranta Kaalon Otpäässä. Luonteenomaisia lajeja ovat merisara (Carex mackenzii), somersara (Carex glareosa), iso- ja pikkurantasappi (Centaurium littorale, C. pulchellum), merirannikki ( Glaux maritima), suolavihvilä, käärmeenkieli ( Ophioglossum vulgatum), ketohanhikki (Potentilla anserina), merisuolake (Triglochin maritima), meriratamo (Plantago maritima), isomaltsa (Atriplex prostrata), luhtakuusio (Pedicularis palustris), suolasänkiö (Odontites littorale), isolaukku (Rhinanthus serotinus), punanata (Festuca rubra), suo-orvokki (Viola palustris) ja jouhiluikka ( Eleocharis quinqeflora). Parhaiten kehittyneillä niittyrannoilla näkee myös hernesaraa (Carex serotinus), hinaa ( Danthonia decumbens ), viiukkoa ( Parnassia palustris ), ahopellavaa ( Linum catharticum) tai hetekaalia (Montiafontana). Suurruohojen luonnehtimat rantaniityt sijaitsevat tervalepikon edustalla ruovikon takana (Kuva 8). Raja tervaleppämetsän kasvillisuuteen on usein epäselvä. Valtalaji on tavallisesti mesiangervo ja muuta runsasta lajistoa edustavat kurjenmiekka (Iris pseudacorus), ranta-alpi, merivirmajuuri (Valeriana sambucifolia ssp. salina), nokkonen, pietaryrtti (Tanacetum vulgare), pujo (Artemisia vulgaris), viitakastikka, nlittykellukka, kyläkellukka (Geum urbanum), rantayrtti (Lycopus europaeus) ja karhunputki (Angelica sylvestris ). Tätä kasvillisuustyyppiä esiintyy tutkimusalueen rannoilla laajalti.

15 Kuva 8. Suurruohovaltaista rantaniittyä Tyrniemessä. Ruovikot Suojaisten lahtien perukoissa ja sisäsaariston puolella laajemminkin esiintyy ruovikoita (kuva 9). Tutkimusalueen laajimmat ruovikot löytyvät Kornamaan salmesta, Syöpäveden ja Santalahden alueelta, Flutanperän alueelta, Iso Kaalonperästä, Liiklanperästä sekä Tyrniemen ja Munakarin rannoilta. Ruovikot ovat järviruo' on muodostamia, mutta seassa kasvaa joskus hiukan järvikaislaa ( Schoenoplectus lacustris ), sinikaislaa ja merikaislaa. Kuva 9. Flutanperän ruovikkoa.

16 Kallio- ja louhikkorannat Loivapiirteisellä tutkimusalueelia kalliorantoja on vähän. Huomattavimpia kohteita ovat Syöpä vuori, Kaalon Otpää sekä Santalahden ja Tyrniemen edustan saaret. Lintusaarten kalliorantojen kasvillisuus edustaa tyypillistä Selkämeren rannikon kasvillisuutta, lajistossa mm.luotosorsimo (Puccinellia distans ssp. borealis), merisaunio (Tripleurospermum maritimum), ruoholaukka (Allium schoenoprasum), keltamaksaruoho (Sedum acre) ja punanata. Joskus rantakallioiden painumissa kasvaa runsaasti jäkkiä ( Nardus stricta). Tyrnikasvustot Selkämeren rannalla sijaitseva tutkimusalue osuu tyrnin (Hippophae rhamnoides) esiintymisalueelle. Laji on tyypillinen maankohoamisrantojen pioneerikasvi, joka vahvan juurakkonsa avulla leviää vapautuvalle maalle. Tymiä kasvaa laajoina kasvustoina erityisesti Tyrniemen ja Ulkopään rannoilla (kuva 10) sekä Kaalossa. Lisäksi tyrni on runsas Tyrniemen edustan luodoilla sekä Santalahden saarilla. Muualla tymikasvustot ovat niukempia. Kuva 10. Tyrnivaltainen luoto ruovikossa. 1.3.4. Pienvedet Tutkimusalueen valuma-alueet ovat suppeitaja "pienvedet" pääosin kaivettu ja ojia. Pysyvävetisiä puro ja ei tutkimusalueelia esiinny, ei myöskään lähteitä tai luontaisia lampia. Satamaan vievän tien varrella on kaksi tekojärveä (kuva 11 ), joissa esiintyy verraten monipuolista vesikasvillisuutta, mm. jouhisaraa ( Carex lasiocarpa), ulpukkaa (Nuphar lutea), uistinvitaa ( Potamogeton natans) ja kiehkuraärviää ( Myriophyllum verticulatum).

17 Kasvistollisesti merkittäviä ojia tapaa ainoastaan tutkimusalueen itäosan peltojen luona, missä paikoin kasvaa mm. keltasaraa (Carexflava), pitkäpääsaraa (Carex elongata) ja Satakunnassa silmälläpidettävää (Sh) kaislasaraa ( Carex rhynchophysa). Joskus metsä- ja pelto-ojissa kasvaa runsaasti kurjenmiekkaa, leveäosmankäämiä (Typha latifolia), terttualpia ja ojasorsimoa( Glyceria fluitans). Vesikasveista vain pikkuvita(potamogeton berchtoldii) ja rantapalpakko (Sparganium emersum) kasvavat parissa suuressa ojassa. Kuva 11. Olkiluodon tekojärvi. 1.3.5. Rakennettu ympäristö ja kulttuuriympäristöt Tutkimusalue on pääosin asumatontaja rakentamatonta maastoa. Alueen itäosan yksityismailla on joitain viljelyslaikkuja, nykyisin enimmäkseen niittyjä ja kesantoja, sekä kaksi vakituisesti asuttua tilakeskusta (kuva 12). Kesämökit keskittyvät suppealle alueelle Munakarille ja Santalahden kulmille. Muualla on vain pari yksittäistä rantamökkiä. Mökkirantojen lisäksi tutkimusalueelia on muutamia venevalkamia, joista majoitusalueen ranta on mittavin. Suurin osa tutkimusalueen rantaviivasta on silti rakentamatonta, mikä nykyisin on hyvin harvinaista merialueemme mannerrannoilla. Kuva 12. Kulttuurimaisemaa Raunelan tilakeskuksen ympäristössä.

18 Teollisuuden voiman Olkiluodon ydinvoimalan laitosalue kattaa noin neliökilometrin laajuisen alueen tutkimusalueen länsiosassa. Itse laitosrakennusten lisäksi siellä on laajoja istutuksia, pysäk:öintialueita, varasto kenttiä, majoituskylä, jootomaita ja kaatopaikka. Varsinaisen voimalaitoksen eteläpuolella, voimalan sataman alueella, on rantaviivaa muutettu voimakkaasti. Myös Iso Kaalonperä on muuttunut lauhdevesien laskukanavan rakentamisen seurauksena. Laitokseen kuuluvia voimasiirtoasemia ja voimalinjoja on tutkimusalueen pohjoisosassa kymmenien hehtaarien alueella. Olkiluodon yksityinen satama ja telakka toimivat tutkimusalueen koilliskulmassa ja peittävät alleen noin 10 hehtaarin verran rantoja ja täyttö maita. Varastokentillä ja vastaavilla alueilla esiintyy eräitä tulokaslajeja. Valkomesikkä (Me lizotus albus) on verraten yleinen kaatopaikalla ja pihamailla. Paikoin näkee mm. ketokelttoa(crepis tectorum), karvaskallioista(erigeron acer), ketomarunaa(artemisia campestris), ketotuulenlentoa ( Filago arvensis) ja kanadankoiransilmää ( Conyza canadensis). Tutkimusalueella on melko runsaasti tiestöä. Maantie halkoo alueen eteläosaa itä-länsisuunnassa. Tiheä metsä- ja tilustieverkko risteilee tutkimusalueen keski- ja itäosassa. Sen sijaan Ulkopäästä Selkänummenharjulle ulottuvalla vyöhykkeellä on melko laaja tietön maasto, kuten myös luonnonsuojelualueen ympäristössä tutkimusalueen eteläosassa. Tienvarsikasvillisuudessa on muutamia erityispiirteitä, kuten tyrnin leviäminen tienpenkoille ja ahopellavan esiintyminen tiekäytäväkasvina. Kedot ja muut niityt Olkiluodonjärven eteläpuolella on muutamia pieniä peltolaikkuja,joista osaa yhä viljellään. Näiden laikkujen reunamilla esiintyy paikoin ketomaista kasvillisuutta, lajistossa mm. keltamatara (Galium verum), ketoneilikka (Dianthus deltoides), kissankello (Campanula rotundifolia), aholeinikki (Ranunculus polyanthemos), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga) ja ahopellava. Vastaavanlaisia ketomaisia kohtia näkee lisäksi mm. Raunelan länsipuolisen peltoaukeaan pohjoisreunassa. Muuten niittykasvillisuutta tapaa lähinnä tiekäytävissä ja paikoin voimalinjojen alla. Entiset laidunmaat Tutkimusalueen metsiä on aikaisemmin laidunnettu. Laidunkaudenjäljet näkyvät erityisesti Tyrniemen eteläpuolisessa ja Ulkopään itäosan metsäkuvassa, missä väljän lehtipuuston alla kasvaa hyvin runsaasti kookasta katajaa. Metsäkasvien joukossa näkee myös niittylajistoa. Edustavin entinen metsälaidun on kuitenkin säilynyt tutkimusalueen kaakkoiskulmassa. Kaunismäen puoliavoin niitty (kuva 13) on sekä kasvilli- Kuva 13. Kaunismäen metsälaidun, ruutu 49. suudeltaan että lähimaisemaltaan arvokas, joskin pienialainen kohde.

19 2. MENETELMÄT 2.1. Olemassa olevan tiedon keruu Tutkimusaluetta koskeva olemassa oleva luontotieto kerättiin UHEX -rekisteristä, valtakunnallisista suojeluohjelmista, maakunnallisista uhanalaisten lajien selvityksistä (Hakila ja Kalinainen 1984) ja muista aikaisemmista selvityksistä. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä valtakunnallinen UHEX-rekisteri sisältää tiedot Suomen uhanalaisista lajeista ja niiden löytöpaikoista, mutta rekisteri on vain osaksi ajan tasalla. Parhaiten se kattaa putkilokasvilajiston, kääpälajiston ja linnuston. Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta hankittiin ehdotettua N atura 2000 aluetta (luonnos 7.4.1997) koskevat kuvaukset. Teollisuuden Voima Oy tekee Olkiluodon laitoksen ympäristössä vuosittain ympäristön tilan seurantaa. Lisäksi tutkimusalueen ympäristöarvoja selvitettiin ennen TVO:n voimalaitoksen rakentamista 1970-luvulla. Olemassa olevat tutkimukset ja selvitykset käsittelevät pääasiassa bioindikaattoreita, kemiallista ympäristönsuojeluaja keskittyvät merialueen seurantaan. Luontotutkimuksen kannalta käyttökelpoista tietoa on siten niukasti saata villa. 2.2. Ruutukartoitus Ruutukartoituksen tarkoituksena oli tutkimusalueen putkilokasvilajiston selvittäminen, lajistollisen ja biotooppimonimuotoisuuden alueellisen vaihtelun kuvaaminen sekä lajien yleisyys- ja runsaussuhteiden kartoittaminen. Tutkimuksessa käytettyä ruutu- ja biotooppikartoitusmenetelmää on sovellettu useissa vastaavantyyppisissä tutkimuksissa viime vuosina (Ranta & Siitonen 1996). Tutkimusalue jaettiin yhtenäiskoordinaatiston pohjalta 500 m x 500 m ruuduiksi, joita Olkiluodossa on 49 kappaletta. Kultakin ruudulta kartoitettiin putkilokasvilajisto, lajien runsaudet ja y leisyydet sekä kasvu paikat. Lisäksi kartoitettiin luonnon monimuotoisuutta ilmentävät rakennetekijät sekä biotoopit. Tavoitteena oli yhtenäinen kartoitustarkkuus koko tutkimusalueella,jolloin eri osa-alueiden objektiivinen, numeerinen vertailu on mahdollista. Kartoittajastajohtuvan virheen vähentämiseksi eri kartoittajat inventoivatjoitain ruutu ja yhdessä. Kunkin ruudun kartoitukseen käytettiin 4-6 tuntia maaston vaikeudesta ja biotooppivaihtelusta riippuen. Kartoittaja kiersi kartalta etukäteen nähtävissä olevat ympäristölaikut, kuten merenrannat, kosteikot, kalliomaastot ja kulttuuriympäristöt Kartoituksen yhteydessä tehtiin havaintoja myös muista eliöryhmistä, erityisesti jäkälistä ja sammalistasekä käävistä. Tarvittaessa otettiin näytteitä myöhempää määritystä varten. Ruutuaineisto koottiin maastolomakkeelle (liite 1 ), josta se tailennettiin tietokantaan (BIODATA, Olkiluoto). Ruutuaineistoa analysoitiin erilaisten optimointialgoritmienja paikkatietoanalyysien avulla. Kartat tulostettiin Maplnfo 4.0 ohjelmalla.

20 2.3. Biotooppikartoitus Maastokartoituksen aikana tunnistettiin, rajattiin ja kuvailtiin arvokkaita elin ympäristöjä. Kohteiden tunnistamisessa käytettiin hyväksi metsä- ja luonnonsuojelulakien sisältämiä arvokkaiden elinympäristöjen luetteloita sekä olemassa olevia ohjeistoja (esim. Skogstyrelsen 1993, Meriluoto 1995, Toivonen & Leino 1993), mutta niitä ei noudatettu orjallisesti. Arvokkaiksi kohteiksi katsottiin kaikki ympäristöstään poikkeavat, biologista monimuotoisuutta tavalla tai toisella tukevat ja lisäävät maastokuviot Mukaan tuli siten tutkimusalueelia harvinaisia, mutta esimerkiksi Satakunnan rannikolla melko tavanomaisia ympäristöjä. Luonteenomaisimpia elinympäristökohteita olivat erilaiset kosteikkolaikut, tervaleppämetsät ja rantaniityt Arvokkaat alueet luokiteltiin paikallisesti, maakunnallisestija valtakunnallisesti merkittäviin.kohteisiin. Kohteiden merkitystä arvioitiin lajiston, edustavuuden ja luonnontilaisuuden perusteella. Lisäksi arvioitiin elinympäristölaikkujen merkitystä niille eliöryhmille, joita varsinaisessa maastoinventoinnissa ei voitu kartoittaa (erityisesti selkärangattomat eläimet). Lähellä toisiaan sijaitsevien arvokkaiden kohteiden ryhmistä muodostettiin laajempia arvokkaita luontoalueita, joiden käsittelyä ja suojelua on syytä suunnitella kokonaisuutena. Tällaisten luontoalueiden arvon säilyttäminen edellyttää ekologisten yhteyksien ja alueiden yhtenäisyyden turvaamista. 2.4. Alueiden arvottaminen Ruutuaineistoa analysoitiin erilaisten ekologisten lajiryhmien avulla. Indikaattorilajeiksi valittiin tutkimusalueen mitassa merkittäviä.lajeja, joiden läsnäolo osoittaa jonkin monimuotoisuutta lisäävän rakennepiirteen esiintymistä. Tarkasteluun otettiin reheviä kosteikkoja, reheviä metsäalueita ja runsaslajisia rantaniittyjä osoittavia lajiryhmiä,. Lajien valinnassa käytettiin apuna eräitä indikaattoriselvityksiä (Lindholm & Tuominen 1993, Soininen 1995, Siitonen 1997). Lisäksi ruutujen keskinäistä arvoa tarkasteltiin niillä esiintyvien biotooppien ja rakennetekijöiden lukumäärän perusteella. Tutkimuksessa käytetyt biotoopit ja rakennetekijät on koottu liitteeseen 1. Tutkimusalueen eri osien merkitystä monimuotoisuuden säilymisen kannalta tutkittiin ns. optimintialgoritmien avulla (ks. esim. Ranta ym. 1997, Tanskanen 1996, 1997). Tällöin etsittiin sellaisia minimiruutuyhdistelmiä, jotka sisältävät kaikki tutkimusalueelia esiintyvät lajit ja elin ympäristöt. Käytetyt menetelmät ovat sovellutuksia suojelualueverkostojen optimointiin tehdyistä malleista ( esim. Margules & Nicholls 1988, Nicholls & Margules 1993, Williams ym. 1996).

21 3. TULOKSET 3.1. Ruutujen arvotus 3.1.1. Rehevät kosteikot Rehevän ja runsaslajisen kosteikkoluonnon indikaattorilajistona käytettiin seuraavaa yhdistelmää (kuva 13 ): keltasara pitkäpääsara kaislasara isoalvejuuri korpi-imarre veihoiehti suomyrtti kotkansiipi maariankämmekkä Rehevien kosteikkojen lajisto painottuu tutkimusalueen luoteis- ja kaakkoisosiin, mutta erot eri osa-alueiden välillä ovat vähäisiä. 3.1.2. Rehevät metsäalueet Rehevien ja runsaslajisten metsäalueiden tunnistamiseen käytettiin seuraavaa lajiryhmää (kuva 14): sudenmarja vaahtera lehtotähtimö koiranvehnä koiranheisi j änönsalaatti Reheviä metsiä luonnehtiva lajisto painottuu samoin kuin rehevien kosteikkojen lajisto. Ulkopään-Tyrniemen alue erottuu selvästi muusta tutkimusalueesta. 3.1.3. Rantaniityt Erityisen merkittävän merenrantakasvillisuuden indikaattoreina käytettiin alla olevaa lajistoa (kuva 15 ): pikkuran tasappi luhtakuusio somersara käärmeenkieli hentosuolake hernesara hina viiukko jouhiluikka Vaatelias merenrantakasvista keskittyy tietyille rannikkoalueille, joista selvimmin nousevat esille Santalahden-Flutanperän alue ja jälleen Tyrniemen rannikko lähi ympäristöineen.

&2 YMPARISTÖTUTKIMUS OY METSÄTÄHTI - 0 ;:s 0 &. 0 - ;:s 1 0 ;:s c t..j %... '0 '0 '-..) 1 1'\) 1'\) 0 500 1000 1500 m Lajimäärät ruuduilla 111 3-4 (11) lil 2 (17) [D 1 (13) D o (8)

M YMPARISTÖTUTKIMUS OY ETSÄTÄHTI. c (';) a &. -:::::! c 1 12' c c C"'J (';) C"'J... "0 "0 '-...) t ''I?,_,... _,,,,...,,...,w, 7 J''llr-24 'J.N '.-'\1}; 4 v A :gi fl:1:-;r:::it-f---: 0,& 2å -: - -) -b': G- _ f -r : ).: -- J' - -;_ L _.: f.1\. t :,._...,f! '1!:r:;!';:;:!. ;::::;;r; -.. _ );_. ----....-.. "' -- - -1-.rl. ;AAL 'i ' i;-_-jo_'-:." JD 1 N V) 0 Lajimäärät ruuduilla II 3-4 (6) m 2 (8) [;] 1 (18) D o (17)

w YMPARISTÖTUTKIMUS OY METSÄTÄHTI ""C c ::s 0 &. c - ::s 1 c ::s c.._ '0 '0 '-l 1 -aj.#-:>?\ - _ ;3-Y;Ss' -- ui -.:::!s '. :::..._ -. --ti]12l?: :-:,::-=...... - -.,L;;;/i;;_:< :., r YI: 1 N 0 500 1000 1500 m Kuva 15. Rantaniityt Lajimäärät ruuduilla 111 5-8 (8) 3-4 (10) 8J 1-2 (14) D o (17)

25 3.1.4. Lajistollinen monimuotoisuus ja biotooppimonimuotoisuus Kuvassa( 16) on esitetty putkilokasvien lajimäärät luokittain tutkimusalueella. Olkiluodossa tarkastelu ei ole erityisen käyttökelpoinen, sillä merenranta, ihmisen vaikutus ja lukuisat vajaaruudut sekoittavat tilannetta. Korkeimmat lajimäärät (150-176) tavattiin niittyjen, asutuksen ja viljelymaiden luonnehtimillaruuduilla, erityisesti selvitysalueen kaakkoisosassa (esim. ruudut 45,46 ja 49). Lisäksijotkut edustavia merenrantabiotooppeja (esim. ruutu 6, 43 ja 49) tai erityiskohteita (mm. Olkiluodonjärvi ruutu 31, tekojärvi ruutu 29 ja kaatopaikka ruutu 6) sisältävät ruudut erottuvat muita runsaslajisempina. Syöpävuoren ruudulla (no 49) monet tekijät yhdistyvät, jolloin saavutetaan selvitysalueen korkein lajimäärä (176). Alhaiset lajimäärät monilla ranta- ja saaristoruuduilla johtuvat lähinnä pienistä maapintaaloista: pinta-alaan suhteutettuna merenrantaruudut erottuisivat jonkin verran sisämaata runsaslajisempina. Kartta antaa siten hieman aliarviaivan kuvan varsinkin Tymiemen-Ul-: kopäänja Flutanperän-Santalahden rannikkojen lajistollisesta merkityksestä. Biotooppimonimuotoisuutta arvioitiin laskemalla kullekin kartoitusruudulle osuvien biotaoppien lukumäärä (kuva 17). Kukin biotooppi laskettiin vain kerran, joten tarkastelu ei kerro biotooppilaikkujen määrää ruudulla. Biotooppitarkastelu kertoo käytettävissä olevien elinympäristötyyppien määrän pinta-alayksikköä kohti. Tässä tutkimuksessa käytettiin seuraavaa biotooppiluokitusta: kangasmetsä lehto tai lehtokorpi rantaniitty kallioalue räme oja tiealue pihapiiri muu rakennettu alue avosuo lamp1 ruovikko pelto tai niitty kosteikkopainanne Biotooppimonimuotoisuuden tarkastelu korostaa rannikon keskeistä merkitystä tutkimusalueenluonnon monimuotoisuuden kannalta. Jo edellisissä tarkasteluissa useasti esiin tulleet Santalahden sekä Ulkopään-Tyrniemen alueet erottuvat tässäkin tapauksessa muusta tutkimusalueesta.. 3.1.5. Rakennetekijöiden monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuudesta kertovia rakennetekijöitä käytetään alueiden lajistollisen ja geneettisen monimuotoisuuden arviointiin, kun tarkkoja ja kattavia lajistatutkimuksia ei ole mahdollista tehdä. Rakennetekijä on ympäristön elollinen tai eloton ominaispiirre, tai erikoinen pienialainen biotooppilaikku, joka kerää ympärilleen ympäristöään runsaamman lajiston. Suomessa on tutkittu rakennetekijöiden vaikutusta lajistoon metsä- ja kulttuuriympäristöissä (esim. Raivio 1995, Siitonen 1997).

YMPARISTÖTUTKIMUS OY cw METSÄTÄHTI rjl..e. 0 ;::s 0 &. - 0 - ;::s 1 0 ;::s 0 %._ '0 '0 -...:) 1 mii-21! N 0> 0 500 1000 1500 m Kuva 16. Putkilokasvien lajimäärät Kokonaislajimäärät ruuduittain 141-176 (16) 121-140 (19) 101-120 (5) 0 47-100 (9)

YMPARISTÖTUTKIMUS OY METSÄTÄHTI ""':. 0 ;:::::: a &. 0 ;:::::: 1 0 ;:::::: c._. '0 '0 '-.,) 1 f f,it-itt\)- 1,...,. ' ' > ' ;.J "' ' '". (".: -:',;( :;.' - ;;;.....:.:n... : '. 1 " -. 1!':' - -. 1\.)..., Kuva 17. Biotooppimonimuotoisuus Biotooppityyppien lukumäärät 0 500 1111 7-9(11) m s-6 (18) 0 1-4 (20)

28 1

YMPARISTOTUTKIMUS OY METSÄTÄHTI c a &. c 1 c c C;]._ \Q \Q '-l 1 Jt;['j_;X-.v x.fl"l 1\ --\ -! ;::-;..., - -. :; :.t{. r:j fim.. '-,..... ' ), "- -.,.... 1 N <D 0 500 1000 1500 m Kuva 19. Monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät kartoitusruudut 00 (9)

30 Tässä tutkimuksessa rakennetekijöinä käytettiin Olkiluodossa seuraavia alueita tai kohteita: tervaleppäkorpi-tai lehto edustava tervaleppämetsä vaahterametsikkö edustava vanhanmetsänalue kookkaan lahopuun tihentymä isoja pökkelöitäja keloja isoja raitoja, pihlajiaja haapoja edustava rantaniitty edustava perinneympäristö rehevä kosteikkopainanne Rakennetekijätarkastelun (kuva 18) tulos ei olennaisesti eroa biotooppitarkastelun tuloksesta. Jo biotooppien perusteella merkittäväksi havaitut osa-alueet korostuvat entistä selvemmin rakennetekijöiden perusteella. 3.1.6. Merkittävin ruutuyhdistelmä Kuvassa 19 on esitetty minimiruutuyhdistelmä, joka kattaa tutkimusalueelia tavatun lajistollisen (putkilokasvilajisto) ja biotooppitason vaihtelun. Ruudut kasaantuvat tutkimusalueen itä- ja länsiosaan. Lajiston vaikutus lopputulokseen painottuu Eurajoen tutkimusalueella: varsinkin sisämaaruutujen mukanaolo johtuu muutamista tutkimusalueelia harvinaisista kasvilajeista. Olkiluodossa minimipeiton saavuttamiseen tarvitaan suhteessa enemmän ruutu ja (9 kpl, n. 20 %) kuin muilla tutkimusalueilla. Loviisassa osuus on tosin miltei sama. Tulos kertoo Olkiluodon tutkimusalueen luonnon suuremmasta vaihtelevuudesta erityisesti Kuhmoon ja Äänekoskeen verrattuna. Tulos ei kuitenkaan kuvaa suoraan suojeluarvoa, johon vaikuttavat myös alueiden luonnontilaisuus ja maakunnallisen tai valtakunnallisen tason luontoarvot 3.2. Biotoopit ja merkittävät aluekokonaisuudet 3.2.1. Arvokkaat pienkohteet Maastokartoitusten tuloksena tutkimusalueelta tunnistettiin ja rajattiin 14 merkittävää luontokohdetta (kuva 20). Pääosa kohteista edustaa erilaisia rantabiotooppeja. A) Ulkopään rantametsät Tutkimusalueen Jaajimpia ja edustavimpia tervaleppävaltaisia rantametsiä. Alueella kasvaa runsaasti hyvin kookkaita pihlajia, raitoja ja tuomia, sekä kaatopaikan kohdalla isoja vaahteroita. Pieniä ruohoisia nevalaikkuja esiintyy runsaasti. Rungoilla kasvaa runsaasti epifyyttijäkäliä. Puustoltaanja kasvillisuudeltaan edustava kohde. Alue liittyy seuraaviin maakunnallisiin kohteisiin. B) Tyrniemen metsät Tutkimusalueen paras vanhanmetsän alue. Puusto on kuusi- ja koivu valtaista. Alueella esiintyy hyvin runsaastijäreää ja eri-ikäistä kuusi- ja koivumaapuuta, kelojaja pökkelöitä. Kääpiä tapaa runsaasti. Kääpälajistosta mainittakoon yleisenä esiintyvä lakkakääpä (Ganoderma lucidum), joka on Suomessa valtakunnallisesti silmälläpidettävä (Sh),

31 eteläinen lahon lehtipuun laji. Vanhanmetsän indikaattoreihin kuuluvat ruostekääpä ( Phellinus ferrugineofuscus) ja kuusenkääpä( P. chrysoloma) tavattiin parilta kuusenrungolta. Kantokääpä, kuusenkynsikääpä, aidaskääpä, lepänarinakääpä, kuhmukääpä, ri vikääpä ja taulakääpä ovat erittäin runsaita. Lehtipuiden rungoilla kasvaa runsaasti epifyyttijäkäliä, mm. jauherustojäkälä (Ramalinafarinacea) sekä naavoja (Usnea sp.) ja luppoja (Bryoria sp., Alectoria sp.). Lisäksi alueen vaihtelevuutta lisäävät lukuisat pienet soistumat. Maakunnallisesti merkittävä kohde. C} Tyrniemen-Munakarin rantametsät ja -niityt Tymiemen vaihteleva rantaviiva on tarjonnut edellytykset monipuolisen rantabiotooppimosaiikin synnylle. Aluetta luonnehtivat luonnontilainen tervaleppämetsä, kiviset rantaniityt, rehevät tymipensaikotja ruovikot. Niemen edustalla on pieniä luotoja. Tervaleppämetsissä on erittäin runsaasti lahopuutaja useita suuria pihlajiaja tuomia. Lakkakääpä kasvaa useilla lahorungoilla. Liittyy edelliseen (B) maakunnalliseen kohteeseen. D} Tyrniemen saaristo Linnuston kannalta tutkimusalueen tärkein ympäristö. Alue toimii vesilintujen pesimäympäristönäja muutonaikaisena levähdysalueena (ks. tarkemmin Yrjölä 1997). Maakunnallisesti merkittävä kohde. E} Liiklanperän luonnonsuojelualue Luonnonsuojelualueena rauhoitettu vanhanmetsän suojelualue (Ympäristöministeriö 1992) kuuluun atura 2000 ohjelmaan (luonnos 7.4.1997), osana laajempaa Rauman saariston aluerajausta (Lounais-Suomen ympäristökeskus 1.4.1997). Alueen metsät ovat enimmäkseen kuusi valtaisia. Järeää kuusi- ja koivumaapuu ta, kelojaja pökkelöitä esiintyy runsaasti. Alueen hyönteislajisto on todennäköisesti merkittävää. Kääpälajistoon kuuluu mm. ruostekääpäja lakkakääpä; alue ei silti ole Tymiemen veroinen kääpähabitaattina. Metsien lisäksi alueen arvoa nostavat lajistollisesti rikkaat ja kasvillisuudeltaan edustavat rantaniityt sekä laajat ruovikot. Myös tervaleppämetsät ovat laajoja ja luonnontilaisia. Valtakunnallisesti merkittävä kohde. Paikallisesti merkittävät kohteet: F) Santalahden rantaniityt Lajistollisesti rikkaita ja kasvillisuudeltaan edustavia matalakasvuisia rantaniittyjä. Näillä niityillä tavattiin tutkimusalueen toiseksi runsain rantaniittylajisto. Osa niityistä sijaitsee luonnonsuojelualueella. G} Santalahden rantametsät Edustavia, järeäpuustoisia rantalehtoja. Erityisen merkittävä on Santalahden huviloiden väliin jäävä tervaleppämetsä, jonka edustalla on runsaslajineo merenrantaniitty ja ruovikko.

32 H) Kaunisniemen hakamaa Tutkimusalueen parhaiten säilynyt metsälaidunmaisema. Kasvistollisesti kohde on melko vaatimaton, mutta puustoltaan arvokas. Alueella on useita suuria pihlajia. 1) Korven kedot Tutkimusalueen ainoat selvästi ketomaiset biotooppilaikut, joiden lajisto on edustavaa mutta tavanomaista. J) Korven oja Kausikostea pellonoja, jossa kasvaa vaateliasta kasvilajistoa. Huomionarvoisia lajeja ovat pitkäpääsara, keltasaraja Satakunnassa silmälläpidettävä (Sh) kaislasara. K) Olkiluodonjärvi Umpeenkasvun seurauksena muodostunut neva. Suurin osa alueesta on järviruokovaltaista luhtaa. Ruovikon väleissä esiintyy kurjen jalan, terttualven; pullosaran ( Carex rostrata) ja raatteen vallitsemaa ruohoista saranevaa. Alueen pohjoisosassa on paikoin suomyrtin vallitsemaa luhtaa. Avosuota reunustavat rehevät nevakorvet ja -rämeet. Aluetta on ojitettu, mutta kasvillisuus on edelleen melko luonnonmukaista. L) Kornamaan rantasuo ja ruovikot Tutkimusalueen laajimpiin kuuluva ruovikkoalue. Mantereen puolella ruovikko muuttuu luhtanevaksi. Alueella on myös suomyrttiluhtaa. M) Flutanperän rantaniityt ja ruovikot Flutanperä on tyypillinen Fladajärvi,jota ympäröivät laajat ruovikot, rantaniityt ja tervaleppämetsät Alueen merenrantaniittyjen lajisto on tutkimusalueen edustavintaja monipuolisinta. N) Selkänummenharjun länsipuolinen koivumetsäalue Laaja ja yhtenäinen metsäalue, jota luonnehtii väljä ja valoisa koivuvaltainen lehtimetsä. Sekapuuna kasvaa paikoin runsaasti järeääraitaaja hiukan haapaa. Alikasvoksena esiintyy hyvin runsaasti katajaaja paikoin kuusta. Ilmeisesti metsälaidunnuksen tuloksena syntynyt metsäkuva, josta kehittyy rauhaan jätettynä hyvä kololintujen pesimäbiotooppi. TVO:n mailla sijaitsevaa metsäaluetta hoidetaan puistomaiseen metsäkuvaan pyrkien. Kartalle (kuva 20) on lisäksi rajattu punaisellajoukko pieniä tervaleppäkorpia, arvokkaita rantakohteita ja huomionarvoisia puuryhmiä. Kohteet ovat pääasiassa metsälain ja metsänhoitosuositusten esittämiä arvokkaita elinympäristölaikkuja, joiden hoito voidaan huomioida metsänhoidon yhteydessä.

33 1

34 3.2.2. Arvokkaat aluekokonaisuudet Arvokkaiden pienkohteiden esiintymisen ja ruutuaineiston tarkastelun pohjalta rajattiin tutkimusalueelta merkittäviä aluekokonaisuuksia. Näitä luonnehtivat poikkeuksellisen suuri lajista- ja biotooppimonimuotoisuus yhdistyneenä harvinaisten tai epätavallisen luonnontilaisina säilyneiden biotooppien esiintymiseen. Mukaan päästäkseen alueen tuli myös olla riittävän laaja, Olkiluodossa vähintään noin 50 hehtaarin kokoinen. Lopullisesti valintaprosessi tuotti kaksi huomattavaa kokonaisuutta. Aluekokonaisuuksista merkittävin on Ulkopäästä Tymiemen itäpuolelle ulottuva metsäja ranta-alue (kuva 21, kohde 1 ). Sen merkittävimpiä piirteitä ovat pitkä, rakentamaton rantaviiva, lähes luonnontilaiset rehevät metsät ja edustavat rantabiotoopit. Alueen monimuotoisuutta lisäävät lukuisat pienet kosteikot, kuten luhtanevat ja korpimaiset soistumat. Rajaukseen sisältyy runsaasti EU:n luontodirektiivin luontotyyppejä. Tymiemen alueeseen sisältyvä saaristo käsittää tutkimusalueen linnustollisesti merkittävimmät alueet. Metsissä esiintyy runsaasti lahopuutaja kääpiä, myös vaateliasta lajistoa. Erityisen merkittävä tekijä on kookkaan kuusimaapuun suuri määrä ja eri-ikäisyys, mikä tuottaa tärkeänjatkumon lahopuulla elävien lajien säilymisen kannalta. Lahopuun suuri määrä ja vaihteleva lahoaste luovat hyvät edellytykset mm. vanhojen metsien sienten ja hyönteisten kannalta. Lisäksi alueen erityispiirteistä on syytä mainita suurten vaahteroiden, pihlajienja raitojen esiintyminen sekä epifyyttistenjäkälien runsaus näiden rungoilla. Toinen merkittävä aluekokonaisuus on Liiklankallion-Santalahden metsäalue (kuva 21, kohde 2). Se kuuluu pääosin ehdotettuun Natura 2000 ohjelmaan ja sen ydinosa on jo rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Aluetta luonnehtivat vanhat kuusivaltaiset metsä ja kalliot Erityisen hieno kohde on kalliomaaston pohjoispuolella sijaitseva isoalvejuurivaltainen lehtokorpi, missä kasvaa runsaasti mm. velholehteä (Circea alpina) ja jänönsalaattia. Lahopuuta tapaa runsaasti erityisesti aukkojen reunamilla. Järeää kuusimaapuuta on paikoin suurina tihentyminä. Ranta-alueilla esiintyy edustavia tervaleppämetsiä ja rantaniittyjä. Matalakasvuiset rantaniityt Santalahden läntisimpien huviloiden länsipuolella ovat tutkimusalueen runsaslajisimpiaja parhaiten kehittyneitä. 3.3. Marjastus, sienestys; metsästys ja kalastus sekä eläimistähavaintoja Tutkimusalueen metsät soveltuvat marjastukseen vain välttävästi. Suurin osa alueen metsistä on tiheää taimikkoa tai nuorta kasvatusmetsää, jossa tärkeimmät marjakasvit menestyvät huonosti. Myös alueen tiheät vanhat metsät ovat yleensä liian sulkeutuneita hyvää marjasatoa ajatellen. Kohtuullisen hyviä marjamaita esiintyy lähinnä tutkimusalueen länsiosan valoisissa metsissä, mutta suuri osa näistäjää laitosalueen sisäpuolelle. Kalliometsissä puolukka marjoo paikoin runsaasti, mutta sopivat marjamaastot ovat pienialai Sla. Rannikon tymipensaikot tuottavat paikoin runsaasti satoa. Parhaat tymistöt löytyvät Ulkopään-Tyrniemen maastosta.