Talousarvio 2012 Taloussuunnitelma 2012 2014

Samankaltaiset tiedostot
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIA

Talousarvio 2013 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

TULOSLASKELMAOSA

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Tilinpäätös Jukka Varonen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

OSAVUOSIKATSAUS

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kunnanvaltuusto Talousarvio Tuomas Lohi Kunnanjohtaja

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Reino Hintsa

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Suunnittelukehysten perusteet

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

OSAVUOSIKATSAUS

18 Maankäyttölautakunta / Maankäyttötoimi

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Valtuustoseminaari

Orimattilan maakuntauudistuksen jälkeen. Kuntaliiton maakuntakierros

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Liite 1 Kunnanvaltuusto MÄNTSÄLÄN KUNTA. Talousarvio 2011 Taloussuunnitelma

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Lehdistöinfo Antero Alenius Kunnanjohtaja

Talouden kehitys 2016

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

OSAVUOSIKATSAUS

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Talousarvio Taloussuunnitelma Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Talousarvioinfo

KÖYLIÖ-SÄKYLÄ Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy. Page 1

Tilausten toteutuminen

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Transkriptio:

Talousarvio 2012 Taloussuunnitelma 2012 2014 Kunnanhallitus 31.10.2011 318 Kunnanvaltuusto 14.11.2011 101 Mäntsälän kunta

Sisällysluettelo 1. Kuntastrategia... 4 2. Taloussuunnitelman talousperusteet... 13 Taloudelliset lähtökohdat... 13 Talouskehitys... 15 Verorahoituksen kehitys... 18 Verotulot... 18 Valtionosuudet... 20 Kunnallistalouden tasapainottamisvelvoite... 22 Talousarvion ja taloussuunnitelman tasapainotus... 23 3. Käyttötalousosa... 28 10 Hallintopalvelut... 30 10 Kunnanhallitus... 30 10 Yleishallinto... 30 11 Elinkeinotoimi... 32 12 Pelastus... 32 16 Käyttöomaisuuden myyntivoitot... 32 17 Maaseutulautakunta... 33 17 Maaseututoimi... 33 18 Maankäyttölautakunta... 34 18 Maankäyttötoimi... 34 19 Tarkastustoimi... 36 19 Tarkastuslautakunta... 36 39 Perusturvapalvelut... 37 39 Yhteistoiminta-alueen perusturvapalvelut / Mustijoen perusturva... 37 31 Yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta... 37 31 Perusturvan johto ja hallinto... 41 32 Lasten, nuorten ja perheiden palvelut... 42 33 Varhaiskasvatuspalvelut... 45 34 Hoito- ja hoivapalvelut (=Ikäihmisten palvelut)... 47 35 Perusterveydenhoitopalvelut... 49 36 Erikoissairaanhoito... 50 Pornaisten talousarvio... 51 40 Sivistyspalvelut... 53 40 Sivistyslautakunta... 53 40 Kehittämis- ja hallintopalvelut... 54 43 Perusopetus... 55 44 Elinikäinen oppiminen ja tiedonhallinta... 58 46 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut... 60 ~ 2 ~

70 Tekniset palvelut... 62 70 Tekninen lautakunta... 65 72 Hallinto... 65 73 Toimitilapalvelut... 67 Toimitilapalvelut, josta Kiinteistö- ja puhtaanapitopalvelut... 67 Toimitilapalvelut, josta Ruokapalvelut... 68 74 Kuntatekniikka... 70 4. Tuloslaskelmaosa... 72 5. Investointiosa... 74 6. Rahoitusosa... 84 7. Mäntsälän vesi liikelaitos... 86 8. Tytäryhtiöt... 91 Mäntsälän Sähkö Oy... 91 Mäntsälän vuokra-asunnot Oy... 97 Mäntsälän Yrityskehitys Oy... 101 Mäntsälän Jäähalli Oy... 103 9. Mäntsälän kuntakonsernin lainakannan kehitys suunnitelmakaudella 2011 2013... 105 10. Henkilöstösuunnitelma 2012 2014 perusteluineen... 106 Muutokset suunnitelmakaudella... 106 Mäntsälän kunnan vakinaiset ja määräaikaiset vakanssit... 129 11. Talousarvion 2011 täytäntöönpano-ohjeet... 142 Talousarvion käsitteet... 142 Käyttösuunnitelman käsitteet... 143 Taloussuunnitelman ja talousarvion rakenne... 143 Talousarvion sitovuusmääräykset... 144 Käyttösuunnitelman hyväksyminen... 145 Talousarvion toteuttaminen, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden seuranta... 145 Lainanotto ja lainanottoa koskevat rajoitukset... 146 Antolainan myöntämistä koskevat rajoitukset... 146 Lisämäärärahat ja siirrot... 146 Hankintatoimi... 146 Laskujen hyväksyminen ja maksatus... 146 Muu ohjeistus... 146 12. Tilivelvollisten määrittely... 147 Yhteenveto valtuuston sitovista määrärahoista... 149 13. Liitteet... 152 Liite 1. Valtionosuudet 2012... 152 Liite 2. Talousarvion 2012 sisäisten menojen ja tulojen määrärahaerittely tulosalueittain. 154 ~ 3 ~

1. Kuntastrategia Kunnanvaltuusto 20.6.2011 61 SISÄLTÖ 1. STRATEGISESTA SUUNNITTELUSTA 2. MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ, MUUTTUVA TULEVAISUUS 3. KUNNAN VISIO 4. KUNNAN STRATEGISET TAVOITTEET VUOTEEN 2020 4.1 Strategiset näkökulmat ja tavoitteet 4.2 Tuloskortit 5. KUNTASTRATEGIAN SEURANTA JA ARVIOINTI 1. STRATEGISESTA SUUNNITTELUSTA Strateginen suunnittelu on tulevaisuuden suunnittelua. Mäntsälän kuntaa koskeva strateginen suunnittelu on kunnan tulevaisuuden ennakointia ja kunnan kokonaisedun kannalta parhaiden mahdollisten tulevaisuutta koskevien valintojen tekemistä. Mäntsälän kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Päivitetty kuntastrategia on kunnanvaltuuston näkemys kunnan tulevaisuuden tärkeimmistä tavoitteista ja kehittämisen painopistealueista. Päivitetty kuntastrategia on muodostunut kevään 2011 aikana; päivityksiä kuntastrategiaan on työstetty kahdessa luottamushenkilöseminaarissa sekä johtoryhmävalmisteluna. Seuraavalla sivulla on kuvattu Mäntsälän kuntastrategian rakenne. Strateginen suunnittelu on pitkälti vastausten etsimistä kunnan ja sen tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin kysymyksiin. Kunkin kaaviossa esitetyn osion yhteydessä on esitetty ne kysymykset, joihin kukin kokonaisuus kuntastrategiassa vastaa. ~ 4 ~

Kaavio 1. Mäntsälän kuntastrategian rakenne 2. MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ, MUUTTUVA TULEVAISUUS Kunnan tulevaisuutta koskevien valintojen perustaksi on ensiarvoisen tärkeää muodostaa käsitys sekä menneisyydessä toteutuneista että tulevaisuudessa ennakoitavissa olevista kehityssuunnista. Kunnan strategiatyön perustaksi laadittiin kunnan toimintaympäristöanalyysi, jossa sekä kunnan menneisyyttä, nykytilaa että tulevaisuutta tarkasteltiin kunnan kannalta keskeisistä strategisista näkökulmista: 1) Palvelut Muuttuneet asiat suhteessa 2008 tehtyyn strategiatyöhön ja sen päivitykseen: Yhteistoiminta-alue Pornaisten kanssa Eri tasoisten kuntien syntyminen, mitkä tehtävät jäävät kuntatasolle? Maisema-työväline käytössä tietyissä kunnan palveluissa ja käyttö laajenemassa Uusi velvoittava lainsäädäntö (perusopetuslaki (määräykset kolmiportaisesta tuesta), lastensuojelulaki, terveydenhuoltolaki, neuvola-asetus) Lasten, nuorten ja perheiden pahoinvoinnin lisääntyminen Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvu Seutuyhteistyön laajeneminen ja muuttuminen (omistajapolitiikka, edunvalvonta, ns. nelikot mukaan yhteistyöhön) Kilpailu osaavasta työvoimasta, haasteet tiettyjen asiantuntijoiden saatavuudessa ~ 5 ~

Keskeiset ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: Ikäihmisten absoluuttisen määrän kasvu asumisratkaisut esteettömän asumisen tarpeen kasvu (ml. erityisryhmät) Lasten absoluuttisen määrän kasvu vaikutus tilaratkaisuihin (varhaiskasvatus, yläkoulut) Lain muutokset (perusopetus, ikäihmisten palvelut, hoitotakuun laajeneminen, vapaa hakeutumisoikeus) Ratkaisut kunnan näkökulman sijaan tehdään yhä useammin seudun näkökulmasta Kuntalaiset ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan, jolloin keskeistä on kunnan osaamisen varmistaminen (asiakaspalvelu, juridinen sekä muu osaaminen) Teknisen palvelukeskuksen palvelujen järjestämistavan muutokset ja peruskunnan rooli ko. palveluiden järjestämisessä? 2) Yhdyskuntarakenne Muuttuneet asiat suhteessa 2008 tehtyyn strategiatyöhön ja sen päivitykseen: ARA-vuokra-asuntojen rakentamistarve kasvanut entisestään (jonossa noin 170 hakijaa) o erityisryhmien/vanhusten asumistarpeet lisääntyneet Keskeiset ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: MAL-yhteistyön lisääntyminen, kuka päättää Mäntsälän maankäytöstä? Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat lisävaatimukset rakentamiseen / yhdyskuntarakenteeseen? Energiatehokkuuden vaatimukset lisääntyvät Väestön ikääntymisen tuomat tarpeet suunnitteluun 3) Elinkeinot Muuttuneet asiat suhteessa 2008 tehtyyn strategiatyöhön ja sen päivitykseen: Elinkeinotoiminnan edellytykset Mäntsälässä ovat notkahtaneet kuluneen kolmen vuoden aikana, mutta ovat nyt vuonna 2011 samalla tasolla kuin ne olivat vuonna 2008. (lainojen korkotaso: 4,5-2,0-4,5 %, uusien yritysten perustaminen: 120-107 -120 kpl/v, myydyt yritystontit: 10-0 - 10 kpl/v, uusien omakotitalojen rakentaminen 150-50 - 150 kpl/v) Tehtyjen investointien määrä notkahti samassa suhteessa Samaan aikaan tehtiin myös elinkeinotoimintaa "jäädyttäviä" päätöksiä: o Väestönkasvutavoite o o MYK:n toimintaresursseja laskettiin henkilöstön ja talouden osalta MYK:n toimintaa ohjattiin passiivisempaan suuntaan (hallinnointia & henkilöstökoulutusta) Keskeiset ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: Paikkakunnan koko ja kasvunopeus (vrt. väestömäärä) Siirtyminen lähemmäksi Helsinkiä talousmaantieteellisessä näkökulmassa Siirtyminen Helsingin uloimmalta kehältä toiseksi uloimmalle kehälle Kehä V:n vaikutus (vrt. Mäntsälä - Hyvinkää yhteistyö) Lainojen korkotason mahdollinen nousu ja sen vaikutus yksityissektorin elinkeinoelämään Energia- ja ilmastoverotuksen vaikutus Kaavoituksen vaikutus (vrt. maakuntakaava, kunnan omat yleis- ja asemakaavat) Kuntahallinnon muutokset, ansaitseeko Mäntsälä olemassaolonsa? ~ 6 ~

4) Seutuyhteistyö Muuttuneet asiat suhteessa 2008 tehtyyn strategiatyöhön ja sen päivitykseen: Valtion ote tiukentunut suhteessa kuntiin lainsäädännöllä pyritään ohjaamaan aikaisempaa enemmän Eri tasoisten kuntien syntyminen, mitkä tehtävät jäävät kuntatasolle? Kuuma-yhteistyön laajentuminen Kymppikunniksi Lentokenttähanke jäänyt sivuun Mahdollinen yhteistyö Päijät-Hämeen suuntaan? Kuntien sitoutuminen yhteisiin hankkeisiin (esimerkiksi maaseututoimi)? Keskeiset ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: Kymppikuntien merkitys lisääntyy (n. 500 000 asukasta) Metropolialueen tulevaisuuden haasteet (velvoitteet). Yhteistyötä kehitettävä. Mahdollinen metropolilaki? Maankäyttöratkaisut tehdään yhteistyössä lähikuntien kanssa (Hyökännummi, Henna, Kehä V). Mäntsälän oltava aktiivinen toimija Kuntalaisten valinnanvapauksien lisääntyminen kuntarajojen merkitys vähenee Mahdollinen yhteistyö merkittävissä investoinneissa? Seudulliset virat/toimet, työvoiman liikkuvuus, palveluiden järjestäminen seudullisesti 5) Talous Muuttuneet asiat suhteessa 2008 tehtyyn strategiatyöhön ja sen päivitykseen: Valtion toimenpiteet: verotulojen ja valtionosuuksien kasvu ennakoitua suurempi o pienituloisten verovähennysten kompensointi valtionosuuksissa o kiinteistöveroprosenttien ja verotusarvojen nosto Väestökasvu ja muuttoliike: hyvätuloisten suhteellisen lukumäärän nousu Lama ja poikkeuksellinen markkinakorkotason lasku Keskeiset ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: Eläkeläisten lukumäärän merkittävä kasvu vuoteen 2020 mennessä o työvoiman saanti vaikeutuu o valtion toimenpiteet? o tuottavuuden parantaminen palvelurakenteen muutos: tuottamistapaa joudutaan harkitsemaan uudelta pohjalta Elinkeinotoimen kehittäminen metropolialueella: maanhinta kilpailukykyinen yritysten sijoittumiseen (ns. yrityksen sijoittumisen optimointi suhteessa kaupunkikeskukseen) Toimintaympäristöanalyysin lopputuloksena voidaan tiivistää seuraavat, Mäntsälän kunnan tulevaisuuden kannalta keskeisimmät muutoshaasteet: Mäntsälä kasvaa voimakkaasti osana metropolialuetta. Kunnan asukasluvun ennakoidaan kasvavan runsaalla 3 500 asukkaalla vuoteen 2020 mennessä. Yhdyskuntarakenteen hallinnan ja tasapainoisen kasvun merkitys palveluiden järjestämisessä kasvaa. Mäntsälässä asutaan myös tulevaisuudessa sekä keskustaalueella että elävissä kylissä. Kunnan väestörakenne muuttuu ja palvelutarpeet kasvavat. Nuorimpien ja toisaalta kaikkein varttuneimpien kuntalaisten suhteellinen osuus kasvaa työikäisen väestön osuutta nopeammin ja kunnan väestöllinen huoltosuhde heikkenee. Palvelutarpeiden ennakointi vahvistaa merkitystään. ~ 7 ~

Kunnan taloudellinen asema kiristyy. Kunnan palveluiden rahoituspohja heikkenee lähitulevaisuudessa huoltosuhteen kehityksen ja taloustaantuman mahdollisten pysyväisvaikutusten seurauksena. Velkaantumisen hallinnan merkitys korostuu. Kunnan henkilöstö ikääntyy ja rekrytointihaasteet kasvavat. Merkittävä osuus kunnan henkilöstöstä saavuttaa laskennallisen eläkeikänsä vuoteen 2020 mennessä. Osaamisen varmentaminen ja työssä jaksamisen tukeminen muodostuvat alati tärkeämmiksi näkökohdiksi henkilöstöjohtamisessa. Paineet kunnan palvelutoiminnan ja sen johtamisen uudistamiseksi kasvavat. Toiminnan tuloksellisuutta sekä asiakasdemokratiaa vahvistetaan kehittämällä kunnan palveluja sekä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Yhteistyön merkitys korostuu niin kunnan sisällä kuin kuntarajat ylittäenkin. 3. KUNNAN VISIO Visio kertoo tiivistetysti sen, millainen Mäntsälän kunnan tahdotaan olevan vuonna 2020. Visio kiteyttää kuntastrategian ydinviestin. Mäntsälän kunnan visio vuodelle 2020: Luonnonläheinen Mäntsälä on mahdollisuuksien kunta asua ja yrittää toimivien liikenneyhteyksien varrella. Kunnan visiosta on johdettu viisi näkökulmaa, joista käsin varsinaisia kunnan strategisia tavoitteita asetetaan: Palvelut Elinkeinot Yhdyskuntarakenne Seutuyhteistyö Talous Väestönkasvun määrä ja sen jakautuminen Mäntsälän kunnan alueelle toimii eräänlaisena kaikki yllä kuvatut näkökulmat läpileikkaavana muutostekijänä. Väestökehityksen vaikutukset ulottuvat kaikkiin strategisiin näkökulmiin ja sitä kautta kunnan tulevaisuuden kehityssuuntiin. 4. KUNNAN STRATEGISET TAVOITTEET VUOTEEN 2020 4.1 Strategiset näkökulmat ja tavoitteet Strategiset tavoitteet yksilöivät ja täsmentävät Mäntsälän kunnan vuotta 2020 koskevaa tavoitetilaa, visiota. Strategiset tavoitteet ovat visiosta johdettuja, Mäntsälän kunnan kannalta kaikkein tärkeimpiä päämääriä seuraavan 10 vuoden näkökulmasta. Kukin strateginen tavoite kuvaa tiettyä tavoitetilaa vuonna 2020. Strategiset tavoitteet on ryhmitelty viiteen visiosta johdettuun, Mäntsälän kunnan kannalta tärkeään näkökulmaan. Kyseiset näkökulmat kuvattiin strategian luvussa 3. Näkökulmia voidaan nimittää myös ns. strategisiksi painopistealueiksi. Kuntastrategian näkökulmat ja niiden sisältämät strategiset tavoitteet on kuvattu seuraavalla sivulla esitetyssä kaaviossa: ~ 8 ~

Palvelut Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Seutuyhteistyö Mäntsälän kunta järjestää palveluja ja kehittää metropolialuetta Kymppikunnat ensisijaisena yhteistyötahonaan. Yhdyskuntarakenne Monipuolinen ja laadukas asuminen vahvistaa Mäntsälän vetovoimaa. Tiivistynyt yhdyskuntarakenne mahdollistaa tasapainoisen kasvun. Visio 2020 Elinkeinot Mäntsälä on kilpailukykyinen ja elinvoimainen yritysten toimintaympäristö. Talous Kunnan talous on tasapainossa. 4.2 Tuloskortit Kustakin strategisesta tavoitteesta on laadittu ns. tuloskortti. Tuloskortin ensimmäisessä sarakkeessa on kuvattu ne asiat, joiden seuraaminen tai toteuttaminen on ensiarvoisen tärkeää ko. strategisen tavoitteen toteutumisen kannalta. Kyseisiä asioita kriittisiksi menestystekijöiksi. Kullekin kriittiselle menestystekijälle on määritelty niitä koskevat tavoitetasot tulevalle vuodelle 2012 toiminta- ja taloussuunnittelun tueksi. Tuloskorttien sisältämät kriittiset menestystekijät ja niitä koskevat tavoitetasot konkretisoivat ja täsmentävät kutakin strategista tavoitetta. NÄKÖKULMA 1: PALVELUT Strateginen tavoite 1: Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Palvelutarpeiden ennakointi ja muutoksiin varautuminen Palvelutarveanalyysi on tehty uuden kuntastrategian pohjaksi Hyvinvoinnin edistäminen yhteisvastuullisesti Hyvinvointikertomus on osa kuntakonsernin toiminnan ja talouden suunnittelua Strateginen tavoite 2: Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Monipuoliset ja tarkoituksen-mukaiset palveluiden järjestämistavat Kunnan oman palvelutuotannon arviointi on käynnistetty ~ 9 ~

Kilpailutusprosessia ja osaamista kehitetään ja avoimuutta lisätään Yhteistyökumppanit ja kumppanuuden vastuut on määritelty Johtaminen Toiminnan ja tulosten arviointi on asteittain käynnistettävissä 2013 alkaen Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen Henkilöstön osaamista arvioidaan järjestelmällisesti Saatua arviointitietoa hyödynnetään henkilöstöresurssien suunnittelussa ja johtamisessa Strateginen työhyvinvointiohjelma on käynnistetty NÄKÖKULMA 2: ELINKEINOT Strateginen tavoite 1: Mäntsälä on kilpailukykyinen ja elinvoimainen yritysten toimintaympäristö. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Uudet yritykset 120 kpl uusia (nettolisäys 40-60 yritystä) Suuret ja keskisuuret yritykset: 1 kpl 50-200 ja 1 kpl 20-50 työntekijää (päätös siirtymisestä tehty 31.12.2012 mennessä) Vähintään yksi kaupan ketju Yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen suurten rakennusalan yritysten kanssa Työpaikat 5700-5900 työpaikkaa Työpaikkaomavaraisuus vähintään 62 % Kunnan yrityspalvelut Olemassa olevat yritykset: yrityskonsultointien määrä vähintään 100 kpl/vuosi painopisteenä kasvuhakuiset yritykset Seudullisten yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen Vuosittaisen markkinointisuunnitelman laadinta. Seuranta: o euroa/asukas elinkeinoihin o kehitysyhtiöön panostettu euromäärä / Mäntsälään syntynyt työpaikka Sijoittumispalvelut Yritystonttivaranto vähintään 8 + 8 (kaupalliset ja tuotannolliset) + vähintään 2-4 suurta tonttia (tuotanto, logistiikka, kauppa) Konserniyhteistyön tiivistäminen (pelisääntöjen selkeyttäminen) Yrittäjyysvaikutusten arvioinnin käynnistäminen (vaikutus kunnan talouteen) ~ 10 ~

NÄKÖKULMA 3: YHDYSKUNTARAKENNE Strateginen tavoite 1: Monipuolinen ja laadukas asuminen vahvistaa Mäntsälän vetovoimaa. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Strategisesti merkittävät hankkeet Keskustan kehittäminen Apponen Tiimari Linja-autoasema Vuokra-asuntotuotanto MVAOY:n kautta uusia ARA-vuokra-asuntoja vähintään 30 kpl (aloituspäätökset tehty) Yksityisen vuokra-asuntotuotannon edistäminen Asuntotarjonnan painottaminen pieniin ja erityisryhmien asuntoihin Kaavavaranto Kaavoitusresurssien lisääminen erityisesti osayleiskaavojen laadintaan Raakamaan hankinnan tehostaminen (vähintään 30 ha), osayleiskaavoilla ja asemakaavoilla mahdollistetaan maan saaminen rakennuskäyttöön Strateginen tavoite 2: Tiivistynyt yhdyskuntarakenne mahdollistaa tasapainoisen kasvun. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Yhdyskuntarakenteen eheytymistä edistävät maankäytön ratkaisut Mäntsälässä Edellistä vuotta nopeampi tonttikierto keskusta-alueella Vuosittainen väestönkasvu ja sen sijoittuminen Väestönkasvu 1-2 % Väestönkasvun sijoittuminen: 60 % keskusta-alueelle, 40 % muualle Toimivat liikenneyhteydet ja joukkoliikenne Nykyistä useampi lentoasemalle/lentoasemalta liikennöivä pikavuoro kulkee Mäntsälän linjaautoaseman kautta Z-junien liikennöintitiheyden säilyttäminen vähintään nykyisellä tasolla Kunnan palveluliikennetarpeet on selvitetty NÄKÖKULMA 4: SEUTUYHTEISTYÖ Strateginen tavoite 1: Mäntsälä järjestää palveluja ja kehittää metropolialuetta kymppikunnat ensisijaisena yhteistyötahonaan. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Strategisesti merkittävien seudullisten yhteistyöhankkeiden ja palveluyhteistyön tuloksellisuus Mäntsälä toimii vastuukuntana maaseututoimen palveluiden järjestämisessä (aloitus 1.1.2013) Aktiivinen edunvalvonta maakuntakaavaa ~ 11 ~

uudistettaessa Kymppikuntien tavoitemäärittely ja Mäntsälän kunnan aktiivinen vaikuttaminen tavoitteisiin Seudullisten virkojen ja toimien mahdollisuuksien kartoittaminen NÄKÖKULMA 5: TALOUS Strateginen tavoite 1: Kunnan talous on tasapainossa. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Vuosikatteen ja nettoinvestointien välinen suhde 50 70 % Vuosikate 6 8 miljoonaa euroa, 300 400 euroa/asukas Kunnan ja kuntakonsernin lainakanta Kunta: enintään 56 miljoonaa euroa (2 700 euroa/asukas Konserni: enintään 85 miljoonaa euroa (4 400 euroa/asukas Tilikauden tulos 2,5 4,5 miljoonaa euroa, 125 225 euroa/asukas 5. KUNTASTRATEGIAN SEURANTA JA ARVIOINTI Säännöllinen seuranta ja arviointi on kuntastrategian toteutumisen perusedellytys. Mäntsälän kuntastrategian ajantasaisuutta ja muutostarpeita arvioidaan kunnan strategisen perustan ja strategisten tavoitteiden osalta valtuustokausittain. Strategisten tavoitteiden arviointimittareita koskevat vuosittaiset tavoitetasot määritellään kutakin vuotta koskevan talousarviotyön yhteydessä. Kunnan talousarviossa asetetaan niin ikään kuntastrategiasta johdetusti valtuustoon nähden sitovia tavoitteita kunnan palvelukeskuksille ja vastuualueille. Mäntsälän kunnan johtoryhmä, kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto seuraavat strategisten tavoitteiden toteutumista kolmannes-/neljännesvuosittain osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Tarkastuslautakunta arvioi vuosittaisessa arviointikertomuksessaan valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Arvioinnin perusteella kunnanhallitus ja -valtuusto muodostavat käsityksen siitä, onko Mäntsälän kunta kulkemassa asetetun tavoitetilansa suuntaan ja toiminut kuntastrategiansa mukaisesti. ~ 12 ~

2. Taloussuunnitelman talousperusteet Taloudelliset lähtökohdat Väestönkehitys 2000 2015 Väestön ikärakenne v. 2004 2010 suht. suht. suht. suht. suht. suht. suht. 2004 osuus 2005 osuus 2006 osuus 2007 osuus 2008 osuus 2009 osuus 2010 osuus Väestön määrä 17 899 18 226 18650 18980 19432 19747 19975 muutos 426 327 424 330 452 315 228 muutos-% 2,4 1,8 2,3 1,8 2,4 1,6 1,2 0 v. 256 1,4 250 1,4 245 1,3 242 1,3 271 1,4 274 1,4 261 1,3 1-5 v. 1 347 7,5 1 345 7,4 1 371 7,4 1 406 7,4 1 422 7,3 1 478 7,5 1 478 7,5 6 v. 254 1,4 302 1,7 298 1,6 278 1,5 284 1,5 280 1,4 321 1,6 0-6 v. yht. 1 857 10,4 1 897 10,4 1 914 10,3 1 926 10,1 1 977 10,2 2 032 10,3 2 060 10,4 7-12 v. 1 739 9,7 1 730 9,5 1 763 9,5 1 774 9,3 1 772 9,1 1 780 9,0 1 791 9,1 13-15 v. 799 4,5 854 4,7 886 4,8 900 4,7 908 4,7 914 4,6 885 4,5 16-18 v. 685 3,8 671 3,7 735 3,9 747 3,9 824 4,2 836 4,2 866 4,4 19-64 v. 10 563 59,0 10 774 59,1 10 931 58,6 11 155 58,8 11 408 58,7 11 568 58,6 11 615 58,8 65-74 v. 1 301 7,3 1 299 7,1 1 377 7,4 1 395 7,3 1 411 7,3 1 477 7,5 1 562 7,9 75-84 v. 752 4,2 770 4,2 795 4,3 830 4,4 848 4,4 836 4,2 874 4,4 85-89 v. 137 0,8 169 0,9 170 0,9 178 0,9 209 1,1 230 1,2 233 1,2 90- v. 66 0,4 62 0,3 79 0,4 75 0,4 75 0,4 74 0,4 89 0,5 ~ 13 ~

Työvoima ja työpaikat 1990 2009 TYÖLLINEN TYÖVOIMA TOL 2008 1990 1995 2000 2005 2006 2007 2007 2008 2009 ELINKEINO (TOL 2008) lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm % Maa, metsä, kala 821 573 493 368 377 384 382 372 338 3,7 Teollisuus 1439 1220 1355 1333 1358 1321 1350 1299 1187 13,1 Rakentaminen 880 496 819 963 1007 1148 1064 1035 963 10,7 Kauppa,kuljetus 1153 973 1269 1461 1476 1561 2273 2375 2390 26,5 Julkinen hallinto/palvelut 590 566 677 708 760 783 2235 2383 2401 26,6 Muut palvelut 2206 2180 2885 3466 3640 3700 1593 1699 1661 18,4 Tuntematon 219 134 131 86 88 112 112 76 91 1,0 YHTEENSÄ 7308 6142 7629 8385 8706 9009 9009 9239 9031 100,0 TYÖVOIMAN MÄÄRÄ 7 543 7 487 8 244 8944 9172 9470 9470 9726 9741 TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ 235 1 345 615 557 466 461 461 487 710 TYÖPAIKAT MÄNTSÄLÄSSÄ TOL 2008 1990 1995 2000 2005 2006 2007 2007 2008 2009 ELINKEINO (TOL 2008) lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm % Maa, metsä, kala 800 550 479 340 365 351 351 341 328 5,9 Teollisuus 978 736 777 716 670 627 655 624 548 9,9 Rakentaminen 488 300 490 529 567 660 595 585 532 9,6 Kauppa,kuljetus 754 602 691 729 743 793 1249 1524 1476 26,7 Julkinen hallinto/palvelut 478 377 394 433 472 466 1483 1590 1687 30,6 Muut palvelut 1569 1433 1880 2120 2199 2291 855 921 856 15,5 josta yhteiskunnalliset palvelut 1158 1514 1622 1679 1736 1483 1590 1687 30,6 Tuntematon 221 135 129 86 88 112 112 76 92 1,7 YHTEENSÄ 5288 4133 4840 4953 5104 5300 5300 5661 5519 100,0 % Työpaikkojen kasvu v. 2000-2009 (10 v.) 679 työpaikkaa 14,1 - josta yhteiskunnallisten palvelujen työpaikkojen kasvu 173 työpaikkaa 11,6 PENDELI 2020 2009 2789 3432 3602 3709 3709 3578 3512 TYÖPAIKKAOMAVARAISUUS: Omavaraisuus 1990 1995 2000 2005 2006 2007 2007 2008 2009 Mäntsälä 72,4 67,3 63,4 59,1 58,6 58,8 58,8 61,3 61,1 KUUMA-kunnat 63,9 64,8 63,2 63,5 64,0 64,0 65,1 64,5 v. 2003 lähtien Kuuma-kuntien tp-omavaraisuuslaskelmassa mukana Pornainen ~ 14 ~

Talouskehitys Suomen kansantalous kasvoi vuoden 2011 alkupuolella ripeästi ja toisella neljännekselläkin kasvu oli vielä noin kolme prosenttia ja koko vuonna arviolta 2,9 %. Maailmantalouden kasvu on kesän aikana heikentynyt merkittävästi. Suomen viennin näkymät ovat muuttuneet huonompaan suuntaan ja kokonaisuutena tavaroiden ja palvelusten viennin määrä voi jäädä viime vuoden tasolle. Kokonaistuotannon ennakoidaan hidastuvan 1,6 prosenttiin vuonna 2012. Euroalueen ja EU:n kasvu hidastuu vuosina 2011 ja 2012 1½ prosenttiin. Keskipitkällä aikavälivälillä 2012 2015 talouskasvu jää Suomessa keskimäärin 1,9 prosenttiin vuosittain. Epävarmuus maailmantalouden kehityksestä on jatkunut jo pitkään, jota on lisännyt eräiden euromaiden julkisen sektorin alijäämien kasvattaminen ja velkakannan nopea kasvu. Suomessa yksityisen kulutuksen arvioidaan hidastuvan ja investointien arvioidaan jäävän vuoden 2011 tasolle ensi vuonna tai parhaimmillaankin kasvavan vain vähän. Eri ennustelaitosten arviot kokonaistuotannon kehityksestä vuodelle 2011 ovat alentuneet ja kasvuvauhti hidastuu edelleen vuonna 2012. Taantumakin voi olla mahdollinen, jos maailman talouden epävarmuus heijastuu vientiin ja kotimainen kysyntä pysyy vaimeana. Vuonna 2011 inflaation arvioidaan kohoavan 3,3 prosenttiin ja ensi vuonna hidastuvan talouskasvun ansiosta. Palkansaajien ansiotasoindeksin arvioidaan kohoavan vuonna 2011 2,6 % ja valtiovarainministeriön laskennallinen kasvuoletus ensi vuodelle on 3,2 %. Kuluttajahintojen arvioidaan nousevan keskimäärin 3,5 % vuonna 2011 ja seuraavana vuonna 3,3 prosenttiin, minkä jälkeen kasvu maltillistuu. Työttömyysaste laskee vuonna 2012 7,6 prosenttiin ja vuonna 2013 7,4 prosenttiin. Hallitusohjelmassa tavoitteena on saavuttaa 72 % työllisyysaste vuonna 2015 ja 5 % työttömyysaste. Vuonna 2012 investoinnit kasvavat (0,9 %) edellisvuotta (5,6 %) selvästi hitaammin. Uusien investointien aloittamisessa ollaan varovaisia ja kansantalouden investointiaste jää pitkänaikavälin keskiarvon alapuolelle. 2008 2009 2010 2011 2012 Tuotanto/BKT 1,0-8,2 3,6 3,5 1,8 Ansiotasoindeksi, muutos- 5,6 4,0 2,6 2,6 3,2 % Inflaatio 4,1 0,0 1,2 3,5 3,3 Työttömyysaste 6,4 8,2 8,4 7,9 7,6 Julkinen velka/bkt 34,2 43,3 48,3 48,7 50,3 Euribor, 3kk, % 4,8 1,2 0,8 1,4 1,9 10 vuoden korko, % 4,3 3,7 3,0 3,1 3,4 (Lähde: Kuntataloustiedote 3/2011 ja VM:n taloudellinen katsaus 36a/2011) Peruspalvelubudjetti 2012 ja peruspalveluohjelma 2013-2015 Vuoden 2012 loppuun saakka voimassa olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun puitelain tarkoituksena oli vahvistaa kunta- ja palvelurakennetta, kehittää palvelujen tuotantotapoja ja organisointia, uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää sekä tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtäväjakoa siten, että kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen sekä kuntien kehittämiseen on vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta. Tavoitteena oli parantaa tuottavuutta ja hillitä menojen kasvua sekä luoda edellytyksiä kuntien järjestämien palvelujen ohjauksen kehittämiselle. Hallitusneuvottelujen venyminen keväällä aiheutti aikatauluhankaluuksia valtion talousarvion ja valtiontalouden kehysmenettelyn osalta peruspalveluohjelman valmisteluun. Valmistelussa ovat olleet samanaikaisesti ~ 15 ~

valtion vuoden 2012 talousarvio ja valtiontalouden kehys ja niihin liittyen peruspalvelubudjetti ja peruspalveluohjelma. Peruspalveluohjelma pitää sisällään samat ovat kuin peruspalvelubudjetti. Peruspalveluohjelma sisältää seuraavat kuntiin liittyvät toimenpiteet: 1. Kuntauudistus ja kuntapalvelujen kehittäminen 2. Kuntasektorin tuottavuuden kehittäminen 3. Kuntien verotulot 4. Kuntien valtionavut 5. Muut toimenpiteet Hallitusohjelmaan on kirjattu, että mikäli hallitus ei ole saavuttamassa hallitusohjelmassa esitettyjä tavoitteita talouden vakauttamiseksi hallitusohjelman mukaisesti, voidaan vuonna 2012 annettavassa valtiontalon kehyksessä ja siihen liittyvässä peruspalveluohjelmassa toteuttaa kuntien valtionapujen lisäjäädytys. Kuntauudistus Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen määrittelemällä vuoden 2011 loppuun mennessä uudistuksen kriteerit ja etenemisen. Samalla hallitus käynnistää koko maan kattavan selvityksen kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Uudistusta ohjaavalla lainsäädännöllä on tavoitteena poistaa kuntatalouden rahoitusjärjestelmästä kuntaliitoksia vaikeuttavat tekijät. Vahvojen peruskuntien ulkopuolella syrjäisillä alueilla palvelut kootaan riittävän suuriksi kokonaisuuksiksi vahvojen peruskuntien palvelurakenteeseen vastuukuntamallilla. Osana kuntauudistusta uudistetaan valtionosuusjärjestelmä. Kuntapalvelujen kehittäminen ja tuottavuuden parantaminen Sosiaali- ja terveyshuollon kehittäminen perustuu sosiaali- ja terveysministeriön lakisääteiseen ns. Kasteohjelmaan, jonka valtioneuvosto vahvistaa. Vuosien 2012 2015 ohjelma vahvistetaan vuoden 2011 loppuun mennessä. Kehittämisohjelmalla jatketaan jo käynnistettyjä laajoja uudistusprosesseja ja juurrutetaan aiemmin luotuja toimivia käytäntöjä. Kasteohjelmasta luodaan sosiaali- ja terveydenhuollon pääohjelma, jonka tavoitteiden saavuttamiseksi muut ohjelmat ja hankkeet sisällytetään hallitusohjelman kuuteen osaohjelmaan syrjäytymisen ja terveysongelmien ehkäiseminen ja vähentäminen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden ja palvelukokonaisuuksien uudistaminen ikäihmisten hyvinvoinnin ja palvelujen parantaminen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja palvelujen parantaminen työhyvinvoinnin ja johtamisen kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon tietoperustan ja tiedonhallinnan vahvistaminen Kokonaisvastuu talouden kestävyydestä on valtiolla mutta kestävyysvaje (mm. väestön ikääntyminen, työvoiman eläköityminen) on suuressa määrin myös kuntien ongelma. Hyvinvointipalvelujen tuottavuuden nostaminen on avaintekijä koko julkisen talouden kuin kuntatalouden kestävyysongelman ratkaisemisessa. Kuntien tuottavuuden mittaamisessa on ongelmia eikä tuottavuustilastot mittaa palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Kuntasektorin tuottavuuden mittaamiseksi tarvitaan kokonaisvaltaista tuottavuusohjelmaa ja palveluja koskevia tuottavuustavoitteita. 20 suurimman kaupungin tuottavuustyöstä on saatu hyviä kokemuksia ja VM on julkaissut työn tukemiseksi oppaan Toimintaympäristö muuttuu -keinoja kuntien ja kuntayhtymien tuottavuuden parantamiseksi. Tuottavuustyön yhteydessä on tavoitteena valmistella ehdotus tuottavuustavoitteiden seurannassa käytettäviksi yhteisiksi mittareiksi, joiden avulla arvioidaan kuntapalvelujen kestävää tuottavuutta, laatua ja vaikuttavuutta. Kehitetään kuntien kustannuslaskentaa todellisten yksikköhintojen arvioimiseksi ja avaamiseksi asiakkaille, palvelujen kehittämiseksi ja kustannustietoisuuden lisäämiseksi. Palvelujen kustannusten ja laadun vertailua ja läpinäkyvyyttä kehitetään mm. selvittämällä ja edistämällä sitä tukevia käytäntöjä ja kokeiluja. Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan jatkossa peruspalveluohjelmamenettelyssä. Kuntatalouden näkymät Kuntien toimintamenojen arvioidaan edelleen kasvavan vuonna 2012 suhteellisen maltillisesti, nimellisesti n. 4 % vuodessa. Arvio perustuu siihen, että kunnat joutuvat hillitsemään menojen kasvua ja varautumaan tule- ~ 16 ~

vaisuudessa hidastuvaan tulokehitykseen ja yleisen talouskehityksen epävarmuuksiin. Toimintatuottojen lasketaan kehittyvän toimintamenojen kasvua vastaavasti. Kunta-alan ansiotason ennakoidaan nouseva n. 2,5 prosenttia ja palkkasumman n. 3 %. Kustannustason nousu nopeutuu kehyskaudella runsaaseen 3 prosenttiin. Edellä kuvatulla kehityksellä kuntatalouden vuosikate riittää kattamaan poistot vuosina 2012 2013, mutta ei enää vuosina 2014 2015. Kuntatalouden vakauden turvaaminen ja tarvittavien investointien toteuttaminen ilman velan jatkuvaa kasvua edellyttää sitä, että toimintamenojen kasvu pysyy tulokehityksen asettamissa rajoissa. Vuosien 2006-2010 tilinpäätösten eräitä tunnuslukuja: euroa Koko maa Uusimaa 10 000 20 000 as. kunnat Mäntsälä Vuosikate/as 2006 327 575 208 58 2007 382 654 244 198 2008 362 564 239 299 2009 340 420 285 301 2010 461 584 348 547 Lainakanta/as 2006 1 461 1 394 1 430 1 820 2007 1 545 1 461 1 549 1 966 2008 1 629 1 472 1 746 2 068 2009 1 838 1 793 1 894 2 256 2010 1 956 2 017 1 969 2 255 (VM/Taloudellinen katsaus 5.10.2011, Peruspalveluohjelma 2013 2015 37a/2011) VM:n ennakointimalli * kuntien talouskehityksestä vuosille 2011 2012: euroa Koko maa Uusimaa 10 000 20 000 as. kunnat 20 001 40 000 as. kunnat vrt. Mäntsälä Vuosikate/as 2010 454-341 434 547 2011 494-358 476 384 2012 471-409 530 284 Lainakanta/as 2010 1 956-1 961 1 928 2 255 2011 2 028-1 945 1 909 2 396 2012 2 015-1 929 1 891 2 727 *) Kyse ei ole ennusteesta vaan ns. painelaskelmasta, jonka tarkoitus on näyttää kuntatalouden keskimääräinen liikkumavara/sopeuttamistarve ja jossa peruspalveluohjelman tulokehitys on huomioitu. Mahdollinen rahoitusalijäämä joustaa suoraan kuntien lainakantaan. Kuntien väliset erot menokehityksessä ovat käytännössä suuria. ~ 17 ~

Verorahoituksen kehitys Verotulot Vuonna 2010 kuntien verotilitykset kasvoivat yli 4 % ja Mäntsälässä 4,7 %. Vuonna 2011 verotulojen arvioidaan kasvavan koko maassa 4,5 %, josta kunnallisverotuoton kasvu 3,5 %. Kunnallisverotilitysten arvioidaan kasvavan tänä vuonna 16,3 miljardiin euroon, jossa kasvua edellisvuoteen verrattuna on arviolta 3,6 % ja Mäntsälässä 3,7 %. Vuonna 2009 käyttöön otetun työtulovähennyksen kasvattaminen supistaa kunnallisveron tuottoa. Vuonna 2012 kunnallisverotilitysten arvioidaan kasvavan noin 1,5 %. Arvio perustuu näkemykseen, jonka mukaan palkkasumma lisääntyy nimellisesti vajaa 4 %. Kuntien tuloverotukseen esitetään veroperustemuutoksia, jotka vähentävät kunnallisverotuottoa. Menetykset kompensoidaan täysimääräisesti valtionosuusjärjestelmän kautta lisäämällä valtionosuutta. Mäntsälässä lisäys vuoden 2012 valtionosuuteen on laskennallisesti 0,9 milj. euroa. Taloustilanteen paraneminen on heijastunut vuosina 2010-2011 myös yhteisöveron tuottoon. Kuntaryhmän osuutta on nostettu väliaikaisesti kymmenellä prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin. Vuonna 2012 yhteisöverotuoton arvioidaan supistuvan kun jako-osuutta jatketaan 5 prosentilla korotettuna vuosina 2012 2013. Kiinteistöverotuoton arvioidaan kasvavan vuonna 2012 verraten maltillisesti. Hallituksen eduskunnalle antamaan talousarvioehdotukseen sisältyy seuraavat verolinjaukset: Ansiotulojen verotusta kevennetään lisäämällä ansiotulojen verovähennysperusteita. Työllisyyden edistämiseksi ja pienituloisten aseman parantamiseksi työtulovähennystä nostetaan 740 eurosta 900 euroon ja perusvähennystä korotetaan 2250 eurosta 2850 euroon vuoden 2012 alusta. Ansiotuloperusteisiin tehdään ansiotason nousua ja inflaation nousua kompensoivia tarkistuksia. Vuodelle 2012 tehtävä tarkistus pienentää kunnallisverotuottoa. Veroperustemuutokset kompensoidaan kunnille korottamalla valtionosuuksia. Vakituiseen asuntoon kohdistuvan velan koron vähennysoikeutta rajataan siten, että koroista vähennyskelpoista olisi 75 prosenttia verovuodesta 2014 alkaen. Verovuonna 2012 vähennyskelpoista olisi 85 prosenttia. Kotitalousvähennyksen osuus alennetaan enintään 2000 euroon. Alla olevassa taulukossa on esitetty Mäntsälän eri verolajien tuoton kehitys vuosina 2009 2010 sekä verotuloarvio vuosina 2011-2012 1000 euroa TP 2009 TP 2010 TPE 2011 TA 2012 muutos - % 2011-2012 Kunnallisvero 55 389 57 466 59 575 61 550 3,3 Yhteisövero 1 615 2 045 2 535 2 250-11,2 Kiinteistövero 3 514 3 864 4 290 4 500 4,9 Yhteensä 60 518 63 375 66 400 68 300 2,9 muutos- % 4,3 4,7 4,8 2,9 ~ 18 ~

Vuonna 2012 kunnallisverotuotto kasvaa 61,6 miljoonaan euroon muutoksen ollessa 1,9 milj. euroa, 3,3 prosenttia. Kunnallisveroprosentti säilyy 19,75 %:ssa vuonna 2012. Kunnille tilitettävän yhteisöveron jako-osuus oli tilapäisesti korotettu 10 prosenttiyksikköä 32 %:iin vuosina 2009 2010. Nyt kunnille tilitettävän yhteisövero-osuuden osuutta yhteisöverotuotosta nostetaan vuosina 2012 2013 tilapäisesti 27 %:iin 2012 2013. Kiinteistöverolakia muutettiin vuonna 2010 siten, että vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin ja yleisen kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajoja korotettiin. Mäntsälän nykyisiin kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä korotuksia vuodelle 2012. Kiinteistöveroa arvioidaan kertyvän 4,5 milj. euroa (muutos 4,9 %) ensi vuoden talousarviossa. Oheisissa taulukoissa on esitetty kiinteistöverolaissa mainittu kiinteistöveron vaihteluväli sekä Mäntsälän kunnan nykyiset kiinteistöveroprosentit sekä niiden kiinteistöverotuotto. Verotuloja arvioidaan ensi vuonna kertyvän yhteensä 68,3 milj. euroa (muutos 2,9 %). Kiinteistötyypit Lain sallima vaihteluväli Vero - % Muutos - % Yleinen kiinteistövero 0,60 1,35 0,90 + 0,00 Asuinrakennukset 0,32 0,75 0,50 + 0,00 Muut asuinrakennukset 0,60 1,35 1,00 + 0,00 Rakentamaton tontti 1,00 3,00 3,00 - Mäntsälän kiinteistövero 2010 % Laskennallinen kiinteistövero Vakituinen asuinrakennus 352 902 605,87 0,45 1 588 062 Muu kuin vakituinen asuinrakennus 12 693 285,10 0,95 120 586 Rakentamaton rakennuspaikka 5 123 744,71 3,00 153 712 Yleinen rakennus 120 599 434,52 0,85 1 025 095 Yleinen maapohja 126 936 590,14 0,85 1 078 961 Maksuunpano yhteensä 618 255 660,34 3 966 416 muutos - % 1,70 Tilinpäätös 2010 3 864 000 Mäntsälän kiinteistövero 2011 % Laskennallinen kiinteistövero Vakituinen asuinrakennus 362 117502,00 0,50 1 810 588 Muu kuin vakituinen asuinrakennus 12 806 239,00 1,00 128 062 Rakentamaton rakennuspaikka 4 772 555,00 3,00 143 177 Yleinen rakennus 119 326 008,00 0,90 1 073 934 Yleinen maapohja 138 879 545,00 0,90 1 249 916 Maksuunpano yhteensä 637 901 849,00 4 405 677 muutos - % 3,18 Tuottoarvio 2011/Talousarvio 4 290 000 ~ 19 ~

Mäntsälän kiinteistövero 2012 % Laskennallinen kiinteistövero Vakituinen asuinrakennus 365 000 000,00 0,50 1 825 000 Muu kuin vakituinen asuinrakennus 13 000 000,00 1,00 130 000 Rakentamaton rakennuspaikka 4 600 000,00 3,00 138 000 Yleinen rakennus 119 326 008,00 0,90 1 073 934 Yleinen maapohja 148 000 000,00 0,90 1 332 000 Maksuunpano yhteensä 649 926 008,00 4 498 934 muutos - % 1,88 Tuottoarvio 2012/Talousarvio 4 500 000 Valtionosuudet Nykyinen kuntien valtionosuusjärjestelmä tuli voimaan vuoden 2010 alusta. Kuntien valtionosuusjärjestelmä muodostuu kahdesta osasta: 1. Kuntien peruspalvelujen valtionosuus, johon sisältyy: sosiaali- ja terveydenhuolto esi- ja perusopetus kirjastot yleinen kulttuuritoimi ja taiteen perusopetus Myös esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvausjärjestelmä ja verotuloihin perustava valtionosuuden tasaus ovat osa peruspalvelujen valtionosuutta. Tämän lisäksi peruspalvelujen valtionosuuteen lasketaan yleinen valtionosuuden osa erityisen harvan asutuksen osat ym. lisäosat järjestelmämuutoksen tasaus valtionosuuden lisäykset ja vähennykset 2. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukainen yksikköhintapohjainen rahoitus koulutuksen ylläpitäjille: lukiokoulutukseen ammatilliseen koulutukseen ja ammattikorkeakouluille Kumpaankin valtionosuuden osaan sisältyy kunnan itse rahoitettava ns. omavastuuosuus, joka kaikissa kunnissa on yhtä suuri. Vuonna 2012 peruspalvelujen valtionosuuden omarahoitusosuus on 2 999,96 euroa/asukas, joka Mäntsälässä on 59,9 milj. euroa. Vastaava omavastuuosuus opetus- ja kulttuuritoimessa on 375 euroa/asukas eli yht. 7,5 milj. euroa ja kaikki yhteensä 67 milj. euroa. Valtionosuuksiin sisältyy seuraavat hallitusohjelman linjaukset vuonna 2012: kunnan peruspalvelujen valtionosuuden leikkaus -118 euroa/asukas (otettu huomioon kasvattamalla kunnan peruspalvelujen valtionosuuden omavastuuosuutta); vähennys Mäntsälälle -2,4 milj. euroa. Vuoden 2012 verotulomenetysten kompensaatio, jonka vaikutus vaihtelee kunnittain mm. Mäntsälälle 0,9 milj. euron lisäys kiinteistöveron poisto valtionosuuden verotulotasauksesta; vaihtelee kunnittain -114 euron ja 598 euron välillä mm. Mäntsälässä -8 euroa/asukas museoiden, teattereiden, orkestereiden ja vapaan sivistystyön säästöt oppilaitosten perustamiskustannuksiin kohdistuvat säästöt Lisäksi OPM myöntää perusopetukseen oppilaskohtaista lisäosuutta (pidennetty oppivelvollisuus, lisäopetus) ja rahoitus muuhun opetus- ja kulttuuritoimeen kuten kansalaisopistot, nuorisotyö, teatterit. ~ 20 ~

Mäntsälän kunnan arvioidaan saavan yleiskatteista valtionosuutta 26 milj. euroa. Valtionosuudet kasvavat 1,2 milj. euroa muutoksen ollessa 4,8 prosenttia (liite 1). Kunnalle maksettava valtionosuuden verotulotäydennys supistuu edellisvuodesta 0,5 miljoonaa euroa. Kunnallisverotuksen verovähennysten korotuksia vuonna 2012 kompensoidaan 0,9 milj. euron valtionosuuden lisäyksellä peruspalvelujen valtionosuudessa. Valtionosuuksien arviolaskelmat perustuvat 5.10.2011 julkaistuun valtion talousarvioon. Laskelma on julkaistu mm. Kuntaliiton internetsivuilla. Valtionosuudet (1000 euroa) 2008 2009 2010 TA 2011 TA 2012 - yleinen 718 578 1 414 611 640 - sos. ja terveystoimi 50 339 53 017 56 305 58 550 65 151 - opetus- ja kulttuuritoimi 19 649 20 560 20 915 21 632 23 484 - valt. os. verotulotasaus 3 435 3 378 1 954 1 773 1 327./. omavastuuosuus -51 220-53 022-56 824-58 550-67 415 + valt.os. lisäykset ja vähennykset 1 338 1 153 2 634 + järjestelmän tasaus 80 80 80 YHTEENSÄ 22 921 24 511 25 182 24 861 26 060 - muutos 1000 euroa 3 006 1 590 671-321 1 199 - muutos - % + 15,1 + 6,9 +2,7-1,3 4,8 ~ 21 ~

Kunnallistalouden tasapainottamisvelvoite Kuntatalouden tasapainottamista on säännelty vuodesta alkaen 2006 seuraavasti: taloudeltaan alijäämäisen kunnan tulee katkaista alijäämän lisääntyminen enintään neljässä vuodessa laatimalla tasapainossa oleva tai ylijäämäinen taloussuunnitelma jos taseen kattamatonta alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukaudella, kunnan on laadittava erikseen yksilöity toimenpideohjelma alijäämän katkaisemisesta Osavuosikatsaukseen laaditun tilinpäätösennusteen mukaan Mäntsälän kunnan taseen ylijäämä on vuoden 2011 lopussa arviolta n. 18,7 milj. euroa, josta Mäntsälän kunnan osuus 15 milj. euroa ja Mäntsälän Veden 3,7 milj. euroa. Alla olevassa taulukossa esitetään erät, joista alijäämän kattamisvelvollisuus määräytyy ja taloussuunnitelma, jossa tasapainottamistoimenpiteet tulee esittää. Tase 31.12.2010 Tuloslaskelma-arvio Taloussuunnitelma 2012-2015 vuodelle 2011 Oma pääoma 2012 2013 2014 2015 Peruspääoma 53 570 Vuosikate 7 744 Vuosikate 5 797 5 794 6 094 - Poistot -4 050 Satunnaiset erät 123 Edellisten tilikau- Tilikauden tulos 3 817 Poistot -4 300-4 500-4 600 - sien yli-/alijäämä 7 756 Poistoeron muutos 98 Satunnaiset erät Tilikauden Tilikauden aliylijäämä 7 049 jäämä 3 915 Tilikauden tulos 1 497 1 294 1 494 - josta kunta 1 567 josta M-vesi -70 Velvoite laatia toimenpideohjelma kertyneen alijäämän = Velvoite laatia tasapainotettu taloussuunnitelma kattamiseksi 7 756 000 + 7 049 000+ 3 915 000 = 18 720 000 euroa, josta Mäntsälän kunnan osuus 15 007 000 Mäntsälän Veden osuus 3 713 000 Vuoden 2010 tilinpäätöstietojen mukaan Mäntsälän taseessa kunnalla on ylijäämää 11,007 milj. euroa ja Mäntsälän Vedellä 3,798 milj. euroa, yht.14,805 milj. euroa. Mäntsälän vuoden 2010 tilinpäätöksessä täyttyivät seuraavat kunta- ja palvelurakenneuudistuslain mukaisen asetuksen (ns. kriisikuntien) tunnuslukujen raja-arvot: tuloveroprosentti vähintään 0,5 % - yksikköä korkeampi kuin kuntien painotettu keskimääräinen tulovero - % (Mäntsälä 19,75 % / 18,98 %) kunnan suhteellinen velkaantuneisuus vähintään 50 % (Mäntsälä 52,0 %) Samoin kriisikuntamittariston tunnusluvuista ovat melko tasaisesti viime vuosina pudonneet: kunnan lainamäärä/asukas ylittää kuntien keskimääräisen lainamäärän vähintään 50 % (Mäntsälä 2010; 20,3 %) kunnan omavaraisuusaste alle 50 %, (2010; Mäntsälä 54 %). Mäntsälän kunnanvaltuusto hyväksyi 18.6.2007 54 sopimuksen kunnantalouden tasapainottamisesta. Sopimuksen täytäntöönpano 4,2 milj. euroa aloitettiin vuonna 2008 ja jatkuu vuoden 2011 loppuun. ~ 22 ~

Valtuuston kesällä 2011 hyväksymässä uudessa kuntastrategiassa asetettiin tavoitteeksi vuodelle 2012 kunnan talouden tasapaino. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vuosikatteen tulee yltää 6 8 milj. euroon ja tilikauden tuloksen tulee olla reilusti ylijäämäinen ja velkamäärän tulee pysyä hallinnassa. Kunnan velkamäärä saa kasvaa vain maltillisesti enintään 2 700 euroon per asukas ja konsernissa max. 4 400 euroon vuonna 2012. Talousarvion ja taloussuunnitelman tasapainotus Uudessa kesällä hyväksytyssä Mäntsälän kunta- strategiassa on tavoitteeksi asetettu kunnan talouden tasapaino. Vuosikatteen tulee kattaa nettoinvestoinnit 50 70 prosenttisesti ja yltää 6 8 milj. euroon vuositasolla, 300 400 euroon per asukas. Kunnan velkaantumisen tulee olla hallinnassa ja tilikauden tuloksen matalalasta poistotasosta johtuen selvästi ylijäämäinen. Kunnan velkamäärä voi kasvaa enintään 2 700 euroon ja konsernitasolla 4 400 euroon asukasta kohden vuonna 2012. Vuoden 2012 talousarvion ja vuosien 2013 2014 taloussuunnitelman pohjaksi kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2011 talousarviokehyksen. Kehyksessä toimintakatteeksi hyväksyttiin enintään 87 milj. euroa (+ 2,4 %) alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Vuosikatteen tulee olla vähintään 6,6 milj. euroa ja asukasta kohden 322 euroa. Talouden tasapainottamisohjelmassa vuonna 2007 määriteltiin Mäntsälän talouden kantokyvyn ja rahoitusaseman turvaavaksi investointitasoksi keskimäärin enintään 8,0 milj. euroa vuodessa ja enintään 40 milj. viidessä vuodessa. Raamissa investoinnit ylittävät tasapainottamissopimuksen tavoitteen 5,1 milj. euroa ja ovat näin 13,1 milj. euroa. Mäntsälän Veden investoinnit ovat tästä 1,3 milj. euroa. Lainakanta sai kehyksessä kasvaa enintään 2 693 euroon per asukas. 1000 euroa Raami Lautakunta Kh Poikkeama esitys 2012 2012 TA 2012 TA 2012 kh esitys. / TA2012 toimintatuotot 28 000 29 106 29 273 29 273 0 toimintakulut -115 000-118 251-117 782-117 782 0 toimintakate, josta -87 000-89 099-88 462-88 462 0 käyttöomaisuuden myyntivoitot 1 500 1 500 1 500 1 500 0 toimintakate /asukas -4 254-4 357-4 326-4 326 0 toimintakate /asukas ilman myyntivoittoja -4 328-4 430-4 399-4 399 0 verotulot 68 200 68 200 68 300 68 300 0 valtionosuudet 25 800 26 000 26 060 26 060 0 verorahoitus yhteensä 94 000 94 200 94 360 94 360 0 rahoituskulut ja -tuotot -406-101 -101-101 0 vuosikate 6 594 5 000 5 797 5 797 0 vuosikate/asukas 322 245 283 283 0 suunnitelmapoistot -4 000-4 300-4 300-4 300 0 tilikauden tulos 2 594 700 1 497 1 497 0 yli-/alijäämä 2 693 799 1 596 1 596 0 nettoinvestoinnit -13 130-19 324-14 287-14 238 49 lainakannan muutos 5 800 13 500 7 500 7 500 0 lainakanta 55 077 61 777 55 777 55 777 0 lainakanta /asukas/euro 2 693 3 021 2 727 2 727 0 asukasmäärä 20 450 20 450 20 450 20 450 0 ~ 23 ~

Vuonna 2011 toimintakatteen arvioitiin alkuperäisessä talousarviossa kasvavan 4,6 milj. euroa (5,8 %) 83,6 milj. euroon eli 4 194 euroon per asukas. Kiinteistöjen myyntivoittoja arvioidaan saatavan 1,7 milj. euroa. Toimintakate kasvaa muutetussa talousarviossa (sisältäen valtuuston syyskuussa hyväksymät muutokset) 5,1 milj. euroa, 84,3 milj. euroon (6,5 %) poikkeaman ollessa 0,05 milj. euroa alkuperäiseen talousarvioon. Vuoden 2. osavuosikatsaukseen laaditussa tilinpäätösennusteessa toimintakatteen arvioidaan supistuvan hieman 84,2 milj. euroon. Käyttötalouden nettomenot kasvavat 5 milj. euroa (6,3 %). Vuosikate kattaa suunnitelmapoistot tilikauden tuloksen ollessa 3,8 milj. euroa ylijäämäinen. 11,7 milj. euron investointien rahoittamiseksi kunta ottaa uutta lainaa netto 3,2 milj. euroa. Tilikauden lopussa kunnan lainamäärän arvioidaan nousevan noin 48-49 milj. euroon ja asukasta kohden noin 2 400 euroon. Lautakuntien laatimissa talousarvioehdotuksissa vuodelle 2012 toimintakate nousee 89,1 milj. euroon. Lautakuntien talousarvioehdotukset ylittävät toimintakatteen osalta talousarviokehyksen 2,1 milj. euroa. Vuosikate jää 5 milj. euroon ja tilikauden tulos 0,7 miljoonaan euroon. Sekä kunnanjohtajan talousarvioehdotuksessa että kunnanhallituksen talousarvioesityksessä valtuustolle toimintakate nousee 4,1 milj. euroa, 88,5 milj. euroon kasvun ollessa 4,9 % muutettuun talousarvioon verrattuna. Toimintakatteen muutos vuoden 2011 tilinpäätösennusteeseen verrattuna on 4,3 milj. euroa eli 5,1 prosenttia. Toimintakate kasvaa vuosina 2010 2012 yhteensä 9,3 milj. euroa (11,7 %), vuositasolla keskimäärin 4,6 milj. euroa (5,9 %). Toimintakate asukasta kohden kasvaa ensi vuonna 4 326 euroon muutoksen ollessa 3,5 %, kun verotulot nousevat 3 340 euroon per asukas (1,4 %). Kunnallisverotuksen tuloveroprosentti säilyy 19,75 prosenttiyksikössä. Verotulojen arviointi pohjautuu verohallinnon ja Kuntaliiton syksyn 2011 verotulotilitysennusteisiin vuosille 2011-2014. Marraskuussa valmistuvassa verotuksessa vuoden 2010 kunnallisverotettavat tulojen ennakoidaan kasvavan ennakkotiedon mukaan 3,2 % ja asukasta kohden 1,5 prosenttia 14 598 euroon (2009; 0,1 %, 2008; 6,7 %, 2007; 8,7 %, 2006; 4,6 %, 2005; 2,3 %). Kunnallisverotettavat tulot asukasta kohden vuonna 2009 olivat Mäntsälässä 14 379 euroa, koko maassa keskimäärin 15 260 (-0,9 %) ja Uudellamaalla 19 356 euroa (-0,8 %). Mäntsälää pienempi tulotaso on viime vuosina Uudellamaalla ollut Pornaisissa, Karjalohjalla ja Nummi- Pusulassa. Mäntsälän ja koko maan keskimääräinen efektiivinen veroaste on viime vuosina kehittynyt seuraavasti: 2008; 14,85 %, koko maa 14,68 %) 2009; 14,62 %, (14,40 %) 2010; 14,54 %, (14,47 %) 2011; 14,44 %, (14,54 %) 2012; 14,18 %, (14,28 %) Kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä muutoksia. Kiinteistöverotuotto kasvaa arviolta 0,2 milj. euroa (4,9 %) 4,5 milj. euroon. Yhteisöverotuotto supistuu arviolta 0,3 milj. euroa 2,3 milj. euroon. ~ 24 ~

Verotuloja arvioidaan saatavan ensi vuonna yht. 68,3 milj. euroa (2,9 %) ja valtionosuutta 26 milj. euroa (4,6 %), yhteensä 94,3 milj. euroa (3,3 %). Verotulojen arviointiin liittyy nykyisessä taloustilanteessa poikkeuksellisen paljon epävarmuustekijöitä erityisesti suunnitelmavuosien osalta. Investoinnit kasvavat 14,5 miljoonaan euroon ja ylittävät 1,4 miljoonaa euroa valtuuston joulukuussa 2010 hyväksymään taloussuunnitelman vuodelle 2012 ja valtuuston kesäkuussa 2011 hyväksymään kehyksen vuodelle 2012. Investoinnit yltävät 708 euroon brutto ja 699 euroon netto per asukas. Investointien oma tulorahoitusosuus jää 40 prosenttiin. 5,8 milj. euron suuruisella vuosikatteella (283 /asukas, josta Mäntsälän kunta 250 euroa ja Mäntsälän Vesi 33 euroa) voidaan rahoittaa 41 prosenttia nettoinvestoinneista ja loput rahoitetaan velkarahalla. Kaikista pääomamenoista (sisältäen investoinnit ja lainalyhennykset) verotuloilla voidaan rahoittaa kolmasosa eli 32 % Uutta lainaa arvioidaan tarvittavan 10,5 milj. euroa ja lainakanta kasvaa netto 7,5 miljoonaa euroa 55,8 milj. euroon. Talouden tasapainottamissopimuksessa vuosina 2008-2012 nettoinvestointitaso saa nousta enintään 40 miljoonaan euroon ja vuositasolla keskimäärin enintään 8 miljoonaan euroon. Vuosien 2008 2012 nettoinvestoinnit ovat taloussuunnitelmassa yhteensä 58,8 milj. euroa, keskimäärin vuodessa 11,8 milj. euroa. Investointitaso ylittää 18,8 milj. euroa tasapainottamissopimuksessa määritellyn laskennallisen tason vuosille 2008 2012. Mäntsälä velkaantuu edelleen huomattavan paljon suunnitelmakaudella. Kuntastrategiassa asetettu 2700 euron enimmäismäärää per asukas ylittyy hieman ja velkaantuminen näyttää jatkuvan. Kunnan velkamäärä lähes kaksinkertaistui (15,8 milj.) edellisellä valtuustokaudella vuosina 2005 2008 yhteensä 40,2 milj. euroon. Tällä valtuustokaudella velkamäärä kasvaa 15,6 milj. euroa 55,8 milj. euroon. Kunnan tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien korotuksilla velkaantumiskehitystä ei ole saatu hallintaan. Kunnan suhteellinen velkaantuneisuus 52 % ylittää kriisikuntamittariston 50 %:n tason, samoin kuin tuloveroprosentti. ~ 25 ~

~ 26 ~

Suhteellinen velkaantuneisuus- % = 100 x (vieras pääoma saadut ennakot) / käyttötulot (=verotulot, valtionosuudet, toimintatuotot) Omavaraisuusaste - % = (Oma pääoma + poistoeroja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma- saadut ennakot) ~ 27 ~

3. Käyttötalousosa Kunta-alan nykyinen sopimuskausi on voimassa 31.12.2011 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu 31.12.2011 jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä kirjallisesti irtisanota viimeistään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden päättymistä. Palkat on budjetoitu nykyisten voimassa olevien sopimusten mukaan. Palkkojen ennakoidaan nousevan vuonna 2012 kunta-alan yleisen ansiotasoindeksin mukaan 3,5 %. Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksut vuodelle 2012 ovat keskimäärin 29,87 %, josta sairasvakuutusmaksu 2,12 %. työttömyysvakuutusmaksu 3,20 % ja muut maksut 1,3 % KuEL maksu 2012: palkkaperusteinen 16,3 % ja eläkemenoperusteinen on budjetoitu tarkistamalla vuoden 2011 ennakkomaksut kertoimella 1,00. Varhe -maksu on budjetoitu kertoimella 1,03. Vuoden 2012 varhe -maksu perustuu niihin eläkkeisiin, jotka ovat alkaneet 2009 2011 työkyvyttömyyseläkkeistä, työttömyyseläkkeistä, yksilöllisistä varhaiseläkkeistä ja kuntoutustuista. VaEL maksu opettajat 20,11 % muut keskimäärin 1,3 % Kuluttajahintaindeksin muutos vuonna 2012 arviolta 3,3 %. Mäntsälän (ulkoinen) toimintakate kasvaa vuoden 2012 talousarviossa palvelukeskuksittain yhteensä 4,3 milj. euroa (5,1 %) vuoden 2011 tilinpäätösennusteeseen verrattuna seuraavasti: Toimiala milj. muutos milj. / tp-ennuste -11 muutos- % - Hallintopalvelut 5,9 0,05 0,9 (käyttöomaisuuden myyntivoitot) -1,5-0,2-11,8 - Perusturvapalvelut 55,3 2,6 4,9 - Sivistyspalvelut 18,1 0,6 3,5 - Tekniset palvelut 11,7 0,9 8,3 Mäntsälän Vesi -1,0-0,06 6,4 Yhteensä 88,5 4,3 5,1 ~ 28 ~

Toimintakate 88,4 milj. euroa kasvaa 4,3 milj. euroa tulosalueittain seuraavasti: TOIMINTAKATE TULOSALUEITTAIN (ULKOINEN) VUOSINA 2010-2012 TULOSALUE TP 2010 TAM TP ENN RAAMI TA 2012 TA 2012 TA 2012 2011 2011 2012 Ltk Kh - yleishallinto 2 838 237 3 397 772 3 397 772 3 431 553 3 396 553 3 396 553 281 111 559 535 559 535 33 781-1 219-1 219 - elinkeinotoimi 279 695 289 727 289 727 305 000 295 000 295 000-21 850 10 032 10 032 15 273 5 273 5 273 - pelastus 1 638 257 1 695 960 1 700 000 1 720 923 1 720 923 1 720 923 29 862 57 703 61 743 20 923 20 923 20 923 - maaseututoimi -44 527 25 036 25 036 57 704 57 704 57 704-86 027 69 563 69 563 32 668 32 668 32 668 - maankäyttöpalvelut 283 794 406 080 406 080 400 842 400 842 400 842-334 238 122 286 122 286-5 238-5 238-5 238 - tarkastustoimi 26 417 33 149 33 149 32 309 32 309 32 309-1 994 6 732 6 732-840 -840-840 HALLINTOPALVELUT 5 021 872 5 847 724 5 851 764 6 011 487 5 948 331 5 903 331 5 903 331 - muutos -133 136 825 852 829 892 163 763 96 567 51 567 51 567-2,6 16,4 16,5 2,8 1,7 0,9 0,9 -Kiinteistöjen myyntivoitot -805 047-1 700 000-1 700 000-1 500 000-1 500 000-1 500 000-1 500 000 -Valmistus omaan käyttöön -43 208-46 200-46 200-46 200-46 200-46 200 - petun johto ja hallinto 777 377 1 053 280 1 182 700 1 207 260 1 696 979 1 696 979 252 804 275 903 405 323 24 560 514 279 514 279 - lasten, nuorten ja perheiden 9 674 138 10 840 445 11 276 053 11 769 663 11 458 890 11 458 890 palvelut 535 213 1 166 307 1 601 915 493 610 182 837 182 837 - varhaiskasvatuspalvelut 8 622 409 8 892 059 8 981 896 9 958 658 9 927 393 9 927 393 26 411 269 650 359 487 976 762 945 497 945 497 - hoito-ja hoivapalvelut 6 778 276 7 001 751 6 622 000 7 283 956 7 043 578 7 043 578-798 006 223 475-156 276 661 956 421 578 421 578 - perusterveydenhuoltopalvelut 5 576 942 6 254 456 6 078 553 6 742 400 6 542 399 6 542 399-284 188 677 514 501 611 663 847 463 846 463 846 - erikoissairaanhoito 17 447 646 18 630 000 18 530 000 18 590 265 18 590 265 18 590 265-309 193 1 182 354 1 082 354 60 265 60 265 60 265 PERUSTURVAPALVELUT 48 876 788 52 671 991 52 671 202 54 147 051 55 552 202 55 259 504 55 259 504 - muutos -576 958 3 795 203 3 794 414 1 475 060 2 881 000 2 588 302 2 588 302-1,2 7,8 7,8 2,8 5,5 4,9 4,9 - sipake/kehittämis-ja hallintopalvelut 396 304 456 768 456 768 474 352 474 352 474 352-18 152 60 464 60 464 17 584 17 584 17 584 - perusopetus 13 358 364 14 054 706 14 054 706 14 660 115 14 623 732 14 623 732 247 988 696 342 696 342 605 409 569 026 569 026 - elinikäinen oppiminen ja tiedonhallinta 2 294 994 2 453 775 2 453 775 2 480 068 2 480 068 2 480 068 94 293 158 781 158 781 26 293 26 293 26 293 - kulttuuri-ja vapaa-aikapalv. 358 551 566 688 566 688 560 134 560 134 560 134 31 294 208 137 208 137-6 554-6 554-6 554 SIVISTYSPALVELUT 16 408 212 17 531 937 17 531 937 18 022 912 18 174 669 18 138 286 18 138 286 - muutos 355 423 1 123 725 1 123 725 490 975 642 732 606 349 606 349 2,2 6,8 6,8 2,8 3,7 3,5 3,5 - tekpa/hallinto 517 489 575 008 546 117 635 931 635 931 635 931 30 561 57 519 28 628 89 814 89 814 89 814 - toimitilapalvelut: 8 219 157 8 734 646 8 728 000 9 587 852 9 437 852 9 437 852 849 042 515 489 508 843 859 852 709 852 709 852 --- josta ruokailupalvelut 3 076 438 3 272 838 3 266 000 3 515 519 3 500 519 3 500 519 465 928 196 400 189 562 249 519 234 519 234 519 - kuntatekniikka 1 579 443 1 613 983 1 500 000 1 727 721 1 615 321 1 615 321 249 941 34 540-79 443 227 721 115 321 115 321 TEKNISET PALVELUT 10 316 089 10 923 637 10 774 117 11 229 549 11 951 504 11 689 104 11 689 104 - muutos 1 129 543 607 548 458 028 305 912 1 177 387 914 987 914 987 12,3 5,9 4,4 2,8 10,9 8,5 8,5 KUNTA YHTEENSÄ 79 799 157 85 229 089 85 082 820 87 911 000 90 080 506 89 444 025 89 444 025 78 378 5 429 932 5 283 663 2 681 911 4 997 686 4 361 205 4 361 205 6,6 5,9 5,1 5,1 - Mäntsälän Vesi -604 758-911 207-923 000-911 000-981 730-981 730-981 730 31 681-306 449-318 242 207-58 730-58 730-58 730 TOIMINTAKATE YHTEENSÄ 79 169 947 84 317 882 84 159 820 87 000 000 89 098 776 88 462 295 88 462 295 - muutos 169 574 5 147 935 4 989 873 2 682 118 4 938 956 4 302 475 4 302 475 - muutos-% 0,2 6,5 6,3 3,2 5,9 5,1 5,1 Vert.TP 09 Vert. TP2010 Vert. TP2010 Vert.KS+M2011 Vert. TPE2011 Vert. TPE2011 Vert. TPE2011 ~ 29 ~

10 Hallintopalvelut TULOSLASKELMA 10 Kunnanhallitus 10 Yleishallinto TP 2010 NÄKÖKULMA 1: PALVELUT Strateginen tavoite 1: Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kriittiset menestystekijät Palvelutarpeiden ennakointi ja muutoksiin varautuminen Hyvinvoinnin edistäminen yhteisvastuullisesti TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 Tavoitetasot 2012 Palvelutarveanalyysi on tehty uuden kuntastrategian pohjaksi Hyvinvointikertomus on osa kuntakonsernin toiminnan ja talouden suunnittelua Tavoite / Yleishallinto Organisaatio- ja palveluverkkoselvitys sekä palvelutarpeiden arviointi laadittu ja hyväksytty toimielimissä. Hyvinvointikertomus otettu osaksi vuositavoitteiden suunnittelua ja arviointia sekä luottamushenkilöraportoinnin pohjaksi. M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 2 401 536 3 282 338 3 448 545 3 448 545 3 448 545 3 834 117 3 875 117 - ulkoinen 1 971 916 2 769 300 2 702 200 2 702 200 2 702 200 3 085 900 3 126 900 37-2 - sisäinen 429 620 513 038 746 345 746 345 746 345 748 217 748 217 Toimintamenot -6 655 027-7 412 768-7 741 801-7 696 801-7 696 801-7 910 460-8 052 513 - ulkoinen -6 177 559-6 917 024-7 150 531-7 105 531-7 105 531-7 294 065-7 436 118 15 3 - sisäinen -477 468-495 744-591 270-591 270-591 270-616 395-616 395 Toimintakate -4 253 491-4 130 430-4 293 256-4 248 256-4 248 256-4 076 343-4 177 396 0 3 Suunnitelmapoistot -228 835-198 600-201 200-201 200-201 200-201 200-201 200 Laskennalliset erät: Korko 4 002 705 4 379 716 4 586 224 4 586 224 4 586 224 4 586 224 4 586 224 Vyörytystuotot 1 841 725 0 Vyörytysmenot -63 135 0 Tilikauden tulos 1 298 968 50 686 91 768 136 768 136 768 308 681 207 628 TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 678 068 774 538 1 074 245 1 074 245 1 074 245 1 035 117 1 076 117 - ulkoinen 256 259 261 500 327 900 327 900 327 900 286 900 327 900 28 25 - sisäinen 421 809 513 038 746 345 746 345 746 345 748 217 748 217 Toimintamenot -3 339 669-3 920 923-4 116 719-4 081 719-4 081 719-3 931 240-4 073 293 - ulkoinen -3 091 358-3 659 272-3 759 453-3 724 453-3 724 453-3 573 974-3 716 027 20 2 - sisäinen -248 311-261 651-357 266-357 266-357 266-357 266-357 266 Toimintakate -2 661 601-3 146 385-3 042 474-3 007 474-3 007 474-2 896 123-2 997 176 13-4 Suunnitelmapoistot -42 747-31 300-49 000-49 000-49 000-49 000-49 000 Laskennalliset erät: Korko 4 002 705 4 379 716 4 586 224 4 586 224 4 586 224 4 586 224 4 586 224 Vyörytystuotot 1 841 725 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -30 081 3 110 001 1 202 031 1 494 750 1 529 750 1 529 750 1 641 101 1 540 048 ~ 30 ~

Strateginen tavoite 2: Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Tavoite / Yleishallinto Hallinnon tarjoama hankinta- ja kilpailutusosaamisen tuki on parantunut (kysely). Sopimusosaamiseen ja johtamiseen on otettu kattavat työkalut käyttöön ja osaamista nostettu. Monipuoliset ja tarkoituksen-mukaiset palveluiden järjestämistavat Johtaminen Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen Kunnan oman palvelutuotannon arviointi on käynnistetty Kilpailutusprosessia ja osaamista kehitetään ja avoimuutta lisätään Yhteistyökumppanit ja kumppanuuden vastuut on määritelty Toiminnan ja tulosten arviointi on asteittain käynnistettävissä 2013 alkaen Henkilöstön osaamista arvioidaan järjestelmällisesti Saatua arviointitietoa hyödynnetään henkilöstöresurssien suunnittelussa ja johtamisessa Strateginen työhyvinvointiohjelma on käynnistetty Toimenpideohjelman laatiminen riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan kehittämiseksi kuntakonsernissa. Maisema-työkalun hyödyntäminen, johon liittyen yleishallinnon sisäisen laskutuksen kattava käyttöönotto. ATK-tuen palvelutavoitteet saavutettu. Sähköinen kokouskäytäntö on aloitettu ja sähköisen asioinnin piiriin otettu uusia palveluita. Intranetin rooli henkilöstön työpöytänä kasvanut. Internet-sivujen rakenneuudistus on tehty. Valittu arviointijärjestelmä, jolla koko organisaatiossa arvioidaan toimintaa ja tuloksia. Työpaikkojen ydinosaaminen ja tulevaisuuden osaaminen on määritelty. Henkilöstöhallinnon raportit Ulrika työpöydällä on kehitetty yhdessä toimialojen (tarpeiden) kanssa. Työhyvinvoinnin kehittäminen on liitetty kiinteäksi osaksi perustehtävässä onnistumista ja palkitsemisjärjestelmä määritelty. ~ 31 ~

11 Elinkeinotoimi TULOSLASKELMA 12 Pelastus TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 0 0 0 0 0 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot - ulkoinen - sisäinen Toimintamenot -279 781-289 727-305 000-295 000-295 000-305 000-305 000 - ulkoinen -279 695-289 727-305 000-295 000-295 000-305 000-305 000 5 2 - sisäinen Toimintakate -86-279 781-289 727-305 000-295 000-295 000-305 000-305 000 5 2 Suunnitelmapoistot -140 695-140 600-140 700-140 700-140 700-140 700-140 700 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -7 590-428 066-430 327-445 700-435 700-435 700-445 700-445 700 TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 0 0 0 0 0 - ulkoinen - sisäinen Toimintamenot -1 756 517-1 814 397-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693 - ulkoinen -1 638 257-1 695 960-1 720 923-1 720 923-1 720 923-1 720 923-1 720 923 5 1 - sisäinen -118 260-118 437-121 770-121 770-121 770-121 770-121 770 Toimintakate -1 756 517-1 814 397-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693 5 2 Suunnitelmapoistot -620 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -1 757 136-1 814 397-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693-1 842 693 Tulosalueelle sisältyy 1 681 923 euron määräraha pelastuksen kuntaosuuteen Vantaan kaupungille vuodelle 2012. 16 Käyttöomaisuuden myyntivoitot TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 805 047 1 700 000 1 500 000 1 500 000 1 500 000 1 700 000 1 700 000 - ulkoinen 805 047 1 700 000 1 500 000 1 500 000 1 500 000 1 700 000 1 700 000 86-12 - sisäinen Toimintamenot 0 0 0 0 0 - ulkoinen - sisäinen Toimintakate 805 047 1 700 000 1 500 000 1 500 000 1 500 000 1 700 000 1 700 000 86-12 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 805 047 1 700 000 1 500 000 1 500 000 1 500 000 1 700 000 1 700 000 ~ 32 ~

17 Maaseutulautakunta 17 Maaseututoimi TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus Tulosalueen sitovat tavoitteet TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 Maaseutuhallinnon järjestäminen paikallistasolla Kunnan metsäomaisuuden kestävä hyödyntäminen Maaseudun kehittämistoimien tukeminen Mäntsälä toimii vastuukuntana maaseututoimen palveluiden järjestämisessä M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 180 370 138 800 129 300 129 300 129 300 354 000 354 000 - ulkoinen 180 370 138 800 129 300 129 300 129 300 354 000 354 000-28 -7 - sisäinen Toimintamenot -152 887-182 069-204 392-204 392-204 392-458 530-458 530 - ulkoinen -135 843-163 836-187 004-187 004-187 004-416 017-416 017 38 14 - sisäinen -17 044-18 233-17 388-17 388-17 388-42 513-42 513 Toimintakate 27 483-43 269-75 092-75 092-75 092-104 530-104 530-373 74 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -3 143 24 340-43 269-75 092-75 092-75 092-104 530-104 530 Tavoite: Mäntsälä toimii vastuukuntana maaseututoimen palveluiden järjestämisessä Mittari: Aloitus 1.1.2013 Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen uusi organisaatio, toimipaikat, henkilöstöasiat ja muut toiminnan käynnistämiseksi tarvittavat asiat valmistellaan vuoden 2012 aikana. Maksajavirastosopimus Maaseutuviraston kanssa allekirjoitetaan ennen yhteistoiminta-alueen toiminnan aloitusta. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Maaseutuhallinnon kahdeksan kunnan yhteistoiminta-alue aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 Maaseutuhallinnon kahdeksan kunnan yhteistoiminta-alue aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa ~ 33 ~

18 Maankäyttölautakunta 18 Maankäyttötoimi TULOSLASKELMA Tulosalueen palveluajatus Rakennustoiminnan ja rakennetun ympäristön ohjaus ja valvonta kunnassa Maankäytön suunnittelu ja suunnitteluun liittyvien sekä kartasto-, kiinteistöteknisten ja maapoliittisten asioiden valmistelu Seurata Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimuksen toteutumista Kysyntä- ja laajuustiedot: TP 2008 TP 2009 TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TS 2013 TS 2014 Maankäyttöltk:n kokoukset 15 11 11 11 11 11 11 Rakennusluvat: TP 2010 -lupia kpl 263 265 202 270 220 220 220 -huoneistoja 163 83 187 150 130 130 130 -katselmuksia 929 768 700 800 800 800 Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut Luovutettuja kunnan tontteja (myynti/vuokraus): TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 88 75 75 80 70 70 70 -AO-tontit 15 7 20 20 25 25 25 -AP / AR / AK tontit 1 2 3 2 2 2 2 -T / K-tontit 6 0 1 2 -AO-vuokratonttien myynti 2 0 2 2 -muut kaupat / vuokrasopimukset 4 5 13 3 Maankäyttösopimukset 3 2 2 3 1 1 1 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 738 051 669 000 745 000 745 000 745 000 745 000 745 000 - ulkoinen 730 239 669 000 745 000 745 000 745 000 745 000 745 000 2 11 - sisäinen Toimintamenot 7 812-1 092 638-1 168 411-1 240 004-1 240 004-1 240 004-1 340 004-1 340 004 - ulkoinen -1 005 990-1 075 080-1 145 842-1 145 842-1 145 842-1 245 842-1 245 842 14 7 - sisäinen -86 648-93 331-94 162-94 162-94 162-94 162-94 162 Toimintakate -354 588-499 411-495 004-495 004-495 004-595 004-595 004 40-1 Suunnitelmapoistot -44 774-26 700-11 500-11 500-11 500-11 500-11 500 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -22 321-421 682-526 111-506 504-506 504-506 504-606 504-606 504 ~ 34 ~

Tulosalueen sitovat tavoitteet Kuntastrategian mukaan yksi Mäntsälän kunnan tulevaisuuden kannalta keskeisimmistä muutoshaasteista on: Mäntsälä kasvaa voimakkaasti osana metropolialuetta. Kunnan asukasluvun ennakoidaan kasvavan runsaalla 3 500 asukkaalla vuoteen 2020 mennessä. Yhdyskuntarakenteen hallinnan ja tasapainoisen kasvun merkitys palveluiden järjestämisessä kasvaa. Mäntsälässä asutaan myös tulevaisuudessa sekä keskusta-alueella että elävissä kylissä. Strateginen tavoite 1: Monipuolinen ja laadukas asuminen vahvistaa Mäntsälän vetovoimaa. Kriittiset menestystekijät Strategisesti merkittävät hankkeet Vuokra-asuntotuotanto Kaavavaranto Tavoitetasot 2012 Keskustan kehittäminen Apponen Tiimari Linja-autoasema MVAOY:n kautta uusia ARAvuokra-asuntoja vähintään 30 kpl (aloituspäätökset tehty) Yksityisen vuokraasuntotuotannon edistäminen Asuntotarjonnan painottaminen pieniin ja erityisryhmien asuntoihin Kaavoitusresurssien lisääminen erityisesti osayleiskaavojen laadintaan Raakamaan hankinnan tehostaminen (vähintään 30 ha), osayleiskaavoilla ja asemakaavoilla mahdollistetaan maan saaminen rakennuskäyttöön Tavoite / Maankäyttö Tiimarin, Apposen ja linjaautoaseman (S-Marketin) asemakaavat tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi ennen kesälomia v. 2012. Samoin Amizzan asemakaavan muutos. Tehdään yhdessä Mäntsälän Vuokraasunnot Oy:n kanssa suunnitelma ARA-vuokra-asuntojen tuottamisesta Mäntsälään. Kaavoituskatsauksessa olevasta osayleiskaava-aikataulusta pidetään kiinni ja sen ohi ei oteta uusia kohteita. Käynnistetään tarvittavat luonto- ja kulttuuriselvitykset Hirvihaaraan, Keskusta-alueen päivitykseen, Saarelle ja Sääksjärvelle. Strateginen tavoite 2: Tiivistynyt yhdyskuntarakenne mahdollistaa tasapainoisen kasvun. Kriittiset menestystekijät Yhdyskuntarakenteen eheytymistä edistävät maankäytön ratkaisut Mäntsälässä Tavoitetasot 2012 Edellistä vuotta nopeampi tonttikierto keskusta-alueella Tavoite / Maankäyttö Rakentamiskehotukset kiinteistöjen omistajille syksyllä 2012. ~ 35 ~

Vuosittainen väestönkasvu ja sen sijoittuminen Väestönkasvu 1-2 % Väestönkasvun sijoittuminen: 60 % keskusta-alueelle, 40 % muualle Seurataan kuukausittain suunnittelutarveratkaisujen sijoittumista ja määrää, eikä päästetä sitä yli 40 %. Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Rakennustarkastajista toinen jää osa-aikaeläkkeelle vuoden 2012 alussa, ja tarkoitus on palkata uusi rakennustarkastaja vuoden 2012 alusta. Tällöin palveluksessa olisi periaatteessa 2,5 tarkastajan työpanos. Viime vuosina on rakennustarkastuksen palvelutaso laskenut luvattoman huonoksi. Asiakkaiden hankkeet ovat viivästyneet, kun päätöksiä ja tarkastuksia ei ole ennätetty tehdä suunniteltujen/sovittujen aikataulujen mukaan. Myös luvattoman rakentamisen valvonta vie työaikaa. Kiinteistö- ja mittauspuolella varaudutaan edelleen pohjakarttojen koordinaatistojärjestelmän siirtämiseen EUREFIN järjestelmään vuoden 2013 alkuun mennessä. Samalla vaihdetaan korkeusjärjestelmä N60- järjestelmästä N2000- järjestelmään. Vaikutus on arvioitu noin 30 000 euroksi vuonna 2012. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 19 Tarkastustoimi Olennaisia muutoksia ei ole tiedossa. 19 Tarkastuslautakunta TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 0 0 0 0 0 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot - ulkoinen - sisäinen Toimintamenot -33 535-37 241-32 993-32 993-32 993-32 993-32 993 - ulkoinen -26 417-33 149-32 309-32 309-32 309-32 309-32 309 22-3 - sisäinen -7 118-4 092-684 -684-684 -684-684 Toimintakate -33 535-37 241-32 993-32 993-32 993-32 993-32 993-2 -11 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 33 535 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -605-605 -37 241-32 993-32 993-32 993-32 993-32 993 Tulosalue sisältää määrärahan tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan toimintakuluihin. ~ 36 ~

39 Perusturvapalvelut 39 Yhteistoiminta-alueen perusturvapalvelut / Mustijoen perusturva TULOSLASKELMA TP 2010 Toimielimen palveluajatus TA + M 2011 Mustijoen perusturvan tehtävänä on edistää ja tukea Mäntsälän ja Pornaisten kunnan asukkaiden elämän hallintaa, toimintakykyä ja terveyttä niin, että kuntien asukkaat voivat hyvin, ovat aikaisempaa terveempiä ja ottavat vastuun oman ja ympäristönsä hyvinvoinnista. Perusturva järjestää vaikuttavat ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveystoimen palvelut alueen väestölle ja vaikuttaa alueella hyvinvoinnin asian-tuntijana. 31 Yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 20 170 110 20 181 349 22 623 221 22 724 315 22 724 315 23 093 296 23 425 106 - ulkoinen 18 743 043 19 349 249 21 185 205 21 286 299 21 286 299 21 655 280 21 987 090 14 10 - sisäinen 1 427 067 832 100 1 438 016 1 438 016 1 438 016 1 438 016 1 438 016 Toimintamenot -75 117 218-79 573 125-85 303 811-85 112 207-85 112 207-87 320 917-88 965 687 - ulkoinen -67 617 790-72 039 364-76 737 407-76 545 803-76 545 803-78 754 513-80 399 283 13 6 - sisäinen -7 499 428-7 533 761-8 566 404-8 566 404-8 566 404-8 566 404-8 566 404 Toimintakate -54 947 108-59 391 776-62 680 590-62 387 892-62 387 892-64 227 621-65 540 581 14 5 Suunnitelmapoistot -206 223-292 200-304 000-304 000-304 000-304 000-304 000 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 4 832 792 0 0 0 0 0 0 Vyörytysmenot -5 850 819-1 303 986-1 000 000-1 000 000-1 000 000-1 000 000-1 000 000 Tilikauden tulos -56 171 358-60 987 962-63 984 590-63 691 892-63 691 892-65 531 621-66 844 581 Kunnanvaltuuston 20.6.2011 hyväksymän kuntastrategian palveluja koskevasta strategisesta näkökulmasta on asetettu kaksi kuntatason strategista tavoitetta vuodelle 2012. Toisessa strategisessa tavoitteessa näkökulmana on kuntalaisen hyvinvointi: Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Toisessa strategisessa tavoitteessa näkökulmana on toimiva organisaatio: Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Perusturvapalvelujen strategiset valtuustoon nähden sitovat tavoitteet talousarviovuodelle 2012 on johdettu näistä valtuuston kuntastrategiassa asettamista kuntatason tavoitteista lähtien. Kuntatason strategisten tavoitteiden taustalla on valtuuston kuntastrategiassa asettamat kuntatason kriittiset menestystekijät. Näistä kuntatason kriittisistä menestystekijöistä on perusturvapalveluille johdettu toimialan perustehtävässä onnistumista edellyttävät kriittiset menestystekijät. Näiden kriittisten menestystekijöiden voidaan tulkita olevan perusturvalautakunnan itselleen asettamia tavoitteita. Näiden tavoitteiden toteutumista mitataan tulosalueittain tavoitekohtaisilla mittareilla. ~ 37 ~

Toimielimen sitovat tavoitteet =kuntatason kriittisistä menestystekijöistä perusturvaan sovelletut kriittiset menestystekijät (toteutumista mitataan tulosalueittain tavoitekohtaisilla mittareilla): Asiakasnäkökulma / perusturvapalvelut: 1. Keskeisten asiakasryhmien tunnistaminen 2. Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen 3. Kuntalaisten ja asiakkaiden omien voimavarojen tukeminen Organisaationäkökulma / perusturvapalvelut: 1. Keskeisten asiakasryhmien palvelukokonaisuuksien kuvaus 2. Yhteisen tahtotilan viestinnässä onnistuminen 3. Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen Kuntastrategiassa valtuusto on asettanut strategisia tavoitteita vuodelle 2012 palvelujen näkökulman lisäksi seuraavista näkökulmista: seutuyhteistyö, yhdyskuntarakenne, elinkeinot ja talous. Näistä näkö-kulmista asetetut kuntatason strategiset tavoitteet sisältävät linjauksia, jotka huomioidaan perusturvapalvelujen operatiivisessa johtamisessa. Perusturvapalveluille kuntastrategian toimintaympäristöanalyysistä nousee erityisesti seuraavia muutoshaasteita: yhteistoiminta-alueen väestönkasvu lisää palvelutarvetta yhteistoiminta-alueen väestörakenteen muutos lisää palvelutarvetta (nuorimpien ja toisaalta kaikkien varttuneimpien kuntalaisten suhteellinen osuus kasvaa työikäisten väestönosuutta nopeammin ja kunnan väestöllinen huoltosuhde heikkenee) palvelutarpeen ennakointi vahvistaa merkitystään kunnan henkilöstö ikääntyy ja rekrytointihaasteet kasvavat kilpailu osaavasta työvoimasta lisääntyy yhteistyö eri muodoissaan korostuu kunnan sisällä ja kuntarajat ylittäen kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen korostuvat lainsäädännön muutokset koskien esim. vammaispalvelua, lastensuojelua, ikäihmisten palveluita, hoitotakuuta ja kuntalaisten valinnanvapautta kuntia koskevien velvoitteiden lisääntyminen lasten, nuorten ja perheiden pahoinvoinnin lisääntyminen hyvinvointi- ja terveyserojen kasvu Ennakoitavissa olevat muutossuunnat vuoteen 2020: kuntatalouden tiukentuminen kunta- ja palvelurakennemuutokset ikäihmisten absoluuttisen määrän kasvu asumisratkaisut esteettömän asumisen tarpeen kasvu (ml. erityisryhmät) alle kouluikäisten lasten määrän kasvu varhaiskasvatuspalveluiden tiloihin liittyvät investointitarpeet ~ 38 ~

KUNTASTRATEGIAN NÄKÖKULMA 1: PALVELUT Strateginen tavoite 1: Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kriittinen menestystekijä Kuntataso Kriittinen menestystekijä Perusturva Tavoitetaso 2012 Kuntataso Palvelutarpeiden ennakointi ja muutoksiin varautuminen Hyvinvoinnin edistäminen yhteisvastuullisesti Keskeisten asiakasryhmien tunnistaminen Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Kuntalaisten ja asiakkaiden omien voimavarojen tukeminen Palvelutarveanalyysi on tehty uuden kuntastrategian pohjaksi Hyvinvointikertomus on osa kuntakonsernin toiminnan ja talouden suunnittelua Tavoitetaso 2012 Perusturva Keskeisten asiakasryhmien palvelutarve arvioidaan Palvelun kohdentamisen painopisteet valitaan Kuntalaisen ja asiakkaan osallisuutta tukevat toimintatavat KUNTASTRATEGIAN NÄKÖKULMA 1: PALVELUT Strateginen tavoite 2: Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Kriittinen menenstystekijä Kuntataso Kriittinen menestystekijä Perusturva Tavoitetaso 2012 Kuntataso Tavoitetaso 2012 Perusturva Monipuoliset ja tarkoituksenmukaiset palveluiden järjestämistavat Johtaminen Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen Keskeisten asiakasryhmien palvelukokonaisuuksien kuvaus Yhteisen tahtotilan viestinnässä onnistuminen Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen Kunnan oman palvelutuotannon arviointi on käynnistetty Kilpailutusprosessia ja -osaamista kehitetään ja avoimuutta lisätään Yhteistyökumppanit ja kumppanuuden vastuut on määritelty. Toiminnan ja tulosten arviointi on asteittain käynnistettävissä 2013 alkaen Henkilöstön osaamista arvioidaan järjestelmällisesti Saatua arviointitietoa hyödynnetään henkilöstöresurssien suunnittelussa ja johtamisessa Strateginen työhyvinvointiohjelma on käynnistetty Palvelun järjestämistapaa arvioidaan valituilta osin Johtaminen ja päätöksenteko perustuvat oikeaan ja ajantasaiseen tietoon Toimivat johtamisen ja työyhteisöjen pelisäännöt Henkilöstön ja työyhteisön osaamista arvioidaan suhteessa asiakastarpeisiin Henkilöstöresursointiin ja osaamisen lisäämiseen tai suuntaamiseen liittyvät muutokset perustuvat asiakkaiden tarpeisiin Perusturva osallistuu ja osallistaa työyhteisöjä strategisen työhyvinvoinnin kehittämiseen ~ 39 ~

Perusturvan tulosalueiden tavoitteet 2012 (seurantamittarit nousevat käyttösuunnitelmatasolta raportointivaiheessa) Kuntalaisen hyvinvointi PERUSTURVA Keskeisten asiakasryhmien palvelutarve arvioidaan Lapset, nuoret, perheet Lasten, nuorten ja perheiden palveluprosessin toimivuus ( rajapinnat ja yhteistyö ) Varhaiskasvatus Alle kouluikäisten lasten palvelutarve arvioidaan (päivähoito, esiopetus ja kotihoito) Ikäihmiset (Hoito ja hoiva) Kotona asumisen tukeminen Muistisairaiden palveluprosessi Perusterveydenhuolto Keskeiset asiakasryhmät tunnistetaan ja palvelutarpeen arviointi aloitetaan Palvelutarvetta vastaavat tilat ovat käytössä Palvelun kohdentamisen painopisteet valitaan Lasten ja nuorten mielenterveystyö Lapsen hyvinvoinnin turvaaminen päivähoidon muutoksissa Ikäpoliittinen ohjelma Palvelun kohdentamisen painopisteet valitaan Kuntalaisen ja asiakkaan osallistumista tukevat toimintatavat Asiakas- ja vanhempainsuunnitelmat Asiakas palvelun arvioijana Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö (kasvatuskumppanuus) Kuntalaisten ja asiakkaiden voimavarojen tukeminen Asiakkaan osallistumisen vahvistaminen Perusturvan tulosalueiden tavoitteet 2012 (seurantamittarit nousevat käyttösuunnitelmatasolta raportointivaiheessa) Toimiva organisaatio PERUSTURVA Palvelun järjestämistapaa arvioidaan valituilta osin Johtaminen ja päätöksenteko perustuvat oikeaan ja ajantasaiseen tietoon Lapset, nuoret, perheet Kehitysvammaisten asumismalli Asiakastietojärjestelmä dokumentoinnin, seurannan ja arvioinnin välineenä Varhaiskasvatus Lasten kotona hoitamisen tukemisen muodot Asiakastietojärjestelmä dokumentoinnin, seurannan ja arvioinnin välineenä Perustehtävästä on yhteinen näkemys ja siihen on sitouduttu Ikäihmiset (Hoito ja hoiva) Ympärivuorokautisen hoidon rakenteiden tarkastelu Perusterveydenhuolto Palvelutuotannon järjestämistapa valituilta osin (esim. kuvantaminen ja työterveyspalvelut ja Pornaisten terveysaseman lääkäritoiminta) Perustehtävästä on yhteinen näkemys ja siihen on sitouduttu Toimivat johtamisen ja työyhteisöjen pelisäännöt Henkilöstön ja työyhteisön Vuorovaikutteinen esimiestyö ja johtaminen sekä toimiva tiimi- ja parityö, strategian jalkautus Osaaminen vastaa asiakas- Toimintatavat ovat yhtenäiset ja toimintaohjeet selkeät Osaaminen vastaa asiakas- Toimintatavat ovat yhtenäiset ja toimintaohjeet selkeät Osaaminen vastaa asia- Toimintatavat ovat yhtenäiset ja toimintaohjeet selkeät Osaaminen vastaa asiakastarpeita ~ 40 ~

osaamista arvioidaan suhteessa asiakastarpeisiin tarpeita Innovatiivisuus ja aloitteellisuus tarpeita kastarpeita Henkilöstöresursointiin ja osaamisen lisäämiseen tai suuntaamiseen liittyvät muutokset perustuvat asiakkaiden tarpeisiin Riittävä, osaava ja oikein kohdennettu henkilöstö Riittävä, osaava ja oikein kohdennettu henkilöstö Riittävä, osaava ja oikein kohdennettu henkilöstö Keskeiset perusterveyden-huollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnan palveluprosessit arvioidaan Perusturva osallistuu ja osallistaa strategisen työhyvinvoinnin kehittämiseen Tulosalue osallistuu sille soveltuvalla tavalla Tulosalue osallistuu sille soveltuvalla tavalla Tulosalue osallistuu sille soveltuvalla tavalla Tulosalue osallistuu sille soveltuvalla tavalla 31 Perusturvan johto ja hallinto TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus Perusturvan johto ja hallintopalvelut mahdollistavat ja tukevat perusturvapalvelujen perustehtävässä (= palveluajatus) onnistumista osana kuntaorganisaatiota. Tulosalueen sitovat tavoitteet TA + M 2011 (= perusturvatason strategiset tavoitteet / seurattavat mittarit nousevat käyttösuunnitelmatasolta raportointivaiheessa) Keskeisten asiakasryhmien tunnistaminen: TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 1 105 030 1 078 560 1 142 028 1 223 744 1 223 744 1 233 744 1 243 744 - ulkoinen 548 916 713 260 626 500 708 216 708 216 718 216 728 216 29-1 - sisäinen 556 114 365 300 515 528 515 528 515 528 515 528 515 528 Toimintamenot -1 741 971-2 356 832-2 611 405-3 182 840-3 182 840-3 232 840-3 282 840 - ulkoinen -1 326 293-1 766 540-1 833 760-2 405 195-2 405 195-2 455 195-2 505 195 81 36 - sisäinen -415 679-590 292-777 645-777 645-777 645-777 645-777 645 Toimintakate -636 941-1 278 272-1 469 377-1 959 096-1 959 096-1 999 096-2 039 096 208 53 Suunnitelmapoistot -4 400-36 100-47 900-47 900-47 900-47 900-47 900 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 2 000 070 Vyörytysmenot -1 000 779-1 303 986-1 000 000-1 000 000-1 000 000-1 000 000-1 000 000 Tilikauden tulos 357 949-2 618 358-2 517 277-3 006 996-3 006 996-3 046 996-3 086 996 Tavoite: Keskeiset asiakasryhmät tunnistetaan ja niiden palvelutarve arvioidaan Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen: Tavoite: Palvelun kohdentamisen painopisteet valitaan Kuntalaisten ja asiakkaiden omien voimavarojen tukeminen: Tavoite: Asiakkaan ja kuntalaisen osallisuutta tukevat toimintatavat ~ 41 ~

Keskeisten asiakasryhmien palvelukokonaisuuksien kuvaus: Tavoite: Palvelun järjestämistavan arviointi valituilta osin Yhteisen tahtotilan viestinnässä onnistuminen Tavoite: Tavoite: Johtaminen ja päätöksenteko perustuvat oikeaan ja ajantasaiseen tietoon Toimivat johtamisen ja työyhteisöjen pelisäännöt Henkilöstön työhyvinvointi ja osaaminen: Tavoite: Tavoite: Tavoite: Henkilöstön ja työyhteisön osaamista arvioidaan suhteessa asiakastarpeisiin Henkilöstöresursointiin ja osaamisen lisäämiseen tai suuntaamiseen liittyvät muutokset perustuvat asiakkaiden tarpeisiin Perusturva osallistuu ja osallistaa strategisen työhyvinvoinnin kehittämiseen Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden 2012 aikana: Laskentaan ja sisäiseen valvontaan panostetaan Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014: Kunnan mahdollisiin organisaatiorakenteen muutoksiin varautuminen Valtakunnallisten palvelurakenteiden muutoksiin varautuminen 32 Lasten, nuorten ja perheiden palvelut TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 2 556 138 2 388 397 2 800 347 2 795 725 2 795 725 2 851 723 2 912 761 - ulkoinen 2 269 284 2 285 597 2 604 839 2 600 217 2 600 217 2 656 215 2 717 253 15 14 - sisäinen 286 854 102 800 195 508 195 508 195 508 195 508 195 508 Toimintamenot -12 686 284-13 627 850-15 009 205-14 693 810-14 693 810-15 211 734-15 494 406 - ulkoinen -11 943 422-13 126 042-14 374 502-14 059 107-14 059 107-14 577 031-14 859 703 18 7 - sisäinen -742 863-501 808-634 703-634 703-634 703-634 703-634 703 Toimintakate -10 130 147-11 239 453-12 208 858-11 898 085-11 898 085-12 360 011-12 581 645 17 6 Suunnitelmapoistot -1 770-4 000-4 000-4 000-4 000-4 000-4 000 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 272 865 Vyörytysmenot -736 117 Tilikauden tulos -10 595 169-11 243 453-12 212 858-11 902 085-11 902 085-12 364 011-12 585 645 Tulosalueen tavoitteena on, että Mustijoen perusturvan alueen lapset, nuoret ja perheet voivat hyvin ja saavat oikeaan aikaan tarvitsemiaan hyvinvointia edistäviä ja tukevia palveluja. Tavoitteena on myös, että lapset, nuoret ja perheet osallistuvat oman ja lähiympäristönsä hyvinvoinnin kehittämiseen. ~ 42 ~

Tulosalueen palveluja ovat: Perhepalvelut: Perheneuvola: Perheneuvola, Oppilashuolto, Psykiatrinen sairaanhoitaja Perheasiain sovittelu Lastensuojelun sosiaalityö Lastenvalvojan palvelut Avohuollon tukitoimenpiteet: Tukihenkilötoiminta, Tukiperhetoiminta, Taloudelliset tukitoimenpiteet, Loma- ja virkistystoiminta, Perhekuntoutus laitoksessa, Turvakotipalvelut, Ensikotipalvelut, Lastensuojelun kotipalvelu, Lastensuojelun hoito- ja terapiapalvelut, Lastensuojelun päihdepalvelut, Intensiivinen perhetyö Kodin ulkopuolelle sijoitetut: Perhehoito, Perhekotihoito, Laitoshoito Jälkihuolto: Tukihenkilötoiminta, Tukiperhetoiminta, Taloudelliset tukitoimenpiteet, Perhekuntoutus laitoksessa, Turvakotipalvelut, Ensikotipalvelut, Lastensuojelun kotipalvelu, Lastensuojelun hoito- ja terapiapalvelut, Lastensuojelun päihdepalvelut, Tukiasuntopalvelut, Jälkihuoltosijoitukset/ Perhehoito, Jälkihuoltosijoitukset/ Perhekotihoito, Jälkihuoltosijoitukset/ Laitoshoito Lastensuojelun perhetyö: Lastensuojelun perhetyön palvelut Sosiaalipäivystys Adoptiopalvelut, Adoptioneuvonta Aikuissosiaalityö: Aikuissosiaalityö Sosiaalinen asuminen (Välivuokrausasunnot) Työmarkkinatuen kuntaosuus Toimeentulotukipalvelut: Perustoimeentulotuki, Ehkäisevä toimeentulotuki, Täydentävä toimeentulotuki, Kuntouttavan työtoiminnan tue Hyvinvointineuvola: Äitiysneuvola Perhesuunnittelu Lastenneuvola Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Perhetyö: Perhetyö, Lapsiperheiden kotipalvelu Terveyskeskuspsykologi Puheterapia Aikuisten psykososiaaliset palvelut: Päihdehuolto: Laitoshoito, Avohoito, Ehkäisevä päihdetyö, A-klinikka, Ylläpito- ja korvaushoito, Katkaisuhoito, Kuntoutushoito, Asumispalvelut Mielenterveystyö: Psykiatrinen sairaanhoitaja, Asumispalvelut, Muu mielenterveystyö, esim. avustukset Työllistämistoiminta: Kuntouttava työtoiminta, Muu työtoiminta Vammaispalvelut: Vammaisneuvosto Asumispalvelut/ vammaispalvelut: VPL-asumispalvelut, Asumisen muutostyöt ja laitteet Kuljetuspalvelut/ vammaispalvelut: VPL-kuljetuspalvelut Omaishoidon tuki/ vammaispalvelut Tulkkipalvelut ja viittomaopetus Apuvälineet ja laitteet/ vammaispalvelut Henkilökohtaiset avustajat/ vammaispalvelut ~ 43 ~

Henkilökohtainen apu/ vammaispalvelut Vaikeavammaisten päivätoiminta Sosiaalityö, vammaispalvelut Muut avustukset, vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut: Kotihoidon ohjaus, kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten avohoito/ Päivätoiminta Kehitysvammaisten avohoito/ Työtoiminta Kehitysvammaisten avohoito/ Omaishoidon tuki Kehitysvammaisten asumispalvelut: Tuettu asuminen, kehitysvammapalvelut, Ohjattu asuminen, kehitysvammapalvelut, Tehostettu asuminen, kehitysvammapalvelut, Asumisvalmennus, kehitys-vammapalvelut Kehitysvammaisten laitoshoito Kehitysvammaisten perhehoito Kehitysvammaisten iltapäivähoito Leiri- ja lomatoiminta, kehitysvammapalvelut Henkilökohtaiset avustajat, kehitysvammapalvelut Henkilökohtainen apu, kehitysvammapalvelut Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Lasten ja nuorten mielenterveystyön kehittäminen Mittari: Lasten ja nuorten psykiatristen hoitopäivien kehitys Tavoite: Kehitysvammaisten asumispalveluiden uudelleenorganisointi Mittari: Kehitysvammaisten asumispalvelumalli Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden 2012 aikana: Tulosalueen painopistealueena on lasten ja nuorten mielenterveystyön kehittäminen. Hyvinkään sairaanhoitoalue on uudelleen organisoimassa lastenpsykiatrista palveluketjua. Palveluketju painottuu erikoissairaanhoidon tukemiin perus- ja lähipalveluihin. Uudelleen organisoinnissa korostuvat mm. lasten mielenterveystyön läheisyysperiaate ja verkostoitunut yhteistyö sekä varhaisen puuttumisen tärkeys ja siihen liittyvien työkalujen käyttöönotto. Kunnan ja perusturvan strategisista tavoitteista jalkautetuissa perhepalvelujen tulosalueen tulosyksikköjen omissa strategioissa tavoitellaan lasten, nuorten ja perheiden psyykkisen hyvinvoinnin kehittymistä, asiakkaiden osallisuuden vahvistamista mm. asiakassuunnitelmien tekemiseen, arvioimaan oman, perheen hyvinvoinnin ja elämäntilanteen kehittymistä asiakkuuden aikana. Lasten ja nuorten mielenterveystyötä on kehitetty vuosina 2010 2011 nykyisillä voimavaroilla mm. selkeyttämällä perheneuvolan lähetekäytänteitä, työnjakoa, luomalla uutta palveluvalikoimaa mm ryhmä-toimintoja, moniammatillisia tiimityöskentelyä. Nykyiset voimavarat eivät riitä enää uudelta erikoissairaanhoidon palveluketjulta kunnan vastuulle siirtyvien velvoitteiden hoitamiseen. Lasten, nuorten ja perheiden palvelutarpeisiin vastaaminen edellyttää vuonna 2012 seuraavia toimenpiteitä: Hyvinvointineuvolan toimintamalli on käytössä syksyyn 2012 mennessä. Hyvinvointineuvolalla on asianmukaiset toimitilat. ~ 44 ~

Koululaisten mielenterveystyötä edistetään lisäämällä perhekeskeistä kouluterveydenhuoltoa ja vanhempien osallistumista oppilaiden terveystarkastuksiin. Kouluterveydenhoitajien osallistuminen stressinhallintaryhmien toteuttamiseen ja toiminnan arviointiin. Tämä toteuttamisenedellytyksenä on yhden kouluterveyshoitajan uusi toimi. Aikuissosiaalityön elinkaarimallin toimivuuden turvaaminen edellyttää määräaikaisen sosiaaliohjaajan toimen vakinaistamista. Voimavaran kohdentaminen nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön. Koulupsykologien työpanosta oppilaiden tunne-elämän ja mielenterveyden vaikeuksissa tukemiseen. Tämä edellyttää yhden koulupsykologin toimen perustamisen, jolloin lapsipsykologin työpanos pystytään suuntaamaan hyvinvointineuvolan ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön ja johtavan psykologin työpanos lastensuojelun konsultointiin ja lastensuojelulasten psykologisiin tutkimuksiin. Lastensuojelulta on tähän saakka puuttunut psykologin säännöllinen konsulttituki. Tutkimukset on tähän saakka ostettu. 13 17 -vuotiaiden mielenterveyspalveluissa on kuntatasolla selkeä palveluvaje. Esim. koulupudokkaat ovat suoraan erikoissairaanhoidon asiakkaita. Uusi erikoissairaanhoidon palveluketju edellyttää muutoinkin 13 17 -vuotiaiden asiakkaiden haltuunottoa kehittämällä kunnan omaa palvelutuotantoa tälle asiakasryhmälle. Uuteen jalkautuvaan nuorisovastaanottotiimin kuuluvat nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja, nuorten päihdetyöntekijä, psykologi ja nuorisopsykiatri. Toiminnan käynnistyminen edellyttää psykiatrisen sairaanhoitajan toimen perustamista. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014: kunnan lastensuojelun ammatillisen perhekodin perustaminen hyvinvointineuvolan toimitilat 33 Varhaiskasvatuspalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 4 683 521 5 050 901 5 116 127 5 140 127 5 140 127 5 208 274 5 269 046 - ulkoinen 4 639 011 4 982 201 5 033 465 5 057 465 5 057 465 5 125 612 5 186 384 9 2 - sisäinen 44 510 68 700 82 662 82 662 82 662 82 662 82 662 Toimintamenot -16 175 947-16 958 664-18 216 746-18 209 481-18 209 481-18 608 455-18 970 553 - ulkoinen -13 261 421-13 879 860-14 992 123-14 984 858-14 984 858-15 383 832-15 745 930 13 8 - sisäinen -2 914 527-3 078 804-3 224 623-3 224 623-3 224 623-3 224 623-3 224 623 Toimintakate -11 492 426-11 907 763-13 100 619-13 069 354-13 069 354-13 400 181-13 701 507 14 10 Suunnitelmapoistot -47 686-55 900-55 900-55 900-55 900-55 900-55 900 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 729 931 Vyörytysmenot -1 375 869 Tilikauden tulos -12 186 050-11 963 663-13 156 519-13 125 254-13 125 254-13 456 081-13 757 407 Päivähoito ja esiopetus varmistavat lapsille hoidon, tukevat lapsen kasvua ja kehitystä sekä edistävät oppimista kasvatuskumppanuudessa lapsen vanhempien ja muiden toimijoiden kanssa. ~ 45 ~

Varhaiskasvatuksen tulosalueen palveluja ovat: avoin- ja kerhotoiminta perhepäivähoito ryhmäperhepäivähoito kotihoidontuki yksityisen hoidon tuki päiväkotihoito vuorohoito esiopetus Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Tavoite: Varhaiskasvatuspalvelun tarpeen arviointi ja siihen varautuminen Palvelutarvetta vastaavat tilat ovat käytössä (= riittävä paikkamäärä) Lapsen hyvinvoinnin turvaaminen päivähoidon muutoksissa Mittari: a) perheen hoitopaikkatoiveen mukaisen paikan saaneiden osuus hakijoista b) siirtojen määrä hoitomuodosta toiseen ja hoitopaikasta toiseen c) Varhaiskasvatuksen asiakkaiden omien voimavarojen tukeminen Mittari: a) kasvatuskumppanuus: palvelusopimus, aloituskeskustelu b) varhaiskasvatussuunnitelmaprosessin toteutuminen Tavoite: Riittävä, osaava ja oikein kohdennettu henkilöstö. Osaaminen vastaa asiakastarpeita Mittari: lakien ja asetuksen mukaisen henkilöstön osuus henkilöstöstä Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden 2012 aikana: Riittävän päivähoitotarjonnan takaaminen: Uuden yksityisen päiväkodin valmistuminen elokuussa 2012 Mäntsälän keskustassa Myllytontun päiväkodin laajennuksen valmistuminen elokuusta 2012 Perhepäivähoidon varahoidon edellyttämien paikkojen takaaminen erilaisilla toimintamalleilla (varahoitajana toimii siihen tehtävään palkattu perhepäivähoitaja, päiväkodeista on varattu vakituiset varahoitopaikat eri alueilla) Anttilan päiväkodin osapäiväryhmän ja kerhotoiminnan tilat on muodostettava Anttilan päiväkodin ryhmärakennetta muuttamalla. V. 2011 oli suunniteltu Alatalon tilojen remontti ko. toiminnalle. Tiloja käytettiin koko vuoden 2011 väliaikaisina päiväkotitiloina, joten niitä ei pystytty korjaamaan päivähoidon käyttöön. Kevätkaudella Alatalossa toimi Mustamäen päiväkoti omien tilojensa remontin ajan ja syyskauden Asemanraitin väliaikainen päiväkoti ennen viipaleen valmistumista. Investointisuunnitelma 2013 2014 sisältää ko. tilojen korjauksen ammatilliseksi perhekodiksi. Koillis-Mäntsälän koulun ja päiväkodin rakentamisprosessin etenemisen varmistaminen suunnitellusti, jotta ko. alueen päivähoidon tarpeisiin pystytään vastaamaan sekä vapauttamaan paikkoja Mäntsälän keskustasta. ~ 46 ~

Nummisten koulun ja päiväkodin rakentamisprosessin etenemisen varmistaminen suunnitellusti Nummisten alueen päivähoidon tarpeisiin sekä vapauttamaan paikkoja Etelä-Mäntsälään, jotta ko. alueille muuttaville uusille asukkaille on riittävät päivähoitopalvelut Toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaiden sekä asiakaslähtöisten palvelujen takaaminen: Pornaisten sivistystoimen kanssa vuosina 2010 2012 toteutetun, esiopetuksen aamu- ja iltapäivähoitokokeilu vakiinnutetaan toimintamalliksi. Toimikaudella 2011 2012 Sälinkäällä käynnistetyn esiopetuksen ja koululaisten iltapäivä-hoidon järjestäminen yhdessä vapaa-aikatoimen kanssa vakiintuu. Osallistutaan Orientaation-lähteillä (Helsingin Yliopisto) hankkeeseen, jonka tavoitteena on lapsen osallisuuden lisääminen, toteuttamalla talokohtaisesti sovitut kehitystehtävät. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014: Koillis-Mäntsälän koulun ja päiväkodin valmistuminen 2013 Nummisten koulun ja päiväkodin valmistuminen 2014 Hyökännummen koulun laajennuksen suunnittelun yhteydessä alueen päivähoitotarpeen tarkistaminen (2014 2015) Kaunismäen päiväkodin laajennus (2015) 34 Hoito- ja hoivapalvelut (=Ikäihmisten palvelut) TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 4 635 764 4 768 244 5 939 456 5 939 456 5 939 456 5 989 456 6 039 456 - ulkoinen 4 234 840 4 490 144 5 420 356 5 420 356 5 420 356 5 470 356 5 520 356 28 21 - sisäinen 400 924 278 100 519 100 519 100 519 100 519 100 519 100 Toimintamenot -13 634 124-14 139 966-15 748 502-15 508 124-15 508 124-15 758 124-16 008 124 - ulkoinen -11 013 116-11 503 659-12 704 312-12 463 934-12 463 934-12 713 934-12 963 934 13 8 - sisäinen -2 621 007-2 636 307-3 044 190-3 044 190-3 044 190-3 044 190-3 044 190 Toimintakate -8 998 359-9 371 722-9 809 046-9 568 668-9 568 668-9 768 668-9 968 668 6 2 Suunnitelmapoistot -77 570-102 200-102 200-102 200-102 200-102 200-102 200 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 462 624 Vyörytysmenot -1 166 597 Tilikauden tulos -9 779 902-9 473 922-9 911 246-9 670 868-9 670 868-9 870 868-10 070 868 Hoito- ja hoivapalvelut edistävät kuntalaisten hyvinvointia, toimintakykyä ja omatoimisuutta vaikuttamalla ja järjestämällä kuntalaisten tarvitsemia kotiin annettavia palveluja, asumispalveluja, vuorohoitoa sekä akuutti- ja pitkäaikaishoitoa. Hoito- ja hoivapalvelut palvelujen tilaajavastuullisena tuottaa palveluja ikäihmisille sekä toimii palvelun-tuottajana vammaispalvelulle, kehitysvammapalvelulle, mielenterveys-, päihde- ja perhepalveluille, joiden osalta tilaajavastuu on Lasten, nuorten ja perheiden palveluilla. Hoito- ja hoivapalvelut tilaavat asiakasryhmälleen sisäisesti palveluja mm. perusterveydenhuollosta. Hoito- ja hoivapalvelut myös ostavat asiakkailleen palveluja merkittävässä määrin ulkopuolisilta palveluntuottajilta (palveluasumista). ~ 47 ~

Tulosalueen palveluja ovat: avopalvelut (kotihoito, palveluohjaus, palveluasuminen) laitospalvelut (pitkäaikainen laitoshoito ja akuutti laitoshoito) Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Kotona asumisen tukeminen Mittari: a) Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden kuntalaisten osuus ikäluokasta b) Kotihoidon palveluiden piirissä yli 75-vuotiaista kuntalaisista Tavoite: Ikäpoliittisen ohjelman valmistelu Mittari: Valmis ohjelma Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden 2012 aikana: Ikäpoliittisen ohjelman laatimiseen osallistuminen Muistipotilaan palveluprosessin rakentaminen Ikäihmisten kuntoutuksen kehittäminen. Kotihoidon fysioterapiakokeilu "Vetreeks kotona -hanke" käynnistyi 4/2011. Hankkeessa kokeiltuja toimintamalleja arvioidaan vuoden 2011 lopussa ja ottamaan käyttöön vakituisen fysioterapeuttitoimen myötä 2012. Ympärivuorokautisen hoidon rakenteiden arviointi. Vakinaisten sijaisten käyttöönotto = varahenkilöstön käyttöönotto kaikissa ympärivuorokautisissa yksiköissä. Varahenkilöstöllä helpotetaan työn organisointia paikkaamalla akuutteja poissaoloja, joihin on vaikea saada sijaisia. Esitetyt vakinaiset varahenkilöt kattavat noin 40 % sairauspoissaoloista johtuvista sijaistarpeista. Osallistutaan oppilaitos ja yritysyhteistyöhön hankkeeseen, jossa selvitetään living lab -menetelmällä asumisen energiaratkaisuja ja ikäihmiselle soveltuvia teknologiasovelluksia (mm. turvallisuus) HUS:n päivystysalueen remontti vaikuttaa siihen, että potilaita lähetetään entistä nopeammin perusterveydenhuollon vuodeosastolle, mistä johtuen potilaat pyritään ottamaan vastaan entistä nopeamassa tahdissa. Vuonna 2012 astuu voimaan uudelleen myös sakkomaksut vauhdittamaan potilaiden vastaanottoa. Tilanne on nykyisellään hallinnassa, mutta tilannetta tullaan seuraamaan. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014: Ympärivuorokautisen hoidon selvityksen pohjalta nousevat toimenpiteet. ~ 48 ~

35 Perusterveydenhoitopalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus Tarpeelliset perusterveydenhuollon palvelut järjestetään kansanterveyslain mukaisesti Mustijoen perusturvan vastuulla olevalle väestölle hoitotakuulainsäädösten edellyttämien aikarajojen mukaisesti. Tulosalueen palveluja ovat: vastaanottopalvelut laboratoriopalvelut kuvantamispalvelut kuntoutuspalvelut työterveyshuolto sairaankuljetus (siirtokuljetukset) suun terveydenhuolto Tulosalueen sitovat tavoitteet TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 3 157 400 2 862 447 3 470 863 3 470 863 3 470 863 3 555 699 3 605 699 - ulkoinen 3 018 735 2 845 247 3 345 645 3 345 645 3 345 645 3 430 481 3 480 481 11 18 - sisäinen 138 665 17 200 125 218 125 218 125 218 125 218 125 218 Toimintamenot -9 398 989-9 827 013-10 973 288-10 773 287-10 773 287-11 315 099-11 565 099 - ulkoinen -8 593 636-9 100 463-10 088 045-9 888 044-9 888 044-10 429 856-10 679 856 15 9 - sisäinen -805 353-726 550-885 243-885 243-885 243-885 243-885 243 Toimintakate -6 241 589-6 964 566-7 502 425-7 302 424-7 302 424-7 759 400-7 959 400 17 5 Suunnitelmapoistot -74 797-94 000-94 000-94 000-94 000-94 000-94 000 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 1 367 302 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -1 566 155-6 515 238-7 058 566-7 596 425-7 396 424-7 396 424-7 853 400-8 053 400 Tavoite: Työterveyshuollon, kuvantamisen ja ajanvarausvastaanottotoiminnan järjestämistavat arvioidaan Mittari: Palveluiden sovitut järjestämistavat Tavoite: Keskeiset perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnan palveluprosessit arvioidaan Mittari: Arvioidut prosessit Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden 2012 aikana: Lääkäri-hoitaja -työparimallin vakiinnuttaminen Hyvä vastaanotto -hankkeen käytäntöön saattaminen Ostopalveluna hankittavan lääkärityövoiman vähentäminen Röntgen-toiminnan järjestämistavan selvittäminen Työterveyspalvelun mahdollisen muutoksen (selvitys menossa 2011) toimeenpano Sairaankuljetuksen järjestämisvastuumuutokseen liittyvät toimenpiteet ~ 49 ~

36 Erikoissairaanhoito TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus Mustijoen perusturva järjestää väestölleen tarpeellisen erikoissairaanhoidon sovittujen hoito- ja palveluketjujen mukaisesti. Tulosalueen sitovat tavoitteet TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 4 032 256 4 032 800 4 154 400 4 154 400 4 154 400 4 254 400 4 354 400 - ulkoinen 4 032 256 4 032 800 4 154 400 4 154 400 4 154 400 4 254 400 4 354 400 3 3 - sisäinen Toimintamenot -21 479 902-22 662 800-22 744 665-22 744 665-22 744 665-23 194 665-23 644 665 - ulkoinen -21 479 902-22 662 800-22 744 665-22 744 665-22 744 665-23 194 665-23 644 665 6 0 - sisäinen Toimintakate -17 447 646-18 630 000-18 590 265-18 590 265-18 590 265-18 940 265-19 290 265 7 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -5 302-17 452 948-18 630 000-18 590 265-18 590 265-18 590 265-18 940 265-19 290 265 Tavoite: Perusterveydenhuollon vastaanottokäynneistä enintään 10 % johtaa lähetteeseen erikoissairaanhoitoon. Mittari: Erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä suhteessa perusterveydenhuollon vastaanottokäynteihin Tavoite: Sairaankuljetuksen järjestämisvastuumuutoksen käyttöönotto Mittari: Kunnan, erikoissairaanhoidon ja pelastuslaitoksen sopimat yhteiset käytännöt järjestämistavan onnistumisen seurantaan Tavoite: Potilas siirtyy hoidon porrastuksen mukaan erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon viiveettä Mittari: Siirtoviivepäivien lukumäärä Tavoite: Kunnan ja sairaanhoitoalueen palvelusuunnittelun ja toteutumisen seurannan kehittäminen siihen suuntaan, että palvelusuunnitelmassa huomioidaan kunnan omassa toiminnassa tapahtuvat muutokset Mittari: Sovitut yhteiset käytännöt ~ 50 ~

Pornaisten talousarvio PORNAINEN PERUSTURVAPALVELUKESKUS: PORNAINEN TULOSALUE YHTEENSÄ TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 13 262 032 13 881 616 14 744 213 14 821 307 14 821 307 15 129 516 15 400 554 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 1 125 197 1 153 776 1 288 354 1 294 354 1 294 354 1 294 354 1 294 354 15 12 - yhteistoimintaosuus 11 958 188 12 727 840 13 258 993 13 330 087 13 330 087 13 638 296 13 909 334 11 5 - sisäinen 178 647 196 866 196 866 196 866 196 866 196 866 Toimintamenot -13 142 030-13 613 316-14 544 213-14 621 307-14 621 307-14 929 516-15 200 554 - ulkoinen -10 819 998-11 396 403-12 046 142-12 123 236-12 123 236-12 431 445-12 702 483 12 6 - sisäinen -2 322 033-2 216 913-2 498 071-2 498 071-2 498 071-2 498 071-2 498 071 Toimintakate 120 002 268 300 200 000 200 000 200 000 200 000 200 000 Suunnitelmapoistot 0 0 0 Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot 0-268 300-200 000-200 000-200 000-200 000-200 000 Tilikauden tulos 120 002 0 0 0 0 0 0 PORNAINEN PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 361 198 613 260 624 500 706 216 706 216 716 216 726 216 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 1 586 - yhteistoimintaosuus 359 612 613 260 624 500 706 216 706 216 716 216 726 216 96 15 - sisäinen Toimintamenot -241 198-364 260-424 500-506 216-506 216-516 216-526 216 - ulkoinen -29 552-15 500-97 216-97 216-107 216-117 216 229 - sisäinen -211 646-364 260-409 000-409 000-409 000-409 000-409 000 Toimintakate 120 000 249 000 200 000 200 000 200 000 200 000 200 000 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot -268 300-200 000-200 000-200 000 Tilikauden tulos 120 000-19 300 0 200 000 200 000 0 0 PORNAINEN LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 1 502 722 1 504 947 1 962 689 1 958 067 1 958 067 2 014 065 2 075 103 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 22 546 16 000 26 300 26 300 26 300 26 300 26 300 17 64 - yhteistoimintaosuus 1 480 176 1 488 947 1 936 389 1 931 767 1 931 767 1 987 765 2 048 803 31 30 - sisäinen Toimintamenot -1 502 722-1 504 747-1 962 689-1 958 067-1 958 067-2 014 065-2 075 103 - ulkoinen -1 180 747-1 378 221-1 762 783-1 758 161-1 758 161-1 814 159-1 875 197 49 28 - sisäinen -321 975-126 526-199 906-199 906-199 906-199 906-199 906 Toimintakate 0 200 0 0 0 0 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 0 200 0 0 0 0 0 ~ 51 ~

PORNAINEN VARHAISKASVATUSPALVELUT TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 3 130 787 3 300 893 3 294 595 3 294 595 3 294 595 3 301 970 3 301 970 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 419 274 505 052 436 000 442 000 442 000 442 000 442 000 5-12 - yhteistoimintaosuus 2 711 513 2 795 841 2 858 595 2 852 595 2 852 595 2 859 970 2 859 970 5 2 - sisäinen Toimintamenot -3 130 787-3 296 093-3 294 595-3 294 595-3 294 595-3 301 970-3 301 970 - ulkoinen -2 507 765-2 618 147-2 616 037-2 616 037-2 616 037-2 623 412-2 623 412 4 0 - sisäinen -623 022-677 946-678 558-678 558-678 558-678 558-678 558 Toimintakate 0 4 800 0 0 0 0 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 0 4 800 0 0 0 0 0 PORNAINEN HOITO-JA HOIVAPALVELUT TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 2 541 294 2 870 469 2 782 668 2 782 668 2 782 668 2 832 668 2 882 668 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 527 499 483 424 597 154 597 154 597 154 597 154 597 154 13 24 - yhteistoimintaosuus 1 843 165 2 387 045 1 993 664 1 993 664 1 993 664 2 043 664 2 093 664 8-16 - sisäinen 170 630 191 850 191 850 191 850 191 850 191 850 Toimintamenot -2 541 293-2 862 769-2 782 668-2 782 668-2 782 668-2 832 668-2 882 668 - ulkoinen -1 608 262-1 920 483-1 784 310-1 784 310-1 784 310-1 834 310-1 884 310 11-7 - sisäinen -933 030-942 286-998 358-998 358-998 358-998 358-998 358 Toimintakate 2 7 700 0 0 0 0 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 2 7 700 0 0 0 0 0 PORNAINEN PERUSTERVEYDENHUOLTOPALVELUT TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 Toimintatuotot 1 693 774 1 559 247 1 925 361 1 925 361 1 925 361 2 010 197 2 060 197 M uuto s % ta 12/ tam11 - ulkoinen 154 291 149 300 228 900 228 900 228 900 228 900 228 900 48 53 - yhteistoimintaosuus 1 531 466 1 409 947 1 691 445 1 691 445 1 691 445 1 776 281 1 826 281 10 20 - sisäinen 8 017 5 016 5 016 5 016 5 016 5 016 Toimintamenot -1 693 775-1 552 647-1 925 361-1 925 361-1 925 361-2 010 197-2 060 197 - ulkoinen -1 461 416-1 446 752-1 713 112-1 713 112-1 713 112-1 797 948-1 847 948 17 18 - sisäinen -232 359-105 895-212 249-212 249-212 249-212 249-212 249 Toimintakate 0 6 600 0 0 0 0 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 0 6 600 0 0 0 0 0 ~ 52 ~

PORNAINEN ERIKOISSAIRAANHOITO TULOSLASKELMA 40 Sivistyspalvelut TP 2010 TA + M TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % 2011 ta12/ tp10 4 032 256 4 032 800 4 154 400 4 154 400 4 154 400 4 254 400 4 354 400 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot - ulkoinen - yhteistoimintaosuus 4 032 256 4 032 800 4 154 400 4 154 400 4 154 400 4 254 400 4 354 400 3 3 - sisäinen Toimintamenot -4 032 256-4 032 800-4 154 400-4 154 400-4 154 400-4 254 400-4 354 400 - ulkoinen -4 032 256-4 032 800-4 154 400-4 154 400-4 154 400-4 254 400-4 354 400 3 3 - sisäinen 0 Toimintakate 0 0 0 0 0 0 0 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos 0 0 0 0 0 0 0 Sivistyspalvelut edistää tasa-arvoisesti sivistystä, osaamista ja hyvinvointia. Tuotamme asiakaslähtöisesti, taloudellisesti ja tehokkaasti laadukkaita palveluja turvallisessa toimintaympäristössä. TULOSLASKELMA TP 2010 40 Sivistyslautakunta Toimielimen sitovat tavoitteet TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 1 227 837 1 094 724 1 298 023 1 298 023 1 298 023 1 298 023 1 298 023 - ulkoinen 1 222 441 1 094 724 1 298 023 1 298 023 1 298 023 1 298 023 1 298 023 6 19 - sisäinen 5 395 0 0 0 0 0 0 Toimintamenot -25 267 415-26 432 716-27 875 688-27 839 305-27 839 305-27 935 788-27 935 788 - ulkoinen -17 630 653-18 626 661-19 472 692-19 436 309-19 436 309-19 532 792-19 532 792 10 4 - sisäinen -7 636 762-7 806 055-8 402 996-8 402 996-8 402 996-8 402 996-8 402 996 Toimintakate -24 039 579-25 337 992-26 577 665-26 541 282-26 541 282-26 637 765-26 637 765 10 5 Suunnitelmapoistot -121 886-119 000-107 400-107 400-107 400-107 400-107 400 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 1 428 535 Vyörytysmenot -1 907 293 Tilikauden tulos -24 640 223-25 456 992-26 685 065-26 648 682-26 648 682-26 745 165-26 745 165 Tavoite: Yhteistyö yli lautakuntarajojen Mittari: vähintään yksi yhteinen kokous vuosittain Tavoite: Lautakuntatyön kehittäminen Mittari: kaksi teemakokousta vuonna 2012 ~ 53 ~

40 Kehittämis- ja hallintopalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 Kehittämis- ja hallintopalvelujen tehtävänä on sivistyslautakunnan päätösten täytäntöönpano sekä muiden palvelukeskuksen tulosalueiden tukipalvelut. Lisäksi yksikkö vastaa musiikkikoulutuksen (taiteen perusopetus) ostopalvelujen hankinnasta. Musiikkiopiston oppilaita 104 114 114 Musiikkileikkikoululaisia 165 165 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 1 0 0 0 0 0 0 - ulkoinen 1-100 - sisäinen Toimintamenot -481 774-538 652-582 145-582 145-582 145-582 145-582 145 - ulkoinen -396 305-456 768-474 352-474 352-474 352-474 352-474 352 20 4 - sisäinen -85 469-81 884-107 793-107 793-107 793-107 793-107 793 Toimintakate -481 772-538 652-582 145-582 145-582 145-582 145-582 145 21 8 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 926 817 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -459 209-14 165-538 652-582 145-582 145-582 145-582 145-582 145 Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Taloussuunnittelun kehittäminen Maisema työvälinettä käyttäen Mittari: talousarvio 2012 laaditaan maisema työvälinettä käyttäen Tavoite: Toimistotyön tehostaminen Mittari: Mittari: Perusopetuksen toimistotyötä kehitetään aluehallinnon pohjalta Selvitys työnjaosta keskitetyn hallinnon ja perusopetuksen aluehallinnon välillä keväällä 2012 Tavoite Koulukuljetusten kilpailuttaminen Mittari: Koulukuljetusten kilpailutus 2012 Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Perusopetuksen organisaatiossa on otettu käyttöön aluemalli, jonka toimintaa arvioidaan keväällä 2012. Toimistotyötä uudistetaan aluemallin pohjalta ja samassa yhteydessä tarkistetaan tukipalveluiden työnjako keskitetyn hallinnon ja aluehallinnon välillä. Vuonna 2012 hallintopalvelujen resursseja sitoo huomattavasti koulukuljetusten kilpailutus. ~ 54 ~

Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Hallinnon tavoitteisiin suunnitelmavuosina vaikuttavat valtakunnalliset uudistukset, joiden suuntaviivoista ei tässä vaiheessa ole vielä tietoa. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 43 Perusopetus TULOSLASKELMA Tulosalueen palveluajatus Maisema työväline on käytössä 2012 Kilpailutus koulukuljetusten osalta v. 2012 Henkilöstön osaamista hyödynnetään uudistamalla ja tehostamalla toimialan sisäistä työnjakoa ja hallintojärjestelmää. TP 2010 Perusopetus tulosalue vastaa perusopetuksesta ja sen kehittämisestä Kysyntä- ja laajuustiedot: TA + M 2011 TP2010 TA + M 2011 TOE 2012 perusopetuksen oppilaita 2662 2697 2697,5 josta erityisoppilaita 241 245,5 pienryhmissä 153 138,5 integroituna 88 107,5 esiopetusoppilaita 293,5 314 josta päivähoidossa 208 220 vieraskuntalaisia Mäntsälässä 70 Mäntsäläläisiä muualla 100 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 koulujen määrä 18,5 17 17 Arola 79,5 73 71 Hautjärvi 0 0 0 Hepola 283,5 328 318 - pienryhmät 28,5 25 Hirvihaara 102 97 97 Hyökännnummi 152,5 172 156 - pienryhmät 10 9 Kaukalampi 33 34 30,5 Kirkonkylä 266 308 273,5 79 70 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 793 628 640 350 792 450 792 450 792 450 792 450 792 450 - ulkoinen 793 628 640 350 792 450 792 450 792 450 792 450 792 450 0 24 - sisäinen 0 Toimintamenot -20 064 843-20 764 784-22 137 436-22 101 053-22 101 053-22 159 336-22 159 336 - ulkoinen -14 151 992-14 695 056-15 452 565-15 416 182-15 416 182-15 474 465-15 474 465 9 5 - sisäinen -5 912 851-6 069 728-6 684 871-6 684 871-6 684 871-6 684 871-6 684 871 Toimintakate -19 271 215-20 124 434-21 344 986-21 308 603-21 308 603-21 366 886-21 366 886 11 6 Suunnitelmapoistot -25 044-18 000-34 400-34 400-34 400-34 400-34 400 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 501 718 Vyörytysmenot -1 268 141 Tilikauden tulos -20 062 681-20 142 434-21 379 386-21 343 003-21 343 003-21 401 286-21 401 286 ~ 55 ~

- pienryhmät 19,5 15 Levanto 28 34 37 Lukko 24,5 33 35,5 Mattila 48,5 49 44,5 Myllymäki 272,5 298 268 -pienryhmät 28,5 29 Numminen 99 113 114 Ohkola 85 81 85 Saari 27,5 33 36 Sulkava 7,5 0 0 Sälinkää 83,5 93 90 Sääksjärvi 126,5 111 106 Alakoulut yhteensä 1805,5 1857 1838 Ehnroos 485,5 469 485,5 Riihenmäki 371 371 372 Yläkoulut yhteensä 856,5 840 857,5 lukuvuosien keskiarvo Menot / oppilas koulukohtaisesti vuonna 2010 Perusopetus Koulu Oppilasmäärät tilastopäivät 20.9. 2009 Vuoden 2010 20.9. 2010 ka. vuoden 2010 kaikki menot joista sisäisiä ulkoiset menot sisäiset menot/ oppilas ulkoiset menot/ oppilas Kaikki menot/ oppilas Arola 79 80 79,5 402 425 115 826 286 599 1 456,93 3 605,02 5 061,95 Hautjärvi 0 0 0 7 550 6 873 677 0,00 0,00 0,00 Hepola 276 306 291 1 383 693 533 639 850 054 1 833,81 2 921,15 4 754,96 Eha-opetus 31 30 30,5 467 783 56 151 411 633 1 841,01 13 496,15 15 337,16 Hirvihaara 104 100 102 543 713 153 805 389 908 1 507,89 3 822,63 5 330,52 Hyökännummi 163 162 162,5 1 043 593 406 266 637 327 2 500,10 3 922,01 6 422,11 Kaukalampi 32 34 33 178 076 85 504 92 572 2 591,03 2 805,21 5 396,24 Kirkonkylä 285 286 285,5 1 449 703 494 343 955 360 1 731,50 3 346,27 5 077,77 Levanto 26 30 28 191 548 82 904 108 644 2 960,86 3 880,14 6 841,00 Lukko 23 26 24,5 189 814 73 451 116 363 2 998,00 4 749,51 7 747,51 Mattila 50 47 48,5 230 630 78 438 152 192 1 617,28 3 137,98 4 755,26 Myllymäki 300 302 301 1 766 892 654 473 1 112 419 2 174,33 3 695,74 5 870,07 Numminen 95 103 99 507 426 188 879 318 547 1 907,87 3 217,65 5 125,52 Ohkola 91 79 85 537 098 228 450 308 648 2 687,65 3 631,15 6 318,80 Saari 27 28 27,5 206 362 78 289 128 073 2 846,87 4 657,20 7 504,07 Sulkava 15 0 7,5 93 727 55 290 38 437 7 372,00 5 124,95 12 496,95 Sälinkää 75 92 83,5 445 142 163 979 281 163 1 963,82 3 367,22 5 331,04 Sääksjärvi 129 124 126,5 715 595 340 149 375 446 2 688,92 2 967,95 5 656,88 Alakoulut yhteensä 1801 1829 1815 10 360 770 3 796 708 6 564 061 2 091,85 3 616,56 5 708,41 Ehnroos 502 469 485,5 3 845 731 1 172 980 2 672 751 2 416,02 5 505,15 7 921,18 Riihenmäki 370 372 371 2 516 484 760 428 1 756 056 2 049,67 4 733,30 6 782,98 Yläkoulut yhteensä 872 841 856,5 6 362 215 1 933 408 4 428 807 4 465,70 10 238,46 7 428,16 Lukio 304 334 319 2 094 041 787 572 1 306 469 2 468,88 4 095,51 6 564,39 ~ 56 ~

Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Kouluverkkoselvityksen päivittäminen lv. 2011 2012 Mittari: selvitys päivitetty 31.5.2012 mennessä Tavoite: Perusopetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Mittari: Laaditaan pilotti-hankkeena perusopetuksen laadun arvioinnin malli osana Laatukäsikirjaa lv. 2011 2012 Tavoite: Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen Mittari: Oppilas- ja opiskelijahuollon käsikirjan käyttöönotto lv. 2012 2013 Mittari: Mittari: Opettajakunnan sisäinen ja ulkoinen täydennyskoulutus tukipolkuun Erityisopetuksen koordinaattorin ja tukipalveluiden erityisasiantuntijan tuki kouluille Tavoite: Koulujen johtajuuden kehittäminen Mittari: Mittari: Aluetyöskentely lv. 2011 2012, aluetyöskentelyn ja aluerehtorimallin arviointi 2012 Rehtorien pitkäkestoinen koulutus Laatukäsikirjan käyttöön ja sisältöihin, sekä muu täydennyskoulutus Tavoite: Turvallisuuden edistäminen Mittari: Koulujen turvallisuusorganisaation rakenteen uudistaminen Mittari: Päivitettyjen turvallisuussuunnitelmien käyttöönotto lv. 2012 2013 Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Laatutyö on toimialan painopistealue v. 2012 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen lainsäädännön muutosten edellyttämällä tavalla vaatii resursseja. Perusopetuksen hallinnon aluemallin arviointi ja edelleen kehittäminen. Oppilaskehitys ja kustannukset: alakoulujen oppilasmäärän väheneminen ja yläkoulujen oppilasmäärien jyrkkä nousu muuttaa kustannusrakennetta kalliimpaan suuntaan perusopetuksen rahoitusjärjestelmän muutoksesta johtuen käyttötalouteen kirjattavat kotikuntakorvaukset nousevat jyrkästi, koska mäntsäläläisiä oppilaita on muiden kuntien kouluissa entistä enemmän. Oppilailla on oikeus hakeutua muiden kuntien kouluihin ilman, että kotikunta voi vaikuttaa asiaan. Kotikuntakorvaukset on ulkoisista menoista suurin yksittäinen kustannuksen nousuun vaikuttava tekijä. yllä olevassa tilastossa on lukuvuosien 2011 2012 ja 2012 2013 keskiarvoennuste. Lukuvuoden 2012-13 yläkoulun oppilaita on poistunut 287 ja uusia tullut 336 eli tuleva oppilasikäluokka on 49 oppilasta suurempi kuin toiselle asteelle siirtyvä ikäluokka. ~ 57 ~

Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Kuntakentän rakennemuutoksesta ei ole yksityiskohtaista tietoa tässä vaiheessa. Varhaiskasvatuksen sijoittumista kunnan organisaatiossa selvitetään. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 Uusi velvoittava lainsäädäntö ja opetussuunnitelmauudistus (esiopetus ja perusopetus) toteutetaan käytännössä Hallintomallia arvioidaan ja kehitetään. 44 Elinikäinen oppiminen ja tiedonhallinta TULOSLASKELMA TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 Elinikäinen oppiminen ja tiedonhallinta -tulosalue vastaa toisen asteen koulutuksesta, aikuiskoulutuksesta, kunnan järjestämästä taiteen perusopetuksesta ja kirjastopalveluista Kysyntä- ja laajuustiedot: TP 2010 TA+M 2011 TOE 2012 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 292 571 293 950 326 573 326 573 326 573 326 573 326 573 - ulkoinen 289 045 293 950 326 573 326 573 326 573 326 573 326 573 13 11 - sisäinen Toimintamenot 3 527-3 587 690-3 757 311-3 837 015-3 837 015-3 837 015-3 875 215-3 875 215 - ulkoinen -2 584 038-2 747 725-2 806 641-2 806 641-2 806 641-2 844 841-2 844 841 9 2 - sisäinen -1 003 652-1 009 586-1 030 374-1 030 374-1 030 374-1 030 374-1 030 374 Toimintakate -3 295 119-3 463 361-3 510 442-3 510 442-3 510 442-3 548 642-3 548 642 7 1 Suunnitelmapoistot -96 843-101 000-73 000-73 000-73 000-73 000-73 000 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot -139 233 Tilikauden tulos -3 531 194-3 564 361-3 583 442-3 583 442-3 583 442-3 621 642-3 621 642 Lukion opiskelijoita 313 338 320 Kansalaisopiston opetustunteja 10059 9500 9500 opiskelijoita 3527 3500 3550 Kursseja 457 460 450 Lainat 287488 257300 299000 Lainoja/asukas 14,4 13,24 Lainaajat 5776 8500 7500 ~ 58 ~

Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Lukion vetovoimaisuus Mittari: Mittari: lv. 2012 2013 vähintään 320 oppilasta keskeyttäneiden määrä korkeintaan valtakunnallisen keskiarvon verran Tavoite Lukion opetuksen, ohjauksen ja tuen laadun varmistaminen Mittari: Mittari: Laatuhanke: vuoden 2012 loppuun mennessä laatukäsikirja valmis Kokelaiden suoristustaso on ylioppilastutkinnon kokeissa vähintään valtakunnallista keskitasoa Mittari: kouluterveyskysely toteutetaan v. 2012 Tavoite: Laadukkaitten ja monipuolisten kurssien tarjoaminen kansalaisopiston toimintaalueella Mittari: Mittari: Mittari: 13,5 % toiminta-alueen asukkaista osallistuu kursseille Sähköisen opiskelijapalautejärjestelmän tuottama tieto Toteutuneiden kurssien määrä Mittari: Laatukäsikirja 2012 Tavoite: Avoin yliopisto-yhteistyö Mittari: toteutetaan 1-3 perusopintokokonaisuutta tai opintojaksoa Tavoite: Kielten opetuksen kehittäminen Mittari: Mittari: Opetettavien kielten määrä ja kurssilaisten määrä kasvaa vuodesta 2011 Verkko-oppimisalustan käyttöönotto opettamisen ja opiskelun tukena Tavoite: Tieto- ja viestintätekniikan kurssitarjonnan kehittäminen Mittari: Mittari: Toteutuneiden kurssien määrä Opiskelijapalautteen tuottama tieto Tavoite: Tavoite: Kirjaston verkkopalvelutoiminta käynnistyy v. 2012 Mittari: kirjaston palvelutuotannossa on aktiivisessa käytössä vähintään kolmesta viiteen verkkotietopalvelua Kirjaston kotisivut tukevat sähköistä asiointia ja verkkopalvelujen käyttöä Mittari: kotisivujen uudistaminen v. 2012 Mittari: kotisivuilla sähköinen asiakaspalautemahdollisuus Tavoite: laadukkaat ja kuntalaisten hyvinvointia tukevat kirjastopalvelut Mittari: Laatukäsikirja on valmis v. 2012 Mittari: Suunnitelmakaudella tähdätään kirjaston resurssien nostamiseen valtionosuuden perusteena olevan asukaskohtaisen perushinnan tasolle ~ 59 ~

Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Koko tulosalueella merkittävää on laadun systemaattinen kehittäminen. Talousarviovuoden tavoitteena on laatukäsikirja kaikissa tulosyksiköissä. Opiskelijahuollon käsikirja valmis lukiossa 2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi vuoden 2012 aikana kansalaisopistojen ylläpitämislupien ajantasaisuuden. Opiston kehittäminen vaatii jatkuvaa uudistumista ja opiskelijoiden opiskelutarpeisiin vastaamista. Toiminta ja kehittäminen on vaativaa työtä opiston pienelle päätoimiselle henkilöstölle. Huolehditaan opettajien ja muun henkilöstön ammatillisen osaamisen täydentämisestä Oppiva ja Osaava 2020 hankkeen avulla. Hanketta toteutetaan yhdessä lähiopistojen kanssa. Kiinnitetään huomiota henkilöstön työhyvinvointiin ja osaamisen ajantasaisuuteen. Opiston talouden toteutumisen kannalta on tärkeää kurssitarjottimen monipuolisuus sekä kurssihinnoittelun onnistuminen niin, että opiskelijat edelleenkin hakeutuvat opiskelemaan. Opettajien ammattitaidolla ja osaamisella on myös vaikutusta kurssien täyttymisasteeseen. Kurssien markkinointiin ja opiston toiminnasta tiedottamiseen panostetaan jatkuvasti, sillä tehokkaalla tiedottamisella kurssien täyttymisastetta saadaan nostettua. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Kirkes -kirjastoissa otetaan käyttöön uusi vuorovaikutteinen kirjastojärjestelmä. Nykyinen järjestelmä Pallas Pro on vanhentunut, eikä toimittaja tee siihen enää päivityksiä. Ennen järjestelmästä päättämistä seurataan muiden kirjastojen kokemuksia erilaisista vuorovaikutteisista järjestelmistä. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 Palvelutarvekartoitus toteutetaan kirjastossa 2012 Sähköinen palautejärjestelmä on käytössä Toiminnan ja tulosten systemaattiseen arviointiin tähtäävä laatutyö käynnissä tulosalueen yksiköissä 46 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 141 636 160 424 179 000 179 000 179 000 179 000 179 000 - ulkoinen 139 767 160 424 179 000 179 000 179 000 179 000 179 000 28 12 - sisäinen Toimintamenot 1 869-1 133 109-1 371 969-1 319 092-1 319 092-1 319 092-1 319 092-1 319 092 - ulkoinen -498 318-727 112-739 134-739 134-739 134-739 134-739 134 48 2 - sisäinen -634 791-644 857-579 958-579 958-579 958-579 958-579 958 Toimintakate -991 473-1 211 545-1 140 092-1 140 092-1 140 092-1 140 092-1 140 092 15-6 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -40 710-1 032 183-1 211 545-1 140 092-1 140 092-1 140 092-1 140 092-1 140 092 ~ 60 ~

Tulosalueen palveluajatus Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut kehittää ja koordinoi kunnan kulttuuri- ja vapaaajanpalveluja paikallisidentiteetin vahvistajana. Se koordinoi ja luo edellytyksiä liikunta- ja nuorisotyöhön, nuorten työpajatoimintaan, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan, museo- ja kulttuuritoimen palveluihin ja vastaa järjestämiensä palvelujen laatutasosta yhteistyössä kunnan muiden toimielinten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Laadukkaat palvelut liikunta, -kulttuuri- ja nuorisopalveluissa Mittari: Laatukorttien valmistusprosessin aloittaminen 2012, käsikirja valmis 2013 Tavoite: Nuorisopalveluiden kohdentaminen ja oikea-aikaisuus Mittari: nuorisotoimen palvelutarvekartoitus 2012 Mittari: nuorille kohdennetun liikuntapalvelukyselyn 2011 tulosten analyysi ja toimintojen pilotointi valmis 2012 Tavoite: Hyvinvoinnin, turvallisuuden, terveyden ja elinikäisen oppimisen edistäminen vapaaajan toiminnoissa Mittari: Mittari: lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteuttaminen kouluterveyskysely 2012 haasteisiin vastaaminen Tavoite: Yhteisöllisyyttä lisätään ja osallisuutta tuetaan Mittari: Mittari: Mittari: Etsivä työ tavoittaa kaikki koulupudokkaat ja syrjäytymisvaaran alla olevat alle 25 -vuotiaat mäntsäläläiset Pajatoiminta tekee tiivistä poikkihallinnollista yhteistyötä ja aamustartti toimintaa kehitetään. Elinkeinoelämä tarjoaa 3 työharjoittelupaikkaa nuorille. Kaikille nuorille avoin osallisuusryhmä toimii nuorisotilalla Tavoite: Seurojen ja järjestöjen toimintaa tuetaan Mittari: Mittari: iltapäivätoiminnan kehittäminen jatkuu Kulttuurisihteeri ja liikuntasihteeri tekevät tiivistä seurayhteistyötä ja tapaavat kerran vuodessa alueen toimijat järjestämässään tilaisuudessa Tavoite: Iltapäivätoiminnan henkilöstöresurssien turvaaminen Mittari: Mittari: Mittari: Koulunkäyntiavustajien vakinaistaminen vakiintuneissa iltapäivätoimintapaikoissa liikunta ja kulttuurijärjestöjen taloudelliselle tuelle asetetaan tavoite ja toimintaa ohjataan tavoitteen saavuttamiseksi vapaalla vaihteella lehti ilmestyy kerran vuodessa Mittari: avustusten hakukriteerit päivitetty 2012 Tavoite: Iltapäivätoiminnan sähköinen hakulomake Mittari: haku toteutuu sähköisesti 2012 keväällä ~ 61 ~

Tavoite: Tarkoituksenmukainen, turvallinen ja palvelun tuottamista edistävä toimintaympäristö Mittari: Nuoriso- ja kulttuuritilojen suunnittelu mukana kunnan investointisuunnitelmissa liikuntapalveluiden henkilöstöresurssien vahvistamista jatketaan hankerahoituksella 2012 Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Vapaa-aikatoimi ei pysty nykyisillä tiloillaan tarjoamaan kuntastrategian mukaisesti tarkoituksenmukaisia, turvallisia ja palvelun tuottamista edistäviä tiloja nuoriso- eikä kulttuuripalveluissa. Investointisuunnitelmissa tämä on otettava huomioon ja suunniteltava esim. suojelukohteena olevan Meijerin kunnostamista kulttuuritilaksi. Nuorisopalvelut tarvitsevat välittömästi uudet nuorisotilat keskustaan. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Muutokset ovat riippuvaisia yleisestä kuntien rakennemuutoksesta. Toimitilat ovat rajoitteena kehittämistyössä. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 70 Tekniset palvelut TULOSLASKELMA Toimialan palveluajatus Nuorisotoimen palvelutarvekartoitus toteutetaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma laaditaan yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa Laatukäsikirja laaditaan suunnitelmakaudella. TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 15 918 269 16 539 020 17 262 820 17 329 220 17 329 220 17 262 820 17 262 820 - ulkoinen 1 271 643 1 183 992 960 327 1 026 727 1 026 727 960 327 960 327-19 -13 - sisäinen 14 646 626 15 355 028 16 302 493 16 302 493 16 302 493 16 302 493 16 302 493 Valmistus omaan käyttöön 18 756 46 200 46 200 46 200 46 200 47 124 48 066 Toimintamenot -12 531 608-12 972 235-13 838 015-13 642 015-13 642 015-14 115 715-14 573 275 - ulkoinen -11 655 238-12 107 629-12 911 831-12 715 831-12 715 831-13 191 731-13 649 291 9 5 - sisäinen -876 369-864 606-926 184-926 184-926 184-923 984-923 984 Toimintakate 3 386 662 3 566 785 3 424 805 3 687 205 3 687 205 3 147 105 2 689 545 9 3 Suunnitelmapoistot -2 608 604-2 480 200-2 957 400-2 957 400-2 957 400-3 117 400-3 187 400 Laskennalliset erät: Korko -4 002 705-4 379 716-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224 Vyörytystuotot 761 422 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -1 076 157-3 539 382-3 293 131-4 118 819-3 856 419-3 856 419-4 556 519-5 084 079 Teknisten palvelujen palvelualueella huolehditaan kunnan omista toimitilatarpeista ja kunnan omistamien kiinteistöjen kunnossapidosta sekä liikenneverkon, liikuntapaikkojen ja puistojen sekä yleisten alueiden rakentamisesta ja ylläpidosta. Palvelualue vastaa myös joukkoliikenteen viranomaistehtävistä. ~ 62 ~

Lisäksi hoidetaan toimielimien (lautakunta ja sen jaos) valmistelutehtävät sekä huolehditaan palvelukeskuksen talous-, hallinto-, ja henkilöstöasioiden hoitamisesta. Teknisen palvelukeskuksen toiminta-ajatuksena on kehittää kuntaa tuottamalla yhdyskunta- ym. tekniset palvelut kuntalaisille tehokkaasti, taloudellisesti ja tasapuolisesti huomioiden ympäristön laatu ja arvot. Kuntastrategian mukaan yksi Mäntsälän keskeisimmistä muutoshaasteista on: Mäntsälä kasvaa voimakkaasti osana metropolialuetta. Kunnan asukasluvun ennakoidaan kasvavan runsaalla 3500 asukkaalla vuoteen 2020 mennessä. Yhdyskuntarakenteen hallinnan ja tasapainoisen kasvun merkitys palveluiden järjestämisessä kasvaa. Mäntsälässä asutaan myös tulevaisuudessa sekä keskusta-alueella että elävissä kylissä. NÄKÖKULMA 3: YHDYSKUNTARAKENNE Strateginen tavoite 1: Monipuolinen ja laadukas asuminen vahvistaa Mäntsälän vetovoimaa. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Tavoite/Tekniikan toimiala Strategisesti merkittävät hankkeet Keskustan kehittäminen Apponen Tiimari Linja-autoasema Näiden keskeisten alueiden toteuttamien edellyttää maankäytön ja tekniikan tiivistä yhteistyötä asemakaavoituksesta yksityiskohtaiseen suunnitteluun ja toteutukseen asti. Vuokra-asuntotuotanto MVAOY:n kautta uusia ARA-vuokra-asuntoja vähintään 30 kpl (aloituspäätökset tehty) Yksityisen vuokraasuntotuotannon edistäminen Asuntotarjonnan painottaminen pieniin ja erityisryhmien asuntoihin Sikäli kuin uusien vuokra-asuntojen tuottaminen edellyttää kunnallistekniikan rakentamista, varautuu tekninen toimi katujen ja vesihuollon suunnitteluun ja toteuttamiseen omassa taloudessaan ja toiminnassaan. ~ 63 ~

Strateginen tavoite 2: Tiivistynyt yhdyskuntarakenne mahdollistaa tasapainoisen kasvun. Kriittiset menestystekijät Tavoitetasot 2012 Tavoite/Tekniikan toimiala Nykyistä useampi Tekninen toimiala edistää ja lentoasemalle/lentoasemalta tukee omalta osaltaan esityksiä liikennöivä pikavuoro kulkee linja-autovuorojen ja junavuorojen lisäämiseksi. Mäntsälän linja-autoaseman kautta Toimivat liikenneyhteydet ja joukkoliikenne Z-junien liikennöintitiheyden säilyttäminen vähintään nykyisellä tasolla Kunnan palveluliikennetarpeet on selvitetty Kunnan mahdollisuudet palveluliikenteen uudelleen käynnistämiseksi selvitetään. NÄKÖKULMA 4: SEUTUYHTEISTYÖ Strateginen tavoite 1: Mäntsälä järjestää palveluja ja kehittää metropolialuetta kymppikunnat ensisijaisena yhteistyötahonaan. Kriittiset menestystekijät Strategisesti merkittävien seudullisten yhteistyöhankkeiden ja palveluyhteistyön tuloksellisuus Tavoitetasot 2012 Mäntsälä toimii vastuukuntana maaseututoimen palveluiden järjestämisessä (aloitus 1.1.2013) Aktiivinen edunvalvonta maakuntakaavaa uudistettaessa Kymppikuntien tavoitemäärittely ja Mäntsälän kunnan aktiivinen vaikuttaminen tavoitteisiin Seudullisten virkojen ja toimien mahdollisuuksien kartoittaminen Tavoite/Tekniikan toimiala Tekninen toimi osallistuu KUUMA yhteistyöhön mm. tekniikkaryhmän ja sen alaryhmien kautta sekä harjoittaa edunvalvontaa liikenneryhmän kautta mm. HLS:n ja Elyn suuntiin. Tekninen toimi osallistuu seudullisten virkojen selvittelyyn tarvittaessa. Tällaisia voisivat olla tekniikan toimialalla mm. pysäköinninvalvojat ja tarkastajat sekä ylikunnalliset jätehuoltoviranomaiset. ~ 64 ~

70 Tekninen lautakunta Toimielimen palveluajatus 72 Hallinto TULOSLASKELMA Teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten sääntöjen mukaan kuulu muulle viranomaiselle, kunnan 1. Toimitilojen sekä niihin liittyvien laitteiden suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, ellei tehtävää ole annettu erillisen hankeryhmän tehtäväksi, 2. Yleisten alueiden, putki- ja johtoverkkojen, maa- ja vesirakenteiden sekä niihin liittyvien laitteiden suunnittelusta, rakentamisesta, hallinnasta ja ylläpidosta Mäntsälän Veden johtosäännössä ja palvelusopimuksessa määrätyin rajauksin, 3. Alueiden hallinnasta, luonnonvarojen käytöstä, jätehuollon järjestämisestä ja liikuntapaikkojen hoidosta. Lautakunnan alaisena toimivat kuntatekniikan ja toimitilapalvelujen tulosalueet sekä tukipalveluista vastaava hallinto. Teknisen lautakunnan tehtävänä on myös huolehtia toimialansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä, ohjata ja valvoa toimialansa suunnittelua ja toteutusta sekä seurata toiminnan tuloksia samoin kuin huolehtia tarpeellisesta yhteistyöstä. Lautakunnan tulee toimialallaan valmistella kunnanhallituksen käsiteltäväksi kuuluvat asiat sekä huolehtia päätösten täytäntöönpanosta. Yksityistiejaosto käsittelee ja ratkaisee yksityisistä teistä annetussa laissa tielautakunnan ratkaistavaksi säädetyt asiat sekä yksityistieavustukset. TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 Kh:n esitys 31.10.2011: Määrärahalisäys 20 000 yksityistiesavutuksiin, yhteensä 160 000. M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 113 909 113 900 91 457 91 457 91 457 91 457 91 457 - ulkoinen 113 909 113 900 91 457 91 457 91 457 91 457 91 457-20 -20 - sisäinen Valmistus omaan käyttöön 0 75 419 46 200 46 200 46 200 46 200 47 124 48 066 Toimintamenot -648 503-727 105-819 697-819 697-819 697-886 597-977 157 - ulkoinen -608 024-688 908-727 388-727 388-727 388-794 288-884 848 20 6 - sisäinen -40 479-38 197-92 309-92 309-92 309-92 309-92 309 Toimintakate -459 175-567 005-682 040-682 040-682 040-748 016-837 634 49 20 Suunnitelmapoistot Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot 581 356 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -305 791-183 609-567 005-682 040-682 040-682 040-748 016-837 634 ~ 65 ~

Tulosalueen palveluajatus Hallinto tuottaa teknisen lautakunnan ja teknisen palvelualueen tarvitsemat tukipalvelut valmistelussa, toimeenpanossa, taloushallinnossa ja henkilöstöhallinnossa sekä tilasto-tuotannossa asiakasmyönteisesti ja kustannustehokkaasti. Yksityistiet TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 Yksityistieavustukset 140 000 160 000 160 000 160 000 160 000 Yksityistie, km 317 318 318 318 318 Tiekuntia 131 132 132 132 132 Avustusta, / km 509,55 503,14 503,14 503,14 503,14 Hallintopalvelut TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 Menot, ulkoinen 272 818 322 414 364 991 405 551 405 551 Henkilöstömenot 262 612 295 714 332 291 422 851 422 851 Henkilöt 6 6 6,6 6,6 6,6 Joukkoliikenne TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 Joukkoliikenteen menot 178 564 171 500 167 100 167 100 167 100 Valtionavustus 69 974 90 700 68 457 68 457 68 457 Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Tehokas ja virheetön asiakirja-, kokous- yms. valmistelu. Virheettömät kilpailutukset. Mittari: Ei oikaisuvaatimuksia eikä valituksia Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Tulosalueelle perustetaan rakennuttamispäällikön osa-aikainen virka (60 %) Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Ei tällä hetkellä tiedossa olevia muutoksia. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014. Koko tekniseen toimialaan kohdistuvat strategiasta johdetut tavoitteet on kuvattu kohdassa toimiala. ~ 66 ~

73 Toimitilapalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 Toimitilapalvelut, josta Kiinteistö- ja puhtaanapitopalvelut Tulosyksikön palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 15 195 602 15 928 380 16 652 968 16 652 968 16 652 968 16 652 968 16 652 968 - ulkoinen 864 534 837 152 615 270 615 270 615 270 615 270 615 270-29 -27 - sisäinen 14 331 068 15 091 228 16 037 698 16 037 698 16 037 698 16 037 698 16 037 698 Toimintamenot -9 550 971-10 044 349-10 681 397-10 531 397-10 531 397-10 894 397-11 261 397 - ulkoinen -9 155 938-9 571 798-10 203 122-10 053 122-10 053 122-10 416 122-10 783 122 10 5 - sisäinen -395 034-472 551-478 275-478 275-478 275-478 275-478 275 Toimintakate 5 644 630 5 884 031 5 971 571 6 121 571 6 121 571 5 758 571 5 391 571 8 4 Suunnitelmapoistot -1 458 489-1 488 000-1 650 000-1 650 000-1 650 000-1 730 000-1 765 000 Laskennalliset erät: Korko -4 002 705-4 379 716-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224 Vyörytystuotot 180 066 Vyörytysmenot -662 957 Tilikauden tulos -299 455 16 315-264 653-114 653-114 653-557 653-959 653 TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 11 667 413 12 122 797 12 722 183 12 722 183 12 722 183 12 722 183 12 722 183 - ulkoinen 736 178 723 152 500 470 500 470 500 470 500 470 500 470-32 -31 - sisäinen 10 931 235 11 399 645 12 221 713 12 221 713 12 221 713 12 221 713 12 221 713 Toimintamenot -6 092 194-6 372 029-6 763 297-6 628 297-6 628 297-6 976 297-7 343 297 - ulkoinen -5 951 144-6 184 960-6 572 803-6 437 803-6 437 803-6 785 803-7 152 803 8 4 - sisäinen -141 050-187 069-190 494-190 494-190 494-190 494-190 494 Toimintakate 5 575 218 5 750 768 5 958 886 6 093 886 6 093 886 5 745 886 5 378 886 9 6 Suunnitelmapoistot -1 458 489-1 488 000-1 650 000-1 650 000-1 650 000-1 730 000-1 765 000 Laskennalliset erät: Korko -4 002 705-4 379 716-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224-4 586 224 Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -205 273-91 249-116 948-277 338-142 338-142 338-570 338-972 338 Kiinteistöpalvelut tuottaa, ylläpitää ja vuokraa kunnan eri hallintokuntien käyttöön tiloja, jotka ovat käytettävyys ja kustannukset optimoiden tarkoituksenmukaisia, hygieenisiä, turvallisia ja monikäyttöisiä. Puhtaanapitopalvelut tuotetaan kustannustehokkaasti joko ostamalla tai omana työnä. Toimitilat TP 2010 KS2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 m³ 348 246 353 236 362 236 378 397 380 397 4 845 375 5 265 752 5 950 560 6 255 560 6 442 560 / m³ 13,91 14,9 16,4 16,5 16,9 ~ 67 ~

Tulosyksikön sitovat tavoitteet Tavoite: Vuosi- ja peruskorjaussuunnitelman laatiminen suunnitelmakaudelle Mittari: Toteutuminen, laaditut kuntokartoitukset Tavoite: Energiatehokkuussopimuksen täyttäminen Mittari: Saavutetut energiansäästöt Tavoite: Asiakastyytyväisyyden parantaminen Mittari: Tulokset Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Talousarviovuonna valmistuu Myllytontun päiväkodin laajennus ja Koillis-Mäntsälän koulu. Keväällä aloitetaan lisäksi Nummisten koulun ja päiväkodin rakentaminen. Neuvoloille pystytetään tilaelementeistä koottavat väliaikaistilat. Uusien neuvolatilojen suunnittelu alkaa. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Nummisten koulu ja päiväkoti valmistuu ja otetaan käyttöön elokuussa 2013. Uusien neuvolatilojen ja Hepolan koulun laajennustyöt alkavat. Uudet neuvolatilat ja Hepolan koulu otetaan käyttöön elokuussa 2014. Sälinkään koulun laajennuksen suunnittelu aloitetaan. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014 Toimitilapalvelut, josta Ruokapalvelut TULOSLASKELMA TP 2010 TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 3 528 189 3 805 583 3 930 785 3 930 785 3 930 785 3 930 785 3 930 785 - ulkoinen 128 356 114 000 114 800 114 800 114 800 114 800 114 800-11 1 - sisäinen 3 399 833 3 691 583 3 815 985 3 815 985 3 815 985 3 815 985 3 815 985 Toimintamenot -3 458 777-3 672 320-3 918 100-3 903 100-3 903 100-3 918 100-3 918 100 - ulkoinen -3 204 794-3 386 838-3 630 319-3 615 319-3 615 319-3 630 319-3 630 319 13 7 - sisäinen -253 983-285 482-287 781-287 781-287 781-287 781-287 781 Toimintakate 69 412 133 263 12 685 27 685 27 685 12 685 12 685-60 -79 Suunnitelmapoistot 0 0 Laskennalliset erät: Korko 0 Vyörytystuotot 180 066 Vyörytysmenot Tilikauden tulos -457 684-208 206 133 263 12 685 27 685 27 685 12 685 12 685 ~ 68 ~

Tulosyksikön palveluajatus Tuottaa ravitsevaa, monipuolista ja terveellistä ruokaa Huomioi ravitsemussuositukset ja erityisruokavaliot Käyttö henkilökuntaa joustavasti eri keittiöissä Kehittää kunnan ruokapalveluita Kysyntä- ja TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 laajuustiedot: Henkilöstön lukumäärä 47,5 45 46,85 45,2 45,2 - josta rehtoreiden alaisuudessa 8 0 0 0 0 Keittiöiden lukumäärä - keskuskeittiö 1 1 1 1 1 - terveyskeskuksen keittiö 1 1 1 1 1 - päiväkotien valmistavat keittiöt 4 4 4 4 4 - päiväkotien jakelukeittiöt 7 8 8 8 8 - päiväkotiviipaleet, ei keittiötä 2 2 3 2 2 - koulujen jakelukeittiöt 6 7 8 9 9 - koulujen valmistavat keittiöt 14 11 10 6 6 Yhteensä 35 34 35 31 31 Lisäksi - Mäntsälän palvelukotiyhdistys 1 1 1 1 1 Pornaisten keskuskeittiö 1 1 1 1 1 Pornaisten pk jakelukeittiö 2 2 2 2 2 Perustiedot (tuotannon tekijät/suoritteet): Suoritteet: - terveyskeskus 246 457 242 168 249 104 256 963 256 963 - päiväkodit (6 kpl) 276 268 258 353 270 496 289 217 289 217 - koulut (19 kpl) 651 356 624 606 630 363 630 363 630 363 Mäntsälä yhteensä 1 174 081 1 125 127 1 149 963 1 176 543 1 176 543 - muutos Pornainen yhteensä 93 486 88 800 88 800 88 800 Kaikki suoritteet yhteensä 1 218 613 1 238 763 1 265 343 1 265 343 Toimintakulut / Suorite keskim. 3,01 3,16 Suoritteet/toimiyksikkö/ Mäntsälä 34 532 33 092 32 856 37 953 37 953 Suoritteet/henkilö/ Mäntsälä 24 718 25 003 24 546 26 030 26 030 Suoritteet/hlö/Mlä+Pornainen 26 441 27 994 27 994 Tulosyksikön sitovat tavoitteet Tavoite: Ruokapalveluiden taloudellisuuden ja tuottavuuden parantaminen Mittari: Suoritehintojen kehityksen on oltava elinkustannusindeksiä alhaisempi Tavoite: Asiakastyytyväisyyden parantaminen Mittari: Asiakastyytyväisyys ~ 69 ~

Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Ei merkittäviä muutoksia Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Koillis-Mäntsälän koulun ja päiväkodin myötä lisääntyy yksi jakelukeittiö ja poistuu kolme valmistavaa. Nummisten koulun päiväkotiin tulee myös jakelukeittiö ja sen myötä poistuu kaksi valmistavaa keittiötä. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014. 74 Kuntatekniikka TULOSLASKELMA Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Näiden kuntastrategiasta lainattujen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää riittävien resurssien osoittamista tulosalueelle. TP 2010 Tulosalueen palveluajatus TA + M 2011 TOE 2012 KH 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 M uuto s % ta12/ tp10 M uuto s % ta 12/ tam11 Toimintatuotot 608 759 496 740 518 395 584 795 584 795 518 395 518 395 - ulkoinen 293 201 232 940 253 600 320 000 320 000 253 600 253 600 9 37 - sisäinen 315 558 263 800 264 795 264 795 264 795 264 795 264 795 Toimintamenot -2 332 133-2 200 781-2 336 921-2 290 921-2 290 921-2 334 721-2 334 721 - ulkoinen -1 891 276-1 846 923-1 981 321-1 935 321-1 935 321-1 981 321-1 981 321 2 5 - sisäinen -440 857-353 858-355 600-355 600-355 600-353 400-353 400 Toimintakate -1 723 374-1 704 041-1 818 526-1 706 126-1 706 126-1 816 326-1 816 326-1 0 Suunnitelmapoistot -1 150 114-992 200-1 307 400-1 307 400-1 307 400-1 387 400-1 422 400 Laskennalliset erät: Korko Vyörytystuotot Vyörytysmenot Tilikauden tulos -107 409-2 980 898-2 696 241-3 125 926-3 013 526-3 013 526-3 203 726-3 238 726 Kuntatekniikan tulosalue tuottaa kuntalaisten tarpeita vastaavat liikennöitävyyspalvelut ja kehittää niitä turvallisuusnäkökohdat ja liikuntaesteiset huomioiden sekä suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää yhdyskuntarakenteen edellyttämät viher- ja virkistysalueet sekä leikkipuistot ja liikuntapaikat taloudellisesti - turvallisuutta ja kestävää kehitystä painottaen. Mäntsälän Vettä avustetaan suunnittelussa ja rakentamisessa. ~ 70 ~

Kysyntä- ja laajuustiedot Kaavatiet TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 km 90,2 92 93,5 95 96,5 :t 840 913 880 669 1 057 962 1 057 962 1 057 962 / km 9 323 9 572 11 315 11 136 10 963 Puistot TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 Puistot / ha 49,7 49,7 58,7 58,7 58,7 :t 200 708 227 247 248 998 248 998 248 998 /ha 4 038 4 572 4 242 4 242 4 242 Liikuntapaikat TP 2010 KS 2011 TOE 2012 TOE 2013 TOE 2014 Asukasta 19920 20318 20724 21138 21561 225 450 215 274 283 451 283 451 283 451 / as 11,32 10,6 14 13 13 Tulosalueen sitovat tavoitteet Tavoite: Asemakaavaprosessiin osallistuminen liikenne- ja katusuunnittelun asiantuntijana. Mittari: Teknisellä lautakunnalla ei ole huomauttamista asemakaavan luonnoksista eikä ehdotuksista Tavoite: Katujen hoitoluokituksen ajantasaisuus Mittari: Hoitoluokkien tarkistaminen kerran vuodessa. Tavoite: Katurekisteriohjelman hankinta ja käyttöönotto Mittari: Toteutuminen Tulosalueen merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Hoidettavat kadut lisääntyvät keskimäärin 1,5 2 km vuodessa. Anttilan liikuntapuisto valmistuu. Kapuli IIB valmistuu. Tulosalueen olennaiset muutokset vuosina 2013 2014 Kapuli III louhinnat käynnistyvät. Männikkö pohjoinen saadaan kokonaan valmiiksi. Tulosalueen toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2012 2014. Kunta kehittää toimintaansa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Toimiva organisaatio varmistaa palveluiden tuloksellisen järjestämisen. Näiden kuntastrategiasta lainattujen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää riittävien resurssien osoittamista tulosalueelle. ~ 71 ~

4. Tuloslaskelmaosa TULOSLASKELMA MÄNTSÄLÄN KUNTA JA MÄNTSÄLÄN VESI-LIIKELAITOS ULKOINEN TP 2010 KS + M TP-ENN. RAAMI TA 2012 TA 2012 TA 2012 TS TS (1000 ) 2011 2011 2012 ltk Kh 2013 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 16 644 17 232 17 232 18 668 18 806 18 806 Maksutuotot 5 553 5 511 5 511 6 347 6 377 6 377 Tuet ja avustukset 1 133 1 010 1 010 976 976 976 Muut toimintatuotot 2 324 3 300 3 312 3 115 3 115 3 115 Toimintatuotot yhteensä 25 653 27 053 27 065 28 000 29 106 29 273 29 273 30 500 31 500 -josta myyntivoitot 817 1 700 1 700 1 500 1 500 1 500 1 500 1 700 1 700 Valmistus omaan käyttöön 43 46 46 46 46 46 Toimintakulut Henkilöstökulut -44 627-47 836-47 916-50 313-50 723-50 723 Palkat ja palkkiot -34 623-36 625-36 706-38 774-39 153-39 153 Henkilösivukulut -10 003-11 211-11 211-11 539-11 570-11 570 Eläkekulut -7 986-8 695-8 695-8 958-8 962-8 962 Muut henkilösivukulut -2 018-2 516-2 516-2 581-2 608-2 608 Palvelujen ostot -45 402-47 380-47 132-52 255-51 474-51 474 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 785-6 162-6 173-6 743-6 650-6 650 Avustukset -6 776-7 661-7 661-6 403-6 403-6 403 Muut toimintakulut -2 277-2 378-2 389-2 537-2 532-2 532 Toimintakulut yhteensä -104 867-111 417-111 271-115 000-118 251-117 782-117 782-121 800-125 500 - muutos-% 2,8 6,2 6,1 3,4 6,3 5,9 5,9 3,4 3,0 TOIMINTAKATE -79 170-84 318-84 160-87 000-89 099-88 462-88 462-91 300-94 000 -muutos-% 0,2 6,5 6,3 3,4 5,9 5,1 5,1 3,2 3,0 Verotulot 63 375 66 400 66 400 68 200 68 200 68 300 68 300 71 000 73 800 -muutos-% 4,7 4,8 4,8 2,7 2,7 2,9 2,9 4,0 3,9 Valtionosuudet 25 311 24 860 24 860 25 800 26 000 26 060 26 060 26 600 27 300 -muutos-% 3,3-1,8-1,8 3,8 4,6 4,8 4,8 2,1 2,6 Verorahoitus yhteensä 88 686 91 260 91 260 94 000 94 200 94 360 94 360 97 600 101 100 -muutos-% 4,3 2,9 2,9 3,0 3,2 3,4 3,4 3,4 3,6 Rahoitustuotot ja -kulut 1 403 644 644-406 -101-101 -101-506 -1 006 Korkotuotot 96 100 100 100 85 85 85 100 100 Muut rahoitustuotot 2 083 1 644 1 644 1 244 1 154 1 154 1 154 1 244 1 244 Korkokulut -764-1 050-1 050-1 700-1 300-1 300-1 300-1 800-2 300 Muut rahoituskulut -13-50 -50-50 -40-40 -40-50 -50 VUOSIKATE 10 919 7 586 7 744 6 594 5 000 5 797 5 797 5 794 6 094 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -3 799-3 700-4 050-4 000-4 300-4 300-4 300-4 500-4 600 Arvonalentumiset Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut -169 123 TILIKAUDEN TULOS 6 951 3 886 3 817 2 594 700 1 497 1 497 1 294 1 494 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) 99 98 98 98 98 98 98 98 98 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ 7 049 3 984 3 915 2 692 799 1 596 1 596 1 392 1 592 Tunnusluvut: Toimintatulot/toimintamenot, -% 24,5 24,3 24,3 24,3 24,6 24,8 24,8 25,0 25,1 Vuosikate / Poistot, % 287,4 205,0 191,2 164,9 116,3 134,8 134,8 128,8 132,5 Vuosikate, euro/asukas 547 373 384 322 245 283 283 279 290 Asukasmäärä vuoden lopussa 19975 20318 20150 20450 20450 20450 20450 20750 21050 Toimintakate /asukas -3963-4150 -4177-4254 -4357-4326 -4326-4400 -4466 - muutos-% -0,9 4,7 5,4 1,9 4,3 3,6 3,6 1,7 1,5 Verotulot /asukas 3173 3268 3295 3335 3335 3340 3340 3422 3506 - muutos-% 3,5 3,0 3,9 1,2 1,2 1,4 1,4 2,5 2,5 Kertynyt yli-/alijäämä Vertailu tp 2009 tp2010 tp 2010 tpe 2011 tpe 2011 tpe 2011 tpe 2011 ta 2012 ts 2013 Toimintatuotot pros.toimintakuluista=100*toimintatuotot/(toimintakulut-valmistus omaan käyttöön) Vuosikate pros.poistoista = 100*Vuosikate/Poistot ~ 72 ~

KUNNAN TULOSLASKELMA KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU TULOSLASKELMA TP KS +TA-M TP. ENN TA 2012 TA 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 (1000 ) 2010 2011 osav.kats.2 ltk kh Toimintatulot 39 718 41 097 41 094 44 633 44 800 44 800 Myyntitulot 19 588 20 088 22 190 22 327 22 327 Maksutulot 5 561 5 511 6 347 6 377 6 377 Tuet ja avustukset 1 129 1 008 970 970 970 Muut tulot 13 440 14 490 15 127 15 127 15 127 Valmistus omaan käyttöön 19 46 46 46 46 46 Toimintamenot 119 590 126 373 126 223 134 759 134 290 134 290 Henkilöstökulut 44 041 47 200 Palkat ja palkkiot 34 150 36 117 38 230 38 610 38 610 Henkilösivukulut Eläkekulut 7 902 8 602 8 860 8 864 8 864 Muut henkilösivukulut 1 989 2 482 2 550 2 577 2 577 Palvelujen ostot 50 520 52 331 58 123 57 342 57 342 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 5 273 5 647 6 073 5 980 5 980 Avustukset muille 6 777 7 661 6 403 6 403 6 403 Muut menot 12 980 13 534 14 521 14 516 14 516 Toimintakate - 79 854-85 229-85 083-90 081-89 444-89 444-92 352-95 111 Verotulot 63 375 66 400 66 400 68 200 68 300 68 300 71 000 73 800 Valtionosuudet 25 311 24 860 24 860 26 000 26 060 26 060 26 600 27 300 Rahoitustulot ja -menot: 1 658 846 964 221 221 221-179 - 677 Korkotuotot muilta 96 100 100 85 85 85 100 100 Muut rahoitustuotot muilta 2 341 1 956 1 956 1 466 1 466 1 466 1 556 1 556 Korkokulut 766 1 160 1 042 1 290 1 290 1 290 1 785 2 283 Muut rahoituskulut 13 50 50 40 40 40 50 50 Vuosikate 10 491 6 877 7 141 4 340 5 137 5 137 5 069 5 312 Suunnitelman mukaiset poistot 3 166 3 090 3 090 3 570 3 570 3 570 3 730 3 800 Arvonalentumiset Satunnaiset kulut 169 Satunnaiset tulot Tilikauden tulos 7 156 3 787 4 051 770 1 567 1 567 1 339 1 512 Poistoeron lisäys (-), vähennys (+) 22 22 22 22 22 22 22 22 Varausten lisäys (-), vähennys (+) Rahastojen lisäys (-), vähennys (+) Tilikauden ylijäämä/ alijäämä 7 179 3 809 4 073 793 1 589 1 589 1 361 1 534 Lukuihin ei sisälly Mäntsälän veden osuutta. Vuosikate/asukas 251 251 ~ 73 ~

5. Investointiosa SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 15.11.2011 VALTUUSTON SITOVUUSTASO (NETTO) KUNNANHALLITUS M -2 102 000-966 100-966 100-966 100-839 500-839 500-700 000-700 000 T 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 N -1 802 000-666 100-666 100-666 100-539 500-539 500-400 000-400 000 KIINTEÄ OMAISUUS Maan osto ja myynti M -1 482 000-700 000-700 000-700 000-700 000-700 000-700 000-700 000 T 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 N -1 182 000-400 000-400 000-400 000-400 000-400 000-400 000-400 000 IRTAIN OMAISUUS M -378 500-126 600-126 600-126 600 Atk-laitteiden ja järjestelmien uusimistarve/kunta M -15 000 Mikrosoft moniohjelmistolisenssit/hallinto M -300 000 Lähiverkon hallintatyökalut (Mikrosoft lisenssit) M -15 000 Palveluiden etäkäyttöjärjestelmän uusiminen M -18 000 Windows-verkon palvelinlisenssit M -10 000-10 000-10 000-10 000 Windows 7 migraatio hallinnon koneille M -60 000-60 000-60 000 Intran uusiminen M -10 000-10 000-10 000 Ulrika / HR Työpöytä M -46 600-46 600-46 600 Henkilöstöhallinnon sähköiset lomakkeet M -20 500 ~ 74 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 AINEETON KÄYTTÖOMAISUUS M -241 500-139 500-139 500-139 500-139 500-139 500 T N -241 500-139 500-139 500-139 500-139 500-139 500 Kiljavan sairaala M -139 500-139 500-139 500-139 500-139 500-139 500 ETEVAn toimistotalohanke M -102 000 Kh 8.11.2010 378 : ( 51 % 200.000 :sta) MAANKÄYTTÖLAUTAKUNTA -15 000 MUU IRTAIN OMAISUUS -15 000 Tulostin ja skanneri M -15 000 PERUSTURVALAUTAKUNTA M -253 300-490 600-362 100-313 100-378 000-298 500 T N -253 300-490 600-362 100-313 100-378 000-298 500 MUU IRTAIN OMAISUUS M -253 300-490 600-362 100-313 100-378 000-298 500 T N -253 300-490 600-362 100-313 100-378 000-298 500 Terveyskeskuksen laajennuksen ensikertainen kalust. M -36 000-4 000 Päivähoidon uuden yksikön ensikertainen kalustaminen Koillis-Mäntsälä M -60 000-40 000-60 000-49 000-49 000 Hoito-ja hoivapalvelut: Sängyt ja patjat M -62 000-13 300-62 000-42 000-42 000-20 000-15 000 Hoito- ja hoivapalvelut: Potilaslaitteet ja apulaitteet M -10 000 Kotihoidon auto M -40 000-20 000-40 000-16 500-16 500-17 000-17 500 ~ 75 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Hyvinvointineuvolan kalustus M -30 000-10 000-30 000-30 000 TK:n kulunvalvonta-/työnajanseurantajärjestelmä M -20 000 Röntgen, RIS-päivitykset (Commit) M -10 000-10 000-10 000-10 000-10 000 E-resepti-hanke (terv.huollon kansalliset palvelut) M -60 000-20 000-60 000-50 000-50 000-10 000 ProE-laskutus M -35 000 Pegasos -sovelluksen parantamistoimenpiteet(mm.avo-hilmo) M -3 500-3 500-3 500-3 500 Pegasos -sovelluksen lisäys- ja parantamistoimenpiteet M -10 000-20 000-10 000-10 000-10 000-10 000-10 000 Pro Consona Tietovarasto M -10 000 ProConsona sovellusten parantamistoimenpiteet M -10 000-5 000-10 000-10 000-10 000-10 000-10 000 Laskutusjärjestelmän parantamistoimenpiteet (ml tuotteistus) M -10 000-10 000 ALLI-liittymät (alueverkon tietoliikenne ja sanomanvälitys) M -5 200-5 200-5 200-5 200 Henkilöstöhallinnon sovellukset (petu osuudet 60 %) TP 2010: Henk.hall. sähköiset lomakkeet M -30 000-40 000-30 000-30 000-30 000-10 000 T N Vuodeosaston kuntoiluhuoneen laitteet M -10 000-10 000-10 000-10 000 Päivähoidon uusien yks.ensikert.kalustaminen(myllytontun laajennus) M -50 000-50 000-39 000-39 000-11 000 Hoito- ja hoivapalvelut: Turvajärjestelmä M -15 000-15 000-14 000-14 000 Lääkärin vastaanoton kolmen työhuoneen kalustaminen M -14 000-14 000-14 000-14 000 Perhepäivähoidon Mobiilihanke M -22 000-22 000-20 000-2 000 ~ 76 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Tulostimet, terveyskeskus M -10 000-10 000-10 000-10 000 Pegasos / Hoitokertomus M -11 500-11 500-11 500-11 500 Pegasos / Päätöksenteon tuki M -7 400-7 400-7 400-7 400 Kanta-arkistohanke (terveydenhuollon kansalliset palvelut) M -30 000-30 000-30 000-30 000-30 000-40 000 Hoito- ja hoivapalvelut: Kattonosturit M -20 000 Pegasos / Työpöytäintegraatiot M -18 000 Pegasos mukana (kotihoito) mobiililaitteet M -53 700 Sijoituspaikkatilanne (kotihoito) M -17 000 Kasvuseula M -6 300 Pegasos Tietovarasto M -20 000-20 000 Tk:n sähköinen ajanvaraus M -40 000-10 000 Röntgenin kuvauslaitteen uusiminen M -100 000 SIVISTYSLAUTAKUNTA M -91 000-425 000-312 000-312 000-325 000-180 000-230 000-100 000 T 110 000 110 000 110 000 97 500 N -91 000-315 000-202 000-202 000-227 500-180 000-230 000-100 000 MUU IRTAIN OMAISUUS M -91 000-425 000-312 000-312 000-325 000-180 000-230 000-100 000 T 110 000 110 000 110 000 97 500 N -91 000-315 000-202 000-202 000-227 500-180 000-230 000-100 000 Voimistelumatto (nykyinen huonokuntoinen, turvallisuusriski) M -11 000 ~ 77 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Kirjastoauto M -245 000-245 000-262 000-262 000 T 110 000 110 000 110 000 110 000 N -135 000-135 000-152 000-152 000 Kirjastoauto on opetusministeriön perustamishankkeiden listalla 2011 ja saa valtionosuutta v. 2012 Kirjastoauton kompressori 17 000, lisätty talousarvioon. Kirjaston kalustohankinnat (hyllyt ja rikkinäisen kaluston uusim.) M Ehnroosin koulun varustaminen M -80 000-30 000-30 000-30 000 Riskikartoituksen pakolliset hankinnat (työsuojelu) M -20 000-20 000-20 000-50 000-50 000-50 000 Veistoluokka Opetusteknologia- ja kalustehankinnat M -50 000-50 000-50 000 Koillis-Mäntsälän koulun ensikertainen varustaminen M -130 000-130 000 Nummisten koulun ensikertainen varustaminen M -195 000 T 97 500 N -97 500 Hepolan koulun ensikertainen varustaminen M -80 000 Sälinkään koulun ensikertainen varustaminen M -130 000 Kirjaston ensikertainen kalustaminen M -500 000 T 145 000 N -355 000 TEKNINEN LAUTAKUNTA M -9 406 000-15 575 000-10 730 000-10 730 000-11 485 000-7 630 000-5 580 000-3 080 000 T 1 830 000 113 000 73 000 73 000 2 450 000 80 000 N -7 576 000-15 462 000-10 657 000-10 657 000-9 035 000-7 550 000-5 580 000-3 080 000 ~ 78 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 IRTAIN OMAISUUS M -80 000-30 000-30 000-30 000-30 000-30 000-30 000-30 000 v. 2012 on suunniteltu hankittavaksi ajoleikkuri, moottorikelkka ja harjoitusjalkapallokentän ympärysaita TALON RAKENNUS M -5 620 000-10 780 000-6 890 000-6 890 000-8 255 000-4 800 000-4 300 000-2 000 000 T 1 830 000 2 390 000 N -3 790 000-10 780 000-6 890 000-6 890 000-5 865 000-4 800 000-4 300 000-2 000 000 Ehnroosin koulun peruskorjaus M -6 500 000-2 880 000 T 1 830 000 1 830 000 N -4 670 000-1 050 000 Enhroosin koulun peruskorjausurakka on tarjonnut runsaasti yllätyksiä. Mm. rakennuksen kaikki kantavat pilarit on jouduttu vahvistamaan mantteloimalla. Pelkästään tästä aiheutui lisäkustannuksia n. 500.000. Lisäksi LVI-urakkasopimus jouduttiin purkamaan YSE 1998 78 ja 79 nojalla. Koillis-Mäntsälän koulu M -4 900 000-1 470 000-4 550 000-2 250 000-2 250 000-2 600 000 Koillis-Mäntsälän koulu on tarkoitus rakentaa Keuda Saaren vuokramaalle. Koulun yhteyteen on lisätty kahden ryhmän päiväkoti, joka korvaa Kaukalammen koulun muutostyön päiväkodiksi. Rakennustyön aloitus kunnanjohtajan esityksessä keväällä 2012, vältytään kalliilta talvirakentamiselta. Sälinkään koulun asunnon muuttaminen esikoulu-ja iltapäiväkerhotilaksi M -100 000-100 000-100 000-100 000 Arolan koulun keittiö-, viemäri ym. korjaukset M -100 000-100 000-100 000-100 000 Koulujen ja päiväkotien pihavälineiden uusiminen M -50 000-30 000-30 000-30 000-50 000-50 000-50 000 Uusitaan 2 kohdetta / vuosi Nummisten koulu M -6 364 800-3 000 000-3 000 000-3 000 000-3 645 000 - valtionosuus T 2 390 000 2 390 000 N -3 974 800-3 000 000-3 000 000-3 000 000-1 255 000 Hanke on valtakunnallisessa rakennussuunnitelmassa mukana aloitusvuotena 2012. Kustannukset jakautuvat seuraavasti : koulu 5 322 800, päiväkoti 712 000 ja liikuntasali > 100 m² osalta 300 000, valtionosuudet vastaavasti koulu 2 290 000 ja liikuntatoimi 100 000. Päiväkoti Myllytontun laajennus (3 ryhmää) M -1 700 000-700 000-1 050 000-1 050 000-1 050 000 Päiväkoti Myllytontun työt alkavat lokakuussa ja rakennus valmistuu kesäkuussa 2012. Alatalon korjaus lastensuojelun ryhmäpäiväkodiksi M -230 000-200 000-30 000-30 000-30 000 ~ 79 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Kaunismäen päiväkodin laajentaminen (2 ryhmää) M -950 000-50 000-350 000-550 000 Alatalo korjataan, kunhan se vapautuu Mustamäen päiväkodin päästyä muuttamaan takaisin omiin tiloihinsa. Laitoskeittiöiden koneiden uusiminen Rakennusten korjaukset Koulujen jäteveden puhdistamot 1 koulu / v. á- 20 000 M -50 000-50 000-30 000-30 000-30 000-50 000-50 000-50 000 M -200 000-300 000-200 000-200 000-200 000-200 000-200 000-200 000 M -20 000-20 000 Apposen peruskorjaus M -2 500 000-100 000 Määräraha oli tarkoitettu katon uusimiseen, mutta kun rakennukselle on löytynyt ostajaehdokas, tullaan määrärahasta käyttämään vain 15.000 katon paikkaukseen. Hyvinvointineuvolan rakentaminen Hepolan koulun laajennus Hyökännummen koulun laajennus M -1 100 000-450 000-50 000-50 000-400 000-650 000 M -3 000 000-50 000-50 000-50 000-1 250 000-1 700 000 M -3 000 000-50 000-1 250 000-1 700 000 Sälinkään koulun laajennus M -4 000 000-50 000-1 750 000-2 200 000 Suunnittelumääräraha khall 8.11.2010 378 Erikseen selvitetään seuraavien hankkeiden ohjelmointi ja rahoitus: Meijerin muuttaminen kulttuuritilaksi Kirjaston rakentaminen Nuorisotilat monitoimitaloon Seurojentalon peruskorjaus JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS M -1 000 000-1 000 000 M -4 500 000-50 000 M -500 000 M -1 200 000 M -2 456 000-3 265 000-2 560 000-2 560 000-2 800 000-2 400 000-850 000-650 000 T 113 000 73 000 73 000 60 000 80 000 N -2 456 000-3 152 000-2 487 000-2 487 000-2 740 000-2 320 000-850 000-650 000 ~ 80 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS Anttila liikunta- ja puistoalue nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 M -300 000-150 000-150 000-150 000-150 000 T 13 000 13 000 13 000 N -150 000-137 000-137 000-137 000 Anttilan liikunta-ja puistoalueen rakentamiseen saadaan valtionapua 129 500, josta maksetaan kuluvana vuonna 90 % eli 116 550. Anttilan alueen katujen viimeistely Hyökännummen alueen kuivatusjärjestelmä Männikön alueen kadut ja melueste M -100 000-100 000 M -300 000-100 000 Määrärahamuutos kvalt 19.9.2011 M -500 000-250 000-90 000-90 000-90 000-125 000 Männikön v. 2011 määräraha korotettiin 100.000, koska määräraha jäi käyttämättä v.2010 Taruman alueen kadut Liedontie välillä Sälinkääntie Osuustie M -400 000-200 000-200 000 M -475 000-610 000 Alkuperäiseen suunnitelmaan ei sisältynyt Liedontien risteykseen rakennettava kiertoliittymä. Tästä aiheutuva lisäkustannus on 175 000. Muilta osin kustannusarvio on ollut pitävä. Lisämäärärahantarve johtuu töiden siirtymisestä suunniteltua enemmän tälle vuodelle. + Sälinkääntien tiejärjestelyt 300.000 (Lisämääräraha) + Liedontien ympyrä 225.000 (Lisämääräraha) Koivumäentien rakentaminen Päällystystyöt M -275 000-275 000-275 000 Määrärahamuutos kvalt 19.9.2011 M -300 000-250 000-200 000-200 000-200 000-300 000-300 000-300 000 Liljendahlin teollisuusalueen kuivatus ja päällystys M -250 000-250 000-120 000-120 000 Kustannusarvio on muuttunut, koska sadevesiviemäröinti on poistettu ja tyydytty avo-ojien perkaamiseen Teollisuusalueiden kunnallistekniikka Kapuli II B (kadut ja tasaus Kapuli III (kadut ja tasaus) M -100 000-100 000-100 000 M -1 500 000-1 500 000-1 500 000 M -3 000 000-300 000-1 500 000-1 500 000 ~ 81 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Katuvalaistuksen uusimis- ja energiansäätöhanke M -1 000 000-500 000-300 000-300 000-300 000-400 000 T 200 000 100 000 60 000 60 000 60 000 80 000 N -800 000-400 000-240 000-240 000-240 000-320 000 Levannon uimarannan kunnostus M -30 000-30 000 Ruusutarhan alueen kadut M -150 000-140 000 Määräraha ylittyy, koska työ siirtyi kokonaan kuluvalle vuodelle. Vastaavasti viime vuoden määräraha jäi käyttämättä. Asema-alueen kadut ja pysäköintialue 2 M -250 000 Valkamanpellon alueen kuivatusjärjestelmä M -150 000 Nilapolun rakentaminen M HANKERYHMÄT Lisämääräraha kvalt 19.9.2011 M -376 000-250 000-200 000-200 000-200 000-200 000-250 000-250 000 mm. Pirkäarontie, Poutalankuja, Lukkarilantien kvl, Karhukuja ja Makkarakuja VESIHUOLLON PERUSINVESTOINNIT M -1 250 000-1 500 000-1 250 000-1 250 000-400 000-400 000-400 000-400 000 Vesiosuuskuntien avustukset M -400 000-650 000-400 000-400 000-400 000-400 000-400 000-400 000 Siirtovesihuoltolinja Pukkila-Mäntsälä M -1 700 000-850 000-850 000-850 000-850 000 Kustannusarvio (valtio, Mäntsälä, Pukkila, Sääksjärvi) 6,2 milj., josta Mäntsälän kunta 1,9 milj. ja Mäntsälän Vesi 0,855 milj. yht. 2,75 milj. Veden hankinta, sisältää seuraavat osat: Kapasiteettivaraus 1300 m3/d, vesilaitososuus (tekopohjavesilaitos tai pintavesilaitos) ja siirtovesijohtoverkosto ~ 82 ~

SELITE Kustan- TA + M TOE KH TA TS TS TS TS nusarvio 2011 2012 2012 2012 2013 2014 2015 2016 KUNNAN INVESTOINTISUUNNITELMA YHTEENSÄ Menot M -11 867 300-17 456 700-12 370 200-12 321 200-13 027 500-8 948 000-6 510 000-3 880 000 Tulot T 2 130 000 523 000 483 000 483 000 2 847 500 380 000 300 000 300 000 Netto N -9 737 300-16 933 700-11 887 200-11 838 200-10 180 000-8 568 000-6 210 000-3 580 000 MÄNTSÄLÄN VESI Menot M -2 000 000-2 100 000-2 100 000-2 100 000-1 700 000-1 360 000-970 000 Tulot T Netto N -2 000 000-2 100 000-2 100 000-2 100 000-1 700 000-1 360 000-970 000 KOKO KUNNAN INVESTOINTISUUNNITELMA YHT. Menot M -13 867 300-19 556 700-14 470 200-14 421 200-14 727 500-10 308 000-7 480 000-3 880 000 Tulot (rahoitusosuudet investointimenoihin) T 1 830 000 223 000 183 000 183 000 2 547 500 80 000 Tulot (käyttöomaisuuden myyntitulot) T 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 300 000 Netto N -11 737 300-19 033 700-13 987 200-13 938 200-11 880 000-9 928 000-7 180 000-3 580 000 ~ 83 ~

6. Rahoitusosa RAHOITUSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA MÄNTSÄLÄN KUNTA JA MÄNTSÄLÄN VESI-LIIKELAITOS TP 2008 TP 2009 TP 2010 TA 2011 TPE 2011 TA 2012 TA 2012 TA 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 raami ltk kh Toiminnan rahavirta Vuosikate 5 809 5 942 10 919 7 586 7 744 6 594 5 000 5 797 5 797 5 794 6 094 Satunnaiset erät -169 123 Tulorahoituksen korjauserät -904-256 -817-1 700-1 700-1 500-1 500-1 500-1 500-1 700-1 700 Investoinnit Investointimenot -10 434-12 958-11 919-13 867-11 740-13 130-19 557-14 470-14 421-14 728-10 308 Rahoitusosuudet investointimenoihin 218 223 147 1 830 1 947 223 183 183 2 548 80 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 1 165 152 1 198 2 000 2 458 1 800 1 800 1 800 1 800 2 000 2 000 Toiminnan ja investointien rahavirta -4 147-6 897-641 -4 151-1 169-6 236-14 033-8 190-8 141-6 086-3 834 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset -12-110 26 67 6 67 67 67 67 67 67 Antolainojen lisäykset -81-172 -36-61 Antolainasaamisten vähennykset 69 62 62 67 67 67 67 67 67 67 67 Lainakannan muutokset 2 879 4 355 505 5 693 3 230 5 400 13 500 7 500 7 500 8 300 3 800 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 10 000 10 093 11 000 11 000 16 500 10 500 10 500 10 500 5 800 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -4 891-5 637-5 444-5 800-5 000-7 000-4 000-4 000-4 000-4 000-3 800 Lyhytaikaisten lainojen muutos -2 230 9 991 5 949 1 400-2 770 1 400 1 000 1 000 1 000 1 800 1 800 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset 1 427 2 296 131 100-800 800 800 740 740-2 200 100 Rahoituksen rahavirta 4 294 6 541 662 5 860 2 436 6 267 14 367 8 307 8 307 6 167 3 967 Rahavarojen muutos 147-357 21 1 709 1 267 31 334 117 166 81 133 Rahavarat 794 437 458 2 206 1 725 580 830 696 745 661 794 Tunnusluvut: Investointien tulorahoitus, % 56,9 46,7 92,8 63,0 79,1 50,2 25,9 40,6 40,7 47,6 59,6 Pääomamenojen tulorahoitus, % 38,4 32,2 63,5 42,7 52,4 32,9 21,5 31,8 31,9 36,0 43,7 Lainanhoitokate 1,1 1,0 1,9 Kassan riittävyys, pv 2,8 1,6 1,4 Asukasmäärä 19432 19747 19975 20318 20150 20450 20450 20450 20450 20750 21050 Lainakanta (1000 euroa) 40 187 44 542 45 047 50 740 48 277 53 677 61 777 55 777 55 777 64 077 67 877 Lainakanta/as. ( ) 2 068 2 256 2 255 2 497 2 396 2 625 3 021 2 727 2 727 3 088 3 225 Koko maa 1 629 1 838 2 005 Uusimaa 1 637 1 763 1 840 Vuosi 2008 2009 2010 2011 2011 2012 2012 2012 2012 2013 2014 Asukasluvun lisäys 2002-2013 2229 2544 2717 3115 2947 3247 3247 3247 3247 3547 3847 Lainamäärän lisäys 2002-2014 (1000 ) 25 697 30 050 30 555 37 537 33 785 39 185 47 285 41 285 41 285 49 585 53 385 Lainamäärän lisäys/lisäasukas/euroa 11 528 11 812 11 246 12 050 11 464 12 068 14 563 12 715 12 715 13 979 13 877 ~ 84 ~

RAHOITUSLASKELMA MÄNTSÄLÄN KUNTA TP TA 2011 TA+M TPE TA 2012 TA 2012 TA 2012 TS 2013 TS 2014 ( 1000 ) 2010 2011 osav.k.2 ltk kh Toiminnan rahavirta Vuosikate 10 491 3 212 6 877 7 141 4 340 5 137 5 137 5 069 5 312 Satunnaiset erät -169 Tulorahoituksen korjauserät -817-1 500-1 700-1 700-1 500-1 500-1 500-1 700-1 700 9 504 1 712 5 177 5 441 2 840 3 637 3 637 3 369 3 612 Investointien rahavirta Investointimenot -9 436-11 020-11 867-10 290-17 457-12 370-12 321-13 028-8 948 Rahoitusosuudet investointimenoihin 147 1 830 1 830 1 947 223 183 183 2 548 80 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 1 198 1 800 2 000 2 458 1 800 1 800 1 800 2 000 2 000-8 091-7 390-8 037-5 886-15 434-10 387-10 338-8 480-6 868 Toiminnan ja investointien rahavirta 1 413-5 678-2 861-445 -12 593-6 750-6 701-5 111-3 256 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset 26 67 67 67 67 67 67 67 67 Antolainasaamisten lisäykset - -36 Antolainasaamisten vähennykset 62 67 67 67 67 67 67 67 67 Lainakannan muutokset -850 6 282 5 693 3 230 8 500 7 000 7 000 5 100 3 300 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 10 682 10 093 11 000 11 500 10 000 10 000 7 300 5 300 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -5 444-5 800-5 800-5 000-4 000-4 000-4 000-4 000-3 800 Lyhytaikaisten lainojen muutos 4 594 1 400 1 400-2 770 1 000 1 000 1 000 1 800 1 800 Vaikutus maksuvalmiuteen 590 671 2 899 2 852-4 026 317 366 56 111 Muut maksuvalmiuden muutokset -597-600 -800 ~ 85 ~

7. Mäntsälän vesi liikelaitos Liikelaitoksen palveluajatus toimittaa asiakkaille riittävästi hyvälaatuista talousvettä sekä vastaanottaa asiakkaiden jätevedet ja puhdistaa ne viranomaisten määräämien lupaehtojen mukaisesti toimia taloudellisesti ja omarahoitteisesti Liikelaitoksen sitovat tavoitteet Tavoite: Talousveden laatu Mittari: Veden täytettävä asetuksen 461/2000 mukaiset laatuvaatimukset Tavoite: Jäteveden puhdistus Mittari: Jäteveden puhdistus täyttää viranomaisten antamat lupaehdot Tavoite: Talous Mittari Toiminnan oltava omarahoitteista Kysyntä- ja laajuustiedot Vesilaitos TP 2008 TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 liittyneet kiinteistöt, kpl 2 931 2 973 3016 3030 3050 johtoverkon pituus, m 147 000 149 600 150 100 154000 156 000 pumpattu vesimäärä, m 3 /a 697 683 720 510 734 414 730 000 1 000 000 ostettu vesimäärä, m 3 /a (TSV, Hyvinkään Vesi) 136 407 144 485 205 806 135 000 135 000 laskutettu vesimäärä, m 3 /a 677 956 739 086 759 682 750 000 1 100 000 vuotovesimäärä, % 18,7 14,0 19,0 14,0 12 - talousvesi /m³ sis. alv 0 % 1,11 1,15 1,22 1,30 1,38 Viemärilaitos liittyneet kiinteistöt, kpl * 2 704 2 748 2792 2810 2830 johtoverkon pituus, m 132 300 136 100 136 600 147 000 149 000 jätevedenpumppaamot, kpl 54 54 51 51 56 käsitelty jätevesimäärä, m 3 /a 1 105 963 869 219 896 731 1 010 000 1 150 000 meriviemäriin johdettu 63 202 92 168 71 377 90 000 105 000 jätevesimäärä, m 3 /a ** jätevesimäärä yhteensä, 1 216 525 961 387 968 108 1 100 000 1 255 000 m 3 /a laskutettu jätevesimäärä, 631 398 643 685 661 682 650 000 740 000 m 3 /a vuotovesimäärä, % 46,0 33,0 31,0 40,0 40 lietemäärä, m 3 /a 13 163 12 725 9 513 13 500 15 000 - jätevesi /m³ sis. alv 0 % 1,39 1,48 1,55 1,70 1,79 * liittyneiden kiinteistöjen laskentatapa on muutettu vuoden 2008 aikana; nykyisin lasketaan sellaiset kiinteistöt, jotka käyttävät vesihuoltolaitoksen palveluita ** aikaisemmin esitetty vuoden 2007 määrä meriviemäriin johdettavista vesimääristä on ollut virheellinen ~ 86 ~

Talouden tunnusluvut TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 Tase milj. 11,93 12,65 13,52 14,37 14,89 15,00 17,00 Liikevaihto milj. 1,83 1,86 2,25 2,54 2,60 2,63 2,93 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) milj. 0,29 0,28 0,24 0,13 -,0,13 0,02 0,005 Vesi- ja jätevesimaksutulot milj. 1,57 1,61 1,76 1,91 2,12 2,20 2,50 Liittymismaksutulot milj. 0,49 0,55 0,47 0,44 0,26 0,20 0,25 Käyttömenot milj. 1,19 1,19 1,58 1,82 1,96 1,74 1,93 Korvaus peruspääomasta % 1 51 969 1 51 969 2 103938 3 105907 5 259846 6 311815 6 311815 Käyttöomaisuusinvestoinnit milj. 1,19 0,90 1,35 1,74 2,48 2,00 2,10 Kassan riittävyys pv 29 84 95 78 35 30 18 Liikelaitoksen merkittävä toiminnalliset muutokset talousarviovuoden aikana Kunnan nopean kasvun aiheuttamat suuret investointitarpeet ja laajeneva tehtäväkenttä aiheuttaa runsaasti työtä ja kustannuksia Liikelaitoksen olennaiset muutokset vuosina 2012 2013 Taksojen korotus 6 % 2012 Taksojen korotus 6 % 2013 ~ 87 ~

Tuloslaskelma 2012 Suunnitelmavuodet 2013-2014 29.8.11 TP 2010 1000 TA 2011 1 000 TP 2011 ennuste 1 000 TA 2012 TS2013 TS 2014 1 000 1000 1000 Liikevaihto 2597 2630 2630 2930 3076 3230 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys Valmistus omaan käyttöön 24 Liiketoiminnan muut tuotot 23 24 35 24 25 26 Tuet ja avustukset kunnalta 3 2 6 6 6 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -560-515 -600-670 -693-728 Varastojen lis. (+) väh. (-) Palvelujen ostot -757-1317 -536-1051 -530-1130 -583-1253 -600-1293 -620-1348 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -473-508 -450-544 -571-599 Henkilösivukulut Eläkekulut -84-94 -98-103 -107 Muut henkilösivukulut -28-112 -34-128 -110-32 -130-33 -136-34 -141 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -633-610 -650-730 -770-800 Poistot ja arvonalentumiset -633-610 -650-730 -770-800 Liiketoiminnan muut kulut -62-58 -58-52 -55-57 Liikeylijäämä (-alijäämä) 50 301 273 251 282 311 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 4 Rahoitusavustus kunnalta Muut rahoitustuotot 2 Kunnalle maksetut korkokulut Muille maksetut korkokulut -1-40 -8-10 -15-17 Korvaus peruspääomasta -260-312 -312-312 -312-312 Muut rahoituskulut -23-320 -322-327 -329 Yli- (alijääämä) ennen satunnaiseriä -205-51 -47-71 -45-18 Satunnaiset tuotot ja -kulut Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yl- (alijääämä) ennen varauksia -205-51 -47-71 -45-18 Poistoeron lis. (-) väh. (+) 76 76 76 76 76 76 Vapaaeht. varausten lis. (-) väh. (+) Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -129 25 29 5 31 58 ~ 88 ~

Rahoituslaskelma 2012 Suunnitelmavuodet 2013-2014 29.8.11 TP 2010 1000 TA 2011 1000 TP 2011 ENN 1000 Toiminnan rahavirta Tulorahoitus Liikeylijäämä (-alijäämä) 50 302 273 251 282 311 Poistot ja arvonalentumiset 633 610 650 730 770 800 Rahoitustuotot ja -kulut -255-352 -320-322 -327-329 Satunnaiset erät Muut tulorahoituksen korjauserät 428 560 603 659 725 782 Investointien rahavirta TA 2012 1 000 TS2013 1000 TS 2014 1000 Käyttöomaisuusinvestoinnit -2483-2000 -1450-2100 -1700-1360 Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot -2483-2000 -1450-2100 -1700-1360 Toiminnan ja investointien nettokassavirta -2055-1440 -847-1441 -975-578 Rahoituksen rahavirta Lainakannan muutokset Kunnalta saatujen pitkäaikaisten lainojen lisäys Muilta saatujen pitkäaikaisten lainojen lisäys 1000 530 130 Kunnalta saatujen pitkäaikaisten lainojen vähennys Muilta saatujen pitkäaikaisten lainojen vähennys Kunnalta saatujen lyhytaikaisten lainojen muutos Muilta saatujen lyhytaikaisten lainojen muutos 800 Oman pääoman muutokset Peruspääoman muutos Muut maksuvalmiuden muutokset Vaihto-omaisuuden muutos 49 Pitkäaikaisten saamisten muutokset kunnalta Pitkäaikaisten saamisten muutokset muilta 700 Lyhytaikaisten saamisten muutokset kunnalta 1521 250 Lyhytaikaisten saamisten muutokset muilta -219 200 200 200 200 Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos Korottomien velkojen muutos kunnalta 113 Korottomien velkojen muutos muilta -181 500 1450 300 500 250 450 250 450 250 450 Rahoitustoiminnan nettokassavirta 2083 1450 500 1450 980 580 Rahavarojen muutos 28 10-347 9 5 2 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 455 172 108 117 122 124 Rahavarat 1.1. -427 28-162 10-455 -347-108 9-117 5-122 2 Lainakanta (1000 ) 800 1 500 800 1800 2 330 2 460 ~ 89 ~

MÄNTSÄLÄN VESI INVESTOINNIT 2012 5.9.2011 Nro Kohde TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 YHT. VEDEN OMAT 9633 Verkoston täydennysrak. toiminta-al. 200 000 200 000 200 000 200 000 800 000 9640 Linjojen saneeraus 150 000 200 000 200 000 200 000 750 000 9646 Pumppaamosaneeraukset 60 000 60 000 60 000 60 000 240 000 Huoltoauto / autokannan päivitys 30 000 30 000 60 000 Lava-auton / nosturin uusiminen 50 000 Varavoimakone / Puntarmäen vo 30 000 30 000 0 9656 Varikkoalueen kehittäminen 50 000 50 000 100 000 Varasto / paja 250 000 250 000 0 Lukon vo:n kaivon kunnostus 30 000 30 000 9635 Puntarmäen vo ja vj:n paineekorotukset 750 000 750 000 0 Lukonharjun vesihuolto 160 000 160 000 Linjatien vesihuolto 40 000 40 000 W-golf alueen vesihuolto 220 000 220 000 TSV:n putkimuutokset 100 000 100 000 Yhdysvesijohto: Hirvihaara - Ohkola 450 000 450 000 900 000 0 Jv-puhdistamon automaation uusiminen 100 000 100 000 0 0 TEPAKE:N KANSSA YHTEISET 0 0 9651 Teollisuusalueiden vesihuolto 200 000 250 000 200 000 200 000 850 000 Männikkö III:n vesihuolto 50 000 130 000 180 000 Taruman vesihuolto 240 000 280 000 520 000 0 0 YHTEENSÄ 2 100 000 1 700 000 1 360 000 970 000 6 080 000 ~ 90 ~

8. Tytäryhtiöt Mäntsälän Sähkö Oy ~ 91 ~

~ 92 ~

~ 93 ~

~ 94 ~