Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset"

Transkriptio

1 Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija

2 Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste » Yleistaloudellinen kehitys ja tausta oletukset» Verohallinnon tilastot» Ennakkotiedot vuoden 2014 verotuksesta» Veroperustemuutokset 2

3 Työttömyys edelleen nousussa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus 2015 Työttömyysaste oli heinäkuussa 8,4 prosenttia eli 1,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Kesäkuussa kasvua vuoden takaiseen oli 0,8 prosenttiyksikköä. Työttömyysasteen trendi oli 9,7 prosenttia. 3

4 Palkkasumman kehitys on ollut heikkoa Lähde: Verohallinto; Kausiveroilmoituksissa ilmoitetut ansiotulot ja palkat Heinäkuu: Palkkasumman muutos 0,8 % ja muut ansiotulot 2,4 % Kumulatiivinen palkkasumman kehitys heinäkuun jälkeen 0,7 % 4

5 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. ANSIOTULOT 2014** 2015** 2016** 2017** 2018** 2019** Palkkatulot yhteensä Muutos % 0,8 0,7 1,4 1,6 2,0 2,3 Eläketulot Muutos % 3,8 3,3 3,2 4,4 4,6 5,5 Työttömyysturva Muutos % 14,2 12,0-2,0-8,0-6,0-5,0 Muut sos.turvaetuudet Muutos % 1,7 1,2 2,8 2,8 2,7 2,6 Maa- ja metsätalous Muutos % 2,1-18,8 24,4-4,1 2,2 2,1 Elinkeinotoim. + muut Muutos % 1,8 2,3 2,3-2,9 3,3 3,4 ANSIOTULOT YHTEENSÄ Muutos % 2,0 1,7 1,9 1,7 2,4 2,9 5

6 Veroperustemuutokset kunnallisverotuksessa 2016 Ennusteessa huomioitu veroperustemuutokset hallitusohjelman, valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen tai aiemmin tehtyjen päätösten mukaisina Vuonna 2016 kunnallisveroon vaikuttavat veroperustemuutokset vähentävät valtiovarainministeriön budjettiesityksen mukaan kuntien verotuloja noin 244,5 miljoonalla eurolla. Veroperustemuutosten vaikutukset on esitetty kompensoitavaksi kunnille valtionosuuksien lisänä. Suurin yksittäinen vaikutus kunnallisveron tuottoon on esitetyllä työtulovähennyksen korottamisella, joka vähentää kuntien verotuloja yli 200 miljoonalla eurolla.» Kuntakohtaiset arviot vaikutuksesta on julkaistu kunnat.netissä ja ne on jo huomioitu uusimmissa kuntakohtaisissa veroennustekehikoissa.» Muita verotuloja vähentäviä veroperustemuutoksia ovat muun muassa ansiotuloverotuksen inflaatiotarkistus, yksityishenkilöiden korkeakouluille tekemien lahjoitusten vähennyskelpoisuus sekä avainhenkilölain jatkaminen» Kuntien verotuloja lisääviä veroperustemuutoksia ovat asuntolainan korkovähennysoikeuden rajoittaminen sekä merityötulovähennyksen muutos Arviot veroperustemuutosten vaikutuksista kuntien verotuloihin tarkentuvat budjettikäsittelyn edetessä. 6

7 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia Työttömyysvakuutusmaksu nousemassa ensi vuonna 0,65 %:sta 1,15 %:in Työeläkemaksujen taso on nousemassa 2017 VÄHENNYKSET 2014** 2015** 2016** 2017** 2018** 2019** Palkansaajan vak.maksut % palkoista 7,2 7,4 7,9 8,2 8,2 8,2 Vähennetyt matkakustan Muut tulonhankk. vähennykset Eläketulovähennys % eläkkeistä 20,91 21,09 20,27 19,41 18,26 17,02 Ansiotulovähennys Perusvähennys Vapaaeht. eläkem. + muut väh VÄHENNYKSET YHT Muutos % 2,7 2,1 2,0 1,3 0,1 0,2 7

8 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia MAKSETTAVA KUNNALLISVERO VEROVUOSI 2014** 2015** 2016** 2017** 2018** 2019** Ans iotulo - vähennyks et Tuloveropros entti, painotettu ka 19,74 19,84 19,84 19,84 19,84 19,84 VERO (Tulon perus teella) Työtulovähennys Muut vähenn. veros ta Vähenn. verosta yhteensä MAKSETTAVA VERO Muutos % 3,6 1,7 0,8 1,9 3,3 3,8 Maksettavan veron määrä vuonna 2015 laskenut kevään ennusteista tulopohjan alentumisen vuoksi 8 Myös vuoden 2016 maksettavan veron ennuste alentunut tulojen kasvuennusteiden johdosta. Yli puolet muutoksesta johtuu kuitenkin verovähennysten kasvattamisesta.

9 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia KUNNALLISVERON TILITYKSET KOKO MAA, Milj. TA -VUODEN ENNAKOT ** 2016** 2017** 2018** 2019** Tilitys kunnille TA-vuodelta Muutos % 3,3 2,0 0,7 1,7 3,2 3,7 TILITYKSET ED. VUODELTA ** 2016** 2017** 2018** 2019** Kuntaryhmän jako-osuus 0,6196 0,6142 Ennakot (tammi-lokakuu) Maksuunpanotilitys + muut Tilitys kunnille ed.vuodelta TILITYKSET YHTEENSÄ Muutos % 1,3 2,2 0,5 1,8 3,4 3,9 Marraskuun oikaisut tulevat verovuoden 2014 ennakkotietojen valossa olemaan maltilliset Maksuunpantujen verojen alhaisuus näkyy kertymäennusteessa 9

10 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia Yhteisöveroennusteita nostettu keväästä vuoden 2014 tietojen ja toteutuneen kehityksen perusteella MAKSETTAVA YHTEISÖVERO KOKO MAA, Milj. VEROVUOSI 2014** 2015** 2016** 2017** 2018** 2019** VEROTETTAVA TULO Muutos % 14,2-4,6 2,4 6,2 4,9 4,3 MAKSETTAVA YHTEISÖVERO Kuntaryhmän osuus 0,3556 0,3687 0,3092 0,3034 0,3034 0,3034 KUNTIEN OSUUS YHT.VEROSTA Muutos % 11,7-0,7-14,5 4,6 5,1 4,2 Kuntien jako-osuuden määräaikainen korotus päättyy romahduttaen kuntien yhteisöverotulot vuonna 2016 YHTEISÖVERON TILITYKSET KOKO MAA, Milj. TILIVUOSI ** 2016** 2017** 2018** 2019** TILITYKSET YHTEENSÄ Muutos % 11,4 6,8-15,4 2,3 4,4 4,3 10

11 Hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta Vuodelle 2016 on esitetty kolmea muutosta veroprosenttien vaihteluvälien ylärajojen osalta.» Muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää esitetään korotettavaksi siten, että se voi olla enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan määräämää vakituisten asuinrakennusten enimmäismäärää korkeampi nykyisen 0,6 prosenttiyksikön sijasta Nykyisin 171 kuntaa soveltaa lain sallimaa ylärajaa.» Voimalaitosrakennuksen ja rakennelman kiinteistöveroprosentin enimmäismäärää esitetään korotettavaksi 2,85 prosentista 3,35 prosenttiin. Voimalaitoskunnista 64 soveltaa nykyistä lain sallimaa ylärajaa» Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin enimmäismäärää esitetään korotettavaksi 3,0 prosentista 4,0 prosenttiin Kuntien toiveesta rakentamattoman rakennuspaikan määritelmää tarkistettaisiin muun muassa rakennuspaikkaa koskevien rakennuskieltojen osalta. 11

12 Hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta Vuodelle 2017 luonnoksessa on esitetty muutoksia kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajoihin» Yleisen kiinteistöveroprosentin sekä vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajaa esitetään korotettavaksi. Yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli nousisi 0,80 1,55 prosentista 0,84 1,70 prosenttiin Vakituisten asuinrakennusten veroprosentin vaihteluväli nousisi 0,37-0,80 prosentista 0,38 0,85 prosenttiin.» Kuntien tulee siis viimeistään vuoden 2017 kiinteistöverotuksessa nostaa veroprosenttinsa vähintään uusille alarajoille» Alarajojen korotuksien johdosta kunnille kertyisi noin 17,5 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Yleisen kiinteistöveroprosentin alarajan korotuksen osalta kertyisi lisää noin 14 miljoonaa euroa ja vakituisten asuinrakennusten osalta noin 3,6 miljoonaa euroa. Kaikkiaan 46 kunnan olisi korotettava yleistä kiinteistöveroprosenttia ja 23 kunnan vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia 12

13 Kuntaliiton veroennustekehikko Keskeisimpiä muutoksia Vuonna 2016 korotetaan vaihteluvälien ylärajoja joten maksettava vero ei nouse, jos kunnat eivät korota veroprosenttejaan KIINTEISTÖVERON VEROPOHJA JA MAKSETTAVA VERO KOKO MAA, Milj. VEROVUOSI * 2016** 2017** 2018** 2019** Verotusarvot yhteensä Muutos % 9,3 2,4 1,6 2,3 2,5 2,1 MAKSETTAVA KIINT.VERO Muutos % 12,2 6,7 1,2 3,6 2,3 1,7 Vuonna 2017 korotetaan vaihteluvälien ala- ja ylärajoja jolloin osan kunnista on pakko nostaa veroprosenttejaan jolloin verotulot kasvavat verotusarvoja enemmän 13

14 Kuntaliiton veroennustekehikko KUNTIEN VEROTULOT YHTEENSÄ KOKO MAA, Milj. TILIVUOSI ** 2016** 2017** 2018** 2019** Verolaji Kunnallisvero Muutos % 1,3 2,2 0,5 1,8 3,4 3,9 Yhteisövero Muutos % 11,4 6,8-15,4 2,3 4,4 4,3 Kiinteistövero Muutos % 10,9 6,5 1,2 4,3 1,8 1,7 VEROTULOKSI KIRJATTAVA Muutos % 2,5 2,8-0,6 2,0 3,3 3,8 14

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

Verotulojen arviointi 2015 2018

Verotulojen arviointi 2015 2018 ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2015 2018 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus Valtuusto ALAVIESKAN KUNTA Sisällysluettelo 1. Yleistä verokehityksestä... 1 1.1. Kunnallisvero...

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella

Lisätiedot

Ajankohtaiset veroasiat

Ajankohtaiset veroasiat Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden

Lisätiedot

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset V. 2015 kunnallisveron tuottoja vähentää n. -78 milj. hallituksen päätös osittaisesta

Lisätiedot

Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA

Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA VEROVUOSI 2012 2013** 2014** 2015** 2016** 2017** VÄESTÖ ikäryhmitttäin, 31.12. 0-24 vuotiaat 1 858 1 805 1 763 1 721 1 677 1 642 Muutos % -1,8-2,9-2,3-2,4-2,5-2,1

Lisätiedot

Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot

Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot Kuntaliiton päivitetyt veroennustekehikot Taloustorstai 20.9.2018 Benjamin Strandberg Tilivuosi 2018 - ei merkittäviä muutoksia sitten elokuun Kunnallisveron kokonaiskertymään + 20 miljoonaa» Tarkennuksia

Lisätiedot

KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj.

KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. ANSIOTULOT 2017 2018** 2019** 2020** 2021** 2022** 2023** Palkkatulot yhteensä 85 763 89 200 92 300 95 600 98 500 101 200 103 700 Muutos % 2,4 4,0 3,5 3,6 3,0 2,7

Lisätiedot

KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj.

KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. KUNNALLISVERON VEROPOHJA KOKO MAA, Milj. ANSIOTULOT 2017 2018** 2019** 2020** 2021** 2022** 2023** Palkkatulot yhteensä 85 763 89 500 92 900 96 200 99 300 102 000 104 600 Muutos % 2,4 4,3 3,8 3,6 3,2 2,7

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Verotuloennusteet ja veroennustekehikko

Verotuloennusteet ja veroennustekehikko Verotuloennusteet 2018 2022 ja veroennustekehikko Taloustorstai 3.5.2018 Jukka Hakola Verotuloennusteet 2018 2022 ja veroennustekehikko Verotuloennusteiden päivitetyt tiedot» Taustalla VM huhtikuun ennustepäivitys»

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Jukka Hakola @HakolaJukka Pekka Montell @MontellPekka 11.-12.9.2019 Kuluvan vuoden kunnallisverot eivät ole kasvaneet odotetusti Kunnallisverokertymät

Lisätiedot

Kuntien veroennustekehikot päivitetty

Kuntien veroennustekehikot päivitetty Kuntien veroennustekehikot päivitetty 2.5.2019 Benjamin Strandberg @bestrandb Koko maata koskeva kuntien verotulojen ennustekehikko päivitettiin 17.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalv elut/talous/verotus/verotulojenennustaminen-verotulojenennustekehikko

Lisätiedot

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen

Lisätiedot

Kuntaliiton päivitetyt verotuloennusteet

Kuntaliiton päivitetyt verotuloennusteet Kuntaliiton päivitetyt verotuloennusteet 2018-2022 Mitä marraskuun ennusteessa on huomioitu? Mitä veroennusteessa 11/2018 on huomioitu? Kunnallisvero» Verohallinnon julkaisemat lopulliset verotiedot verovuodesta

Lisätiedot

Verotulojen arviointi

Verotulojen arviointi ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2018 2021 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus Valtuusto 1 1. Verokehityksestä 1.1. Alavieskan kunnan verotulokehitys 2016 2018 Alavieska, verotilitykset

Lisätiedot

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Verotus Jukka Hakola veroasiantuntija Hallitusohjelman tavoitteet kuntien verotuloihin liittyen Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntien verotuloihin liittyviksi

Lisätiedot

Näin käytät Kuntaliiton veroennustekehikkoa!

Näin käytät Kuntaliiton veroennustekehikkoa! Näin käytät Kuntaliiton veroennustekehikkoa! 13.6.2019 Benjamin Strandberg @bestrandb Koko maan veroennustekehikko https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/verotus/verotulojenennustaminen-verotulojen-ennustekehikko

Lisätiedot

Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet

Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet Benjamin Strandberg @bestrandb 22.8.2019 Koko maan veroennustekehikko 12.8.2019 Verohallinnon ennakkotiedot valmistuvasta verovuodesta 2018 huomioitu (28.7.2019) ei

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Vuoden 2017 tilitysten kehitys Vuoden 2016 valmistuva verotus ja

Lisätiedot

Verotulojen arviointi

Verotulojen arviointi ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2016 2019 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus Valtuusto 1 1. Verokehityksestä 1.1. Alavieskan kunnan verotulokehitys 2015 2016 ALAVIESKAN KUNNAN

Lisätiedot

Taloustorstai

Taloustorstai Taloustorstai 16.8.2018 Elokuun veroennustepäivitykset Benjamin Strandberg Verohallinnon ennakkotiedot 23.7.2018: Kunnallisveron kertymät 2018 odotettua heikommat Verohallinnon ennakkotietojen 23.7.2018

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2016 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2016 Kuntien lkm 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5 18,0

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen muutokset

Kiinteistöverotuksen muutokset Mitä uutta kiinteistöverotukseen? Veroasiantuntija Jukka Hakola Kiinteistörekisterien hoitajien koulutuspäivät 16.9.2015 Kiinteistöverotuksen muutokset Kiinteistöveron kehittämisen taustaa Viime vuosien

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaiset asiat

Verotuksen ajankohtaiset asiat Verotuksen ajankohtaiset asiat 10.1.2019 Benjamin Strandberg Lopullinen verokertymä 2018 Kaikki verolajit, muutos edellisvuodesta: -0,5 % Kunnallisvero: 18 758 miljoonaa euroa (-0,8 %)» Lopullinen verovuoden

Lisätiedot

Verotulojen arviointi

Verotulojen arviointi ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2017 2020 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus 16.10.2017 Valtuusto 1 1. Verokehityksestä 1.1. Alavieskan kunnan verotulokehitys 2015 2017 Alavieska,

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2013-2016

ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2013-2016 1 ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2013-2016 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Alavieskan kunta 27.9.2013 2 Yleistä kuntien verotulojen kehityksestä Kuntien verotulot vuosina 2012

Lisätiedot

Veroennustekehikko ennustamisen luotettava työväline

Veroennustekehikko ennustamisen luotettava työväline Veroennustekehikko ennustamisen luotettava työväline Koko maan veroennusteet Kuntamarkkinat, Kuntatalo 12 13.9.2012 Jukka Hakola Veroasiantuntija Kuntien tulot vuonna 2011 Valtionosuudet 20 % 7 661 milj.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2014-2017

ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2014-2017 1 ALAVIESKAN KUNNAN VEROTULOJEN ARVIOINTI VUOSILLE 2014-2017 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Alavieskan kunta 14.10.2014 2 Yleistä kuntien verotulojen kehityksestä Kunnallisveron tilitykset Kunnallisveron

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Benjamin Strandberg Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Vuoden 2018 tilitysten kehitys Vuoden 2017 valmistuva verotus ja siihen liittyvät

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne. Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015

Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne. Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015 22.9.2015 YHTEENVETO KOLMANNESVUOSIKATSAUKSESTA - Elokuu 2015 - Käyttötalouden toteutumisennuste Käyttötalouden ylitysuhka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Verotulojen arviointi

Verotulojen arviointi Kalajoen kaupunki Verotulojen arviointi 2017 2019 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kaupunginhallitus 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 1.11.2016 Kalajoen kaupunki Sisällysluettelo 24.9.2015 1. Yleistä

Lisätiedot

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen 1 Suomen Kuntaliitto 8.10.2010 Henrik Rainio, Jouko Heikkilä Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen Veroprosentin korotuksesta kunta saa aina täysimääräisen

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Taloustorstai

Taloustorstai Taloustorstai Ajankohtaista verotuksesta Benjamin Strandberg Ennakkotietoja verovuodesta 2017 Kesäkuun kunnallisverotulojen ennakkotieto näyttää kunnallisverojen romahtamista (tilanne 11.6.2018)» Yli 200

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja 10 000 Toimintakate tilinpäätös 2014 /as. 9 000 8 868 8 000 7 000 6 000 5 000 7 411 7 328 6 739 6 259 6 327 6 461 5 839

Lisätiedot

Verotuksen muutokset ja mahdollisuudet - Ajankohtaiset veroasiat

Verotuksen muutokset ja mahdollisuudet - Ajankohtaiset veroasiat Verotuksen muutokset ja mahdollisuudet - Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai LIVE 8.2.2018 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumissa Jukka Hakola kehittämispäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat

Lisätiedot

Ajankohtaista verorintamalta

Ajankohtaista verorintamalta Ajankohtaista verorintamalta Taloustorstai 17.8.2017 Jukka Hakola Ajankohtaista verorintamalta Verojen kuukausitilitykset Veroennusteiden päivitykset Budjettiriihi ja muut veroperustemuutokset Soten siirtolaskelmien

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu 17.11.2017 % Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2018 Kuntien lkm 20,5 181 200 180 19,5 19,0

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

Verotulojen arviointi

Verotulojen arviointi Kalajoen kaupunki Verotulojen arviointi 2018 2020 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kaupunginhallitus 30.10.2017 Kaupunginvaltuusto 6.11.2017 Kalajoen kaupunki Sisällysluettelo 24.9.2015 [Liitetieto]

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

2 Mikä on paikallishallinnon veropohjan tulevaisuus?

2 Mikä on paikallishallinnon veropohjan tulevaisuus? Jukka Hakola, kehittämispäällikkö, verotus 2 Mikä on paikallishallinnon veropohjan tulevaisuus? Sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa moneen asiaan kunnissa. Myös sellaisiin joihin sillä ei heti ajattelisi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT LUONNOS 23.6.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain 11 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014 Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2015 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 158/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Veroprosenttien ylärajojen

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Veroennustekehikon uudet tuulet Kuntamarkkinat Helsinki, Kuntatalo

Veroennustekehikon uudet tuulet Kuntamarkkinat Helsinki, Kuntatalo Veroennustekehikon uudet tuulet Kuntamarkkinat 11. - 12.9.2013 Helsinki, Kuntatalo Benjamin Strandberg Avustava asiantuntija, kuntatalous Kuntien verotulot ennustamisen haasteet Kunnallisverot» Pääomaverojen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

LADATTAVA OPAS. Muutoksia verotukseen 2018

LADATTAVA OPAS. Muutoksia verotukseen 2018 LADATTAVA OPAS Muutoksia verotukseen 2018 Verotus uudistuu Olemme koonneet tähän oppaaseen vuodelle 2018 kohdistuvia veromuutoksia muistilistaksi. Vaikka vuoden 2017 alkupuolella nimettiin kaksi verottamisen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2017 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2017 181 Kuntien lkm 200 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,8 KUNNAT verotulot 22,1 VALTIO verotulot 41,8 29,1 1,7 1,5 18,9

Lisätiedot

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistöverotus seminaari, 11.12.2017 Jukka Hakola Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Tuli voimaan vuonna 1993 kunnallisena verona Kiinteistövero

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 216, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,8 KUNNAT verotulot 22,1 1,5 VALTIO verotulot 41,8 29,1 1,7 18,9

Lisätiedot

Verot ja valtionosuudet

Verot ja valtionosuudet Verot ja valtionosuudet Tietoja kuntien verotuloista ja valtionosuuksista Mikko Mehtonen 9.5.2019 Kuntien verotulot 2018-2023 Verolaji 2018 2019 2020 2021 2022 2023 Kunnallisvero 18,76 19,71 20,29 21,07

Lisätiedot

HE 119/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. aineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin ra-

HE 119/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. aineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin ra- Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Kiinteistöveroprosenttien kennuksiin ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Valtiovarainministeriö LUONNOS Vero-osasto 25.6.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Muiden kuin vakituisten

Lisätiedot

Kuntaliiton veroennuste

Kuntaliiton veroennuste Kuntaliiton veroennuste Taloustorstai 22.3.2018 Jukka Hakola Kuntaliiton veroennustekehikko 1.3.2018 MAKSETTAVA KUNNALLISVERO KOKO MAA, Milj. VEROVUOSI 2016 2017** 2018** 2019** 2020** 2021** Ansiotulo

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2015, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2015, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 215, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,2 KUNNAT verotulot 21,8 1,6 VALTIO verotulot 39,9 28, 1,6 18,5 6,4

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2017, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto)

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2017, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2017, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,5 KUNNAT verotulot 22,5 VALTIO verotulot 43,1 29,8 1,8 1,9 18,9

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys

Lisätiedot

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM:n ehdotus valtion talousarviosta 2017 17.8.2016 Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 11.8.2016 ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää käännettä

Lisätiedot

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,

Lisätiedot

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii?

Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Telan seminaari Kommenttipuheenvuoro Minna Punakallio Suomen Kuntaliitto 23.1.2015 2.6.2014/hp Mikä merkitys eläkkeillä ja eläkeläisillä

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 VALTUUSTO 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 VALTUUSTO 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 43 18 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 44 19 OMAKOTITONTTIEN JA LISÄMAAN MYYNTIHINNAT JA -EHDOT 1.1.2016-31.12.2017...

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2015, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2015, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2015, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,2 KUNNAT verotulot 21,8 1,6 VALTIO verotulot 39,9 28,0 1,6 18,5

Lisätiedot

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 306, 13.11.2017 Kaupunginhallitus, 617, 30.10.2017 306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Tilinpäätösten mukaan Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,8 KUNNAT verotulot 22,1 VALTIO verotulot 41,8 29,1 1,7 1,5 18,9 6,5 3,3 2,9 Alv

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 7 860 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero VUODEN 2010 VEROTULOT Rahatoimisto KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KH 9.2.2011 Vuoden 2009 maksuunpannut verot Kaupungin saamiin vuoden 2010 verojen tilityksiin vaikuttaa merkittävästi vuoden 2009

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 24.10.2014 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A7/31000/2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Lähde: verohallinto % 20,5 20,0 19,5 19,0 18,5 18,0 17,5 17,0 16,5 38 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2019 56 79

Lisätiedot

Uudistuva kiinteistöverotus. Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Jukka Hakola veroasiantuntija

Uudistuva kiinteistöverotus. Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Jukka Hakola veroasiantuntija Uudistuva kiinteistöverotus Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Jukka Hakola veroasiantuntija Kiinteistöverotus ja sen kehittäminen Kiinteistövero 2012 Kiinteistöverotuksen kehityshanke» Arvostusmenetelmien kehittäminen»

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 642 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p )

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p ) VEROTILITYKSET VUONNA 2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 ( 24): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 7,2 % heikompi kuin vuonna 2016. Tilitys oli kaikissa verolajeissa viimevuotista heikompi: kunnallisverotulot

Lisätiedot

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009 Hallituksen kehysriihi Jyrki Katainen 24.3.2009 Lähivuosien talouskehitys erittäin heikkoa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 BKT, määrän muutos, % 0,9-5,0-1,4 3,3 2,5 1,8 Työllisyys,1000 henkilöä 2531 2420

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-19:10

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 17:00-19:10 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 16.11.2015 klo 17:00-19:10 PAIKKA Valtuustosali, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 107 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 12/2015

KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 12/2015 KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 12/2015 RESURSSIVALIOKUNTA Aika 8.10.2015 klo 17.00 18.57 Paikka Wegelius-kokoustila, Kunnantalo, Asemantie 1 Kutsutut Ahti Tahkola, pj Sirkku Kangas, vpj, poistui klo 18.30 Jarmo

Lisätiedot

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 18.10.2017 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A1/31000/2017 VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite: VM/099/00/2017 HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Kiinteistöliitosta Esityksestä (Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot