Opetussuunnitelman perusteiden laadinta ja paikallinen opetussuunnitelmatyö OPH AVIT NORSSIT Hanna-Mari Sarlin 6.9.2013 1
Perustetyön lähtökohdat 2
Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen Tavoitteiden, tuntijaon, opetussuunnitelman perusteiden sekä paikallisten opetussuunnitelmien uudistaminen koko yleissivistävän koulutuksen osalta Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vahvistaa koulutuksellista jatkumoa Työ toteutetaan kokonaisuudessaan vuosien 2012 2016/2017 välisenä aikana Useita eri perusteasiakirjoja laaditaan samanaikaisesti Laadintaprosessiin liittyy laaja sidosryhmäyhteistyö ja työskentely asiantuntijoiden kanssa sekä paikallisen opetussuunnitelmatyön tukeminen monin eri tavoin 3
Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Esi-, perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet Paikallinen ops Lukioon valmistava Lukion opsin perusteet Paikallinen ops Aikuisten perusopetuksen perusteet ja aikuisten lukiokoulutuksen perusteet Paikallinen ops Paikalliset opsit Taiteen perusopetuksen perusteet Paikallinen ops 4
Paikalliset tarpeet MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA - KUNTATASO Laatukriteerit Siv.toimen strategia Kunta- kesu ja linjaukset Opetussuunnitelman perusteet 2014 Valtioneuvoston asetus tavoitteista ja tuntijaosta 422/2012 Perusopetuslaki ja -asetus 5
Miksi uudistusta tarvitaan? Koulua ympäröivä maailma muuttunut olennaisesti 2000- luvun alun jälkeen globalisoitumisen vaikutus ja kestävän tulevaisuuden haasteet ovat kasvaneet lasten ja nuorten kasvuympäristön muutos, tiedon luonteen ja määrän, tiedontuottamisen ja tiedonvälityksen muutos, teknologinen muutos, työn luonteen muutos, yhteiskunnan kompleksisuus, väestörakenne, luontoympäristön muutos jne. 6
Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen on muuttunut tarvitaan kestävän tulevaisuuden rakentamisen taitoja identiteettiin liittyvät kysymykset, itseohjautuvuus ja vastuullisuus, itsensä ilmaiseminen, vuorovaikutus- ja dialogitaidot, yhteistyön ja yhdessä tuottamisen taidot, ajattelun ja ongelmanratkaisun taidot, tvt:n ja digitaalisten ympäristöjen käyttötaidot, tiedon tuottaminen verkostoissa, vastuullisuus, kestävä elämäntapa jne. Opetuksen sisältöä, pedagogiikkaa ja koulujen työkäytänteitä on tarpeen tarkastella ja uudistaa suhteessa toiminta-ympäristön ja osaamisen muutoksiin 7
Keskeisiä kysymyksiä: Mitä on tulevaisuuden sivistys? Millaista osaamista tarvitaan? Millainen työskentely tuottaa haluttua osaamista ja sivistystä? (visio) 8
Miten muutos toteutuu kuntien ja koulujen toimintakulttuurissa sekä jokaisella oppitunnilla? (toteutus) Millaisia taitoja opettajat ja koulun muu henkilöstö tarvitsee kyetäkseen työskentelemään tulevaisuuden sivistystä ja osaamista edistävällä tavalla? (koulutus ja ohjaus) Mikä on opetussuunnitelman perusteiden ja paikallisen opetussuunnitelman merkitys opettajan ja kouluyhteisön työn ohjaajana ja tukijana? (asiakirjat) 9
Perustetyön organisointi ja aikataulut 10
Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen Esiopetuksen, perusopetuksen ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tulee olla valmiina vuoden 2014 loppuun mennessä Paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä ennen 1.8.2016 siten, että syyslukukauden 2016 alusta voidaan siirtyä uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen 11
Perusteiden laadintatyön eteneminen Elokuussa 2012 on käynnistetty perusteiden yleisten linjausten laadinta luodaan yhtenäinen pohja ja tuki pedagogiselle muutokselle Tammikuussa 2013 käynnistynyt esiopetuksen sisältöalueita ja perusopetuksen oppiaineita koskevien osuuksien laadinta 12
Perusopetuksen yleisten linjausten valmistelu Yleisten linjausten valmistelua varten on elokuun 2012 puolivälissä asetettu ohjausryhmä ja neljä työryhmää vuosille 2012-2014 Rakenne- ja tavoiteryhmä; pj. Irmeli Halinen Oppimiskäsitysryhmä; pj. Eija Kauppinen Oppimisen ja koulunkäynnin tuen osaryhmä; pj. Pirjo Koivula Laaja-alaisia luku- ja kirjoitustaitoja, kieli- ja kulttuuritietoista koulua pohtiva ryhmä; pj. Pirjo Sinko 13
Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM Sosiaali- ja terveysministeriö STM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Opetusalan ammattijärjestö OAJ Finlands Svenska Lärarförbund FSL Ohjausryhmä 2012-2014 Suomen Vanhempainliitto Suomen Kustannusyhdistys Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK Romaniasiain neuvottelukunta Suomen Kuntaliitto Saamelaiskäräjien Koulutus- ja Suomen Rehtorit SURE ry oppimateriaalilautakunta Suomen harjoittelukoulujen rehtorit Etnisten suhteiden HARRE ry neuvottelukunta. Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry OPH: pj Jorma Kauppinen, vpj Bob Karlsson, esittelijät Irmeli Halinen ja Christina Anderssén, sihteeri Arja-Sisko Holappa 14
Perusteiden laadinnan ja paikallisen opetussuunnitelmatyön vuoropuhelu 2012 2016 Syyslukukausi 2012 : - Opetussuunnitelman perusteiden yleisten linjausten valmistelu käynnistynyt yhtenäinen perusta oppiainetyölle - Opetussuunnitelmatyölle pohjaa luovan suunnittelun ja keskustelun käynnistäminen kunnissa ja kouluissa; tukiaineistoa OPH: n verkkosivuille (oph.fi/ops2016 ) - Ensimmäinen kommentointi marraskuussa (19.11.2012 yleiset linjaukset) 15
Kevätlukukausi 2013: - Opetussuunnitelman perusteiden sisältöalueittainen/ oppiainekohtainen suunnittelutyö käynnistynyt Syyslukukausi 2013: - Perustetyö jatkuu ja avataan toinen kommentointi syyskuun alussa (esiopetuksen kokonaisuus) 16
Kevätlukukausi 2014: - Perustetyö jatkuu ja avataan kolmas kommentointi huhtikuussa (perus- ja lisäopetuksen kokonaisuus) Syyslukukausi 2014: - Lausuntopyynnöt/kuuleminen syys - lokakuussa, perusteiden viimeistely ja OPH: n päätös uusista perusteista vuoden loppuun mennessä 17
Tammikuu 2015 Heinäkuu 2016: - Paikallisten opetussuunnitelmien laadinta uusien perusteiden pohjalta alkaa Elokuu 2016: - Valtioneuvoston asetuksen sekä uusien perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien mukainen opetus alkaa 18
Perustetyön ohjaus ja asetetut tavoitteet 19
Ohjausryhmän linjaukset perustetyölle Linjausten lähtökohtana on arvio toimintaympäristössä tapahtuvasta muutoksesta, nykytilan analyysi sekä työtä ohjaavat kansalliset linjaukset (hallitusohjelma, KESU, Valtioneuvoston asetus 422/2012) 20
Ohjausryhmän linjaukset: Perustetyön toteuttaminen Teksti jaetaan kahteen osaan - tiiviiseen normiosaan, johon voidaan sijoittaa linkit asianomaiseen lainsäädäntöön sekä - ns. tukiosaan, jossa voidaan avata normitekstiä, antaa esimerkkejä toteutuksesta sekä rakentaa linkkejä relevanttiin ja opettajien työtä tukevaan aineistoon 21
Ohjausryhmän linjaukset: Esiopetuksen perusteet annetaan omana määräyksenään Kasvun ja oppimisen tuen luvut on uudistettu 2010, eikä niihin tule merkittäviä sisällöllisiä muutoksia Perusopetuksen perusteet annetaan omana määräyksenään Oppimisen ja koulunkäynnin tuen luvut on uudistettu 2010, eikä niihin tule merkittäviä sisällöllisiä muutoksia 22
Ohjausryhmän linjauksia: Lisäopetuksen perusteet annetaan omana määräyksenään Ne sijoitetaan teknisesti perusopetuksen perusteiden yhteyteen Perusopetukseen valmistavan opetuksen perusteet on uudistettu 2009 ja annettu itsenäisenä määräyksenä; niihin ei tule muutoksia 23
Ohjausryhmän linjaukset: Uudistuksen ydin: MITÄ? MITEN? Koulua kehitetään sekä kasvuyhteisönä että oppimisympäristönä. 24
Ohjausryhmän linjaukset: Toteuttamalla uudistusprosessi monipuolisessa yhteistyössä ja kannustamalla opetuksen järjestäjiä toimimaan samoin sekä liittämään opetussuunnitelmatyö opetuksen ja koulutuksen strategiseen kehittämiseen toteuttamalla opetussuunnitelman perusteiden rakenteistaminen ja sähköistäminen siten, että saadaan joustava opetussuunnitelmatyökalu opetuksen järjestäjien ja koulujen käyttöön. 25
Ohjausryhmän linjaukset: Perusteiden valmistelua ja kirjoittamista ohjaavat periaatteet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen kasvatuksen ja opetuksen jatkumon ja yhtenäisyyden vahvistaminen (varhaiskasvatus ----- ) oppilaan kasvun ja kehityksen tukeminen, hyvinvoinnin ja muiden oppimisen edellytysten parantaminen, yhteistyö kestävän tulevaisuuden edistäminen, kestävä kehitys (huom! sosioekologisuus) 26
Ohjausryhmän linjaukset: tiedon kanssa työskentelyn ja teknologisen muutoksen huomioonottaminen laaja-alaisten luku- ja kirjoitustaitojen = monilukutaidot, medialukutaidon sekä tvt osaamisen edistäminen opetuksen kaikki osa-alueet läpäisevänä tehtävänä kieli- ja kulttuuritietoisuuden edistäminen kansainvälisyyden ja globaalin keskinäisen riippuvuuden huomioonottaminen 27
Missä ollaan nyt? 28
Syyskuu 2013 Oppiainekohtaisen työn aloitusseminaari pidetty 16.1.2013 Esiopetuksen perusteluonnoksesta palaute 9.9.- 27.9. Perusopetuksen perusteissa arviointi: oppimisen arviointi (ei oppilaan arviointi) Eheyttävät kokonaisuudet Valinnaiset aineet 29
Mitä seuraavaksi? Oppiainekohtainen työ etenee Perusopetuksen seuraava palautekeruu huhtikuussa 2014 Esi- ja perusopetuksen osalta valmista syksyllä 2014 > paikallinen ops- työ hyvä aloittaa nyt! Lisäopetuksen ja aikuisten perusopetuksen perusteiden valmistelu alkaa Lukion asetusta valmistelevan ryhmän työ kesken! Kiire! 30
Mitä huomioitava rinnakkaisina prosesseina? Työrauhapaketti, voimaan 1.1.2014 - Sairaalaopetuksen rahoitus, siirtymävaiheen yhteistyö - Huostaan otettujen lasten opetus; laiton tilanne usein, kotikuntakorvausten tärmentäminen - Oppilaskuntatoiminta; toiminta suunniteltava - Oikeus tavaroiden, vaatteiden tarkistamiseen - OPH laatii ohjeet työrauhasuunnitelmien tekoon 31
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, voimaan elokuu 2014? - Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa edellytetään psykologi- ja kuraattoripalvelut + palvelun saavutettavuus - Hyvinvointisuunnitelmat - Aveille kenties toimivalta ottaa tutkittavaksi epäkohtia!? - Vapaa tiedonsiirto perusopetuksesta ammatilliseen Kolmiportaisen tuen toimeenpanon arviointiraportti loppusyksystä 2013 - Miten maa makaa ja miten edetään? - Oulussa koulutus 30.10.2013, esitellään loppuraportti 32
Uuden varhaiskasvatuslain valmistelu vaiheessa - Päivähoito miellettävä osaksi kasvatus- ja koulutuspolkua - Edellinen laki vuodelta 1973! - Minkä niminen laki? Päivähoito- vai varhaiskasvatus-? - Mitkä ovat päivähoidon muodot? - Maksuperustaisuus? - Esiopetus velvoittavaksi kaikille? - Miten päästä eroon hollitupameningistä? - VASU: n perusteista määräys kuten perusopetuksessa 33
Paikallisen työn haasteet ja tuki 34
Paikallisen työn haasteet Riittävän ajoissa aloitettu keskustelu pohjan luomiseksi kunnan ja koulun tason opetussuunnitelmatyölle; alueellisten yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen Myönteisen ilmapiirin ja eri tahojen osallistumista tukevien rakenteiden turvaaminen Erityinen huomio oppilaiden osallistumiseen Kokonaiskuvan hahmottaminen uudistuksen merkityksestä ja tavoitteista ennen varsinaiseen laadintaan lähtemistä Prosessin hyvä pedagoginen johtaminen 35
Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki Opetushallituksen verkkosivut OPS 2016 ops-t iekartta ja siihen liittyvä yliopistojen harjoittelukoulujen tuottama tukiaineisto ajankohtaista tietoa perusteprosessin etenemisestä dia- ym. materiaalia, jota voi käyttää paikallisessa keskustelussa ja ohjaustyössä perusteluonnokset kommentointia varten Opetussuunnitelmatyötä tukeva ohjaus ja koulutus yhteistyössä aluehallintoviranomaisten, harjoittelukoulujen, opetuksen järjestäjien ja muiden tahojen kanssa 36
Työpaja 1 Tulevaisuuden koulu Toimintakulttuuri murroksessa Oulu: 10.10.2013 Hotelli Eden Suomussalmi: 16.11.2013 Ruukinkankaan koulu ja Suomussalmen lukio Työpaja 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu murroksessa Oulu : 23.1.2014 Oulun aikuiskoulutuskeskus, Hilikku Kajaani: 30.1.2014 Kaukametsän opisto, Leihu- sali Työpaja 3 Tulevaisuuden koulu Opettajuus muutoksessa Oulu : 3.4.2014 Oulun aikuiskoulutuskeskus, Hilikku Kajaani: 2.4.2014 Kaukametsän opisto, Leihu- sali Työpaja 4 Tulevaisuuden koulu Oppiaineet ja arviointi murroksessa Oulu 2.10.2014 Oulun aikuiskoulutuskeskus, Hilikku Kajaani: 1.10.2014 Kaukametsän opisto, Leihu- sali 37
Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki Opetushenkilöstön täydennyskoulutus suunnataan tukemaan opetussuunnitelmatyötä OKM: n kanssa sovittavalla tavalla Valtionavustukset suunnataan tukemaan opetussuunnitelmatyötä OKM: n kanssa sovittavalla tavalla Yhteistyö opettajankoulutuksen ja tutkimuksen kanssa Opetussuunnitelmatyötä tukevan oppaan julkaiseminen 2013 38
Hyvin pian ratkaistavia kysymyksiä Koska paikallinen ops- prosessi kannattaa käynnistää? Miten se on viisasta käynnistää? Pohjaa luovat keskustelut? Laadinnan organisointi? Varsinainen laadinta? Ketkä pitää/voidaan saada keskusteluun/laadintaan mukaan? Miten? Mitkä ovat ihmisten sitoutumiseen ja prosessin onnistumiseen eniten vaikuttavia tekijöitä? Miten itse voimme vaikuttaa niihin? 39
Sovittava paikallisesta prosessista: Aikataulu Keskeiset tavoitteet Työnjako Työryhmät, kokoukset ja koulutukset Tiedottaminen Budjetointi, resurssilaskelmat (vastuuhenkilöiden ekstratyö, myös tuntijaon kustannusvaikutukset, täydennyskoulutus ja/tai lisäkoulutusta) Kuka tai mikä ryhmä johtaa tätä kokonaisuutta 40