pvm. Lausuntojen antaja ja sisältö Kaavanlaatijan vastineet 1. LAUSUNNOT 2.5.2016 kaava vastuualue 31.3.2016 Liikenne vastuualue ELY, Häme, kaavoitus ja ELY Uusimaa, Liikenne Kaavalla osoitetaan matkailua palvelevaa loma-asutusta Puujoen rantaan noin 3 km Oitin taajamesta luoteeseen. Tehtyjen selvitysten mukaan alueella ei ole suojeltavia luontoarvoja tai rakennettua kulttuuriympäristöä. Alue on Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavassa osoitettu pääosin matkailupalvelujen (RM) alueeksi. Liikenne Kaava-alue sijaitsee Hausjärvellä kantatien 54 pohjoispuolella, mutta ei ulotu kantatiehen saakka. Kaava-alue sijaitsee noin 300-400 metriä kantatien pohjoispuolella. Kaava-alueelle on suunniteltu noin 40 lomaasuntoa. Ranta-asemakaavan liikenneselvitys esitti aluksi kaksi vaihtoehtoista kulkuyhteyttä yksityisteitä pitkin. Kulkua kaava-alueelle ei ole mahdollista jär j estää Pihvipaikkaa vastapäätä olevan maaja metsätalousliittymän kautta (ELV-keskuksen lausunnot 2012, 2013 ja 2014) sen parantaminen liikennetarvetta vastaavaan tilaan ei ole mahdollista sen nykyisellä paikallaan. Toinen edellisessä kaavavaiheessa esitetty vaihtoehto ei tyydyttänyt kaavan osallisia eikä kaavoittajaa (Ansiontien yksityistieliittymän kulkuyhteyttäkoskeva neuvottelu Hausjärvellä 7.1.2014). Tämän jälkeen kulkuyhteyden järjestämistä on tutkittu ja selvitetty ja maanomistajien kesken päästy sopimukseen yksityistien järjestelemisestä kaava-alueelta Oikotielle mukaillen vuoden 2009 aluevaraussuunnitelman ratkaisua. Maanomistajien tulee olla suostuvaisia jär jestelyyn, jotta kaavan toteuttamisedellytykset voidaan todeta olevan kunnossa. Kaava asiakirjoihin on kir j attu, että maanomistajien kesken on päästy sopimukseen. Kaava-alueen liikenne tulee jär j estää liitekartassa esitetyn yhteyden kautta, sillä Pihvipaikan liittymää vasta sijaitsevan liittymän käyttäminen aiheuttaisi Kaavan liittymisvaihtoehdoista kantatie 54:lle on lausunnonantamisen jälkeen pidetty neuvottelu kunnassa 1.2014 ELY:n, kunnan viranomaisten ja maanomistajien kesken, jossa on esitetty suosituksena kaava-alueen liittymistä kantatie 54:lle ns. Oikotien liittymän kautta. Kaava-alueen maanomistaja on sittemmin neuvotellut uudesta yksityistiestä nykyisen Niittylän liittymän ja Oikotien välillä alueen omistavan toisen maanomistajan kanssa ja he ovat päässeet 10.2015 aikana sopimukseen uuden rinnakkaistien rakentamisesta kyseiselle välille. Niittylän tilan kaava-alueen liikenne kantatie 54 tullaan toteuttamaan uuden rinnakkaistien kautta siinä vaiheessa, kun Niittylän kaava-aluetta aloitetaan toteuttaa laaditun ranta-asemakaavan pohjalta. Neuvottelussa 1.2014 on sovittu, että kaavasta valmistellaan ehdotus jatkokäsittelyyn, kun kaavaalueen maanomistaja on saanut tehtyä sopimuksen edellä esitetyn rinnakkaistien maa-alueen luovutuksesta uuden rinnakkaistietä varten. Mainittu sopimus on tehty 10.2015 uuden tiealueen maanomistajan ja kaava-alueen maanomistajan kanssa.
merkittävää liikenneturvallisuushaittaa kantatien läpikulkevalle liikenteelle eikä ELY- keskus voi puoltaa pihvipaikan vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttötarkoituksen muutosta matkailupalveluiden toimintaa palvelevaksi. Yksityistiejärjestely tulee toteuttaa ennen alueen matkailupalvelutoiminnan käynnistymistä. ELY-keskuksella ei ole varattuna rahoitusta yksityistiejärjestelyiden toteuttamiseen vaan toteuttaminen jää toimijoiden vastuulle. Oikotien yksityistieliittymässä on useita käyttötarkoituksia. Uuden yksityistien liittymä Oikotielle tullaan sijoittamaan vähintään 45 metrin etäisyydelle kantatien reunasta. Uuden yksityistien toteuttamisen yhtey-dessä tulee 2 muuta maatalousliittymää sulkea, sillä uusi kulkuyhteys korvaa nykyiset maa- ja metsätalousliittymät ja parantaa liikenneturval-lisuutta. Oikotien liittymässä tulee ensivaiheessa tehdä näkemää parantava kasvillisuusraivaus. Oikotien liittymäkulmaa kantatiehen 52 tulisi parantaa nykyisestä sen turvallisuuden lisäämiseksi. Liittymän kehittämiseen tulee ryhtyä liikennetilanteen ja asiakaspalautteen sitä edellyttäessä. (Liittymäkulman parantamistoimenpide on esitetty kantatien 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä-mommilan liittymä Riihi-mäki-Hausjärvi 2009 Aluevaraussuunnitelmassa). Kauempana tulevaisuudessa varaudutaan keski-kaideosuuksien toteuttamiseen kantatielle 54 ja sen yhteydessä tullaan todennäköisesti toteuttamaan mittavampia yksityistiejärjestelyitä ja alikulkuja koko kantatien 54 varrelle. Keskikaideratkaisun tarkempi suunnittelu ei ole käynnistynyt, eikä sen toteuttamiseen ole tiedossa rahoitusta. Kaava-alueen liikennejärjestelyt liittymiseksi kantatie 54:lle toteutetaan lausunnon mukaisesti. Lausunnon antamiseen on osallistunut Liisa-Maija Thompson Uudenmaan ELV-keskuksesta (liikenne). ELY, Uusimaa, liikenne Liikenne Kaava-alue sijaitsee Hausjärvellä kantatien 54 pohjoispuolella, mutta ei ulotu kantatiehen saakka. Kaava-alue sijaitsee noin 300-400 metriä kantatien pohjoispuolella. Kaava-alueelle on suunniteltu noin 40 loma-asuntoa. Ranta asemakaavan liikenneselvitys esitti aluksi kaksi vaihtoehtoista kulkuyhteyttä yksityisteitä pitkin. Kulkua kaava-alueelle ei ole mahdollista järjestää Pihvipaikkaa vastapäätä olevan maa- ja metsätalousliittymän Viitataan edellä ELY-kaavapuolen lausunnosta annettuun vastineeseen, koska lausunnot ovat samanlaiset.
kautta (ELV-keskuksen lausunnot 2012, 2013 ja 2014) sen parantaminen liikennetarvetta vastaavaan tilaan ei ole mahdollista sen nykyisellä paikallaan. Toinen edellisessä kaavavaiheessa esitetty vaihtoehto ei tyydyttänyt kaavan osallisia eikä kaavoittajaa (Ansiontien yksityistieliittymän kulkuyhteyttä koskeva neuvottelu Hausjärvellä 7.1.2014). Tämän jälkeen kulkuyhteyden järjestämistä on tutkittu ja selvitetty ja maanomistajien kesken päästy sopimukseen yksityistien järjestelemisestä kaava-alueelta Oikotielie mukaillen vuoden 2009 aluevaraussuunnitelman ratkaisua. Maanomistajien tulee olla suostuvaisia järjestelyyn, jotta kaavan toteuttamisedellytykset voidaan todeta olevan kunnossa. Kaava-asiakirjoihin on kirjattu, että maanomistajien kesken on päästy sopimukseen. Kaavaalueen liikenne tulee järjestää liitekartassa esitetyn yhteyden kautta, sillä Pihvipaikan liittymää vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttäminen aiheuttaisi merkittävää liikenneturvallisuushaittaa kantatien läpikulkevalle liikenteelle eikä ELY-keskus voi puoltaa pihvipaikan vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttötarkoituksen muutosta matkailupalveluiden toimintaa palvelevaksi. Yksityistiejärjestely tulee toteuttaa ennen alueen matkailupalvelutoiminnan käynnistymistä. ELY-keskuksella ei ole varattuna rahoitusta yksityistiejärjestelyiden toteuttamiseen vaan toteuttaminen jää toimijoiden vastuulle. Oikotien yksityistieliittymässä on useita käyttötarkoituksia. Uuden yksityistien liittymä Oikotielle tullaan sijoittamaan vähintään 45 metrin etäisyydelle kantatien reunasta. Uuden yksityistien toteuttamisen yhteydessä tulee 2 muuta maatalousliittymää sulkea, sillä uusi kulkuyhteys korvaa nykyiset maa- ja metsätalousliittymät ja parantaa liikennetuvallisuutta. Oikotien liittymässä tulee ensivaiheessa tehdä näkemää parantava kasvillisuusraivaus. Oikotien liittymäkulmaa kantatiehen 52 tulisi parantaa nykyisestä sen turvallisuuden lisäämiseksi. Liittymän kehittämiseen tulee ryhtyä liikennetilanteen ja asiakaspalautteen sitä edellyttäessä. (Liittymäkulman parantamistoimenpide on esitetty kantatien 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä Mommilan liittymä Riihimäki-Hausjärvi 2009 Aluevaraussuunnitelmassa). Kauempana tulevaisuudessa varaudutaan keskikaideosuuksien toteuttamiseen kantatielle 54 ja sen yhteydessä tullaan todennäköisesti toteuttamaan mittavampia yksityistiejärjestelyitä ja alikulkuja koko kantatien 54 varrelle. Keskikaideratkaisun tarkempi suunnit-
telu ei ole käynnistynyt, eikä sen toteuttamiseen ole tiedossa rahoitusta. 21.3.2016 Kunnan tekninen lautakunta Kaavaa on käsitelty teknisessä lautakunnassa aiemmin ja ehdotukseen ei ole tullut teknisen lautakunnan käsittelyn jälkeen havaittavia muutoksia. Muutetut tieyhteydet liittyvät yksityistiehen ja niiden osalta kunta ei ole osallinen. Vesihuollon ja jätevesien osalta kaavassa on todettu vesihuollon toteutuvan kaavanhakijan toimesta kiinteistökohtaisesti ja jätevesien osalta kiinteistökohtaisesti tai kaava-alueen sisäisen puhdistamon toimesta. Todetaan lautakunnan puoltava lausunto. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta. 22.3.2016 Kanta-Hämeen pelastuslaitos Pelastuslaitos toteaa,ettei pelastusviranomaisella ole huomautettavaa siihen. Todetaan lausunto. Tämä lausunto perustuu Insinööritoimisto Poutanen Oy:n laatimiin ja 22.10.2015 päivättyihin kaavakarttaan ja määräyksiin sekä kaavaselostukseen. Petri Talikka Pelastusjohtaja. 29.3.2016 Hämeen liitto Ranta-asemakaavalla on tarkoitus osoittaa lähinnä matkailutoimintoja varten oma- ja yhteisrantaista loma-asutusta. Alueella on tarkoitus harjoittaa matkailutoimintaa lähistöllä toimivan matkailuyrityksen kanssa. Alueelle hyväksyttiin kaava 25.9.2012 mutta hallinto-oikeus kumosi kaavan MRL:n vastaisena 25.6.2013. Maanomistaja päätti olla valittamatta hallinto-oikeuden päätöksestä ja kaava käsitellään uudelleen ottaen huomioon valituspäätöksessä esitellyt perustelut. Todetaan Hämeen Liiton puoltava lausunto. Kaava-alue on aktiivikäytöstä poistuneen maatilan talouskeskus sekä pelto-, niitty- ja metsäaluetta. Kaavaalueella sijaitsee myös yksi vanha lomarakennuspaikka. Kaavalla muodostetaan kolme RM- korttelia, yksi RA- kortteli olemassa oleva lomarakennuspaikan kohdalle sekä RM- kortteleita palvelevia alueita. Kaava-alue käsittää Puujoen rantaa noin 500 m.
Kanta-Hämeen kokonaiskaavassa ranta-alue on kokonaisuudessaan VR- aluetta ja muuten kaava-alue sijoittuu 1. vaihemaakuntakaavan RM- alueelle. Puujoen rantavyöhyke jää kaavassa pääosin vapaaksi lukuun ottamatta olemassa olevaa loma-rapaikkaa. VR-merkinnän tarkoitus vapaaksi jätettävästä rantavyöhykkeestä toteutuu ranta-asemakaavassa käytetyin merkinnöin. Ranta-asemakaavan RM-korttelit toteuttavat osaltaan Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavaa. Hämeen liitolla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä, Ympäristöterveys-osasto Pyydettyä lausuntoa ei ole annettu määräaikana. Todetaan. 23.3.2016 Pääkaupunkiseudun Vesi Oy Yhtiöllämme ei ole lausuttavaa rantaasemakaavaehdotuksesta. Todetaan lausunto. 9.2.2016 Elisa Oyj Elisalla on alueella telekaapeleita, jotka on otettava huomioon, ennen rakentamisen aloittamista. Mahdollisista johtosiirroista oltava yhteydessä allekirjoittaneeseen, vähintään kaksi kuukautta ennen rakennustöiden aloittamista. Siirrot ovat maksullisia (Maankäyttö- ja Rakennuslaki 89 ). Kaapelikarttoja saa www.johtotieto.fi. Tarmo Virtanen, Project manager, Elisa Oyj. Todetaan lausunnon sisältö ja huomioidaan alueen rakentamisen yhteydessä. 2. MUISTUTUS 15.3.2016 ja lisäys 16.3.2016 Airi Heinänen Airi Heinänen vastustaa esitettyä kaavoitusta ja pyytää, että sitä ei hyväksytä miltään osin. RM-alueiden ja AH -alueiden rakennusoikeus on aiva liiallinen. Saunarakennuksen rakennusoikeus L-YK -alueelle tulee poistaa. Se vastaa yhtä RA -alueen rakennus paikan rakennusoikeutta, joka on jo käytetty. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksessä 25.6.2013 RM-alueiden mitoitusta ei ole katsottu lainvastaiseksi. RM-alueilla on jo nyt myös voimassa 2. vaihemaakuntakaava, jossa alueet on osoitettu tehokkaan matkailurakentamisen käyttöön. Edelleen HO:n päätöksessä todetaan, että saunarakennusten rantaa varaava vaikutus ei ole yhtä suuri kuin tavanomaisen rantarakentamisen. Kaavaehdotuksessa on osoitettu vain yksi saunarakennus. AH-kortteli on vanha maatilan talouskeskus, jonka nykyisiä rakennuksia hyödynnetään alueen huoltotoiminnoissa.
Perustelut 1. Airi Heinänen toistaa sen, mitä hän on tässä asiassa aikaisemmin 14.11.2013 laaditussa Mielipiteessä lausunut. 2. Nyt esitetyn alueen kaavoitusta ei tulisi toteuttaa maanomistajan ranta-asemakaavana, koska se ei ota huomioon koko lähialueen nykyistä ja tulevaa rakentamista. Nyt annetaan yhdelle maanomistajalle huomattava rakennusoikeus selvittämättä, mitä vaikutuksia sillä on lähitilojen rakentamiseen. Kaavoitus tulisi alueen tiheän rakentamisen ja rakentamisen tarpeen vuoksi käsitellä kunnan laatimalla osayleistai asemakaavalla. Airi Heinäsen mielipiteeseen on annettu kaavanlaatijan vastineet ennen kaavaehdotusvaihetta. Kaavan luonnosvaiheen mielipiteiden vastineita ei toisteta tässä yhteydessä. Ranta-asemakaava on laadittu Niittylän tilan alueelle huomioiden vain kaavassa mukana olevien rekisteritilojen oma mitoitus perustuen mm. maakuntakaavan RM-merkintään. Maanomistajalla on lainmukainen oikeus laadituttaa ranta-asemakaava tilojensa alueille. Kaava-alue on maakuntakaavassa pääosin RMaluetta eli tehokkaan matkailutoiminnan aluetta. Oheisesta kartasta käy ilmi lähialueen rakentaminen. Puujoen yläjuoksu kaava-alueesta lähtien on pohjoisrannalla täyteen rakennettu (muistutus, liite 1). 3. RM-korttelit ovat alueita, joille saa rakentaa matkailua palvelevia rakennuksia. On vaikea ymmärtää,kuinka yhteiskäyttöinen palstaviljelyalue RP-yk palvelee matkailua. Ilmeisesti RM -alueet onkin tarkoitettu pysyväisluonteiseen käyttöön, joiden haltijat harrastavat puutarhanhoitoa. RP-kortteli on tarkoitettu RM-korttelien tulevien rakennusten käyttäjien käyttöön palstaviljelyalueena. RM-korttelin rajauksella korostetaan palstaviljelyn rajaamista kaavassa osoitettuun paikkaan. RM-kortteleiden matkailukäyttö voi olla myös pidempiaikaiseen vuokraukseen perustuvaa. Lähinnä kysymys olisi siirtolapuutarha-alueesta (RP), joka on maakuntakaavan vastainen. Kuuleminen/tiedottaminen Airi Heinänen pyytää, että kaikesta kuulemisesta ja julkipanosta tiedotetaan kirjallisesti erikseen hänelle ja vielä hänen asiamiehelleen. Samoin tulee tehdä aikanaan annettavasta päätöksestä. Kunta on ilmoittanut ja ilmoittaa jatkossakin Aili Heinäselle ja hänen asiamiehelleen kaavan kuulemisista ja päätöksistä MRL:n säännösten mukaisesti. Lisäyksenä 15.3.2016 jätetyn muistutuksen perusteluihin Airi Heinäsen puolesta esitetään vielä seuraavaa (numerointi jatkuu) 4. Luontoselvitys on laadittu 2010. Se tulisi päivittää, koska sen perusselvitys on jo lähes 10 vuotta vanha. Kaava-alueen luontoselvitys on päivitetty keväällä 2016, eikä selvityksessä ole todettu alueella olevan aiemmasta v. 2010 selvityksestä poikkeavia tietoja tai suojeltavia kohteita tai lajeja.
5. Kaavaselostuksesta ja kartan kaavamääräyksestä (RM) ei käy ilmi, mitä tarkoitetaan sanonnalla: Ennen rakennuslupien myöntämistä alueelle on hyväksyttävä korttelikohtaiset toteuttamissuunnitelmat. Maankäyttö- ja rakennuslaki ei tunne mainitunlaista suunnitelmaa. Onko kysymyksessä suunnitelma, jolla pyritään välttämään yksityiskohtainen jako rakennuspaikoiksi? Kaavassa ei ole selvitetty, kuinka turvataan naapurien oikeudet toteuttamissuunnitelmissa. Hyväksytäänkö se kunnassa erillisellä päätöksellä ennen rakennuslupa-asian käsittelyä? Mikä on suunnitelman sitovuus? Korttelikohtaisilla toteuttamissuunnitelmilla, jotka edellytetään laadittavaksi ennen korttelin rakennuslupien myöntämistä varmistetaan, että korttelit toteutuvat riittävän yhdenmukaiset kaavamääräyksiä noudattaen. Naapurien kuuleminen tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla rakennuslupahakemusten naapurikuulemisilla, joissa naapureita kuullaan ennen rakennuslupien myöntämistä. Suunnitelma sitoo rakennusvalvontaviranomaisia huomioimaan suunnitelman rakennuslupakäsittelyissä samalla tavalla kuin muut rakennuslupa-asiakirjat. 6. Kaavanlaatija on lähtenyt siitä, että yleiskaavan puuttuminen voitaisiin korvata kaavaselostuksessa mainitulla Yleiskaavan sisältövaatimustenhuomioiminen -kohdalla (5.4.2) ja kohdalla 5.4.3 Yleiskaavallinen selvitys. Näin tehty selvitys ei vastaa sitä, että kunta laatii yleiskaavan. Kaavanlaatijan käsitys on sen oma subjektiivinen kuvaus yleiskaavan sisältövaatimuksista Ranta-asemakaavassa on huomioitu, kun alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, maankäyttöja rakennuslain 39 :n mukaiset yleiskaavan sisältövaatimukset soveltuvin osin ranta-asemakaavan kyseessäollen. Menettely on aivan normaali, jota sitä käytetään silloin, kun detaljikaavaa ei ohjaa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Kaavaan on tehty myös yleiskaavallinen karttatarkastelu kuvaamaan alueen ympäristön maankäytön nykytilannetta ja ohjaavan maakuntakaavan aluevarauksia. Hämeenlinna 26.5.2016 Juha Poutanen, DI kaavan laatija