Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksessa. Suunnittelun kohteena on noin 1 ha:n suuruinen lomarakennusalue korttelissa 357 Teuvontien varrella, kuva 1. Tavoitteena on korottaa tonttien rakennusoikeus 270 m 2 :iin sekä kerrosluku sellaiseksi, että myös yläkertaan voidaan rakentaa huoneita. Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti Pyhän matkailukeskuksen alueella. Nykytilanne Suunnittelualueen kaava on vahvistettu ja se ilmenee liitteestä 3. Alue on rakentamatonta. Palvelujen osalta alue tukeutuu Pyhätunturin liikekeskuksen sekä Pyhän muuhun palvelutarjontaan. Vireille tulo Kaavamuutokset ovat tulleet vireille maanomistajien hakemuksista sekä kunnan omasta tarpeesta katujen osalta. Tekninen lautakunta on tehnyt laatimispäätöksen kaavamuutoksesta. Mitä alueille suunnitellaan sekä kaavamuutoksen tavoitteet Maanomistajan tavoitteena on korottaa tonttien rakennusoikeus 270 m 2 :iin sekä kerrosluku sellaiseksi, että myös yläkertaan voidaan rakentaa huoneita. Maanomistus Muutoksen kohteena olevat lomarakennustontit ovat yksityisten omistuksessa.

2 Kemijärven kaupunki 2 (6) Suunnittelutilanne Maakunta kaava Itä-Lapin maakuntakaavan on ympäristöministeriö vahvistanut , liite 1. Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu lomarakennusalueeksi (RM 1419). Aluekuvauksen mukaan alueelle kehitetään selvä keskusta, jonka kesäilmeestä huolehditaan. Varaudutaan henkilökunnan asuntojen ja palveluiden sijoittumiseen. Haettu muutos on maakuntakaavan mukainen. Yleiskaava Alueelle on hyväksytty oikeusvaikutteinen yleiskaavaa , jossa alueet on osoitettu lomarakennusalueiksi. Yleiskaava on liitteenä 2. Haettu muutos on Pyhän alueelle hyväksytyn yleiskaavan periaatteiden mukainen. Asemakaava Suunnittelualueen kaava on vahvistettu ja ilmenee liitteestä 3. Pohjakartta Pohjakarttana käytetään kunnan ajan tasalla pitämää pohjakarttaa 1:2000. Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan asemakaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen vaikutukset, jotka arvioivat kaavanlaatija ja muut asiantuntijat kaavan valmistelun yhteydessä. Kaavan vaikutuksia arvioidaan maakuntakaavan ja yleiskaavan tavoitteisiin ja niiden toteuttamiseen. Kaavamuutoksen vaiheet Aloitus- ja valmisteluvaihe Asemakaavan vireille tulon yhteydessä asetetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville. Mielipiteet suunnittelun lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä voi esittää Lapin ympäristökeskukselle. Aloitus- ja valmisteluvaihe on helmi-maaliskuussa Ehdotusvaihe Valmisteluvaiheen aikana mahdollisesti saadun palautteen sekä hakijan esittämien mahdollisten lisäperusteluiden pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Muutoksesta laaditaan kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen sekä kaavaselostus. Ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville huhtikuussa Osallisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta nähtävillä oloaikana. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään tarvittaessa kirjalliset lausunnot asianosaisilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Hyväksymisvaihe Saadut muistutukset käsitellään. Mikäli asemakaavaehdotukseen tehdään nähtävillä olon jälkeen oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on hyväksyttävänä viimeistään elokuussa 2010.

3 Kemijärven kaupunki 3 (6) Osalliset I Maanomistajat ja rajanaapurit II Viranomaiset - Lapin ympäristökeskus - Lapin liitto - Lapin pelastuslaitos III Toiminnalliset osalliset - Koillis-Lapin Sähkö Oy - Pyhä-Luosto Matkailu Oy Maankäyttösopimukset Kunta ja maanomistajat tekevät maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset maankäyttösopimukset suunnittelutyön kuluessa. Lisätiedot Suunnittelutyöhön liittyviä lisätietoja saa kaavoittajalta Kemijärven kaupungin teknisestä toimistosta;, kaupungingeodeetti Osoite: Vapaudenkatu 8B, Kemijärvi Puhelin: Sähköposti: tapio.poylio@kemijarvi.fi Kunnasta lisätietoja antaa Rakennustarkastaja Markku Kankaanranta puh sähköposti markku.kankaanranta@pelkosenniemi.fi Suunnittelun etenemisestä sekä osallistumismahdollisuuksista tiedotetaan - kirjeillä maanomistajille - Asemakaavaehdotuksen julkisesta nähtävillä olosta tiedotetaan kuulutuksella, joka julkaistaan Pelkosenniemen kunnan virallisessa tiedotuslehdessä, viraston ilmoitustaululla ja kunnan Internet-sivuilla ( Kaava-alueen maanomistajille ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta myös kirjeellä. Mielipiteet Kirjalliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa osoitteeseen: Pelkosenniemen kunta, Tekninen osasto, Sodankyläntie 1, Pelkosenniemi Mielipiteensä voi esittää myös suullisesti kaavan valmistelijalle. Kaavan valmistelee Maankäyttö Vapaudenkatu Yhteystiedot; puh.

4 Kemijärven kaupunki 4 (6) MAAKUNTAKAAVA LIITE 1

5 Kemijärven kaupunki 5 (6) YLEISKAAVA Liite 2

6 Kemijärven kaupunki 6 (6) Ajantasa-asemakaava LIITE 3

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla 1 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

2.2 Asemakaava Asemakaavalla muutetaan vuonna 2008 hyväksyttyä kaavaa mm. lomarakennuskortteleiden rajausten osalta.

2.2 Asemakaava Asemakaavalla muutetaan vuonna 2008 hyväksyttyä kaavaa mm. lomarakennuskortteleiden rajausten osalta. 1/14 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos Sieniselän alueella. 1.1 Kaava-alueen sijainti Muutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksessa. Alue ilmenee kuvasta 1. Kaava-alueelta on matkaa

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

2. kaupunginosan (Särkikangas) asemakaavan muutos korttelin 2114 tontilla 9 sekä puistoalueella.

2. kaupunginosan (Särkikangas) asemakaavan muutos korttelin 2114 tontilla 9 sekä puistoalueella. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2. kaupunginosan (Särkikangas) asemakaavan muutos korttelin 2114 tontilla 9 sekä puistoalueella. 1.1 Kaava-alueen sijainti Muutosalue sijaitsee Särkikankaan alueella noin kahden

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMI ASEMAKAAVAN MUUTOKSET. Joikupirtti, kortteli 336 tontti 2. Kultahippu, kortteli 2 tontti 4. Soutaja, kortteli 621

PELKOSENNIEMI ASEMAKAAVAN MUUTOKSET. Joikupirtti, kortteli 336 tontti 2. Kultahippu, kortteli 2 tontti 4. Soutaja, kortteli 621 PELKOSENNIEMI ASEMAKAAVAN MUUTOKSET Joikupirtti, kortteli 336 tontti 2 Kultahippu, kortteli 2 tontti 4 Soutaja, kortteli 621 1/26 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavat Pyhätunturin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 24.7.2013 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 24.7.2013 Ilmakuva

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

1.1 Kaava-alueen sijainti Muutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen ydinalueella.

1.1 Kaava-alueen sijainti Muutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen ydinalueella. 1/13 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaava Siulatien ja Kirnutien varrella Pyhätunturin matkailukeskuksessa. 1.1 Kaava-alueen sijainti Muutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen ydinalueella.

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen

Lisätiedot

Kolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455

Kolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 Seitap Oy 2018 1 Kolari Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.02.2018 Kolarin kunta Seitap Oy 2018 Seitap Oy 2018 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 65. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 407 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakosken aluepaloasema, Asmalammentie 26 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot