1 Markku Ojanen: Positiivisen psykologian ohjelmien tuloksellisuus Terveyspsykologiseen tutkimusnäyttöön perustuva vaikuttaminen hyvinvoinnin edistämisessä -symposiumissa pidetty luento. Helsinki, Siltavuorenpenger 3 A. 1.12. 2014. Järjestäjä: Suomen Psykologisen seuran Terveyspsykologian jaos. Hyvinvointiin yhteydessä olevat tekijät Mikä on taustatekijöiden yhteys koettuun hyvinvointiin ja onnellisuuteen? Voitaisiinko kertyneistä tuloksista oppia jotakin? 1. Kun asuu hyvinvointivaltiossa, onnellisuuden taso on korkea, mutta psyykkistä pahoinvointia on usein yhtä paljon kuin pahonvointivaltioissa. 2. Kielteiset elämänmuutokset, etenkin niiden kasautuminen alentaa onnellisuutta ja lisää pahoinvointia. 3. Hyvät taloudelliset, sosiaaliset ja koulutukselliset resurssit kohottavat jonkin verran onnellisuutta ja suojelevat merkittävästi pahoinvoinnilta. 4. Yksinäisyyden kokeminen alentaa merkittävästi onnellisuutta. 5. Persoonallisuuden piirteillä on vahva yhteys onnellisuuteen ja hyvinvoinnin kokemiseen. 6. Onnellisuudessa on varsin vakaa jokaiselle ominainen perustaso. 7. Onnellisuus ja positiivinen mieliala on yhteydessä moniin myönteisinä pidettyihin asioihin, kuten tuloksellisuuteen, hyviin sosiaalisiin suhteisiin ja pitkäikäisyyteen. 8. Olemmeko omaksuneet liian vahvasti länsimaisen näkökulman? Erityisesti idän kulttuureissa arvostetaan harmonisia suhteita ja sisäistä tasapainoa. Hyvinvointiin vaikuttaminen 1. Eniten tietoa on psykoterapiasta, mistä voidaan tehdä kaksi yleistystä. Tulokset ovat olleet keskimäärin myönteisiä, mutta emme tiedä mikä psykoterapiassa on olennaista. Mitä ovat keskeiset vaikutusmekanismit? 2. Edelleen on paljon tietoa liikunnasta, josta myös on saatavilla myönteisiä tuloksia. 3. Monenlaisista hoitoja ja vuorovaikutusta hyödyntävistä menetelmistä on myös melko paljon myönteistä tietoa (rentoutus, hieronta, sosiaaliset kontaktit, harrastukset yms.) 4. Itseapukeinot ovat olleet tuloksellisia. Tutkimusmenetelmät
2 1. Todella laadukkaita tutkimuksia on vaikea tehdä, joten niitä on vähän. 2. Vain harvoin on saatu tuloksia, että jokin menetelmä ei toimi. Kenties niitä ei julkaista. Omituisilta vaikuttavat menetelmät ovat toimineet. Omituisuuden tulkinta on tietenkin subjektiivista. 3. Poikkeuksena ovat hyvinvoivat ryhmät, joiden hyvinvointia on kuitenkin haluttu kohottaa. On oltava hyvinvointivajaus, jotta muutoksia saataisiin. 4. Myös erilaiset lumeterapiat ovat olleet tuloksellisia. Terapian vaikutus sen yli on usein yllättävän vähäinen. 5. Ei ole selkeätä kuvaa siitä, onko helpompi edistää positiivista kuin vähentää negatiivista. 6. Melko tuore Pim Cuijpersin ryhmän arvio psykoterapian vaikutuksista masennukseen antaa yllättävän vaatimattoman tuloksen. Meta-analyysissä laadukkaiden tutkimusten d-arvo oli vain 0,22, kun muiden d-arvo oli tuo totuttu 0,74. Tutkijat löysivät vain 11 laadukasta tutkimusta! Vaikutuksen perusta 1. Psykoterapian koulukuntia on ties kuinka paljon. Niitä on koetettu verrata toisiinsa, mutta kuva ei ole kovin selkeä. Eniten myönteistä tietoa on kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, mutta tarjolla on myös tutkimuksia, joissa eroja ei ole saatu. 2. Aika ajoin on esitetty näkemyksiä, että tulosten perusta pikemminkin yleistä psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa kuin jotakin terapiasuunnalle spesifiä. Tällaisia kandidaatteja ovat toivon virittäminen (Jerome Frank) positiivinen vuorovaikutus (Carl Rogers) positiiviset odotukset (Irwin Kirsch) auktoriteetti (useita tutkijoita) 3. Teeman kannalta olennaista on se, että nämä kaikki ovat yleisiä positiivisia tekijöitä. Ovatko siis kaikissa terapioissa olennaisia positiiviset odotukset ja positiivinen vuorovaikutus? 4. Emme tiedä, miksi liikunta vaikuttaa psyykkistä hyvinvointia kohottavasti. Kyseessä voivat olla juuri nuo edellä mainitut tekijät. Positiivinen psykologia Aluksi jotakin siitä, mitä positiivinen psykologia on ja mitä se ei ole. Positiiviset ohjeet ovat ties kuinka vanhoja. Niitä löytyy esimerkiksi antiikin filosofeilta tai Raamatusta. Ohjeet ovat positiivisia, kun ne
3 luottavat ihmisen kykyyn muuttua tähdentävät hyveiden merkitystä synnyttävät toivoa ja optimismia (joka tosin on uusi sana) kehottavat tekemään hyvää toiselle ihmiselle ja välttämään pahaa korostavat myönteisen ajattelun ja suhtautumisen merkitystä opastavat terveisiin elämäntapoihin kannustavat tekemään iloa ja mielihyvää tuottavia asioita kehottavat arvostamaan itseään Nämä ovat siis ikivanhoja ohjeita eikä juuri uusia ole keksitty. Näissä asioissa on yhä positiivisen psykologian ydin. En mene historian juurille, vaan otan paljon tuoreemman esimerkin. Sellaiseksi sopii Balthasar Gracíanin kirja Oráculo manual y arte de prudencia, joka englanniksi tunnetaan nimellä The Art of Wordly Wisdom vuodelta 1647. Tekijä oli espanjalainen jesuiitta. Tästä kirjasta otan muutamia ohjeita, joita Gracían myös perusteli. Näitä perusteluja en esitä. Aluksi ajattelin valita vain muutaman, mutta luettelo kasvoi ja mukaan tuli lähes koko positiivisen psykologian arsenaali. Vahvista riippuvuuden tunteita. Tietämys ja hyvä tahto yhdessä takaavat menestyksen. Arvosta laatua enemmän kuin määrää. Puolusta oikeutta. Valitse onnekkaat ja vältä epäonnekkaita. Tiedä, kuinka annetaan periksi. Tiedä vahvin puolesi. Älä kiusaa onneasi ollessasi voitolla. Suhtaudu myönteisesti ihmisiin ja asioihin. Älä koskaan kadota itsekunnioitusta. Valitse oikein. Älä tee tyhmyyksiä. Karta (turhaa) huolehtimista. Älä ole epäsosiaalinen. Ole lempeä. Salli itsellesi jokin anteeksiannettava vika. Tunne itsesi. Pidä huolta, että käytöksesi on hienoa ja jaloa. Hanki hyvä maine ja pidä siitä kiinni. Anna jokaiselle hänen arvokkuutensa. Älä korosta asemaasi.
4 Älä ilmaise itsetyytyväisyyttä. Älä ole liian arvostelevainen. Pidä kiinni ystävistä. Synnytä hyväntahtoisuutta. Älä koskaan kilpaile. Sopeudu läheistesi puutteellisuuksiin. Älä koskaan valita. Korjaa arvioitasi. Kestä typeryksiä. Varo ihmistä, jolla ei ole mitään menetettävää. Varo kiirettä. Ole luotettava. Hanki tietoa tai tunne niitä, joilla on tietoa. Ilmoittaudun samalla Baltasar Gracianin oppilaaksi. Joukossa voi olla joitakin, joista me nykyajan ihmiset emme ehkä innostu (edellä alleviivattuja). Toinen esimerkkini on vuodelta 1800. F.C. Emberson: How to be happy, 1800. Se sisältää 12 Onnellisuuden sääntöä (niitä oli kuitenkin 13!) 1. Kiitän, kehun, annan tunnustusta 2. Olen vastustamattoman hyvällä tuulella. Sanon nämä neljä sanaa itselleni kuusi kertaa päivässä. 3. Olen tyyni tapahtui mitä tahansa. Tässä pienessä maailmassa ei ole mitään kuolemattoman sielun veroista. 4. Pidän tarkasti kiinni luonnon tarpeiden vaatimista ajoista. 5. Varaan kaksi tuntia päivässä hauskanpitoon. 6. Noudatan ohjetta "tyydyn hyvin vähään". 7. En koskaan valehtele, en edes piloillani. 8. Olen typerä jos sanon pahasti jollekin henkilölle, mutta olen sekä lurjus että typerä, jos sanon saman hänen selkänsä takana. 9. Kun olen vihainen, pidän kieleni kurissa. 10. En halua olla penniäkään velkää, kuolen mieluummin. 11. Voin etsiä onneani kaikkialta. En löydä sitä koskaan ellen yritä tehdä muita onnelliseksi. 12. Olen parhaimmillani ystävieni seurassa. 13. Olen sekä yöllä että päivällä sellaisessa huoneessa, jossa ikkuna on enemmän tai vähemmän avoin tai jossa on yhteys avoimeen ikkunaan.
5 Viimeksi mainittu sääntö on tärkein. On aina syytä olla selvä yhteys ihmisen ja taivaan välillä, sekä fyysisesti että henkisesti. Haluatko rakastaa? Tee sitten rakkauden tekoja. Rakkaus, kuten uskonto, on tekojen sarjaa. Rakkaus on tunne, sinä sanot. Jos niin sanot, sillä ei ole mitään tekemistä meidän ohjeittemme kanssa.. Meillä ei ole mitään tekemistä ihmisen tunteiden kanssa. Rakkaus on se, mitä meidän on tehtävä ja tekojen mukaan meidän on arvioitava ja rakastettava muita ihmisiä. Emme siis ole tekemisissä uusien asioiden kanssa. Psykologeja nämä eivät ole isommin kiinnostaneet. He tutkivat tarmokkaasti ihmisen kielteisiä puolia. Muutamia poikkeuksia tietenkin on ollut, kuten Abraham Maslow, Gordon Allport ja Viktor Frankl. Toki muitakin on ollut, mutta päähuomio kiinnittyi ongelmiin ja oireisiin. Kuitenkin filosofit ja psykologit ovat suhtautuneet hyvin eri tavoin tietoiseen onnellisuuden tavoitteluun. Esimerkiksi Viktor Frankl oli sitä mieltä, että onnellisuus pakenee, jos sitä yrittää tavoitella. Schopenhauer oli samaa mieltä. Sen sijaan nykyiset onnellisuuden tutkijat antavat arkailematta onnellisuuden ohjeita ja uskovat että on tarjolla keinoja, jotka edistävät hyvää elämää ja onnellisuutta. Yhdysvalloissa on julkaistu runsaasti pappien ja maallikkojen kirjoittamia oppaita. Tunnetuinpia ovat Norman Vincent Pealen ja Dale Carnegien teokset. Vuonna 1930 Bertrand Russell kirjoitti teoksen Onnen valloittaminen (The Conquest of Happiness). Tätä kirjoittaessani Amazon comissa oli tarjolla 73 591 kirjaa nimikkeellä happiness. Ohjeissa ei arkailtu: Elättele suuria toiveita ja uskalla tehdä kaikkesi niiden eteen. Elättele suuria unelmia ja uskalla toteuttaa ne. Elättele mahtavia odotuksia ja usko niihin. Norman Vincent Peale. Kun luulet olevasti lopullisesti maassa, ala yksinkertaisesti vakuutella: Mikä etu joutua pohjalle, tämän alemmaksi ei enää voi päästä. Täältä pääsee vain ylöspäin. Ja ylöspäin minä aion mennä. Peale. Nimike positiivinen psykologia on ilmeisesti peräisin Abraham Maslowilta. Positiivisen psykologian synty voidaan ajoittaa 1990-luvulle, jolloin Martin Seligman laati positiivisen psykologian ohjelman. Sen tuli olla vastapainona negatiiviselle psykologialle. Onnellisuus tai koettu hyvintointi on tärkein positiivisuuden seuraus. Positivity-nimike tarjosi kuitenkin vain 1107 kirjaa. Käsite positiivisuus on siten paljon myöhäisempää
6 perua. Mitä muuta hyvää positiivisen psykologian keinot voisivat tarjota? Näistä osa tulee hyvin lähelle onnellisuutta, osa on jotakin muuta. mielihyvää hyvin myönteistä tunnetilaa, iloa ja riemua harmonista elämää itsensä hyväksymistä ja arvostamista itsensä toteuttamista itsenäisyyttä ja autonomiaa tarkoitusta ja mielekkyyttä tyytyväisyyttä positiivisuutta (tällainen asteikkokin löytyy) toivoa paremmasta mielenrauhaa hyveiden mukaista elämää hyvää, kukoistavaa elämää omasta menestyksestä ja voimasta nauttimista oireiden ja ongelmien lievittymistä Merkittävä osa ohjeista tiivistyy kahteen kehotukseen: Be good ja feel good. Onnellisuudella ja positiivisuudella on omat kriitikkonsa. Yksi heistä on Slavoj Zizek, joka on kirjoittanut näin: Onnellisuus ei koskaan ole ollut tärkeä. Ongelma on siinä, että me emme tiedä, mitä haluamme. Mikä tekee meidät onnelliseksi ei ole sitä mitä haluamme. Mutta sitä unelmoidaan. Onnellisuus kuuluu opportunisteille. Niinpä ajattelen, että ainoa syvän tyytyväisyyden tuottava elämä on jatkuvaa kamppailua, etenkin kamppailua oman itsensä kanssa. - - Jos haluat olla onnellinen, pysy typeränä. Autenttiset mestarit eivät koskaan ole onnellisia; onnellisuus on orjien ominaisuus. Guardian, 8.9. 2014. Muutoksen mahdollisuus Mitä on positiivisuus ja kannattaako sitä edistää? Onko sitä mahdollista edistää? Kenties onnellisuudessa on katto, jota on vaikea ylittää. Voi olla, että tällainen katto on saavutettu pohjoismaissa. Tätä tulkintaa edustaa esimerkiksi filosofi David Pearce. Vastaväite tälle taas on se, että hyvinvointivaltioissa on paljon ihmisiä, jotka voivat pahoin ja ovat onnettomia. Jos heidän onnellisuuttaan voidaan kohottaa, silloin koko kansan onnellisuus nousee. Ellei sitten ajatella, että näiden ihmisen onnellisuuden perustaso on alun alkaen matala eikä sitä voida merkittävästi kohottaa.
7 Edellä kuvasin lyhyesti suhtautumista onnellisuuden tavoitteluun. Jos onnellisuutta tavoittelee, silloin se on tärkeä asia. Kuitenkin tulokset kertovat, että jos onnellisuutta pitää kovin tärkeänä asiana, onnellisuuden taso on keskimääräistä matalampi. Tämä kuulostaa paradoksaaliselta, mutta ilmeisesti vaatimustaso nousee silloin liiaksi. Sen sijaan tuore tutkimus kertoo, että positiivisuus, pyrkimys nähdä ja kokea elämässä positiivisia asioita, oli yhteydessä onnellisuuteen. Catalinon, Algoen ja Fredricksonin positiivisuuden tärkeyttä kuvaava asteikko sisälsi tällaisia väitteitä: Elämäni tärkeinpiin ratkaisuihin vaikuttaa se, miten paljon ne tuottavat positiivisia tunteita. Rakennan päiväni siten, että onnellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin. Otan huomioon ja vaalin positiivisia tunteitani. Tuntuu oudolta, että tämä positiivisuusmuuttuja toimii eri lailla kuin onnellisuuden tärkeys ( Onnen tunne on minulle erittäin tärkeä asia. ) Tällainen asenne on minulle henkilökohtaisesti vieras. Kyse on kuitenkin korrelaatiosta, joten voihan olla, että onnellisuus selittää positiivisuutta tai molemmat ovat samaa juurta eli pohjautuvat persoonallisuuteen. Positiivisen psykologian ohjelmat Suosituinpia menetelmiä ovat olleet muistelu ja vaaliminen (savoring) ystävällisyyden harjoittaminen kiitollisuus, siunausten laskeminen vahvuuksien hyödyntäminen anteeksiantaminen toiveikkuuden vahvistaminen kirjoittaminen parhaista mahdollisista minuuksista positiivisten lauseiden harjoittelu hyvinvointiterapia (jossa on mukana edellä kuvattuja asioita) Lasketaanko mukaan hyväksyvä läsnäolo (mindfulness) ratkaisukeskeinen terapia tavoitteiden jäsentäminen huumorin käyttö rentoutus itsensä sääliminen
8 toimintaan aktivoiminen elämän arviointiterapia elämäntapaohjaus logoterapia Rajanveto on vaikeaa. Jälkimmäisestä ryhmästä on tehty erikseen meta-analyysejä. Nämä eroavat ensinnäkin sen mukaan, miten laaja-alaisia ne ovat. Emme tiedä, mikä näistä toimii parhaiten ja olisiko näitä hyvä yhdistää sillä tavoin kuin Michael Fordyce teki 1970-luvulla. Hän havaitsi, että moniin asioihin on vaikea kiinnittää huomiota samanaikaisesti. Niitä voidaan kuitenkin harjoittaa peräkkäin. Olisiko ns. kvanttimuutos kaikkein paras vaihtoehto? Silloin koko elämän perusta, arvot, uskomukset ja elämäntavat muuttuvat perusteellisesti. Tämä idea on kuitenkin eettisesti ongelmallinen. Meta-analyysien antamat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Joskus aika lähellä psykoterapian tuloksia, joskus huomattavasti niukempia. Paljon on riippunut siitä, miten tutkimukset on valittu. Yksi parhaita katsauksia on Linda Bolierin työryhmän tekemä. Mukana oli 39 tutkimusta, joista peräti 26 perustui itseapuun ja joista vain kuudessa oli kuuden kuukauden seuranta. D-arvot vaihtelivat.20:stä.34:ään. Saaduista tuloksista voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: 1. Positiivisten menetelmien rajanveto oli aika mielivaltainen. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tutkimukset eivät yleensä olleet mukana. 2. Suuri osa oli itseapuun perustuvia, joissa siis auktoriteetin merkitys on vähäinen eikä toteutusta voida tarkasti valvoa. 3. Ohjelmat olivat lyhyitä, vain korkeintaan muutamia viikkoja. Toteutuskerrat vaihtelivat yhdestä pariinkymmeneen. 4. On epäselvää verrattiinko ohjelmia placebo- vai kontrolliryhmään. 5. Vaikutuksen voimakkuus kohoaa, kun mukana on yksilöllistä ohjausta riittävä kesto vaikeahkoja ongelmia jolloin siis lähestytään terapiaa 6. Positiivisten ja negatiivisten mittarien välillä ei ollut eroa 7. Lisää tutkimusta tarvitaan.
9 Vielä muutama muita meta-analyysejä koskeva yleistys on paikallaan: (1) Tutkimukseen osallistuneet ovat usein olleet joko hyvinvoivia tai lievistä ongelmista kärsiviä. Olisi outoa jos tällaisilla ryhmillä muutos olisi suuri. Tulokset ovat olleet ongelmaryhmillä myönteisempiä. (2) Onnellisuuden taso on monissa tutkimuksissa todettu varsin vakaaksi. Vain hyvin merkittävät elämänmuutokset saavat muutoksen aikaan. (3) Kapea-alaiseen ongelmaan saadaan muutosta helpommin. (4) Positiivisen terapian mielihyvävaikutus on suuri, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutukset voivat hiipua, koska ne eivät välttämättä näy arkielämässä. (5) Interventiot ovat usein hyvin lyhytaikaisia tai sitten keinoihin turtuu nopeasti. Kuka jaksaa jatkuvasti tunnistaa vahvuuksiaan tai tehdä kiitollisuuskäyntejä? (6) Oireita ja ongelmia helpottamalla päästään myös onnellisuudessa jonkin verran eteenpäin, mutta ei välttämättä vielä hyvälle tasolle. (7) Huomattava osa interventiosta perustuu itse toteutettaviin menetelmiin. Tämä voi lisätä motivaatiota, mutta ilman ohjausta menetelmien käyttö voi olla puolinaista tai "omavaltaista". (8) Eri menetelmien tulokset ovat olleet samanlaisia aivan kuten psykoterapian tutkimuksissa. (9) Usein kaikille tarjotaan samaa menetelmää. Jokin tietty menetelmä ei aina sovi kaikille. (10) Menetelmät ovat arkiajattelun kannalta luontevia ja innostavia. (11) Onko tekeminen parempi lähtökohta kuin ajattelun ja asenteiden muutos? On paradoksaalista, että menetelminä suositellaan juuri niitä asioita, joita kasvatuksessa, koulussa, työelämässä ja tietenkin kodeissa tulisi aina pitää esillä, kuten kiitollisuuden ilmaisua, luontevaa itseilmaisua, ystävällisyyttä, anteeksiantamista ja terveellisiä elämäntapoja. Ovatko nämä ikivanhat hyveet niin pahasti kadoksissa, että niitä pitää positiivisen psykologian avulla viritellä? Se on tietenkin hyvä asia, mutta on samalla huolestuttavaa. Symposiumissa esitettiin muutamia kysymyksiä, joita lopuksi pohdin. Miten tutkimusten laatua voitaisiin parantaa? Psykoterapiatutkimuksen historia ulottuu 60 vuoden taakse, joten siitä on mahdollista ottaa oppia. Sadoista, kenties tuhansista tutkimuksista huolimatta tiedämme vain sen, että terapioista on hyötyä ja että hyödyn saaminen on vaihtelevaa. Täydellisen tutkimuksen tekeminen on vaikeaa, mutta se ei tarkoita, etteikö sellaiseen pitäisi pyrkiä.
10 Olen aikaisemmin ajatellut, että meta-analyyseihin voitaisiin ottaa puutteellisiakin tutkimuksia, mutta Cuijpersin ryhmän tulos oli aika hälyttävä. Antavatko puutteelliset tutkimukset parempia tuloksia? Eikö todellakaan ole niin, että jokin terapiamuoto osoittautuisi selvästi muita paremmaksi? Kannattaako tutkimuksia yhä tehdä, kun tutkimusmassa on niin suuri ja tulokset ovat kokonaisuutena aika latteita? Kun tuloksiin vaikuttavat monet eri tekijät, pitäisikö tehdä suuria tutkimuksia, joissa on mukana tuhansia asiakkaita ja kymmeniä, kenties satoja terapeutteja? Toinen vaihtoehto on tehdä hyvin kapea-alaisia tutkimuksia (esim. selkeä diagnoosi) ja tutkia jonkin terapian teorian kannalta keskeisen mekanismin vaikutuksia. Positiivisen psykologian ohjelmien vaikutuksen tutkimus on mielestäni vielä vaikeampaa, sillä menetelmien kirjo on erittäin laaja. Osa menetelmitä on erittäin kapeita, osa taas perustuu monien menetelmien käyttöön. Olisiko mahdollista soveltaa laajoja positiivisen psykologian menetelmiä? Luennossa kuvatut menetelmät perustuivat yksilöitten hyvinvoinnin edistämiseen. Onko tällainen yksilöihin keskittyvä toiminta lopulta järkevää? Huomattava osa ohjelmiin osallistuneista on ollut (melko) hyvinvoivia ihmisiä. Hyötyvätkö he tai koko yhteiskunta siitä, että heidän onnellisuutensa hiukan kohoaa kuuden kuukauden ajan? (Emme tiedä, kestävätkö vaikutukset pidempään.) Ehkä he jaksavat tehdä töitä paremmin ja nauttivat elämästä enemmän kuin aikaisemmin. Kuinka paljon tällaisia ohjelmia pitäisi olla, että sillä olisi koko yhteiskunnan kannalta merkitystä? Yksilökeskeisessä kulttuurissa jokaisella on tietenkin oikeus hankkia itselleen onnellisuuslisää maksamalla siitä aiheutuvat kustannukset. Yhteiskunnan näkökulmasta vaikutukset ovat aika vähäisiä elleivät kymmenettuhannet ihmiset hanki itselleen ohjausta. Positiivisen psykologian menetelmät voivat kuitenkin olla vaihtoehto niille, joilla on merkittäviä psyykkisiä ongelmia. Silloin kyse on terapiaa muistuttavasta toiminnasta. Onko postiivisen psykologian vaihtoehto järkevä esimerkiksi kustannusten näkökulmasta? Tähän kysymykseen emme vielä pysty vastaamaan. Joka tapauksessa traditionaalisiin psykoterapioihin on aina liittynyt positiivisen psykologian menetelmiä ja ilmeisesti niiden käyttö tulee lisääntymään. Entä laajemmin väestön kattavat ohjelmat? Voisiko positiivinen psykologia tarjota sellaisia? Yleinen hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen todennäköisesti kohottaa koettua hyvinvointia, vaikka hyvinvointivaltioissa jo ollaan korkealla tasolla. Työttömyys alentaa onnellisuutta ja työn saaminen kohottaa sitä. Kaikkien utopioiden
11 mukaan työn määrää tulee vähentää, jotta ihmiset olisivat onnellisia. Tämä tavoite merkitsee työpäivien ja työurien lyhentämistä, sillä palkallista työtä ei enää riitä kaikille. Yhteiskunnassa on tarjolla monenlaisia sellaisia palveluita, joiden tarkoitus on lievittää ja ennalta ehkäistä ongelmia. Näitä on mahdollista jossain määrin tehostaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin ennalta ehkäisystä pikemminkin vähennetään varjoja kuin lisätään. Hyvin laaditut työhyvinvointiohjelmat ovat olleet tutkimusten mukaan tuloksellisia. Ne ovat kustannuksiltaan melko edullisia, joskin on muistettava, että työn positiiviset vaikutukset eivät täysmääräisesti siirry kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden arviointiin. Monissa tutkimuksissa on kokeiltu internet-sovelluksia hyvällä menestyksellä. Kysymys on joko täysin omaehtoisista tai vain osaksi ohjatuista menetelmistä. Niihin voi periaatteessa osallistua paljon suurempi joukko ihmisiä kuin yksilölliseen ohjaukseen. Emme tiedä, miten suuria joukkoja tällaisiin ohjelmiin saadaan mukaan ja miten niiden laatua voidaan valvoa. Lopulta kysymys on siitä, missä määrin yhteiskunnan tulee kantaa huolta ihmisten hyvinvoinnista. Toisaalta yksilökeskeinen kulttuuri korostaa vapauksia ja ihmisten oikeutta elää niin kuin haluavat, mutta toisaalta olemme kehittäneet valtavan valvontahoiva-, terapia- ja ohjauskoneiston, joka koettaa monin tavoin rajata ihmisten valintoja niin, että hän ei tekisi huonoja valintoja, ja olisi pikemminkin tyytyväinen ja tuottava kansalainen. Tämä on vaikea yhtälö.