arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali"

Transkriptio

1 Etiikan teoriat Katse s etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali etiikkaan liittyvä = eettinen ~ moraaliin liittyvä = moraalinen Etiikan teoriat määrittelevät esim. velvollisuus tai hyve, ja kertovat yleisellä eli monia ihmisiä koskevalla tasolla, hyvin ja oikein. Miksi etiikan teorioita opiskellaan? Eettisiä kysymyksiä on hyvä pohtia etukäteen siltä varalta, että jossakin tilanteessa on toimittava eettisesti oikein ilman, että ehtii silloin miettimään. Etiikan teoriat tarjoavat erilaisia toimintamalleja, joista voi valita omansa. Etiikan teoriat tarjoavat myös ajatusmalleja siihen, miten voi elää niin, että elämä on hyvää, onnistunutta ja moraalisesti arvokasta. Miksi pitää olla moraalinen? Ihminen on, ja siksi muiden on olennainen. egoismi = altruismi =

2 1) Velvollisuusetiikka Katse s Pyri hyvään! Filosofi korosti, että. Kantin mielestä teko on hyvä, jos sen tarkoitus on hyvä välittämättä lainkaan siitä, mikä teon seuraus sitten on. Lisäksi Kantin mielestä ihmisellä on velvollisuus noudattaa moraalisia sääntöjä ja ohjeita, eli tehdä aina moraalilakien mukaisesti oikein. velvollisuusetiikka = kaksinaismoraali/ kaksinaismoralismi = kategorinen imperatiivi 1) = kategorinen imperatiivi 2) = Tehtäviä: Mitä ongelmia Kantin kategoriseen imperatiiviin liittyy? Mitä mieltä olet Kantin kategorisesta imperatiivista elämänohjeena? Perustele.

3 2) Seurausetiikka ja utilitarismi Katse s Teon seuraukset ja arvot seurausetiikka = sopii hyvin arkitilanteisiin ja terveen järjen periaatteisiin Mielihyvä hyvän mittarina mielihyvä = oma onnellisuus/ toiselle aiheutuva mielihyvä/ kärsimyksen välttäminen hedonismi = Utilitarismi utilitarismi = Utilitarismia sovelletaan myös yhteiskuntaan: Kaikille kansalaisille varmistetaan, joita ovat muun muassa perusterveydenhuolto ja työttömyyskorvaukset. Kun ihmisten perustarpeet on tyydytetty, jokainen voi lain rajoissa hyväksi. Seurausetiikan kritiikkiä Hyväntekijä ei aina kykene teon kaikkia seurauksia, joten teko saattaa olla aluksi oikein mutta aiheuttaa myöhemmin ikävyyksiä.

4 tehtäviä: 1) Ovatko seuraavat teot oikein vai väärin? Perustele vastauksesi hyvin seurausetiikan avulla! a) Autat vanhan naisen kadun yli. b) Ostat uuden tietokonepelin viikkorahoista säästämilläsi rahoilla. c) Varastat kaupasta karkkipussin. d) Panostat vapaa-ajallasi luisteluharrastukseesi ja saavutat menestystä kilpailuissa. e) Viet perheen koiran ulos, vaikka olisikin pikkusiskon vuoro ulkoiluttaa koiraa. f) Näet kadulla epäsiistin näköisen miehen makaavan tajuttomana. Kuljet ohi tekemättä mitään. g) Jätät läksysi lukematta, kun lähdet ulos ystävien kanssa. h) Valehtelet opettajalle, että bussin rengas on rikkoutunut, kun hän kysyy, miksi myöhästyit. i) Näet tulipalon alun varastorakennuksessa. Hälytät palokunnan paikalle. j) Lääkäri leikkaa vaikeasti onnettomuudessa loukkaantuneen potilaan. Lääkärin taidoista ja hyvästä tahdosta huolimatta potilas kuolee. k) Väärennät itsellesi täysi-ikäisen henkilöllisyystodistuksen päästäksesi baariin. l) Liittyykö kaikkiin tapauksiin a-k moraalinen valinta? Pystyykö tekojen seurauksien perusteella arvioimaan, ovatko teot oikein vai väärin? 2) Miten voisit omassa elämässäsi soveltaa periaatetta mahdollisimman monen mahdollisimman suuri onni? Keksi esimerkkejä ja niille vastaväitteitä.

5 Onnellisuus ja hyve-etiikka Katse s Elämän kokonaisuus Monien etiikan tutkijoiden mielestä pitäisi pohtia enemmän kuin yksittäisten moraalisten valintojen. Onnellisuus hyve-etiikka = Onnellisuudessa on kaksi puolta: ihminen eikä onnellisuuden perustu tai. Mitä hyveet ovat? hyve = esim., Aristoteleen mukaan onnistuneeseen elämään tarvitaan sekä että hyveitä. Aristoteleen kultainen keskitie: Heikkoluontoisuus Aristoteles ajatteli, että hyvään elämään tarvittavat hyveet voidaan saavuttaa. Aristoteles kuitenkin tajusi, että suurin osa ihmisistä on, eli he ymmärtävät, mikä on oikein, mutta heidän luonteensa ei ole niin kehittynyt, että he toimisivat aina oikein, vaan he joutuvat miettimään ratkaisujaan. Aristoteleen mukaan vain pieni osa ihmisistä on eli eivät edes ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin.

6 tehtäviä hyve-etiikasta: 1) Tee lista siitä, mitä kuuluu sinun mielestäsi hyvään elämään nyt ja aikuisuudessa 2) Millainen on sinun mielestäsi sankari? Mitä ominaisuuksia sankarilla on? 3) Mitä mieltä olet Aristoteleen kultaisen keskitien opista? 4) Uskotko samoin kuin Aristoteles, että ihminen voidaan kasvattaa hyveelliseksi? Perustele. 5) Mitkä voisivat olla hyvän oppilaan hyveitä? 6) Mitkä luonteenpiirteet voisivat olla hyveiden vastakohtia eli vaikeuttaa hyvän ja onnellisen elämän viettämistä? 7) Mitä ongelmia hyve-etiikkaan liittyy eli mistä sitä voidaan kritisoida?

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Etiikka Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Wittgensteinin määritelmät etiikalle Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on hyvää. Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on arvokasta. Etiikka

Lisätiedot

Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016

Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016 Miksi tarvitaan eettistä keskustelua Markku Lehto 28.1.2016 Tausta» Eettisen ajattelun taustalla on» Biologinen pohjaviritys» Kulttuurin arvoväritys» Sosialisaatioprosessin mankelointi Miksi tarvitaan

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

SotePeda 24/7 hanke. #sotepeda247 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / DIACONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES / 1

SotePeda 24/7 hanke.   #sotepeda247 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / DIACONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES / 1 SotePeda 24/7 hanke http://sotepeda247.fi/ #sotepeda247 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / DIACONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES / 1 SotePeda 24/7 2018-2020 Yhteistyössä 24 suomalaista korkeakoulua ja laaja

Lisätiedot

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia?

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia? MITÄ ARVOT OVAT? Esimerkiksi: Mikä on hyvää? Onko hyvää se, mikä tuntuu hyvältä? minkä joku (auktoriteetti) sanoo olevan hyvää? minkä hyvyydestä suurin osa on samaa mieltä? mikä toimii hyvin (tai sopii

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka

Farmaseuttinen etiikka Farmaseuttinen etiikka Johdatus moraalifilosofiseen ajatteluun Luento 2. Farmasian tdk. 1.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin

Lisätiedot

YK10 Etiikka III luento Kantilaisuus (velvollisuusetiikka)

YK10 Etiikka III luento Kantilaisuus (velvollisuusetiikka) YK10 Etiikka III luento Kantilaisuus (velvollisuusetiikka) TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka 6.11.2014 1 Ohjelma (ma, to, pe 12-14 PII) Etiikan tutkimus ja käsitteet

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

FI2 Filosofinen etiikka

FI2 Filosofinen etiikka FI2 Filosofinen etiikka 1. Mitä etiikka tutkii? A. Etiikan luonne ja käsitteet B. Filosofisen etiikan historiaa C. Yksilön moraalinen kehitys 2. Seurausetiikka 3. Velvollisuusetiikka 4. Hyve-etiikka 5.

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki / Helsingin Saksalainen koulu Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Aloitetaan tarinalla

Aloitetaan tarinalla Aloitetaan tarinalla 1 Sisältö Esittelyt Luennoitsija Osallistujat Kurssin suorittaminen, arvostelu ja käytännönasiat Kurssin oppimistavoitteet Akateemiset tavoitteet ja muut tavoitteet Näkökulma Mitä

Lisätiedot

Aloitetaan tarinalla

Aloitetaan tarinalla Aloitetaan tarinalla Sisältö Esittelyt Luennoitsija Osallistujat Kurssin suorittaminen, arvostelu ja käytännönasiat Kurssin oppimistavoitteet Akateemiset tavoitteet ja muut tavoitteet Näkökulma Mitä on

Lisätiedot

1. Filosofian luonne. FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna)

1. Filosofian luonne. FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna) FILOSOFIA 1 KURSSIRUNKO FILOSOFIAN PERUSKURSSI/Kama CC-BY-SA Kaisa-Mari Majamäki (lupa käyttää tekijän nimellä varustettuna) 1. Filosofian luonne MITÄ FILOSOFIA ON? - Filosofia = viisauden rakkaus Ensimmäinen

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Ratuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012. Novetos Oy Tapio Aaltonen

Ratuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012. Novetos Oy Tapio Aaltonen Ratuke Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012 Novetos Oy Tapio Aaltonen Taustakysymyksiä Mitä on etiikka Turvallisuuden ulottuvuuksia Työkulttuuri Eettinen johtaminen 29.10.2012 Arvot ja

Lisätiedot

Maailmankansalaisen etiikka

Maailmankansalaisen etiikka Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä

Lisätiedot

Immanuel Kant (1724 1804) Immanuel Kantin moraalifilosofia: yleistettävissä olevien periaatteiden mukainen elämä

Immanuel Kant (1724 1804) Immanuel Kantin moraalifilosofia: yleistettävissä olevien periaatteiden mukainen elämä Immanuel Kant (1724 1804) Immanuel Kantin moraalifilosofia: yleistettävissä olevien periaatteiden mukainen elämä Kant Kategorinen imperatiivi Muotoilu 1: Konsistenttius Act only according to that maxim

Lisätiedot

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012 Anne Hyvén Työpsykologi Esityksen kysymyksiä Mitä on onnellisuus? Onko työllä yhteyttä onnellisuuteen? Miksi emme usko aistejamme työn onnellisuudesta? Miksi vaivautua

Lisätiedot

YK10 Etiikka III luento

YK10 Etiikka III luento YK10 Etiikka III luento Kantilaisuus (velvollisuusetiikka) Dos. Janne Nikkinen Yliopistonlehtori, teologinen etiikka ja sosiaalietiikka (ma) 2.11.2015 1 Ennakkotehtävän tarkistuksesta Kirjoitusohjeiden

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Yrityksen arvot ja etiikka 28.5.2013 Novetos Oy Tapio Aaltonen Kirjojani Kirjojani Teemoja Mitä on etiikka Ajattelu ja säännöt Arvot, etiikka, kulttuuri

Lisätiedot

Omatunto kolkuttaa. Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Muoto ja sisältö: periaatteet ja käytäntö

Omatunto kolkuttaa. Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Muoto ja sisältö: periaatteet ja käytäntö Omatunto kolkuttaa Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Jokaisella meillä on omatunto. Omalla tunnolla tarkoitetaan ihmisen sisäistä tajua oikeasta ja väärästä. Se on lähtöisin Jumalasta, vaikkei

Lisätiedot

Hgin työväenopisto FM Jussi Tuovinen

Hgin työväenopisto FM Jussi Tuovinen Hgin työväenopisto 4.11.2008 FM Jussi Tuovinen Moraalin ja etiikan lähde? Egoismia vai altruismia? Luontoa vai kulttuuria? Absoluuttista vai suhteellista? Yksilöllistä vai yhteisöllistä? Egoismin ja altruismin

Lisätiedot

Schulcurriculum Ethik

Schulcurriculum Ethik Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100

Lisätiedot

Luento 9. Kantista utilitarismiin. Immanuel Kant ( )

Luento 9. Kantista utilitarismiin. Immanuel Kant ( ) Luento 9 Kantista utilitarismiin Immanuel Kant (1724 1804) Puhtaan järjen kritiikki 1781 Moraalin metafysiikan perusteet 1785 Käytännöllisen järjen kritiikki 1788 Hävitti keskiaikaisen maailmankuvan jäänteet:

Lisätiedot

Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa.

Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa. 9.2.12 Elämänkatsomustieto Johdanto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014 YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014 TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori (ma) Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka 28.10.2014 1 Etiikan luentojen tavoitteet Kerrata / oppia filosofisen etiikan

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Mikä on oikein? MIKÄ ON OIKEIN?2

Mikä on oikein? MIKÄ ON OIKEIN?2 Mikä on oikein? MIKÄ ON OIKEIN?2 43 VELVOLLISUUS TOIMIA OIKEIN Operaatio Valkyyria Eversti von Stauffenbergin suunnitelma Hitlerin kosto Räjähdeinsinöörin näkökulma Tekninen oikea ja moraalinen oikea Heinäkuun

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa Maahanmuuttajille suunnattu tukimateriaali työturvallisuuskorttikoulutukseen/ Luonnos/ KK Tavastia / Tiina Alhainen Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa s. 7 Yhteinen työpaikka tarkoittaa, että

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella.

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella. 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa tehtävien miettimiseen. Johdattelevien kysymysten tarkoituksena

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos 1 TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Vastaa selkeällä käsialalla kysymyspaperiin varattuun viivoitettuun

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Eettisten teorioiden tasot

Eettisten teorioiden tasot Eettisten teorioiden tasot ETENE 7.12.2010 Olli Loukola Käytännöllinen filosofia, Politiikan & talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto 1 MORAALIN OSA-ALUEET eli moraali sosiaalisena instituutiona

Lisätiedot

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

Toimintaohje onnettomuustilanteissa Toimintaohje onnettomuustilanteissa asia Tavoitteena on että jokainen työntekijä tietää, tuntee ja osaa: Varauloskäytävät Missä paloilmoitinlaite on ja kuinka sitä käytetään Osaa tehdä hätäilmoituksen

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Etiikka ja hyvinvointivaltion palvelut

Etiikka ja hyvinvointivaltion palvelut AVA U K S E T Etiikka ja hyvinvointivaltion palvelut PAULI NIEMELÄ Etiikka eli moraalifilosofia tutkii moraalia, tässä tapauksessa hyvinvointivaltion palvelujen moraalia. Miten hyvinvointivaltion palvelut

Lisätiedot

MUSTA JÄÄ. Filosofian opetuksen tavoitteena on, että opiskelija - osaa hahmottaa filosofisia ongelmia ja niiden erilaisia mahdollisia ratkaisuja

MUSTA JÄÄ. Filosofian opetuksen tavoitteena on, että opiskelija - osaa hahmottaa filosofisia ongelmia ja niiden erilaisia mahdollisia ratkaisuja MUSTA JÄÄ Kesto:107min Ikäraja: k 15 Levittäjä: Sandrew Metronome Disribution Finland Ohjaaja: Petri Kotwican Näyttelijät: Outi Mäenpää, Ria Kataja, Martti Suosalo, Ville Virtanen ja Sara Paavolainen Juonikuvaus:

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Ethical Leadership and Management Symposium Laurea Tikkurila Timo Ryynänen www.laurea.fi Workshopin tavoitteina ovat Perehtyä eettisen johtamisen keskeiseen pilariin,

Lisätiedot

Minna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus

Minna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Minna Rauas Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Työryhmä: *Suvi Kuikka (pj/nuoli ry) *Markus Söderlund (Allianssi), *Annikki Kluukeri Jokinen (Humak), *Marika Punamäki (Mamk/Juvenia) *Tomi Kiilakoski (nuorisotutkimus)

Lisätiedot

1. 2. vuosiluokat 3. 4. vuosiluokat 5. 6. vuosiluokat. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu

1. 2. vuosiluokat 3. 4. vuosiluokat 5. 6. vuosiluokat. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustiedon tehtävänä on tarjota oppilaille aineksia oman elämänkatsomuksensa rakentamiseen ja tukea heidän katsomuksellisesti laaja-alaista kehitystään. Elämänkatsomustiedon

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Luento 10. Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987

Luento 10. Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987 Luento 10 Neljä moraalia määrittävää piirrettä & Moraaliteorioiden arvioinnin standardit & Analyyttisen etiikan peruskysymykset Moraalia määrittävät piirteet Timo Airaksinen: Moraalifilosofia, 1987 Kun

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Mihin suuntaan sosiaali- ja terveydenhuollon etiikka on menossa? Pauli Niemelä Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013

Mihin suuntaan sosiaali- ja terveydenhuollon etiikka on menossa? Pauli Niemelä Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Mihin suuntaan sosiaali- ja terveydenhuollon etiikka on menossa? Pauli Niemelä Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Millainen on nyt ja jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon etiikka 1) Millaisten

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

SEKSUAALIETIIKKA 2011

SEKSUAALIETIIKKA 2011 SEKSUAALIETIIKKA 2011 Luento 6 Kantilainen seksuaalietiikka Tommi Paalanen Kuva: Qumma Art Immanuel Kant (1724-1806) Eli Köningsbergissä koko elämänsä Edusti velvollisuusetiikkaa eli deontologista etiikkaa

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse?

Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute

Lisätiedot

KOPPI-KURSSIN KUVAUS KURSSIN KOODI JA NIMI: OPPIAINE/-AINEET: KURSSIN OPETTAJA: KOULU: JAKSO JA LUKUVUOSI: KURSSIN OPISKELIJAMÄÄRÄ: 15

KOPPI-KURSSIN KUVAUS KURSSIN KOODI JA NIMI: OPPIAINE/-AINEET: KURSSIN OPETTAJA: KOULU: JAKSO JA LUKUVUOSI: KURSSIN OPISKELIJAMÄÄRÄ: 15 KURSSIKUVAUS 1 / 5 KOPPI-KURSSIN KUVAUS KURSSIN KOODI JA NIMI: OPPIAINE/-AINEET: KURSSIN OPETTAJA: KOULU: JAKSO JA LUKUVUOSI: FI1 KURSSIN OPISKELIJAMÄÄRÄ: 15 FILOSOFIA JUSSI SAARELA SALON LUKIO 5. JAKSO/2014-2015

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto (jatkoa) Syksy 2015

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto (jatkoa) Syksy 2015 YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto (jatkoa) Syksy 2015 TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori (ma) Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka 29.10.2015 1 Ohjelma (ma, to, pe 12-14 PII) Johdanto/ohjeet ma 26.10.

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto

Elämänkatsomustieto 9.2.10. Elämänkatsomustieto Koulumme elämänkatsomustiedon opetuksessa korostuu kokonaisnäkemyksellinen opetus. Tavoitteenamme on korjata, vahvistaa ja rakentaa oppilaidemme koululaisuutta, identiteettiä,

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Sokrates. Sokrates. 469 399 eaa. 469 399 ekr

Sokrates. Sokrates. 469 399 eaa. 469 399 ekr Sokrates 469 399 eaa Sokrates 469 399 ekr tunnetaan ennen kaikkea Platonin dialogeista; muut lähteet: Xenefonin kirjoitukset, eräät Aristoteleen lausumat, Aristofanesin farssi Pilvet Sokrates vastusti:

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Vastuullinen johtaminen arvot ja etiikka tiennäyttäjinä

Vastuullinen johtaminen arvot ja etiikka tiennäyttäjinä Vastuullinen johtaminen arvot ja etiikka tiennäyttäjinä Oulu 14.10.2010 Arvot ja etiikka johtamisessa Lari Junkkari Tuntematon tulevaisuus Timo Santalainen Ihmiskunnan kehkeytyminen kohti eheyttä ja myötätuntoa?

Lisätiedot

FILO. Kokeeseen valmentautuminen. http://www.tammi.fi/filo

FILO. Kokeeseen valmentautuminen. http://www.tammi.fi/filo 1 Juha Eerolainen, Olli Hakala, Arno Kotro ja Hanna Vanhanen FILOSOFIAN AINEREAALIIN VALMISTAUTUMINEN Kokeeseen valmentautuminen Yksi ohje on ylitse muiden: Lue hyvin - ja mielellään paljon! Tärppejä on

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

STEP 1 Tilaa ajattelulle

STEP 1 Tilaa ajattelulle Työkalu, jonka avulla opettaja voi suunnitella ja toteuttaa systemaattista ajattelutaitojen opettamista STEP 1 Tilaa ajattelulle Susan Granlund Euran Kirkonkylän koulu ja Kirsi Urmson Rauman normaalikoulu

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

Eettinen jousto asiantuntijatyössä. egofunktio Johanna Kujala

Eettinen jousto asiantuntijatyössä. egofunktio Johanna Kujala Eettinen jousto asiantuntijatyössä egofunktio 16.2.2018 Johanna Kujala Tänään keskustelemme Etiikka ja moraali Peruskäsitteet ja -teoriat Asiantuntijatyön eettiset haasteet ja ongelmat Moraalinen joustavuus

Lisätiedot

FILOSOFIAN KOE 26.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

FILOSOFIAN KOE 26.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ FILOSOFIAN KOE 26.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet

Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori, teologinen etiikka ja sosiaalietiikka (ma) Systemaattisen teologian osasto 4.11.2014 1 Ohjelma (ma, to, pe 12-14 PII)

Lisätiedot

Etiikka tutkijan arkipäivässä

Etiikka tutkijan arkipäivässä Etiikkaseminaari jatko-opiskelijoille 14.4.2010 Etiikka tutkijan arkipäivässä Arto Mustajoki Slavistiikan ja baltologian laitos Eettiset kysymykset eivät ole jossakin tuolla vaan ne ovat aina läsnä arjen

Lisätiedot

13.4.2010 18:00 Jaakko Hakula: Lääkärit hyveellisen ammattikunnan jäseninä - pellegrinolainen visio lääkärintyöhön?

13.4.2010 18:00 Jaakko Hakula: Lääkärit hyveellisen ammattikunnan jäseninä - pellegrinolainen visio lääkärintyöhön? 13.4.2010 18:00 Jaakko Hakula: Lääkärit hyveellisen ammattikunnan jäseninä - pellegrinolainen visio lääkärintyöhön? Jaakko Hakula LL, työterveyshuollon ja yleislääketieteen el. Lääkäriliiton kuntoutuksen

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 Verbityypin 4 tuntomerkit: - perusmuodon lopussa on -ata/ätä, joskus -ota, -ötä, -uta, -ytä: luvata: lupaan, pelätä: pelkäät, tuhota: tuhoaa, haluta: haluamme, älytä: älyää

Lisätiedot

SOVELTAVA ETIIKKA JA AMMATTIETIIKKA

SOVELTAVA ETIIKKA JA AMMATTIETIIKKA SOVELTAVAN ETIIKAN ALUEITA SOVELTAVA ETIIKKA JA AMMATTIETIIKKA ETENE 10.3.2011 Olli Loukola Käytännöllinen filosofia Politiikan & talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto Päätöksenteon etiikka

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

7.12 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO

7.12 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO 7.12 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus ja suvaitsevaisuus Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus Suvaitsevaisuus Gnostilainen etiikka Hyvän ja pahan problematiikka Elämän tarkoituksen mysteeri Rakkaus Rakkauden nelijako (Platon): Storge

Lisätiedot

Ala-aho Iikka. Normatiivisen etiikan teoriat yläkoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa

Ala-aho Iikka. Normatiivisen etiikan teoriat yläkoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa Ala-aho Iikka Normatiivisen etiikan teoriat yläkoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa Kasvatustieteen pro gradu tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Teknologia painotteinen luokanopettajakoulutus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2015

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2015 YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2015 TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori (ma) Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka 26.10.2015 1 Etiikan luentojen tavoitteet Kerrata / oppia filosofisen etiikan

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Ystävyyden filosofia

Ystävyyden filosofia Ystävyyden filosofia Aristoteles, Kant, Montaigne Erilaisia ystävyyden käsityksiä Aristoteles Platonin oppilas Nikomakhoksen etiikka Retoriikka ja runousoppi Kommentaari: Pangle 2003: Aristotle on the

Lisätiedot

Sankarimatka. Matkalla voi olla myös missio. Vaula Norrena

Sankarimatka. Matkalla voi olla myös missio. Vaula Norrena Sankarimatka Matkalla voi olla myös missio 1 Tarinoiden avulla ihminen Mallintaa elämää Omaksuu yhteisön moraalin Kestää koettelemuksia Ratkaisee ongelmia Lisää kokemusta ja ymmärrystä Näkee maailman mielekkäänä

Lisätiedot

Ala-aho Iikka. Normatiivinen etiikka alakoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa

Ala-aho Iikka. Normatiivinen etiikka alakoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa Ala-aho Iikka Normatiivinen etiikka alakoulun elämänkatsomustiedon oppikirjoissa Kasvatustieteen kandidaatintutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus 2017 Oulun

Lisätiedot

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2 May 26, 2014 Pelien luokittelua Peliteoriassa pelit voidaan luokitella yhteistoiminnallisiin ja ei-yhteistoiminnallisiin. Edellisissä kiinnostuksen kohde on eri koalitioiden eli pelaajien liittoumien kyky

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Etiikan 4. luento Kantilaisuus, utilitarismi alkaa

Etiikan 4. luento Kantilaisuus, utilitarismi alkaa Etiikan 4. luento Kantilaisuus, utilitarismi alkaa Alkuperäiset diat: TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori (ma), teologinen etiikka ja sosiaalietiikka Täydennykset ja muokkaus sl 2016: TT, dos. Ville Päivänsalo

Lisätiedot