Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1
Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista Suomessa on tiukin hankintalaki Euroopassa EU komission julkaiseman tutkimuksen (2011) perusteella hyvin monessa EU-maassa on kilpailutussääntöjä (myös sote-hankinnoissa); Hankintalaki ohjaa ostamaan vain hinnalla hankintalaki jättää hinnan ja laadun suhteen painotuksen täysin hankkijalle laadun osalta kyse on siten hankkijan osaamisesta ja ratkaisuista hankintaa koskien sekä siitä lainsäädännöstä, joka ohjaa hankinnan sisältövaatimuksia (esimerkiksi rakentamisessa rakentamismääräykset ja sosiaali- ja terveyspalveluissa substanssilainsäädäntö) Uudessa direktiivissä sekä yhdenmukaistetaan eri maiden hankintojen sääntelyä että panostetaan laatutekijöihin 2
Taustaa Euroopan komissio antoi ehdotukset uusiksi direktiiveiksi joulukuussa 2011 Ehdotuksia käsiteltiin vuosien 2012 ja 2013 aikana sekä neuvostossa että parlamentissa Parlamentti hyväksyi paketin äänestyksessään 15.1., neuvosto puolestaan helmikuun alussa Direktiivit julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 28.3.2014 Direktiivit tulivat voimaan 20. päivänä niiden julkaisemisesta = 17.4.2014. Voimaantulopäivästä alkaa kulua 2 vuotta täytäntöönpanoon. 3
Keskeiset tavoitteet Yksinkertaistaminen ja joustavoittaminen neuvottelujen käymisestä vaivattomampaa, lisämääritelmiä lähes jokaiseen keskeiseen termiin (hankintasopimus, hankintayksikkö jne.) Ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat hankintoja voidaan nykyistä laajemmin varata vammaisia työllistäville toimittajille, näkökohtia voidaan huomioida kaikissa menettelyn vaiheissa elinkaarikustannuksista oma uusi artiklansa, viittauksia reilun kaupan tuotteisiin, työoloihin, tasa-arvoon jne. Pk-yritysten aseman parantaminen hankintojen jakamiseen vahva paine uudessa direktiivissä (koskee kaikkia direktiivin hankintoja), vain voittajalta pyydetään selvitykset soveltuvuudesta; kilpailussa riittää toimittajan oma lausunto (yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja) vaatimusten täyttymisestä Asianmukaiset menettelytavat toimittaja voidaan poissulkea tarjouskilpailusta, jos tämä on yrittänyt vaikuttaa epäasianmukaisesti hankkijaan Valvonta jäsenvaltioihin luotava valvonnan järjestelmä, jossa havaittuihin virheisiin voidaan myös reagoida, osana valvontaa myös raportointi 4
Käyttöoikeussopimusten direktiivi Käyttöoikeussopimukset eroavat hankintasopimuksista vastikkeen osalta Käyttöoikeussopimuksissa hankintayksiköltä siirtyy sopimuskumppanille rahavastikkeen sijasta tai sen ohella oikeus hyödyntää palvelua (käytännössä useimmiten oikeus kerätä rahavastike asiakkailta, jotka käyttävät palvelua tai rakennusta/ infraa) Käyttöoikeussopimusten kilpailuttaminen tällä hetkellä EUtuomioistuimen ratkaisukäytännön varassa, nyt tämä käytäntö kirjataan direktiiviin 5 miljoonan euron kynnysarvo sekä palvelu- että urakkakonsessioihin Sopimusten pituutta rajoitetaan
Valinta- ja vertailuperusteet Halvimman hinnan valintaperuste poistuu ainoastaan kokonaistaloudellinen edullisuus jää käyttöön Kokonaistaloudellisen edullisuuden sisällä voi kuitenkin tehdä valinnan hinnan/kustannusten ja hinta-laatusuhteen välillä Hankintayksiköt voivat näin ollen edelleen päättää hinnan ja laadun suhteesta sekä käyttää halutessaan pelkkää hintaa (ellei Suomessa päätetä toisin) Kiinteän hinnan käyttäminen (ns. käänteinen kilpailutus tai ranskalainen urakka) on nyt nimenomaisesti sallittu kilpaillaan vain laadulla 6
Kansallinen täytäntöönpano Direktiivillä 2 vuoden täytäntöönpanoaika Kansallisesti voidaan/joudutaan ratkomaan kysymykset, joissa direktiivi antaa jäsenvaltioille harkintavaltaa, mm. Kynnysarvon alittavat hankinnat Käyttöoikeussopimusten kilpailuttamisen tarkemmat säännöt? Hankinnoista kirjauksia myös hallitusohjelmassa TEM perustanut kaksi työryhmää valmistelemaan uutta lakia marraskuussa 2013 Valmisteluryhmä ja ohjausryhmä Toimikaudet vappuun 2015 asti Useita vaikuttamiskanavia: otakantaa.fi sivusto, julkisethankinnat@tem.fi, työryhmät jne. 7
Kiitos! Markus Ukkola Puh. 029 504 7018 markus.ukkola@tem.fi 8