Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
|
|
- Eeva-Liisa Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallintovaliokunta Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö
2 Taustaa Suomen julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö edellyttää, että viranomaiset ja muut hankintayksiköt kilpailuttavat hankintansa avoimesti ja syrjimättömästi Suomen hankintalainsäädäntö perustuu hyvin vahvasti EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007 EU:n julkisia hankintoja koskevat direktiivit uudistettiin uudet direktiivit tulivat voimaan keväällä 2014 Jäsenvaltioiden tuli saattaa uusien direktiivien säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöä loppukevääseen 2016 mennessä
3 Kansallinen lainvalmistelu TEM perusti kaksi työryhmää valmistelemaan uutta hankintalainsäädäntöä marraskuussa 2013 Valmisteluryhmä julkaisi mietintönsä (HE-luonnos) toukokuussa 2015 Kesällä 2015 laaja kuulemiskierros Syksyllä 2015 ja keväällä 2016 lakiluonnosta päivitettiin saadun lausuntopalautteen, uuden hallituksen linjausten sekä teknisten tarkistusten johdosta Lopullinen hallituksen esitys annettiin kesäkuun 22. päivä Työ- ja elinkeinoministeriö
4 Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi HE 108/2016 vp Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista Erityisalojen laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista Rikosrekisterilain uudistus: tulevaisuudessa hankintalaissa listattuja rikosnimikkeitä koskevan rikosrekisteriotteen voi toimittaa hankintayksikölle Julkisuuslain pienehkö muutos (tarjousten julkisuus sekä liike- ja ammattisalaisuuksien asema) Teknisiä viittausmuutoksia useisiin lakeihin 4
5 Hallituksen esityksen keskeiset tavoitteet Yksinkertaistaminen ja joustavoittaminen neuvottelujen käymisestä vaivattomampaa, lisää tietoa soveltajalle, kevyemmät pienten hankintojen säännöt, kansallisten kynnysarvojen nostaminen Ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat hankintoja voidaan nykyistä laajemmin varata vammaisia työllistäville toimittajille, näkökohtia voidaan huomioida kaikissa menettelyn vaiheissa elinkaarikustannuksista oma uusi pykälänsä, viittauksia työoloihin, työllistämiseen jne., vahvat laatunäkökohdat sote-hankinnoissa Pk-yritysten aseman parantaminen hankintojen jakamiseen vahva paine, vain voittajalta pyydetään selvitykset soveltuvuudesta; kilpailussa riittää toimittajan oma lausunto (yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja) vaatimusten täyttymisestä Hankintamenettelyn sähköistäminen viestintä pääosin verkossa Korruption ehkäiseminen toimittaja voidaan poissulkea tarjouskilpailusta, jos tämä on yrittänyt vaikuttaa epäasianmukaisesti hankkijaan tai on rikkonut ympäristö-, työ- tai sosiaalioikeuden sääntöjä Valvonta Kilpailu- ja kuluttajavirastolle tehtävä valvoa hankintalainsäädännön noudattamista
6 Uudet kansalliset kynnysarvot Määrittävät hankintalain soveltamisen euromääräisen alarajan Tavara- ja palveluhankinnat Sote-palveluhankinnat e => e e => e Muut erityiset palveluhankinnat e => e Käyttöoikeussopimukset (palvelut) Käyttöoikeusurakat e => e e => e Rakennusurakat ( e) ja eräät työvoimakoulutuspalvelut ( e) jäisivät ennalleen 6
7 Nykylaki: Sidosyksikköhankinnat Hankintalakia ei sovelleta, kun hankintayksikkö hankkii siitä muodollisesti erilliseltä ja päätöksenteon kannalta itsenäiseltä yksiköltä tavaroita, palveluja ym., jos hankintayksikkö valvoo yksikköä samalla tavoin kuin se valvoisi omia yksiköitään ja jos yksikkö harjoittaa liiketoimintaansa muihin kuin siihen määräysvaltaa käyttäviin hankintayksiköihin muuten kuin marginaalisissa määrin 1) muodollisesti erillinen yksikkö; 2) hankintayksikkö käyttää siihen määräysvaltaa; 3) yksikkö harjoittaa toimintaansa pääosin määräysvaltaa käyttävän tai käyttävien hankintayksiköiden kanssa 7
8 Lakiehdotus: Sidosyksikköhankinnat Lakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksikkö = hankintayksiköstä muodollisesti erillinen ja päätöksenteon kannalta itsenäinen yksikkö Lisäedellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa. Lisäedellytyksenä on, että yksikkö harjoittaa enintään 5 % ja enintään euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa 8
9 Sidosyksikköhankinnat 5 % osuus lasketaan sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden keskimääräisestä kokonaisliikevaihdosta tai muusta vastaavaan toimintaan perustuvasta määrästä (POIKKEUS 1) Sidosyksikön ulosmyyntiprosentti on 10 %, kun hankintayksikön määräysvallassa olevan yksikön liiketoimintaa vastaavaa markkinaehtoista toimintaa ei ole. Näin on tilanne, jos hankintayksikkö on julkaissut sen määräysvallassa olevan yksikön suunnitellusta ulosmyynnistä avoimuusilmoituksen HILMAssa Hankintayksikkö ei saa ilmoituksessa määritellyssä määräajassa vastauksia liiketoimintaa vastaavasta markkinaehtoisesta toiminnasta Määräajan oltava vähintään 14 vrk ilmoituksen julkaisemisesta 10 % osuutta sovelletaan edellytysten täyttyessä yksikköön kolmen vuoden ajan vastausmääräajan päättymisestä 9
10 Sidosyksikköhankinnat (POIKKEUS 2) Prosenttirajoitusta ei sovelleta silloin, kun ulosmyynnin arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle euroa vuodessa. 10
11 Sidosyksiköt määräysvalta X Oy Oy markkinat Oy Kunta Oy Oy
12 Miksi juuri 5 % ja EUR? Kuinka paljon 5 % on mistäkin summasta? 5 % osuus Kokonaisliikevaihto EUR 7 miljoonaa EUR EUR 9 miljoonaa EUR EUR 10 miljoonaa EUR EUR 12 miljoonaa EUR EUR 14 miljoonaa EUR EUR 15 miljoonaa EUR 1 miljoona EUR 20 miljoonaa EUR 2 miljoonaa EUR 40 miljoonaa EUR 3 miljoonaa EUR 60 miljoonaa EUR 5 miljoonaa EUR 100 miljoonaa EUR 7,5 miljoonaa EUR 150 miljoonaa EUR 10 miljoonaa EUR 200 miljoonaa EUR Työ- ja elinkeinoministeriö
13 Miksi juuri 5 % ja EUR? Kuinka monta prosenttia euroa on mistäkin summasta? euroa Kokonaisliikevaihto 5 % 10 miljoonaa euroa 4,2 % 12 miljoonaa euroa 3,6 % 14 miljoonaa euroa 3,3 % 15 miljoonaa euroa 2,5 % 20 miljoonaa euroa 1,3 % 40 miljoonaa euroa 0,8 % 60 miljoonaa euroa 0,5 % 100 miljoonaa euroa Työ- ja elinkeinoministeriö
14 Miksi juuri 5 % ja EUR? Se mahdollistaa vähäisen ja hetkittäisen sidosyksikön ylikapasiteetin ulosmyynnin puoleen miljoonaan euroon saakka; Alle euron vuosittaisessa ulosmyynnissä sallittu prosenttiosuus voi olla korkeampi kuin 5 % (jolloin hyvin pienen kokonaisliikevaihdon sidosyksiköissä sääntely ei muodostu kohtuuttomaksi, esim. koulutuskuntayhtymien kioski- tai kampaamopalvelut); 5 % 20 miljoonan euron vuosittaisesta liiketoiminnasta tarkoittaisi jo miljoonan euron ulosmyyntiä vuositasolla, mikä voi vähäistä enemmän väristää markkinoiden tasapuolisuutta. Etenkin suurten liikevaihtojen sidosyksiköissä 5 % voi olla miljoonia euroja, kuten edellä esitetystä taulukosta käy ilmi euron prosenttiosuus alkaa olemaan hyvin pieni vasta hyvin suurten kokonaisliikevaihtojen kohdalla (40 milj.) Työ- ja elinkeinoministeriö
15 Uuden sidosyksikkösäännön vaikutuksia Kuntaliiton täydentävä lausunto hankintalain valmisteluryhmän mietintöön: Tällä hetkellä lukumääräisesti vain osalla kuntien sidosyksiköistä muille kuin omistajille muodostaa liikevaihdosta yli 10 prosenttia. Tietojemme mukaan monet kunnat ovat omistajina rajoittaneet omistamiensa sidosyksiköiden myyntiä nollaan tai muutamaan prosenttiin. Aloja, jossa ulosmyynti voi olla useita prosentteja: Jätehuoltosektori Ruokahuoltosektori Työterveyshuolto Hallituksen esityksessä esitetään siirtymäkautta 5 % ja euron rajaan siirtymisessä: ko. rajoituksia sovelletaan vasta vuoden 2019 alusta ja sote-sektorilla vasta vuoden 2022 alusta alkaen Mahdollistetaan hallittu siirtyminen uusiin rajoituksiin Ympäristöministeriö perustanut työryhmän tarkastelemaan mm. sidosyksikkösäännön asemaa jätehuoltosektorilla Työ- ja elinkeinoministeriö
16 Siirtyminen sähköisiin viestintävälineisiin Kaikkien hankintayksiköiden tulee siirtyä käyttämään sähköisiä viestintävälineitä EU-direktiivissä asetetun siirtymäajan kuluessa (viimeistään lokakuussa 2018, yhteishankintayksiköt vuonna 2017) Sähköiset viestintävälineet Ilmoitukset sähköisesti Tarjouspyynnöt sähköisesti saataville (jo ilmoituksen julkaisemisen ajankohtana) Tarjoukset voitava jättää sähköisesti Lakiehdotuksessa erityisvaatimuksia tarjousten sähköiselle vastaanottamiselle Edellyttää todennäköisesti jokaisen hankintayksikön hankkivan sähköisen portaalin tarjousten vastaanottamiseksi Valtiolla ja monilla kunnilla ollaan ottamassa käyttöön tai jo otettu käyttöön sähköisiä kilpailuttamisjärjestelmiä, jotka täyttävät em. vaatimukset 16
17 Tehokkuutta sähköisyydellä Monet Suomen hankintayksiköistä käyttävät jo nyt sähköistä kilpailuttamisjärjestelmää Ilmoitukset tehdään jo nyt suoraan verkkoon ( missä ne ovat kaikkien nähtävissä Tarjouspyynnöt on asetettavat tulevaisuudessa verkkoon nähtäville, mikä lisää hankinnan läpinäkyvyyttä Tarjoajat tekevät tarjouksensa suoraan järjestelmään, mikä Helpottaa tarjousten tekemistä Yhdenmukaistaa tarjouksia, koska ne tehdään samalla lomakkeella Nopeuttaa hankintamenettelyn etenemistä Helpottaa tarjousten käsittelemistä, sillä käsittely voidaan automatisoida Työ- ja elinkeinoministeriö
18 Hankintojen ilmoittamisjärjestelmä HILMA Työ- ja elinkeinoministeriö
19 Tarjousten sähköinen tekeminen ja käsittely Valmiit lomakkeet tarjoajille: Jos vastaa ei, ei pääse jatkoon Vaatimus Tarjoajalla on vähintään x kpl lääketieteen lisensiaatteja palveluksessaan Tarjotun kopiopaperin tulee olla kloorivapaata Tarjotun ajoneuvon moottorin tilavuuden tulee olla vähintään X litraa Täyttyykö Kyllä / Ei Kyllä / Ei Kyllä / Ei Myös tarjousvertailun tekijät syötetään suoraan sähköiselle lomakkeelle: Vertailuperuste Puhelinpalvelun vastausaika Hinta Tietokoneen energiankulutus Tarjottu X minuutissa X Euroa X kwh/tunti Järjestelmä laskee automaattisesti tarjotut tekijät ja asettaa tarjoukset etusijajärjestykseen Työ- ja elinkeinoministeriö
20 Uudistusten vaikutukset hankintayksiköissä Uuden lainsäädännön täsmennykset/lisäykset todennäköisesti helpottavat hankintayksiköiden tulkintatyötä Selkeämmät säännöt hankintayksikön omistamiltaan yrityksiltä tehtävien hankintojen kohtelusta (ns. sidosyksikköhankinnat) Selkeämmät säännöt siitä, mikä sopimus/järjestely tulkitaan hankinnaksi ja mitkä järjestelyt eivät ole sääntelyn piirissä (esimerkiksi tutkimus- ja kehittämispalvelujen hankinta) Selkeämmät säännöt siitä, miten neuvotteluja voidaan käydä tarjouskilpailussa Selkeämmät säännöt sähköisten menettelyjen käytöstä Lisäjoustoa neuvottelujen käymiseen, mahd. tarjousten täydentämiseen
21 Uudistusten vaikutukset hankintayksiköissä Toisaalta lisääntynyt materiaali on nykyistä työläämmin omaksuttavissa oikeuskäytännön linjauksia siirretty lainsäädännön puolelle Siirtyminen sähköisiin viestintävälineisiin edellyttänee aluksi investointeja ja opettelua niiden laajamittaiseen käyttöön (tarjousten sähköinen vastaanottaminen, tietotekniikka, tietosuoja jne.); toisaalta pitkällä aikavälillä helpottaa hankintatoimen hallinnollista taakkaa Lakiehdotus antaa entistä enemmän mahdollisuuksia hankintayksiköille: uusia menettelyjä, joilla voidaan edistää innovaatioita, neuvottelutoimintaa jne. Ympäristö- ja sosiaalisten tavoitteiden huomioiminen nykyistä helpompaa ja selkeämmän sääntelyn piirissä Valvonta voi ennaltaehkäistä pahimpia hankintalainsäädännön rikkomuksia
22 Uudistusten vaikutukset yrityksissä Etenkin pk-yritysten toiminta helpottunee tulevaisuudessa Entistä enemmän mahdollisuutta tarjota vain osasta kokonaisuutta Ei velvoitteita toimittaa mittavia selvityksiä yrityksestä tarjouskilpailun aikana hankintayksikölle Sähköiset viestintävälineet voivat nopeuttaa ja tehdä vaivattomammaksi yhteydenpidon hankintayksiköihin Valvonta voi vähentää tarvetta valittaa etenkin suorahankinnoista Innovaatiokumppanuus ja neuvottelumenettelyt mahdollisuuksia luoda uutta, kilpailukykyistä tuotantoa etenkin monimutkaisissa hankinnoissa (IT-hankinnat, monimutkaiset asiantuntijapalvelut jne.)
23 Kiitos! Markus Ukkola
Hankintalakiuudistus. Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö
Hankintalakiuudistus Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi HE 108/2016 vp Laki julkisista
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Maa- ja metsätalousvaliokunta 22.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Ympäristövaliokunta 15.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Liikenne- ja viestintävaliokunta 22.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa
Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus
Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Sosiaali- ja terveysvaliokunta 14.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen
HE hankintalaiksi (HE 108/2016vp) eräitä keskeisiä seikkoja. Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Elise Pekkala
HE hankintalaiksi (HE 108/2016vp) eräitä keskeisiä seikkoja Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Elise Pekkala Pääperiaatteita Hankintalainsäädäntö edellyttää, että viranomaiset ja muut hankintayksiköt
Hankintalain uudistus. Muutokset ja niiden tavoitteet
Hankintalain uudistus Muutokset ja niiden tavoitteet YTP seminaari 10.11.2016 Tarja Sinivuori-Boldt Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen hankintalainsäädäntö perustuu hyvin vahvasti EU:n julkisia
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi
Uuden hankintalainsäädännön soveltamisala
Uuden hankintalainsäädännön soveltamisala Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Lainvalmistelun prosessiopas Osoitteessa
Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM
Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Talousvaliokunta 4.10.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hallituksen esitys hankintamenettelyä
Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin?
Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari Kemi Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliitto ry:n ylläpitämä
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)
Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Perustuslakivaliokunta Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia hankintoja
HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan
Jyväskylä 30.3.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1 Sidosyksikköhankinnat 2 Erillinen
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling
Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt
Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen
Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt
Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivät 17. 18.9.2015, Kuusamo Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädännön
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista
Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta
Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava
HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala
. HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet
Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014
Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi
Hankintalain uudistaminen
Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien
Uusi hankintadirektiivi miten hankintalaki muuttuu. Valtion hankintapäivä Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola TEM
Uusi hankintadirektiivi miten hankintalaki muuttuu Valtion hankintapäivä 18.9.2014 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola TEM 1 Taustaa Euroopan komissio antoi ehdotukset uusiksi direktiiveiksi joulukuussa
Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos
Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen
Uusien hankintadirektiivien vaikutukset
Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014
Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista?
Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista? Motiva, Kestävien hankintojen vuosiseminaari Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön
SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen
Julkiset hankinnat laatu ja tuottavuus SOTE-alan kehittäminen -seminaari Joensuu 5.2.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Kansallisen hankintalain uudistaminen» Uudistamisen tavoitteet» Vaikutukset pk-yritysten
Keskeiset muutokset erityisaloilla Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola
Keskeiset muutokset erityisaloilla 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola 1 Erityisalojen erityispiirteitä Erityisalojen hankintalaki 349/2007
Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat
Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden
Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT
Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala
Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,
Hankintalakiuudistus. Opintokeskus Sivis Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö
Hankintalakiuudistus Opintokeskus Sivis Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Direktiivit Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi
Uusi hankintalaki vihdoin täällä!
Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Kuntatalo 9.00-16.00 Ohjelma aamupäivä 1/2 09.00-09.15 Tervetuloa seminaariin ja johdatus aiheeseen - johtava
Hankintalakiuudistus - poimintoja. Kuntoutusverkosto (KUVE) Erityisasiantuntija Kirsi Väätämöinen
Hankintalakiuudistus - poimintoja Kuntoutusverkosto (KUVE) 26.10.2015 Erityisasiantuntija Kirsi Väätämöinen Taustalla hankintadirektiivipaketti Direktiivi julkisista hankinnoista (yleinen, ns. klassisen
Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen
Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä
Uudistuva hankintalaki
Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat 2015 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista hankinnoista
Uuden hankintalainsäädännön tarjousten valintaa koskevat säännöt
Uuden hankintalainsäädännön tarjousten valintaa koskevat säännöt Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Tarjouksen
Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015
Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Taustaa EU:n julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevat direktiivit uudistettiin
Innovatiivinen hankintaprosessi
Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,
JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo
1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,
Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset
Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen
Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa
Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen
Pietarsaaren hankintatoimi
Pietarsaaren hankintatoimi Luottamushenkilökoulutus 2017 C. Lind-Kangas Mitä tarkoitetaan hankinnalla? Hankintaprosessilla tarkoitetaan julkisen hankinnan kilpailuttamisen eri vaiheita ja siinä noudatettavia
Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta
Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Siltatekniikan päivät 27.1.2016 27.1.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintalakien kokonaisuudistuksen taustat ja tavoitteet 2. Hankintalainsäädännön keskeisimmät
Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa?
Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa? Rakennusfoorumi 10.6.2014 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yksinkertaistuvatko hankintamenettelyt? Eivät! Sääntely ja pykälät
HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi
Akava ry Lausunto 1 (5) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta StV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen torstaina 15.9.2016 klo 10.00 HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä
Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle
Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy
HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen
17. toukokuu 2017 2 17.5.2017 HANKINTAILTA Josek Oy JOENSUUSSA 18.5.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 3 17.5.2017 JOSEKIN Josekhankinta- asiamies Oy esittäytyy! Risto Ravattinen 8.9.2011 Ensisijaiset tavoitteet
Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa
Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,
Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen
Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014
Hankintalainsäädännön tulevat muutokset
Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!
Julkiset hankinnat. RATE,Timo Aho 28.10.15
1 Julkiset hankinnat RATE,Timo Aho 28.10.15 Julkiset hankinnat Valtio, kunnat ja seurakunnat hankkivat tarvikkeita, tavaroita ja erilaisia palveluja tai teetättävät urakalla rakennushankkeita vuosittain
INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus
INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)
Tukipalvelujen ohjaus -työryhmän kokous pöytäkirja
Asialista/ pöytäkirja 1 (7) Tukipalvelujen ohjaus -työryhmän kokous pöytäkirja Aika 2.11.2018 klo 10-11.30 Paikka Osallistujat Pirkanmaan liitto Kelloportinkatu 1 C 4. kerros kokoustila Kelloportti Pekka
MIETINTÖ KANSALLISEN HANKINTALAIN UUDISTAMISEKSI
Muistio AN 1 (5) 13.5.2015 MIETINTÖ KANSALLISEN HANKINTALAIN UUDISTAMISEKSI LÄHTÖKOHTA Hankintadirektiiviuudistuksen sisältö Julkisista hankinnoista annetun lain uudistaminen käynnistyi EUdirektiivien
IPT-hankkeen 7. Työpaja
IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote
Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista
LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö
KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri
KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin
Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä
Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava
Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen
Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen Ympäristönäkökohdat ja hankintalainsäädäntö Mitä hankintalainsäädännössä säädetään kilpailutusten
Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016
Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 20.9.2017 Voimaantulo 1.1.2017 Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä
EU-MAIDEN VERTAILU KOSKIEN SIDOSYKSIKÖIDEN OIKEUTTA MYYDÄ PALVELUITAAN MUILLE KUIN OMISTAJILLEEN
1 (5) CSC-TIETEEN TIETOTEKNIIKAN KESKUS OY:N PYYNNÖSTÄ EU-MAIDEN VERTAILU KOSKIEN SIDOSYKSIKÖIDEN OIKEUTTA MYYDÄ PALVELUITAAN MUILLE KUIN OMISTAJILLEEN 1. Kysymyksenasettelu ja tausta Selvityksen aiheena
Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia
Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia - kansalliset ja EU-hankinnat 8.2.2017 asianajaja Johanna Lähde Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Yleisiä huomioita uudistuksesta Suuret linjat pysyvät:
Horisontissa uusi laki
Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,
Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista
Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Talousvaliokunta 6.10.2016 Mikko Alkio Sisältö 1. Selvitysprosessi 2. Nykytilaan liittyvät rajanveto-ongelmat 3. Sidosyksiköiden asema uudessa hankintalaissa
Hankintadirektiivit - ja käytäntö
Hankintadirektiivit - ja käytäntö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Julkisten hankintojen neuvontayksikön järjestämä direktiiviuudistuksen info- ja kuulemistilaisuus hankintayksiköille ja yhteistyökumppaneille
Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta
Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta Juhani, KKV:n valvontaroolin taustoja Hankintadirektiivin 83 artikla: jäsenvaltion on varmistettava, että julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltamista
Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa
Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa Sosiaalipalvelujen hankintoja koskeva keskustelutilaisuus 28.2.2018 Ylijohtaja Pekka Timonen Vammaisten henkilöiden palvelut ja hankintalaki
Ajankohtaiskatsaus. Kuntamarkkinat johtava lakimies Katariina Huikko
Ajankohtaiskatsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 johtava lakimies Katariina Huikko Kuntastrategia Kuntalain (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden
Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia
Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön
Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015
Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa
Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM
Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM 19.1.2017 Teknologiateollisuus 2 Taustaa Hankintadirektiivit julkaistu 28.3.2014 EU:n virallisessa lehdessä
Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo
Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin
Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat
Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Johtava lakimies Katariina Huikko Kansalliset hankinnat OSA III, luku 11» Tavara- ja palveluhankinnat, jotka
H A N K I N TA O H J E. 2018
H A N K I N TA O H J E. 2018 K u n t i e n H a n k i n t a p a l v e l u t K u H a O y : n h a n k i n t a o h j e k e h y s k u n n i l l e ( K a n g a s a l a, L e m p ä ä l ä, N o k i a, O r i v e s
Julkisten hankintojen uusi direktiivi hyvä vai paha? Michaela Ramm-Schmidt & Matti Mannonen
Julkisten hankintojen uusi direktiivi hyvä vai paha? Michaela Ramm-Schmidt & Matti Mannonen Isoimmat ongelmat julkisissa hankinnoissa Tilaajien mielestä Toimittajat yrittävät vedättää ja myyvät huonoa
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus
Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Suomen Yrittäjät, Maakunnan julkisten hankintojen seminaari 10.4.2015 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön soveltamiskenttä
Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu
Juha Terho/JKo 22.6.2016 Jäsenkirje Talo/16/2016 1 (5) Elinkeinoasiat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu Hankintalain kokonaisuudistusta
Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015
Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari jonna.tornroos(at)kuntaliitto.fi 10 luku - Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta sekä tarjouksen valinta 1 (2) 79
Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen
Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot Helsinki 22.5.2018 Ulla Kumpulainen Käsitteitä Hankinta = tavaroiden ja palvelujen ostaminen, vuokraaminen tai siihen rinnastettava toiminta
Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka
Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön
TEUVAN KUNNAN HANKINTAOHJE
0 TEUVAN KUNNAN HANKINTAOHJE Voimaantulo 1.3.2011 Kvalt 17.1.2011 7 2 Teuvan kunnan hankintaohje 1.3.2011 alkaen Teuvan kunta toteuttaa hankintansa organisaation etua tavoitellen tavoitteellisesti ja kokonaistaloudellisesti.
Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet
Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön
1 Sidosyksikköjä koskeva sääntely
1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunnalle Asiantuntijalausunto HE 108/2016 vp Hallituksen esitys uudeksi hankintalainsäädännöksi 1 Sidosyksikköjä koskeva sääntely Tampereen kaupunki kiittää mahdollisuudesta
Hankinnan kohteen määrittely, vertailuperusteet
Hankinnan kohteen määrittely, vertailuperusteet Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Hankinnan kohteen määrittely 1(2) Nykylainsäädännön
OuluBot Innovaatiokumppanuus
OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan
HANKINTAOHJEET Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.
ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO 1 HANKINTAOHJEET 20.3.2017 1. Hankintalain soveltaminen Laki julkisista hankinnoista astui voimaan 1.1.2017 (1397/2016). Lain taustalla on hankintadirektiivin uudistus joka tuli
Hankintaohje. Hankintaohje
Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen
Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009
Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa
Uusi hankintalainsäädäntö voimaan
1 Uusi hankintalainsäädäntö voimaan 1.1.2017 Tasavallan presidentti vahvisti 29.12.2016 uudet julkisia hankintamenettelyjä koskevat lait. Uusi hankintalainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2017 alusta lukien
Mäntyharjun kunnan hankintaohje
2017 Mäntyharjun kunnan hankintaohje Hyväksytty: Kunnanhallitus 2.10.2017 179 1. JOHDANTO... 3 2. LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN TAUSTA... 3 Hankintarajat ja kynnysarvot... 3 3. HANKINTAOHJEEN TAVOITTEET JA KEINOT...
Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?
Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto
EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa
EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa FIHTA ry:n kevätseminaari 7.4.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yleistä hankkeesta ja sen aikataulusta EU:n komissio on julkaissut vihreän kirjan
Julkiset (pien)hankinnat
Julkiset (pien)hankinnat Kustannuslaskentakoulutus 10.11.2009 Lakimies, 1 Sisältö Pienhankinnan määrittelyä Pienhankintojen kilpailuttamisen periaatteita ja pienhankinnoissa käytettäviä menettelyjä Hankintalakiin
Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset. Ilkka Liljander
: Keskeisimmät muutokset Ilkka Liljander Sisältö Uudistuksen taustaa ja tavoitteita Yleiset havainnot muutoksista Kynnysarvot, määräajat ja ilmoitusmenettely Keskeiset muutokset EU-hankinnoissa Keskeiset
Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB
Miten näytteenottovälineet päätyvät näytteenottajan kärryyn? Benita Paloheinä Ylihoitaja TYKSLAB Hankintalainsäädäntö Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista
Uusi hankintadirektiivi
Uusi hankintadirektiivi Mitä muutoksia ja reunaehtoja se tuo sähköisiin hankintoihin? Kuntatalo 11.11.2014 Katariina Huikko Lakimies, Suomen Kuntaliitto Taustaa Sähköistyminen komission keskeisiä painopisteitä
Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde
Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu