SEVETTIJÄRVEN KOULUN TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 Inarissa 30.8.2016 Johanna Nieminen rehtori
Koulu: Sevettijärven koulu Suunnitelma: Sevettijärven koulu Koulumuoto: Peruskoulu Suunnitelma: Sevettijärven koulu on yhtenäinen peruskoulu. Opetuskieli: suomi Suunnitelma: Koulussamme opetuskieli on suomi. Lisäksi oppilaat voivat opiskella koltansaamea. Oppilasmäärä:17 Suunnitelma: Oppilaita on syyslukukauden alkaessa 17. Kertomus: Oppilaita oli 4.6.2016 18. Opettajien ja muun henkilökunnan määrä:4 Suunnitelma: Opettajia on 4, joista kolme opettaa suomeksi ja yksi koltansaameksi.. Yksi henkilö oli työkokeilussa 19.11.2015 19.4.2016 välisen ajan ja 2pvä/vko työkokeilussa. Hän teki Sevettijärven koulussa koulunkäynninohjaajan tehtäviä.
1. Koulussa annettava opetus Suunnitelma: Kouluyhteisössämme pyritään hyvään työilmapiiriin, jossa jokainen sen jäsen tuntee itsensä arvostetuksi ja työympäristönsä turvalliseksi ja viihtyisäksi. Kaikkien osapuolten aktiiviselle, rakentavalle toiminnalle annetaan tilaa. Koulussamme tuetaan oppilaiden kasvua hyvätapaisiksi, erilaisuutta arvostaviksi, identiteetiltään vahvoiksi inarilaisiksi. Tavoitteena on, että oppilaat saavat koulussa niitä tietoja, taitoja ja arvoja, joiden avulla he pystyvät vastaamaan ajan ja ympäristön haasteisiin ja ottamaan vastuuta itsestään, lähimmäisistään ja ympäristöstään. Vahvistamme oppilaiden kolttasaamelaisen kulttuurin tuntemusta ja arvostusta. Kolttasaamelaisuus otetaan huomioon koulun arjessa ja tapahtumissa. Tavoitteena on, että kaikki oppilaat saavat 9. luokan jälkeen peruskoulun päättötodistuksen ja jatkavat opintojaan peruskoulun jälkeen.. Arviointi ja johtopäätökset: Koulumme on saanut hyvää palautetta tunnelmasta, jonka aistii kouluun tullessa. Yhdeksäsluokkalaisen pitämässä puheessa hän kertoi kuinka hänen kulttuurinen identiteettinsä on vahvistunut. Perheiltä on tullut hyvää palautetta oppilaiden kasvatus- ja opetustyöstä. 1.1. TYÖAJAT 1.1.1. Lukuvuoden työpäivät Suunnitelma: Sevettijärven koulussa lukuvuonna 2015-2016 noudatettava työaika: Lukuvuoden 2015-2016 työaika perusopetuksessa ja lukiossa (siv.ltk. 12.11.2014/ 82 ) Syyslukukausi ma 17.08.2015 - la 22.12.2015 (87 koulupäivää) Syysloma ma 12.10.2015 - pe 16.10.2015 Kevätlukukausi ke 04.01.2016 - la 04.06.2016 (102 koulupäivää) Talviloma ma 07.03.2016 - pe 11.03.2016 Lisäksi koulussamme on ylimääräisiä työpäiviä la 22.8.2015 ja Turun esiintymismatkan vuoksi la-su 3.-4.10.2015. Vastaavat vapaapäivät ovat ti 6.10.2015 ja ma-ti 4.-5.1.2016. Arviointi ja johtopäätökset: Työaikoihin ei tullut muutoksia. 1.1.2. Päivittäinen työaika Sevettijärven koulun päivittäinen työaika: TUNTI KLO 1. 08.45-09.30 2. 09.45-10.30 3. 11.00-11.45 4. 12.00-12.45 5. 13.00-13.45 6. 13.45-14.30 Ensimmäinen oppitunti alkaa luokissa lyhyellä päivänavauksella. Lounas tarjoillaan päivittäin klo 10.30 ja välipala klo 12.45 kaikille oppilaille.. Arviointi ja johtopäätökset: Koulussamme kokeiltiin huhti- ja toukokuussa pidennettyä välituntia. Aamun kaksi ensimmäistä oppituntia pidettiin ilman taukoa ja välitunti alkoi 10.15. Ruokailuun siirryttiin 11.40. Kokeilussa huomattiin, että esikoululaisten on vaikea ehtiä klo 11.00 alkavalle oppitunnille. Aikataulua täytyy vielä muuttaa, mutta muilta osin pitkälle välitunnille asetetut tavoitteet, pitempi ulkoilu ja leikkiaika päivään ja kiireetön aamunaloitus saavutettiin. 1.2. OPETUSTUNNIT 1.2.1. Opettajien tunnit
Suunnitelma: Tuntikehystä käytetään suomenkieliseen perusopetukseen 69h, saamenkieliseen opetukseen 5h, joista esiopetukseen 3h, saamenkielen opetukseen 13h, joista 3h Inarin koulun opetukseen, erityistehtäviin 3,9h, ja yhteensä perusopetukseen 94,9h. 1.2.2. Opetusryhmien ja oppiaineiden tunnit Oppilasmäärät luokittain: Suomenkielisessä opetuksessa E lk 3 oppilasta 1. lk 1 oppilasta 2. lk 3 oppilas 3. lk 3 oppilasta 5. lk 1 oppilas 6. lk 3 oppilas 8. lk 1 oppilas 9. lk 2 oppilasta yhteensä 17 oppilasta, joista poikia 8 ja tyttöjä 9. E lk 22 viikkotuntia 1. lk 22 viikkotuntia 2. lk 24 viikkotuntia 3. lk 24 viikkotuntia 5. lk 27 viikkotuntia 6. lk 27 viikkotuntia 8. lk 30 viikkotuntia 9. lk 30 viikkotuntia Vapaaehtoinen koltansaame E, 1., 2., 3., 5., 6. lk 13 oppilasta 8. ja 9. lk 2 oppilasta Norja 2. lk 2 oppilasta 6. lk 1 oppilasta Arviointi ja johtopäätökset: Esikouluryhmään tuli yksi oppilas lisää tammikuussa 2016. Hän on poika. Esioppilaiden tuntimäärää vähennettiin 20 22, jotta heidän päivänsä ei venyisi liian pitkiksi. Lisäksi norjan opiskelun aloitti yksi 3.lk oppilas. 1.2.3. Rehtorin ja opettajien työjärjestykset Opettajien työjärjestykset nähtävillä Wilmassa. 1.3. OPETUKSEN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTÄVÄ MUU TOIMINTA 1.3.1. Kerhot Suunnitelma: Koulun opettajat järjestävät omaa kerhotoimintaa oppilaille heidän kiinnostuksen mukaan. Tänä vuonna on ajateltu tarjota oppilaille liikunta-, kädentaito- sekä bändikerhoa. Kerhot alkavat syysloman jälkeen. Lisäksi tarjoamme oppilaille Norjan kerhoa 2x2h viikossa.. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskerhojen järjestämiseen ei ollut resurssia. Norjan kerho toteutui suunnitellusti. Lisäksi yhdelle oppilaalle järjestettiin tukiopetuksen yhteydessä soiton opetusta. Iltapäivähoito ja kuljetuksen odotus järjestettiin kielipesässä 1.3.2. Teemat ja tapahtumat Teemme patikkaretken 18.9.2014 Jänispäälle. Käymme uimahallissa 1-2 kertaa lukuvuoden aikana.
Käymme jäähallissa luistelemassa. Teemme keväällä pilkki- ja hiihtoretken. Suunnittelemme laskettelu- ja hiihtoretken Saariselälle, mikäli rahoitus järjestyy. Osallistumme oppilaiden halukkuuden mukaan kunnan koulujen ja kuntien välisiin hiihtokilpailuihin. Vierailemme kirjastossa ja kannustamme oppilaita vierailemaan kirjastoautossa aktiivisesti. Otamme vastaan liikuntatoimen järjestämää liikkuvakoulu ohjausta. Järjestämme muiden retkien yhteyteen tutustumiskäyntejä Inarin kunnan alueella toimivissa yrityksissä ja työpaikoilla. Vierailemme Siidassa. Osallistutaan: Ortodoksikirkon järjestämä pyhiinvaellusjuhla järjestetään koululla 22.8.2015. Inarisissa järjestettävään turvaa tenaville tapahtumaan 1.9.2015 Tuubakimalaisen järjestämään työpajaan ja konserttiin koululla 7.-8.9.2015 Kolttakulttuurisäätiön järjestämään syypäivä-tapahtumaan 11.9.2015. Trifonin juhlaan 15.12.2015, Kauneimmat joululaulut 22.12.2015 ja kevätjuhla 4.6.2016. Osallistutaan koululaisjumalanpalveluksiin. Huomioidaan äitienpäivä, isänpäivä ja Saamelaisten kansallispäivä 6.2. sekä juhlitaan vappua 29.4 ja pikkujoulua 21.12. Osallistutaan mahdollisiin kulttuuri- tai muihin tapahtumiin Barentsin alueella. Turun kansainvälisille kirjamessuille 2.-4.10.2015.. Arviointi ja johtopäätökset: Suunnitelman ulkopuolelta koululla kävi ryhmiä vierailemassa. Kirkkoniemen alueen pohjoissaamenkielen ja kulttuurin opiskelijat yhdessä opettajiensa kanssa kävivät koulullamme opiskelemassa rummunsoittoa. Opettajina toimivat Norjalainen rumpali ja laulaja. Koulumme oli isossa roolissa 99930 Sevettijärvi postikorttikampanjassa. Saamelaisten kansallispäivänä vierailimme Ivalon ala-asteen vieraana ja esittelimme kolttasaamelaista kulttuuria. Vanhemmille järjestimme uuden opetussuunnitelman innoittamana toiminnallisen vanhempainillan, jossa esiteltiin Opsin suurimpia muutoksia ja uutta pedagogista opetustapaa. Vanhemmat pääsivät itse kokeilemaan ja ideoimaan, sekä saivat tietoa uudesta opetussuunnitelmasta. Lisäksi oppilaat esiintyivät tilaisuuksissa Sevettijärvellä. 1.4. SAAMENKIELINEN JA SAAMEN KIELEN OPETUS 1.4.1 Oppilaat ja tunnit Koulussamme on tänä lukuvuonna 17 oppilasta. Työpajatoimintaan osallistuu 4 oppilasta ja A2 kielen opiskeluun 13 oppilasta. A1 kielen tunteja opetetaan kahdelle äidinkieliselle koltansaamen oppilaille.. A2 kielen aloittaneita oppilaita oli 15 ei 13. Arviointi ja johtopäätökset: Tammikuussa 2016 koulun aloitti yksi uusi esioppilas. Koulun oppilasmäärä nousi 18. Lukuvuoden lopussa koulussa oli 16 A2 kieltä opiskelevaa oppilasta.
2. KOULUN ULKOPUOLINEN OPETUS 2.1. RETKET JA LEIRIKOULUT E. - 8. lk Perehtyminen poroerotuksiin omatoimisesti tai jos on mahdollista niin koulupäivän aikana koko koulun väki osallistuu yhdessä. Syysretki tehdään Jänispäälle 18.9.2015. Retkelle lähdetään lounaan jälkeen. Oppilaat ja opettajat sekä joukko vanhempia osallistuu Turun kansainvälisille kirjamessuille. Lähdemme matkalle 30.9.2015 ja palaamme 5.10.2015. Lisäksi koulussa retkeillään ja liikutaan oppituntien aikana koulun lähiympäristössä. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskunta järjesti myös keväällä 6.-8.4.16 urheilullisen retken Saariselälle. Ohjelmaan kuului keilaamista, laskettelua, hiihtoa, uintia ja vierailu Angry Bird puistossa. 2.2. MUU TOIMINTA Työelämään tutustuminen Työelämään tutustutaan työpaikoilla luokkien E - 9 aikana yhteensä 16 työpäivää; tänä lukuvuonna 8. ja 9. luokalla 5 työpäivää viikolla 9. TET -jaksojen tavoitteena on saada tietoa eri ammateista ja virikkeitä oman elämänuran suunnitteluun. TET -jaksoilla oppilaat saavat myös mahdollisuuden toimia työyhteisön jäsenenä. TET -jakson aikana oppilaat laativat kirjallisen raportin työviikostaan ja työpaikan vastuuhenkilö arvioi jakson lopuksi harjoittelijan työskentelyä. Työelämään ja koulutukseen tutustutaan tutustumiskäynnein kaikilla peruskoulun luokilla.
3. OPETUKSEN OHEISTOIMINNOT 3.1. OPPILASHUOLTO 3.1.1. Kouluruokailu Koululla toimii oma keittiö. Päivittäin tarjotaan lounas klo 10.30 alkaen. Kaikille koulussa oleville tarjotaan klo 12.45 välipala. Ruokalistan (periodi 6 viikkoa) laatii keskuskeittiö ja tilauksista vastaa keittäjä. Arviointi ja johtopäätökset: Kokeilimme ruokailun myöhentämistä noin 10 minuutilla, jotta saimme järjestettyä oppilaille yhden pitkän välitunnin. Järjestely toimi hyvin, joten jatkamme syksyllä samaan tapaan. 3.1.2. Tapaturman hoito ja terveydenhuolto Lainsäädäntö Kunnan tehtävät kouluterveydenhuollossa on määritelty kansanterveyslaissa, jonka mukaan kouluterveydenhuoltoon kuuluvat koulujen terveydellisten olojen valvonta sekä niiden oppilaiden terveydenhoito sekä terveydentilan toteamista varten tarpeellinen erikoistutkimus. Tavoitteet ja tehtävät Kouluterveydenhuollon tehtävänä on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon, muun henkilöstön, opettajien ja vanhempien kanssa. Kouluterveydenhuollon tehtävät voidaan jakaa neljään alueeseen: osallistuminen koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen koulun työolojen ja koulutyön terveellisyyden ja turvallisuuden valvonta ja edistäminen oppilaan terveyden ja hyvinvoinnin seuraaminen, arviointi ja edistäminen osallistuminen oppimisen, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnistamiseen ja selvittämiseen yhteistyössä muun oppilashuoltohenkilöstön ja opetushenkilöstön kanssa. Oppilaiden hyvinvoinnin ja terveyden seuranta Määräaikaiset koko ikäluokkaa koskevat terveystarkastukset ja seulontatutkimukset muodostavat kouluterveydenhuollon rungon ja mahdollistavat jokaisen oppilaan ja hänen perheensä tapaamisen. Terveystarkastuksilla ja seulontatutkimuksilla arvioidaan monipuolisesti oppilaan fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa ja pyritään löytämään mahdolliset sairaudet sekä terveyttä ja hyvinvointia uhkaavat tekijät. Terveystarkastuksissa oppilaat arvioivat omaa vointiaan ja kouluselviytymistään, kuvaavat kokemuksiaan terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä tuovat esille niitä koskevia huolia. Vanhemmat kutsutaan osallistumaan mahdollisimman useisiin terveystarkastuksiin. He voivat tapaamisten yhteydessä tuoda esille omat näkemyksensä koululaisten hyvinvoinnista. Koulu ja erityisesti oma opettaja osallistuvat lapsen hyvinvoinnin arviointiin kertomalla oman näkemyksensä hänen oppimisestaan ja koulukäyttäytymisestään. Tavoitteena on, että terveydenhoitaja tapaa jokaisen oppilaan lukuvuoden aikana. Oppilaiden terveystarkastukset jaetaan neljään ryhmään Laaja-alaiset terveystarkastukset, joita on kolme peruskoulun aikana 1., 5. ja 8. luokalla. Niihin osallistuvat sekä terveydenhoitaja että lääkäri. Kahdeksasluokkalaisille kirjoitetaan Nuorison terveystodistus (lääkärintodistus, maksuton) ja otetaan kantaa mahdollisiin ammatinvalintaan vaikuttaviin tekijöihin. Terveydenhoitajan ja oppilaan terveystapaamiset laaja-alaisen terveystarkastuksen välivuosina Seulontatutkimuksia ja tarkastuksia tehdään tiettyjen tautien ja ongelmien löytämiseksi sovitun ohjelman mukaan kohdennetut terveystarkastukset riskiryhmiin kuuluville tarvittaessa. Terveydenhoitaja on tavattavissa numerosta 040 846 3078 Oman alueen vastaanottoavustaja puh. 040 518 01 78 Terveyskeskuksen päivystys 24 tuntia vuorokaudessa, puh 040 770 9187.
3.1.3. Koulukuljetukset Koulukuljetukset hoidetaan päivittäin sekä linja- että tilausliikenteen kalustolla. Kuljetukset tulevat aamuisin koululle klo 8.45 mennessä. Koulusta kotiin kuljetukset lähtevät koululta 13.00, 13.45 ja 14.30 tai mahdollisten oppilaskerhojen jälkeen. Ne on porrastettu siten, että lainmukaiset matkaan ja odotukseen säädetyt ajat eivät ylity. Päivittäinen kuljetuslista on lähetetty koteihin. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskuljetuksiin tuli muutoksia kuljettajien ollessa muissa kuljetustehtävissä. Kuljetukset pyrittiin kuitenkin hoitamaan mahdollisimman pian. Kuljettajat järjestelivät kuljetukset niin, että oppilaille tuli mahdollisimman vähän odotusaikaa. He ilmoittivat muutoksista koululle ja koululta ilmoitettiin koteihin. 3.1.4. Muut tukitoimet Sevettijärven koulun erityisopetuksen konsultoinnin kordinaattori on ala-asteen koulun rehtori Pirkko Olli. Koulussa ei ole koulunkäyntiavustajaa. Inarin kunnassa on aloittanut työssään myös koulukuraattori Jaana Leskinen. Ariointi ja johtopäätökset: Koululla oli 6kk ajan työkokeilussa koulunkäyntiavustajan työhön tutustumassa yksi henkilö. Koulukuraattorin viransijaisuutta teki Hanne Pohjonen. 3.1.5 Oppilashuollon tehtäväkenttä Oppilaitoskohtainen monialainen oppilas- ja opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa. Oppilashuollossa ovat apuna kouluterveydenhoitaja ja perheneuvola, koulukuraattori ja mahdolliset muut sidosryhmät jotka kutsuu koolle ryhmän johtajaksi nimetty viranhaltija. Olemme tiiviissä yhteistyössä kouluterveydenhoitajan sekä koulukuraattorin kanssa. Korostamme koulumme toiminnassa läpäisyperiaatteella terveellisiä elämäntapoja sekä kulttuuri-identiteetin vahvistamista. Inarin kunnassa on laadittu Inarin kunnan perusopetuksen ja lukio-opetuksen oppilashuoltosuunnitelma. Sevettijärven koulussa noudatetaan sivistyslautakunnan 11.5.2005 :ssä 58 hyväksyttyjä järjestyssääntöjä. Sevettijärven koululla on kiusaamisenestämissuunnitelma. Välituntien aikana valvojina toimivat vuorollaan koulun opettajat. 3.2. OPPILASKUNTATOIMINTA Koulussamme toimii oppilaskunta, johon kuuluvat koulun kaikki oppilaat. Oppilaskunnan ohjaajana toimii Johanna Nieminen. Oppilaskunta ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, järjestää teemapäiviä, kerää rahaa retkien järjestämiseen sekä valitsee keskuudestaan edustajat nuorisovaltuustoon. 3.3. JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA VALVONTATOIMINTA Koulumme järjestyssäännöt on tehty yhdessä oppilaiden kanssa. Ne ovat sivistyslautakunnan hyväksymät 11.5.2005 :ssä 58. Sivistyslautakunta on hyväksynyt koulumme pelastussuunnitelman 13.4.2011/33 sekä koulumme turvallisuusohjeet 10.11.2010/109. Inarin kunnan opetussuunnitelmaan on tullut muutos koskien oppilas ja opiskelija huoltoa 1.8.2014. Inarin kunnassa on laadittu keväällä 2015 Inarin kunnan koulujen yhteinen oppilashuolto suunnitelma joka hyväksyttiin 23.6.2015 lautakunnassa. Suunnitelma astui voimaan heti. Lisäksi koululla on kriisisuunnitelma.
4. YHTEISTYÖ 4.1. KOTIEN JA KOULUN YHTEISTYÖ Koulutyön tavoitteisiin pyritään yhteistyössä kotien kanssa. Vanhempia tavataan mm. vanhempainilloissa, retkien yhteydessä, koulun tilaisuuksissa ja henkilökohtaisissa tapaamisissa. Jatkamme yhteisiä illanviettoja ja pidämme perheillan heti lukuvuoden alkajaisiksi 9.9.2015. Perheillassa keskustellaan yhteisistä asioista, syödään yhdessä valmisteltua ruokaa, kisaillaan ja pelataan. Tänä vuonna jatketaan Inarin kunnan koulujen kehittämisalueeksi valittua kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämistä. Keväällä 2015 vanhemmilta kerätyn palautteen pohjalta nousi kehittämisen kohteeksi positiivisen palautteen antaminen lapsille. Tavoitteemme on kehua lapsi päivässä. Välineenä käytämme Wilman viestejä tai muuta viestintätapaa, siten että positiivinen palaute tulee tiedoksi myös vanhemmille. Arviointi ja johtopäätökset: Kehu lapsi päivässä tavoite Wilman kautta jäi toteutumatta. Palautteenanto tapahtui suullisesti. Perheet saivat tietoa vuoden aikana tietoa lapsensa vahvuuksista ja kehittämisen kohteista. 4.2. YHTEISTYÖ MUIDEN KANSSA Norjan Neidenin Fossheimin koulu Koulujen välinen yhteistyö aloitettiin yli 20 vuotta sitten. Aikuisväestön kanssakäymiselle rajanaapureitten kesken on pitkät perinteet mm. porotalous, kaupankäynti ja ortodoksisen kirkon tapahtumat. Koulujen yhteistyöllä on mahdollistettu myös lasten ja nuorten toiminta rajan yli. Toiminnan tavoitteena on kasvattaa oppilaita kansainvälisyyteen ja toisten kulttuurin ymmärtämiseen. Yhteistyön kielinä käytetään norjaa, suomea, englantia ja ruotsia. Yhteistyömuotoja ovat leirikoulu, osallistuminen kummankin kulttuurin juhliin ja tapahtumiin. Yhteistyötä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Osallistutaan Kolttakuttuurisäätiön järjestämiin tapahtumiin ja suunnitellaan heidän kanssa yhteisiä teema- ja juhlapäiviä. Sevettijärven koulun opettajat tekevät yhteistyötä Inarin kunnan muiden koulujen opettajien kanssa osallistumalla yhteisiin koulutuksiin ja jakamalla tietoja, taitoja ja osaamistaan muidenkin käyttöön. Yhteistyötä tehdään myös kunnan muiden tahojen kanssa sekä ortodoksi ja luterilaisen kirkon kanssa. 4.3. TIEDOTTAMINEN Työsuunnitelma, työjärjestys sekä tiedotteet koteihin ovat Wilmasta. Tarpeen mukaan koteihin lähetetään tiedotekirjeitä. Puhelut ja tekstiviestit täydentävät yhteydenpitoa. Opettajat ja vanhemmat harjoittelevat edelleen yhteydenpitoa Wilman avulla. Opettelemme myös pedanetin käyttöä ja pohdimme soveltuuko se Wilman lisäksi kodin ja koulun väliseen viestintää. Arviointi ja johtopäätökset: Wilman käyttö kodin ja koulun välisessä viestinnässä on jäänyt vähäiseksi koulussamme, sen kuitenkaan vaikuttamatta hyvään viestintään koulun ja kodin välillä. Peda.net ympäristön käyttöä koulun toiminnasta tiedottamiseen jatkamme edelleen.
5. KOULUN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 5.1. LUKUVUODEN KEHITTÄMISKOHTEET Kunnan sivistystoimi järjestää opetuksen laadunhallintaprojektin 2012 2016. Projektin aikana tarkastellaan rakenteiden ja opetuksen laatua. Opetussuunnitelma 2016 tekeminen jatkuu Lapin koulujen yhteistyönä. Samanaikaisesti pidämme huolta hyvästä työilmapiiristä sekä koltansaamen kielen ja kulttuurin vaalimisesta. Inarin kunnan koulujen yhteiseksi kehittämiskohteeksi on valittu lukuvuodelle 2015 2016 kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisen jatkaminen teemalla "Kehu lapsi päivässä" ja "kaikki samanlaisia, kaikki erilaisia". Arviointi ja johtopäätökset: Kehu lapsi päivässä toteutui kohdan 4.1 mukaisesti 5.2. LUKUVUODEN ARVIOINTIKOHTEET JA -MENETELMÄT Opetuksen rakenteiden ja laadunhallintaa toteutamme Inarin kunnan koulujen arviointisuunnitelman 2013 2015 mukaisesti. Työyhteisökokouksissa ja viikkopalavereissa käymme läpi työhön liittyviä asioita keskustellen. Inarin kunnan koulujen yhteiseksi kehittämiskohteeksi oli valittu lukuvuodelle 2014 2015 kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittäminen. Sevettijärven koululla pidettiin syyskuussa 2014 Suomen vanhempainliiton Ryhmäyttävä vanhempainiltamallia soveltaen toiminnallinen vanhempainilta. Sen avulla saatiin vanhemmat aktiivisesti osallistumaan yhteisiin perheiltoihin, jotka ovat osaltaan auttamassa aina parempaan kodin ja koulun avoimeen ja luottamukselliseen yhteistyöhön, koulun Me-hengen kehittymiseen sekä lasten koulunkäynnin sujuvuuteen. ("Vanhemmat kulttuurien sillanrakentajina" -VARSI-projektin malli, Suomen vanhempainliitto) Tavoitteenamme oli, että illan päätteeksi sovitaan kodin ja koulun puolivuosittaisesta yhteisestä tapahtumaillasta, jonka koolle kutsujana toimii koulun henkilökunta ja yhdessä vanhempien ehdotusten pohjalta mietitään millainen kunkin illan teema voisi olla. Kokoontumisia järjestettiin vuoden aikana kaksi ja syksyllä pidetään uusi perheilta, jossa sovitaan uusista yhteisistä tapahtumista. Toiseksi kehittämiskohteeksi valittu "kaikki samanlaisia, kaikki erilaisia" toteutamme omassa koulussa pitkin vuotta huomoimalla erilaisuuden sietoa ja ottamalla vastaan eri-ikäisiä ja erikulttuureista tulevia ihmisia. Sevettijärven koulu ei pysty osallistumaan Ivalossa järjestetävään teemapäivään, koska olemme silloin Turussa esiintymismatkalla. Olemme kutsuneet koululle Planin lapsen oikeuksien lähettilään puhumaan lasten oikeuksista ja kehitysmaiden lasten arjesta. Saamenpäivänä järjestämme koulun entisille opettajille, henkilökunnalle ja oppilaille mahdollisuuden tulla viettämään aikaa oppilaiden ja opettajien kanssa. Pidämme myös tarinointi tuokion ja pelaamme yhdessä pelejä ja leikimme leikkejä. Koulutyötä tehdään lukuvuoden aikana näkyväksi Pedanet ympäristössä. Oppilaat tuottavat kuvia ja tekstiä tapahtumista, heitä itseään innostavista tunneista ja aiheista. Lisäksi oppilaat voivat dokumentoida tuotoksiaan (mm. kuvaa, tekstiä tai videoita) ja jakaa niitä koulun Pedanet sivuilla. Vanhemmilta on pyydetty lupa tällaiseen toimintaan. Opettajat huolehtivat, että sisältö noudattaa tekijänoikeuksia eikä loukkaa tai vahingoita ketään. Pyrimme myös lisäämän Wilman käyttöä viestien ja tiedotteiden jakamiseen. osittan Arviointi ja johtopäätökset: Pidimme syksyllä perheiden peli-illan ja keväällä toiminnallisen vanhempainillan, jonka aiheena oli uudistu opetussuunnitelma. Saamenpäivänä olimme vieraina Ivalon ala-astella, jossa esittelimme kolttakulttuuria juhlassa ja työpajoissa. Peda.net ympäristön käyttö jäi vähäiseksi. 5.3. OPETTAJIEN TÄYDENNYSKOULUTUS 5.3.1. VESO-koulutus
Lukuvuoden aikana pidetään yksi oma VESO-päivää sekä osallistutaan yhteen kunnan sivistystoimen järjestämään VESO -päivään. Rehtori hyväksyy kolmanneksi VESO-päiväksi opettajan esityksestä jonkin koulutuspäivän, johon opettaja on osallistunut työajan ulkopuolella. VESO:n voi tehdä myös kahtena puolikkaana Veso:na. 5.3.2. Opetusalan koulutus Koulutusta tuetaan ja kannustetaan siten, että koulutyön kehittämiseen saadaan aina ajankohtainen tieto ajankohtaisista asioista. Osallistutaan kiinnostuksen ja mahdollisuuksien mukaan ainejärjestöjen, täydennyskoulutuskeskuksen, opetushallituksen, Elyn, kunnan, Avin, Saamelaiskäräjien ja muiden järjestämään sopivaan ja tarkoituksenmukaiseen koulutukseen. Näistä päätetään joka kerta erikseen.