Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta"

Transkriptio

1 Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät lk oppilasta lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta Kouluni aikuiset ovat ystävällisiä. Tulen mielelläni kouluun (83,73%). Oppilaat 3.-5lk: Olen tehnyt itsearviointia omasta koulutyöskentelystäni. Saamani arviointi on kannustanut minua oppimisessani. Tiedän millä perusteella koulusuorituksiani arvioidaan. Koulun aikuiset arvostavat mielipiteitäni. Koulun viestintä on avointa. Koulun sähköisen viestinnän välineet ovat toimivia. Lapseni koulun henkilöstöä on helppo lähestyä. Koulun henkilökunta arvostaa mielipiteitäni. Kouluni toimintakulttuuria kehitetään henkilöstön yhteistyönä (100 %). Koulussani toteutetaan jaettua johtajuutta. Koulussani kannustetaan oma-aloitteisuuteen. Koulussani sisäinen viestintä toimii hyvin. Kouluni talouden johtaminen on avointa.

2 Kehittämiskohteet 21,49 % 1.-2.lk oppilaista ilmoitti, ettei voi osallistua koulupäivän toiminnan suunnitteluun. Huoltajat kokevat, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa lapsensa koulun toiminnan suunnitteluun (13,03 %), mutta sitä ei pidetty niin tärkeänäkään. Tilanne on parantunut, sillä 2014 arvioinnissa tulos oli 18,75 %. Koulun toimintaa koskevien kyselyjen tuloksista ei ollut saatu tietoa (14,71 %). Edellinen tulos 2014 oli 18,52 %. Oppimisympäristö ja turvallisuus Minulla on turvallinen olo koulussa. Minulla on kavereita koulussa. Oppilaat 3.-5.lk: Kouluni tilat ovat terveelliset. Koulussani on tarpeeksi opetusvälineitä. Minulla on turvallinen olo koulussa. Lapseni koulun tilat ovat viihtyisiä. Lapseni koulun piha-alue mahdollistaa monipuolisen toiminnan. Lapseni koulun opetusvälineet tukevat monipuolista oppimista. Koulussani on toimiva kiusaamisen vastainen suunnitelma. Turvallisuuteen liittyviä harjoituksia järjestetään säännöllisesti. Koulutilojen terveellisyydestä pidetään huolta. Koulussani on ajanmukaiset tieto- ja viestintätekniikan välineet. Kouluni piha-alue ja yhteiset tilat edistävät koulussa viihtymistä. Kehittämiskohteet

3 Osa oppilaista kokee, että koulussa ei noudateta yhteisesti sovittuja pelisääntöjä 18,49 % (14,01 %, 2014). Kouluni piha-alue ei mahdollista monipuolista toimintaa (17.08 %). Kouluni tilat eivät ole viihtyisiä (17,08 %). Huoltajien pohdinnat koulun tilojen terveellisyydestä ovat vähentyneet (12 % 8.87 %). Opetushenkilökunta oli huolissaan lähiympäristön liikennejärjestelyjen turvallisuudesta (47.62 %). Opetushenkilökunta on sitä mieltä, että koulun tilat eivät ole tarpeeksi hyvät edistääkseen oppilaskeskeisten työmuotojen käyttöä ja että tilat mahdollistaisivat monipuolisia työskentelytapoja opetuksessa (18,37 %). Opetus Opin koulussa tärkeitä asioita Voin liikkua koulupäivän aikana tarpeeksi. Oppilaat 3.-5.lk: Opin koulussa tärkeitä asioita ja taitoja. Liikun jokaisen koulupäivän aikana yhteensä vähintään tunnin. Minulla on osaavia opettajia. Minulla on mahdollisuus käyttää tietokoneita ja muita tietoteknisiä välineitä oppimisessani. Lapsellani on osaavia opettajia. Lapseni oppii koulussa oikeita asioita. Lapseni opetuksessa käytetään monipuolisia työskentelytapoja. Toteutan opetustani yhteistyössä muiden opettajien kanssa. Opetusryhmieni oppilaat saavat riittävästi opettajan ohjausta. Kouluni resurssit antavat mahdollisuuden monipuoliseen opetukseen.

4 Opetussuunnitelma on perustana kouluni kehittämiselle. kehittämiskohteet 3.-5.lk oppilaat kokivat, että työrauhaa pitäisi parantaa luokassa 26,67 %. (2014, 17,22 %) % 1.-2.lk oppilaista ilmoitti, ettei voi käyttää koulussa tietokonetta tai tablettia oppimisessa. Huoltajat eivät olleet tyytyväisiä opetusryhmien kokoon (33,33 %) ja olivat huolissaan myös, että lapseni koulussa ei ole riittävästi kasvatus- ja opetushenkilöstöä (20,63 %). Opetushenkilökunnasta 13,64 % kokee, että luokassa ei voi työskennellä rauhassa. Yhteistyö ja koulunkäynnin tukeminen Kouluni aikuiset auttavat minua kun tarvitsen apua. (96,77 %) Oppilaat 3.-5.lk: On hyvä, että huoltajani tietävät kuinka koulunkäyntini sujuu. Saan kouluni aikuisilta apua jos minulla on huolia. Saan tukea, jos minun on vaikea oppia jotain asiaa. Opettajilla on minulle aikaa. Kodin ja koulun yhteistyö on lähtökohdiltaan myönteistä. Kodin ja koulun yhteistyö toimii hyvin. Lapseni käy mielellään koulua.

5 Kodin ja koulun yhteistyö on toimivaa. Yksilökohtainen oppilashuolto toimii koulussani hyvin. Oppilaita koskevien ongelmatilanteiden hoitamiseen on olemassa selkeät, yhdessä sovitut toimintatavat. Koulussani on käytössä yhteisesti sovitut toimintatavat eri nivelvaiheisiin. kehittämiskohteet Oppilaat eivät tule mielellään kouluun 16,75 % 1.-2.lk ja 24,36 % 3.-5.lk. 15,95 % 3.-5.lk oppilaista toteaa, että kouluterveydenhoitajalle ei ole helppo päästä. Huoltajat kokevat, että koulussa ei tarjota riittävästi koulukuraattorin (20 %) - ja terveydenhuollon (17,91 %) palveluita. Opetushenkilöstö on sitä mieltä, että oppilaat eivät saa riittävästi opettajan tarvitsemaansa tukea 14,29 %. (21,43 %, 2014). Yleisarvosana koulun toiminnasta (kouluarvosana-asteikolla) 3.-5.lk oppilaiden keskiarvo 8,69 (2014 8,67) ja kaikkien koulujen keskiarvo 8,29. Huoltajien keskiarvo 8,97 (2014 8,80) ja kaikkien koulujen keskiarvo 8,53. Opetushenkilöstön keskiarvo 9,17 (2014 8,65) ja kaikkien koulujen keskiarvo 8,3. Vapaasta palautteesta noussutta: Oppilaat ovat tyytyväisiä opettajiin ja koulussa heillä on kavereita. Ruokailu jakoi mielipiteitä puolesta ja vastaan. Koulukiusaaminen nousi esiin 3.-5.lk muutamissa vastauksissa. Liikuntaa ja tablettien käyttöä toivottiin lisää.

6 Huoltajat ovat tyytyväisiä opetushenkilökuntaan ja koulun tiloihin. Huoltajat haluaisivat enemmän lapsensa henkilökohtaista palautetta opiskelun sujuvuudesta, heidän mielestään kaksi kertaa lukuvuodessa annettava itsearviointilappu ei ole riittävä. Kyselylomake on liian pitkä.

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147 Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 1. Vastaajan sukupuoli 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% Nainen 84% Mies 14% En halua sanoa 2% 2. Valitse koulu, jota oppilas käy

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Perusopetuksen huoltajakysely Yhteenvetoraportti, N=, Julkaistu:.. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Kotikunta Vastaus Lukumäärä Prosentti % % % 8% %. Kitee Tohmajärvi,%,%,%,%. Rääkkylä,%,%

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu Huoltajakysely07 Jynkänlahden koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissak uusen j

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2015 - Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2016 - Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1 13.6.2014 1 (12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1-40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Helsinki Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Vantaa Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Espoo Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Kauniainen. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Kauniainen. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Kauniainen Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 5.5.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2015 Samaa mieltä Lpr 2015 Samaa mieltä

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 29.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2016 Samaa mieltä Lpr 2016 Samaa mieltä

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 15.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, 2013 1 (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 Samaa tai täysin samaa mieltä Lpr 2013 Eri tai täysin eri mieltä Lpr 2015-150

Lisätiedot

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu) Sivu 1/5 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 64 vastaajaa 32 (50 %) 32 (50 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän tilava

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Sivu 1/5 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 59 (58 %) 42 (42 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 5.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän tilavia Luokkien

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 18.6.2013 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-80% -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 120% Luokat ovat riittävän tilavia

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Tammikuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Tammikuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Näytetään 138 vastaajaa kyselyn vastaajien kokonaismäärästä 770 Suodatusehdot: Ehto 1: Vastausvaihtoehdot: Valkeavuori (Kysymys: Valitse koulu jota oppilas/opiskelija

Lisätiedot

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa . luokkien palvelukykykysely.. Heikki Miettinen . luokkien palvelukykykysely Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019

Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Suodatukset ei avoimia Tyytyväisyyskysely 2019 Näytetään 99 vastaajaa kyselyn vastaajien kokonaismäärästä 770 Suodatusehdot: Ehto 1: Vastausvaihtoehdot: Piispanlähde (Kysymys: Valitse koulu jota oppilas/opiskelija

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Espoo. PKS 2. luokkien palvelukykykysely ESPOO HeikkiMiettinen

Espoo. PKS 2. luokkien palvelukykykysely ESPOO HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 ESPOO..0 HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 ESPOO Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Vantaa. PKS 2. luokkien palvelukykykysely VANTAA HeikkiMiettinen

Vantaa. PKS 2. luokkien palvelukykykysely VANTAA HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 VANTAA..0 HeikkiMiettinen . luokkien palvelukykykysely 0 0 VANTAA Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISEN, KASVUN JA HYVINVOINNIN TUKI (OPETTAJAT) SEKÄ OPPIMISYMPÄRISTÖ JA SEN TUKI (OPETTAJAT JA OPPILAAT) Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille

Lisätiedot

Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio

Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio 1. Opetus ja oppiminen 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 Etenen ja menestyn opinnoissani suunnitelmieni mukaisesti 13 28 11 7 2

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 201 Helsinki Joulukuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 016 Espoo Joulukuu 016 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen huoltajat Luotu :45

Varhaiskasvatuksen huoltajat Luotu :45 Varhaiskasvatuksen huoltajat 2018 Luotu 25.05.2018 06:45 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Huoltajat 61 33 24 Yhteensä 61 33 24 Vastausprosentti 54.1% Lopettaneet 39.3% Kesken jättäneet

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

PKS taso. PKS 2. luokkien palvelukykykysely PKS TASO HeikkiMiettinen

PKS taso. PKS 2. luokkien palvelukykykysely PKS TASO HeikkiMiettinen PKS taso PKS. luokkien palvelukykykysely 0 0 PKS TASO..0 HeikkiMiettinen PKS. luokkien palvelukykykysely 0 0 PKS TASO Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot