Sipoon kunnan osavuosikatsaus tammi-elokuu 2014
SISÄLLYS sivu 1. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-ELOKUU 2014... 1 Yleinen kehitys... 2 2. KUNNAN TALOUDEN KEHITYS... 2 Tuloslaskelmaosa... 2 Rahoitusosa... 5 3. HENKILÖSTÖ... 6 4. INVESTOINNIT... 9 5. TOIMIALOJEN TALOUSARVIOIDEN TOTEUMA... 17
1. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2014 Osavuosikatsaus perustuu kirjanpidon elokuun lopun tilanteeseen ja siihen sisältyy kuluvan vuoden toinen tilinpäätösennuste. Koko kunnan tulos muodostunee käytettävissä olevan tiedon perusteella talousarviossa ennakoitua heikommaksi. Vuoden 2014 talousarvion lähtökohtana oli, että vuoden 2014 tulos muodostuisi 3,1 milj. euroa alijäämäiseksi. Tämä ei tule toteutumaan, vaan tulos muodostunee lähes 1,3 milj. euroa tappiolliseksi. Käyttötaloudessa toiminnan tuottojen ennustetaan olevan 1,6 milj. euroa yli talousarvion, tästä maanmyyntitulojen osuus on 0,8 milj. euroa, Tekniikka- ja ympäristöosaston Rakennusvalvonnan osuus 0,4 milj. euroa ja Sosiaali- ja terveysosaston 0,5 milj. euroa. Toimintakulut ovat ennusteen mukaan kehittymässä negatiiviseen suuntaan, talousarvioylityksen ennustetaan olevan 1,5 milj. euroa, josta sosiaali- ja terveystoimen talousarvio tulee todennäköisesti ylittymään noin 1,6 milj. eurolla ja Tekniikka- ja ympäristöosaston talousarvio noin 0,3 milj. eurolla. Sosiaali- ja terveystoimen ylityksen taustalla ovat pääosin toimeentulotukeen, työmarkkinatukeen ja erikoissairaanhoitoon liittyvät kustannukset. eseen sisältyy kuitenkin edelleen epävarmuustekijöitä erityisesti erikoissairaanhoidon osalta, koska lopulliset tiedot saadaan vasta tammikuussa 2015. Verotuottojen ennustetaan kokonaisuudessaan jäävän noin 0,3 milj. euroa budjetoidusta. Kunnallisveron tuottotavoite saavutetaan, kun taas kiinteistövero- ja yhteisöverokertymän oletetaan jäävän alle budjetoidun tason. Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan noin 0,2 milj. euroa talousarviossa ennakoitua heikompina, aivan kuten huhtikuun osavuosikatsauksessa esitettiin. Vuosikate on jäämässä 0,5 milj. euroa alle talousarvion eikä kata poistoja kokonaisuudessaan. Vuosikatteen alapuolella tulokseen vaikuttaa negatiivisesti Nikkilän sydämen purettaviin rakennuksiin liittyvä ylimääräinen poistokirjaus 0,8 milj. euroa, jota ei ollut budjetoitu. Kuluvan vuoden investoinnit ovat edelleen pienentyneet edellisestä ennusteesta ja ovat selkeästi alle talousarviolukujen. Kyseessä on kuitenkin seuraavalle vuodelle siirtyviä investointeja, joten vastaavat muutokset näkyvät vuoden 2015 talousarviossa. Sipoossa 15.10.2014 Pekka Laitasalo talous- ja hallintojohtaja 1
YLEINEN KEHITYS Väestö Tilastokeskuksen antamien lukujen mukaan Sipoon väkiluku oli joulukuun 2013 lopussa 18 914 ja elokuun 2014 lopussa 19 043, lisäystä 129 asukasta. Vastaava elokuun luku oli 18 774 vuonna 2012 ja 18 881 vuonna 2013. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa kunnan väkilukua on lisännyt kuntien välinen muutto 29 henkilöllä ja nettomaahanmuutto 57 henkilöllä. Syntyneitä on ollut 43 enemmän kuin kuolleita. Työttömyys Sipoon työttömyysaste oli elokuun 2014 lopussa 6,0 %, eli 0,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten. Koko maan työttömyysaste oli samaan aikaan 11,9 %. Sipoon työttömyysaste on siis koko maahan verrattuna puolta pienempi. Ajankohta Työttö myys-% Työttömät pitkäaikaiset Avoimet työpaikat yhteensä alle 25-v 31.8.2013 5,3 492 47 134 47 31.12.2013 5,9 552 60 147 45 31.8.2014 6,0 567 74 157 43 2. KUNNAN TALOUDEN KEHITYS VASTUUHENKILÖ (toimintakatteen jälkeiset erät): Talous- ja hallintojohtaja TULOSLASKELMAOSA (ulkoiset erät) mn euro TP2013 2013 1-8 2014 1-8 TA 2014 (TA14/Enn14) 1-1- Toimintatuotot 20,15 10,48 10,93 18,73 20,33 1,60 4,3 Toimintakulut -114,09-74,76-75,89-115,65-117,18 1,53 1,5 Toimintakate -93,94-64,28-64,96-96,92-96,85-0,07 1,1 Verotulot 84,86 56,69 57,41 87,19 86,90-0,29 1,3 Valtionosuudet 16,67 11,16 10,29 15,70 15,50-0,20-0,20 Rahoitustuotot ja -kulut: -0,70-0,33-0,19-0,83-0,90-0,07-43,6 Vuosikate 6,89 3,24 2,55 5,14 4,65-0,49-21,2 Suunnitelman mukaiset poistot -9,19-4,70-5,44-8,20-9,00-0,80 15,7 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tilikauden tulos -2,30-1,46-2,89-3,06-4,35-1,29 97,7 Tammi-elokuu Toimintatuotot ovat 0,5 milj. euroa suuremmat kuin vuoden 2013 tammi-elokuussa. Vesi- ja jätevesimaksut (muutos +0,2 milj. euroa) sekä Rakennusvalvonnan tarkastusmaksut (muutos +0,3 milj. euroa) ovat kehittyneet positiivisesti. Tontinmyyntitulot ovat kuitenkin alle edellisvuoden ja budjetoidun tason. 2
1 000 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Maanmyyntituotot 3 400 1 405 41,3 2 048,0 4 200 Toteutuneet toimintakulut ovat 65,8 % koko vuoden talousarviosta ja kasvaneet 1,1 milj. euroa (1,5 %) edellisvuoden elokuusta, mikä suurelta osin johtuu henkilöstökulujen ja palvelujen ostojen lisääntymisestä. Tammi-elokuun toimintakate on 0,7 milj. euroa huonompi kuin elokuussa 2013, ajan kulumisen suhteen kuitenkin talousarvion 2014 mukainen. Verotulot ovat kasvaneet edellisvuodesta 0,7 milj. euroa, kun taas valtionosuudet ovat pienentyneet 0,9 milj. euroa. Vuosikate on 0,7 milj. euroa edellisvuotta huonompi, ja tilikauden tulosta suhteessa edelliseen vuoteen heikentävät vielä 0,7 milj. euroa edellisvuotta suuremmat poistot. 2014 Toimialoilta saatujen tietojen perusteella arvioidaan, että budjetoidut 18,8 milj. euron toimintatuotot ylittynevät noin 1,6 milj. eurolla (Tekniikka- ja ympäristöosasto 0,4 milj. euroa, Sosiaali- ja terveysosasto 0,5 milj. euroa ja kunnanhallitus 0,8 milj. euroa) ja noin 115,7 milj. euron toimintakulut ylittynevät noin 1,5 milj. eurolla (Sosiaali- ja terveysosasto 1,6 milj. euroa ja Tekniikka- ja ympäristöosasto 0,3 milj. euroa). Toimintamenojen kehitykseen loppuvuonna sisältyy kuitenkin epävarmuustekijöitä erityisesti erikoissairaanhoidon osalta, mutta myös subjektiivisten oikeuksien osalta. Toimintakatteen arvioidaan olevan n. 0,07 milj. euroa talousarviota parempi. Verotulot ovat jäämässä alle budjetoidun tason, eron ollessa nyt talousarvioon noin 0,3 milj. euroa. Verolaji (milj. euroa) TP2013 2013 1-8 2014 1-8 TA 2014 (TA14/Enn14) 1-1- Kunnallisvero 75,31 54,29 55,01 76,54 76,50-0,04 1,3 Yhteisövero 3,10 2,19 2,23 3,30 3,20-0,10 1,8 Kiinteistövero 6,45 0,21 0,17 7,35 7,20-0,15-19,0 Yhteensä 84,86 56,69 57,41 87,19 86,90-0,29 1,3 3
1 000 Talousarvion mukaiset valtionosuudet ovat noin 15,7 milj. euroa, mikä alittunee 0,2 milj. euroa. milj. euroa TP2013 2013 1-8 2014 1-8 TA 2014 (TA14/Enn14) 1-1- Valtionosuus 16,69 11,16 10,29 15,70 15,50-0,2-7,8 Vuosikate 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 kk -mån Kum.Vuosikate 12 Kum.Vuosikate 11 Ta 2014 Kum.Vuosikate 13 Kum.Vuosikate 14 Tammi-elokuun vuosikate on 0,7 milj. euroa huonompi kuin vuotta aiemmin. ttu vuosikate on 4,65 milj. euroa ja alittaa budjetoidun 5,2 milj. euron vuosikatteen. ttu vuosikate riittäisi kattamaan poistot ainoastaan 51,7-prosenttisesti. 4
RAHOITUSOSA VASTUUHENKILÖ (rahoitus ja rahavarat): Talous- ja hallintojohtaja Rahoituslaskelma 1 000 euroa TP 2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% Toiminnan rahavirta 2 053 1 941 1 192 61,4 550-1 391 Investointien rahavirta -12 056-13 740-3 830 27,9-8 769 4 971 Investointimenot -18 074-17 240-5 248 30,4-13 102 4 138 Rahoitusosuudet investointimenoihin 7 100 13 13,2 133 33 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 6 012 3 400 1 405 41,3 4 200 800 Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset 1 1 1 1 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 12 000 10 000 10 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -9 883-9 800-6 271 64,0-9 283 517 Lyhytaikaisten lainojen muutos -359 8 000 Oman pääoman muutokset -1 385-20 -20 Muut maksuvalmiuden muutokset 15 781 12 000-1 070-8,9 12 000 Rahavarojen muutos 6 153 402-1 997-496,8-5 521-5 923 Sitovat tavoitteet Sitovat tavoitteet Tavoitetaso/seurantatapa Lainamäärä Lainamäärää kasvatetaan vain uusinvestointien rahoittamiseksi. Elokuun lopussa pitkien ja lyhyiden luottojen yhteissumma oli noin 1,7 milj. euroa suurempi kuin joulukuun 2013 lopussa. en mukaan lainamäärä 31.12.2014 ei kuitenkaan tule olemaan suurempi kuin vuotta aiemmin. Tavoitteessa pysyttäneen. Laina asukasta kohden on alle 2 800 euroa per 31.12.2014. Investoinnit sopeutetaan tavoitteeseen. Pitkä- ja lyhytaikainen lainakanta/asukas oli elokuun lopussa 2 850 euroa. en mukaan lainakanta tulee olemaan vuoden lopussa alle 2 800 euroa/asukas. Tavoitteessa pysyttäneen. 5
Lainakanta Pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen lainakannan kehitys 2014, milj. euroa Pitkäaikainen lainakanta oli elokuun lopussa 46,5 milj. euroa eli 2 441 euroa/asukas. Pitkä- ja lyhytaikainen lainakanta oli elokuun lopussa 54,5 milj. euroa eli 2 862 euroa/asukas. Valtuusto on talousarviossa myöntänyt kuluvalle vuodelle yhteensä 10 milj. euron lainanottovaltuudet. 1.1. ja 31.8.2014 välisenä aikana ei ole nostettu uusia pitkäaikaisia lainoja. Ottolainojen lyhennyksiä maksettiin 6,3 milj. euroa. Tammi-elokuun aikana on käytetty lyhytaikaista rahoitusta, suuruudeltaan 8 milj. euroa. en mukaan pitkäaikainen lainakanta olisi vuoden lopussa 43,5 milj. euroa eli 2 267 euroa/asukas ja lyhytaikaisia lainoja ei olisi. 3. HENKILÖSTÖ Henkilötyövuodet (htv) Henkilötyövuodet kuvaavat koko henkilöstön, eli työtä tekevien, palkkalistoilla olevien henkilöiden, työpanosta. Työpanos lasketaan muuttamalla osa-aikaiset kokoaikaiseksi, eli vakinaisen henkilön henkilötyövuosipanos on loppuvuodesta 1 ja esimerkiksi 50 %:n osa-aikaisuutta tekevän 0,5. Laskennallisesti yksi kokopäiväinen henkilötyövuosi on kuukausitasolla 0,08 htv. Vuoden 2014 henkilötyövuosilukuun lasketaan uuden suosituksen mukaisesti mukaan vain henkilöstön palkallinen aika, eli palkattomat vapaat eivät ole laskennassa mukana. Tammi-elokuun koko kunnan henkilötyövuosiluku oli 745,39 htv, kun se vuonna 2013 samaan aikaan oli 746,31 htv. Mikäli henkilötyövuosiluku laskettaisiin kahdeksan kuukauden perusteella koko vuodeksi, se tekisi 1 118,09 henkilötyövuotta (1 121 vuonna 2013). 6
Henkilötyövuodet vuositasolla: Osasto htv vuositasolla elokuun 2014 tilanteen mukaan htv vuositasolla heinäkuun 2014 tilanteen mukaan Yleishallinto ja kunnan johto 1 1 Talous- ja hallintokeskus 46 45 Kehitys- ja kaavoituskeskus 20 20 Sosiaali- ja terveysosasto 328 324 Sivistysosasto 603 600 Tekniikka- ja ympäristöosasto 120 119 YHTEENSÄ 1 118 1 109 Henkilöstömäärä Koko kunnan henkilöstömäärä (palkkalistoilla oleva) elokuun 2014 lopussa oli yhteensä 1 216 henkilöä, mikä elokuuhun 2013 verrattuna on yksi henkilö vähemmän. Kokonaishenkilöstömäärästä 258 henkilöä eli 21,2 % oli elokuussa määräaikaisia. Elokuussa 2013 määräaikaisia oli 20,8 %. Henkilöstömäärä jakautuu seuraavasti: Osasto/keskus Henkilöstöraportti 31.12.2013 Heinäkuu 2014 Elokuu 2014 Elokuu 2013 Yleishallinto ja johto 1 1 1 1 Talous- ja hallintokeskus 44 53 51 52 Kehitys- ja kaavoituskeskus 19 22 22 22 Sosiaali- ja terveysosasto 360 371 356 343 Sivistysosasto 667 600 656 661 Tekniikka- ja ympäristöosasto 126 141 130 138 YHTEENSÄ 1 217 1 187 1 216 1 217 Poissaolot Sairauspoissaolojen määrä kahdeksalta kuukaudelta on 10 491 pv, vuonna 2013 vastaavana ajankohtana sairauspoissaolojen yhteismäärä oli 9 865 pv. Kesän 2014 sairauspoissaolotilastossa näkyy selvästi uuden lain määräys, joka mahdollistaa vuosiloman ja säästövapaan siirron työkyvyttömyyden perusteella. 7
Sairauspoissaolojen palkkakustannukset sairaana olleiden työntekijöiden osalta olivat tammielokuussa 2014 yhteensä 797 706 euroa, joka on n. 64 600 euroa enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2013. Palkkakustannukset Palkkakustannuksissa tarkastellaan erikseen vakinaisen henkilöstön (tili 4002) ja vakinaisten opettajien (tili 4008) palkkoja sekä sijaisten palkkoja (tili 4004) ja opettajien sijaisten palkkoja (tili 4013). Palkkakustannusten osalta voidaan todeta, että vakinaisen henkilöstön palkkakulut ovat budjetoitua pienemmät, kun taas sijaisten palkkakulut ovat budjetoitua suuremmat. 1 000 TILI TOT tammielokuu 2014 TA 2014 TOT-% TOT tammi-elokuu 2013 - % 2014/2013 4002 Vakinaisten palkat 14 826 25 485 58,2 14 798 0,2 4004 Sijaisten palkat 2 631 1 376 191,2 2 164 21,6 4008 Opettajien palkat 4 723 7 554 62,5 4 663 1,3 4013 Opettajien sijaisten palkat 634 309 205,2 429 47,8 Muita palkkoja 3 583 5 593 64,1 3 821-6,2 Palkat ja palkkiot yhteensä 26 397 40 317 65,5 25 874 2,0 HTV 745,4 1 208 61,7 746,3-0,1 HTV, vuositason luvuksi muutettuna Laskennallinen keskipalkka/ /kk/htv Keskimääräinen vuosipalkka /v/htv 1118 1208 1119 2 951 2 889 35 414 34 670 8
4. INVESTOINNIT VASTUUHENKILÖT: Aineettomat hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto Osakkeet ja osuudet tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö kehitysjohtaja tilapalvelupäällikkö tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö Sitovat tavoitteet vuonna 2014 Sitovat tavoitteet Investointiohjelman mukaisten kohteiden suunnittelu- ja rakennuttamistehtävien hoitaminen Tavoitetaso/seurantatapa Investointiohjelman toteutumisen seuranta osavuosikatsausten yhteydessä Investointiohjelmaa on seurattu tavoitteen mukaisesti. Investoinnit, netto 1 000 TA 2014 Talousarvio muutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -3 420-3 420-1 507 44,1-2 750 670 Laajennusinvestoinnit, nykyisten kaavojen muutosalueet -1 050-1 050-12 1,1-360 690 Laajennusinvestoinnit, rakennukset -170-170 -6 3,6-120 50 Uudelleeeninvestoinnit, rakennukset -6 900-6 900-2 051 29,7-4 520 2 380 Perusparannukset -2 970-2 970-888 29,9-2 889 81 Kiinteistöjen osto -2 000-2 000-737 36,9-2 000 Kiinteistöjen myynti 3 400 3 400 1 405 41,3 4 200 800 Irtain omaisuus -500-500 -23 4,5-300 200 Osakkeet ja osuudet -130-130 -11 8,7-130 Yhteensä -13 740-13 740-3 830 27,9-8 869 4 871 9
LAAJENNUSINVESTOINNIT, INFRA 1 000 TA 2014 Talousarviom uutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet Tuotot ####### Kulut -3 420-3 420-1 507 44,1-2 750 670 Netto -3 420-3 420-1 507 44,1-2 750 670 Laajennusinvestoinnit, nykyisten kaavojen muutosalueet Tuotot Kulut -1 050-1 050-12 1,1-360 690 Netto -1 050-1 050-12 1,1-360 690 Laajennusinvestoinnit, rakennukset Tuotot ####### Kulut -170-170 -6 3,6-120 50 Netto -170-170 -6 3,6-120 50 LAAJENNUSINVESTOINNIT, UUDET KAAVA-ALUEET Infrastruktuuri-investointien kustannustehokkuutta parannetaan sekä suunnittelua että kilpailutusta kehittämällä. Lisäksi etsitään ratkaisua kunnan rakennustöiden yhteydessä syntyvien puhtaiden ylijäämämaiden sijoittamiselle Sipoon kunnan alueelle. Nykytilanne ja ennuste Katulinjauksiin on pyritty ja pyritään jatkossa vaikuttamaan entistä enemmän kaavoitusvaiheessa. Sillä on suora yhteys katujen rakennuttamiskustannuksiin. Söderkullaan on saatu sijoituslupa puhtaille ylijäämämaille. Tämä näkyy tulevissa infrastruktuurihankkeissa ylijäämämaiden kuljetuskustannusten alenemisena. Liikenneväylät ja puistot Sipoon kasvu edellyttää uusien asemakaava-alueiden toteuttamista. Tämä edellyttää sekä lisäpanostusta infrastruktuurin suunnitteluun ja rakentamiseen että tiiviimpää yhteistyötä mm. kaavoittajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Liikenneväylien osalta suurimmat investointikohteet ovat uusilla kaava-alueilla, mm. Taasjärven, Kartanonrinteen ja Sipoon Jokilaakson alueilla. Puistojen osalta suurin hanke on Taasjärven alueen puistojen toteuttaminen. Nykytilanne ja ennuste Taasjärvi III:n alueen kadut ovat valmistuneet murskepintaisina budjetoidun mukaisesti. Taasjärvi II:n alueella sijaitseva hulevesipuisto valmistuu syksyn aikana. Talousarvio alittuu hieman. Kartanonrinteen kadut ovat valmistuneet murskepintaisina. Kokoojakatu Kartanonrinne päällystetään syksyn aikana. Kohde toteutuu budjetoidun mukaisesti. Sipoon Jokilaakson vuodelle 2014 budjetoitu summa siirtyy lähes kokonaisuudessaan vuodelle 2015. Bastukärrin teollisuusalueen työt käynnistyvät vasta loppuvuodesta. Talousarvio alittuu. 10
Vesihuoltolaitos, kaava-alueet Vesihuoltolaitoksen uusien kaava-alueiden laajennusinvestoinnit keskittyvät vesihuollon toteuttamiseen mm. Taasjärven, Kartanonrinteen ja Sipoon Jokilaakson alueilla. Sipoon vesihuoltolaitos vastaa tämän lisäksi Viikinmäen puhdistamon 9. linjan rakentamiskustannuksista sopimuksen mukaisella 1,5 %:n osuudella. Nykytilanne ja ennuste Kartanonrinteen alueen osalta työt ovat valmistuneet jo vuoden 2013 puolella, ja jäljellä on takuuaikaisia korjaus- ja viimeistelytöitä. Taasjärvi III:n osalta työt ovat valmistuneet kesän 2014 aikana. Urakka toteutui budjetoidun mukaisesti. Sipoon Jokilaakson vesihuollon toteuttamisesta on laadittu yleissuunnitelma. Asemakaavan vahvistuminen on viivästynyt mm. muinaismuistokartoitusten ja -kaivausten vuoksi. Kunnallistekniikan rakentamisen ennustetaan alkavan vuoden 2015 alussa. Tälle vuodelle budjetoidut varat jäävät käyttämättä. Viikinmäen uusinvestoinnit etenevät aikataulussa ja talousarviossa. Sipoon vesihuoltolaitoksen vuoden 2014 uusinvestointien osuus Viikinmäen jätevedenpuhdistamon uusinvestoinneista on noin 90 000 euroa. Vesihuoltolaitos, haja-asutusalueet Vesihuoltolaitokselle muodostuu laajennusinvestointeja myös taajamien ulkopuolisten kohteiden toteuttamisesta. Näitä laajennusinvestointeja toteutetaan vesihuollon kehittämissuunnitelman mukaisesti. Vuonna 2014 haja-asutuksen investoinnit kohdistuvat Etelä-Paippisten ja Immersbyn alueille. Nykytilanne ja ennuste Harvaan asuttujen alueiden investoinnit määräytyvät Sipoon kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman mukaan. Kesäkuuhun 2014 mennessä on saatu valmiiksi ehdotus uudeksi vesihuollon kehittämissuunnitelmaksi, jossa on määritetty kymmeneksi vuodeksi eteenpäin harvaan asuttujen alueiden vesihuollon investointikohteet. Kehittämissuunnitelman mukaisesti harvaan asuttujen alueiden vesihuoltohankkeita toteutetaan tänä vuonna Antbackan, Herralan ja Gesterbyn alueilla. Harvaan asuttujen alueiden investointien osalta tullaan pysymään talousarviossa. LAAJENNUSINVESTOINNIT, NYKYISTEN KAAVA-ALUEIDEN MUUTOSALUEET Liikenneväylät ja puistot Liikenneväylien osalta laajennusinvestoinnit kohdistuvat pääosin Söderkullan alueen muutoskaavaalueille. Nykytilanne ja ennuste Hiekkamäentien jatkeen rakentaminen toteutetaan budjetoidun mukaisesti loppuvuoden 2014 aikana. Söderkullan K-kaupan asemakaavan muutokseen liittyvän K-kaupan laajennuksen suunnittelu ei ole vielä käynnistynyt ja näin ollen kadunrakennustöitä ei voida aloittaa vuonna 2014. 11
Vesihuoltolaitos Suunnittelukauden aikana laajennusinvestointeja tehdään pääosin Söderkullan alueelle ja myös jonkin verran Nikkilän muutoskaava-alueille. Nykytilanne ja ennuste Hiekkamäentien jatkeen rakentaminen toteutetaan budjetoidun mukaisesti loppuvuoden 2014 aikana. Liikunta- ja virkistysalueet Suunnitteilla olevan Hitån uimarannan rakennustyöt aloitetaan. Nykytilanne ja ennuste Uimarannan suunnitelmien hyväksyminen on siirretty vuodelle 2015. Talousarvio jää tältä osin lähes kokonaan toteutumatta. LAAJENNUSINVESTOINNIT, RAKENNUKSET Päivähoidon leikki-/asukaspuistojen rakennukset Taasjärven alueella avointa leikkipuistotoimintaa tukeva palvelurakennus toteutetaan vuoden 2014 aikana. Nykytilanne ja ennuste Taasjärven palvelurakennuksen suunnitelmat ovat valmistuneet, ja rakentaminen on käynnissä. Projekti on aikataulussa ja talousarviossa. Tulevien hankkeiden suunnitteluvaraus Investointisuunnitelmassa ei ole esitetty mitään hanketta käynnistettäväksi. Kuitenkin uusien hankkeiden käynnistäminen tulee ajankohtaiseksi heti, kun on tehty päätökset niiden toteuttamisesta. Talousarvion investointisuunnitelmaan on tämän takia tehty varaus mahdollisesti päätettävien uusien hankkeiden suunnittelun käynnistämiseksi. Nykytilanne ja ennuste 10 vuoden investointisuunnitelma valmistui kesällä 2014. Sen tuloksena aloitetaan syksyllä 2014 tulevien hankkeiden hankesuunnittelu. Hankevarausten suunnitteluun arvioidaan käytettävän noin puolet varatusta 100 000 eurosta. UUDELLEENINVESTOINNIT 1 000 TA 2014 Talousarvio muutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Uudelleeeninvestoinnit, rakennukset Tuotot ####### Kulut -6 900-6 900-2 051 29,7-4 520 2 380 Netto -6 900-6 900-2 051 29,7-4 520 2 380 12
Nikkilän sydän Suurin osa nykyisen Sipoon koulukeskuksen rakennuksista puretaan ja tilalle rakennetaan uusi yhteinen yläkoulu Sipoonjoen koululle ja Kungsvägens skolalle. Koulu mitoitetaan 738 oppilaalle ja se valmistuu syyslukukauden 2016 alkuun mennessä. Investoinnin tavoitteena on kustannustehokkuus sekä nykyaikaisten, muunneltavissa olevien tilojen aikaansaaminen. Suunnittelun tavoitteena on 12 brutto-m 2 /oppilas. Vuoden 2014 aikana vanha Sipoonjoen koulu puretaan, uuden koulun perustustyöt tehdään ja myös koulun varsinaiset rakennustyöt pääsevät alkamaan. Nikkilän sydän -hankkeeseen kuuluu liikuntasali, jonka toteuttamiseen kunta on sitoutunut. Liikuntasalin toteuttamisvuosi ja koko sekä kunnan investointimääräraha tältä osin tarkentuu hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Nikkilän sydämen investoinnin ensimmäinen vaihe joudutaan toteuttamaan ilman liikuntasalia, jotta Nikkilän sydämen ensimmäinen vaihe olisi sille tehdyn investointivarauksen (rakennustekniset työt ilman ensikertaisia kalusteita 16,3 milj. euroa) mukainen. Hankesuunnitelmapäätöksen yhteydessä tehdään tarkempi tarkastelu liikuntasalin toteuttamisesta ja liikuntasalin poisjättämisen vaikutuksista ja lopullinen päätös liikuntasalin toteutusajankohdasta. Ulkona sijaitsevat lähiliikuntapaikat (250 000 euroa) kuuluvat kuitenkin suunniteltujen investointien piiriin, ja ne toteutetaan koulun viimeistelyvaiheessa vuonna 2016. Nikkilän sydämen kokonaisinvestoinnin suuruus, jos liikuntasali rakennetaan heti, on arviolta 20,85 milj. euroa. Nikkilän sydämen investointi ilman liikuntasalia on arviolta 18,65 milj. euroa. Ilman liikuntasalia toteutettavan koulun kustannukset koostuvat seuraavista kustannuseristä: koulun rakennustekniset työt 16,30 milj. euroa ensikertaiset kalusteet 1,6 milj. euroa purkutyöt 0,50 milj. euroa lähiliikuntapaikka 0,25 milj. euroa Nikkilän sydän -hankkeeseen kuuluva lähiliikuntapaikkainvestointi on esitetty laajennusinvestoinneissa erillisenä hankkeena, eikä se näy tässä investointikokonaisuudessa. Tällöin Nikkilän sydämen kustannukset uudelleeninvestointien osalta ovat arviolta 18,40 milj. euroa, josta ensikertaisen kalustamisen osuus on arviolta 1,6 milj. euroa ja rakennusteknisten töiden osuus 16,8 milj. euroa. Vuoden 2014 osuus on 4,9 milj. euroa. Nikkilän sydämen kustannukset jakautuvat hankkeen toteutusvuosille siten, että vuoden 2014 kustannukset ovat lisääntyneet merkittävästi ja vastaavasti myöhempien vuosien kustannukset ovat pienentyneet. Hankkeen suunnittelu on vielä kesken ja kustannusjakoa tarkennetaan suunnitelmien edetessä. Valtuusto ottaa kantaa Nikkilän sydämen toteuttamiseen ja rakennusaikatauluun hankesuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Nykytilanne ja ennuste Nikkilän sydämen hankesuunnitelma hyväksyttiin helmikuussa 2014. Nikkilän sydän -hanke on suunnittelu- ja toteutusrytmiltään tiukka, ja talousarvion laadinnan yhteydessä suunnitelma oli vasta luonnosvaiheessa. Vuodelle 2014 talousarvioon tarkentui kustannusarvioksi 4,9 milj. euroa, josta ennustetaan toteutuvan 2,55 milj. euroa. Liikuntasali tullaan rakentamaan vasta Nikkilän sydämen kakkosvaiheen yhteydessä. Koko suunnittelutyö valmistuu ja urakkatarjoukset saadaan ja käsitellään syyskuun 2014 loppuun mennessä. Varsinaiset rakentamistyöt päästään aloittamaan suunnitelman mukaisesti viimeistään marraskuun alussa. 13
Nikkilän sosiaali- ja terveysasema Nikkilän sosiaali- ja terveysasema, jossa nykyisen terveysaseman tilalle rakennetaan kokonaan uusi sosiaali- ja terveysasema. Työ saadaan päätökseen, ja se valmistuu asiakkaiden käyttöön kesäksi 2014. Jäljellä olevia töitä ovat sisääntulokannen valmistus, pihatyöt sekä urakoiden loppulaskut. Kokonaisinvestoinnin suuruus on 15,5 milj. euroa, josta vuoden 2014 osuus on 1,97 milj. euroa. Nykytilanne ja ennuste Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman työt etenivät aikataulussa sekä kustannusarviossa ja valmistuivat kesäksi 2014. Etelä-Sipoon keskuskeittiö Etelä-Sipoon keskuskeittiö, jonne tullaan jatkossa keskittämään koko Etelä-Sipoon alueen ruoanvalmistus. Päivittäin siellä tullaan valmistamaan 3 000 ruoka-annosta kouluille sekä päiväkodeille. Kokonaisinvestoinnin suuruus on 4,7 milj. euroa, josta 4,52 milj. euroa on varattu vuodeksi 2015. Nykytilanne ja ennuste Etelä-Sipoon keskuskeittiö ei ole vuoden 2014 talousarviossa mukana. PERUSKORJAUSINVESTOINNIT 1 000 TA 2014 Talousarvio muutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Perusparannukset Tuotot 13 33 Kulut -2 970-2 970-901 30,3-2 922 48 Netto -2 970-2 970-888 29,9-2 889 81 Rakennukset Nuorisotila Pleissin ensimmäisen ja toisen kerroksen välille toteutetaan vuonna 2013 suunniteltu sisäpuolinen portaikko. Lisäksi ensimmäiseen kerrokseen toteutetaan koneellinen ilmanvaihto. Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman potilashissi uusitaan ja keittiö otetaan käyttöön. Sosiaali- ja terveysasema on kesällä 2014 valmis luovutettavaksi asiakkaalle. Rakennuksen 29, Juhlatalon, vesikatto uusitaan sekä tehdään tarvittavat toiminnalliset sisäpuoliset muutokset ja kosteusvauriokorjaukset siten, että rakennus saadaan käyttöön. Määräraha vuodeksi 2014 on 500 000 euroa. Nykytilanne ja ennuste Nuorisotila Pleissin työt ovat käynnissä ja valmistuvat syyskuussa 2014 aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman työt etenivät ja valmistuivat aikataulussa sekä talousarviossa. Juhlatalon rakennussuunnitelmat ja LVIS-suunnitelmat ovat valmiit. Rakentaminen alkoi kesäkuussa 2014. Juhlatalon kustannusarvio on 650 000 euroa talousarviossa olevan 500 000 euron sijaan. Syynä kustannusten lisäykseen on ensimmäisen kerroksen ja kellarin välipohjassa 14
todettu mikrobivaurio. Tämä on aiheuttanut rakenteisiin kohdistuvia lisätöitä, joita ei kustannusarviota lssdittaessa ollut tiedossa. Projekti valmistuu aikataulun mukaisesti vuonna 2014 sekä uuden kustannusarvion mukaisesti. Liikenneväylät ja puistot Peruskorjausinvestointeina tarkastelujaksolla toteutetaan huonokuntoisimpien katujen perusparannuksia Nikkilän ja Söderkullan alueilla sekä päällystetään sorapintaisia katuja lähinnä Nikkilän alueella. Katu- ja ulkovalaistuksen osalta lisäpanostusta edellyttää elohopeavalonlähteiden korvaaminen säädösten mukaisin valonlähtein elohopeavalonlähteiden valmistuksen ja maahantuonnin loppuessa EUdirektiivin mukaisesti vuonna 2015. Hankkeen kustannusarvio on 525 000 euroa ja se jakautuu vuosille 2014 2016. Puistojen osalta toteutetaan vuosittain yhden leikkipaikan perusparannustyöt ja ne alkavat Maaniityn leikkipuistosta, Söderkullassa. Joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä parannetaan pysäkkijärjestelyin sekä rakentamalla liityntäpysäköintialueita mm. HSL:n ja kunnan välisten sopimusten pohjalta. Nykytilanne ja ennuste Henkilöstöresursseista johtuen Nikkilän isommat peruskorjaushankkeet jäävät toteutumatta. Pienempiä kohteita kunnostetaan Nikkilän alueella. Talousarvio alittuu tältä osin. Syksyn aikana uusitaan Nikkilän ja Söderkullan alueen katuvalojen vanhimmat valaisimet sekä sähkökeskuksia budjetoidun mukaisesti. Maaniityn leikkipuiston kunnostustyöt ovat valmistuneet. Vesihuoltolaitos Viikinmäen puhdistamon perusparannuksen sekä Metsäpirtin kompostointikentän laajennuksen kustannuksista vesihuoltolaitos vastaa sopimuksen mukaisella 1,5 %:n osuudella. Vesihuoltolaitoksen peruskorjausinvestoinnit sisältävät Nikkilän keskustan vanhojen valurautaisten vesijohtojen ja betonisten viemärilinjojen saneeraukset sekä Lönnbackan pumppaamon saneerauksen. Nykytilanne ja ennuste Viikinmäen peruskorjausinvestoinnit etenevät aikataulussa ja talousarviossa. Sipoon vesihuoltolaitoksen vuoden 2014 peruskorjausinvestointien osuus Viikinmäen jätevedenpuhdistamon peruskorjausinvestoinneista on noin 40 000 euroa. Peruskorjausinvestoinnit on aloitettu tänä vuonna laatimalla verkoston kuntotutkimukset, joiden pohjalta määritellään tulevat saneerattavat verkosto-osuudet. Verkostosaneerauksissa tehdään yhteistyötä Katu- ja viheralueet -yksikön kanssa. Saneerattavien johtojen lisäksi peruskorjauksia on tehty myös useissa pumppaamoissa, kuten Nikkilän pääpumppaamossa ja Söderkullan kartanon pumppaamossa. Peruskorjausinvestointien osalta talousarvioon varattu määräraha alittuu. Kuntotutkimusten avulla varmistetaan tehokkaat ja oikein kohdistetut saneerausinvestoinnit. Kartoitukset vievät aikaa ja sen vuoksi saneerausmäärärahoja ei tänä vuonna ennätetä täysimääräisenä. 15
KIINTEÄ OMAISUUS 1 000 TA 2014 Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Lähinnä Nikkilän, Talman ja Etelä-Sipoon maa-alueiden ostosta neuvotellaan suunnitelmakaudella. Tontteja myydään Taasjärven, Söderkullan, Nikkilän kartanon, Vaahteramäen ja Bastukärrin alueilta. Nykytilanne ja ennuste Tuotot 3 400 3 400 1 405 41,3 4 200 800 Kulut -2 000-2 000-737 36,9-2 000 Netto 1 400 1 400 668 47,7 2 200 800 Maata on hankittu Söderkullan (14,7 ha) ja Nikkilän (10,5 ha) alueilta yhteensä 0,7 milj. euron edestä. Omakotitalotontteja on myyty 12 yhteensä 0,8 milj. eurolla (Hansaksen asemakaavaalueelta 2, Kartanorinteen asemakaava-alueelta 7 ja Taasjärven asemakaava-alueelta 1). Pähkinälehdon asemakaava-alueelta on myyty 1 kerrostalotontti 0,5 milj. eurolla. IRTAIN OMAISUUS 1 000 TA 2014 Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Esi- ja perusopetuksen uudet oppimisympäristöt (TVT) Kansalaisopiston uudet oppimisympäristöt Perheliikunnan edistämiseen liittyvät uudet oppimisympäristöt. Nykytilanne ja ennuste Tuotot Kulut -500-500 -23 4,5-300 200 Netto -500-500 -23 4,5-300 200 Kansalaisopiston uusiin oppimisympäristöihin on käytetty n. 30 000 euroa. Konekaluston hankinta (100 000 euroa) toteutuu suunnitellusti. OSAKKEET JA OSUUDET 1 000 TA 2014 Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteuma Tot-% Poikkeama Tuotot Kulut -130-130 -11 8,7-130 Netto -130-130 -11 8,7-130 Määräraha sisältää varaukset Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Kårkulla samkommun ja Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland -nimisten kuntayhtymien investointien kuntaosuuksia varten. Nykytilanne ja ennuste Kunta on maksanut Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän investointien kuntaosuuksia. 16
5. TOIMIALOJEN TALOUSARVIOIDEN TOTEUMA Yhteenveto toimialoittain (ulkoiset ja sisäiset erät) Keskusvaalilautakunta 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. 2014 Toimintatulot 24 28 28 28 #JAKO/0! Toimintamenot -2-24 -25 102,8-3 -25 21 622 Netto -2 3-3 3 49 #JAKO/0! Tarkastuslautakunta Toimintatulot Toimintamenot -36-47 -22 47,7-18 -47 3,9 20,9 Netto -36-47 -22 47,7-18 -47 3,9 20,9 Kunnanhallitus Toimintatulot 15 949 15 104 9 056 60,0 9 027 15 904 800 29 0,3 Toimintamenot -11 525-11 260-7 323 65,0-7 644-11 160 100-321 -4,2 Netto 4 424 3 844 1 733 45,1 1 383 4 744 900-292 25,3 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Toimintatulot 8 367 8 183 5 320 65 5 127 8 645 462 193 3,8 Toimintamenot -56 528-56 995-38 980 68-36 996-58 585-1 590 1 984 5,4 Netto -48 161-48 812-33 660 133-31 869-49 940-1 128 2 177 5,6 Sivistysvaliokunta Toimintatulot 4 445 4 708 2 899 61,6 2 745 4 673-35 154 5,6 Toimintamenot -49 917-51 070-33 291 65,2-32 599-50 840 230 692 2,1 Netto -45 472-46 362-30 393 65,6-29 855-46 167 195 846 1,8 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta Toimintatulot 13 040 12 959 8 464 65,3 7 657 13 328 369 807 10,5 Toimintamenot -17 742-18 502-11 085 59,9-11 576-18 770-268 -491-4,2 Netto -4 702-5 543-2 621 47,3-3 919-5 442 101 316-33,1 Yhteensä Toimintatulot 41 801 40 978 25 767 62,9 24 556 42 578 1 599 1 211 4,9 Toimintamenot -135 750-137 898-90 726 65,8-88 837-139 427-1 530 1 888 2,1 Netto -93 949-96 919-64 959 67,0-64 282-96 849 70 678 1,1 KUNTA YHTEENSÄ (ulkoiset ja sisäiset erät) 1 000 TP 2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 41 801 40 978 25 767 62,9 24 556 42 578 1 599 1 211 4,9 Toimintamenot -135 750-137 898-90 726 65,8-88 837-139 427-1 529 1 888 2,1 Toimintakate -93 949-96 919-64 959 67,0-64 282-96 849 70 678 1,1 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 1 121,1 1 207,6 745,4 61,7 746,3 1 159-49 1-0,1 17
Merkkien selitykset tavoite toteutunut jo tavoite ei ole vielä toteutunut, edetään kuitenkin aikataulun mukaan tavoite ei ole vielä toteutunut, ollaan aikataulusta myöhässä tai tavoite ei tule toteutumaan TOIMIALA: KESKUSVAALILAUTAKUNTA VASTUUALUE: VAALIT VASTUUHENKILÖ: Kunnansihteeri 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 24 27,8 28 28 #JAKO/0! Toimintamenot -1,9-24 -25 102,8-3 -25 21 621,6 Toimintakate -2 3-3 3 49-191,2 TOIMIALA: TARKASTUSLAUTAKUNTA VASTUUALUE: TILINTARKASTUS VASTUUHENKILÖ: Lautakunnan puheenjohtaja 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot #JAKO/0! Toimintamenot -36-47 -22 47,7-18 -47 4 20,9 Toimintakate -36-47 -22 47,7-18 -47 4 20,9 TOIMIALA: KUNNANHALLITUS VASTUUALUE: YLEISHALLINTO JA KUNNAN JOHTO VASTUUHENKILÖ: Kunnanjohtaja 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 15 949 15 104 9 056 60,0 9 027 15 904 800 29 0,3 Toimintamenot -11 525-11 260-7 323 65,0-7 644-11 160 100-321 -4,2 Toimintakate 4 424 3 844 1 733 45,1 1 383 4 744 900 351 25,3 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 62,9 69,3 43,4 62,7 42,6 66-1 2,0 18
Sitovat tavoitteet vuodeksi 2014 Sitova tavoite Toimenpide Mittari Talouden kattilankansiperiaate Talousarviokuri Talousarvion pitävyys nettotasolla Kattilankansiperiaatteiden mukaan henkilöstökulut ja toimintakulut voivat nousta edellisvuodesta vain inflaation verran. Tammi-elokuun 2014 henkilöstökulut olivat 2,9 % suuremmat ja toimintakulut 2,1 % suuremmat kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin, eli inflaatiota korkeammat. Vuosikatteella mitattuna toimintakate 1 8/2014 ei ole tulosarvion mukainen. Talouden kattilankansiperiaate Sopeutusohjelma Sopeutusohjelma laadittu jokaisella osastolla ja tulokset näkyvät vuoden 2015 talousarviossa Ohjelma on laadittu, se sisältyy vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Jatkuva parantaminen Keskijohdon tukeminen Suunnitelma ja toteutus keskijohdon tukemiseksi valmis Keskijohdon koulutusohjelma on käynnistetty talvella 2014 ja useita sparraus- ja koulutustilaisuuksia on järjestetty. Jatkossa järjestetään keskijohdon esimiesten tapaamisia kehittämisprosessien yhteydessä. 19
KUNNANHALLITUS Kumulatiivinen TULOSLASKELMA ELOKUU 2014 Toimintatuotot 1 000 31.8.14 TA2014 + muutos Tot - TA Tot-% 31. Tot-ed. vsi Tot / ed. vsi TP2013 elokuu huhtikuu Myyntituotot 1 553 2 547-994 61 % 1 629-76 95 % 2 530 2 547 2 547 Maksutuotot 34 27 7 127 % 24 10 142 % 81 27 26 Tuet ja avustukset 115 192-78 60 % 110 5 105 % 212 192 323 Muut toimintatuotot 7 354 12 338-4 984 60 % 7 264 90 101 % 13 126 13 138 12 338 Toimintatuotot yhteensä 9 056 15 104-6 048 60 % 9 027 29 100 % 15 949 15 904 15 234 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Henkilöstökulut - 2 599-4 109 1 510 63 % - 2 566-33 101 % - 3 997-4 109-4 108 Palkat ja palkkiot - 2 010-3 207 1 198 63 % - 1 999-11 101 % - 3 064-3 207-3 208 Henkilösivukulut - 589-901 312 65 % - 567-22 104 % - 933-901 -901 Eläkekulut - 473-723 251 65 % - 459-14 103 % - 718-723 -723 Muut henkilösivukulut - 116-178 61 65 % - 108-8 108 % - 215-178 -178 Palvelujen ostot - 4 035-6 048 2 013 67 % - 4 312 276 94 % - 6 416-6 048-6 039 Aineet, tarvikkeet ja tavarat - 114-349 235 33 % - 246 132 46 % - 281-349 -348 Avustukset - 45-53 7 86 % - 41-4 - 61-53 -63 Muut toimintakulut - 530-702 172 75 % - 480-50 110 % - 771-702 -702 Toimintakulut yhteensä - 7 323-11 260 3 937 65 % - 7 644 321 96 % - 11 525-11 160-11 260 Toimintakate 1 733 3 844-2 111 45 % 1 383 350 125 % 4 424 4 644 3 974 TULOSYKSIKKÖ: KUNNAN JOHTO 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 12 536 11968 7 133 59,6 7 035 12 768 800 99 1,4 Toimintamenot -928-1 031-723 70,1-613 -1 031 110 18,0 Toimintakate 11 608 10 937 6 410 58,6 6 422 11 737 800 209-0,2 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 1 1 0,7 67,0 0,7 1 TULOSYKSIKKÖ: TALOUS- JA HALLINTOKESKUS VASTUUHENKILÖ: Talous- ja hallintojohtaja 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 2 885 2 697 1 700 63,0 1 768 2 697-69 -3,9 Toimintamenot -6 292-6 164-4 009 65,0-4 204-6 064 100-195 -4,6 Toimintakate -3 407-3 467-2 309 66,6-2 435-3 367 100-263 -5,2 IT-toiminta Toimintatulot 2 366 2 378 1 499 63,0 1 509 2 350-28 -10-0,7 Toimintamenot -2 358-2 378-1 704 71,7-1 839-2 300 78-135 -7,3 Toimintakate 8 0-205 -330 50 50-145 -37,7 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 41,9 45,0 29,4 65,3 27,7 45 20
Sitovat tavoitteet vuodeksi 2014 Sitova tavoite Toimenpide Mittari Johdon mittariston käyttöönottaminen Selkeät, mittaristoon liittyvät talousarviotavoitteet asetetaan. Vuoden 2015 talousarviossa koko kuntaa koskevien, mittaristoihin liitettävien tavoitteiden asettaminen Mittaristo ei ole vielä käytössä, suunnittelu on aloitettu, toteutetaan vuoden 2015 talousarvion yhteydessä. It-palvelujen hallinnan parantaminen Sisäiset it-sopimukset otetaan käyttöön ja sisäistä laskutusta kehitetään. Sisäiset sopimukset käytössä Sisäisissä it-tilauksissa on muutettu hyväksymiskäytäntöä; tilaaja ja It-palvelut vahvistavat kirjallisesti keskenään tilauksen. Sisäisen tarkastuksen yhteydessä tehdään syksyn 2014 aikana analyysi sisäisten veloitusten järjestelmän toimivuudesta ja päätetään jatkotoimenpiteistä sekä siitä, miten järjestelmää kehitetään. Asiakaspalauteprosessin kehittäminen Luodaan ja otetaan käyttöön prosessi, jolla asiakaspalautteet käsitellään. Järjestelmä käytössä Palauteprosessi on luotu ja palautejärjestelmä on otettu käyttöön, näkyvyyttä on lisätty, ensimmäiset käyttökokemukset on saatu ja niitä on analysoitu. Palautetta analysoidaan säännöllisesti. Tällä perusteella jatketaan kehittämistä. TULOSYKSIKKÖ: KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS VASTUUHENKILÖ: Kehitysjohtaja 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 528 439 224 50,9 224 439-1 -0,4 Toimintamenot -4 305-4 065-2 591 63,7-2 828-4 065-237 -8,4 Toimintakate -3 777-3 626-2 368 65,3-2 604-3 626-236 -9,1 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 20,0 23,3 13,4 57,4 14,2 20 21
Sitovat tavoitteet vuodeksi 2014 Sitova tavoite Toimenpide Mittari Kunnan kasvun kannalta tärkeiden alueiden yleiskaavoittaminen Sibbesborgin osayleiskaavoitus Nikkilän kehittäminen Sibbesborgin osayleiskaavaluonnos nähtäville Jokilaakson asemakaavan ja Nikkilän keskustan kaavamuutosten hyväksyminen Nikkilän kehityskuvan päivitys Sibbesborgin osayleiskaavaluonnos asetetaan nähtäville joulukuussa 2014. Sipoon Jokilaakson asemakaava on ollut nähtävillä. Domino-korttelin ja OP-korttelin asemakaavat on hyväksytty keväällä 2014. Nikkilän Kulttuurikäytäväprojektiin osallistuminen Yhteistoiminnan kehittäminen kulttuuritoimen kanssa Tulosten hyödyntäminen Nikkilän kehityskuvan päivittämisessä Nikkilän taideohjelman laatiminen yhteistyössä Kulttuuripalvelutyksikön kanssa on käynnistymässä. Harava-kyselyn tulosten analysointi on meneillään. Maapoliittisten pelisääntöjen selkeyttäminen Maapoliittisen ohjelman päivittäminen Ohjelma hyväksytty Asiaa valmistellaan. Tavoitteena on, että asia käsitellään ennen vuodenvaihdetta. Elinkeino-ohjelman laatiminen Ohjelman valmistuminen. Ohjelma hyväksytty valtuustossa Kunnanhallitus on hyväksynyt Sipoon kunnan yritysohjelman 2014 2015. 22
Tehokas tiedottaminen elokuussa 2014 tapahtuvista suurista joukkoliikennemuutoksista, jotta siirtyminen uuteen joukkoliikennejärjestelmään olisi matkustajan kannalta mahdollisimman sujuvaa Viestintäsuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen yhteistyössä HSL:n ja Uudenmaan ELYkeskuksen kanssa Eri tiedotuskanavien monipuolisen hyödyntämisen seurauksena bussien uudet reitit, lipputuotteet ja aikataulut ovat yleisesti tiedossa Viestintäsuunnitelma on laadittu. Esitteitä on jaettu talouksiin. Joukkoliikennemuutoksista on myös tiedotettu myös kunnan nettisivuilla. Matkailun yhteismarkkinoinnin kehittäminen Markkinointiorganisaation luominen yhteistyössä alan yrittäjien kanssa Lisääntyneet matkailumäärät sekä Sipoon tunnettuus Kunta on sopinut sipoolaisyrityksen kanssa kansainväliseen markkinointiin liittyvästä yhteistyöstä. TOIMIALA: SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO VASTUUHENKILÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja 1 000 TP 2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 8 367 8 183 5 320 65,0 5 127 8 645 462 193 3,8 Toimintamenot -56 528-56 995-38 980 68,4-36 996-58 585-1 590 1 984 5,4 Toimintakate -48 161-48 812-33 660 69,0-31 869-49 940-1 128 1 790 5,6 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 326,3 337,9 220,8 65,3 218,4 318,3-20 -2 1,1 23
SIPOON KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO TULOSLASKELMA ELOKUU 20Kumulatiivinen Toimintatuotot 1 000 31.8.14 TA2014 + muutos Tot - TA Tot-% 31. Tot-ed. vsi Tot / ed. vsi TP2013 elokuu huhtikuu Myyntituotot 2 270 3 791-1 521 60 % 2 165 105 105 % 3 546 3 690 3 791 Maksutuotot 2 181 3 306-1 125 66 % 2 107 74 103 % 3 223 3 545 3 366 Tuet ja avustukset 439 486-47 90 % 406 33 108 % 685 713 486 Muut toimintatuotot 429 599-170 72 % 448-19 96 % 913 698 599 Toimintatuotot yhteensä 5 320 8 183-2 863 65 % 5 127 193 104 % 8 367 8 645 8 243 Toimintakulut Henkilöstökulut - 11 071-16 260 5 189 68 % - 10 640-431 104 % -16 388-17 076-16 260 Palkat ja palkkiot - 8 153-12 104 3 951 67 % - 7 862-291 104 % -12 065-12 496-12 104 Henkilösivukulut - 2 918-4 156 1 238 70 % - 2 777-141 105 % -4 323-4 579-4 156 Eläkekulut - 2 443-3 460 1 018 71 % - 2 352-90 104 % -3 637-3 810-3 460 Muut henkilösivukulut - 475-695 220 68 % - 425-50 112 % -687-769 -695 Palvelujen ostot - 21 973-32 182 10 209 68 % - 21 034-939 104 % -32 022-32 568-32 782 Aineet, tarvikkeet ja tavarat - 1 375-2 095 720 66 % - 1 374-1 100 % -2 125-2 088-2 095 Avustukset - 1 861-2 485 624 75 % - 1 624-237 115 % -2 518-2 825-2 785 Muut toimintakulut - 2 699-3 972 1 273 68 % - 2 325-375 116 % -3 475-4 028-3 952 Toimintakulut yhteensä - 38 980-56 995 18 015 68 % - 36 996-1 984 105 % - 56 528-58 585-57 875 Toimintakate - 33 660-48 812 15 152 69 % - 31 869-1 790 106 % - 48 161-49 940-49 632 Sosiaali- ja terveysosaston toimintakatteeseen ennustetaan kahdeksan kuukauden seurannan perusteella kohdistuvan noin 0,9 milj. euron ylitysuhka. Toimintatuottojen ennustetaan ylittyvän noin 0,5 milj. euroa ja menojen 1,4 milj. euroa. Operaatio Kattilankannen toimenpiteiden johdosta vuonna 2014 saatava säästö, noin 0,24 milj. euroa, sisältyy lukuihin. Suurimmat ylitysuhat kohdistuvat toimeentulotukeen, työmarkkinatukeen ja erikoissairaanhoitoon. Erikoissairaanhoidossa ennustetaan tässä vaiheessa 0,4 milj. euron ylitystä. Erikoissairaanhoitoon kunnassa budjetoitiin tietoisesti 0,8 milj. euroa HUS:n esittämää palvelusuunnitelmaa vähemmän. Jäsenkunnan lopullinen maksuosuus määräytyy kuten tähänkin asti kuntalaisille annettujen hoitojen aiheuttamista kustannuksista etukäteen vahvistetun hinnaston mukaisesti ja lopulliset kustannukset selviävät tammikuussa 2015. Toimeentulotuessa ja työmarkkinatuessa asiakkuuksien määrä lähti kasvamaan vuoden 2013 loppupuolella ja se on jatkanut kasvuaan kuluvan vuoden puolella, määrärahojen ennustetaan ylittyvän yhteensä noin 0,36 milj. eurolla. TULOSYKSIKKÖ: HALLINTO JA TALOUS VASTUUHENKILÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 59 1 41 4 134,0 47 333 332-6 -12,5 Toimintamenot -633-653 -488 74,7-395 -920-267 92 23,4 Toimintakate -574-652 -446 68,4-348 -587 65 98 28,3 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 10,1 9,0 6,5 72,2 6,6 9,0 24
Sitovat tavoitteet vuodeksi 2014 Sitova tavoite Toimenpide Mittari Asiakaslähtöisyyden vahvistaminen Kuntalaiset ja asiakkaat otetaan enenevässä määrin mukaan kehittämään ja arvioimaan palveluja. Toimivat asiakas- ja omaisraadit (kpl) sekä kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen (kertoja/v) Osastolla on toiminut 10 asiakas- ja omaisraatia. Näiden lisäksi on perustettu 3 uutta raatia, jotka kokoontuvat syksyn aikana. Kokemusasiantuntijoita on hyödynnetty 15 kertaa. Käytäntö jatkuu ja laajenee. Palveluiden kustannustehokkuuden varmistaminen Osallistutaan keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannusten vertailuun Kustannusten pysyminen viime vuosien maltillisella tasolla Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2013 -raportti on valmistunut ja Sipoon sosiaali- ja terveystoimen ikävakioidut kokonaiskustannukset olivat 19 vertailukunnan kuudenneksi pienimmät. TULOSYKSIKKÖ: LASTEN JA NUORTEN KASVUN JA KEHITYKSEN TUKEMINEN SEKÄ LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN VASTUUHENKILÖ: Palvelujohtaja Bodil Grön 1 000 TP2013 TA 2014 31.8.14 Tot-% 31. Toimintatulot 312 212 18 8,6 57 112-100 -38-67,8 Toimintamenot -4 111-4 306-2 605 60,5-2 648-4 156 150-43 -1,6 Toimintakate -3 799-4 094-2 587 63,2-2 592-4 044 50-5 -0,2 Henkilöstö 31.12. Työpanos laskennallisina virkoina, htv 34,4 34,0 22,4 65,7 22,6 31,5 Lastensuojelupalveluiden tarpeen kasvu on jatkunut. Lastensuojeluilmoitusten määrä oli 10.9.2014 mennessä kasvanut 21,5 %. 10.9.2014 mennessä on vastaanotettu 356 ilmoitusta, kun vastaava luku viime vuonna samaan aikaan oli 293. Ajoittain lastensuojelun työntekijät ovat vastaanottaneet toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta viikossa. Lastensuojeluasiakkaiden määrä on tällä hetkellä 295, josta 110 on uusia asiakkuuksia. Myös sijaishuollon tarpeessa olevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut ja kuluvana vuonna on tehty 19 uutta sijoitusta. Sijaishuoltoon sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on kasvanut 32,4 % edellisestä vuodesta. Lastensuojelun tilanteesta informoitiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaa kesäkuussa 2014. Syksyksi palkattiin kunnanhallituksen päätöksellä kaksi määräaikaista sosiaaliohjaajaa, jotka aloittivat työskentelynsä lastensuojelun työntekijöiden työparina. 25
Nuorten päihdekatkaisuista ja päihdekuntoutuksista syntyneet kustannukset on vuoden aikana siirretty päihdehuollon kustannuksiksi aikuisten elämänkaariprosessiin. Tämän johdosta lastensuojelun sijaishuoltokustannukset ovat vähentyneet. Toinen syy sijaishuoltokustannusten vähenemiseen on Kattilakansi-toimenpiteenä aloitettu rakennemuutos, jossa kehitetään perhehoitoa ja suositaan perhehoitosijoituksia laitossijoitusten sijaan. Perhetyössä pakolaisten vastaanottaminen näkyi palvelutarpeen kasvuna. Puolikkaaksi suunniteltu perhetyöntekijän työpanos on käytetty kokonaan pakolaistyöhön ja pakolaisten vastaanottaminen ja siihen liittyvät tarpeet ovat heijastuneet perhetyöhön. Operaatio Kattilakannen vaikutukset kohdistuivat ensisijaisesti omaishoidon kustannusten leikkaamiseen ja sijaishuollon kustannusten vähenemiseen priorisoitaessa perhehoitosijoituksia. Tästä syystä tulosyksikön talousarvio vuodelle2014 ei tässä vaiheessa näytä ylittyvän. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2014 Sitova tavoite Toimenpide Mittari Asiakasohjauksen tarkentaminen perhepalvelukeskuksessa Perhepalvelukeskuksen prosessit kuvataan. Prosessikuvaukset ja asiakkuuden kriteerit selkiytyvät ja asiakasohjaus toimii paremmin ja oikeudenmukaisemmin. Perheneuvonnan, päihdetyön ja depressiohoitajan tiimeistä on muodostettu psykososiaalisia palveluja tarjoava tiimi. Psykososiaalisten palveluiden asiakasprosessia on kehitetty siten, että asiakas saa yhdestä puhelinnumerosta asiakaslähtöistä ja moniammatillista palvelua ilman, että asiakkaan tarvitsee olla asiakkaana monissa palveluprosesseissa. Tämä on myös kunnan talouden kannalta järkevää. Prosessikuvaukset on tehty sekä psykososiaalisista palveluista että lastensuojelun asiakkaiden pääsystä päihdepalveluiden piiriin. Asiakaslähtöisyyden lisääminen Perhepalvelukeskuksen työskentelyssä siirrytään asteittain pidennettyyn aukioloon. Perhepalvelukeskus on yhtenä päivänä viikosta avoinna klo 18:aan saakka. Perhepalvelukeskuksen muutettua uudelle sosiaali- ja terveysasemalle palveluja on tarjottu virka-ajan ulkopuolella perhetyössä, lastensuojelussa ja neuvolatoiminnassa. Myöhäisempi aukioloaika on torstaisin ja tarpeen mukaan muulloinkin. Turvallisuuskysymykset on huomioitu ja virastovahtimestarit työskentelevät myös yhtenä iltana viikossa. 26
Kouluterveydenhoidon kehittäminen Kouluterveydenhoitajien kesäpäivystys otetaan vaiheittain käyttöön. Päivystys toteutuu. Kouluterveydenhoitajien kesäpäivystys toteutettiin 1.6.2014 alkaen koulujen alkamiseen saakka. Palvelusta tiedotettiin oppilaille, vanhemmille, koulujen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Päivystys käsitti sekä puhelinpäivystyksen että walk-in -vastaanoton. Käyntien ja puheluiden yhteydessä tuli esiin monenlaisia asioita, joissa kouluterveydenhoitajan panos oli tärkeä. Yhteydenottoja puhelimitse tuli 104, ajanvarausvastaanottoja 13, walk-in käyntejä 32, sovittuja tarkastuksia 13 ja varusmiestarkastuksia 5. Näiden tarkastusten lisäksi terveydenhoitajilla oli oma ajanvarausvastaanotto. Kouluterveydenhoitajien kesäpäivystyksestä oli myös merkittävä hyöty yhteistyön ja avunannon kannalta Lasten, nuorten ja perheiden palveluille sekä Pilvijärven vatsatautiepidemian aikana myös avoterveydenhuollolle. Perhehoidon kehittäminen Perhehoidon kehittämistyöryhmä perustetaan. Perhehoitoperheiden avunsaanti turvataan myös virka-ajan ulkopuolella. Työryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Perhehoitajille kootaan opas Sipoon kunnan tarjoamasta tuesta ja avusta. Perhehoidon kehittämistyö on käynnistynyt. Perhehoitoon on kuluvana vuonna sijoitettu n. 50 % kaikista sijoituksista. Perhehoitoperheiden avunsaannista virka-ajan ulkopuolella on informoitu ja heille on annettu suoria puhelinnumeroita esim. kunnan terveydenhuollon asiantuntijoille. Pesäpuu ry:n kanssa on neuvoteltu PRIDE-kouluttajakoulutuksen järjestämisestä myös ruotsin kielellä. Esikoululaisten koulutarkastusten kehittäminen Koulutarkastukset siirretään vaiheittain neuvolasta kouluterveydenhoitoon. Tehtyjen terveystarkastusten määrä Esikoululaisten koulutarkastusten siirtäminen neuvolasta kouluterveydenhuoltoon on alkanut. Valmistelutyöhön kuului suunnitelma siirron toteuttamisesta ja käytännön järjestelyistä sekä aikataulutus ja yhteistyö sivistystoimen kanssa. Terveydenhoitajien kanssa tehtiin toteutussuunnitelma keväällä 2014. Tarkastukset tehdään ryhmävastaanottona esikoulussa, parityönä. Tarvittaessa tai perheen niin toivoessa annetaan yksilövastaanottoaika. 27