Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - haasteita kaupunkiseuduille Pekka Kangas Ylijohtaja, ympäristöministeriö SFHP:n seminaari 13.12.2007 1
Öljyn hinnan kehitys > 90 Dollaria/barreli 2
Yleiskirje vuodelta 1974 (Energiatilanteen vuoksi kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa huomioon otettavista näkökohdista, 31.12.1974,3896/501/74/PK) "Yhdyskuntarakenteen tarpeeton hajoaminen olisi estettävä ja alueidenkäyttö suunniteltava siten, että eri toiminnat ovat keskenään sopivassa suhteessa ja yhdyskuntarakenteen osat tarkoituksenmukaisesti sijoitettuina myös liikenteen järjestelyn ja huoltojärjestelmien toteuttamisen kannalta." "Olemassa olevia yhdyskuntia tulisi täydennysrakentamisella pyrkiä kehittämään." "Uusia alueita suunniteltaessa ja käyttöön otettaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne liittyvät kiinteästi olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja täydentävät sitä." "Sellaisia erityisesti elintarvikemyyntiä harjoittavia, kaupan suuryksiköitä ei tulisi hyväksyä, jotka sijoittuisivat yhdyskuntarakenteen ulkopuolelle taajamien välialueille." 3
Miten on käynyt Helsingin seudulla Työmatkat pidentyneet Autoriippuvuus lisääntynyt Sukkuloijien osuus kunnan työllisistä yli 35 % 10-35 % 2-10 % 1980 1990 2004 4
YKR-aineiston perusteella väestöään menettävilläkin kaupunkiseuduilla taajama-alueet laajenevat ja yhdyskuntarakenne hajautuu Kuvalähde: Kunta- ja palvelurakenneuudistus Hirvensalmen, Mikkelin ja Ristiinan kaupunkiseutusuunnitelma 5
Vaikutukset liikenteeseen 6
Miksi tähän on tultu? kuntien keskinäinen kilpailu ylikunnallisen kaavoituksen riittämätön ohjaavuus riittämätön kaavoitettujen pientalotonttien tarjonta kuntien passivoitunut maapolitiikka yhdyskunnan hajautumista tukevat subventiot hajautumisesta aiheutuvien kustannusten puutteellinen tuntemus kunnissa kulttuuriset tekijät asuinpaikan valinnassa 7
Miksi yhdyskuntarakennetta on pakko eheyttää? ilmastomuutoksen hillintä edellyttää liikenteen energiankäytön ja päästöjen vähentämistä kunnilla ei ole varaa infran ja palvelujen ylläpitämiseen kotitalouksilla ei ole varaa kallistuvaan omalla autolla liikkumiseen 8
Koskee kaikkia kaupunkiseutuja Ilmastomuutosten kannalta eheyttäminen Helsingin seudulla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla tärkeintä Kotitalouksien kannalta suurimmat riskit väestöään menettävillä kaupunkiseuduilla 9
Lähde: Helsingin Sanomat 27.11.2007 10
Mitä pitäisi tehdä? Trendi = tieliikenteen kasvuennuste Ajoneuvo- ja polttoainetekniikka Yhdyskuntarakenne, elämäntavat Joukkoliikenteen kehittäminen Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen (-30 %) EU:n 2. asteen tavoite 60-80 % vähennys Autoilun rajoittaminen 2010 2020 2030 2040 2050 11
Mitä pitäisi tehdä alueidenkäytössä? Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin lisää ohjaavuutta Tiiviimpää kuntien suunnitteluyhteistyötä Helsingin seudulle aiesopimus lisätystä tonttituotannosta ja tehostetusta maapolitiikasta Parempaa kuntien ja valtion välistä yhteistyötä Helsingin seutu suunnittelutarvealueeksi Lähiöohjelmalla lähiöiden vetovoimaisuuden parantamista ja täydennysrakentamista Parempia edellytyksiä joukkoliikenteelle ja kevyelle liikenteelle Uudistuotantoa kaukolämpöverkkoon Päättäjille uusinta tietoa 12
"Kööpenhaminan sormimallista" sormia myös Helsingin seudulle tulevaisuuden ratainvestointien yhteydessä Lähde: Niels Østergård, Danish Ministry of the Environment 13
Lähde: Niels Østergård, Danish Ministry of the Environment 14