Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2014 2015 Liite nro 2



Samankaltaiset tiedostot
Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv Koulujen yhteinen teema lukuvuoden aikana:

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv Kontinjoki

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Luokka A

Vastausten määrä: 209 Tulostettu :12:24

Kalkkisten koulu

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Opetushenkilöstö Punkaharju

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

1. Kolmiportainen tuki

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

koulun nimi Valmistava opetus

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuskysely Koko perusopetus

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat lk ,9 % Vanhemmat ,1 %

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PAIKALLISET OSIOT ALKAEN

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

Päiväkoti Saarenhelmi

Yhteisöllinen oppilas- ja opiskelijahuolto / HRSK hyvinvoinnin vuosikello ELOKUU

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

7. Monikulttuuriset lapset

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Vastausten määrä: 82 Tulostettu :59:08

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Tehostetun tuen luokat. Malli inkluusion toteuttamisesta Leikarissa

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

Transkriptio:

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2014 2015 Liite nro 2 Tiivistelmät koulujen työsuunnitelmista Kontinjoen koulu Lukuvuoden aikana painotetaan perustietojen ja -taitojen oppimista matematiikassa ja äidinkielessä. Koulussa järjestetään teemapäiviä, jolloin perehdytään esim. terveelliseen ravintoon. Liikunnan merkitystä korostetaan koulun yhteisillä, eri lajeihin keskittyvillä liikuntapäivillä sekä koulupäivää uudelleen rytmittävällä ns. pitkällä välitunnilla. Laadukkaaseen koulupäivään liittyen pyritään korostamaan kauniiden käytöstapojen merkitystä ja kiusaamattomuuden kulttuuria sekä ympäristöstä huolehtimista. Koulu on mukana Kiva Koulu- hankkeessa. Henkistä hyvinvointia pyritään tukemaan myös esteettisellä kasvatuksella. Mahdollisuuksien mukaan oppilaille pyritään tarjoamaan kulttuurielämyksiä omalla koululla tai vierailuita tekemällä. Monipuolinen kerhotoiminta antaa oppilaille mahdollisuuden harrastaa. Lähialueiden tutustumiskäyntien tavoitteena on tutustuttaa oppilaat ympäröivän yhteiskunnan elämään sekä kulttuuriin. Lisäksi tavoitteena on oppia käyttäytymään eri ympäristöissä ja eri tilanteissa sekä tulemaan toimeen yksin sekä yhdessä. 3-4 luokka jatkaa yhteistyötä skotlantilaisen Crieff High Schoolin kanssa sähköpostin ja kirjeiden välityksellä. Tuntikehystä käytetään opetusryhmien jakamiseksi A1- kielen, matematiikan, äidinkielen ja käsityön opetuksessa 3-6 luokilla Tavoitteena on hyödyntää Sotkamon ja kotimaakunnan tarjoamia monipuolisia liikuntamahdollisuuksia sekä luontoa ja sitä kautta vahvistaa terveiden elämäntapojen muodostumista. Kaikille yhteinen vanhempainilta järjestetään syyslukukaudella. Syyslukukauden vanhempainilta pidetään torstaina 9.9.2014 klo 18.00. Asiana on uusi oppilashuoltolaki. Kevätlukukaudella huoltajat kutsutaan koululle oppilaiden arviointikeskusteluihin. Keskusteluja voidaan käydä myös syksyllä. Lisäksi aina tarvittaessa järjestetään huoltajille mahdollisuus tulla keskustelemaan oppilaan koulutyöstä. Yhteistyötä vanhempien kanssa hoidetaan aktiivisesti Wilma- yhteysohjesmistolla. Koulu on aktiivisessa yhteistyössä vanhempien ja Kontinjoen seudun kylät ry:n kanssa sekä Vanhempainyhdistyksen kanssa. Yhdessä järjestetään mm. myyjäiset, Kevätkarkelot ja osallistutaan Vuokatin vaelluksen järjestelytoimiin. Naapurinvaaran koulu Lukuvuoden teemana toisen kunnioittaminen, hyvät tavat, ryhmähenki ja työrauha. Koulun oppilaille pyritään järjestämään kerhoja. Teemoja ovat m. liikunta, kädentaidot, musiikki ja leipominen. Joka toinen torstai käydään kirjastoautossa lainaten kirjoja. Tutustumiskäynti keskustan kirjastoon. Osallistutaan koulujen liikuntatapahtumiin mahdollisimman runsaslukuisin joukoin. Hyödynnetään Sotkamon luonnon liikuntamahdollisuuksia. Käydään mahdollisuuksien mukaan elokuvissa, konsertissa tai teatterissa. Jakotunnit 1-2 luokkalaisilla äidinkielessä(1) ja matematiikassa(1), 3-6 luokkalaisilla englannissa ja matematiikassa. Tukiopetusta annetaan tarvittaessa. Vanhempainillat 2x /lukuvuosi, vanhempainvartit, juhlat, retket, rahankeruutapahtumat.

Vanhempien välisen yhteistyön jatkuminen. Luonteva yhteydenpito koulun ja kodin välillä niin huonoissa kuin hyvissä merkeissä (Wilman lisäksi käytössä reissuvihkot ao-oppilailla). Oppilashuoltoryhmä kokoontuu tarvittaessa. Luokanopettaja erityisopettajan kanssa kutsuu oppilaan vanhemmat ja tarvittavat asiantuntijat koolle. Tarvittaessa otetaan yhteyttä koulukuraattoriin tai psykologiin. Oppimissuunnitelma laaditaan tarpeen vaatiessa ja HOJKS tarkistetaan syyslukukauden alettua viimeistään syyskuun aikana. Oppilaskunta (yht. kuusi oppilasta 3-4 ja 5-6 luokilta) valitaan vaaleilla syyskuun aikana. Hallitus kokoontuu tarvittaessa esim. ideoimaan koulun pieniä tapahtumia. Kokouksissa on mukana myös pari oppilasta 1-2 luokasta kuunteluoppilaana. Pohjavaaran koulu Lukuvuoden painopistealueita: hyvät tavat, ympäristöni: turvallisuus koulussa ja liikenteessä, liikunta ja terveys, musiikki ja kuvaamataito sekä yhteistyö. Lukuvuoden yhteinen teema: värit (kevättapahtuman pääteema). Tuntikehyksen käytössä pyritään mahdollisimman joustavuuteen. Tuntikehyksen käyttöä painotetaan A1-kielessä ja matematiikassa. Lisäksi kuvaamataidossa (3-4lk) ja musiikki (1-2 ja 3-6 lk). Kodin ja koulun yhteistyö: vanhempainillat, vanhempien kanssa käytävät keskustelut (syyslukukausi, kevätlukukausi), Wilma, tiedotteet, reppuvihkot, puhelin, koulun toimintaan kutsutaan vanhempia mahdollisuuksien mukaan, yhteisten tapahtumien järjestäminen, yhteistyö koulun ympärillä toimiviin eri yhteisöihin ja seuroihin (esim. Pohjavaaran seutu r.y., Pohjavaaran Sisu jne.) Lukuvuoden tavoitteita: tarjotaan oppilaille toiminnallisia ja elämyksellisiä opetustapahtumia. Oppilaat oppivat kantamaan vastuuta erilaisista asioista. Opitaan huomioimaan muut ja kantamaan huolta omista ja muiden tekemisistä. Motivaation ja vaihtelevuuden lisäämistä, mahdollisuus monipuolistaa toimintamuotoja ja opetusmenetelmiä. Valitaan uusi oppilaskunta ja kehitetään oppilaskunnan työskentelyä. Tutustutaan vanhempien ammatteihin lukuvuoden aikana, mahdolliset vierailut eri työpaikoille. Aloitetaan uuden OPS:n työstäminen sekä jatketaan Liikkumisesta kansalaistaidoksi-hankkeen toimintaperiaatteita. Leivolan koulu Lukuvuoden painopistealue auttaminen ja avuliaisuus oppilaiden ja aikuisten kesken. Yhteistyö Leivolan eskareiden kanssa. Osallistutaan toiminnallisen oppimisen kokeiluprojektiin. Ns. jakotunteja käytetään matematiikan, äidinkielen englannin ja isojen käsityöryhmien opetukseen. Taito- ja taideaineiden tuntimäärän liikkumavara on painotettu liikuntaan. Henkilökohtainen yhteydenpito huoltajiin puhelimitse tai Wilmalla, lisäksi reppuvihkot 1.-2.luokilla. Lukuvuositiedote koteihin 1.luokkalaisille ja uusille oppilaille. Muille luokille lukuvuositiedote näkyy koulun nettisivuilla. Lukuvuoden aikana kirjallisia tiedotteita tarvittaessa. Vanhempainilta elo-syyskuussa, syksyllä ja keväällä vastaanottoiltoja. Luokittain vanhempainiltoja esim. toimintailtojen muodossa, koulutulokkaiden tutustumispäivät, 6. luokkalaisten vanhempainilta yläasteelle siirtymisestä ja vanhempainryhmän järjestämiä toimintailtoja lapsille ja vanhemmille. Koulussa on oppilaskunta, johon uudet jäsenet valitaan 3.-6. luokilta elokuussa. Noudatamme Sotkamon kunnan oppilashuoltosuunnitelmaa. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa, tarvittaessa useammin. Ryhmään kuuluvat koulunjohtaja,

opettajat, erityisopettaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori ja tarvittaessa muita asiantuntijoita. Pohjois-Tipaksen koulu Lukuvuoden teemat hyvinvointi, liikunta, kiusaamisen ehkäiseminen, hyvät tavat ja opiskelutapojen neuvominen. Yökoulua omalla koululla 3.-6. luokkalaisille. Tavoitteena tutustuminen toisiinsa ja ryhmähengen parantaminen. Retket liikunnan tai luontoon tutustumisen merkeissä. Tavoitteena erätaidot, luontoon tutustuminen, liikunta ulkona, ympäristöön tutustuminen. Liikunnan edistäminen ja tutustuminen Sotkamon liikuntamahdollisuuksiin. Koulun tilojen ja välineiden käyttö vanhemmilta tulleiden ideoiden toteuttamiseen. Vanhempainilta syyskuussa 11.9. ja tarpeen mukaan keväällä. 1. lk:n vanhempien vanhempainilta 14.8. Henkilökohtainen yhteydenpito läpi lukukauden. Luokkakohtaiset vanhempien tapaamiset. Yhteydenpito ja tiedotus huoltajille koulun kotisivuilla netissä, Wilman kautta, paperiversiona, 1.-2. luokilla reissuvihko ja puhelimella. Koululaiset valitsevat oppilaskunnan keskuudestaan elokuun loppuun mennessä. Oppilaskunta järjestää ohjelmaa erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin, antaa ideoita koulun ja ympäristön kehittämiseen. Vuokatin koulu Painopistealueina lv. 2014-2015 koulullamme on toisen kunnioittaminen yksilönä, luonnon ja ympäristön arvostaminen, työrauhaan panostaminen ja vastuuntunto. Yksilön huomioiva laadukas perusopetus. Koulun yhteisiin tilaisuuksiin valmistautuminen. Koulun teamien harjoittaminen ( kuoro, joukkueet jne.). Luokkien jakaminen tarkoituksenmukaisiin poikkeuksellisiin ryhmiin tarvittaessa. Luokkien tunteja tullaan tarvittaessa vaihtamaan ja muuttamaan maalaisjärkeä käyttäen. Ns. kokonaisopetusta tullaan käyttämään soveltuvin osin. Kodin ja koulun yhteistyön edelleen kehittäminen. Koulun ME-hengen ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen. Työyhteisön viihtyvyyden lisääminen. Oppilaiden opastaminen ja totuttaminen koulun ulkopuolella olevaan yhteiskuntaan ja erilaisiin ihmisiin. Toisten huomioonottaminen ja erilaisuuden hyväksyminen. Kansainvälisyyskasvatus. Kotiseudun ja perinteiden kunnioittaminen / niihin tutustuminen. Yhteistyö Vuokatin alueen matkailu- ym. yritysten kanssa osallistumalla ulkomaisille turisteille järjestettävien ohjelmien ja tapahtumien tekoon sekä kouluaikana että sen ulkopuolella. Tiivistä yhteistyötä koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Opettajakunta valitsee keskuudestaan ns. yhdysopettajan, joka osallistuu vanhempainyhdistyksen kokouksiin. Tiedotteet, vanh. illat, peli-illat, yhteiset juhlat, tempaukset jne. Kultakin luokalta valitaan ns. mahd. puuhaihmiset kevätretkirahoituksen yms. järjestämistä varten. Henkilökohtaiset tapaamiset ja yhteydenotot. Koulukiusaamisen suhteen koulullamme on ns. nollatoleranssi. Puutumme heti mahdollisiin kiusaamistapauksiin niiden ilmetessä: luokanopettajan toimet, rehtorin toimet, vanhempien ja lasten tapaaminen rehtorin johdolla, oppilashuoltoryhmä. Koulullamme toimii ns. Kiva-tiimi, johon kuuluu kaksi opettajakunnan keskuudestaan valitsemaa opettajaa. Olemme edellisen vuoden tapaan aktiivisesti mukana ns. Kiva-koulu hankkeessa.

Salmelan koulu Lukuvuoden teemat: Vastuumme sekä liikenneturvallisuus. Salmelan koulun rehtori Pekka Tölli esittelee koulun työsuunnitelman tarkemmin kokouksessa. Tenetin koulu Tuntikehyksen käytössä on pyritty pitämään yhteisten pakollisten aineiden ryhmäkoot toimivina. Yleisopetuksen luokkien keskiarvo on 16,4 oppilasta. Suurin luokkakoko on 20 ja pienin 13. Joihinkin luokkiin integroidaan erityisoppilaita 2-4 oppilasta aineesta riippuen, jolloin todellinen oppilasmäärä oppitunneilla voi olla yli 20. Valinnaisaineet on pyritty toteuttamaan aineen luonteen mukaan sopivan kokoisissa ryhmissä ja tarjoamaan monipuolinen valinnaisainetarjotin. Valinnaisen saksan yhdeksännen luokan opetus tulee etäopetuksena Suomussalmelta 2 tuntia viikossa. Koulussa toimii joustavan perusopetuksen luokka sekä urheiluakatemialuokka ulkopaikkakuntalaisille valmennusleireillä oleville oppilaille. Lukuvuoden teemana on yhteisöllisyys. Toisen ihmisen huomioon ottamista ja yhteisen hyvän edesauttamista pyritään korostamaan kaikessa toiminnassa. Oppilaiden mielipidettä kuunnellaan niissä asioissa, missä se on luontevaa ja mahdollista. Oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilastoiminnan merkitys on tässä olennaista. Välituntitoiminnalla pyrimme edistämään toiminnallisuutta ja liikunnallisuutta koululaisten parissa. Koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, vararehtori, erityisopettajat, opot, kuraattori, terveydenhoitaja, nuorisotyöntekijä, sosiaalityöntekijä ja mahdollisuuksien mukaan koululääkäri. Koulukohtaisessa ryhmässä suunnitellaan ja linjataan oppilashuollon käytäntöjä koulun tasolla ja suhteessa yhteistyökumppaneihin (sos. toimi, keskussairaala, sairaalakoulu, huoltajat jne.) Keskeistä on edistää koulun turvallisuutta ja hyvinvointia koulussa. Yksittäistä oppilasta koskevat asiat käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) edellyttämällä tavalla. Syksyllä valitaan jokaisesta luokasta edustaja oppilaskunnan hallitukseen, oppilaskunnan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin. Oppilaskuntatoiminnan tarkoituksena on toiminnallaan lisätä kouluviihtyvyyttä ja edistää oppilaiden välistä yhteistoimintaa. Kontinjoen päiväkoti Esiopetussuunnitelman mukainen esiopetus juonellisessa oppimisympäristössä. Tiivis yhteistyö 1-2-luokkien kanssa. Hyvät tavat ja muiden huomioonottaminen. Toiminnallisuus, tutkiminen ja leikin avulla oppiminen keskeistä. Painotetaan vuorovaikutustaitoja, suunnitelmallisuutta, omatoimisuutta ja oman työn arviointia. Tärkeää pienryhmätyöskentely oman esiopetusryhmän, päiväkodin 5-vuotiaiden ja 1-2-luokan kanssa. Lähimetsä merkittävä leikki- ja oppimisympäristö. Luonnossa liikkuminen, ympäristön havainnointi ja tutkiminen, luonnonmateriaalien kerääminen. Mieleenpainuvia elämyksiä luonnosta. Säännöllinen ja yksilöllinen motoristen perustaitojen arviointi ja kehittäminen Liikaha-hankkeen periaatteiden mukaisesti.

Satuvakan päiväkoti Leikki, leikinomaisuus, oppiminen ja omatoimisuus. Yhteistyö, ystävyys ja avunanto. Liikkuminen ja motoriset perustaidot. Tutkiminen, ilo ja huumori. Kodin ja koulun yhteistyö: Tutustumiskäynnit ennen esiopetuksen aloitusta, kasvatuskeskustelut, päivittäiset tapaamiset, puhelut, tekstiviestit ja sähköposti, tiedotteet, yhteiset tilaisuudet. Tiilikankaan päiväkoti Sotkamon ja Tiilikankaan esiopetussuunnitelman mukainen esiopetus juonellisessa oppimisympäristössä, jossa samaistuminen tarinoihin tekee oppimisen mielekkääksi: esiopetus siltana leikistä koulun oppimistoimintaan. Pienryhmätyöskentely, toimintapisteet, projektit, sukeutuva opetussuunnitelma, jossa kehystarinat saduista ja tarinoista. Oppimaan oppimisen taidot: omatoimisuus, sosiaaliset taidot, oman ja ryhmän työn suunnittelu, toiminta, dokumentointi ja arviointi (yksilönä / ryhmässä; pienryhmästä turvallisesti isoon ryhmään). Kasvunkansiot ja eskarivihkot lapsen oppimisen näkyväksi tekemisen välineenä. PCS - kuvien käyttö luontaisena osana toimintaa. Tukiviittomat tarvittaessa. TIISA- alueryhmän yhteiset tapahtumat esi- ja alkuopetuksen vuosikellon mukaan. Uskontokasvatukseen liittyvä yhteistyö seurakunnan lapsityön kanssa (seurakuntatalo, kirkot). Taide ja kulttuuri yhteistyö: konsertti- ja teatteriretket (päivähoidon + esi- ja alkuopetuksen), MOMO konsertti Kuhmon esiopetuksen kanssa. Kirjastoauto ja kirjasto: lukijaksi kasvattaminen (lainaaminen omalla kortilla) Retket: lähimetsiin eri vuodenaikoina, uimabussilla Vuokattiin, rannoille, retket erilaisiin muihin kohteisiin linja-autolla Leivolan päiväkoti Sotkamon esiopetussuunnitelman mukainen esiopetus narratiivisessa oppimisympäristössä. Pienryhmätyöskentely, toimintapisteet, projektit, sukeutuva opetussuunnitelma, jossa kehystarinat Salaisen maan materiaaleista sekä perinteisistä saduista ja tarinoista. Oppimaan oppimisen taidot: oma ajattelu, omatoimisuus, sosiaaliset taidot, oman ja ryhmän työn suunnittelu, dokumentointi ja arviointi (yksilönä ryhmään / ryhmässä; pienryhmästä turvallisesti isoon ryhmään). Eskarikansiot ja vihkot lapsen oppimisen näkyväksi tekemisen välineenä. Kuvien käyttö luontaisena osana toimintaa. Päivittäiset keskustelut lasta tuotaessa ja haettaessa/ puhelimitse. Reppuvihkot kulkevat kodin ja eskarin välillä. Lapsen esiopetussuunnitelman teko- ja arviointipalaverit. Vanhempainillat / Perheillat. Yhteiset tapahtumat ja juhlat. Esikaritiedotteet. Kotitehtävät. Kotisivut. Sotkamon lukio Toiminta-ajatus: Luotettavasti, turvallisesti ja ammattitaitoisesti koulua eteenpäin kehittäen. Erityistehtävät: OPM:n myöntämä erityistehtävä (liikunta) ja Ii-tutkintoon valmistavan opetuksen erityistehtävä yhteistyössä Oulun Lyseon lukion kanssa. Lukuvuoden 2014-2015 keskeiset tavoitteet:

Koulun toimintakulttuurin muutos ja sen kautta oppimistulosten parantuminen Koulun markkinointi, viestinnän kehittäminen ja koulun positiivisen historian esille nostaminen Koulun yhteishengen vahvistaminen, keskinäisen arvostuksen parantaminen opettajien, opiskelijoiden ja valmentajien välillä Suunnitellaan pysyvää avoimien ovien päivää koululle Toiminta tavoitteiden saavuttamiseksi: Oppimistulosten kehitystä seurataan yo-kokeeseen osallistuneiden kokelaiden puoltoäänimäärien kehityksellä sekä lukuvuoksittain että kolmen vuoden periodeilla. Asuntolaolosuhteita kehitetään (asuntolaohjaus, opiskelun tukitoimet ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille matematiikassa sekä englannin ja ruotsin kielessä, päivällisjärjestelyt, asuntolan oppilaskunnan hallituksen aktiivinen toiminta), pääsykokeet ja oppilasvalintajärjestelmä oltava toimivia. Jatkuva yhteydenpito valmentajien ja ryhmänohjaajien välillä, seurataan toimenpiteiden toteutumista ryhmänohjauksen ja opintotulosten parantamiseen tähtäävistä toimista.