KOHTAAMISEN ILOA! Active Art -pilotoinnista Kohtaamistaide-erikoistumisopintoihin

LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN JULKAISUSARJA C 15 Tiina Pusa (toim.) KOHTAAMISEN ILOA! Active Art -pilotoinnista Kohtaamistaide-erikoistumisopintoihin

Laurea-ammattikorkeakoulun julkaisusarja C 15 Kohtaamisen iloa! Active Art -pilotoinnista Kohtaamistaideerikoistumisopintoihin Tiina Pusa (toim.) 2010 Vantaa

Copyright tekijät ja Laurea-ammattikorkeakoulu ISSN 1458-722X ISBN 978-951-799-215-2 Edita Prima Oy, Helsinki 2010

Sisällys ESIPUHE OSIO I PART I Active Art -projektin taustat Taidelähtöinen vuorovaikutuksellisuus Active Art -työskentelyssä Tiina Pusa Innostuksesta toimintaan Hannele Niiniö 5 7 10 18 Oppiminen virittää uusia kokemuksia ja rohkaisee toimintaan Riitta Ahos OSIO II PART II Käytännön kokemuksia Active Art -toiminnasta 30 23 Active Art -toiminta ja vertaisryhmä omaishoitajan voimavaralähteenä Anna Aalto & Kristiina Rauhakallio Active Art -toiminta ikääntyneen osallistujan kokemuksena Mia Kiiski & Johanna Storck Active Art -työskentely työntekijän arjessa Sointu Mutkala ja Karoliina Vesilahti Verkkoyhteisö Active Art -toiminnan tukena Kati Kyyrö OSIO III PART III Active Art haasteiden äärellä Arviointityö palvelemassa arkea ja kehitystyötä kansiodokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet Riitta Ahos, Armi Jyrkkiö, Hannele Niiniö & Tiina Pusa Active Art -projektista Kohtaamistaiteen erikoistumisopinnoiksi Riitta Ahos ja Tiina Pusa KIRJOITTAJAT 33 39 42 45 49 51 56 61 3

Esipuhe Tämä kirja tekee näkyväksi osan neljän vuoden kehitystyötä, jota on tehty Laurea-ammattikorkeakoulun, Vantaan kaupungin ja japanilaisen Tohoku Fukushi Universityn yhteistyönä. Tässä kirjassa käsiteltävän kehitystyön lähtökohtana on Japanissa 1990-luvulla kehitetty Clinical Art -systeemi. Kehitystyön tavoitteena on ollut luoda suomalaiseen palvelurakenteeseen sopiva ja palvelutarpeisiin vastaava sovellutus japanilaisesta esikuvasta. Pilotointivaiheessa suomalaista sovellutusta työstettiin nimellä Active Art. Pilotointivaiheen jälkeen, vuoden 2010 alussa suomalainen sovellutus sai suomenkielisen nimen: Kohtaamistaide. Nimellä halutaan ilmentää sitä, mikä tekee toiminnasta erityistä; se on taiteen tekemistä, jossa vuorovaikutus, jakaminen ja kohtaaminen ovat ytimessä. Kohtaamistaide rakentuu vahvasti voimavarakeskeisen ajattelun ja kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen varaan. Clinical Art on alun perin kehitetty Japanissa kuntoutusmuodoksi ikääntyneille ikääntyneille muistisairaille ja heidän omaisilleen. Clinical Art -systeemissä yhdistyy kolme aluetta: kliininen aivotutkimus, yhteisöä tukeva perhetyö ja moniaistinen ryhmämuotoinen kuvallinen työskentely. Kohtaamisesta ja taiteen tekemisestä syntyy iloa ja elämänmyönteisyyttä. Kun ihminen saa olla sellainen kuin on ja tulla hyväksytyksi omana itsenään, on elämä elämisen arvoista kaikissa vaiheissaan. Taide on paikka, jossa hyväksynnälle on hyvä kasvualusta. Suomalaisen sovellutuksen kehitystyössä kuljettiin samaa reittiä kuin Japanissa. Ensin tarkasteltiin systeemin mahdollisuuksia ja rajoja vanhustyössä. Tämän jälkeen systeemille on etsitty soveltamismahdollisuuksia muilla asiakastyön saroilla. Kun Laureassa alkoivat Kohtaamistaiteen erikoistumisopinnot tammikuussa 2010, toiminta lähti laajenemaan vanhustyöstä muille sosiaali- ja terveysalan sektoreille. Tämän kirjan ilmestymisen aikaan työn alla olevia Kohtaamistaiteen soveltamisalueita ovat lastensuojelutyö, vammaistyö, työhyvinvointi ja erilaiset erityiset ihmiselämään liittyvät haasteet. Laajenemisen myötä myös yhteistyöverkosto on rikastunut ja toimintaa on toteutettu Vantaan rajojen ulkopuolella. Tämän kirjan kirjoittajat ovat yliopettajia, lehtoreita, kaupungin työntekijöitä ja projektissa opinnäytetyönsä tehneitä silloisia opiskelijoita, nykyisiä sosionomeja. Kirja on jaettu kolmeen osioon, joista ensimmäinen käsittelee kehitystyön taustoja, toinen käytännön kokemuksia ja viimeinen osio tarkastelee kehitystyön haasteita. Näissä kolmessa osiossa kirjoittajat valottavat kehitystyötä eri näkökulmista. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu varsinaiseksi metodioppaaksi, koska Kohtaamistaiteessa on kysymys metodia laajemmasta lähestymistavasta ja systeemistä. 5

Strukturoitua taidetyöskentelyä, jota Kohtaamistaiteen puitteissa toteutetaan ja kehitetään, tullaan käsittelemään omassa erillisessä kirjassaan. Tämän käsillä olevan kirjan tarkoitus on palvella ensisijaisesti niitä lukijoita, jotka osallistuvat Kohtaamistaiteen toimintaan ja kehittämiseen eri rooleissa, ei vain taidelähtöisen ryhmän ohjaajana. Kirja tavoittelee myös sitä, että se olisi yksi puheenvuoro kansalliseen keskusteluun, joka on virinnyt soveltavasta taiteesta. Neljän vuoden kehitystyön aikana on tapahtunut arvokkaita kohtaamisia, joista voi olla kiitollinen monelle taholle. Suurin kiitos kehitystyöstä kuuluu kaikille niille ihmisille, jotka ovat osallistuneet asiakkaina Active Art- ja Kohtaamistaidetoimintaan. Kehitystyöhön on osallistunut Vantaan kaupungin työntekijöitä, Laurean opiskelijoita, lehtoreita ja yliopettajia sekä esimiestehtävissä toimivia henkilöitä molemmista organisaatioista. Kaikkien työ, ajattelu ja toiminta, on vienyt toimintaa eteenpäin ja on lämpöisen kiitoksen arvoinen. Japanilaiset esikuvamme ja kollegamme ovat tehneet mahdolliseksi sen, että tätä työmuotoa on voitu ylipäänsä kehittää Suomessa. Arigatô! Tikkurilassa syyskuussa 2010 Tiina Pusa Sosiaalialan lehtori, TaM, Clinical Artist Laurea-ammattikorkeakoulu 6

Osio I Part I Active Art -projektin taustat Julkaisun ensimmäisessä osiossa Laurean lehtorit Riitta Ahos ja Tiina Pusa sekä projektikoordinaattori Hannele Niiniö valottavat Active Art -toiminnan taustoja. Osion sisällöllinen logiikka on se, että lukija halutaan johdatella aiheeseen taidelähtöisen vuorovaikutuksen erityisyyden kautta. Sen jälkeen tehdään katsaus projektin historiaan. Kolmanneksi hahmotellaan kehitystyön pedagoginen viitekehys. Tiina Pusan artikkeli käsittelee Active Art -toiminnan taidelähtöistä kohtaamista. Työtavan japanilaisiin juuriin perustuen Pusa hakee artikkelissaan peilauspintaa japanilaisesta mitate-käsitteestä, joka on tiiviisti ilmaistuna kokonaisvaltaista arvostamista. Hyväksyvän ja arvostavan ilmapiirin luominen taidetoimintaryhmään on toimintatavan keskeisiä elementtejä. Hannele Niiniö kertoo artikkelissaan siitä, miten Laurea-ammattikorkeakoulun ja Vantaan kaupungin edustajat toivat keväällä 2006 Japanissa kehitetyn Clinical Art -taidetyöskentelyn ideat Suomeen ja siitä käynnistyi ripeä ja innokas kehittämistyö. Suomalaisen mallin ensimmäisen pilotin suunnittelutyö käynnistyi jo samana syksynä. Suunnitteluryhmään kutsuttiin Vantaan kulttuuritoimen ja vanhustyön edustajia sekä Tikkurilan Laurean lehtoreita. Japanilaisten tutkimustulokset työskentelyn vaikutuksista sekä menetelmän keskeiset toimintaperiaatteet kuten moniaistisuus, kokemuksellisuus, tekemisen ilo, arvostus ja sydämestä sydämeen tapahtuva vuorovaikutus, herättivät suomalaisten kiinnostuksen. Jotain tällaista oli kaivattu suomalaiseen kuntouttavaan vanhustyöhön. Ensimmäisen pilotin 5 taideryhmää kokoontuivat kahdessa Vantaan kaupungin palvelutalossa, yhdessä päivätoimintakeskuksessa sekä yksityisessä Atzaleahoivakodissa. Kussakin ryhmässä oli 6 asiakasta, toimintaa ohjasivat opiskelija- 7

työntekijäparit ja toimintakertoja oli 8 9 / ryhmä. Ryhmillä oli yksilölliset ohjelmat, jotka perustuivat osallistujien tarpeisiin ja toiveisiin. Ensimmäisen pilotin vahvuuksia olivat työntekijä opiskelijaparien ja -kolmikoiden toimiva rakenne, taideryhmien sekä projektiryhmän ja ohjausryhmän innostunut ja kehittävä ote. Asiakkaiden positiiviset arvioinnit ja taideryhmien innostunut ilmapiiri toimivat hyvänä palautteena projektin toimijoille. Riitta Ahoksen artikkeli avaa projektin pedagogista kehystä. Ahoksen teksti toimii kurkistusaukkona Laurea-ammattikorkeakoulun osaamispohjaiseen opetussuunnitelmaan ja Laureassa kehitettyyn Learning by Developing (LbD) pedagogiseen toimintamalliin. Active Art -projektissa toimineille Laurean sosionomiopiskelijoille projekti on ollut kiinteä osa tutkintovaatimusten mukaisia opintoja. Opiskelijat ovat toimineet työpareina työelämän osaajien kanssa. Opiskelijat ja työntekijät ovat oppineet uutta, keränneet kenttäaineistoa ja tuottaneet uutta soveltavaa tietoa. Ahoksen artikkeli käsittelee myös projektin kolmen pilotin aikana tehtyä yhteistyötä japanilaisen Tohoku Fukushi Universityn (TFU) kanssa. Background of Active Art project In the first part of the publication, lecturers Riitta Ahos and Tiina Pusa and project coordinator Hannele Niiniö from Laurea University of Applied Sciences describe the background of Active Art activity. In the first part there are three dimensions: first the reader will be lead into the subject through the speciality of art-based interaction. After that a survey will be made into the history of the project and in the third part the pedagogical framework of the developmental work will be outlined. Tiina Pusa s article focuses on appreciative encounter as part of Active Art activity. Based on the Japanese roots of Active Art, Pusa reflects on a Japanese concept called mitate which, in short, means appreciative encounter. To create 8

an accepting and appreciative atmosphere in an art group is one of the most essential elements of Active Art activities. Hannele Niiniö tells in her article how the ideas of Clinical Art were brought from Japan to Finland in spring 2006 by the representatives of Laurea University of Applied Sciences and Vantaa City. Developmental work started soon in good spirit. The plans for the Finnish model called Active Art started in the same autumn. To the planning group were invited representatives from Cultural sector and Elderly care of the city of Vantaa as well as senior lecturers of Laurea. The five art groups took place in two service houses and one day centre for the elderly and in one private nursing home. In each group, there were 6 clients and as group leaders were student worker pairs. Each group had 8-9 art sessions. Groups had individual programs so the worker pairs could listen to the participant s wishes and needs. The strong points of the first pilot were well functioned structure of group leaders and the enthusiastic and developmental spirit in both project group and leading group. Project received positive feedback from both clients and workers. Riitta Ahos reflects on her article the pedagogical frame of the project. The text provides a window to the know-how based curriculum of Laurea University of Applied Sciences, characterized by a pedagogical model called Learning by Developing (LbD) that Laurea has created. The Active Art project has been an integral part of the degree related studies for those students of Social Services who have participated in the project. Students have co-worked as a pair with work-life experts. Students and professionals have learned new things, collected field materials and produced new applicable knowledge. The article also deals with the co-operation done during the three projects with Japanese Tohoku Fukushi University (TFU). 9

Pusa, Tiina Taidelähtöinen vuorovaikutuksellisuus Active Art -työskentelyssä Tämän artikkelin tavoite on hahmotella lukijalle ne erityispiirteet, joita taidelähtöiseen vuorovaikutukseen liittyy. Koska Active Art -työmuodon juuret ovat japanilaisessa Clinical Art -systeemissä, haen arvostavan kohtaamisen ääriviivoja osittain japanilaisesta ajatteluperinteestä. Pyrin myös esittämään keskustelunavauksen siitä, miten Clinical Art ja siihen pohjautuva suomalainen työskentelytapa eroavat taideterapian keskeisistä piirteistä ja tavoitteista. Tässä tekstissä puhun Active Art -toiminnasta, vaikka toiminta tunnetaan nykyään rekisteröidyllä nimellä Kohtaamistaide. Tämä teksti kiinnittyy kuitenkin pilotointivaiheeseen, jolloin toimintatapaa kehitettiin Suomen palvelurakenteeseen sopivaksi. Clinical Art -systeemiin pohjautuva Active Art on ryhmämuotoista tavoitteellista taidetoimintaa. Active Art on kehitetty Suomen oloihin soveltuvaksi palvelumuodoksi Vantaan kaupungin vanhuspalveluiden ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyössä, jota japanilainen yhteistyökumppani Tohoku Fukushi University vahvasti tuki. Clinical Art on Japanissa moniammatillisessa yhteistyössä kehitetty systeemi, joka luotiin alun perin palvelemaan muistisairaiden ikääntyneiden tarpeita. Japanilaiset yhteistyökumppanimme ovat korostaneet, että he puhuvat systeemistä metodin sijaan, koska Clinical Art mielletään kokonaiseksi lähestymistavaksi, joka sulkee sisäänsä moniammatillisen yhteistyön eri tasoilla. Clinical Art -taideryhmää ohjaa Clinical Artist eli henkilö, joka on saanut taidetoiminnan ohjaukseen koulutuksen. Hänen työnsä tukena on ryhmätilanteessa apuohjaajia. Ryhmätilanteiden ohella kokoontuu moniammatillinen tiimi, joka toimii työnohjauksellisena konsultaation mahdollistavana ympäristönä. Tiimissä on Clinical Artistin lisäksi lääketieteen osaaja ja perhetyöntekijä, joka keskittyy omaishoidettavien muistisairaiden yhteisölliseen näkökulmaan ja sen tukemiseen. Ikääntyneiden ohella työtapaa on Japanissa sovellettu menestyksekkäästi esimerkiksi lastensuojelun ja peliriippuvuuksista kuntouttamisen saroilla. 10

Japanilaisen tutkimusryhmän tulosten pohjalta on tehty päätelmä, että taidetoiminnan aikana yksilön kokemat stressi ja ilo ovat suotuisa aivotoimintaan vaikuttava kombinaatio. Haasteellisuuden ja mielihyvän kokemukset aktivoivat aivojen sellaisia osia, jotka ovat muistisairaiden kuntoutuksessa keskeisiä. Kuntoutus ei palauta jo tuhoutuneita hermosoluja, mutta mahdollistaa vaihtoehtoisten hermoyhteyksien syntymistä. (Kimura 2008.) Active Art keskittyy niihin voimavaroihin, joita ikääntyneellä on jäljellä. Iloa tuottava prosessi kantaa hedelmää myös taidetyöskentelyn ulkopuolelle. Myönteiset kokemukset muuttuneessa elämäntilanteessa tuovat iloa paitsi yksilölle itselleen myös uusia elementtejä perheyhteisön vuorovaikutukseen. Esteettisten valintojen tekeminen taidetyöskentelyn aikana voimaannuttaa yksilöä. Tämän suuntaisessa ajattelussa voi tunnistaa sukulaisuuden sosiokulttuurisen innostamisen ideologialle, joka on resonoinut kehitystyön pohjalla, kun Clinical Art on saanut Active Artista suomalaisen sisaren. Asiakkaan omaan aktiivisuuteen tähtäävä toiminta ja henkilökohtaisia päätöksentekoprosesseja tukeva ohjaamisen tapa ovat vahvasti läsnä esimerkiksi niissä asiakasympäristökokeiluissa, joita on toteutettu opinnäytetöinä kehitystyössä ja joita esitellään tämän kirjan toisessa osiossa. Taiteen parissa ei ole oikeita ja vääriä valintoja, on vain valintoja, joiden perusteet syntyvät henkilökohtaisista merkityksenantoprosesseista. Kyvykkyys tehdä ratkaisuja kantaa parhaimmillaan arkeen, jossa muistisairaan arjen ristiriitatilanteet rakentuvat osin heikentyneen valintakyvykkyyden takia. Kyvykkyyden kokemus ruokkiutuu arvostavalla palautteella, jota kukin saa ryhmässä vertaisiltaan ja ohjaajilta. Taide toimii kohtaamisen ja jakamisen paikkana. Taidelähtöinen vuorovaikutuksellisuus on Active Art -työtavan keskeinen ydin. Työtavalla on paljon teoreettista kaikupohjaa taideterapian kanssa, mutta tavoitetasolla ero on selkeä. Active Artissa toteutetaan sosiaalialan työn kuntouttavaa työtapaa. Se ei asetu mielenterveystyön viitekehykseen, kuten taideterapian erilaiset työtavat. Eniten samankaltaisuutta taideterapian kentän kanssa löytyy taidelähtöisestä taideterapiasta (ks. Rankanen, Hentinen & Mantere 2007). Active Art -työskentelyn päämäärä ei ole mielen keskeneräisten prosessien tutkiminen ja edistäminen. Kuvia ei tehdä tai tulkita psykologisista syistä. Päämäärä on toimintakyvyn tukemisen alueella. Taidetoiminta tarjoaa mahdollisuuden toiminnallisuuden ja fyysisen toimintakyvyn harjaannuttamiseen. Oleellisin ja tavoitteen asettelun kannalta merkittävin osa-alue on kuitenkin sosiaalinen toimintakyky. Tätä kautta kuvaan astuvat käsitteinä sosiaalinen pääoma (ks. Bourdieu 1986; Coleman 1988; Hyyppä 2000; Putnam 2000; Ruuskanen 2001) ja subjektiivisesti koettu terveys ja toimintakyky (ks. Jyrkämä 2007). 11

Kuvataideterapeutti Liisa Girard (2009a, 107 108) tukeutuu Berlynen ajatteluun ja esittää, että taide on aktivaatiotason säätelyssä ylivertainen. Taide voi rauhoittaa ja toisaalta se voi virittää ja stimuloida. Yksilö itse voi paljolti määritellä, kumpaan tehtävään taiteen tekemisen valjastaa. Ryhmämuotoisessa taidetoiminnassa ohjaajan toiminnalla on oleellinen vaikutus. Ohjaaja voi tehdä kohtaamisen ryhmässä mahdolliseksi poistamalla osallistumisen esteitä ja luomalla turvallisuutta. Ohjaaja voi luotsata passiiviset ja väsähtäneet osallistumaan ja aktivoitumaan taiteen virittävän elementin kautta. Levottomat, stressaantuneet ja keskittymiskyvyttömät voivat ohjaajan myötävaikutuksella löytää taiteen tekemisestä rauhoittavan ulottuvuuden. Kahdesta eri suunnasta tuleville, esimerkiksi levottomille ja unisille, syntyy tila, jossa on viritytty samalle taajuudelle ja kohtaaminen on mahdollista. Pilottiemme aikana ohjaajat ovat tuoneet esille, kuinka he ovat havahtuneet näkemään joitakin osallistujia aivan uudella tavalla. Osittain tämä selittyy sillä, että taiteen tekeminen ja toiminnallisuus ylipäätään tuo esille ihmisistä uusia puolia ja voimavaroja. Luovan prosessin esiin nostamat voimavarat voivat olla sekä tekijälle itselleen että toiselle ihmiselle hätkähdyttäviä. Kun asiakas, joka on istunut kuukausia hiljaa tuolissaan, tuottaakin taideryhmässä värikylläisen maalauksen, aukeaa työntekijälle ja asiakkaalle taideteoksesta yhteiseen kokemukseen kiinnittyvä keskustelunaihe. Väitän, että taiteen vaikutus vireystasoon ja läsnäolonkykyyn on oleellinen havahtumiseen ja kohtaamiseen johtava asia. Nuoret opiskelijat ja stressaavassa työelämässä toimivat vanhustyön ammattilaiset ovat omalta elämänrytmiltään hektisempiä kuin kiireen taakseen jättänyt ikäihminen. Asettuminen taiteen kautta vuorovaikutukseen avaa uudenlaisia mahdollisuuksia; se virittää yhteiselle aikataajuudelle. Yhteiseen aikaan ja paikkaan antautuminen on kohtaamisen perusedellytys, joka voi mahdollistua esteettisen objektin, taideteoksen äärellä. Se, että teos on asiakkaan tekemä, eikä esimerkiksi laitoksen seinälle ripustettu tunnustetun taiteilijan teos, konkretisoi asiakkaan luovuutta, pystyvyyttä ja erityisyyttä. Teoksesta puhuminen ja sen tarkastelu yhdessä merkitsevät asiakkaan erityisyyden näkyväksi tekemistä ja tunnustamista. Taide mahdollistaa kohtaamista myös siksi, että se on peruslähtökohdiltaan solidaarista. Tarja Pääjoki on selittänyt taiteen luomaa kohtaamisen tilaa sillä, että taide sisältää leikin mahdollisuuden (Pääjoki 2007, 294). Estetiikan tutkija Ilona Reiners puolestaan näkee Adornon ajattelussa jäsentelyä, joka tuo esiin taiteen sen puolen, joka mahdollistaa rakkauden ja sympatian (Reiners 2001, 128). Tällaisen ilmapiirin vallitessa toinen ihminen voidaan kohdata tavalla, jossa hänen erityisyytensä säilyy (Girard 2009a, 117). Havahtuminen, yllättyminen, hyväksy- 12

minen ja arvostaminen ovat läsnä, ja ne voivat kehittyä taiteen vastaanottamisessa, taiteen tekemisessä ja taidelähtöisessä vuorovaikutuksessa, jos niihin suostuu. Arvostaminen mahdollistuu vasta, kun on antautunut havahtumiselle, yllättymiselle ja hyväksymiselle. Taide voi auttaa meitä näkemään maailmaa uudella tavalla. Sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta taiteen oleellinen ulottuvuus on se, että se voi auttaa meitä näkemään toisemme uudella ja tuoreella tavalla. Arvostaminen on Active Art -toiminnassa keskeinen eettinen periaate, jonka tulee näkyä toiminnassa, sen suunnittelussa ja arvioinnissa. Arvostaminen tulee näkyä siinä, miten kukin kohdataan yksilönä, miten hänen työskentelyään tuetaan ja miten hänen taidetuotoksiin suhtaudutaan. Pohjalla voi nähdä japanilaisen mitate-käsitteen, johon Liisa Girard (2009b, 199) kiinnittää huomiota verratessaan taideterapian ja teeseremonian luonnetta ja rakennetta. Mitate ilmaisee sellaista kokonaisvaltaista arvostamista, jossa syrjäiselle tai hyljeksitylle ehkä vähäpätöisellekin löydetään arvo ja merkitys. Se on eräänlaista esiin nostamista ja huomion kohdistamista, joka mahdollistaa havahtumisen, yllättymisen, hyväksymisen ja arvostamisen. Hyväksyminen voi olla vahvemmin ilmaistuna myös haltioitumista. Keskeinen puite ja turvallinen toiminnan kehys on toistuva rakenne. Active Art -toiminta on strukturoitu siten, että koko jakso koostuu kymmenestä toimintakerrasta. Kukin toimintakerta noudattaa samaa kaavaa: ensin virittäydytään päivän teemaan ja ryhmään, sitten on varsinainen taidetoiminta osuus ja lopuksi on aina arvostuskierros, jonka aikana taidetuotoksia tarkastellaan yhdessä. Toiminnan toistuvan rakenteen on tarkoitus luoda turvallisuutta ja juuri sitä kautta raivata tilaa taidetyöskentelyn spontaaniudelle. Girard on omassa tekstissään painottanut sitä, että rituaalien toistuvuus teeseremoniassa ja taideterapiassa ei tarkoita rutiinia vaan nimenomaan päinvastoin: mahdollistaa ainutkertaisuuden (Girard 2009b, 197). Mitate on läsnä Active Art -toiminnassa useilla tasoilla. Se on lähtökohta moniammatilliselle työskentelylle, asiakkaan kohtaamiselle ja osallistujien tuotosten havainnoinnille. Osallistujia suostutellaan myös arvostamaan omaa työskentelyään, mikä on joidenkin osallistujien kohdalla huomiota vaativa prosessi. Toimintaan pyritään luomaan hyväksyvä ja arvostava ilmapiiri, joka sallii jokaiselle oman olemisen ja tekemisen tapansa. Mitate on arvostuskierroksessa etualalla. Koko arvostuskierros-osion tarkoitus on tarkastella yhdessä kaikkien tuotoksia ja antaa niille arvonsa. Tämä on se kohta, jossa toiminta, prosessi ja tuotos kääntyvät sanallisesti jaetulle kielelle. Kielellisiä haasteita omaavat ryhmän jäsenet ja itseään mitätöivät vaativat ohjaajalta erityistä ammattitaitoa. 13

Metafora siitä, miten syrjään ja varjoon asetettu loistelias kukka-asetelma voi olla teemestarin teeseremonian keskeinen esteettinen elementti, voi toimia myös yhteisen taidetuotosten tarkastelun avaimena. Ylenpalttinen parrasvaloihin asettaminen voi olla piinallista, mutta luonnollinen, huomaavainen ja jokaisen erityisyydelle tilaa jättävä tapa rakentaa ryhmätilanteita on taideryhmää ohjaavalle ammattilaiselle tavoittelemisen arvoinen taso. Se mikä jossain viitekehyksessä näyttää virheeltä, rosolta tai jäyhyydeltä, saattaa saada taiteessa erityisyytensä kautta arvonsa. Juuri samaan perustuu jotakuinkin se, miksi karhealla rakusavella on teeseremoniassa tilaa hienoimman silkin rinnalla. Molemmat elementit saavat arvonsa keskinäisestä kontrastista, eivät ominaisuuksistaan sellaisenaan. Active Art -ohjaajaa voi monella tavalla verrata teemestariin. Tarkoitus ei ole hämmästyttää omalla luovuudella ja kikkailla menetelmillä, häikäistä materiaalikirjolla ja omalla lavasäteilyllä. Ohjaaja luo vuorovaikutteisen tilan, jossa kullekin osallistujalle mahdollistuu havahtuminen ennalta määrittelemättömiin yksityiskohtiin tai kokonaisuuksiin. Antautuminen sattumalle ja luottaminen prosessiin nousee aidosta osallistujien arvostamisesta ja huolellisesta ennakkovalmistelusta. Ennakkovalmisteluissa tulee löytää se tasapaino, että asiat eivät ole valmiiksi pedattu osallistujille, mutta tie on valmistettu niin, että kunkin on mahdollista kulkea se omien voimavarojensa suomissa rajoissa. Active Art -toiminta tarjoaa kohtaamisen ja jakamisen mahdollisuuksia monella tasolla. Yksi kiehtova taso on se yksilötaso, millä kukin osallistuja liikkuu varsinaisen taidetoiminnan aikana. Alun virittäytyminen ja lopun arvostuskierros ovat vahvasti vuorovaikutteisia osuuksia toiminnassa. Varsinainen taidetyöskentely on antoisaa nimenomaan yksilötasolla. Active Art -toiminnan puitteissa toteutetaan pari- ja ryhmätöitä, mutta pääpaino on kuitenkin yksilöllisessä taidetyöskentelyssä, joka on ohjattua. Yksilön voi sanoa olevan vuorovaikutuksessa kulloisenkin materiaalin kanssa. Se on kehollista toimintaa, joka liittää mielen ja kehon yhteen tasolla, joka ei ole kokonaan sanallistettavissa. Esteettiset päätökset toiminnan aikana heijastelevat yksilön sisäistä dialogia. Kaikkia esteettisiä päätöksiä ei voi eikä tarvitse perustella sanallisesti. Osa valinnoista tulee kuitenkin sanoitettua arvostuskierroksen aikana. Tällainen valintojen tunnistaminen ja ainutkertaisuuden tunnustaminen vahvistavat yksilön omaa käsitystä itsestään päätöksen tekijänä. Prosessit ovat ohjattuja ja strukturoituja siinäkin mielessä, että ohjaaja määrittelee teeman ja materiaalit sekä on valmiiksi vaiheistanut työskentelyn. Ohjaaja on kokeneena taiteentekijänä pilkkonut teoksen tuottamisen vaiheisiin, jotka muodostavat ikään kuin portaat, joita pitkin yksilö pääsee perille omien valintojensa 14

kautta. Tarkoitus on, että kokematonkin tai itsensä taidetyöskentelyn osalta epävarmaksi tunteva osallistuja voi toteuttaa esteettisesti korkeatasoisia tuotoksia. Pääpaino on sillä, että tekemisestä ja taideprosessista nautitaan. Active Art -tuotosten rooli on tietyllä lailla keskeisempi kuin mikä tuotoksilla on esteettisinä objekteina taideterapiassa tai sosiaalialan työn puitteissa toteutettavassa prosessikeskeisessä työskentelyssä. Ohjaaja säätelee tätä puolta ryhmää ja kutakin osallistujaa kuulostellen. Liiallinen tuotoskeskeisyys tekee rennon työskentelyn mahdottomaksi. Taideprosesseja ja taidemateriaaleja laajasti ja syvästi hallitseva ohjaaja kykenee kuitenkin luotsimaan kutakin yksilöä kohti tuotosta, joka on esteettisesti korkeatasoinen. Tässä kohtaa Active Art -toiminta vastaa vahvasti taidekasvatuksen toimintatapoja ja päämääriä. Matalankynnyksen asettamisen rinnalla ohjaaja painii sen kanssa, ettei vähättele toimintaa, tuotoksia ja sitä kautta osallistujia. Active Art -ohjaajan työn upein anti on taideryhmään osallistuvien kohtaamisessa. Jokaisen yksilön kohtaaminen ainutkertaisena on hienointa, mitä työ tarjoaa. Tämän lisäksi ohjaaja kohtaa ja jakaa asioita sekä apuohjaajiensa että moniammatillisen työnohjaustiimin parissa. Tällaiseen kohtaamiseen heittäytyminen ei ole aina helppoa, mutta onnistuessaan tarjoaa ammatillisesti jatkuvan kehittymisen mahdollisuuden. Arvostava kohtaaminen toimii oman ammatillisen kehittymisen ja työssä viihtymisen keskeisenä elementtinä. Osallistuja puolestaan kohtaa Active Art -toiminnan aikana itsensä, toiset ryhmäläiset ja ohjaajan. Hän jakaa omia ja muiden kokemuksia vertaisilmapiirissä. Huumorilla höystetty ja turvallinen ilmapiiri, jossa tekemiselle on tilaa, antaa kasvun mahdollisuuden kaiken ikäisille ihmisille ihmisinä. Välineellisyyden sijaan taiteen voi ajatella paikkana tai teeseremonian kaltaisena rituaalina, jossa voi havahtua, hämmästyä, kohdata ja sitä kautta kasvaa arvostamaan itseään ja toisia ihmisiä. Se poikkeaa oleellisesti keskusteluryhmästä esteettisen toiminnallisuutensa takia, vaikka sanallistaminenkin kuuluu osana toimintaan. 15

Lähteet Bourdieu, P. 1986. The Forms of Capital. Teoksessa Richardson, J. G. (toim.) Handbook of Theory and Research for the Sosiology of Education. New York: Greenwood Press, 241 258. Coleman, J. 1988. Social Capital in Creation of Human Capital. American Journal of Sociology 94, 95 120. Girard, L. 2009a. Esteettinen ulottuvuus kuvataideterapiassa. Teoksessa Girard, L, Ihanus, J., Laine, R, Ropponen,M (toim.) 2009. Suhteessa kuvaan - kuvataideterapian teoriaa ja käytäntöä. Helsinki: Artteli. Girard, L. 2009b. Terapiaseremonia vieraan kohtaamisesta kuvataideterapiassa. Teoksessa Girard, L, Ihanus, J., Laine, R, Ropponen, M. (toim.) 2009. Suhteessa kuvaan - kuvataideterapian teoriaa ja käytäntöä. Helsinki: Artteli. Hyyppä, M. T. 2000. Edistääkö sosiaalinen pääoma terveyttä? Pohjanmaan rannikon suomen- ja ruotsinkielisen väestön kansalaisaktiivisuuden ja terveyden vertailu. Suomen lääkärilehti 8/2000, 821 826. Jyrkämä, J. 2007. Toimijuus ja toimintatilanteet aineksia ikääntymisen arjen tutkimiseen. Teoksessa Seppänen M., Karisto A. & Kröger T. (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PS-kustannus. Putnam, R. D. 2000. Bowling Alone. The Collapse and Revival of American Community. New York: Simon & Schuster. Pääjoki, T. 2007. Lasten ja aikuisten kulttuurinen leikki. Teoksessa Bardy M., Haapalainen R., Isotalo M. & Korhonen P. (toim.) Taide keskellä elämää. Nykytaiteen museo Kiasman julkaisuja 106 / 2007. Keuruu: Otava. Rankanen, M., Hentinen, H. & Mantere, M.-H. 2007. Taideterapian perusteet. Duodecim, Hämeenlinna: Karisto. Reiners, Ilona 2001. Taiteen muisti -tutkielma Adornosta ja Shoahista. Helsinki: Tutkijaliitto. 16

Ruuskanen, P. 2001. Sosiaalinen pääoma käsitteet, suuntaukset ja mekanismit. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 17.5.2010 www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t81.pdf Painamattomat lähteet Kimura, S. 2008. Tohtori Shin Kimuran suullinen tiedonanto, esitelmä kesäkuussa 2008 Kimuran klinikalla, Japanissa. 17

Hannele Niiniö Innostuksesta toimintaan Mikä herätti innostuksen? Laurea-ammattikorkeakoulu ja erityisesti aluerehtori Helena Erjanti ja yliopettaja Hannu Pirnes olivat vuodesta 2004 rakentaneet yhteistyötä japanilaisen Tohoku Fukushi yliopiston (TFU) ja Sendaissa sijaitsevan Finnish Welbeing Centerin kanssa. Maaliskuussa 2006 oli ensimmäinen yhteistyöseminaari Sendaissa nimeltään Sendai Finland Seminar. Tavoitteena oli tämän Active -sateenvarjohankkeen alla esitellä kummankin tahon vanhustenhuollon kehittämishankkeita ja niiden tuloksia sekä vertailla vanhustenhuollon järjestämistapoja ja kehittämistrendejä molemmissa maissa. Kyseisessä seminaarissa TFU:n lehtori ja Clinical Artist Taizo Oshiro esitteli Clinical Art -taidetyöskentelyä, jonka kehittämisestä ovat vastanneet TFU:n ja Kansei Fukushi tutkimuskeskuksen tutkijat. Clinical Art -työskentelyä oli Japanissa kehitetty jo 10 vuotta, ja he olivat tutkineet mm. taidetoiminnan vaikutuksia dementoituvien aivotoimintaan. Tulokset olivat vaikuttavia. Tutkijat olivat dementiaa ja aivojen toimintaa mittaavissa tutkimuksissaan todenneet, että Clinical Art -työskentely on tehokasta sekä niille ikääntyville, joilla on todettu dementia, että myös ennalta ehkäisevänä toimintana. (Oshiro, T. ym. 2006.) Paitsi vaikuttavuus, myös Clinical Art -menetelmän keskeiset toimintaperiaatteet kuten moniaistisuus, kokemuksellisuus, tekemisen ilo, arvostus ja sydämestä sydämeen tapahtuva vuorovaikutus, herättivät suomalaisessa seminaariyleisössä ihastusta. Toimintaperiaatteet ja toiminnan positiiviset vaikutukset muistisairaiden aivojen toimintaan olivat ne seikat, jotka vaikuttivat päätökseen tuoda Clinical Art -taidetyöskentely Suomeen. Koimme, että jotain tällaista oli kaivattu suomalaiseen kuntouttavaan vanhustyöhön. Eikä pelkästään vanhustyöhön, vaan käyttöön myös monien muiden asiakasryhmien kanssa työskenneltäessä. Japanilaiset ovat käyttäneet toimintatapaa myös lasten ja nuorten kanssa. Esitys herätti vilkasta keskustelua ja suomalaisille tarjottiin mukaan materiaalia, mikä mahdollisti syvemmän perehtymisen tähän työmuotoon. 18

Päätös kokeilusta syntyi jo Japanissa Suomalaiseen delegaatioon kuuluneet silloinen Tikkurilan vanhus- ja vammaispalvelujohtaja Anna-Liisa Korhonen ja Tikkurilan Laurean lehtori Hannele Niiniö olivat tehneet yhteistyötä jo usean vuoden ajan esimerkiksi Kotosa-hankkeessa, jossa kehitettiin kotihoitoa Vantaalla vuosina 2003 2005. Hankkeen päätavoitteina oli kehittää toimintakykyä edistäviä työmenetelmiä ja kehittää dokumentointia kotihoidossa. Tikkurilan alueella kehittämisen kohteena olivat erityisesti sosiokulttuuriset menetelmät. Korhosen (2007, 36) mukaan päivätoiminnan kehittäminen sai Kotosahankkeesta hyvän sysäyksen, minkä henkilökunta oli asettanut omaksi tavoitteekseen. Kuntouttava päivätoiminta jäsentyi hankkeessa mukana olleessa palvelutalossa: Toimintaa järjestettiin asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, toiminta oli suunnitelmallista ja tavoitteellista. Henkilökunnan näkemyksen mukaan päivätoiminta vähensi asukkaiden yksilöllisen avun tarvetta. Tämä näkyi erityisesti ilta-avun pyyntöjen ja asukkaiden levottomuuden vähentymisenä. Osa sulkeutuneista asukkaista oli alkanut avautua ryhmätoiminnan myötä. Seminaarin kanssa samoihin aikoihin oli Vantaalla suunnitteilla monia uudistuksia: mm. sosiaali- ja terveystoimen organisaatiouudistus sekä ikääntyneiden päivätoiminnan ja palveluasumisen uudistus. Samoin yhteistyö vanhus- ja vammaispalvelujen ja kulttuuritoimen välillä oli tiivistynyt ja suunnitelmissa oli lisätä kulttuuritarjontaa erityisesti niille ikääntyneille, jotka eivät itse pysty lähtemään tilaisuuksiin. Clinical Art -työskentelyn esittely maaliskuussa 2006 upposi siis jo muokattuun maaperään, ja päätös menetelmän kokeilusta Suomessa syntyi jo Japanin vierailun aikana. Suunnitteluryhmän kokoaminen ja innostuksen henki Suunnitteluryhmään syksyllä 2006 kutsuttiin kulttuurisihteerit Susanna Tommila ja Arja Keränen sekä Vantaan vanhuspalveluista Anita Alanen ja Hilkka Harjula Veturipolun palvelutalosta, Katja Sahla ja Tuija Lindqvist Suopursun palvelutalosta, Seija Hotti Suopursun päiväkeskuksesta ja Virve Muukkonen Simonkodin päiväosastolta. Suunnitteluryhmään kuuluivat myös Anna-Liisa Korhonen sekä lehtorit Tiina Pusa ja Hannele Niiniö Laurea-ammattikorkeakoulusta. Suunnitteluryhmä kokoontui syksyn ja talven 2006 aikana 4 kertaa. Suunnitteluryhmässä oli uskomaton innostus sen perehtyessä Clinical Arttaidetyöskentelyyn ja hahmotellessa tulevaa projektia. Suunniteltiin tavoitteita, prosessia, aikataulua, rahoitusta ja toimijoita. Tikkurilan Laurean luovien toimin- 19