S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A NASTOLAN KUNTA Uudenkylän osayleiskaava LUONTOSELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.9.2014 P18226
LUONTOSELVITYS 1 (61) Tiina Mäkelä 17.9.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 2.1 Lähtöaineisto... 2 3 Työn toteuttaminen... 2 3.1 Luontotyyppikartoitus... 2 3.2 Kohteiden arvottaminen... 3 3.3 Uhanalaisuusluokitus... 3 3.4 Luontotyyppien uhanalaisuus... 4 3.5 Liito-oravakartoitus... 4 3.6 Linnustokartoitus... 5 3.7 Maankäyttösuositusmerkinnät... 6 4 Alueen nykytila... 7 4.1 Kallio- ja maaperä sekä topografia... 7 4.2 Pohja- ja pintavedet... 8 4.3 Maisema sekä pinnanmuodot... 10 4.4 Kasvillisuus ja eläimistö... 11 4.4.1 Kasvillisuus... 11 4.4.2 Linnusto... 14 4.4.3 Muu eläimistö... 18 5 Uhanalaiset ja harvinaiset lajit... 19 5.1 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit... 19 5.2 Uhanalaiset lajit... 20 5.2.1 Valtakunnallisesti uhanalaiset lajit... 20 5.2.2 Alueellisesti uhanalaiset lajit... 23 5.2.3 Valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit... 24 5.3 Suomen kansainväliset vastuulajit... 24 5.4 Lintudirektiivin liitteen I lajit... 24 6 Luonnonsuojelun kannalta arvokkaat alueet... 26 6.1 Kansallisesti arvokkaat alueet... 26 6.2 Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat alueet... 31 6.3 Paikallisesti arvokkaat alueet... 33 6.4 Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet ja kohteet... 49 7 Ekologinen verkosto... 53 8 Johtopäätökset... 55
LUONTOSELVITYS 2 (61) Tiina Mäkelä 17.9.2014 Lähteet... 56 Liitteet: Liitteet 1.1. 1.3: Arvokkaat luontokohteet Liitteet 2.1. 2.3: Suojelullisesti arvokkaat lajit Liite 3: Selvitysalueella havaitut lintulajit Pohjakartat MML 2012 Valokuvat Tiina Mäkelä, FCG
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 1 (58) 1 Johdanto 2 Selvitysalue Tämä työ on Nastolan kunnan Uudenkylän alueen osayleiskaavoitusta palveleva luontoselvitys. Työ käsittää arvokkaiden luontotyyppien kartoituksen sekä linnusto- ja liito-oravakartoitukset. Luontoselvityksen tavoitteena on, että maankäyttösuunnittelussa ja toteutuksessa voidaan huomioida luonnonsuojelun kannalta arvokkaiden alueiden ja luontotyyppien sekä kasvistolle ja eläimistölle tärkeiden alueiden ominaispiirteiden säilyminen. Selvitystyön tuloksia voidaan hyödyntää kaavan ympäristövaikutustarkastelussa. Selvityksen on laatinut FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n biologi FM Tiina Mäkelä. Selvitysalueena oleva Uudenkylän alue sijaitsee Päijät-Hämeessä, Nastolan kunnassa. Uusikylä on noin 2 500 asukkaan kylä noin kuuden kilometrin päässä Nastolan kirkonkylän itäpuolella. Selvitysalueen halki kulkevat itä-länsi -suunnassa Valtatie 12 sekä Lahti-Kouvola -rata. Kaava-alue käsittää Uudenkylän alueen kokonaisuudessaan, Sylvöjärven ja Immilänjoen ranta-alueet sekä Immilänkylän kyläalueita Immilän ja Arrajoen kylissä. Lisäksi kaava-alueeseen kuuluu teollisuusalue Rakokiven kuntakeskuksen läheisyydessä. Alueen pinta-ala on noin 5 860 ha. Selvitysalueen sijainti on esitetty kuvassa 1. Kuva 1. Selvitysalueen sijainti (sininen rajaus)(pohjakartta MML 2012).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 2 (58) 2.1 Lähtöaineisto Selvitysalueelta on tehty jonkin verran aiempia ympäristö- ja luontoselvityksiä, joita käytettiin raportin lähtöaineistona. Uhanalaisten eliölajien esiintymätiedot on tilattu Suomen ympäristökeskukselta (Hertta-eliölajit). Pohjakartta ja ilmakuva on ladattu Maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen tiedostopalvelusta. Lisäksi selvityksen aikana on haastateltu paikallisia luontoharrastajia (mm. Markku Meriluoto, Nastola) sekä saatu tietoja alueelliselta metsäkeskukselta (Metsäkeskus Häme-Uusimaa, Arto Lappalainen). Työn kannalta keskeisimmät lähteet olivat: 3 Työn toteuttaminen 3.1 Luontotyyppikartoitus - Metsäkeskus METE -inventointi, 2012 - Kangasvuokkoinventoinnit Päijät-Hämeessä 2008 2010, 2011 - Salpausselän hoito- ja käyttösuunnitelma Nastolan alueelle, 2011 - METSO -selvityksen raportti, 2011 - Nastolan harjualueen paahdealueiden esiselvitys, 2009 - Kartanoiden Uusikylä lintuparatiisi, 2009 - Päijät-Hämeen luonnon monimuotoisuuden tilan seurantaohjelma 2006 2008, 2008 - Lahden seudun saukkokartoitus, 2009 - Nastolan lähteet, 2008 - Nastolan liito-oravakartoitus, 2007 - Nastolan Lumos -kohteet 2006 - Päijät-Hämeen ekologinen verkosto, 2006 - Sylvöjärven Sammalsilta Uudenkylän luontoa, 2004 Luontotyyppiselvitys perustuu arvokkaiden luontokohteiden inventointiin, jossa selvitetään mm. luonnonsuojelulain (LSL 29 ), metsälain (MetsäL 10 ) ja vesilain (VL 1 luku 15 ja 17a ) suojeltujen luontotyyppien esiintyminen alueella. Luontoselvityksen maastotyöt tehtiin kesä-, heinä- ja elokuun aikana ja siihen käytettii noin 36 tuntia. Ennen maastokäyntiä suunnitellun osayleiskaava-alueen luonnonympäristön ominaispiirteisiin ja kasvillisuuskuvioihin tutustuttiin kartta- ja ilmakuvatarkastelun avulla. Ilmakuvien ja karttamateriaalin avulla etsittiin alueita, jotka todennäköisesti sisältäisivät erityisiä luontoarvoja (mm. varttuneemman metsän alueet, purot ja ojittamattomat suoalueet). Näin voitiin tehdä maastossa tarkemmin tutkittavien kohteiden, mahdollisten arvokohteiden esivalinta. Eri luontotyypeiltä ja arvokkailta luontokohteilta kerättiin tietoa mm. puustosta, kasvillisuudesta sekä uhanalaisesta lajistosta. Lisäksi arvioitiin kohteiden luonnontilaisuutta. Näin saatiin selville alueiden maiseman ja kasvillisuuden yleiskuva sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet. Lisäksi kiinnitettiin huomiota alueella esiintyvään lintulajistoon sekä kirjattiin ylös mahdolliset nisäkäs- ja muut eläinhavainnot. Kasvillisuustyypit määritettiin Toivosen ja Leivon (1997) laatiman luokituksen mukaan. Maastotöiden jälkeen selvitys työstettiin kartoille ja raportiksi. Selvitys ja raportointi on toteutettu Södermanin (2003) ohjeistuksen mukaisesti.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 3 (58) 3.2 Kohteiden arvottaminen Luontokohteiden arvotuskriteereinä käytettiin kohteen edustavuutta, luonnontilaisuutta, harvinaisuutta ja uhanalaisuutta, luonnon monimuotoisuutta lajitasolla sekä kohteen toiminnallista merkitystä lajistolle. Arvoluokitus pohjautuu seuraavaan jaotukseen (pääosin Söderman 2003): a) Kansainvälisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat Natura 2000 verkoston alueet, Ramsar -alueet ja kansainvälisesti merkittävät kosteikot ja lintualueet (IBA alueet). b) Kansallisesti arvokkaat kohteet. Kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kansallispuistot, luonnonpuistot, suojeluohjelmien kohteet, erämaa-alueet, koskiensuojelulain mukaiset vesistöt, valtakunnallisten suojeluohjelmien kriteerit täyttävät kohteet, kansallisesti tärkeät lintuvesialueet (FINIBA -alueet), kohteet, joilla on luonnonsuojelulain luontotyyppejä (LsL 29 ), äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten sekä vaarantuneiden lajien esiintymispaikat, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat, erittäin edustavia uhanalaisia luontotyyppejä ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. Lisäksi kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat ja kulttuurimaisemat. c) Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat valtakunnallisissa suojeluohjelmissa maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut kohteet, seutu- ja maakuntakaavan suojelualuevaraukset, alueellisesti uhanalaisten lajien esiintymispaikat, edustavat uhanalaiset luontotyypit ja maakunnallisesti/seudullisesti merkittävät muut luontokohteet. d) Paikallisesti arvokkaat kohteet. Paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kohteet, joilla on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (MeL 10 ), yleis- ja asemakaavojen suojeluvaraukset, paikallisesti uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymispaikat sekä muut paikallisesti harvinaiset ja edustavat luontokohteet. e) Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Kohteet, jotka eivät ole edellä mainituissa luokissa mutta, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä, esimerkiksi suuret yhtenäiset tavanomaisen luonnon alueet ja ekologiset käytävät. Lisäksi tähän luokkaan kuuluvat luonnonmuistomerkit. 3.3 Uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusluokitus pohjautuu uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmän esitykseen, joka on laadittu IUCN:n uusien uhanalaisuusluokkien ja kriteerien mukaisesti. Tässä mietinnössä määriteltiin kaikille uhanalaisille lajeille uhanalaisuus-luokan lisäksi elinympäristötyyppi ja uhkatekijät. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia lajeja. Alueellisesti uhanalaiset lajit pohjautuvat uuteen uhanalaisuusluokitukseen, jossa aluejakona käytetään metsäkasvillisuusvyöhykkeitä osa-alueineen (vanhassa alue-jako pohjautui lääninjakoon). Lajit jaetaan kahteen luokkaan: alueellisesti hävinneet (RE) ja alueellisesti uhanalaiset (RT).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 4 (58) 3.4 Luontotyyppien uhanalaisuus Luontotyyppien uhanalaisuusluokitus pohjautuu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarviointiin (Raunio ym. 2008a ja 2008b). Arviointi auttaa kohdentamaan suojelua, hoitoa, ennallistamista, tutkimusta ja seurantaa tarkoituksenmukaisesti. Uhanalaisuuden arvioinnissa Suomi on jaettu kahteen osa-alueeseen. Pohjois-Suomi vastaa pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä ja Etelä-Suomi hemi-, etelä- ja keskiboreaalista vyöhykettä. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa käytetyt uhanalaisuusluokat vastaavat pääpiirteissään lajien uhanalaisuustarkastelussa käytettyjä luokkia. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) luontotyypit. Luontotyypin esiintymiin tai sen keskeisimpiin laadullisiin piirteisiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka, erittäin suuri uhka lähitulevaisuudessa tai suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä tarkastelualueelta. Uhanalaisten luontotyyppien esiintymiä voi uhata pelkästään laadullinen heikkeneminen. Luontotyyppi on silmälläpidettävä (NT), jos sen esiintymät ovat taantuneet tai se on harvinainen. Säilyvän (LC) luontotyypin esiintymiin ei kohdistu merkittävää häviämisen uhkaa keskipitkällä aikavälillä. Luontotyyppi kuuluu luokkaan hävinnyt (RE), jos sen kaikki esiintymät ovat hävinneet tarkastelualueelta. 3.5 Liito-oravakartoitus Liito-oravaselvityksen maastotyöt tehtiin 7.4.- 2.5.2012 ja siihen käytettiin noin 36 tuntia. Lajin esiintymistä selvitysalueella havainnoitiin myös luontotyyppikartoitusten yhteydessä kesä-heinäkuun aikana. Selvityksessä tarkastettiin kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella valitut lajille soveliaat kohteet. Kohteiksi valittiin mm. puronvarsi- ja jyrkänteenalusmetsät sekä yleensäkin varttuneet ja vanhat kuusi-, kuusiseka- ja lehtipuusekametsät. Lisäksi muut maastossa havaitut varttuneet kuusimetsät tarkistettiin. Liito-oravien elinympäristöiksi soveliailta metsäalueilta etsittiin liito-oravien papanoita mahdollisten pesimä-, oleskelu- ja ruokailupuiden juurilta (erityisesti kuusi ja haapa). Liito-oravan lepäily-, ruokailu- ja lisääntymispuun tunnistaminen tapahtui papanoiden perusteella. Puut, joiden alta löydettiin liito-oravan papanoita, on luokiteltu joko papanapuiksi tai reviiripuiksi. Papanapuiden alta on löydetty liito-oravan papanoita alle 50 kappaletta, reviiripuiden alta yli 50 kappaletta. Puun rinnankorkeusläpimitta mitattiin ja katsottiin, onko puussa koloja tai risupesiä. Papana-, pesä- ja kolopuiden sijainnit mitattiin gps-paikantimella. Liito-oravan elinalue rajataan kartalle löydettyjen papanoiden, metsien rakenteen ja puustollisten ominaisuuksien perusteella. Kartalle rajattiin lajin lisääntymis- ja levähdyspaikat, merkittiin lajin todennäköisimmät kulkureitit ja -yhteydet muille alueille sekä kuvattiin elinympäristö. Liito-oravan elinpiirit/elinalueet koostuvat lisääntymis-, ruokailu- ja liikkumisalueista. Liito-oravan lisääntymispaikka /-alue on alue, jolla naaras pystyy viettämään talven ja saamaan poikasia keväällä. Lisääntymisalueiksi on tulkittu alueet, joilta on löydetty reviiripuita. Pesäpaikka on liito-oravan kulloinkin käyttämä pesäpuu, joka voi olla kolopuu tai puu, jossa on risupesä. Jokaisella liito-oravalla on vuoden aikana käytössä useita pesäpaikkoja. Papanat antavat ainoastaan tietoa lajin esiintymisestä alueella, joten niiden perusteella ei pysty määrittämään eläinten määrää tai niiden elinpiirien
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 5 (58) 3.6 Linnustokartoitus laajuutta. Lisääntymisalueet rajataan pääosin puustollisten ominaisuuksien perusteella ja alueiden rajaukset ovat tulkintaa. Linnustoselvityksen maastotyöt tehtiin pääasiallisesti touko- ja kesäkuun 2012 aikana ja niihin käytettiin noin 40 tuntia. Kartoitustyön painopiste oli alueilla, joille on suunniteltu muuttuvaa maankäyttöä. Ennen maastotöitä käytiin läpi olemassa olevat tiedot alueen linnustosta (mm. Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys 2012). Laskennat suoritettiin parhaan laulukauden aikaan aamulla tai aamupäivällä klo 4-10. Aikaisin pesintänsä aloittavien lajien osalta alueelle tehtiin lisäksi yksi kartoituskäynti 7. huhtikuuta. Yölaulajia havainnoitiin yöllisellä kartoituskäynnillä 15. kesäkuuta. Kuva 2. Vesilinnustolaskennan laskentapisteet (punainen merkki) Sylvöjärven alueella. Sylvöjärven vesialueilla pesivät lokki- ja vesilinnut laskettiin pistelaskentamenetelmällä (Koskimies & Väisänen 1988). Linnustonlaskentapisteet sijaitsivat tasaisin välimatkoin rantaviivalla ja laskentaa suoritettiin yhteensä kymmenestä pisteestä (Kuva 2). Havaitut lajit ja parimäärät merkittiin kartoille. Pesivän maalinnuston kartoitus toteutettiin sovelletulla kartoituslaskentamenetelmällä (Koskimies & Väisänen 1988). Kartoituslaskennassa laulavat tai muuten reviiriä puolustavat linnut merkittiin kartoille. Menetelmän avulla saatiin selvitettyä pesimälajien keskimääräiset suhteet ja reviirien sijoittuminen. Yleisten pesimälajien
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 6 (58) paritiheyksiä ei kartoitettu, mutta niiden esiintyminen selvitysalueella kirjattiin ylös. Kartoituksessa kiinnitettiin erityistä huomiota uhanalaisiin sekä lintudirektiivin liitteen I lintulajeihin ja muutoin suojelullisesti arvokkaisiin lintulajeihin. Selvitysalueen suuresta koosta johtuen kartoituslaskentaa ei voitu kattavasti toistaa, joten pesivien parien määrä on laskettu ns. maksimiperiaatteen mukaisesti, jossa yksikin havainto laulavasta yksilöstä / parista sopivalla pesimäbiotoopilla on tulkittu pesinnäksi alueella. Kuva 3. Ensimmäinen pesimälinnustoselvityksen maastokäynti selvitysalueelle tehtiin aikaisin keväällä. 3.7 Maankäyttösuositusmerkinnät Tässä työssä on käytetty seuraavia maankäyttösuositusmerkintöjä: SL-1 = Luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelulain nojalla suojeltavaksi tarkoitettu alue. SL-2 = Erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikka. Lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 47 :ssä. MY = Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla erityisiä ympäristöarvoja, arvokas geologinen muodostuma tai maa-aineslain tarkoittama kaunis maisema MU = Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta V = Virkistysalue luo = Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 7 (58) 4 Alueen nykytila 4.1 Kallio- ja maaperä sekä topografia Nastolan kallioperä kuuluu osana svekofenniseen pääalueeseen, joka muodostui noin 1900 miljoonaa vuotta sitten. Suuri osa nykyisen Etelä- ja Keski-Suomen kallioperästä on syntynyt svekofennisen poimutuksen yhteydessä (Lehtinen ym. 1998). Nastolan kallioperä on pääosin graniittia. Alueen lounais- ja itäosassa mm. Rakokiven ja Kirviän alueella esiintyy kiillegneissiä (GTK 2012). Immilän länsiosien alueella esiintyy myös hieman kvartsia ja granodioriittia (Kuva 4). Kuva 4. Selvitysalueen kallioperä (GTK 2012). Alueen maaperä on hyvin monipuolista. Yli 12 000 vuotta sitten mannerjään reunaan syntynyt ensimmäisen Salpausselän harjualue kulkee selvitysalueen poikki itälänsisuunnassa reunahieta- ja soramuodostumana. Rakokiven alueella esiintyy
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 8 (58) merkillepantavia pintakivikoita, jotka tulkitaan syntyneiksi silloin, kun mannerjäätikön reuna oli Toisella Salpausselällä Vääksy-Vierumäki linjalla. Baltian jääjärven aallot löivät nuoren Salpausselän kerrostumien yli ja huuhtoivat esiin kiviä (Dufva ym. 2004). Ensimmäisen Salpausselän pohjois- ja eteläpuoliset alueet ovat pääosin savea. Laajempia kalliopaljastumia on erityisesti selvitysalueen eteläosissa, mutta pienialaisia kallioalueita sijoittuu myös Salpausselän pohjoispuoliselle alueelle. Saraturvetta esiintyy soistuneilla alueilla Sylvöjärven eteläpuolisen Sammalsillansuon alueella sekä selvitysalueen itäosissa Kurensuon sekä Purusuon alueilla (GTK 2012) (Kuva 5). Kuva 5. Selvitysalueen maaperä (GTK 2012). 4.2 Pohja- ja pintavedet Selvitysalueen keskiosiin sijoittuvat vedenhankintaa varten tärkeät Nastonharju- Uusikylä A ja B pohjavesialueet, jotka kulkevat itä-länsisuuntaisesti koko selvitysalueen poikki Salpausselän harjumuodostelmaa myötäillen. Selvitysalueen itäpuolelle sijoittuvat Mankalan II-luokan ja Hiisiön I-luokan pohjavesialueet Iitin kunnan alueella. Myös Selkolan pohjavesialue jää selvitysalueen itäpuolelle.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 9 (58) Immilän eteläpuolella selvitysalueelle sijoittuu pieneltä osin Multalan I-luokan pohjavesialue. Immilän alueelle sijoittuvat myös pohjavesiluokituksesta poistetut Immilän ja Iso Kososenvuoren pohjavesialueet (OIVA 2012) (Taulukko 1 ja Kuva 6.). Taulukko 1. Selvitysalueelle ja läheisyyteen sijoittuvat pohjavesialueet (OIVA 2012). Arvio muodostuvan Muodostumisalueen pinta-ala Pohjavesialuala (km 2 Kokonaispinta- Tunnus Luokka ) (km 2 pohjaveden ) määrästä Kunta (m 3 /d) Nastonharju- 0453252 A I 8,4 6,2 4000 Nastola Uusikylä A Nastonharju- 0453252 B I 11,87 5,95 3800 Nastola Uusikylä B Multamäki 453203 II 1,15 0,73 420 Nastola Selkola 514252 I 0,6 0,36 250 Iitti Hiisiö 514208 I 0,3 0,06 50 Iitti Mankala 514255 II 2,8 1,54 1000 Iitti Kuva 6. Selvitys- ja lähialueille sijoittuvat pohjavesialueet (OIVA 2012, pohjakartta MML 2012).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 10 (58) Selvitysalueen pintavesistöistä merkittävimmät ovat Sylvöjärvi sekä sen pohjoisosaan laskeva Immilänjoki ja vettä pois kuljettava Arrajoki. Sylvöjärven pinta-ala on 2,4 km 2. Lähivaluma-alueen pinta-ala on noin 52 km 2 ja koko valuma-alueen (järvi mukaan lukien) pinta-ala on noin 320 km 2. Järven suurin mitattu syvyys on n. 3,5 metriä (Nihtilä 2006). Tutkimustulosten perusteella Sylvöjärvi on luokiteltavissa reheväksi järveksi. Järven kesäaikainen alusveden happitilanne on kuitenkin hyvä eikä alusvedessä esiinny happikatoja. Järven mataluuden takia siihen ei välttämättä synny kerrostuneisuutta. Tämän takia alusvesi voi saada happitäydennystä päällysvedestä. Päällysveden arvot taas vaihtelevat melko paljon, päällysvedessä esiintyy ajoittaista ylikyllästyneisyyttäkin. Tämä johtunee päällysveden levien tuotantotoiminnasta (Nihtilä 2006). 4.3 Maisema sekä pinnanmuodot Ensimmäinen Salpausselkä muodostaa Uudessakylässä maisemarajan, joka kohoaa selvitysalueella parhaimmillaan noin 130 metriä merenpinnan yläpuolelle (mpy). Salpausselän eteläpuoliset alueet kuuluvat valtakunnallisessa maisemamaakuntajaossa Eteläisen rantamaan Eteläiseen viljelyseutuun. Harjumuodostelman pohjoispuoliset alueet kuuluvat puolestaan Itäisen järvi-suomen Lounais-Savon järviseutuun (OIVA 2012). Metsäkasvillisuus on Salpausselän harjualueella lähinnä talouskäytössä olevaa, harvahkoa mäntykangasmetsää, mutta harjualueen pohjois- ja eteläpuolilla metsät ovat melko reheviä ja sekapuustoisia. Kuva 7. Nastolan Uudenkylän alueelle tyypillistä maa- ja metsätalousaluetta (kuva Nastolan kunta 2012).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 11 (58) Salpausselän pohjoispuolella Sylvöjärvi ja Heinolantie liittävät toisiinsa neljä maakunnallisesti merkittävää kulttuurimaisema-aluetta: Uudenkylän, Toivonojan, Immilän ja Arrajoen. Seutua luonnehtii vanhojen kartanoiden kulttuurimiljöö, viljelykäytössä olevat pellot sekä Sylvöjärvelle avautuvat järvimaisema. Maastonmuodoltaan selvitysalue on Salpausselän harjumuodostuman pohjois- ja eteläpuolilla paikoin melko tasaista ja paikoin loivan kumpuilevaa. Korkeimmat kallioalueet kohoavat hieman yli sataan metriin meren pinnan yläpuolelle. 4.4 Kasvillisuus ja eläimistö 4.4.1 Kasvillisuus Selvitysalue sijoittuu metsäkasvillisuusvyöhykejaossa eteläboreaalisen vyöhykkeen vuokkovyöhykkeelle ja Etelä-Hämeen eliömaakuntaan. Alueen keskiosaa hallitsee ensimmäisen Salpausselän harjuympäristö, jolla esiintyvät metsät ovat pääasiassa tuoreita mustikkatyypin (MT, myrtillus-tyyppi) sekä kuivahkoja puolukkatyypin (VT, vaccinium-tyyppi) mäntykankaita. Alueella runsaslukuisimpina esiintyviä kasvilajeja ovat mustikka, puolukka, variksenmarja ja kangasmaitikka. Muuta lajistoa ovat mm. häränsilmä, kultapiisku, lillukka, nuokkuhelmikkä ja nuokkutalvikki. Harjujen kuivimmilla hiekkamailla metsät muuttuvat karummiksi, usein kanervaisiksi mäntykankaiksi. Paikoin esiintyy myös karukkokankaita, joilla esiintyvä kasvillisuus on poronjäkälävaltaista (CT, cladina-tyyppi). Paahteisilla alueilla tavataan harvinaisia paahdeympäristöjen lajeja kuten kangasvuokko (VU), ketoraunikki (VU) sekä kangasajuruoho (NT). Kuva 8. Salpausselän harjumuodostelmalle tyypillistä mäntykangasmetsää.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 12 (58) Alavammilla alueilla metsät ovat tyypillisesti tuoreen kankaan kuusikoita ja sekakangasmetsiä. Laajempia, yhtenäisiä ja puustoltaan varttuneita metsäalueita esiintyy Immilän alueella (Vähä-Kososenvuori Iso-Kososenvuori Ruuhosenmäki), sekä Uudenkylän eteläpuolisilla alueilla (Jakosuonmäki Soittokallio - Porosojankallio). Näille metsäalueille sijoittuu myös kallioalueita, jotka voidaan luokitella metsälain 10 arvokkaisiin elinympäristöihin (kohta 7; karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot )(kts. kappale 6.3 paikallisesti arvokkaat luontokohteet ). Kuva 9. Metsälain 10 mukainen kallioalue Risalan eteläpuolella. Lehtomaista kangasmetsää sekä lehtoja esiintyy harjujen alarinteillä sekä vesistöjen läheisyydessä. Alueelle tyypillisimpiä lehtotyyppejä ovat käenkaali-oravanmarjatyypin (OMaT) tuoreet havu- ja lehtipuulehdot, joiden kasvilajistoon kuuluvat käenkaalin ja oravanmarjan lisäksi mm. metsämansikka, punaherukka, sudenmarja, metsäkurjenpolvi, ojakellukka, rönsyleinikki, kielo, nuokkuhelmikkä, metsäkastikka, metsäimarre ja metsäalvejuuri. Käenkaali-mesiangervotyypin (OFiT) kosteita suurruoholehtoja esiintyy purojen varsilla ja mm. Arrajoen eteläpuolella selvitysalueen itäosissa. Suurruoholehtojen tyyppilajistoa ovat mesiangervo, suokeltto, käenkaali ja metsäkorte. Muuta lajistoa edustavat mm. ojakellukka, vadelma, karhunputki. Selvitysalueen purovarsilla esiintyy harvinaisena myös runsasravinteisia, kosteita kotkansiipilehtoja (MatT, matteuccia-tyyppi). Lähdevaikutteisuus on selvitysalueelle tyypillistä. Lähteitä sekä useiden lähteiden, allikoiden ja tihkupintojen muodostamia lähteikköjä esiintyy Salpausselän rinnealueilla runsaasti. Monet tiedossa olevista lähteistä ja lähteiköistä ovat menettäneet luonnontilaisuuttaan metsätaloustoimien, virkistyskäytön sekä muun maankäytön seurauksena.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 13 (58) Alueella on soita hyvin vähän ja ne ovat yleensä pienialaisia korpi- ja rämekuvioita, joiden luonnontilaisuuteen metsätalouden ojitukset ja hakkuut ovat vaikuttaneet jo pitkään. Tyypillisimmillään suot ovat talouskäytössä olevia, ojitettuja isovarpurämeitä sekä ojitettuja kangaskorpia. Kuva 10. Selvitysalueen isovarpurämeet on pääasiassa ojitettu metsätalouskäyttöön. Kuva 11. Sylvöjärven eteläosan ruovikkoluhtaa. Selvitysalueen ainoat suuremmat vesialueet ovat Sylvöjärvi sekä järveen laskeva Immilänjoki ja laskujokena toimiva Arrajoki. Sylvöjärven rantapuuston ja -pensaston muodostavat koivut, harmaaleppä ja mänty. Rantakasvillisuuteen kuuluvat mm. jouhisara, vaivero, raate, terttualpi ja myrkkykeiso. Järven pohjois- ja eteläosissa
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 14 (58) 4.4.2 Linnusto esiintyy laajoja järviruokokasvustoja. Järven keskiosan länsi- ja itärannoilta ruovikko paikoin puuttuu tai ruovikkoreunus on melko kapea. Selvitysalueen kulttuurivaikutteiset alueet ovat maatalousympäristöä ja asuinalueita. Huomionarvoista, kasvillisuudeltaan monimuotoista kulttuuriympäristöä esiintyy Immilän alueella, jonne sijoittuu maakunnallisesti arvokas Taarastin kallioketo. Alueella esiintyy useita silmälläpidettäviä ja ainakin yksi uhanalainen niitty- ja ketokasvilaji kuten etelänhoikkaängelmä (VU), kelta-apila (NT), musta-apila (NT) ja ketoneilikka (NT). Sylvöjärven rantojen läheisyyteen sijoittuu myös vanhoja rantalaitumia ja laidunhakoja, joiden luonnonarvot ovat kuitenkin paikoin heikentyneet laidunnuksen loppumisen myötä. Selvitysalueen linnusto on hyvin runsaslajista. Alueella tavataan laaja kirjo kulttuuri-, metsä-, pelto- ja vesiympäristöihin sopeutunutta lintulajistoa. Yhteensä selvitysalueella havaittiin 86 lintulajia, joista neljä on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi ja kuusi valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi. Alueellisesti uhanalaisista lintulajeista havaittiin vain metso. Kaikista havaituista lintulajeista 22 lajia kuuluu lintudirektiivin liitteen I lajeihin. Kaikki havaitut lintulajit on esitetty liitteessä 1.3 ja havaitut suojelullisesti arvokkaat lajit Taulukko 2. Rakokiven, Tammelan ja Kanervan alueilla esiintyvät elinympäristöt ovat melko voimakkaasti ihmisvaikutteisia. Alueilla esiintyvä lintulajisto edustaa pääasiassa kulttuuriympäristöihin sopeutunutta ja Suomessa hyvin runsaslukuisena esiintyvää lajistoa. Rakennetuilla alueilla pesivät mm. pikkuvarpunen, talitiainen, kirjosieppo, peippo, västäräkki, käpytikka, räkätti- ja mustarastas, naakka, harakka ja varis. Virkistysalueina olevilla kuivahkoilla mäntykankailla pesivät yleisinä myös tavanomaiset harmaasieppo ja leppälintu. Rakokiven ja Turranlammen välisellä, hieman rehevämmällä ja sekapuustoisella metsäalueella esiintyy tyypillistä metsälintulajistoa kuten sini- ja hömötiainen, käpytikka, käki, kulo-, laulu- ja punakylkirastas. Huomionarvoisista lajeista metsäalueella havaittiin pyy (dir) sekä Turranmetsäntien pohjoispuolella palokärki (dir). Tammelan Toivelan METSO suojelusopimusalueella pesivät sirittäjä (NT) sekä niin sanotuista vanhan metsän lajeista mm. puukiipijä ja peukaloinen. Uudenkylän Risalan Kirviän alueilla erityyppiset metsäalueet, rehevät puutarhat, ruderaattialueet, viljelystä poistetut pellot sekä metsien, hakkuiden ja peltojen reunavyöhykkeet muodostavat elinympäristöjen mosaiikin, jossa viihtyvät erityisesti monet hyönteissyöjälinnut kuten mustapääkerttu, lehtokerttu, hernekerttu, pensaskerttu, punarinta, pajulintu, tiltaltti ja silmälläpidettävä punavarpunen (NT). Alueilla viihtyvät myös musta- ja punakylkirastas. Kasvimaantien itäpuolisille joutomaa-alueille on muodostunut rehevä pensaikko, jossa pesii niin kutsuttuja yölaulajia kuten viita- ja luhtakerttunen. Alueella viihtyy myös satakieli, joka esiintyy koko selvitysalueella melko runsaana. Tavara-aseman läheisyydessä havaittiin puoliavoimiin elinympäristöihin sopeutunut pikkulepinkäinen (dir). Uudenkylän Mustakallion alueella esiintyy varttuneempaa kuusikangasmetsää, jossa havaittiin vanhojen metsien tyyppilajistoa kuten puukiipijä ja pikkusieppo (dir).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 15 (58) Kuva 12. Uudenkylän pensoittuneilla joutomaa-alueilla pesii runsaasti yölaulajia kuten satakieli ja luhtakerttunen. Salpausselän talouskäytössä olevat harvahkot harjumänniköt luovat elinympäristöä kehrääjälle (dir), josta tehtiin useita havaintoja Risalan ja Haarankylään välisellä alueella. Laji pesii selvitysalueella todennäköisesti vähintään 2-3 parin voimin. Harjualueella pesii myös vaarantuneeksi luokiteltu törmäpääsky (VU). Lajin pesimäyhdyskunta sijaitsee selvitysalueen itäosaan sijoittuvalla Arolan soranottoalueella ja yhdyskunta käsittää noin 25 paria. Soranottoalueilla on pesinyt joinain vuosina myös pikkutylli (M. Meriluoto, suul. tiedonanto 2012). Selvitysalueella on laajoja peltoalueita, joilla esiintyy pääosin tavanomaista peltolinnustoa kuten keltasirkku, kuovi, töyhtöhyyppä, haara- ja räystäspääsky, sepelkyyhky, viherpeippo kuovi, tikli sekä kottarainen. Pönnölänmäen ja Risalan alueilla havaittiin myös ruisrääkkä (dir). Pelto-ojien ja pellonreunojen lajistoon kuuluvat pensastasku sekä harvalukuisempana pensassirkkalintu. Viljelykäytöstä poistetuilla ja sijainniltaan syrjäisillä pelloilla pesii myös kurki (dir) 1-3 parin voimin. Arrajoen läheisyydessä viihtyi kesällä 2012 myös lähes kymmenen pesimättömän kurjen (ns. luppokurki ) parvi. Sylvöjärven itäpuolisilla pelloilla ruokailee kesäisin runsaasti pääosin selvitysalueen ulkopuolella pesiviä kala- ja harmaalokkeja sekä muutamia selkälokkeja (VU). Sammalsillansuon eteläpuoliset peltoalueet ovat puolestaan muuttolintujen tärkeää levähdysaluetta. Pelloilla levähtää keväisin (ja osin syksyisin) erityisesti kahlaajia kuten
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 16 (58) liroja, kapustarintoja, valko- ja punajalkavikloja sekä metsävikloja (M. Meriluoto suul. tiedonanto 2012). Kuva 13. Selvitysalueen pohjoisosissa havaittu kurkipari. Sylvöjärvi on ominaisuuksiltaan ja lajistoltaan hyvin tyypillinen, rehevä eteläsuomalainen lintujärvi. Etelä- ja pohjoisrannan laajoilla ruovikkoluhdilla pesivät runsaslukuisimpina ruokokerttunen ja pajusirkku. Vähälukuisempina esiintyvät rantasipi (NT), telkkä, silkkiuikku, tavi, sinisorsa ja taivaanvuohi. Suojelullisesti arvokasta pesimälajistoa Sylvöjärven alueella edustavat kaulushaikara (2-3 paria), ruskosuohaukka, kalatiira (dir), luhtahuitti sekä mahdollisesti alueella pesivä mustakurkku-uikku (VU). Sylvöjärven eteläpuolelle sijoittuva Sammalsillansuon alue on linnustollisesti erittäin arvokas kokonaisuus. Nuorehko lehtipuuvaltainen metsäalue, alueen pensaikko- ja avoluhdat sekä paikoin runsas lahopuusto tarjoavat elinympäristöä mm. hyönteissyöjälinnuille sekä tikoille. Alueella esiintyvät mm. kultarinta, luhta- ja viitakerttunen, satakieli, punavarpunen (NT), herne-, mustapää-, lehto- ja pensaskerttu. Alueella on havaittu ruokailemassa myös pikkutikka sekä erittäin uhanalainen valkoselkätikka (EN)(M. Meriluoto, suul. tiedonanto 2012). Sylvöjärven pohjoispäähän Immilän alueella laskevan Immilänjoen rehevät joenvarsilehdot ovat lajistollisesti melko monipuolisia. Pesimälinnustoon kuuluvat mm. lehto-, mustapää-, pensas- ja hernekerttu, punavarpunen (NT), satakieli, peukaloinen sekä useita muita metsä- ja kulttuuriympäristön lajeja. Alueella havaittiin huhtikuussa myös pesää rakentava pyrstötiaispari.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 17 (58) Kuva 14. Sylvöjärven rantaluhdat tarjoavat suojaa monipuoliselle rantalinnustolle. Immilän pohjoisosiin sijoittuvan Huhkaimenkallion-Ruuhosenmäen-Iso Kososenvuoren laajoilla havumetsäalueella esiintyy jonkin verran kanalintuja. Havaintoja tehtiin metsosta (NT, dir) sekä pyystä (dir). Muista suojelullisesti arvokkaista lajeista alueella pesivät sirittäjä (NT) sekä palokärki (dir). Petolintuja linnustokartoituksen yhteydessä havaittiin melko vähän. Sylvöjärven alueella havaittiin pesivä ruskosuohaukka (dir), Mannakodin ympäristössä pesivä nuolihaukka, Immilän pohjoisosan peltoalueilla pesivä tuulihaukka sekä Immilän alueella muuttomatkalla oleva sinisuohaukka (VU). Varpushaukka pesii alueella todennäköisesti useamman parin voimin. Lähtötietojen mukaan Heinolantien varrella, Sipilän talon pihapiirissä havaittiin keväällä soidinääntelevä helmipöllö (NT) (M. meriluoto suul.tiedonanto 2012). Lajin pesintä selvitysalueella on mahdollista. Linnustollisesti selvitysalueen arvokkaimpia alueita (pesimälajistoltaan merkittäviä ja laajoja) ovat Sylvöjärven pohjois- ja eteläpuoliset ruovikkoluhdat, Sammalsillansuon alue sekä Salpausselkien kehrääjän elinalueet. Pienempiä, mutta pesimälajistoltaan arvokkaita alueita ovat mm. Immilänjoen ja Arrajoen varsien lehdot sekä Yhteiskouluntien lehto.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 18 (58) Taulukko 2. Selvitysalueella havaitut suojelullisesti arvokkaat lintulajit ja pesivien parien arvioitu määrä (NT=silmälläpidettävä, VU=vaarantunut (Rassi ym. 2010). IUCN Alueellisesti uhanalainen (RT) Lintudirektiivi liite I Parimäärä Laji harmaapäätikka (Picus canus) x 1-3 helmipöllö (Aegolius funereus) NT x 1-2 kalatiira (Sterna hirundo) x 2-3 kaulushaikara (Botaurus stellaris) x 2-3 kehrääjä (Caprimulgus europaeus) x 2-3 kuikka (Gavia arctica) x ei pesimälaji kurki (Grus grus) x 1-3 laulujoutsen (Cygnus cygnus) x 0-1 metso (Tetrao urogallus) NT x x 5-10 mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) VU x 0-1 palokärki (Dryocopus martius) x 2-5 pikkusieppo (Ficedula parva) x 0-1 punavarpunen (Carpodacus NT x 15 20 erythrinus) pyy (Bonasa bonasia) x 10 30 rantasipi (Actitis hypoleucos) NT x 3-5 ruisrääkkä (Crex crex) x 2-3 ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) x 1-2 selkälokki (Larus fuscus) VU x ei pesimälaji sinisuohaukka (Circus cyaneus) VU x ei pesimälaji sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) NT x 10 20 teeri (Tetrao tetrix) NT x 5-20 törmäpääsky (Riparia riparia) VU x 20 30 4.4.3 Muu eläimistö Selvitysalueella havaittu nisäkäslajisto edustaa tyypillistä kulttuuriympäristöjen sekä maa- ja metsätalousalueiden lajistoa. Kartoituksissa tehtiin havaintoja hirvestä (Alces alces), metsäkauriista (Capreolus capreolus), metsäjäniksestä (NT) (Lepus timidus), rusakosta (Lepus europaeus), ketusta (Vulpes vulpes) ja supikoirasta (Nyctereutes procyonoides). Lajistoon kuuluvat myös liito-orava (VU) sekä lepakot (katso kappale 5.1). Lähtötietojen perusteella Sylvöjärven, Sammalsillansuon sekä Arrajoen alueilla esiintyy toisinaan myös saukkoa (Lutra lutra) (NT). Sammakkoeläimistä ja matelijoista alueella havaittiin tavallinen sammakko (Rana temporaria) sekä kyy (Vipera berus). Sammalsillansuon ja Sylvöjärven alueet ovat potentiaalisia elinympäristöjä myös viitasammakolle (Rana arvalis) ja lajin esiintyminen alueella on mahdollista, vaikkei lajia luontoselvityksen maastokäynnellä havaittu (katso kappale 5.1).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 19 (58) Salpausselän harjun paahdealueet tarjoavat elinympäristöä monipuoliselle perhos- ja hyönteislajistolle, joista suojelullisesti arvokkaita ovat mm. jäytäjäkoi (EN) (Caryocolum fischerella), isopipomehiläinen (VU)(Coelioxys conoidea) sekä palosirkka (Psophus stridulus) (VU) (katso kappale 5.2.1). Lisäksi alueella esiintyy uusimmasta uhanalaisluokituksesta poistettu kehnämittari (Perconia strigillaria)(faunatica 2009). Sammalsillansuon alueella esiintyy runsas sudenkorentolajisto (Dufva ym. 2004). 5 Uhanalaiset ja harvinaiset lajit 5.1 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit Liito-orava (Pteromys volans) Vaarantunut (VU). Liito-oravan luontaisia elinympäristöjä ovat varttuneet kuusivaltaiset sekametsät, joissa kasvaa järeitä haapoja sekä leppää ja koivua. Haapa on tärkeä pesä- ja ravintopuuna. Liito-oravametsissä on tyypillisesti eri-ikäistä puustoa ja useita eri latvuskerroksia. Elinalueet ovat usein kallioiden juurilla, rinteissä ja pienvesistöjen varsilla. Liito-orava pesii useimmiten käpytikan tai muiden tikkojen tekemässä kolossa (useimmiten haavassa) sekä vanhoissa oravan tai rastaan tekemissä risupesissä kuusessa. Vaihtopesiä on käytössä useita, yleensä 3-8 kappaletta. Vuodessa syntyy 1-2 poikuetta. Ensimmäinen poikue syntyy huhti-toukokuun vaihteessa. Liito-orava elää noin 3-5 -vuotiaaksi. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia ja elävät samassa metsässä vuosia. Aikuisen naaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4-10 ha. Naaras liikkuu säännöllisesti pesä- ja ruokailupaikkojen välillä. Koiraan elinpiiri on useita kymmeniä hehtaareja, keskimäärin noin 60 ha. Koiraat liikkuvat melko vapaasti naaraan valtaamalla alueella sekä eri naaraiden elinpiirien välillä. Syksyllä ja talvella nuoret liito-oravat etsivät itselleen uuden sopivan elinalueen. Liito-orava liikkuu liitämällä puista toiseen. Liidot ovat tavallisesti 40 metrin pituisia. Maassa se liikkuu kömpelösti ja yleensä vain muutamia metrejä, jos liito jää lyhyeksi (Hanski ym. 2001). Liito-orava esiintyy selvitysalueella harvinaisena. Saukko (Lutra lutra) Saukko on vesielämään sopeutunut, rauhoitettu näätäeläin. Suomessa saukkoa tavataan harvalukuisena koko maassa. Selvitysalueella saukkoa on tavattu talvisin Immilän- ja Arrajoen alueilla (Metsänen 2009) sekä Sammalsillansuon alueella (M Meriluoto, suul.tiedonanto 2012). Lepakot (Chiroptera) Selvitysalueella ei ole tehty lepakkoselvitystä. Suomessa on havaittu 13 lepakkolajia, joista levinneisyytensä puolesta selvitysalueella voivat esiintyä mm. pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), vesisiippa (Myotis daubentonii), viiksisiippa (Myotis mystacinus), isoviiksisiippa (Myotis brandtii) ja korvayökkö (Plecotus auritus). Selvitysalueen mosaiikkimaiset kylä- ja viljely-ympäristöt soveltuvat edellä mainittujen lajien elinalueeksi. Selvitysalueen länsipuolelle sijoittuvan Lahden yleiskaavan lepakkoselvityksessä (Erkinaro 2009) yleisimpinä havaittuja lepakkolajeja olivat pohjanlepakko, viiksi/isoviiksisiippa sekä vesisiippa. Taustatietojen perusteella lepakoita on havaittu vuosittain mm. Sylvöjärven itärannalla (M.L. Pellikka, suul.tiedonanto 2012).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 20 (58) 5.2 Uhanalaiset lajit Viitasammakko (Rana arvalis) Viitasammakoita tapaa kosteilla niityillä, viidoilla, kedoilla, metsissä, soilla ja puutarhoissa. Laji suosii kosteampaa ympäristöä kuin tavallinen sammakko. Viitasammakko on paikkauskollinen laji, eikä lähde kauaksi kutuvetensä lähistöstä. Selvitysalueella lajille soveliasta elinaluetta on Sylvöjärven ympäristössä sekä Sammalsillansuon alueella, jossa lajia on todennäköisesti havaittu aiempina vuosina (M. Meriluoto suul. tiedonanto 2012). Selvityksessä lajia ei havaittu. 5.2.1 Valtakunnallisesti uhanalaiset lajit Liito-orava (Pteromys volans) 5.1 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit Palosirkka (Psophus stridulus) Vaarantunut (VU), Erityisesti suojeltava laji (LSL 47 ). Palosirkka on suurikokoinen heinäsirkkalaji, joka on väriltään ruskean mustankirjava. Palosirkalla on oranssit takasiivet, jotka näkyvät vain lennossa. Laji esiintyy paahdeympäristöissä ja esiintymiä tunnetaan Suomessa vain noin kymmenen. Palosirkkaa esiintyy Nastolan alueella väylien ja erityisesti Lahti-Kouvola -radan varsien paahdealueilla noin kahdeksan kilometrin matkalla. Esiintymisalueet on aiemmin jaettu viiteen alueeseen, joista kolme sijoittuvat selvitysalueelle: Uudenkylän taajama, Saarenmaa ja Arola (Piirainen 2007). Myös uusia esiintymisalueita on löytynyt kesällä 2012 mm. Kirjapoluntien ja Risalan alueilta. Laji kuuluu luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltaviin lajeihin, jonka säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Kuva 15. Palosirkka Lahti-Kouvola -radan varrella. Keltamatara (Galium verum) Vaarantunut (VU). Keltamatara kasvaa on 20 60 cm korkeaksi. Kasvin vankka varsi on pysty, hienokarvainen ja vain tyviosastaan nelisärmäinen. Neulasmaiset, alta valkokarvaiset lehdet muodostavat tavallisesti 8-lehtisiä kiehkuroita. Kukinto on laaja, tiheäkukkainen ja keltainen viuhko. Keltamataraa esiintyy selvitysalueella väylien varrella usealla paikalla. Laji havaittiin maastokäynneillä mm. Uudenkylän myllyn, Koulupolun ja tavarajuna-aseman alueilla. Lisäksi lajia esiintyy myös Immilän kedon alueella.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 21 (58) Kangasvuokko (Anemone nemorosa) Vaarantunut (VU). Kangasvuokko viihtyy kuivissa valoisissa harjunrinnemänniköissä ja hiekkaisilla kanerva- ja puolukkakankailla. Usein se kasvaa teiden hiekkaisilla pientareilla sekä polkujen reunoilla, joissa sammalkerros on rikkoutunut. Kangasvuokon levinneisyysalue keskittyy Kaakkois-Suomeen Salpausselkien ja Etelä-Savon alueelle. (Suomen Ympäristökeskus 2006). Laji esiintyy selvitysalueella usealla paikalla mm. Uudenkylän henkilöliikenneaseman läheisyydessä sekä Rakokiven alueella (Vauhkonen 2009). Kuva 16. Kangasvuokkojen lehtiruusukkeita. Ketoraunikki (Gypsophila muralis) Vaarantunut (VU). Ketoraunikin levinneisyysalue kattaa koko Manner-Euroopan Espanjaa, Italiaa, Etelä-Kreikkaa sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia lukuun ottamatta. Suomessa ketoraunikki on muinaistulokas, jonka vakiintunut esiintymisalueen pohjoisraja kulkee karkeasti linjalla Tampere Hämeenlinna Asikkala Imatra. Lajin taantuminen lienee alkanut Suomessa jo 1900-luvun alussa. Kaiken kaikkiaan Suomesta tiedetään yli 50 lajin löytöpaikkaa. Laji esiintyy vähälukuisena Uudenkylän tavarajuna-aseman kuormausalueella.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 22 (58) Kuva 17. Ketoraunikki tarvaraliikenneaseman ympäristössä. Harsosammal (Trichocolea tomentella) Vaarantunut (VU). Harsosammal kasvaa Suomessa pääosin varjoisissa, lähteisissä korvissa, lähdepurojen varsilla ja rinteenjuurten tihkupainanteissa. Sen kasvualusta on kosteaa tai märkää lahoavaa humusta tai mutaa. Harsosammal levittäytyy myös märille lahopuille, kannoille ja saramättäiden tyville (Ulvinen ym. 2002). Lajia tavattiin selvitysalueen itäosassa Haramaantien pohjoispuolella lähteikköpuron varrella. Kuva 18. Harsosammalkasvustoa lähdepuron varrella. Mustakurkku-uikku (Podiceps grisegena) Vaarantunut (VU). Mustakurkku-uikku on pienten runsaskasvustoisten järvien, lampareiden ja merenlahtien asukki, jonka levinneisyys keskittyy eteläiseen Suomeen ja länsirannikolle.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 23 (58) Mustakurkku-uikun pesimäkannan koko on pienentynyt viime vuosina. 1980-luvun lopun arvio oli 3 000 6 000 pesivää paria, mutta nyt uusin (vuoden 2010) arvio on enää 1 200 1 700 paria (Valkama ym. 2011). Mustakurkku-uikkupari havaittiin Sylvöjärvellä kesäkuussa 2012 ja lajin pesiminen alueella on mahdollista. Törmäpääsky (Riparia riparia) Vaarantunut (VU). Törmäpääskyn pesimäpaikat ovat eteläisessä Suomessa hiekka- tai soramontuilla, joissa on tarjolla pesäkoloja varten pystysuoria seinämiä. Linjalaskentaaineistojen perusteella vuosina 2006 2009 maassamme pesi 44 000 paria törmäpääskyjä (Valkama ym. 2011). Törmäpääskyjen pesimäkolonioita uhkaa pesimäkaudella mm. maa-aineksen ottaminen. Laji esiintyy suunnittelualueella Arolan soranottoalueella, jossa sijaitsee noin 25 parin pesimäyhdyskunta. Kuva 19. Törmäpääskyjen kolonia Arolan sorakuopilla. 5.2.2 Alueellisesti uhanalaiset lajit Metso (Tetrao urogallus) Alueellisesti uhanalainen (RT). Metso viihtyy vanhoissa ja keski-ikäisissä kuusimetsissä, mäntykankailla, korvissa ja rämeillä. Laji tarvitsee sopivan ympäristön vuosikierron eri vaiheissa. Metsokannan heikkenemisen tärkein syy on vanhojen, laajojen metsäalueiden väheneminen ja pirstoutuminen. Kolme metsoyksilöä havaittiin Huhkaimenkallion laajalla metsäalueella, joka sopii ominaisuuksiltaan hyvin metson elinalueeksi. Lisäksi Piiankallion alueella on sijainnut lajin soidinpaikka (M. Meriluoto suul. tiedonanto 2012).
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 24 (58) 5.2.3 Valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit Metso (Tetrao urogallus) kts. 5.2.2 Teeri (Tetrao tetrix) Lajin suosimia elinympäristöjä ovat metsän ja avomaaston valoisat reunavyöhykkeet soiden laiteilla, peltojen tuntumassa, hakkuuaukeilla ja saarissa. Talviravinnon teeri saa koivikoista. Teeriä havaittiin keväällä 2012 soitimella Immilän ja Arolan alueilla. Selvitysalueen havumetsäalueet sopivat hyvin lajin elinympäristöksi. Rantasipi (Acttitis hypoleucos) Rantasipi on karujen järvenrantojen tavallinen kahlaaja. Lajin havaittiin todennäköisesti pesivänä Sylvöjärven alueella ainakin kolmen parin voimin. Helmipöllö (Aegolius funereus) Tunturi-alueita lukuun ottamatta helmipöllö pesii koko Suomessa. Pesimäkanta on myyrätilanteesta riippuen 3 000 8 000 paria (Valkama ym. 2011). Lajista oli tehty havainto keväällä 2012 Heinolantien varrella, Sipilän talon pihapiirissä (M. Meriluoto, suul.tiedonanto 2012). Metsäjänis (Lepus timidus) Metsäjäniksen Suomen kanta on taantunut. Pääsyynä tähän pidetään lumisen kauden lyhentymistä. Valkoiset metsäjänikset ovat sulan maan aikana alttiita petojen saalistukselle. Lumen puute voi myös vaikeuttaa jänisten yöpymistä lumisuojassa. Metsäjänikselle on haittaa myös rusakosta sekä lajien välisen kilpailun että risteytymisen takia. Laji kuuluu alueen eläimistöön. Saukko (Lutra lutra) kts. 5.1 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit Ketoneilikka (Dianthus deltoides) Ketoneilikka on monivuotinen, purppuranpunakukkainen, löyhästi mätästävä ruohokasvi. Laji esiintyy kuivilla, niukkaravinteisilla niityillä ja kedoilla. Laji on taantunut nopeasti kasvupaikkojensa kiihtyvän umpeenkasvun myötä. Laji esiintyy vähälukuisena selvitysalueella mm. Taarastin kedon alueella. 5.3 Suomen kansainväliset vastuulajit Suomen kansainvälisistä vastuulajeista selvitysalueella esiintyvät ainakin liito-orava, rantasipi, helmipöllö, tavi, haapana, tukkasotka, telkkä, isokoskelo, kuovi, leppälintu, kalatiira, teeri ja metso. Lisäksi joitain vastuulintulajeja levähtää muuttomatkallaan selvitysalueella tai käy ruokailemassa selvitysalueella kuten selkälokki. Vastuukasvilajeista alueella tavataan ahonoidanlukkoa. 5.4 Lintudirektiivin liitteen I lajit Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Pesimättömän joutsenparin reviiri on ollut Sammalsillansuon alueella kahtena viime vuotena (M.Meriluoto, suul. tiedonanto 2012). Lajin pesintä selvitysalueella on mahdollista tulevina vuosina. Kaulushaikara (Botaurus stellaris)
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 25 (58) Kaulushaikara viihtyy ruovikkoisilla lintujärvillä. Laji pesii Sylvöjärven luhta-alueilla 1-3 parin voimin. Kurki (Grus grus) Kurki elää erilaisilla soilla, erityisesti suurilla rimpisillä nevoilla. Lajia tavataan myös peltojen ympäröimiltä järviniityiltä, ruovikoista tai soistuneelta lammelta, jos lähettyvillä on rauhallisia, ruokailupaikoiksi sopivia alueita. Kurkia pesii selvitysalueella todennäköisesti kolmen paria. Helmipöllö (Aegolus funereus) kts. 5.2.3 Metso (Tetrao urogallus) kts. 5.2.2 Teeri (Tetrao tetrix) kts. 5.2.3 Pyy (Bonasa bonasia) Pyyn pesimäympäristöä ovat kuusivaltaiset, koivua ja leppää kasvavat sekametsät. Se suosii etenkin kosteita, suojaa tarjoavia tiheitä kuusisekametsiä ja korpia rannoilla, purojen varsilla, peltojen ja soiden laitamilla. Pyy on suhteellisen yleinen laji alueella ja sitä tavattiin mm. Piiankallion alueella. Palokärki (Dryocopus martius) Palokärki elää harvalukuisena koko Suomessa. Laji on tyypillinen erämaalintu, mutta sitä tavataan myös esikaupunkialueilla ja puistoissa. Pesäpuun on oltava iso ja järeärunkoinen. Palokärki esiintyy selvitysalueella yleisenä ja lajin havaittiin pesivän suuressa haavassa Turranmetsän alueella. Pikkusieppo (Ficedula parva) Suomessa pikkusieppo on melko harvalukuinen pesimälaji maan eteläosissa, ja sen levinneisyys painottuu etelärannikolle, kaakkoon ja itään. Pesimäympäristönään pikkusieppo suosii vanhahkoa tai vanhaa (yli 50-vuotiasta) kosteapohjaista kuusimetsää tai kuusivaltaista sekametsää (Valkama ym. 2011). Laulava pikkusieppokoiras havaittiin sopivassa pesimäympäristössä Mustakalliontien varrella. Ruisrääkkä (Crex crex) Ruisrääkkä on tyypillinen peltoalueiden lintu, jonka Suomen kannan kooksi arvioitiin 2000-luvun lopulla 3 000 7 000 paria. Lajin reviirimäärä vaihtelee huomattavasti vuosien välillä (Valkama ym. 2011). Ruisrääkän reviirit havaittiin Pönnölänmäen ja Arolan peltoaukeilla. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) Pikkulepinkäisen tyypillistä ympäristöä ovat mm. katajikkoniityt, pusikkoiset/risukkoiset hakkuuaukot, pusikoituvat vanhat pellot ja muut puoliavoimet ympäristöt. Nykyinen Suomen kannanarvio on noin 50 000 80 000 paria (Valkama ym. 2011). Pikkulepinkäinen havaittiin tavaraliikenneaseman läheisyydessä sekä selvitysalueen eteläosassa, Kotteron alueella.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 26 (58) Kuva 20. Pikkulepinkäinen Kotterontien varrella. 6 Luonnonsuojelun kannalta arvokkaat alueet Selvitysalueella ei ole Natura 2000 suojelualueverkostoon kuuluvia alueita eikä valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvia kohteita. Lähin suojelualue on Arrajoen Natura-alue (FI 0404004/ SCI ja SPA), joka sivuaa selvitysalueen itäreunaa Iitin kunnan puolella. Alue on suojeltu uhanalaisen lajin esiintymisalueena. 6.1 Kansallisesti arvokkaat alueet 1. Arolan liito-oravametsä Pinta-ala: 3,7 ha Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: liito-orava (VU) Maankäyttösuositus: SL-1 Eläimistökohde. Arolantien ja Saarentien väliin jäävällä harjurinteellä kasvaa varttunutta mustikkatyypin (MT) kuusikangasmetsää, joka on ominaisuuksiltaan hyvin tyypillistä liito-oravan elinaluetta. Järeiden kuusten lomassa kasvaa muutamia kookkaita haapoja. Alueelta löydettiin liito-oravan papanoita kahdeksan puun alta.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 27 (58) Taulukko 3. Liito-oravan papanapuut Arolan liito-oravametsän alueella. Nro Puulaji Papanamäärä (kpl) Läpimitta (cm) x y Huom. 1 haapa 10-50 50-55 3449458 6757954 2 kuusi 50-100 55-60 3449459 6757974 3 haapa alle 10 50-55 3449480 6757968 4 haapa alle 10 55-60 3449470 6758001 5 kuusi alle 10 50-55 3449441 6757962 6 kuusi alle 10 45-50 3449344 6757921 7 kuusi 10-50 45-50 3449663 6758042 8 kuusi 50-100 50-55 3449367 6758042 Todennäköinen pesäpuu Kuva 21. Liito-oravan elinaluetta Arolassa. 2. Palosirkan elinympäristöt Pinta-ala: 9,7 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: palosirkka (VU), isopipomehiläinen (VU), keltamatara (VU), saunionoidanlukko (EN), ketonoidanlukko (NT), kelta-apila (NT) ja ketoneilikka (NT) Maankäyttösuositus: SL-2
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 28 (58) Eläimistö ja kasvillisuuskohde. Uhanalaista palosirkkaa esiintyy Lahti-Kouvola radan varressa sekä paikoin myös läheisten teiden ja erityisesti Uudenkyläntien piennarluiskien paahdealueilla. Mahdollisesti lajia esiintyy myös ajoittain Uudenkylän aseman ja Saarenmaan välisellä harjuosuudella, harjun päällä kulkevan polun varrella. Esiintymän ydinaluetta on mm. ns. Kuurinportin keto. Kasvillisuus esiintymäalueilla on vähäistä: sianpuolukkaa, kanervaa, heinäkasveja, huopakeltanoa ja kissankäpälää (NT). Harvinaisista kasvilajeista palosirkan elinalueella tavataan mm. saunionoidanlukkoa (EN), keltamataraa (VU), ketotyräruohoa, ketoneilikkaa (NT) sekä kyläneidonkieltä. Kuva 22. Palosirkan elinympäristöä Uudenkylän alueella. 3. Aseman kangasvuokkometsä Pinta-ala: 0,2 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: kangasvuokko (VU) Maankäyttösuositus: luo Kasvillisuuskohde. Uudenkylän henkilöliikenneaseman ja Pietari-radan väliin jää kapeahko, nuorta männikköä kasvava kangasmetsäalue. Alueella esiintyy melko runsaasti uhanalaista kangasvuokkoa (VU). 4. Ratapihan keto Pinta-ala: 0,45 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: ketoraunikki (VU) ja kelta-apila (NT) Maankäyttösuositus: luo
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 29 (58) Kasvillisuuskohde. Uudenkylän asema ja ratapiha kuormausalueineen luo paahdeympäristön monilajiselle ketokasvillisuudelle. Alue on ihmisen luoma elinympäristö. Ihmistoiminta alueella on aktiivista. Vuosittain maaperää muokataan ja alueen kasvillisuus muuttuu sen mukaisesti. Alueella esiintyy sekä alkuperäis- että tulokaslajistoa. Yleisimpinä esiintyvät pujo, ahosuolaheinä, tahmavillakko, pihatatar, niittynurmikka, keltakannusruoho, maitohorsma, pihasaunio, juolavehnä, ratakrassi, peltohatikka ja saunakukka. Tulokaslajeja ovat mm. valkomesikkä, helokki sekä kyläneidonkieli. Muuta lajistoa edustavat keltamaksaruoho, pölkkyruoho ja ketotuulenlento. Harvinaista lajistoa alueella edustaa mm. ketoraunikki (VU) sekä kelta-apila (NT). Kuva 23. Paahteisella ratapihalla esiintyy useita harvinaisia ketokasvilajeja. 5. Sammalsillansuo ja luhta Pinta-ala: 43 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: koivuluhdat (VU), pensaikko- ja avoluhdat (NT), lehtokorvet (VU) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: valkoselkätikka (EN), harmaapäätikka (dir), kurki (dir), laulujoutsen (dir), kaulushaikara (dir), pikkulepinkäinen (dir), mustakurkku-uikku (dir), luhtahuitti (dir), kalatiira (dir), punavarpunen (NT), rantasipi (NT), viitasammakko (luontodirektiivi IV) ja saukko (luontodirektiivi II) Maankäyttösuositus: luo Kasvillisuus ja eläimistökohde. Sammalsillansuo on laaja valtaojien halkoma kosteikkoalue, joka on ollut aikaisemmin avoluhta. Suon valtaojat on ruopattu 60- luvulla, jonka jälkeen alueelle on kasvanut hieskoivuvaltainen lehtipuusto. Putkilokasvillisuutta edustavat mm. ruokohelpi, viitakastikka, pullosara, pohjan-, tuhkaja kiiltopaju, halava, kurjenjalka, terttualpi, ranta-alpi, keltakurjenmiekka, järviruoko, rakkosara, mesiangervo pelto-ohdake, nokkonen, jokileinikki, jouhisara. Alueella on
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 30 (58) vanhoja turpeenottokuoppia, joista Lietelammilla esiintyy todennäköisesti myös viitasammakkoa (luontodirektiivi IV)(M. Meriluoto, suul.tiedonanto. 2012). Sammalsillansuon yhteydessä ovat Sylvöjärven eteläpuoliset laajat avo- ja pensaikkoluhdat joilla viihtyy monipuolinen linnusto. Kasvillisuudessa valtalajistoa edustavat viitakastikka, järviruoko sekä ruokohelpi. Muuta kasvillisuutta ovat kurjenjalka, terttualpi, ranta-alpi ja keltakurjenmiekka. Pensaikkoluhdan muodostavat pääasiassa tuhka- ja kiiltopaju. Rantapuustossa, eristyisesti järven lounaisreunalla esiintyy paikoin runsaastikin lahopuuta. Koivupökkelöissä havaittiin kesällä 2012 todennäköisiä valkoselkätikan (EN) ruokailujälkiä. Kuva 24. Sammalsillansuo 6. Yhteiskoulun lehto Pinta-ala: 0,5 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: harmaapäätikka (dir), palokärki (dir) ja punavarpunen (NT) Maankäyttösuositus: luo Kasvillisuus- ja linnustokohde. Alue on Yhteiskouluntien ja Puutarhatien väliin jäävä tuore (OMaT) rinnelehto. Puusto on varttunutta mäntyä, rauduskoivua, vaahteraa ja haapaa. Pensaskerros on tiuha mm. tuomi, pihlaja, korpipaatsama ja punaherukka. Kenttäkerroksessa esiintyvät mm. oravanmarja, käenkaali, metsäimarre, metsäalvejuuri, kielo, lehtokielo ja lehto-orvokki. Lahopuustoa melko runsaasti. Alueella on havaittu ruokailemassa sekä pesivinä kaikki tikkalajimme valkoselkätikkaa lukuun
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 31 (58) ottamatta (Meriluoto 2001). Muuta linnustoa edustavat mm. pajulintu, peippo, mustarastas, kultarinta, satakieli, viitakerttunen, lehto- ja mustapääkerttu. Kuva 25. Yhteiskouluntien ja Puutarhatien väliin jäävää lehtorinnettä 6.2 Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat alueet 7. Taarastin kallioketo Pinta-ala: 0,7 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: kedot (CR) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: kelta-apila (NT), etelänhoikkaängelmä (VU), mustaapila (NT) ja ketoneilikka (NT) Maankäyttösuositus: luo Taarastin keto sijaitsee selvitysalueen pohjoisosassa. Kedolla kasvaa mm. etelänhoikkaängelmää (VU), nurmilaukkaa, pölkkyruohoa ja kesämaitiaista. Harjuille ja kedoille yhteisistä lajeista Taarastissa kasvaa häränsilmää ja aholeinikkiä. Kalliokedon lajeista esiintyy kaikkia tavallisimpia: ruotsinpitkäpalkoa ja hietalemmikkiä sekä ketoja kevättädykettä. Kelta-apilan (NT) lisäksi kedon laelta on löytynyt pieni määrä myös musta-apilaa (NT). Kedon ja pellon rajalla kasvaa melko runsaasti tummatulikukkaa. Varsinaisista kalliokasveista kallionkoloissa kasvaa kallioimarretta, haurasloikkoa ja karvakiviyrttiä. Taarastista on havaittu myös hiirenhäntää sekä mäkikuismaa. Harvinaisista maksasammalista Taarastin kalliorinteiltä on havaittu
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 32 (58) ruusukehankasammal ja kalliovelhonsammal. Alue on arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi (Hovi 2000). Kuva 26. Taarastin ketoaluetta. 8. Piiankallio Pinta-ala: 3,8 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: - Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: metso (RT, NT, dir) ja pyy (dir) Maankäyttösuositus: luo Kasvillisuus ja linnustokohde. Piiankallio on metsälain (MetsäL 10 ) mukainen vähäpuustoinen kallioalue. Kasvillisuus kallion lakialueilla on poronjäkälävaltaista. Kallio on alueellisesti uhanalaisen ja valtakunnallisesti silmälläpidettävän metson (RT, NT) soidinpaikka (M.Meriluoto, suul.tiedonanto 2012). Kesän 2012 inventoinneissa alueella havaittiin koiraspyyn (dir) reviiri.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 33 (58) Kuva 27. Piiankallion jäkäläkalliota 6.3 Paikallisesti arvokkaat alueet 9. Sylvöjärven kivikkolehto Pinta-ala: 0,6 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU), kosteat keskiravinteiset lehdot (NT) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: - Maankäyttösuositus: MY / luo Kasvillisuuskohde. Aidattu (lammaslaidunnus, Manna ry.) hakamainen ja hyvin kivikkoinen lehtoalue, jota on lähivuosina raivattu. Alueella esiintyy tuoretta (OMaT) sekä suurruoho- (OFiT) lehtoa Puuston muodostavat rauduskoivu, haapa, mänty ja kuusi. Pensaskerroksessa esiintyy pihlajaa, tuomea, punaherukkaa ja näsiää. Putkilokasvilajistossa runsaana esiintyy mm. kielo, puna-ailakki, käenkaali, mesiangervo, lehtovirmajuuri ja lillukka. Avoimemmilla alueilla kasvaa myös häränsilmää, kalvassaraa ja peuran- sekä kurjenkelloa.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 34 (58) Kuva 28. Kivikkoista lehtoa Sylvöjärven itärannalla. 10. Uudenharjun purovarsi Pinta-ala: 0,8 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU) ja kosteat keskiravinteiset lehdot (NT) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: punavarpunen (NT) Maankäyttösuositus: MY / luo Kasvillisuus ja linnustokohde. Uudenharjun eteläpuolella virtaa kirkasvetinen puro, joka on uomaltaan osittain luonnontilainen ja osittain muutettu. Puron rannoilla esiintyy monipuolinen ja rehevä käenkaali- oravanmarjatyypin (OMaT) lehtokasvillisuus, jota edustavat nimilajien lisäksi mm. hiirenporras, metsäalvejuuri ja metsäkastikka. Alueella pääasiassa esiintyviä pensaita ja puulajeja ovat tuomi, pihlaja, harmaaleppä, haapa, kuusi, hieskoivu sekä mänty. Ympäröivät metsäalueet ovat pääosin nuorta taimikkoa ja kasvatusmetsää. Rehevän purouoman alueella ja läheisyydessä pesivät useamman parin voimin mm. punavarpunen (NT), mustapääkerttu, lehtokerttu, hernekerttu, tiltaltti, pajulintu, kirjosieppo, punakylkirastas ja talitiainen. Alueella havaittiin myös pyrstötiainen. Kohde on metsälain (MetsäL 10 ) mukainen puron lähiympäristö.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 35 (58) Kuva 29. Purouomaa Uudenharjun eteläpuolella. 11. Uudenharjun lähteikkö Pinta-ala: 4,4 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: lettorämeet (CR), lehtokorvet (EN), tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU) ja isovarpurämeet (NT) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: - Maankäyttösuositus: MY / luo Uudenkylän henkilöliikenneaseman eteläpuolella, Uudenharjun rinnealueen eteläosassa esiintyy lähes luonnontilaista isovarpurämettä sekä paikoin lähdevaikutteista lettorämettä, jonka luonnontilaisuutta on heikentänyt alueella harjoitettu metsätalous. Alueella on myös lähteikköä. Harvapuustoisella suoalueella yleisenä esiintyviä putkilokasvilajeja ovat mm. pullo- ja jouhisara sekä maariankämmekkä. Lähteikköalueella esiintyvät mm. vehka, raate ja luhtakastikka. Lahoa maa- ja pystypuuta esiintyy paikoin melko runsaasti. Alueen koillisosassa, Uudenkyläntien läheisyydessä kohoavan harjurinteen kasvillisuus on lehtokorpimaista.
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONTOSELVITYS 36 (58) Kuva 30. Uudenharjun etelärinteen lettorämeen maariankämmekkäkasvustoa sekä alarinteen lähteikköä. 12. Korpijuotti Pinta-ala: 1 ha Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: metsäkortekorvet (EN) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: Maankäyttösuositus: MY / luo Kasvillisuuskohde. Kohde on lehtomaisen käenkaali-mustikkatyypin (OMT) kuusikankaan painanteeseen muodostunut korpijuotti. Puusto on hieskoivuvaltaista. Kenttäkerroksen valtalaji on metsäkorte. Paikoin runsaana esiintyy myös raatetta. Pohjakerroksessa vallitsevat rahkasammalet.