PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007



Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2013

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2007

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2010

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2013

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2014

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

PÖYTÄKIRJA /2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2013

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2009

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Eero Blåfield Hannu Häkkänen Kiti Karvinen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Sandvik avasi kokouksen klo 18.42. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Edellisten kokouksien pöytäkirjojen tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirjat 13 ja 14 muutoksin. Siirryttiin esityslistasta poiketen käsittelemään kohtaa 8.2. 8.2. Vuoden 2006 tilinpäätöksen käsittely Toivotettiin hallituksen 2006 taloudenhoitaja Heidi Vänskä tervetulleeksi kokoukseen. Hallituksen 2006 taloudenhoitaja Vänskä esitteli vuoden 2006 tilinpäätöksen. Kiitettiin Vänskää käynnistä. Päätettiin palata esityslistan mukaiseen käsittelyjärjestykseen. 5. Ilmoitusasiat Epäiltiin yleisvastaava Karvisella olevan ilmoitusasiaa. 1

Epäiltiin ulkoasiainvastaava Häkkäsellä olevan ilmoitusasiaa. Puheenjohtaja Sandvik on edustanut yhdistystä McKinsey & Co:n Suomen talous -paneelissa ja Akava:n tapahtumassa. KY-sitsit, jotka järjestettiin 22.3., olivat menestys. Puheenjohtaja Sandvik ja yleisvastaava Karvinen ovat edustaneet yhdistystä Varsinaissuomalaisen osakunnan vuosijuhlissa. Opintovastaava Rytkönen ja sihteeri Reunanen ovat edustaneet yhdistystä Maanmittarikilta ry:n vuosijuhlissa. Tiedotusvastaava Blåfield kertoi olleensa HYYn tiedotusvastaavien tapaamisessa. 6. Tiedotusasiat Tiedotusvastaava Blåfield ilmoitti Ylioppilaslehden määräajan lähestyvän. Velvoitettiin Blåfield laittamaan lehteen ilmoitus. Blåfield kertoi päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja. Tiedotusvastaava Blåfield kertoi yhdistyksen virkailijaluettelon olevan valmis. 7. Yleisasiat 7.1. Pykälä-viikko 7.1.1. Pykälä-viikon avajaiset Yleisvastaava Karvinen kertoi, että avajaisten lippuja on myyty mukavasti. Kiitettiin YVK:n tiedottaja Riikka Laitista erinomaisesta Pykälä-viikon avajaiset -mainoksesta pykälä-infossa. 7.1.2. Kiljava Yleisvastaava Karvinen kertoi Kiljavalle olevan enää 16 lippua jäljellä. Tiedotusvastaava Blåfield kertoi tehneensä Kiljavalle haalarimerkin. 7.1.3. Bussit Yleisvastaava Karvinen kertoi varanneensa bussit Pykälä-viikkoa varten. 7.1.4. Pakettiauto Päätettiin varata KD rent Oy:sta pakettiauto Pykälä-viikon ajaksi. 2

7.1.5. Sillis Keskusteltiin sillispaikasta ja sillisjärjestelyistä. 7.1.6. VUJU-jatkot Keskusteltiin Hämäläis-osakunnan juristikerhon osallisuudesta jatkojen järjestämiseen. 7.2. Kerhohuoneisto 7.2.1. C & S -baarin tiskin tilanne Keskusteltiin mahdollisesta puusepän tilaamisesta korjaamaan baaritiskiä. Päätettiin lisätä esityslistaan kohta muut yleisasiat. 7.3. Muut yleisasiat Puheenjohtaja Sandvik kehotti kaikkia kerhohuoneiston käyttäjiä huomioimaan sähkönkulutuksen tiloja käyttäessään. Sandvik mainitsi esimerkkinä muun muassa saunan pukuhuonetilan lattialämmityksen käytön. Todettiin, että vähentämällä sähkönkulutusta pienissä asioissa, yhdistys voi säästää huomattavia summia sähkölaskuissa. Keskusteltiin Lindström Oy:n mattojen vaihtovälistä. Todettiin, että valmennuskurssien aikana kerhohuoneiston mattoja voisi vaihtaa nykyistä useammin. Yleisvastaava Karvinen kertoi YVK:n seuraavan kokouksen olevan 19.4. klo 18. Keskusteltiin tarvikehankinnoista. 8. Talous 8.1. Sijoitusten tilanne Taloudenhoitaja Karlsson kertoi kutsuvansa taloustoimikunnan lähiaikoina koolle. 8.3. Tilavuokrat Myönnettiin tilankäyttöoikeus pieneen saliin Spexille 28.3.2007 klo 19 23. (Liite 2) Myönnettiin tilankäyttöoikeus siivoussitoumuksella pieneen saliin Pokerinaamoille 5.4. klo 18 6.4. klo 04. (Liite 3) Myönnettiin tilankäyttöoikeus siivoussitoumuksella pieneen saliin Pokerinaamoille 10.5. klo 18 11.5. klo 00. (Liite 4) Tilavuokrahakemuksia torstaiksi 24.5. ei myönnetty, koska tila ei ole ko. päivänä vapaa. 3

8.4. Valmennuskurssien tarpeelliset hankinnat 8.4.1. Pyörillä varustettu kateederi Päätettiin tilata toinenkin kateederi Iskusta. 8.5. LML:n rahanjako 2007 Tarkasteltiin puheenjohtaja Sandvikin laatimaa ehdotusta, jonka mukaan jaettaisiin Lakimiesliiton opiskelijajärjestöavustukset. 8.6. Yhdistyksen edustaminen Paragraaffi Oy:n yhtiökokouksessa Valtuutettiin puheenjohtaja Sandvik edustamaan yhdistystä Paragraaffi Oy:n yhtiökokouksessa. 8.7. Muut talousasiat Taloudenhoitaja Karlsson kertoi olleensa kurssitoimikunnan kokouksessa. Taloudenhoitaja Karlsson kertoi vastaanottaneensa Räyskälän leirikeskukselta laskun. Päätettiin hankkia kannettava tietokone valmennuskursseja varten Anttilasta. 9. Opintoasiat 9.1. Studia Juridica Opintovastaava Rytkönen kertoi, että Studia Juridican aiheeksi on päätetty OVK:n kokouksessa Perustuslain sisäinen ristiriita kuinka monta lautasta?. Studia Juridican keskustelupaneelin puheenjohtajaksi OVK on miettinyt inspehtori Urpo Kangasta. Rytkönen totesi, että muita puhujia ollaan hankkimassa parasta aikaa. 9.2. Tenttikysymysten kerääminen Mietittiin, miten tenttikysymyksiä saataisiin parhaiten ja nopeimmin kerättyä. Tenttikysymyksiä tarvitaan, jotta ne voitaisiin laittaa yhdistyksen nettisivuille oppimista tukemaan. 9.3. Palautteen kerääminen Opintovastaava Rytkönen kertoi opetuksenkehittämisvastaavien valmistelevan uutta palautteenkeruulomaketta. Todettiin, että lomake tulisi saada yhdistyksen nettisivuille. 9.4. Kirjasto-ohjelman hankkiminen Todettiin, että Pykälän kirjastoa varten tarvittaisiin sähköinen kirjasto-ohjelma. Keskusteltiin ohjelmien eroista ja hinnoista. Todettiin, että asia vaatii lisäselvityksiä, muun muassa ohjelmien tarjoamista palveluista. 4

9.5. Lakikirjojen hankkiminen Keskusteltiin mahdollisuudesta hankkia Pykälän kirjastoon lakikirjoja tenttilainaan. Todettiin kirjojen lainauksessa tarvittavan jonkinlaista panttijärjestelmää. 9.6. Muut opintoasiat Opintovastaava Rytkönen kertoi kevään lopuista seminaarivapaapaikoista. Rytkönen kertoi menevänsä HYYn opintovastaavien tapaamiseen. Opintovastaava Rytkönen kertoi, että OVK pitää seuraavan kokouksensa 3.4. 10. Ulkoasiat Vastaanotettiin Lexpressen 1/07. Vastaanotettiin Injuria lehti 1/2007. Vastaanotettiin Q-kautinen lehti 2/2007. Vastaanotettiin Condus ry:n vuosijuhlakutsu. 10.1. Pykälän kansainvälinen viikko Ulkoasiainvastaava Häkkänen kertoi Hukkaputken lipunmyynnin sujuneen erittäin hyvin. Kaikki liput myytiin ja osa jäi vielä jonottamaan paikkoja. Häkkänen kertoi, että kv-viikon ilmoittautumisia on tullut 30. Kaikille on löytynyt majoittaja. Häkkänen kertoi varanneensa keilaratoja kv-viikkoa varten. Ulkoasiainvastaava Häkkänen totesi, että kv-mitalit ja kv-paidat on tilattu. 10.2. Muut ulkoasiat Hypotermia -tapahtuman ajankohta siirtyy syksylle. Ulkoasiainvastaava Häkkänen kertoi, että UAV:lla on seuraava kokous 3.4. klo 19. 11. Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin Wappubooleista ja sen järjestelyistä. Todettiin, että Pykälän taskumatteja voi tilata ja ostaa toimistolta. Todettiin, että 1.4. Pykälän kerhotiloissa järjestetään tanssikurssi vuosijuhlia varten. 5

12. Seuraava kokous Seuraava kokous päätettiin pitää 1.4. klo 18. Sitä seuraava kokous päätettiin alustavasti pitää 9.4. klo 16. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Sandvik päätti kokouksen klo 00.16. Pöytäkirjan vakuudeksi: Risto Sandvik puheenjohtaja Liisa Reunanen sihteeri 6