Vuosien 2019-2021 taloussuunnitelman kehys Veroprosentit 2018 Pia Ojavuo
Yleinen talouskehitys Suomen talouden suhdannenousu jatkuu vielä vuonna 2018, minkä jälkeen talouskasvu hidastuu ja jää alle kahteen prosenttiin. Suomi on kuluvana vuonna korkeasuhdanteessa ja BKT:n ennustetaan kasvavan jopa 2,9 prosenttia. Vuonna 2019 talouskasvu hidastuu 1,8 prosenttiin Investointien kasvu hidastuu Inflaation kiihtyminen pienentää työllisyyden kasvun ja palkankorotusten vaikutusta ostovoimaan Vuonna 2020 BKT kasvaa 1,7 prosenttia Yksityisen kulutuskysynnän pieneneminen 2020- luvulla talouskasvu hidastuu Suomen väestö- ja tuotantorakenteen mukaiseen potentiaaliseen 1-1,5 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Valtiovarainministeriö: Kesän 2018 taloudellinen katsaus 28.8.2018 2
Espoon muuttotase on todella hyvä; Espoo saa nuorta väestöä 28.8.2018 3
Espoossa yritysten liikevaihto kasvanut voimakkaasti vuosina 2016 ja 2017, myös henkilöstömäärä kääntyi nousuun vuonna 2017 Yritysten liikevaihdon ja henkilöstömäärän trendi Espoossa vuodesta 2005 Indeksitarkastelu, vuosi 2010=100 Konserniesikunta, Strategiayksikkö Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 12.4.2018 4
Helmikuun 2018 lopulla Espoossa 11 656 työtöntä työnhakijaa työttömien määrä laskenut v. 2016 lopulta lähtien naisia 46 %, miehiä 54 % Naisten osuus on kasvanut vuodesta 2014 lähtien, tosin kasvu on hidastunut vuodesta 2017 alkaen Lähde: TEM Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 12.4.2018 5
Kehysvalmistelu Perustuu Espoo-tarinaan ja siitä johdettuihin tavoitteisiin, erityisesti: Koulut kuntoon; kouluilla ja päiväkodeilla on terveet ja toimivat tilat, ja sisäilmakohteiden ja hätäväistöjen lukumäärä on nolla. Espoon talous on tasapainossa ja Espoon verotaso pysyy maltillisena. Konsernin lainakanta (pl. Espoon asunnot Oy ja HSY) kääntyy laskuun valtuustokauden lopulla. jatketaan valtuuston 14.3.2016 hyväksymän talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toimeenpanolla. Laadittu voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti, ei huomioitu valmistelussa olevaa sote-maku uudistusta 28.8.2018 6
Kehysvalmistelu Valmisteltu hyvässä yhteistyössä toimialojen kanssa Käytetty tuotteistettujen palvelujen suoritemäärä- ja kustannusarvioita Verotulopohja arvioitu esitettyjen vero-% sekä viimeisten verotuloarvioiden perusteella Valmistelussa huomioitu: työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset täysimääräisesti mm. väestön kasvusta johtuva palvelutarpeen ja suoritemäärien kasvu muutokset toimialojen käytössä olevissa palvelutiloissa joukkoliikenteen kasvavat kustannukset Koulut kuntoon ohjelman toteuttaminen koulujen ja päiväkotien rakentamista ja peruskorjausohjelmaa aikaistamalla 28.8.2018 7
Veroprosentit vuodelle 2019 Tuloveroprosentiksi nykyinen 18 Espoon vuoden 2019 kiinteistöveroprosenteiksi vuoden 2019 alusta voimassa olevat kiinteistöverolain mukaiset alarajat Espoo 2018 alaraja yläraja Yleinen kiinteistövero 0,93 0,93 2,00 Vakituinen asuinrakennnus 0,41 0,41 0,90 Muu kuin vak.as.rak 0,93 0,93 2,00 Voimalaitosrakennus 0,93 0,93 3,10 Yleishyödyllinen yhteisö 0,00 0,00 1,80 Rakentamaton rakennuspaikka 3,93 2-3,93* 6,00 *Yleinen + 3 % PK-seudulla 28.8.2018 8
Yhdistetty tulos- ja rahoituslaskelma Varsinainen toiminta 2017 TA 2018 ENN 7/2018 TA 2019 2020 2021 Toimintatulot + 701 349 761 964 768 933 779 495 791 398 799 830 Valmistus omaan käyttöön + 14 398 7 653 9 853 13 993 13 213 13 993 Toimintamenot - -2 058 712-2 133 171-2 151 926-2 229 409-2 279 191-2 319 205 Toimintakate = -1 342 965-1 363 554-1 373 140-1 435 921-1 474 580-1 505 382 Verotulot + 1 490 270 1 495 000 1 515 000 1 583 000 1 635 000 1 687 000 Valtionosuudet + 36 400 35 303 42 075 44 631 44 631 44 631 Käyttökate = 183 705 166 749 183 935 191 710 205 051 226 249 Rahoitustulot ja -menot 47 217 19 606 30 067 19 835 17 061 13 706 Vuosikate = 230 923 186 355 214 002 211 545 222 112 239 955 Suunnitelmapoistot - -142 953-151 502-152 612-158 881-165 142-172 102 Tilikauden tulos = 86 469 34 853 60 538 52 664 56 969 67 853 Investoinnit netto = -234 103-202 887-186 800-247 302-235 103-219 511 Oikeat nettoinvestoinnit -336 984-327 285-311 543 Toiminnan ja investointien rahavirta Antolainasaamisten vähennys + -29 82 028 968-103 164 336-59 430 336-1104 439 716-90 5 289 173-56 5 671 588 Antolainojen nettomuutos = 72 981-28 714-28 714-36 634-30 701-13 259 Lyhytaikaisten lainojen muutos +/- 0 0 0 0 TA-lainojen nettomuutos = -28 022 133 186 65 000 139 688 114 163 70 499 TATU 2- vuosikatetavoitetta 270 M ei saavuteta 2019-2021 28.8.2018 9
Kaupungin investointiohjelma 2019-2030 Investointiohjelma sekä vuokra- ja leasinghankkeet yhteensä 3,3 Miljardia 320 M taso vuosina 2019-2023, 12 vuoden tarkasteluajalla keskimäärin 280 M / vuosi Valmisteltu esitys sisältää merkittävän panostuksen koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja kunnostamiseen. Koulujen ja päiväkotien investointiohjelma tulee toimeenpanna kustannusvaikuttavammin Toimitilaohjelmassa esitettyjen koulujen ja päiväkotien oppilaspaikkatarpeisiin vastataan, haetaan edullisempia toteutustapoja uusia alueellisia ratkaisuja School as a Service -malli hyödynnetään tyyppikoulu- ja päiväkotiratkaisuja hyödynnetään projektiyhtiömallia. Huom! Investointiohjelmassa esitettyjen hankkeiden kustannusarviot perustuvat 2018 kustannusarvioihin ja rahanarvoon. Vuokrahankkeiden osalta kustannukset ajalta 2019-2030 pääomavuokran osalta. 28.8.2018 10
Omaisuuslaji - MEUR 2016 2017 Investointiohjelma (ja vuokra ja leasing hankkeet) 12 v keskimäärin 280 M / vuosi TA 2018 KEH 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 2028 2029 2030 J2030 Infra 149,7 157,9 158,0 155,9 132,1 121,4 120,5 133,4 105,4 87,3 59,0 58,3 66,3 41,5 41,5 1122,6 Kiinteät rakenteet ja laitteet yht. 86,0 89,9 93,1 115,5 120,5 102,7 81,9 87,9 73,9 73,3 58,0 58,3 66,3 41,5 41,5 921,3 - perusrakentaminen (941-946), ratahankkeet, projektit 68,5 58,8 61,6 89,0 94,0 76,2 55,4 61,4 52,4 51,8 36,5 36,8 44,8 25,0 25,0 648,3 - sopimusrakentaminen 16,0 29,6 30,0 25,0 25,0 25,0 25,0 25,0 20,0 20,0 20,0 20,0 20,0 15,0 15,0 255,0 - liikuntapaikkojen perusparantaminen (949) 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 18,0 Tapiolan taseyksikkö 61,4 64,7 61,4 35,9 6,1 14,2 35,1 43,5 29,5 12,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 176,3 Suurpellon taseyksikkö 2,3 3,3 3,5 4,5 5,5 4,5 3,5 2,0 2,0 2,0 1,0 0,0 0,0 0,0 0,0 25,0 Rakennukset 56,3 49,0 62,6 87,9 99,7 89,3 84,2 67,4 44,9 53,0 66,7 51,9 41,1 30,0 32,6 748,7 Tilapalvelut, toimitilarakentaminen 48,5 39,5 53,6 78,9 90,7 80,3 75,2 58,4 35,9 44,0 57,7 42,9 32,1 21,0 23,6 640,7 Tilapalvelut, perusparantaminen 7,8 9,5 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 108,0 Yhtiöhankkeet tarkastellaan rahoitusvastikkeiden kautta 0,0 Aineettomat hyödykkeet 29,3 37,3 68,8 55,6 31,8 23,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 142,4 Metron valtionosuus 26,0 35,6 63,2 48,4 28,3 20,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 96,7 ICT 3,3 1,7 5,6 7,2 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 45,7 Maa ja vesialueet 12,3 14,6 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 8,0 5,0 5,0 90,0 Koneet ja kalusto 18,3 14,1 13,7 14,1 15,8 13,9 8,2 5,4 7,0 7,0 7,0 7,0 6,0 6,0 6,0 103,3 Osakkeet ja osuudet 19,0 30,7 35,9 43,5 46,9 54,2 70,2 77,2 85,6 90,8 94,7 97,3 97,3 97,3 97,3 952,4 Peruskaupunki, rahoitusvastikeet - metro 2,9 9,3 15,1 18,5 21,9 29,5 40,6 48,4 54,4 60,4 66,4 69,4 69,4 69,4 69,4 617,7 Tilapalvelut, rahoitusvastikkeet - yhtiöt 13,0 20,9 20,0 24,2 24,2 23,9 28,8 28,0 30,4 29,6 27,5 27,1 27,1 27,1 27,1 325,0 Muut osakkeet 3,1 0,5 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 0,8 9,6 Taseyksiköiden muut investoinnit 3,0 4,8 7,2 8,3 8,6 8,8 8,8 7,8 6,9 6,2 5,8 3,2 3,2 3,1 3,0 73,7 Tapiola 3,0 4,8 7,2 8,3 8,6 8,8 8,8 7,8 6,9 6,2 5,8 3,2 3,2 3,1 3,0 73,7 Kaupunki yhteensä, brutto 287,9 308,4 354,2 373,2 343,0 319,1 303,3 302,7 261,3 255,9 244,7 229,2 225,4 186,4 188,9 3233,1 rahoitusosuudet (metro + muut) 30,1 42,2 66,7 52,0 31,6 23,5 3,3 3,3 3,3 3,3 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 130,3 Kaupunki yhteensä, netto 257,8 266,2 287,5 321,2 311,4 295,6 300,0 299,4 258,0 252,6 242,7 227,2 223,4 184,4 186,9 3102,8 Toimitilat - vuokra- ja leasingkohteet Projektiyhtiö, 4 koulua 4,2 4,2 4,2 4,2 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 50,4 112,0 muut vuokra- ja leasingkohteet 12,8 13,2 13,3 15,6 15,7 15,7 15,5 15,5 15,3 11,8 9,4 8,8 16,0 178,6 28.8.2018 11 Investoinnit + vuokra/leasingkohteet yhteensä, netto 338,2 328,8 313,1 319,8 320,7 279,3 273,7 263,8 248,1 240,8 199,4 201,3 66,4 3327,0 YHT. 2019-2030
Kaupungin nettoinvestoinnit ja antolainat tytäryhtiöille sekä vuosikate MEUR 400 350 300 250 200 Antolainat tytäryhtiöille Taseyksiköiden muut investoinnit Osakkeet ja osuudet Koneet ja kalusto Maa ja vesialueet 150 ICT 100 50 Rakennukset Infra 0 2016 2017 TA 2018 KEH 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 2028 2029 2030 Kaupungin lainakannan kasvu hidastuu 2024 jälkeen, mikäli TATU vuosikatetavoite saavutetaan Vuosikate 28.8.2018 12
MEUR TATU2030 lainakehitys Kaupungin ja konsernin lainat 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 2028 2029 2030 Kaupungin lainakanta Konsernilainat (pl. Espoon Asunnot Oy ja HSY) Konsernin lainakanta kääntyy laskuun arviolta 2023 (länsimetron valmistumisaikataulu) Konsernin tarkempi lainakantatarkastelu kaupunginjohtajan talousarvioesityksen yhteydessä 28.8.2018 13
Kehyksestä Kehyksessä toimintakatteen alijäämä eli nettomenot kasvavat 5,2 %, kasvu ylittää BKT:n ja verorahoituksen kasvun Suomi on nyt noususuhdanteessa, mutta talouskasvu supistuu vähitellen potentiaaliselle tasolle 1-1,5% Jatkovuosina nettomenojen kasvu on saatava laskemaan Käyttötalouden menojen holtiton kasvu vaarantaa kokonaistalouden tarkastelujaksolla verotulojen kasvu hyödynnettävä kasvavan investointiohjelman rahoitukseen, jotta lainanottotarve pienenee Investointiohjelman ja toimintamenojen kasvattaminen yhtä aikaa mahdotonta, käyttötalouden kasvua hillittävä: Rajattomaan palvelutarpeen kasvuun vastattava priorisoiden Palvelutason ja tarjonnan parantamista hidastettava Palvelujen järjestämistapoja optimoitava Palvelujen tuotantoa tehostettava 28.8.2018 14
Kehyksen 2019-2021 toimitilainvestointiohjelmaa 2019-2028 koskevat neuvottelut Kehys 2019-2021 ja vero-% kaupunginhallituksessa 27.8.2018 Kehyksen yhteydessä myös esitys toimitilainvestointiohjelmaksi 2019-2028 Kaupunginhallitus pyytää toimitilainvestointiohjelmasta lausuntoa valtuuston neuvottelutoimikunnalta Valtuuston neuvottelutoimikunnan kehyksen toimitilainvestointeja koskevat neuvottelut, esitys neuvottelupäiviksi 31.8.2018klo 8-12 3.9.2018 klo 8-12 4.9.2018 klo 8-12 Neuvotteluissa päätettävä myös mahdollisten muutosten rahoittamisesta investointiohjelman sisältä lainanottoa lisäämällä Ylimääräinen kaupunginhallituksen kokous 10.9.2018 Esittää neuvottelutuloksen mukaista kehystä valtuustolle Valtuusto päättää kehyksestä 2019-2021 ja vero-% 10.9.2018 28.8.2018 15