Heidi Kassara Kasvatustieteen jatko-opiskelija, Tampereen yliopisto



Samankaltaiset tiedostot
Osallistava ja työelämäläheinen pedagogiikka opintoihin kiinnittäjänä. Antero Stenlund TAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI

Opiskelijapalaute vuodelta 2017

Alakouluhanke Workshop

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Mielen hyvinvointi projekti OPH:n verkottumisseminaari Ulla Ruuskanen

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa

IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA. VAT-seminaari Katariina Waltzer

Onnistuuko verkkokurssilla, häh?

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Hannu Tonteri Työpsykologi jalava & tonteri. Pro Labor

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

Elämyksi kehittämisseminaari

Mahtispalautteen antaminen

Koulut Liikkeelle hanke: opettajien käsityksiä hankkeesta Lauri Saarikoski, KM, Turun yliopisto

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

Kehittävä palaute Kouvolan varhaiskasvatuksessa - arviointia ja kehittämistä

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio

Opinpolulla verkostoissa mistä SaWe-projektissa oli kyse?

Opiskelijapalaute 2018

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala

KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan. Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Kokemuksellinen ja yhteisöllinen oppiminen. Konstruktivismi. Humanismi. Kognitivismi. Behaviorismi

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Pentti Haddington Oulun yliopisto englantilainen filologia. Anna Marin OAMK, liiketalouden yksikkö; Oulun yliopisto, UniOGS

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

Sisällysluettelo ESIPUHE... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 8

SISUA! SISÄLTÖRIKAS ELÄMÄ JAKSAMINEN AJANHALLINTA

Vaihtoehtolaskelmien vertailua netissä

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä

Yhteisöllisen oppimisen työpaja Reflektori 2010 Tulokset

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 6

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Erityinen tuki omaehtoisessa koulutuksessa

AKTIVAATTORIN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET

Liikahdus Elämäntapa

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat lk ,9 % Vanhemmat ,1 %

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Tulevaisuuden teologi

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Opetushallituksen kuulumiset

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko?

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto

Sukupuolitietoinen luokanopettajakoulutus

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Seinäjoki

Transkriptio:

Grounded theory (GT) menetelmä tutkimuksessani ILO AMMATILLISESSA OPISKELUSSA TtL, yliopettaja, TAMK Heidi Kassara Kasvatustieteen jatko-opiskelija, Tampereen yliopisto 18.-19.1.2013

Grounded theory menetelmä = GT Fenomenologishermeneuttinen, etnografinen METODO- LOGIA Kvalitatiivinen METODI MIKSI? 2

Grounded theory menetelmä = GT Induktiivinen? Induktiivisdeduktiivinen Glaser & Strauss Glaserilainen? Straussilainen? 3

TUTKIMUKSEN TARKOITUS TUTKIMUS- KYSYMYKSET TUTKIMUKSEN TAVOITE 4

AINEISTON KERUU 1. aineistonkeruuvaihe 1994-1995 2. aineiston keruuvaihe 2006-2007 3. aineiston keruuvaihe 2009 raportin kirjoittaminen 1) 18 toisen asteen opiskelijan kysely 2) 3 terveydenhuollon kandidaatti-opiskelijan haastattelut 3) yhden hoitotyön opettaja-asiantuntijaryhmän (1 h) keskustelu => analyysi => teemat Kysely: 45 amk sairaanhoitaja-opiskelijalle avoimilla kysymyksillä => analyysi jatkui 1) Kysely: 186 amk sairaanhoitaja-opiskelijalle avoimilla kysymyksillä 2) kahden opettaja-asiantuntijaryhmän keskustelut, á 1 h, yht. 2 h => analyysi ja tulokset Tiedonantajina yhteensä: kyselyssä => 249 opiskelijaa, syvähaastatteluissa => 3 opiskelijaa, 3 ryhmäkeskustelussa => (á 1 h) yhteensä 10 hoitotyön opettajaa 5

AINEISTON ANALYYSI GROUNDED THEORY menetelmä AVOIN KOODAUS (open coding) 1. ilmiön löytäminen ja nimeäminen 2. (ala) kategorioiden löytäminen ja nimeäminen 3. (ala)kategorioiden, ominaisuuksien ja dimensioiden löytäminen AKSIAALINEN KOODAUS (axial coding) 4. kategorioiden yhdistäminen 5. kategorioiden välinen yhteys VALIKOIVA KOODAUS (selective coding) 6. ydinkategorian etsiminen ja sen suhde muihin kategorioihin 7. kategorioiden suhteuttaminen toisiinsa 6 SUBSTANTIIVINEN TEORIA

(1) Ammatillisessa opiskelussa ILO SISÄLTÄÄ kokemuksia ilosta hyvä olo onnellisuus riemu Ilo on hyvänolon tunnetta ja riemua. Silloin olo on kevyt ja hymyilyttää tai naurattaa ja mielessä liikkuu positiivisia ajatuksia. kokemuksia ilottomuudesta suru, masennus voimakkaat tunteet: viha, ärtymys, Mieleen tulee toisaalta suru, toisaalta turhautuminen tai pettymys tai alakulo. kehon reaktioita reaktioita kehossa hymy, nauru liikehtiminen, ääntely Naama tuntui punottavan ja olisi tehnyt 7 mieli hyppiä riemusta.

(2) Ammatillisessa opiskelussa ILOA SYTYTTÄÄ yhteenkuuluvuuden tunne opiskelu oppiminen ryhmä yhteinen toiminta "Opiskelukavereiden, ystävien, tovereiden, siskojen, veljien merkitys ilon tunteisiin on merkittävä. Iloa opiskelussa voi lisätä myös hyvällä yhteishengellä. Veljeä ei jätetä." opetus, opettaja opetuksen organisointi opiskeluympäristö tilanteet Hyväntuulinen opettaja lisää oman iloisuutensa kautta opiskelun mielekkyyttä ja aiheen kiinnostavuutta. osaaminen myönteinen palaute onnistuminen Ehkä opiskelussa liitän ilon ennen kaikkea onnistumisen 8 tunteeseen.

(3) Ammatillisessa opiskelussa ILOA SAMMUTTAA ongelmat ryhmässä vaikeudet opiskelussa ryhmähenki ihmissuhteet, kilpailu yksinäisyys kiire, opiskelija, huono opetus/ opettaja opetuksen organisointi epäonnistuminen Huono ilmapiiri opettajien tai kanssaopiskelijoiden välillä. Huonot opettajat. Semmoiset, jotka vain lukevat asiat kalvolta eivätkä opeta mitään. Opettajat, jotka viilaavat 9 pilkkua vähemmän tärkeissä asioissa.

ILOSTA JÄÄ JÄLKI Substantiivinen teoria ilosta kasvattavana voimavarana H*()*$*"#)$ '(,A*$ DBBDI""*)()$ #H*+A("C$!2:6:64/83$ DBBDI""*)()$ #H*+A("C$ H*()*$*"#D$ +DBBCED%D$ '(,A*$!"#A#A(BCA+*D$ +-,-E&%*&$,(A*FG*,&$!"#$"*+&&),--$ 9<26!?$9:56.$34$!2:$@$4!$!2:$9<11<< $!"#A#A(BCA+*D$ +DBBCED%*D$,(A*FG*,&$ B(JA*E&%&$ *"#A#A(BC+$ B(JA*E&%&$*"#D$ +DBBCED%D$ A#A(BC+$!"#$%&'()(($ AD+%D,0,D%D$ *"#A#A(0 BC+$ AD+%DED%D$ *"#D$+DBBC,0,D%D$A#A(BC+$$.//.0 1!22!345$ 6.3785$ 18645.$ 9.$ 7:!/.0 7.;.5.$ ILON PEDA- GOGIIKKA $.//.0 1!22!345$ 6.3785$ 431<0 9<5<$9.$ =!>.30 1.9.5.$

YDINKATEGORIAN ETSIMINEN Ilolla on merkitystä ammatillisessa opiskelussa Ammatillisessa opiskelussa ILO jättää jäljen ILO on ammatillisen kasvun voimavara

Ammatillisessa opiskelussa ILOLLA ON MERKITYSTÄ pieni ilon hetki MERKITTÄVÄ ILOKOKEMUS keventää motivoi tuo jaksamista ja tuo keveyttä rentouttaa lisää energiaa auttaa oppimista tuo mielekkyyttä, positiivista asennetta, jaksamista, nostaa itsetuntoa, kouluuntulo hauskempaa stressin laukeaminen, rentoutuminen, levollisuus piristyminen, jaksaminen, hyvä olo tuo luottamusta, virtaa opiskeluun, luo yhteenkuuluvaisuutta 12

Ammatillisessa opiskelussa ILO JÄTTÄÄ JÄLJEN kasvun voimavara harjoittelukokemukset palaute osaaminen harjoittelupaikka käden taidot Myös tutorini kommentti susta tulee tosi hyvä sairaanhoitaja aiheutti iloa, koska hän tunsi minut ja hänestä huomasi, että tarkoitti sitä todella. ammatin opiskelun helmet vaikeat aineet merkittävä kokemus opinnäytetyö, PBL Esim. eskareille järjestetty nallesairaala. Iloa tuotti se kun kaikki osallistuivat, aidosti läsnä, hyvä yhteishenki. ammattiin valmistuminen opiskelun alku valmistuminen kollegiaalisuus Lisäksi muutkin työntekijät kuin oma ohjaaja suhtautui viimeisenä päivänä 13 kollegiaalisesti.

Ammatillisessa opiskelussa ILO ON AMMATILLISEN KASVUN VOIMAVARA ammatillinen kasvu voimavara - on saavuttanut jotain - kasvanut ihmisenä ja ammattiin - itsevarmuus - luottamusta selviämiseen - merkitys elämään - auttaa jaksamaan, tuo sisältöä, vie elämässä eteenpäin, antaa voimia, tuo luottamusta osaamiseen, auttaa unohtamaan, keventää - potkua elämään - tyytyväisyys tilanteeseen ILON pedagogiikkaa 14

SUBSTANTIIVINEN TEORIA ILOSTA AMMATILLISEN KASVUN VOIMAVARANA Ilolla on merkitystä ammatillisessa opiskelussa ILO jättää jäljen Iloa voi hyödyntää, kun ymmärtää, mitä ilo on. ILO on ammatillisen kasvun voimavara ILON pedagogiikkaa Iloa voi lisätä tai vähentää ammatillisessa opiskelussa

KASVUKOKEMUS Ilo on kokemus, josta jää jälki, joka voi olla hyvin pieni, iso tai merkittävä. Ilon merkityksen kautta muodostui tutkimuksen ydinkategoriaksi kasvukokemus => opiskelija kokee kasvaneensa ihmisenä ja ammattiin ilo on hoitotyön opiskelussa ammatillisen kasvun tuki ja voimavara. 16

KEHITTÄMISEHDOTUKSIA Iloa ammatilliseen opiskeluun voi lisätä mm. lisäämällä iloa tuovia ja sytyttäviä asioita kuten myönteisellä palautteella, opetuksellisin keinoin, edistämällä ryhmäytymistä ja lisäämällä onnistumisen mahdollisuuksia sekä vähentämällä iloa estäviä ja sammuttavia asioita kuten liian tiukkaa aikataulua, liiallisia tehtäviä ja lukujärjestyksellisiä epäselvyyksiä 17

KIITOS!