Talousarvion 2012 täytäntöönpano-ohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvion 2012 täytäntöönpano-ohjeet"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvion 2012 täytäntöönpano-ohjeet STLTK 7 Maakuntahallitus hyväksyi vuoden 2012 ta lous arvion täytäntöönpano-ohjeet seuraavasti: 1. YLEISTÄ Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2012 talousarvion Talousarvion laa dinnan lähtökohtatietoina on käytetty vuo sien tilinpäätös tietoja ja vuoden 2011 arvioitua toteutumaa. Taustatietojen laskenta perustuu Kuntaliiton ennusteisiin ja valtion peruspalvelu ohjel maan Vuoden 2012 talousarvio perustuu 3 pro sentin menojen kasvulle. Käytännössä tämä tarkoit taa sitä, että toi mintojen laajentaminen ja palvelutarpeen kasvu tulee tyydyt tää lisäämällä palvelujen tuottavuutta ja vai kuttavuutta. Kolmen pro sentin kasvulla pys tytään turvamaan vain kustannustason nou susta johtuva menojen kasvu. Joulukuun alun arvioiden mukaan vuoden 2011 menojen kasvu näyttää nousevan yli 7 pro senttiin ja alijää mää syntyy sen hetken arvioiden mukaan noin 7,5 miljoonaa euroa. Ylitys johtuu pää asiassa henkilöstömäärän rajusta kasvusta vuoden aikana. Tällä het kellä maakun nan palveluksessa on 129 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten vastaa vana aikana. Tästä johtuen henkilöstömää rä ei voi kasvaa vuo den 2012 aikana. Täyt tölupamenettelyä jat ketaan siten, että hen kilöstömäärä ei kasva vuonna Lisäksi talouden tasapainottamiseksi ja ta lousarviossa pysymisen varmistamiseksi aloitetaan välittömästi seu raavat toimenpi teet: 1. Tehdään riskianalyysi 2012 budjetista tulosalueittain 2. Tehdään henkilöstön käyttöä ja rakennetta koskeva selvitys 3. Käynnistetään talousarvion sopeuttamis ohjelman laadinta ja tehtä vien priorisointi. Suunni telma tehdään 0-budjetointiperiaat teella, eikä siinä sallita ylityksiä. Selvitetään tarvittavat ra kenteelli set muutokset ja eri yk siköiden yhdistämis mahdollisuudet. 4. Henkilöstöpäätöksiin liittyvää prosessia kehitetään 5. Työsopimusta ja virkamääräystä ei voi teh dä ilman täyttölupaa eikä tilanteissa, joissa tulos alueen talousarvio on ylittymässä. 6. Sisäisten sijaisten ja vakituisten varahen kilöstön käyttöä tehostetaan. 7. Tehdään Oulun yliopistollisen sairaalan laskutuksesta ja sen perus teista selvitys 8. Tehdään vanhuspalveluiden asumispal velupaikkoja ja rakennetta koskeva selvitys. 9. Tehdään selvitykset vammaispalveluiden asumispalvelujen yksikkö koon kasvattami sesta ja kuljetuspalve luista. 10. Erikoissairaanhoidon tulevaisuuteen liit tyvässä kehittämistyössä

2 huomioidaan so peutta mistoimenpiteiden tarve. (Yhteinen konsultti) 11. Käynnistetään Kainuun kuntatalouden tasapainottamisohjelman ( ) laa dinta yh teistyössä kuntien kanssa. Kuntayhtymän tilikarttaa uudistetaan 2012 alusta lukien siten, että kuntakohtainen ra portointi on mahdollista. Tarkemmat ohjeet annetaan Kaimassa: ( nuu.fi/hallitus /(ta louspalve lut/tilikartta). 2. TALOUSARVION SITOVUUS JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio 2012 on maakuntavaltuustoon nähden sitova toimialoittain toimintakatteen osal ta. Investointien osalta sitovuustaso on kunkin toimialan net tomääräraha. Maakuntavaltuusto on hyväksynyt talousar vion ja taloussuunnitelman tulosalueille määrära hojen ja tuloar vioiden osalta brutto na. Maakuntavaltuus ton hyväksymään ta lousarvioon pe rustuvat käyttösuunnitelmat hyväksyy alaisensa toi minnan osalta maa kuntahallitus, ko. lauta kunta tai liikelaitok sen johtokunta. Tulos alueiden ja liikelaitos ten talousarvion pitä vyyttä val voo toimiala johtaja. Pitävyydestä vastaavat tulosaluei den ja liikelaitosten joh tajat, jotka ovat oman tulosalueensa kunta lain mukaisia tili velvollisia. Tarvittavat mää rärahasiirrot tulee tehdä vastuualueiden ja tulosyksikköjen kesken siten, että tulosalu een talousarvio ei ylity. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päät tää maakuntavaltuusto, jos määrärahat ylit tyvät tai toiminnalliset ta voitteet alittuvat toi mielimen toimintakatteen osalta. Muutoin käyttösuunnitel mien muu toksista päätetään seuraavasti: Toimialajohtajat päättävät määrärahojen siirroista tulosalueiden kesken toimialan budjetti määrärahan puitteis sa. Tulosalueiden ja liikelaitosten johtajat päät tävät tulosalueen ja liikelaitoksen käyttö suunni telman jakamisesta vastuualueille ja vastuualueen johtajat päät tävät oman vas tuualueensa käyttösuunnitel man jakamises ta tulosyksiköille. Investointimäärärahojen jakamisesta eri hankkeille ja projekteille päättää toimiala johtaja tai liikelaitoksen joh taja. Talousarvioon sisältyviä määrärahoja voi daan käyttää vain käyttösuunnitelmassa määritel tyyn tarkoitukseen ja siinä ilmaistu jen tavoitteiden mukaisesti. 3. HENKILÖSTÖÖN LIITTYVÄT OHJEET Täyttölupamenettely Ennen avoimeksi tulleen viran tai toimen täyttölupamenettelyn aloittamista on ensin selvitet tävä, voidaanko toi mintaprosesseja muuttamalla löytää muita vaihtoehtoja tai siirtää henki löstöä jostain muusta

3 yksiköstä tai voiko joku muu yksikkö suorittaa työn omana palvelunaan. Jos vi ran tai toimen täyttäminen on välttämätöntä, on selvitettä vä mahdollisuudet ottaa tehtä vään maakun nan vakinaisessa palvelus suhteessa oleva henkilö. Pääsääntö on, että uutta henkilöstöä ei pal kata. Silloin kun palvelutarve ehdottomasti edellyt tää uuteen palve lusuhteeseen otta mista, täyttölupa anotaan lomakkeella ( nuu.fi/halli tus/henkilöstö palvelut/lomakkeet) ja sen myöntää täyttölu patyöryhmä, jonka jäse niä ovat maakunta johtaja, henkilöstöjohtaja, so siaali- ja terveysjohtaja, hallintojohtaja sekä koulutustoi mialan johtaja. Asiantuntijana täyttöluparyh mässä kuullaan sijaispalvelu yksikön tu los yksikköpäällikköä. Täyttölupa työryhmä ko koontuu maakunnan johtoryhmän kokous päivi nä. Täyttölupahakemus tu lee toimittaa toimialajohtajalle vähintään 4 työpäivää en nen ko kousta. Täyttölupaesitykseen pitää liittää mukaan henkilöstömenojen ja henkilötyövuosien kuukausi kohtainen seuranta raportti. Tätä varten on erilliset henkilöstö menojen seu rantataulukot (ex cel) Y-ase malla: \Henkilös tömenojen seuranta\2012\. Perustellun täyt tölupaesityksen palve lus suhteeseen ottami sesta tekee tulosaluejoh taja. Määräaikaisen hoitohenkilökunnan täyttö lupaesitykset toi mitetaan sijaispalveluyksikköön. Muut täyt tölupaesitykset toimite taan toimi alajohtajille. Kainuun maakunta -kuntayhtymän sisäises sä resurssipankissa olevat tai muut uudel leensi joitettavat tehtävään soveltuvat henki löt on aina asetettava etusi jalle tehtävää täytettäessä. Jos näiden sel vitysten ja myönnetyn täyttöluvan jälkeen osoittautuu tarpeelliseksi hakea hen kilöä muutoin kuin maakunnan vakinaisessa pal veluksessa olevista, voidaan virka tai toimi laittaa julki seen hakuun. Resurssipankissa olevat haki jat tarkastetaan ennen täyttölu pahakemuksen käsittelyä täyttölupatyöryh mässä. Avoimeksi tulleen viran, toimen tai tuntipalk kaisen tehtävän vakinainen täyttäminen edellyttää aina täyttölupaa, ennen kuin se voidaan laittaa sisäiseen tai julkiseen ha kuun tai muulla ta voin täyttää. Täyttölupa menettely ei koske seuraavia ammattiryh miä; - lääkärit - opettajat - psykologit - sosiaalityöntekijät. Määräaikaisen toimen täyttäminen - hoitohenkilökunta Hoitohenkilökunnan sijaisuuksien käyttöä koordinoidaan sijaispalveluyksiköstä. Lyhyt aikaiset sijaisuudet on en sisijaisesti hoidet tava erilaisilla töiden järjes telyillä, kuten teh täviä priorisoi malla, työai kalain 35 :n mu kaisesti työntekijän suostumuksella tai töi den järjestelyi hin liit tyvästä pai navasta syys tä työvuoroluetteloja muut tamalla tai yhteis työssä toi sen yksikön kanssa henkilöstöä väliaikaisesti siirtämällä. Työvuoroluetteloiden muuttamiseen on työnantaja oikeutettu. Työn-

4 antaja voi vedo ta työaika lain 35 2 mo mentissa todettuun painavaan syyhyn työ vuoroluettelon muutta mistilanteissa. Paina vana syynä työvuoro luettelon muuttamiseen voidaan pitää mm. toiminnallisia syitä esim. ennalta arvaamat tomia poissaoloja. Lyhytai kaisiin ennalta ar vaamattomiin alle kolme (1-3) päivää kestä viin poissaoloihin saa daan käyttää sijaista vain, mikäli palvelutar ve tätä eh dottomasti edellyttää. Palvelutarpeen edellyttämän äkillisen pois saolon sijaisuuteen esimies varaa varahen kilön sähköisen varaus järjestelmän kautta, joka on käytettävissä 24h/vrk/vko. Jos vara henkilöä ei ole järjes telmästä käytettävissä, tulee poissaolon ai heuttama henkilöstötarve hoitaa ensisijai sesti työvuoroja vaihtamalla ja/tai yhteis työssä toisen yksikön kanssa. Esimies te kee yli 7 vrk:n pituisiin sijaistar peisiin sähköisen sijaispyynnön etyöpöy dän kautta. Pyyntö vastaanote taan sijais palveluyksikös sä, joka huolehtii sijaisen hankkimisen ja työsopimuksen laatimisen. Esimiehien on käytettävä etyöpöydällä ole vaa sähköistä varausjärjestelmää. Esimie hellä ei ole toimi valtaa luvata ulkopuolisille sijaisille työtä suullisesti eikä työvuorotau lukkoon työvuo roja suunnittelemalla. Kaikki sijaispyynnöt, joihin on merkitty sijainen val miiksi, viedään täyt tölupatyöryhmän käsitel täväksi. Sijaispyyntöihin on merkittävä täyt töluvan päätös numero. Täyttölupa määräaikaisen hoitohenkilökunnan osalta tarvitaan: - kaikista osa-aikaisten sijaisuuksista. - kaikista yli 14 vrk kestävistä sijaisuuksista (myös vuorotteluvapaat ja osa-aikalisät) Kaikki alle vuoden kestävät sijaisuudet hoi detaan sijaispalveluyksikön kautta. Muu henkilökunta Muun henkilöstön osalta on täyttökielto, mi kä koskee sekä vakituista että määräaikais ta hen kilöstöä. Vain toimin nan turvaamisen kannalta ehdottoman vält tämättömän henki löstön pal velussuhtee seen ottamisesta voi tulosaluejohtaja tehdä perustellun täyttölu paesityksen täyt tölupa ryhmälle. Kokonaisvaltainen suunnitelma vuosilo mista - hoitohenkilökunta Vuosilomasuunnitelmien tekemisessä peri aatteena on, että lomakaudelle myön nettävistä vuosilo mista on oltava suunnitelma mennes sä ja lomakau delle ai kana pidet tävistä vuosilo mista 31.8 mennessä. Yksi köt, joissa työs kentelee hoitohenkilökun taa ja vuosilomien ajaksi tarvitaan sijaisia, toi mittavat vuosilomasuunnitelman sijaispalve lu yksikköön ky seiseen määräaikaan men nessä. Vuosilo mat suunnitellaan yhtäjaksoi seen ket juun. Ne yksiköt, joihin on perustet tu sisäisen si jaisen vakansseja, vuosilomien sijaisuudet hoidetaan ensisijaisesti sisäisillä sijaisilla. Vuosilomat vahvistetaan sen jälkeen kun si jaispalveluyksikön kans-

5 sa on sovittu sijaisis ta. Si jaispalveluyksikkö järjestää vuosilo mien sijaisuudet, tällöin täyttölupaesitystä ei tarvita. Tar kennetut vuosilomamääräykset löytyvät henkilöstö palveluiden säännöistä ja ohjeista. Eläköityvien osalta vuosilomien keskittämis tä palvelussuhteen päättymisen yhteyteen on väl tettävä, vuosilomat tulee suunnitella pidemmälle aikavälille nor maalin vuosiloma suunnittelun mukaisesti. Sairausloman myöntäminen Kuntayhtymän hallinnollisen ohjeen mukai sesti sairauspoissaolon kestäessä enintään kolme kalenteripäivää, poissaolon syyn sel vitykseksi riittää oma kir jallinen ilmoitus ja ao. esimiehen lupa. Mikä li hakija tekee itse hakemuksensa webtal lennuksessa, sai rauslomahakemuksen yh teydessä oleva sähköinen vakuus on riittä vä. Mikäli sairaus jatkuu, saa viranhaltija/työnte kijä olla pois aikaisempi poissaolo mukaan lukien yhteensä enintään yhdeksän kalente ripäivää terveydenhoita jan/sairaanhoitajan antamalla työkyvyttömyystodistuksella. Sai rausloman jatkuessa yli yhdeksän (9) arkipäivää tarvitaan ai na hyväksyttävä lääkärin todistus. Ulkomaille tehtävät virka-, virantoimitus- ja koulutusmatkat Ulkomaille tehtävät virka-, virantoimitus- ja koulutusmatkat hyväksyy esimiehen esi mies. 4. LASKUJEN HYVÄKSYMINEN Laskujen hyväksyjiksi nimetyt viranhalti jat/toimihenkilöt ovat vastuussa talousarvion sitovuu den noudattami sesta sekä toiminnan sopeuttamisesta va rattuihin määrärahoihin ja talousar vion to teutumisen seurannasta. Laskujen yleinen hyväksymisoikeus on maakuntajohtajalla, toimialajohtajilla, hallin tojohta jalla, talousjohtajalla ja henkilöstöjoh tajalla. Toimialoilla kunkin tulosyksikön päällikkö hyväksyy määrärahojen puitteissa toimin taansa koskevat laskut ja maksumääräyk set annettujen ohjeiden mu kaisesti. Talous palvelut ylläpi tää luetteloa laskujen hyväk syjistä ja asiatarkastajista. Luettelo julkais taan intranetissä osoit tees sa: ma.kainuu.fi/hallitus /(talouspal velut/tie dotteet). 5. HANKINNAT / HANKINTARAJAT Hankinnat tehdään pääsääntöisesti keskite tysti Materiaalipalvelujen (= hankintatoimis to) kautta. Atk-laitteiden ja ohjelmistojen hankinta tapahtuu keskitetysti Tietohallinto palvelujen kautta. ( ma.kainuu.fi/hallitus (tietohallintopalve lut/atk-hankinnat). Materiaalipalvelut huolehtivat hankintojen kilpailuttamisesta. Kilpailutus valmistellaan tarpeen mukaan yhteis työssä tulosalueiden kanssa. Tulosyksiköt tekevät kaikki materi aalitilauksensa keskus varas-

6 tosta. Vapautu va kalusto kierrätetään materiaalipalvelujen kautta muiden yksi köi den käyttöön. Materi aalipalvelulla on val tuus ja velvollisuus yhte näistää maakunnan puhe lin- ym. kalusto-, laite- ja työvaatehan kinnat kokonaistalou dellisesti edullisimmalla tavalla. Alle euron hankinnoista päättää ku kin tulosyksikkö budjettimäärärahojen puit teissa. Yli euron hankinnoissa ja sopimuk sissa on ennen tarjouspyynnön lähettämistä pää tettävä tarjous pyynnön sisällöstä ja hankintakriteereistä. Hankintakriteereiden hyväksymisrajat: Hallitus / lautakunta yli Maakuntajohtaja enintään euroa Toimialajohtaja enintään euroa Tulosaluejohtajat enintään euroa Vastuualuepäälliköt enintään euroa Varsinainen hankintapäätös tehdään seu raavien hankintarajojen mukaisesti: Maakuntajohtaja Toimialajohtaja Tulosaluejohtajat Vastuualuepäälliköt yli euroa yli euroa enintään euroa enintään euroa Materiaalipalveluja koskevat tarkemmat oh jeet ja tiedotteet löytyvät Kaimasta: ma.kainuu.fi/hallitus / (materiaali palvelut). 6. TALOUSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA Talousarvion toteutumista seurataan kuu kausittain hallitukselle ja lautakunnille tehtä vän tu losaluekohtaisen kuukausiraportin avulla. Seurannassa pai notetaan erityisesti henkilöstöme nojen ja henkilötyövuosien seurantaa. Jokaista vas tuualuetta seura taan erikseen kuukausit tain toteutuneiden ja suunniteltujen menojen ja henkilötyövuo sien osalta. Poikkeamista tu lee raportoida erikseen. Tätä varten laaditaan erilliset henkilöstöme nojen seurantataulukot (excel), jotka tallen netaan sähköisenä ase malle Y:\Henkilöstö menojen seuran ta\2012\. Lisäksi toimialat laativat maakuntahallituk selle ja maakuntavaltuustolle kaksi osavuo sira porttia ja toteutu matilanteiden perusteella. Raporttien tulee sisältää tu losaluekohtaisen määrärahojen toteutumisvertailun lisäksi sa nallinen yh teenveto toiminnan tavoitteiden toteutumi sesta. Raporttien tulee sisältää arvion jäljel lä olevien määrärahojen riit tävyy destä sekä tulojen kertymisestä talousarvio vuoden ai kana sekä selvityksen toimenpi teistä, joihin poikkeamien johdosta on ryh dytty. Raportit toimitetaan maakunta hallituk selle ra portoin tikautta seuraavan kuukau den loppuun men nessä.

7 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: 7. TALOUSARVION MUUTOKSET Talousarvioon tehtävistä muutoksista päät tää maakuntavaltuusto kuntalain 65 :n mu kaan, jos määrärahat ylittyvät tai toiminnalli set tavoitteet alittuvat toimielimen toiminta katteen osal ta. Muista käyttösuunnitelmien muutoksista päättää kukin toimielin toimin tansa osalta. Talousarvion muutokset tulee esittää val tuuston hyväksyttäviksi viipymättä ennen määrära han ylittymistä tai käyttötarkoituk sen muuttamista talousarvio vuoden aikana. 8. MUUT OHJEET JA TIEDOTTAMINEN Muita lisätietoja ja ohjeita annetaan Kai nuun maakunnan intranet-sivuilla: ma.kai nuu.fi. Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Asta Tolonen, puh. (08) , tai sähköpostitse Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tie doksi edellä olevan maakuntahallituksen hyväksy män vuoden 2012 talousarvion täy täntöönpano-oh jeen. Hyväksyi päätösehdotuksen.

Talousarvion 2010 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2010 täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus I 33 01.02.2010 Talousarvion 2010 täytäntöönpano-ohjeet MH 33 1. YLEISTÄ Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2010 talousarvion 14.12.2009. Talousarvion laadinnan lähtökohtatietoina on käytetty

Lisätiedot

Talousarvion 2011 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2011 täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus I 255 20.12.2010 Talousarvion 2011 täytäntöönpano-ohjeet MH 255 1. YLEISTÄ Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2011 talousarvion 29.11.2010. Ta lousarvion laadinnan lähtökohtatietoina on

Lisätiedot

Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohjeet Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohjeet 155/02.02 02 00/2014 H 5 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen) 1. YLEISTÄ Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän valtuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

Talousarvion 2015 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2015 täytäntöönpano-ohjeet Talousarvion 2015 täytäntöönpano-ohjeet H 5 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen) 1. YLEISTÄ Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymävaltuusto on hyväksynyt 17.12.2014 vuoden

Lisätiedot

Talousarvion 2009 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2009 täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus I 45 02.02.2009 Talousarvion 2009 täytäntöönpano-ohjeet MH 45 1. YLEISTÄ Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2009 talousarvion 1.12.2008. Tämän jälkeen talouden ennusteet ja arviot verotulojen

Lisätiedot

1/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus

1/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus ! T 1 4! T 2 Talousarvion täytäntöönpano-ohje (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen) 1. YLEISTÄ n yhtymävaltuusto on hyväksynyt 21.12.2015 vuoden 2016 talousarvion. Talousarvion laadinnan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Talousarvion 2013 täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvion 2013 täytäntöönpano-ohjeet Hallitus 17 16.01.2013 Talousarvion 2013 täytäntöönpano-ohjeet H 17 1. YLEISTÄ Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän valtuusto on hy väksy nyt 17.12.2012 vuoden 2013 talousarvion. Talousarvion

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2012 1. Urho Kekkosen katu 2-4, 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2012 1. Urho Kekkosen katu 2-4, 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.01.2012 AIKA 18.01.2012 Klo 10:00-14:00 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4, 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KÄSITELLYT

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015 Tekninen lautakunta 80 21.05.2015 Kaupunginhallitus 11 15.06.2015 Kaupunginhallitus 3 25.06.2015 Kaupunginhallitus 3 07.09.2015 Kaupunginhallitus 11 23.11.2015 Kaupunginhallitus 5 24.11.2015 Virkojen ja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Taloustyöryhmä AIKA 05.03.2019 kello 17:00-19:44 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus 3 20 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma

Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma Maakuntahallitus I 279 10.12.2007 Maakuntahallitus I 50 23.02.2009 Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma 1049/82/820/2007 1153/82/820/2008 MH 279 Hanketiimi Hakijana Kajaanin Teknologiakeskus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.01.2011 AIKA 12.01.2011 Klo 10:00-13:43 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KÄSITELLYT

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot