Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 663/336/2013 SOSTERV 41 p Perusturvalautakunta päätti hankkia Kan san ter veyslain mukaiset kunnan henkilöstön työ ter veys pal ve lut yhteiskilpailutuksen voittaneelta Attendo MedOne Oy:ltä. Tyrnävän kunta kilpailutti työterveyshuollon palvelut yh des sä Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Limingan, Lu mi joen ja Oulunsalon kanssa. Sopimus on tehty ajalle Lisäksi sopimukseen sisältyi kaksi yhden vuoden optiota, jot ka on käytetty ja siten sopimus on voimassa vuoden 2013 lop puun. Lakeuden alueen kunnanjohtajat ovat nimenneet työ ryh män, jossa on edustaja jokaisesta kunnasta. Työryhmä on ko koon tu nut kevään 2013 aikana ja selvitellyt vaihtoehtoja työ ter veys pal ve lui den järjestämiseksi. Selvityksen pe rus teel la kunnan henkilöstön työterveyspalveluiden jär jes tä mi sek si järjestetään kilpailutus. Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, et tä henkilökunnan työterveyspalveluiden järjestämiseksi Tyr nä vän kunta osallistuu työryhmän esityksen perusteella La keu den alueella järjestettävän työterveyspalveluiden kil pai lu tuk seen. Sosiaali- ja terveyslautakunta: KHALL 121 SOSTERV 68 Kunnanhallitus hyväksyy sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösehdotuksen.

2 p Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kunnat ovat kilpailuttaneet niiden järjestämisvastuulla olevat työterveyshuollon palvelut ajalle Tämän jälkeen on mahdollista jatkaa hankintaa optiovuosilla lukuun ottamatta Hailuodolla yksi (1) optiovuosi. Kyseessä on työterveyshuollon koko palvelutuotanto, jossa valittu palveluntuottaja vastaa kaikista palvelutoiminnasta aiheutuvista kustannuksista ja laskuttaa työnantajia tuottamistaan palveluista tarjouksessa ilmoittamillaan hinnoilla. Tilaajakunnat tekevät hankintapäätöksensä kilpailutuksen perusteella ja tämän jälkeen sopimukset työterveyspalvelujen tuottamisesta tarjouskilpailun voittaneen yrityksen kanssa. Tarjouspyyntö on julkaistu hankintalain edellyttämällä tavalla HILMA:ssa ja Kempeleen kunnan kotisivuilla osoitteessa Ne tarjoukset, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset, vertaillaan hinnan perusteella. Hintavertailuun pääsyn edellytyksenä on, että kaikki tarjouspyynnössä esitetyt tarjoajaa koskevat vähimmäisvaatimukset liite yksi (1) ja henkilöstöä ja palvelua koskevat vaatimukset liite kaksi (2) edellytykset ovat täyttyneet sekä joiden työterveyshuollon työntekijäkohtainen yleisvuosimaksu on hintavertailuliitteen kolme (3) ehdottoman vaatimuksen mukainen. Tarjouksen valintaperusteena on halvin hinta. Määräaikaan klo 15 mennessä tarjouksen jätti Attendo Terveyspalvelut Oy. Tarjousten edellytettiin olevan voimassa asti. Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kuntien työterveyshuollon järjestämistyöryhmä on kokouksessaan todennut, että Attendo Terveyspalvelut Oy:n jättämä tarjous täyttää kaikki asetetut vaatimukset tarjouspyynnön mukaisesti. Esityslistan liitteenä on tarjouspyyntö liitteineen. Ehdotan, että Tyrnvän kunnan järjestämisvastuulla olevan työterveyshuollon palveluntuottajaksi valitaan Attendo Terveyspalvelut Oy ja palveluntuottajan kanssa laaditaan hankintasopimus. Sopimukseen sisältyvät kunnan järjestämisvastuulla olevat työterveyshuollon palvelut ja kunnan henkilöstön työterveyshuollon palvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy tarjouspyynnön mukaisen hankintasopimuksen tekemisen Attendo Terveyspalvelut Oy:n

3 Sosiaali- ja terveyslautakunta: palveluiden hyväksymistä Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa. KHALL 217 Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että sosiaali- ja ter veys lau ta kun ta on valinnut kunnan järjestämisvastuulla olevan työ ter veys pal ve lun tuottajaksi Attendo Terveyspalvelut Oy:n. Hankintasopimukseen sisältyvät kunnan jär jes tä mis vas tuul la oleva työterveyshuolto ja kunnan henkilöstön työ ter veys huol to. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösesityksen mukaisesti kun nanhal li tus päättää hyväksyä henkilökunnan työ ter veys pal ve lu jen tuottajaksi Attendo Terveyspalvelut Oy:n. SOSTERV 60 p Työterveyshuollon kilpailutuksessa 2013 on päätetty, että työterveyshuollon palveluita on mahdollista jatkaa vuoden 2014 jälkeen optiovuodella. Mikäli kunta käyttää optiovuoden, on päätös tehtävä 4 kuukautta ennen optiovuoden alkua. Työterveyshuollolta on pyydetty selvitystä työterveyshuollon sopimusten toteutumisesta. Selvitystä ei ole vielä saapunut. Päätösesitys annetaan kokouksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy optiovuoden käytön vuodelle 2015 hankintasopimuksen mukaisesti Attendo Terveyspalvelut Oy:n palveluiden hyväksymistä optiovuodelle 2015 Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa. Sosiaali- ja terveyslautakunta velvoittaa viranhaltijoita seuraamaan sopimuksen henkilöstöä ja palvelua koskevien vaatimusten

4 Sosiaali- ja terveyslautakunta: toteutumista tarjouspyynnön mukaisesti. Lisäksi velvoitetaan työterveyshuollon ohjausryhmää selvittämään mahdollista reklamaatiota ennen seuraavaa ohjausryhmän kokousta. KHALL 158 Kunnanhallitus päättää hyväksyä optiovuoden sosiaali- ja ter veys lauta kun nan esityksen mukaisesti. SOSTERV 54 p Työterveyshuollon kilpailutuksessa 2013 on päätetty, että työterveyshuollon palveluita on mahdollista jatkaa vuoden 2014 jälkeen optiovuodella. Mikäli kunta käyttää optiovuoden, on päätös tehtävä 4 kuukautta ennen optiovuoden alkua. Kunta on käyttänyt vuoden 2015 optiomahdollisuuden. Ohjausryhmä on kokoontunut suunnitelman mukaisesti. Palveluiden tuottaja on toimittanut sopimuksen mukaisen selvityksen henkilöstöstä, palvelun sisällöstä, toteutuksesta sekä toimitiloista, -paikoista ja aukioloajoista. Päätösesitys annetaan kokouksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy optiovuoden käytön vuodelle 2016 hankintasopimuksen mukaisesti Attendo Terveyspalvelut Oy:n palveluiden hyväksymistä optiovuodelle 2016 Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa. Sosiaali- ja terveyslautakunta velvoittaa viranhaltijoita seuraamaan sopimuksen henkilöstöä ja palvelua koskevien vaatimusten toteutumista tarjouspyynnön mukaisesti. Lisäksi velvoitetaan työterveyshuollon ohjausryhmää selvittämään mahdollista reklamaatiota ennen seuraavaa ohjausryhmän kokousta.

5

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA 327/01.04.02/2014 199/41.416/2013 KHALL 145 Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 118

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 118 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 118 Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.08.2013 AIKA 27.08.2013 18:00-19:47 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 64 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 82 28.10.2014 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUN KILPAILUTUS 116/232/2014 SOSTERV 82 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 SOSTERV 20 Valmistelu:

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 83 28.10.2014 TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN KILPAILUTUS 377/232/2014 SOSTERV 83 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 116/232/2014 SOSTERV

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Esitys Selänteen yhtymähallitukselle Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden vaihtoehtoisten tuottamistapojen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 119

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 119 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 119 Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 17:00-19:30 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 57 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa.

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa. Perusturvalautakunta 7 19.11.2013 Perusturvalautakunta 5 25.03.2014 Perusturvalautakunta 6 24.11.2015 Fysioterapiapalvelujen hankinta 179/06.04.02/2009 Perla 19.11.2013 7 Valmistelija: Talouspäällikkö

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015. Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015

Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015. Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015 Perusturvalautakunta 35 18.03.2015 Perusturvalautakunta 65 27.05.2015 Turvapuhelinpalvelun kilpailuttaminen yhteistoiminta-alueella 180/240/2015 Perusturvalautakunta 18.03.2015 35 Viitasaaren kaupungilla,

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. Tarjousvertailu on liitteenä 1.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. Tarjousvertailu on liitteenä 1. Kunnanhallitus 272 30.10.2013 Kunnanhallitus 282 13.11.2014 Kunnanhallitus 222 24.09.2015 Kunnanhallitus 251 11.11.2015 Kunnan palveluliikenteen hankinta ajalle 1.1.-31.12.2016 + 1 optiovuosi 142/08.01/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 5 Hammaslaboratoriopalvelujen kilpailutuksen keskeiset periaatteet ja ehdot sekä hankintavaltuuksista päättäminen HEL 2016-008316 T 02 08 02 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle Kuntayhtymähallitus 11 17.01.2012 Kuntayhtymähallitus 162 04.12.2012 Kuntayhtymähallitus 152 29.10.2013 Kuntayhtymähallitus 160 02.12.2014 Kuntayhtymähallitus 159 17.11.2015 Sairaanhoitaja n hakemus palkattomasta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 16.10.2009. Haukiputaan kunta/perusturvalautakunta pyytää tarjouksia raskaudenajan sikiöseulontojen ultraäänitutkimuksista.

TARJOUSPYYNTÖ 16.10.2009. Haukiputaan kunta/perusturvalautakunta pyytää tarjouksia raskaudenajan sikiöseulontojen ultraäänitutkimuksista. 1 (7) TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 24.11.2009 / LIITE 16.10.2009 Yleistä hankinnasta Haukiputaan kunta/perusturvalautakunta pyytää tarjouksia raskaudenajan sikiöseulontojen ultraäänitutkimuksista.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007. Asumispalvelujen kilpailuttaminen

Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007. Asumispalvelujen kilpailuttaminen Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007 Asumispalvelujen kilpailuttaminen 2045/43/434/2006 PERUSLK 68 Valmistelijat: johtava lääkäri Sirkku

Lisätiedot

LAUSUNTO / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT / ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN KIINTEISTÖKAUPASSA, RN:O

LAUSUNTO / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT / ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN KIINTEISTÖKAUPASSA, RN:O Kunnanhallitus 374 06.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 94 22.10.2014 LAUSUNTO / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT / ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN KIINTEISTÖKAUPASSA, RN:O 494-403-36-46 595/6/63/631/2014

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 197 Hiv-infektion saaneiden huumeiden käyttäjien erityispalvelujen hankinta HEL 2014-007306 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä hiv-infektion saaneiden

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen Liperin sosiaali- ja 27 31.03.2015 terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja 45 26.05.2015 terveyslautakunta Kunnanhallitus 97 01.06.2015 Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös Sivistyslautakunta 38 12.04.2016 Sivistyslautakunta 97 15.11.2016 Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös 162/28.282/2016 SIVLTK 12.04.2016 38 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 HANKINTAPÄÄTÖS KURKIAURAN KOULUN KOULUKULJETUKSISTA KOHDE 3, REITTIEN 3C, 3D, 3G JA 3K OSALTA, KEVÄTLUKUKAUDELLE 2015 JA LV. 2015-2016

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kilpailutuksen alustavat vaiheet ja aikataulu ovat seuraavia:

Kilpailutuksen alustavat vaiheet ja aikataulu ovat seuraavia: Kunnanhallitus 179 29.09.2014 Kunnanhallitus 9 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 3 26.01.2015 Vihdin kunnan kalustehankintojen hankintapäätös 163/02.08.00/2014 Kh 29.09.2014 179 Vihdin kunnanhallitus on 14.4.2014

Lisätiedot

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh: Yhtymähallitus 194 21.11.2012 Yhtymähallitus 134 21.08.2013 Yhtymähallitus 185 06.11.2013 Yhtymähallitus 65 20.05.2015 Yhtymähallitus 135 02.12.2015 Asumispalvelun ostosopimus Hoivakoti Suvanto Oy YhtHall

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 168 Perusturvalautakunta 09.09.2014 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 170 84 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 171 85 SOSIAALI-

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 127844 Ikääntyneiden asumispalvelut, Siun sote

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) 64 Suojaus ja peittely H074-14 HEL 2014-010142 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Emicaid Oy, Mölnlycke Health Care Oy, OneMed Oy (1),

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Sivistyslautakunta 11 16.04.2015 Sivistyslautakunta 20 21.05.2015 Sivistyslautakunta 29 18.06.2015 Sivistyslautakunta 41 11.12.2015 Sivistyslautakunta 1 10.02.2016 Sivistyslautakunta 12 24.02.2016 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) 265 Palvelutalojen ruokapalveluhankinta HEL 2014-002626 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat palveluntuottajat palvelutalokohtaisesti

Lisätiedot

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille Perusturvalautakunta 3 12.01.2017 Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille 500/02.08.00/2016 PL 3 Valmistelijat: palvelupäällikkö,

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa.

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa. Vaikeavammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailutus Sotela 118/16.8.2016 Sotela 56/26.4.2016 Sotela 112/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa vaikeavammaisten ympärivuorokautista palveluasumista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Sote 38/15.3.2016 Sote 222/15.12.2015 Sote 111/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa kehitysvammaisten autettua palveluasumista yksityisiltä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu

Lisätiedot

VANHUSTEN TAVALLISEN PALVELUASUMISEN HANKINNAN KILPAILUTTAMINEN

VANHUSTEN TAVALLISEN PALVELUASUMISEN HANKINNAN KILPAILUTTAMINEN Perusturvalautakunta 111 20.10.2010 Perusturvalautakunta 124 02.12.2010 Perusturvalautakunta 92 27.10.2011 Perusturvalautakunta 22 15.02.2012 Perusturvalautakunta 43 23.05.2012 VANHUSTEN TAVALLISEN PALVELUASUMISEN

Lisätiedot

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA KHALL 163 Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh. 050-5645271. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 21 Työkykyselvityksen asiantuntijapalvelujen hankinta sopimuskaudelle 1.5.2015 30.4.2017. HEL 2014-011486 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Terveyspalveluiden johtaja Hankinta oli jaettu kahteen osaan:

Terveyspalveluiden johtaja Hankinta oli jaettu kahteen osaan: Salon kaupunki Viranhaltijapäätös Terveyspalveluiden johtaja 9.7.2019 1 Hankinta Koululaisten optikko- ja silmälääkäripalveluiden hankinta 1447/02.08.00.02.00/2019 Valmistelija: terveyden edistämisen koordinaattori

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Valtuusto 171 19.12.2013 Kunnanhallitus 178 21.05.

Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Valtuusto 171 19.12.2013 Kunnanhallitus 178 21.05. Kunnanhallitus 291 18.11.2013 Kunnanhallitus 299 28.11.2013 Kunnanhallitus 321 13.12.2013 Valtuusto 171 19.12.2013 Kunnanhallitus 178 21.05.2014 Esitys Selänteen yhtymähallitukselle Kärsämäen kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Tarkemmat henkilöstö- ja asiakasluvut on esitetty liitteessä 1.

Tarkemmat henkilöstö- ja asiakasluvut on esitetty liitteessä 1. Virtain kaupunki TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUT Virtain kaupunki järjestää Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyspalvelut. Viranomaistoimintaa,

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk Sivistyslautakunta 64 17.08.2016 Kunnanhallitus 147 29.08.2016 Sivistyslautakunta 17 15.02.2017 Kunnanhallitus 30 20.02.2017 Kunnanhallitus 38 06.03.2017 38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 173 29.04.2019 Työyhteisötoimikunta 17 13.05.2019 Kunnanhallitus 195 13.05.2019 Valtuusto 69 23.05.2019 Siikajoen kunnan työterveyshuollon palvelut 82/02.024/2019 KHALL 173 Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Vihdin kunnan kalustehankintojen hankintapäätös / päätös sopimusten jatkamisesta yhdellä optiovuodella

Vihdin kunnan kalustehankintojen hankintapäätös / päätös sopimusten jatkamisesta yhdellä optiovuodella Kunnanhallitus 179 29.09.2014 Kunnanhallitus 9 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 3 26.01.2015 Kunnanhallitus 48 19.03.2018 Vihdin kunnan kalustehankintojen hankintapäätös / päätös sopimusten jatkamisesta yhdellä

Lisätiedot

Alaikäisten oleskeluluvan saaneiden lasten ja nuorten perheryhmäkotipalveluiden hankinta

Alaikäisten oleskeluluvan saaneiden lasten ja nuorten perheryhmäkotipalveluiden hankinta Kunnanhallitus 81 02.05.2016 Kunnanhallitus 121 20.06.2016 Alaikäisten oleskeluluvan saaneiden lasten ja nuorten perheryhmäkotipalveluiden hankinta 321/02.08.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2016 81 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ): Kunnanhallitus 146 13.04.2015 Opetus- ja 94 24.06.2015 varhaiskasvatuslautakunta Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 55 05.04.2017 OSTOLIIKENTEEN HANKINTA 1.8.2015 ALKAEN 150/2/23/235/2015 Khall 13.04.2015

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 137226 Sosiaalisen asumisen palvelut: Tukiasuminen,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Siivouspalvelujen hankinta 292/ /2017. Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Siivouspalvelujen hankinta 292/ /2017. Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 95 19.09.2017 Siivouspalvelujen hankinta 292/02.08.00/2017 Tekninen lautakunta 19.09.2017 95 Valmistelija: siivouspäällikkö Irma Harju, puh. 040 848 7841 ja hankinta- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012 Sivistyslautakunta 20.12.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 20.12.2012 klo 16.15 16.20 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2016 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö 20.10.2016 57 HEL 2016-006352 T 02 08 02 00 Päätös Sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Projektinhallinnan konsultointipalvelut sosiaali- ja terveysvirastoa varten HEL 2016-002088 T 02 08 02 00 H041-16 Päätös Päätöksen perustelut Hankinnan kohde Hankintamenettely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Kaupunginhallitus 405 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 148 11.11.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot