NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015"

Transkriptio

1 Virastopäällikön katsaus Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes poikkeusetta hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet ovat toteutumassa. Jo toteutuneita tavoitteita ovat: - Valmiussuunnitelman yleinen osa ja ympäristöviraston toimialakohtainen valmiussuunnitelma ja henkilö- ja ajoneuvovaraukset on päivitetty. - Vanhankaupungin venesatamassa toiminnasta vastaa yksityinen toimija. - Yläkouluille ja lukiolle järjestettiin liikenneturvallisuustempaus keväällä. - Saariston talvikunnossapitoalueet kilpailutettiin kaudeksi Uusi sähkösopimus tuli tavoitteen mukaisesti voimaan Tavoitteiden toteutumisen tarkastelua tehtäväalueittain on arvioitu kunkin tehtäväalueen kohdalla erikseen. Yhteenveto talouden toteutumisesta Käyttötalous Ympäristöviraston kaikkien lautakuntien osalta määrärahat näyttävät tässä vaiheessa riittävän. Teknisen lautakunnan ml. taseyksiköt toimintakulujen toteutuma % on 49,2 %, kavoitus ja ympäristolautakunnan 49,6 % ja rakennuslautakunnan 55,6 %. Ympäristöviraston käyttötalouden henkilöstökulut ovat pysyneet lähes tarkalleen samalla tasolla kuin mitä ne olivat kesäkuussa Talousarvioon nähden toteutuma on, ml. taseyksiköt, 49,5 %.

2 Rakentamisen lupamäärät lähtivät selkeään nousuun vuoden 2015 alkupuoliskolla. Lupa-asioita on käsitelty 32 % enemmän viimevuotiseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Jos sama suuntaus jatkuu toisella vuosipuoliskolla, on tuloihin odotetavissa pientä ylitystä rankentamisen valvonta- ja neuvonta tulosalueen osalta. Maankäytön suunnittelussa merkittävänä hankkeena manner Naantalin osayleiskaavatyö on edennyt suunnitelman mukaisesti ja asemakaavoitus on edennyt työohjelman mukaisesti muutamalla pienellä lisäyksellä. Lauha ja vähäluminen alkuvuosi kevensi etenkin tilalaitoksen ja liikuntapaikkojen menoja. Kustannusten alittumista vuositasolla ei kuitenkaan vielä voida odottaa, koska loppuvuoden olosuhteet voivat vaikuttaa asiassa myös toiseen suuntaan. Turun joukkoliikennetoimiston kahdessa ensimmäisessä laskutusjaksossa ei ole huomioitu koululaislipputulojen osuutta riittävästi ja siten Naantalin maksuosuus oli arvioitu liian korkeaksi. Kun nettomaksuosuuden laskutusjaksojen suuruus, huomioiden koululaislipputulot, oikaistaan oikealle tasolle syyskauden maksuerissä, niin joukkoliikenne tehtäväalueellekaan ei ole tulossa ylityksiä vuoden 2015 osalta. Myös ateria ja siivouspalvelut ovat toteutumassa talousarvion mukaisesti. Tilalaitoksen ja vesihuollon taseyksiköiden katetavoitteet ovat toteutumassa niin ikään talousarvion mukaisesti. Oletuksena vesihuoltolaitoksen kohdalla tässä vaiheessa on, että Turun seudun vesi Oy:n ja Turun seudun puhdistamo Oy:n arviolaskutuksen korjaukset kuluvalta vuodelta tulevat olemaan yhteensä laskettuna kustannusneutraalit. Investoinnit Ympäristöviraston merkittävimmät jo toteutuneet hankkeet ovat Kultaranta-Porhonkallio JK+PP-tie, josta on syntymässä säästöä tämän hetken arvion mukaan noin euroa, ja Pirttiluoto-Karjaluoto josta myös syntymässä säästöä noin euroa. Aikataulun mukaisesti on etenemässä isona hankkeena jo alkuvuonna käynnistynyt Santalantien asuntoalue ja urakkasopimus on allekirjoitettu Soinistentien peruskortaus ja liikenneturvallisuuden parantaminen-hankkeesta. Päällystyurakka on toteutunut tässävaiheessa noin 60 %:sti. Tilalaitoksen investoinnit painottuvat koulujen loma-aikaan ja syksyyn. Samoin vesihuoltolaitoksen investoinnit painottuvat syksyyn ja tulevat nekin totutumaan pääosin talousarvion mukaisesti Kimmo Suonpää tekninen johtaja

3 ATERIAPALVELUT Talousarvioon kirjatut operatiiviset tavoitteet etenevät suunnitelmien mukaisesti. Keittiöiden työmäärälaskenta on aloitettu saariston keittiöistä. Näiden osalta laskenta valmistuu elokuun loppuun mennessä. Sydänmerkkiä ei ole haettu terveyskeskukseen, koska vakioruokaohjeiden siirto uuteen ohjelmaan on vielä kesken. Yhteenveto talouden toteutumisesta Tuloarviotavoite tullaan saavuttamaan arvioidun mukaisena. EU-maitotuki ei toteudu talousarvioon kirjatun mukaisena erillisenä summana. Maitotaloustuotteiden toimittajan vaihduttua maitotuki on huomioitu laskuissa eikä tukea haeta erikseen kuin pienten keittiöiden osalta. Määrärahat tulevat toteutumaan arvioidun mukaisina, mikäli syksyn toimintakaudella asiakasmäärät eivät oleellisesti muutu (koulut, päivähoito). Säästöjä ei ole syntymässä eikä myöskään tulojen ylityksiä.

4 INVESTOINNIT 2015 TA TOTEUTUNUT KÄYTTÖ KALUSTOHANKINNAT ,00 0,00 % Investointihankkeiden toteutuminen Investointien osalta menoja ei ole vielä kirjautunut. Merimaskun koulun keittiön kylmiön uusimistyö on toteutuksessa. Suopellon koulun astianpesukone asennetaan koulujen syyslomakauden aikana. Kailon toimintakeskuksen keittiökalusteiden uusimiseen ei saatu kaupunginhallitukselta käyttölupaa, joten määrärahasta jää käyttämättä euroa.

5 SIIVOUSPALVELUT Talousarvioon kirjatut tavoitteet etenevät suunnitelmien mukaisesti. Palveluvastaaville on järjestetty koko vuoden kestävä täydennyskoulutus ateria- ja siivouspalvelun yhdistelmätehtävistä. Siivousmitoitusten siirtäminen uuteen ohjelmaan on aloitettu. Yhteenveto talouden toteutumisesta Tuloarviotavoitteesta tullaan jäämään arviolta n e pääasiassa pois jääneiden siivouskohteiden (Voimatie, Muumi-wc) sekä vähentyneen siivouspalvelun (Naantalin Energia) johdosta. Toimintamenot tulevat toteutumaan pääosin arvioidun mukaisina. Sijaisuuksissa on jouduttu käyttämään arvioitua enemmän vuokratyövoimaa. Tämä on vaikuttanut siihen, että ostopalvelut ovat kasvaneet ja vastaavasti henkilöstökulut pienentyneet.

6 TILALAITOS Talousarvioon kirjatut tavoitteet etenevät pääosin suunnitelmien mukaisesti. Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta Vuoteen 2014 verrattuna tilalaitoksen toimintatuotot ovat noin euroa suuremmat ja toiminta kulut noin pienemmät alkuvuosipuoliskon osalta. Toimintatuottojen lisäys johtuu pääosin aluepelastuslaitoksen ja Opintien vuokratuotoista ja nämä on huomioitu talousarviota 2015 laadittaessa. Kulujen alittuminen tässä vaiheessa johtuu normaalista kausivaihtelusta ja ennustaa sitä, että talousarvion mukainen kulutavoite toteutuu.

7 INVESTOINNIT 2015 TA TA muutos TOTEUTUNUT KÄYTTÖ KALEVANIEMEN KOULURAKENNUS KH ( ) ,00 % MAIJAMÄEN LUKIO ( ) ,38 21,77 % RYMÄTTYLÄN KOULU ,06 20,84 % MERIMASKUN KOULU 1 keittiön ja sadevesijärjestelmän peruskorjaus ,61 8,98 % MERIMASKUN KOULU 2 talotekniikan peruskorjaus, suunnittelu ,66 26,56 % KARVETIN PÄIVÄKOTI ( ) ,67 1,40 % KAUPUNGINTALON SÄLEKAIHTIMET ,04 81,99 % KUMMELI, KH ( ) ,62 42,96 % TERVEYSKESKUS kohde 4 KH, ( ) ,23 6,67 % ULOSVUOKRATUT KOHTEET KH, Merisalin laajennus ja saneeraus ,44 4,45 % PÄIVÄKODIT JA KOULUT ,05 80,39 % LAITEHANKINNAT JA IRTAIMISTO ,00 0,00 % PÄIVÄKOTIEN PIHALEIKKIVÄLINEIDEN UUSIMINEN ,06 0,51 % Investointitulot: KUMMELI ( ), Tuloutus perintörahoista ,00 % MYYDYN TAI POISTETUN OMAISUUDEN K-PITOARVOJEN TULOUTUS ,56 52,53 % Investointihankkeiden toteutuminen Investointien talousarvio tulee toteutumaan pääosin ennakoidusti. Laitehankintojen toteuttaminen ja Kreivinniityn pihaleikkivälinehanke ajoittuvat loppuvuoteen. Kaupunginhallitus myönsi aloitusluvan Kalevanniemen koulun hankkeelle. Merisalihankkeen valmistuminen vuonna 2015 on epävarmaa, koska asemakaavakäsittely on viivästyttänyt työn aloittamista.

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 Ympäristöviraston tammi - elokuun 2015 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut. Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen. Talouden toteutuminen NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2017 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tulosalueiden

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 NAANTALIN TILALAITOS ( T I L A L A I T O S (00000006) ) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 12 000 12 000 100 100 8 000 8 000 6 000 6 000 4 000 4 000 2 000 2 000 0114 0214 0314 0414 0513 0613 0713

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-syyskuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2014 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-kesäkuu 2017 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tulosalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat.

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten 2.1 kohdan mukaan Tehtäväalueen määräraha on kaupunginvaltuuston vahvistama menojen yhteissumma ottaen huomioon talousarvion ensikertaisen hyväksymisen jälkeen tehdyt

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset

Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Naantalin kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 7 27.01.2016 Teknisen lautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset Tekninen lautakunta 27.01.2016 7 Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 19.1.2016:

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Investoinnit NAANTALIN KAUPUNKI

Investoinnit NAANTALIN KAUPUNKI Investoinnit 1/2 KAUPUNGINHALLITUS 914013 Inv Tietot. sahkoiset asiakasp.ratkaisut -1 053-26 769-75 000 36 % 914015 Inv Tietotekn., konesalipalvelut 0-3 814-10 000 38 % 914016 Inv Tietotkn.Intranet Sahkoinen

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-kesäkuu 2019 Investointien toteutuminen

Teknisten palveluiden raportti tammi-kesäkuu 2019 Investointien toteutuminen Teknisten palveluiden raportti tammi-kesäkuu 2019 Investointien toteutuminen 1 Tekninen johtaja Reima Ojala: Teknisten palveluiden strategiset toimenpiteet toteutuvat hyvin. Teknisten palveluiden operatiiviset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 1.1. Ateriapalvelut... 2 1.2. Siivouspalvelut... 4 1.3. Tilalaitos...

Lisätiedot

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014 VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE V=virka, T=toimi, TP=tuntip. 31.12.2013 MUUTOKSET 31.12. V T TP YHT. V T TP YHT. V T TP YHT. TEKNINEN LAUTAKUNTA PALVELUKESKUS Paikkatietosuunnittelija

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2020 AVUSTUKSET TA2016 TE2017 KJ2017 TA2017 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 AVUSTUKSET TA2017 TE2018 KJ2018 TA2018 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Kaupunginvaltuusto AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Kaupunginvaltuusto AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012 AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 85 000 71 000 71 000 71 000 KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO Kaupunkisuunnittelu 2 1 400 1 400 1 400 1 400 YLEISJAOSTO Henkilöstöhallinto 3

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali

TA 2014 TA Käsityöläiskatu 2, Naantali Kaupungintalo 2 KOKONAISMÄÄRÄRAHA 45 000 63 000 muutos TA 2014 TA 2016 2017 2017-2018 2017: Hulevesijärjestelmän peruskorjaukset, hissikuilun ja varapoistumistien ympäristöt (45 000) 2018: ruokasalin ikkunaseinän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3. 62, liite 3 Käyttötalous Tulosalue HENKILÖSTÖ- HALLINTO -1 050 333 110 000-940 333-1 369 682 142 595-1 227 087-319 350 32 595-286 755 Toimintakulut

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA Kaupunginhallitus on 3.11.2015 395 talousarvion käsittelyn yhteydessä tehnyt seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion muutosesitykset

Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion muutosesitykset Naantalin kaupunki Keskushallinnon talousarvion 2016 1 muutosesitykset KÄYTTÖTALOUS Hallinto Menoylitykset: Asiantuntijapalkkiot ylittyvät 230 000 euroa. Ylitys aiheutuu välimiesoikeudenkäyntikuluista

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 194 559

Kaupunginvaltuusto 194 559 Keskusvirasto Talousarvion 2015 määrärahojen ja tuloarvioiden muutosesitykset 1 varsinaisen TA:n määräraha/tuloarvio, eur Vaalit 54 579 Kokonaismenot alittuvat 5000 eurolla. Alitus muodostuu pääosin henkilöstökuluissa

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmat 2014

Käyttösuunnitelmat 2014 Naantalin kaupunki Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4.12.2013 Käyttösuunnitelmat 2014 Yhteenveto: ATERIAPALVELUT Alm Pekka -4 388 565 4 571 434 SIIVOUSPALVELU Alm Pekka -2 334 988 2 501 587 TILALAITOS

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSARVION JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAN TOTEUTUMINEN 30.9.2014

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSARVION JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAN TOTEUTUMINEN 30.9.2014 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSARVION JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAN TOTEUTUMINEN 30.9.2014 Kaupunginhallitus 4.11.2014 Kaupunginvaltuusto 10.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO Asukasluvun kehitys 2 Työttömyysasteen

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht.

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht. Kaupungintalo joko vuosi- tai kokonaismr VUOSIMÄÄRÄRAHA KOKONAISMÄÄRÄRAHA 288 000 hyväksytty muutos hyväksytty TA2014 TA2017 Hankeen ajoitus taloussuunnitelmaan 2016-2018 2018-2019 kuvaus Kaupungintalon

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Kaupunginhallitus 256 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 72 13.11.2017 Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Khall 06.11.2017 256 (valm. ma. talousjohtaja) Esityslistan liitteenä on talouden seurantaraportti

Lisätiedot