Asemakaavaselostus Lehtiojan palvelukeskus, Kilpiäinen
|
|
- Jussi Sariola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asemakaavaselostus Lehtiojan palvelukeskus, Kilpiäinen Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Kaavoitusarkkitehti Päivi Airas Suunnittelualue osoitekartalla
2 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2. PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 2016 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA NRO A-2679 (Lehtiojan palvelukeskus, Lehtiojantie 2, Kilpiäinen) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee: Kilpiäisten (8.) kaupunginosan korttelin 843 tonttia 10 sekä lähivirkistysaluetta. Asemakaavamuutokseen ei liity tonttijakoa. Kaavahanke sisältyy kaupungin vuoden 2016 kaavoitusohjelmaan (työ nro 10). Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. 1.2 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee n 5,5 km Lahden keskustasta pohjoiseen. Alue rajautuu pohjoisessa Lehtiojantiehen ja Koivumäentiehen, lännessä Koivumäentien varrella sijaitseviin omakotitalotontteihin ja kaakossa Merrasojan laaksopainanteeseen, joka on puistoaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2,7 ha.
3 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Kaava-alue vuoden 2014 ortokuvassa. 1.3 KAAVAN TARKOITUS Kaavan päätarkoitus on lisätä ja monipuolistaa Lehtiojan palvelukeskuksen asumispalveluja mahdollistamalla uuden senioritalon rakentaminen. Lisärakentaminen edellyttää rakennusoikeuden lisäämistä ja käyttötarkoitusmerkinnän tarkistamista nykyisellä YS5 -korttelialueella. Uudisrakentaminen olisi laajuudeltaan noin 3000 k-m², mutta tarvittava lisärakennusoikeus noin 4000 k-m² jo toteutuneen rakennusoikeuden ylityksen vuoksi. 1.4 KAUPUNGIN STRATEGIA Lahden kaupungin strategia on hyväksytty Strategian lähtökohtana on Lahden-Nastolan yhdistymissopimus ja siinä on määritelty viisi strategista toimintalupausta. Kaava toteuttaa Lahden kaupungin strategian 2016 mukaisesti: - kaupunkirakenteen tiivistäminen; kehitetään yhdyskuntarakennetta sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla - hyödynnämme vuorovaikutusta osallistumisen ja vaikuttamisen tukena -vähennämme ikääntyneiden yksinäisyyttä ja lisäämme turvallisuutta - rakennamme monipuolisen asumisen mahdollistavaa kohtaamisten kaupunkia - suojelemme tiivistyvän kaupungin luontoa, pohjavesialueita ja vesistöjä - vahvistamme aktiivista kaupunkiyhteisöä.
4 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / SELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TUNNISTETIEDOT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI KAAVAN TARKOITUS KAUPUNGIN STRATEGIA SELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA TIIVISTELMÄ KAAVAPROSESSIN VAIHEET ASEMAKAAVA TOTEUTTAMINEN LÄHTÖKOHDAT SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA Yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus SUUNNITTELUTILANNE Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET Aloite Sopimukset Pohjakartan tarkistaminen OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt (ks. OAS) Viranomaisyhteistyö ASEMAKAAVAN TAVOITTEET...18
5 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Prosessin aikana syntyneet tavoitteet ASEMAKAAVAN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Yhteenveto vaihtoehtojen vertailusta Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet KUVAUS ASEMAKAAVAN RAKENNEn Kokonaisrakenne Mitoitus ja aluevaraukset VAT:in, MAAKUNTAKAAVAN JA YLEISKAAVAN SISÄLTÖVAATIMUSTEN TOTEUTUMINEN YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN KAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutus rakennettuun ympäristöön ja liikenteeseen Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Muut vaikutukset KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAN TOTEUTUS TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS SEURANTALOMAKE LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA Tilastolomake
6 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / asemakaavakartta A tilastot 2 TIIVISTELMÄ 2.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET Asemakaavan muutos on laadittu Lahden Palveluasunnot Oy:n aloitteesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja asetettiin nähtäville kaavamuutoshankkeen kotisivulle Kaavamuutoksen aloituskokous pidettiin Kaavatyötä käsittelevä yleisötilaisuus järjestettiin ja luonnosvaiheen kuuleminen , jolloin pyydettiin myös viranomaislausunnot. 2.2 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksella on Kilpiäisten (8.) kaupunginosan korttelin 843 tontin 10 asemakaava muutettu niin, että se mahdollistaa uuden, osittain 6- ja 7-kerroksisen (enimmäiskerrosluvut VI ja VII) asuinkerrostalon sekä sitä ja nykyistä palvelukeskusta yhdistävän yksikerroksisen nivelosan rakentamisen. Olemassa olevan rakennuksen osalta kaava on päivitetty vastaamaan nykytilannetta toteutuneen kerrosluvun ja käytetyn rakennusoikeuden mukaiseksi. Lehtiojantien ja Koivumäentien risteyksessä oleva Niittypuisto on liitetty asemakaavaan, koska haluttiin poistaa tontille 10 ja Niittypuistoon tehty voimalinjavaraus tarpeettomana. 2.3 TOTEUTTAMINEN Asemakaavan toteutuksesta vastaa Lahden Palveluasunnot Oy. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA Yleiskuvaus Kaava-alueella sijaitsee kahdessa vaiheessa, vuonna 2013 rakennettu palvelukeskus. Se käsittää pääosin 5-kerroksisen rakennuksen, jossa sijaitsee 196 palveluasuntoa sekä toimintaa palvelevia oheistiloja. Huoltopihan puolella maasto laskee voimakkaasti Merrasojan suuntaan ja rakennuksen avautuu itäsivultaan 6-kerrokseksi. Näin muodostuvalla huoltopihalla on talousrakennus ja tontin rajalla erillinen muuntamokoppi. Palvelukeskusrakennuksen pohjoispuolella, Lehtiojantien varrella on pysäköintialue, jolla on 96 autopaikkaa. Ajo tontille tapahtuu tontin koilliskulmasta Markankadun kohdalta. Rakennuksen länsipuolella on korkeatasoisesti kalustettu, aidattu oleskelupiha. Muuten tontti on hoidettu puistomaisesti viheralueena. Niittypuisto on pääosin nurmikkoa ja siellä on muutama puu sekä pieni talousrakennus. Tontin länsipuolella samassa korttelissa oleva omakotitalorivistö on rakentunut lähes kokonaan 1950-luvun alkuvuosina. Kaava-alueen pohjoispuoliset alueet ovat omakotialuetta. Idässä, etelässä ja lounaassa on rivi- ja kerrostaloasutusta.
7 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Luonnonympäristö Maisema Kilpiäisten alue näkyy suurmaisemassa Vesijärven suunnasta metsäisenä ja melko matalana. Kaava-alue sijaitsee selänteiden välisessä laaksopainanteessa. Maisemarakenne ja kaava-alue. Topografia Kaava-alue on pohjoisosastaan loivasti kaakkoon viettävää rinnettä, etelässä ja kaakossa maasto putoaa voimakkaasti kohti Merrasojan uomaa. Tontin korkeusasema vaihtelee luoteiosan +91,5 mmpy:n noin Merrasojan laaksopohjan n. 83,5 mmpy välillä (N2000). Rinnejyrkkyys ja korkeuskäyrät.
8 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Maaperä. GTK. Maaperä Kaava-alue on savea, mutta paikoin kallioperä on lähellä maanpintaa. Luonnon monimuotoisuus Merrasojan uoman alue kaava-alueen rajalla on luonnon monimuotoisuus kohde (LUMO) ja Merrasojan varrella on tehty myös havaintoja liito-oravista. liito-oravia LUMO rajaus myötäilee Merrasojaa. Siihen liittyy myös alue, jolla on tehty havaintoja liitooravista. Kartassa näkyvät lisäksi kaava-alueelle tehdyt energiakaivot.
9 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Pienilmasto: Kaava-alue sijaitsee pienilmastoltaan suotuisassa laaksossa. Pohjavesi, vesistöt, vesitalous Merrasoja on Merrasjärvestä Vesijärveen johtava laskuoja. Radon Lahti kuuluu korkean radonpitoisuuden alueeseen. Luonnonsuojelu Kaava-alueella ei ole suojelukohteista Rakennettu ympäristö Kaava-alue on puistomaisessa ympäristössä omakotialueen keskellä. Nykyinen palvelutalo on rakennettu 2013 itä-länsisuuntaisena likimäärin samaan kohtaan, missä purettu vanhainkoti sijaitsi. Asukkaita palvelutalossa on noin 200. Nykytilanne (2014), vrt kuvaan seuraavalla sivulla.
10 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Paikalta purettu vanhainkoti (ilmakuva 2008). Kuva. Nykyinen palvelukeskus sisääntulon suunnasta.
11 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Kaava-alueen asemapiirros. Nykytilanne. Palvelutalon suunnittelussa on varauduttu kulkuyhteyteen maanalaista käytävää pitkin uuteen senioritaloon. Kuva. Palvelukeskus ja oleskelupiha.
12 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Liikenne Kaava-alueelle johtaa Lehtiojantieltä yksi ajoneuvoliittymä, jota käyttävät sekä työntekijät, vierailijat että huoltoajoneuvot. AJONEUVOLIITTYMÄ Kartta. Alueelle johtaa kävely- ja pyöräilyreitit kolmelta suunnalta (siniset reitit) ja Lehtiojantietä pitkin ajaa linja-autolinja nro 35. Kuva. Näkymä huoltopihalta kaakkoon pyörätielle. Notkelmassa Merrasojan LUMOalue ja sitä ylittävät sillat.
13 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Rakennettu kulttuuriympäristö (RKY, MARY, LaRY) ja muinaismuistot Itse kaava-aluetta ei ole arvotettu kulttuuriympäristönä. Kuitenkin Mukkulan alue, joka kuuluu ryhmään Paikallisesti arvokkaat kohteet, sodanjälkeiset (Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä), rajautuu Merrasojaan aivan kaava-alueen rajalle. Tekninen huolto Kaava-alue kunnallisteknisten verkostojen piirissä. Palvelukeskuksen tontille on asennettu yli 50 maalämpöä tuottavaa energiakaivoa. (ks. kartta sivulla 8) Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Itse kaava-alueella ei ole tiedossa erityisiä ympäristöarvoja. Aivan kaava-alueen vieressä on Merrasojan laakso, joka itsessään on arvotettu luonnon monimuotoisuusalueeksi (LUMO). Laakson alueella, mm. heti kaava-alueen eteläpuolella, on alueita, joilla on tehty liito-oravahavaintoja. (ks. kartta sivulla 8) Alueella ei ole todettu ympäristöhäiriöitä. Sosiaalinen ympäristö Kaava-alueella on palveluasumista. Lehtiojan palvelukeskus on Lahden ainoa kulttuuripainotteinen palvelutalo. Palvelukeskus palvelee monin tavoin myös ympäristön asukkaita. Puolet kävijöistä on palvelutalon asukkaita, toinen puolikas ulkopuolisia. Puistomainen ympäristö houkuttelee ulkoilijoita käyttämään tonttia julkisen puiston tavoin. Tämä voi tarjota palvelukeskuksen asukkaille mahdollisuuksia tavata myös muita kun talossa asuvia ja asioivia Maanomistus Palvelukeskuksen tontti on yksityisessä omistuksessa. Niittypuisto on kaupungin omistuksessa. Maanomistuskartta. Valkoiset yksityisten ja vihreät kaupungin omistuksessa.
14 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / SUUNNITTELUTILANNE Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Ympäristöministeriön vahvistamassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa alue on asumisen aluetta A (A 89). on Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta.
15 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Yleiskaava Asemakaava on valmisteltu oikeusvaikutteisen Lahden yleiskaavan Y-201 (kv ) mukaisesti ja suunnittelualue on siinä asuinaluetta A (A-28). Yleiskaavaa tarkistetaan rullaavasti valtuustokausittain ja Lahden läntisten osien osayleiskaavan Y-202 hyväksymispäätös (kv ) on saanut lainvoiman muilta osin kuin mihin valitukset kohdistuvat. Suunnittelualueeseen ei kohdistu yleiskaavavalituksia. Lahden läntisten osien osayleiskaavassa Y-202 alueen maankäyttö ei ole muuttunut verrattuna Lahden yleiskaavaan Y-201. Ote Lahden yleiskaavasta 2025 (Y-201). ASUINALUE. Alue varataan pääasiassa asumiselle. Asuinalueiden suunnittelussa ja rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota elinympäristöjen viihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Indeksi + alueen nimi: A-28 Kilpiäinen Alueen nykytilan kuvaus: Asuntokannasta runsas kolmannes on kerrostaloissa ja reilu neljännes rivitaloissa. Pääosa asunnoista on rakennettu luvuilla. Alueella on täydennysrakentamisen mahdollisuuksia. Alueella on noin 2500 asukasta. Alueella on kaupallisia palveluita (päivittäistavarakauppa). Alueella on arvokkaita luontokohteita (LUMO). Alueella on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennetun ympäristön kohteita (LaRY). Suunnitteluohje: Arvokkaiden luontokohteiden läheisyyteen suunniteltaessa ja rakennettaessa vaalitaan luonnon monimuotoisuutta. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön tai sen läheisyyteen kohdistuvat muutokset tulee suunnitella paikan henkeä kunnioittaen. Alueen täydennysrakentamismahdollisuuksia tutkitaan. Edellä on esitelty yleiskaava Y-201. Sen korvaava, Lahden läntisten osien osayleiskaava Y- 202 kuulutetaan pääosin tulemaan voimaan Asemakaava
16 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Alueen asemakaava on vahvistettu Voimassaolevassa asemakaavassa palvelutalon tontti on Sairaaloiden ja muiden sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialuetta, jolle saadaan rakentaa laitoksen hoidon vaatimat tarpeelliset asunnot (YS5). Suurin sallittu kerrosluku on V. Ennen vuotta 2000 vahvistetun asemakaavan kerrosluku V mahdollistaa lisäksi yhden maanpäällisen kellarikerroksen rakentamisen, eli rakennuksen todellinen korkeus vastaa 6-kerroksista rakennusta. Autopaikkavaatimus on 1ap/5 hoitopaikkaa ja yksi autopaikka asuinhuoneistoa kohti. Rakennusoikeus on määritelty tehokkuusluvulla e=0,40, mikä tarkoittaa m²:n suuruisella tontilla 10512,8 k-m². Tontin toteutunut kerrosala on yhteensä k-m². Rakennusoikeus on poikkeamisluvalla ylitetty 942 k-m²:llä. Tontin Lehtiojantien vastaisella rajalla, koko tontin pituudella on perusmitaltaan 10 metriä leveä voimajohtovaraus (Vs), joka jatkuu edelleen Niittypuiston (PL) alueelle. Ilmajohto, jota varten varaus on tehty, on purettu. Alkuperäinen asemakaavakartta.
17 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Lähiympäristön kaavatilanne Ajantasa-asemakaava. Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys Lahti, Nastola, Kärkölä on tullut Nastolan osalta voimaan ja Lahden ja Kärkölän osalta voimaan Pohjakartta Pohjakartta on tarkistettu. Laaditut selvitykset Kaavatyön aikana on laadittu varjoisuustarkastelu (ks. kaaviot sivuilla 29). Kaavatyössä ovat olleet käytössä yleiskaavan selvitykset. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE Lehtiojan Palvelutalon 1. ja 2. vaiheen suunnittelussa otettiin huomioon mahdollisen III vaiheen rakentaminen. Tällöin ajateltiin että kolmanteen vaiheeseen voisi tulla asuntoja senioreille, jotka voisivat saada tukipalveluja Lehtiojan palvelutalosta. Lahden Palveluasunnot Oy:n tavoitteena oli tällöin rakentaa 8-kerroksinen talo, jossa olisi 58 asuntoa, joiden keskipinta-ala olisi 45 m².
18 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET Aloite Asemakaavan muutos on tullut vireille Lahden Palveluasunnot Oy:n aloitteesta, asiamiehenään Vuorelma Arkkitehdit Oy. Asemakaavan muutosanomus on jätetty Sopimukset Asemakaavatyön yhteydessä on tehtävä maankäyttösopimus Pohjakartan tarkistaminen Alueen pohjakartta on tarkistettu ennen kaavaehdotuksen laatimista. Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284/1999 vaatimukset. 4.3 OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ Osalliset MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat: - Alueen maanomistajat - Muut vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat, asukkaat ja yritykset - Kaupungin hallintokunnat - Hämeen ELY-keskus / ympäristö - Lahden kaupunginmuseo - Erityistehtäviä hoitavat yhteisöt - Kilpiäisten-Lehtolan omakotiyhdistys Vireilletulo Asemakaavatyön vireille tulosta on ilmoitettu MRL 63, 2 mom. mukaisesti julkaistussa Lahden kaupungin vuoden 2016 kaavoituskatsauksessa (kohde 10) Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt (ks. OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja asetettiin nähtäville kaavamuutoshankkeen kotisivulle Kaavatyötä käsittelevä yleisötilaisuus/asukailta järjestettiin Alueen naapurikiinteistöille ja maanomistajille on toimitettu postitse kaavaluonnos ja OAS. Valmisteluvaiheen kuuleminen järjestettiin Kaavatyöhön liittyvää aineistoa on ollut nähtävillä kaavahankkeen kotisivulla Internetissä Viranomaisyhteistyö Kaavamuutoksen aloituskokous pidettiin Valmisteluvaiheen kuuleminen järjestettiin , jolloin viranomaisille toimitettiin OAS ja kaavaluonnosvaihtoehdot sekä pyydettiin niistä viranomaislausunnot. 4.4 ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Kunnan asettamat tavoitteet / Strategia - kaupunkirakenteen tiivistäminen; kehitetään yhdyskuntarakennetta sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla - hyödynnämme vuorovaikutusta osallistumisen ja vaikuttamisen tukena
19 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / vähennämme ikääntyneiden yksinäisyyttä ja lisäämme turvallisuutta - rakennamme monipuolisen asumisen mahdollistavaa kohtaamisten kaupunkia - suojelemme tiivistyvän kaupungin luontoa, pohjavesialueita ja vesistöjä - vahvistamme aktiivista kaupunkiyhteisöä. Suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet - yleiskaavassa alueen pääkäyttö on asumisen alue - asemakaavan ajantasaistaminen, rakennusoikeus on ylitetty noin 950 k-m²:llä Alueen oloista ja ominaisuuksista johdetut tavoitteet - rakennuspaikan tarjoamat mahdollisuudet lisärakentamiseen - tehtyjen maalämpö/energiakaivojen hyödyntäminen - hulevesijärjestelmän toimivuuden varmistaminen LUMO-alueen vieressä Valtakunnallisilla alueidenkäytön tavoitteilla (VAT) - pyritään edistämään yhdyskuntien ja elinympäristöjen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä Prosessin aikana syntyneet tavoitteet Osallisten tavoitteet Yleisötilaisuudessa ja mielipiteissä saatu palaute koski suurelta osin uudisrakentamisen liian suurta kerroslukua, sen varjovaikutusta sekä lisärakentamista seuraavaa liikennettä. Muut tavoitteet Hakija kanssa käydyissä neuvotteluissa on tuotu esiin senioritalon rakentamisen taloudellisuus suhteessa kokoon ja pohjaratkaisuun sekä mahdollisuus hyödyntää olemassa olevia palveluita. Jo työn alkuvaiheessa luovuttiin korkeimmasta 8-kerroksisesta (VIII) vaihtoehdosta. Luonnoksessa esitettyä kerroslukua VII tarkistettiin edelleen pienemmäksi ennakkokuulemisessa saadun palautteen vuoksi. Pysäköinnin ja pelastusteiden järjestämiseksi tutkittiin erilaisia pysäköintimalleja ja todettiin ajoneuvoliittymän järjestäminen tarpeelliseksi. Kaavatyön tueksi on laadittu maankäyttöluonnoksia (Vuorelma Arkkitehdit Oy).
20 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / ASEMAKAAVAN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Maankäytön vaihtoehtoja ovat nykytilanteen toteamisen lisäksi (VE 0) vaihtoehdot 1-4, joissa oli varioitu jopa 8-kerroksisen asuinkerrostalon sijoituspaikkoja. Vaihtoehto 0 ei ole tarkoituksenmukainen, koska palvelukeskuksen toiminnat riittävät nykyistä suuremman asukaspohjan tarpeisiin, esim. ateriapalvelut, asukastoiminta. Kuuteen kerrokseen rakennetun palvelutalon ympärillä on laaja rakentamaton alue, jonka käyttö lisärakentamiseen on kaupunkirakenteen kannalta järkevää. Vaihtoehto 1: Ensimmäiseksi tehty vaihtoehto. Rakennus on sijoitettu tontin pohjoiskulmaan täysin itsenäiseksi yksiköksi yli 50 metrin etäisyydelle tontin nykyisistä rakennuksista. Rakennus on sijoitettu olemassa olevien energiakaivojen luoteispuolelle ja pysäköinti rakennuksen pohjoispuolelle erilliseen pysäköintitaskuun. Tarkoituksena oli mahdollistaa tontin jakaminen kahdeksi tontiksi. Katuyhteys on sijoitettu maastollisesti edullisimpaan suuntaan Niittypuiston kautta Koivumäentielle. Vaikutus: - kaukana palvelukeskuksesta ja sen palveluista, sisäyhteyden järjestäminen ei ole mahdollista. Tonttiliittymä Koivumäentielle hyödyttää vain senioritalon pysäköintiä ja sen liikenne aiheuttaa välitöntä häiriötä omakotiasutukselle. Vaihtoehto 2: Rakennus on sijoitettu nykyisen pysäköintialueen viereen noin 15 metrin etäisyydelle tontin nykyisistä rakennuksista, jolloin olisi mahdollista toteuttaa putkimainen sisäyhteys palvelutalon ja ns. senioritalon välille. Tarvittava lisäpysäköinti on sijoitettu rakennuksen pohjoispuolelle uuteen pysäköintitaskuun nykyisen pysäköintialueen jatkeeksi. Ajoyhteys on nykyisestä tonttiliittymästä. Vaikutus: -korttelirakenteen kannalta hyvä ratkaisu, nykyiseen liittymään ja pysäköintialueeseen ei tarvitse kajota, uusi pysäköinti sijoittuisi sen jatkeeksi. Sijoitus edellyttäisi useiden maalämpökaivojen siirtoa rakennuksen tieltä. Vaihtoehto 3: Uudisrakennus on sijoitettu keskelle nykyistä viherpihaa, noin 30 metrin päässä palvelutalosta, lämpökaivoalueen ulkopuolelle. Etäisyydestä huolimatta sisäyhteys olisi vielä mahdollista toteuttaa palvelutalon ja ns. senioritalon välille. Tarvittava pysäköinti on esitetty nykyisen pysäköintialueen ja uudisrakennuksen väliin. Vaikutus: -korttelirakenteen kannalta hajanainen ratkaisu, tuhlaa tontin parasta piha-aluetta. Rakennusmassa sijoittuu tarpeettoman lähelle omakotiasutusta. Lämpökaivoihin ja nykyiseen ajoneuvoliittymään ja pysäköintialueeseen ei tarvitse kajota. Vaihtoehto 4. Rakennus on sijoitettu tontin keskivaiheille osittain nykyisen pysäköintialueen paikalle, alle 10 metrin etäisyydelle nykyisistä rakennuksista. Sisäyhteys palvelutalon ja ns. senioritalon välille on siksi helppo järjestää. Sijoitus ei edellytä maalämpökaivojen siirtoa. Poistuvat pysäköintipaikat ja pysäköinnin lisätarve on osoitettu uudisrakennuksen pohjoispuolelle. Ajoyhteys on järjestetty nykyisestä tonttiliittymästä. Vaikutukset: -maankäytön kannalta paras ratkaisu, tontin paras piha-alue säilyy. Rakennusmassa sijoittuu niin kauas kuin mahdollista saman korttelin omakotiasutuksesta. Lämpökaivoihin ei tarvitse kajota. Rakennuksen sijoittaminen läntisimmän pysäköintitaskun päälle aiheuttaa pysäköintialueen laajentumisen länteen Lehtiojantien suunnassa ja tekee tarpeelliseksi uuden tonttiliittymän rakentamisen Lehtiojantielle, jotta tontin sisäinen liikenne pysyy kohtuullisena. Kaavaluonnos laadittiin 7-kerroksisena asuinkerrostalona vaihtoehtoa 4 kehittäen.
21 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / (kaavatyön alkaessa)
22 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Kuvasovite/kaavio asukaillassa. Nykytilanne ja todennäköinen vaihtoehto Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Kaavan valmistelussa on tehty yhteistyötä kaupungin eri toimialojen kanssa ja valmisteluvaiheen kuulemisessa pyydettiin lausunnot, Hämeen ELY-keskukselta, Lahti Aqualta, Lahti Energialta, Päijät-Hämeen Pelastuslaitokselta, teleyhtiöiltä sekä Salpausselän luonnonystäviltä ja Kilpiäisten-Lehtolan omakotiyhdistykseltä. Hakijan ja viranomaistahojen kanssa on pidetty työpalavereita kaavatyön kuluessa arvioiden samalla kaavan vaikutuksia. Alkuvaiheen vaihtoehtojen vaikutuksia on arvioitu ja vertailtu kappaleessa 4.5.1
23 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Luonnosvaiheen kaavakartta Asemakaavaluonnoksesta jätettiin 6 lausuntoa. Asukasillassa käytiin vilkas keskustelu, jotka kirjattiin muistioon. Muistio täydennettiin yhden osallisen pyynnöstä (Ritva Kinnusen sähköposti ). Palautepalvelun kautta jätettiin yksi mielipide. Lausunnot 1.LahtiAqua/ Lillman : Jätevesi- ja vesijohtoliittymä voidaan ottaa rakennukselle Koivumäentien puolelta Niittypuiston kautta tai tukeutua olemassa olevan rakennuksen vesihuoltoon. Huleveden voi johtaa joko alueen länsirajalla olevaan pohjoiseteläsuuntaisen painanteeseen tai Lehtiojantien hulevesiviemäriin. Vastaus: Kaavassa on koko korttelialuetta koskeva merkintä hu, jonka mukaan tontin kuivatuksesta on laadittava suunnitelma, josta käy ilmi miten tontilla kerääntyvät hulevedet imeytetään ja/tai ohjataan siihen tarkoitukseen erikseen suunniteltuun käsittelypaikkaan tai sadevesiviemäriin. Pintavesien laskusuunnat on esitetty selostuksen kartassa s. 28. Lisäksi tontin lisärakentamisen edellyttämää uutta pysäköintialuetta koskee merkinta p-hu, Pysäköimisalue, joka tulee jakaa osiin viherkaistoilla. Viherkaistoille tulee istuttaa puita vähintään 1 kpl jokaista alkavaa 6 autopaikkaa kohden. Alueelle voidaan sijoittaa hulevesien käsittelyyn tarkoitettuja rakenteita. Viherkaistat toteutetaan ja toteutetaan pintavesien imeytykseen soveltavana alueen osana. 2.Kaupunkiympäristö/ Lastikka : Yksikkö toivoo, että hulevesijärjestelyjen toimivuudesta huolehditaan.
24 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Vastaus: Hulevedet on mahdollista viheralueiden osalta ohjata Merrasojan suuntaan tai hulevesiviemäreihin. Kaava edellyttää erillisen hulevesisuunnitelman laatimista (merkintä hu). Tontin lisärakentamisen edellyttämää uutta pysäköintialuetta koskee merkintä p-hu. Pintavesien laskusuunnat on esitetty selostuksen kartassa s Päijät-Hämeen Pelastuslaitos/ Naskali : Pelastuslaitos edellyttää, että uuden kerrostalon pelastustieratkaisut noudattavat pelastuslaitoksen pelastustieohjetta. Pelastuslaitoksella ei ole huomauttamista asemakaavamuutoksen luonnoksesta. Vastaus: Pelastustieratkaisut tulevat esitettäväksi rakennusluvan yhteydessä. Pelastustiet uudisrakennukselle on mahdollista järjestää kaavan mukaisen, uuden pysäköintialueen pysäköintitaskujen kautta. 4.Lahti Energia Oy /Lämpöliiketoiminta/Mäki-Saari : Nykyinen palvelukeskus on kaukolämmössä, kaukolämmön kapasiteetti alueen tuntumassa on erinomainen. Johtojen sijainti on esitetty liitekartassa. Suosittelemme kohteen muutos- ja uudisosien lämmitystavaksi kaukolämpöä, ja kaavaan merkintää kaukolämpö. Mikäli lopullinen kaavaehdotus poikkeaa oleellisesti luonnos- ja valmisteluvaiheen suunnitelmista, varaamme oikeuden lausua siitä uudelleen. Vastaus: Kaava-alue on kaukolämmön piirissä. Kaukolämmön lisäksi kiinteistön lämmitystarvetta on katettu maalämmöllä, jota varten tontille on asennettu yli 50 energiakaivoa. Kaavoittaja on ollut yhteydessä lausunnon antajaan koskien kaukolämpömerkinnän lisäämistä. Lahti Energia (Mäki-Saari) ilmoitti sähköpostissa , että ko. merkintä voidaan jättää tekemättä. 5.Hämeen ELY-keskus, Alueiden käyttö/nieminen ilmoitti, ettei se anna lausuntoa asemakaavan muutosluonnoksesta A LYP/ Tiina Karu-Hanski : Lahden ympäristöpalveluilla ei ole erityistä lausuttavaa asemakaavamuutokseen A- 2679, Lehtiojan palvelukeskus. Kaavaselostusluonnoksesta todetaan, että selostuksen sivulla 9 olevan kuvan energiakaivotiedot tulee tarkistaa. Vastaus: Maastomittaus ja karttapalvelut (JB,H-PH, ) ovat vahvistaneet, että karttaan merkityt energiakaivot ovat oikeellisia ja vastaavat olemassa olevaa tilannetta maastossa. Asukasilta Asukasillassa klo esitettyjä kysymyksiä ja näkökohtia sekä tilaisuudessa niihin annettuja vastauksia: Kysymys: Miksi uuden rakennuksen varjostusvaikutus näyttäisi olevan suunnilleen samanlainen kuin nykyisellä palvelukeskuksella, vaikka uusi rakennus tulisi olemaan korkeampi? Vastaus: Varjostustarkastelu on vielä karkea, mutta tarkempi tarkastelu voidaan tehdä ja lisätä verkkosivuille. Uuden rakennuksen luomat varjot eivät kuitenkaan yllä omakotialueelle. Kommentti: Palvelukeskusta rakennettaessa lähialueen asukkailta pyydettiin suostumus vain neljäkerroksiseen rakennukseen. Lopulta kuitenkin rakennettiin viisikerroksinen talo. Toivon, ettei uuteen rakennukseen lisätä ylimääräisiä kerroksia ilman naapurien suostumusta. Kommentti: Minusta olisi tarpeellista, että havainnekuvat tehtäisiin aina ihmisten näkökulmasta eikä lintuperspektiivistä. Näkymät kävelijän näkökulmasta ovat tärkeämpiä meille asukkaille.
25 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Kysymys: Miksi kaavamuutos tehdään vasta nyt eikä jo aiemman rakennushankkeen yhteydessä? Vastaus: Voimassa oleva asemakaava mahdollisti vielä palvelukeskuksen rakentamisen, mutta uusi senioritalo taas vaatii kaavamuutoksen. Kommentti: Minusta parkkialueelle ei kannata lisätä viherkaistaleita, jotka vaativat tilaa ja kunnossapitoa. Tiivis alue olisi parempi, ja puut voisi sijoittaa sen ympärille. Vastaus: Kaavaluonnokseen on haluttu lisätä velvoite puiden istuttamiselle, koska puut lisäävät viihtyisyyttä. Puiden sijoittelua parkkialueella voidaan vielä tarkentaa. [Lisäys selostukseen: Kaupunkivihreä lisää asukkaiden hyvinvointia. Istutusvyöhykkeet muodostavat vettä läpäiseviä alueiden osia, jotka ovat tärkeistä hulevesien hallinnassa] Kysymys: Meistä ehdotettu rakennus on liian korkea ja sitä pitäisi madaltaa. Voidaanko harkita matalampaa, mutta laajemmalle rakennusalalle levittyvää rakennusta? Vastaus: Kerroskorkeuteen on päädytty useampien tarkasteluiden ja neuvottelujen jälkeen. Rakennuksen toteuttamiselle olisivat paremmat taloudelliset edellytykset, jos kerroksia olisi seitsemän. Selvitämme myös mahdollisuuden rakennuksen toteuttamiselle laajemmalle alueelle, mutta tällaista ratkaisua voivat rajoittaa lämpökaivot. Kommentti: Toivon, ettei rakennettaisi ainakaan palvelukeskusta korkeampaa rakennusta. Kommentti: Minusta sijainti uudelle rakennukselle on hyvä, mutta rakennuksen pitäisi olla matalampi. Kysymys: Voisiko uudelle talolle ja palvelukeskukselle rakentaa parkkihallin? Vastaus: Parkkihalli nostaisi liikaa asuntojen hintoja. Parkkihallin toteuttaminen ei ole valitettavasti realistinen vaihtoehto Lehtiojantien alueella. Kysymys: Pysyykö alue kaavamuutoksen jälkeen sosiaalisen asumisen alueena? Vastaus: Kyseessä olisi jatkossakin asuinkerrostalojen korttelialue, joka on tarkoitettu palveluasuntoja varten. Kyse on senioriasumisesta. Kommentti: Parkkipaikan uusi liittymä on merkitty hyvin jyrkkään kohtaan. Vastaus: Havainnekuvassa oli tähän liittyvä virhe. Liittymä on tarkoitus sijoittaa loivempaan kohtaan. Kysymys: Tarvitaanko palvelukeskukselle todella kaksi liittymää? Toivon, että selvitettäisiin pärjättäisiinkö yhdellä liittymällä. Vastaus: Kahteen liittymään ei ole sinällään velvoitetta, mutta kaksi liittymää sujuvoittaisivat liikennettä huomattavasti. [Lisäys. Liikennesuunnittelijan näkemyksen mukaan toinen liittymä on tarpeellinen. Se helpottaa pysäköintiliikennettä tontin sisällä. Pelastusteiden järjestäminen edellyttää myös toista tonttiliittymää.] Kysymys: Kuinka paljon senioritalon ympäristössä tulisi olemaan liikennettä? Vastaus: Liikennettä ei ole tulossa häiritsevän paljon, mutta joka tapauksessa liikenteen sujuvuus pitää ottaa huomioon. Tarkkoja arvioita liikennemääristä ei ole vielä tehty. Kommentti: Palvelukeskuksen viereen on tehty hyvä puinen silta, joka palvelee hienosti ulkoilijoita. Siitä kiitos kaupungille! Voisiko ojan reunaa toteuttaa kävelyväylän
26 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / joka jatkuisi Urpukadulle saakka? Tämä olisi oikein hyödyllinen kävelyreitti. Palvelutalon edestä kulkevalle kävelytielle olisi myös hieno saada roskakori, koska koirien ulkoiluttajat tarvitsisivat sitä. Vastaus: Välitämme palautteen sillasta ja toiveista uudelle reitille eteenpäin kaupunkiympäristö-yksikköön. Keskustelun lopputuloksena valtaosa osallistujista vaikutti jakavan saman näkemyksen: uuden rakennuksen kaavoittamista alueelle ei vastustettu, mutta rakennuksen toivottiin olevan korkeintaan viisikerroksinen. Nyt ehdotettua rakennusta pidettiin liian korkeana. Asukastilaisuuden jälkeen laadittiin varjostustarkastelu ja se lisättiin kaavan kotisivulle. Varjostustarkastelu sisältyy selostukseen (sivu 29). e-palaute: Lahden palautepalvelun kautta on saapunut seuraava viesti: Aihe: Kaavoitus ja maankäytön suunnittelu; Kuvaus: Lehtiojantie 2 ei tarvitse toista liittymää alueelle, koska alueelle on olemassa oleva liittymä. Mikäli toinen liittymä tulee on, lehtiojan puoleinen kävelytie poistettava käytöstä. Vastaus: Liikennesuunnittelijan näkemyksen mukaan toinen liittymä on tarpeellinen. Pysäköinti jakautuu uudessa tilanteessa kahteen kokonaisuuteen. Niiden liikenne on luontevaa ohjata lyhintä tietä katuverkkoon sen sijaan, että äärimmäisille pysäköintipaikoille ja sieltä pois jouduttaisiin ajamaan tontin sisällä jopa 200 metriä suuntaansa. Uusi liittymä vähentää pysäköintiliikennettä tontin sisällä ja mahdollistaa myös pelastustien järjestämisen uudisrakennuksen läntiselle sivustalle. Kaavan mukainen rakentaminen edellyttää 19 uutta autopaikkaa. Osa nykyisistä autopaikoista tullaan siirtämään 30 ap uudelle pysäköintialueelle. Uudelle pysäköintialueelle tulee siten toteutettavaksi noin 50 autopaikkaa. Palautteessa mainittua Niittypuiston kävelytietä ei ole merkitty asemakaavaan. Puisto on sisällytetty kaavanmuutokseen, jotta puistoon voimassa olevassa kaavassa merkitty varaus voimajohtolinjalle voidaan poistaa. Ko. ilmajohto on purettu. Puistossa olevan kävelypolun poistaminen, jos se katsotaan tarpeelliseksi, kuuluu vihertoimelle Yhteenveto vaihtoehtojen vertailusta Kaavaehdotus on laadittu vaihtoehtoa 4 edelleen kehittäen. Ks. kpl 4.5.1, Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Vaihtoehto 4:n pohjalta tehty kaavaluonnos työstettiin edelleen kaavaehdotukseksi. Kaavaluonnoksessa, joka myös asukasillassa esiteltiin, rakennusmassa oli 7 kerroksinen (enimmäiskerrosluku VII). Asukasillassa tuotiin voimakkaasti esiin toive, että uudisrakennusmassan tulisi olla esitettyä matalampi vaikka se johtaisikin rakentamisalaltaan laajempaan rakennukseen. Toivetta ei sellaisenaan ole voitu kaavaehdotukseen tuoda, koska suunniteltu käyttö senioriasumiseen edellyttää kerrostalomaista pohjaratkaisu. Hankkeen toteutuminen ja kohtuulliseksi muodostuva hinta edellyttää kuitenkin riittävän asuntomäärän/volyymin toteuttamista. Hakijan kanssa yhteistyössä on päästy ratkaisuun, jossa uudisrakennus käsittää 6 asuinkerrosta (enimmäiskerrosluku VI) ja sen lisäksi kattokerroksen, jonka on rakennusala (VII) on em. rakennusalaa pienempi ja ulottuu pääjulkisivun linjaan ainoastaan suunnitellun porrashuoneen kohdalla. Koska olemassa olevan palvelukeskuksen ker-
27 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / roskorkeus on suurempi kuin normaalin asuinrakennuksen (4,2m ja 3,3), on asuinkerrostalon mitoituksella toteutettavan uudisrakennuksen (kerroskorkeus 3m) pääjulkisivun räystäskorko likimäärin sama kuin palvelukeskuksessa 5 KUVAUS 5.1 ASEMAKAAVAN RAKENNE Kokonaisrakenne Kaava-alue käsittää nykyisen palvelukeskuksen tontin ja sen pohjoisrajalla sijaitsevan puistoalueen. Olemassa oleva palvelukeskusrakennuksen ominaisuudet on huomioitu kaavassa nykytilanteen mukaisena (rakennusalan enimmäiskerrosluku rvi) omalle rakennusalalleen, olemassa oleva talousrakennus on kirjattu kaavaan omalle rakennusalalleen (t), samoin tontilla oleva muuntamo (z). Palvelukeskusta koskee autopaikkamerkintä 96ap, mikä vastaa olemassa olevaa tilannetta. Uudisrakentaminen on merkitty omille rakennusaloilleen. Asuinrakennus on osoitettu kaksiosaiselle rakennusalalle, jossa ulompi vyöhyke on 6-kerroksinen (merkintä VI) ja keskiosa ja porrashuone 7 kerroksen korkuisia (VII), jolloin rakennuksen korkein osa jää maasta katsoen räystäslinjan taakse. Rakennukset yhdistävä yksikerroksinen yhteistilaosa on omalla rakennusalallaan (y) ja uudisrakennuksen tarpeita varten on ositettu rakennusala talousrakennukselle (t) talon pohjoispuolelle. Uudisrakentamista koskee autopaikkanormi 1ap/150 k-m2. Tontin ja puistoalueen rajat eivät muutu Mitoitus ja aluevaraukset Asuinkerrostalojen korttelialue, joka on tarkoitettu palveluasuntoja ja tarvittavia palvelutiloja varten (AKS-1): - tontin pinta-ala 2628 m 2 - tontin kokonaisrakennusoikeus k-m 2 - tonttitehokkuus e = 0,56 - asuntoja YHTEENSÄ 134 kpl - asukkaita YHTEENSÄ autopaikkoja YHTEENSÄ 115m2 - polkupyöräpaikkoja 0,4 ppp/työtekijä ja 1 ppp/80 senioriasumista varten Eriteltynä UUDISRAK NYT - asuntoja (laskettuna 1 as/75 k-m 2 ) NORMI 38 kpl* - asuntoja (viitesuunnitelma) 44 kpl 90 kpl - asukkaita (laskettuna 1 as / 40 k-m 2 ) n autopaikkoja (UUDISRAK 1 ap/ 150 k-m 2 ) 19 kpl 96 kpl Niittypuisto on kooltaan entisen kokoinen 990 m 2
28 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / VAT:in, MAAKUNTAKAAVAN JA YLEISKAAVAN SISÄLTÖVAATIMUSTEN TOTEUTUMI- NEN Kaava toteuttaa ylemmän asteisten kaavojen ja VAT:n tavoitteita. 5.3 YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tontin viheralue pienenee suunnilleen uuden pysäköimisalueen (p-hu) verran. Uudisrakennus sijoittuu pääasiallisesti osalle nykyistä pysäköintialuetta. Hulevesien käsittelyä koskevien määräysten on tarkoitus ohjata rakentamista hulevesiohjelman mukaisen pintavesijärjestelmän toteuttamiseen. Kartta. Pintavesien laskusuuntia. Lahden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman (APOLI) tavoitteita toteutetaan suunnittelemalla rakennusten sijoitus, julkisivut ja vesikatto lähiympäristöön ja maisemaan sopiviksi. Hyvä arkkitehtuuri ja mahdollinen taide ympäristössä lisäävät lähiympäristön laatua. 5.4 KAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutus rakennettuun ympäristöön ja liikenteeseen Kaavan mukainen rakentaminen kasvattaa olemassa olevan palvelukeskuksen volyymia. Uudisrakennuksen varjovaikutus ympäristöön ei ole merkittävä ja ulottuu naapurustoon ainoastaan sydäntalvella, jolloin päivä muutenkin on lyhyt. Rakennuksen julkisivut tulee tehdä pääosiltaan vaaleiksi, jolloin ne heijastavat ympäristön valoja myös pimeän aikaan. Varjoisuuskaaviot laadittiin kaavaluonnoksesta (7 kerrosta). Kaavassa kerrosluku julkisivupinnassa on VI (6 kerrosta), joten kaavan mukaisen rakentamisen varjovaikutus on jonkin verran kaavioita (kaaviot 1, 2 ja 3) pienempi.
29 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Kaavio 1. Varjot kesäpäivän seisauksen aikaan. Kaavio 2. Varjot kevät- ja syyspäivän tasauksen aikaan. Kaavio 3. Varjot talvipäivän seisauksen aikaan. Kaava edellyttää 19 uuden autopaikan toteuttamista ja noin 30 autopaikan sijoittamista uuteen paikkaan. Näille autopaikoille ajoa varten on osoitettu uusi tonttiliittymä Lehtiojantieltä, noin 150 metriä nykyisestä liittymästä luoteeseen. Lisärakentaminen lisää liikennettä kadulla uusien autopaikkojen verran, mutta jakaa kuormituksen kahden liittymän osalle.
30 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Uuden pysäköintipaikan alta joudutaan poistamaan useita istutettuja, suureksi kasvaneita puita. Niitä korvaamaan tulee istuttaa puita sekä pysäköintialueen istutuskaistoille että istutettavalle alueen osalle naapurin omakotitalojen vastaisella tontin osalla. Korkean uudisrakennuksen rakennuksen ala on kerrosalaan nähden pieni, jättää tilaa pihajärjestelyille ja mahdollistaa mahdollisimman laajan läpäisevän pinnan säilyttämisen, yhdessä hulevedet huomioivan uuden pysäköintialueen kanssa. Kaavamääräysten tavoitteena on uudisrakentamisen mahdollisimman vähäinen vaikutus ympäröivään luontoon ja luonnon vesitalouteen Muut vaikutukset Kaava mahdollistaa 44 uuden senioriasunnon rakentamisen tukipalveluja tarjoavan palvelukeskuksen yhteyteen. 5.5 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kaikki asemakaavamerkinnät ja määräykset on esitetty asemakaavakartassa. Kaava-alueen pääkäyttötarkoitus: Rakentaminen: Ote kaavakartasta. Uudisrakennusten rakennusalat ja niitä koskevat asemakaavamääräykset
31 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / Viherympäristöä koskevia määräyksiä: Hulevesien järjestämistä koskevia määräyksiä:
32 SELOSTUS A-2679 / D/3813/ / ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT Asemakaavaan ei liity erillistä rakentamistapaohjetta. Viitesuunnitelmat kaavatyön tueksi on laatinut Vuorelma Arkkitehdit Oy, joka on tehnyt myös kaavaa havainnollistavat 3D kuvat. Ks. Kaavan liite. 6.2 TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS Asemakaavan mukainen rakentaminen on mahdollista kaavan saatua lainvoiman. 7 PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Lahdessa Kaavoitusarkkitehti Päivi Airas 8 SEURANTALOMAKE
33 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 398 Lahti Täyttämispvm Kaavan nimi ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: KILPIÄISTEN (8.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 843 TONTTIA 10 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 398A2679 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 2,7271 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 2,7271 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, , ,54 0, A yhteensä 2, , ,56 2, P yhteensä Y yhteensä -2, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0,0990 3,6 0,0000 R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
34 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, , ,54 0, A yhteensä 2, , ,56 2, AKS-1 2, , ,56 2, P yhteensä Y yhteensä -2, YS5-2, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0,0990 3,6 0,0000 VL 0, ,0 0,0990 V(PL) -0,0990 R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä
Asemakaavaselostus Lehtiojan palvelukeskus, Kilpiäinen
Asemakaavaselostus Lehtiojan palvelukeskus, Kilpiäinen 25.5.2016 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Kaavoitusarkkitehti Päivi Airas Suunnittelualue osoitekartalla SELOSTUS
A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi
A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 8.11.2016 Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki Kilpeläinen Sijaintikartta
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 25.4.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).
A Asemakaavan muutos Lantinkatu 5 Kilpiäinen. Lahti.fi
A-2708 Asemakaavan muutos 19.11.2018 Lantinkatu 5 Kilpiäinen Lahti.fi Selostus A-2708 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä marraskuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2708
Asemakaavaselostus Lumikatu 20
Asemakaavaselostus Lumikatu 20 12.5.2017 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Suunnitteluinsinööri Petri Peltonen Suunnittelualueen sijainti SELOSTUS A-2681 / D/2967/10.02.03.00.04/2015
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
A Asemakaavan muutos. Kolmaskatu 13 (Renkomäki) Lahti.fi
A-2730 Asemakaavan muutos 2.5.2018 Kolmaskatu 13 (Renkomäki) Lahti.fi Selostus A-2730 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivänä toukokuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2730
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
A Asemakaavan muutos Marjapolku (Villähde) Lahti.fi
A-2760 Asemakaavan muutos 10.12.2018 Marjapolku (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2760 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä joulukuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2760
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8 6.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2623, Kiveriö, Teinintie 4
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2623, Kiveriö, Teinintie 4 4.1.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
A Asemakaava muutos. Kärpäsen koulu Kärpänen Lahti.fi
A-2705 Asemakaava muutos 11.1.2018 Kärpäsen koulu Kärpänen Lahti.fi Selostus A-2705 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä tammikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2705
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
A Asemakaavan muutos. Kilpiäinen Tervaskatu 6. Luonnos Lahti.fi
A-2654 Asemakaavan muutos Luonnos 10.1.2017 Kilpiäinen Tervaskatu 6 Lahti.fi Selostus A-2654 2 (12) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx.päivänä helmikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
LUONNOS A Asemakaavan muutos. Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi
LUONNOS 17.6.2019 A-2755 Asemakaavan muutos Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi Selostus A-2755 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä kesäkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
A Asemakaavan muutos. Tenavanhaara 2 ja 4 (Möysä) Lahti.fi
A-2729 Asemakaavan muutos 14.5.2016 Tenavanhaara 2 ja 4 (Möysä) Lahti.fi Selostus A-2729 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2729
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Rakuunankatu Lahti.fi
A-2765 Asemakaavan muutos Pirttiharju Rakuunankatu 17 11.3.2019 Lahti.fi Selostus A-2765 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä maaliskuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa nro
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Sippalankatu 20 LUONNOS Lahti.fi
A-2766 Asemakaavan muutos LUONNOS 21.3.2019 Pirttiharju Sippalankatu 20 Lahti.fi Selostus A-2766 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä xxkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
A Asemakaavan muutos LUONNOS Ahtiala Markkinakuja 3. Lahti.fi
A-2757 LUONNOS 22.10.2018 Asemakaavan muutos Ahtiala Markkinakuja 3 Lahti.fi Selostus A-2757 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee x. päivänä xxxkuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350
A Asemakaavan muutos Tuhkimontie 3 Laune. Lahti.fi
A-2772 Asemakaavan muutos 24.5.2019 Tuhkimontie 3 Laune Lahti.fi Selostus A-2772 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä toukokuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2772 (Tuhkimontie
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Rakuunankatu 17 LUONNOS Lahti.fi
A-2765 Asemakaavan muutos LUONNOS 28.1.2019 Pirttiharju Rakuunankatu 17 Lahti.fi Selostus A-2765 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä xxkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan
NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.
LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
A Asemakaavan muutos. Luonnos. Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi
A-2721 Asemakaavan muutos Luonnos 5.9.2017 Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2721 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.päivänä syyskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
A-2726 D/2624/ /2017. Asemakaavan muutos LUONNOS Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi
A-2726 LUONNOS 13.8.2018 Asemakaavan muutos Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi Selostus A-2726 2 (10) (LUONNOS 13.8.2018) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä.kuuta 2018
RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) RIUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LIKOLAMMINTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 30.10.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 825 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Riku KORTTELI 4009 KAAVA-ALUEEN
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS HUUTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MYLLYTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 14.2.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 790 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE HUUTIJÄRVI/33 KORTTELI 3127 OSA KAAVA-ALUEEN
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos Rauhankatu 2 (Pienteollisuustalo)
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos Rauhankatu 2 (Pienteollisuustalo) 8.9.2015 Kaavoitusarkkitehti Päivi Airas Suunnittelualue osoitekartalla. SELOSTUS LUONNOS A-2618 / - D/2824/10.02.03.00.04/2015 2
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Iso-Mateen TUULINIEMEN RANTAKAAVAN MUUTOS Koskien korttelin 1 tontteja 1 ja 2 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS / KAAVOITUS 17.10.2017 Ranta-asemakaava no 214003032 2
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33)
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10.3.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) kaavatunnus 564-2186
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LOUKKAANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.9.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 782 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 1112 OSA KAAVA-ALUEEN
ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS, RAKENTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 31.7.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 848 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Pikkola/7 KORTTELI 60 osa KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Pikonkankaan omakotialue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen