TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/
|
|
- Eeva-Kaarina Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/ Kh:n käsittely
2 Kv:n käsittely
3 3 Ulkoisia toimintatuloja on kertynyt 4,9 milj. euroa (26,9 %), mikä ylittää talousarvion odotusarvon eurolla. Ulkoisia toimintamenoja on aiheutunut yhteensä 33,6 milj. euroa (25,1 %), mikä alittaa eurolla talousarvion odotusarvon. Maaliskuun lopussa ulkoinen toimintakate 28,7 milj. euroa (24,8 %), on euroa talousarvion odotusarvoa parempi. Erikoissairaanhoidon menot olivat maaliskuun lopun tilanteessa 7,19 milj. euroa, mikä on euroa talousarvion odotusarvoa vähemmän ja euroa edellisvuotta vähemmän. Kemijoki-sähkön myyntitulot olivat tammi-maaliskuun osalta edellisvuotta euroa suuremmat. Kemijoki-sähkön myyntituloja on saatu yhteensä euroa.
4 4 Verotulot Kuntaliiton arvion mukaan vuonna 2015 kuntien verotilitykset kasvoivat keskimäärin 2,9 %. Kuntien tuloveron tilitykset kohosivat noin 1,8 %. Yhteisöveron tilitykset kasvoivat 12,3 %. Kiinteistöveron tilitykset lisääntyivät noin 6,1 %. Vuonna 2015 kuntaliiton arvion mukaan kunnallisveron kasvu oli hidasta johtuen mm heikosta talouskasvusta ja maltillisesta palkkaratkaisusta. Ansiotulot kasvoivat koko maassa 1,9 %. Vuoden 2016 kunnallisverotilitysten kasvun arvioidaan edelleenkin olevan vaatimatonta. Koko vuoden tilitysarvio verrattuna edellisvuoteen on tällä hetkellä on noin 1,2 %. Kuntakohtaisia tietoja ei tähän mennessä ole saatavissa. Torniossa kunnallisveron tilitykset ovat alkuvuoden 2016 aikana olleet 20,4 milj. euroa, mikä on euroa edellisvuoden vastaava ajankohtaa enemmän. Kunnallisverotulot kertyvät alkuvuosipainotteisesti, sillä marraskuussa mahdollisesti toteutettava takaisinperintä vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen. Kunnallisverotulojen kuukausikertymä on ollut seuraava: Yhteisöveroja on kertynyt kolmen kuukauden aikana euroa mikä on euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Kuntakohtaiset ennusteet eivät ole vielä tähän mennessä valmistuneet. Koko maan osalta arvioidaan yhteisöveron laskun olevan voimakas johtuen pääosin kuntien jako-osuuden määräaikaisen 5 %:n korotuksen päättymisestä. Verovuonna 2016 kuntaryhmän jako-osuus on 30,92 % ja vuonna 2017 alkaen kuntien yhteisöveron jako-osuus 30,34 %. Verohallinnon tietojen perusteella yhteisöille maksuunpantujen ennakkoverojen määrä on alkuvuonna korkeampi, mutta odotettavissa on, että niiden taso laskee kevään mittaan.
5 5 Kiinteistöverotulot kertyvät vasta loppuvuodesta. Kuntakohtaiset ennusteet koko vuodelta eivät ole tähän mennessä vielä valmistuneet. Valtionosuudet ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisina. Toteuma 25,4 %. Rahoitusmenoissa korkomenoja on toteutunut vain euroa (25,2 %). Korkotaso on koko vuoden ollut lyhyiden korkojen osalta edelleen erittäin alhainen. Kassalainoja oli maaliskuun lopussa 16,0 milj. euroa. Pitkäaikaista 10,0 milj. euron talousarviolainaa ei ole vielä nostettu. Maaliskuun lopussa vuosikate on 2,1 milj. euroa positiivinen ja 2,4 milj. euroa talousarvion odotusarvoa parempi ja 2,39 milj. euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa parempi. Poistoja on kertynyt 1,4 milj. euroa joka on euroa edellisvuotta enemmän. Poistojen jälkeen kolmen kuukauden ylijäämä on euroa. Edellisvuoden vastaavana ajankohtana kolmen kuukauden alijäämä oli euroa. Kolmen kuukauden toteutuman mukaan voidaan arvioida, että verotulot näyttäisivät toteutuvan talousarvion mukaisesti. Marraskuun takaisinperintä tuo kuitenkin jonkinlaista epävarmuutta asiaan ja verohallinnossa kuntakohtaiset verotuloennusteet eivät ole vielä tähän mennessä valmistuneet. Erikoissairaanhoidon menot ovat toteutuneet kolmelta kuukaudelta talousarvion odotusarvoon nähden euroa huonommin, mutta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden euroa paremmin.
6 6 TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU (Sisältää sisäiset erät) Ta TA od.arvo Toteutuma Ero TA od.a. tot.% Toteutuma Muutos e TP Ulkoinen tuloslaskelma /16 e 3/16 e tot. 3/16 3/16 3/15 e 15/16 e Toimintatulot , Myyntituotot , Maksutuotot , Tuet ja avustukset , Muut toimintatuotot , Toimintamenot , Palkat ja palkkiot , Henkilösivukulut , Palvelujen ostot , Erikoissairaanhoito , Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 Ostot tilikauden aikana , , Muut toimintakulut , Toimintakate , Sisäinen tuloslaskelma Toimintatuotot , Toimintakulut , Toimintakate Toimintatuotot yht , Toimintakulut yht , Toimintakate , Verotulot yhteensä , Kunnallisvero , Kiinteistövero , Yhteisövero , Valtionosuudet , Rahoitustulot ja -menot , Korkotulot konserniyhtiöiltä , Korkot.kons. pääomalaina , Korkotulot , Muut rahoitustulot , Korkomenot , Muut rahoitusmenot , Vuosikate , , Poistot käyttöom. ja pitkävaikutteisista menoista , Satunnaiset tulot ja menot Tilikauden tulos , Varausten lis.-/vähenn Tilikauden yli- alijäämä ,
7 7 Keskushallintopalvelut Kaupunginhallitus Hallinto- ja kehittämispalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 TA 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,51 sisäiset ,29 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,46 Palkat ,05 Toteutuu talousarvion mukaisesti Muut henkilöstömenot ,55 Toteutuu talousarvion mukaisesti Palvelujen ostot ulkoiset ,66 sisäiset ,12 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,73 ulkoiset ,21 sisäiset 0 0 0,00 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,21 ulkoiset ,50 sisäiset 0,00 yht ,00 ulkoiset ,24 sisäiset ,21 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,19 ulkoiset ,45 sisäiset ,89 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,89 Nettomeno ulkoiset ,13 sisäiset ,13 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,13 kaupunginhallitukselle
8 8 Keskushallintopalvelut Kaupunginhallitus Talouspalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 TA 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,55 sisäiset ,01 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,63 Palkat ,70 Toteutuu talousarvion mukaisesti Muut henkilöstömenot ,40 Toteutuu talousarvion mukaisesti Palvelujen ostot 0,00 ulkoiset ,73 sisäiset ,30 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,74 ulkoiset ,79 sisäiset 0 0 0,00 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,79 ulkoiset 0,00 sisäiset 0,00 yht ,00 ulkoiset ,63 sisäiset ,00 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,25 ulkoiset ,91 sisäiset ,85 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,91 Nettomeno ulkoiset ,30 sisäiset ,02 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,08 kaupunginhallitukselle Hankinta- ja logistiikkapäällikkö aloittanut työssä
9 9 Keskushallintopalvelut Kaupunginhallitus Palvelualue Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 TA 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,59 sisäiset ,10 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,76 Palkat ,89 Toteutuu talousarvion mukaisesti Muut henkilöstömenot ,76 Toteutuu talousarvion mukaisesti Palvelujen ostot ulkoiset ,92 sisäiset ,86 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,24 ulkoiset ,32 sisäiset 0 0 0,00 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,32 ulkoiset ,50 sisäiset 0,00 yht ,00 ulkoiset ,14 sisäiset ,15 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,11 ulkoiset ,87 sisäiset ,45 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,16 Nettomeno 0,00 ulkoiset ,68 sisäiset ,21 Toteutuu talousarvion mukaisesti yht ,96 Hankinta- ja logistiikkapäällikkö aloittanut työssä kaupunginhallitukselle Kaupunginhallitus siirtynyt sähköiseen kokouskäytäntöön Hallintosääntöpäivitys vireille (kh ) Muuttoliiketutkimus käynnissä Tornion kaupungin väkiluku : (1-2/2016: +9 as) Tornion tyött.aste 2/16: 17,2 % (1732 työnhakijaa, muutos 2/15-2/16: +38
10 10 HYVINVOINTIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Terveyspalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,27 sisäiset ,94 yht ,03 Asiakasmaksuja korotettiin Tulomäärärahan arvioidaan ylittyvän n e Palkat ,96 Muut henkilöstömenot ,96 Erikoissairaanhoito ,24 Esh:n ylitys on e Palvelujen ostot ulkoiset ,59 sisäiset ,41 Lääkärien ostopalvelun osuus ylittyy : e, TTH:n osalla ,50 e. Ylitykset pitkälti kompensoituvat säästyneillä palkkamäärärahoilla ja muissa palveluiden ostoissa. yht ,46 ulkoiset ,88 sisäiset ,65 yht ,93 ulkoiset ,52 sisäiset yht ,52 ulkoiset ,54 sisäiset ,90 yht ,95 ulkoiset ,39 sisäiset ,15 Ylitysarvio n. 1,7 milj. e yht ,37 Nettomeno ulkoiset ,13 sisäiset ,38 Ylitysennuste 1,5 milj e yht ,11 kaupunginhallitukselle Erikoissairaanhoidon ylitys v tullee olemaan noin 1,7 milj. e. Oman toiminnan arvioidaan pysyvän talousarviossa.
11 11 HYVINVOINTIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhus- ja hoitopalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,48 sisäiset ,75 yht ,00 Palkat ,23 Muut henkilöstömenot ,63 Palvelujen ostot ulkoiset ,09 sisäiset ,58 yht ,24 ulkoiset ,16 sisäiset ,17 yht ,72 ulkoiset ,82 sisäiset 0 0 yht ,82 ulkoiset ,66 sisäiset ,05 yht ,29 ulkoiset ,36 sisäiset ,01 yht ,57 Nettomeno ulkoiset ,72 sisäiset ,22 yht ,94 kaupunginhallitukselle Asiakasmaksuja korotettiin alkaen. Tulomäärärahan arvioidaan ylittyvän e. Hoitotarvikkeiden määräraha ylittymässä. Uutena hankintana otettu käyttöön turvaneulat. Toteutunee suunnitellusti. Tehostetun palveluasumisen palveluseteli otettu käyttöön alkaen. Arvioitu nettosäästö e. Menojen osalta talous näyttäisi toteutuvan talousarvion puitteissa. Tulomäärärahojen arvioidaan ylittyvän e.
12 12 HYVINVOINTIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaalityö ja vammaispalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,88 sisäiset yht ,93 Palkat ,80 Muut henkilöstömenot ,79 Palvelujen ostot ulkoiset ,23 sisäiset ,45 yht ,25 ulkoiset ,68 sisäiset yht ,34 ulkoiset ,71 sisäiset ,53 yht ,92 ulkoiset ,30 sisäiset ,00 yht ,61 ulkoiset ,21 sisäiset ,40 yht ,34 Nettomeno ulkoiset ,56 sisäiset ,25 yht ,61 kaupunginhallitukselle Toteutunee talousarvion mukaisesti Riskinä palkkamenojen ylitys, ylimääräinen etuuskäsittelijä ja sosiaalityöntekijä palkattu Toteutuma talousarvion mukaisesti Toteuma talousarvion puitteissa Haasteena vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu, toteutunut 36,9 % ( e). Palveluseteleinä annettu henkilökohtainen apu kirjaamatta maaliskuulta. Toteuma talousarvion puitteissa Ylitysennuste on e. Ylitysennuste on e. Maaliskuun laskuja kirjaamatta, vaikuttavat tulokseen heikentävästi. Ylitysennuste on e.
13 13 HYVINVOINTIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2015 Toteuma e tot. % ulkoiset ,77 sisäiset ,09 yht ,82 Palkat ,38 Muut henkilöstömenot ,86 Erikoissairaanhoito ,24 Palvelujen ostot ulkoiset ,64 sisäiset ,43 yht ,61 ulkoiset ,49 sisäiset yht ,36 ulkoiset ,90 sisäiset ,53 yht ,09 ulkoiset ,84 sisäiset ,00 yht ,87 ulkoiset ,05 sisäiset ,31 yht ,06 Nettomeno ulkoiset ,08 sisäiset ,45 yht ,10 kaupunginhallitukselle Terveyspalvelujen tulot ylittynevät e ja vanhus- ja hoitopalvelujen e. Ylitysennuste 1,7 milj. e; vuoden 2015 kustannukset ilman ylijäämän palautusta 28,8 milj. e. Sosiaalityö- ja vammaispalvelut ylitysarvio e Ylitysennuste 2 milj. e Ylitysennuste 1,65 milj. e Terveyspalvelujen nettomenojen ylitysennuste 1,5 milj. e, sosiaalityön ja vammaispalvelujen e. Vanhus- ja hoitopalvelujen tulosalueelta arvioidaan saatavan nettomenojen säästöä euroa.
14 14 Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta Varhaiskasvatus Tulo- ja menolajit Tammi-maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,65 sisäiset yht ,65 Palkat ,96 Muut henkilöstömenot ,18 Palvelujen ostot ulkoiset ,68 sisäiset ,21 yht ,76 ulkoiset ,67 sisäiset yht ,90 ulkoiset ,58 sisäiset yht ,58 Varhaiskasvatukselle on kertynyt tuloja etupainotteisesti. Ylitys tasaantuu vuoden edetessä, kun kesä- ja heinäkuussa tuloja kertyy vähemmän. Heinäkuussa perheille huomioidaan mahdollinen maksuton kuukausi. Sairasloman- ja perhevapaansijaisten palkkamenot ovat toteutuneet arvioitua suurempina. Lisäksi päiväkoteihin on palkattu henkilökohtaisia avustajia erityistä tukea tarvitseville lapsille. Eläkekulut noudattavat palkkakulujen kehitystä. Palvelujen ostot ovat toteutuneet jonkin verran etupainotteisesti. Aine-, tarvike-, ja tavarahankinnat ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti. Lasten kotihoidon- ja yksityisen hoidon tukea on käytetty alkuvuonna arvioitua vähemmän. Päivähoidon kysyntä on puolestaan lisääntynyt edelliseen vuoteen nähden. ulkoiset ,96 sisäiset ,04 yht ,13 ulkoiset ,87 sisäiset ,85 yht ,70 Nettomeno ulkoiset ,27 sisäiset ,85 yht ,19 kaupunginhallitukselle Varhaiskasvatuksen henkilöstömenot tulevat ylittymään arvioidusta.
15 15 Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta Peruskoulutus Tulo- ja menolajit Tammi-maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,31 sisäiset ,06 yht ,81 Palkat ,24 Muut henkilöstömenot ,43 Palvelujen ostot ulkoiset ,79 sisäiset ,14 yht ,19 ulkoiset ,98 sisäiset yht ,13 ulkoiset sisäiset yht. 0 0 ulkoiset ,50 sisäiset ,11 yht ,29 ulkoiset ,59 sisäiset ,49 yht ,75 Nettomeno ulkoiset ,66 sisäiset ,57 yht ,80 kaupunginhallitukselle Peruskoulutukselle on kertynyt tuloja arvioitua vähemmän. Tulojen alitus tasoittuu vuoden seuraavilla vuosineljänneksillä. Perusopetuksen palkkamenot ylittyvät hieman arvioidusta. Palkkamenoja nostaa osaltaan mm. turvapaikanhakijoille järjestettävä valmistava opetus. Muut henkilöstömenot noudattavat palkkamenojen kehitystä. Ostopalvelut tulevat toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti. Kielikoulun aiheuttama ostopalvelumeno voi poiketa arvioidusta, johtuen valuuttakurssien mahdollisista muutoksista. Aine-, tarvike-, ja tavarahankinnat tulevat toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti. tulevat toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti.
16 16 Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta Nuorten ja aikuisten koulutus Tulo- ja menolajit Tammi-maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,39 sisäiset 100 yht ,41 Palkat ,47 Muut henkilöstömenot ,22 Palvelujen ostot ulkoiset ,99 sisäiset ,29 yht ,42 ulkoiset ,37 sisäiset yht ,58 ulkoiset sisäiset yht. ulkoiset ,77 sisäiset ,39 yht ,08 ulkoiset ,96 sisäiset ,52 yht ,89 Nettomeno ulkoiset ,60 sisäiset ,50 yht ,29 kaupunginhallitukselle Nuorten ja aikuisten koulutuksen tuloksi vuodelle 2016 on siirretty käyttämättä jäänyttä ulkopuolista projektirahoitusta vuodelta Ylitys tasoittuu vuoden seuraavilla vuosineljänneksillä. Maaliskuun palkkamenojen toteumaprosentti on hieman alhaisempi kuin, mitä se voisi olla tässä vaiheessa vuotta. Tulosalueen palkkamenot tulevat toteutumaan vuoden loppuun mennessä lähes talousarvion mukaisesti. Eläkemenot noudattavat palkkamenojen kehitystä. Ostopalvelumenot ovat toteutuneet etupainotteisesti kansalaisopiston ostopalvelujen ja musiikkiopisto ostopalvelun osalta. Musiikkiopisto -ostopalvelusta on maksettu maaliskuussa koko kevätlukukausi Aine-, tarvike-, ja tavarahankinnat toteutuvat vuoden loppuun mennessä talousarvion mukaisesti. toteutuvat vuoden loppuun mennessä talousarvion mukaisesti.
17 17 Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta Varhaiskasvatus, peruskoulutus sekä nuorten ja aikuistenkoulutus Tulo- ja menolajit Tammi-maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,16 sisäiset ,07 yht ,54 Palkat ,60 Muut henkilöstömenot ,26 Palvelujen ostot ulkoiset ,50 sisäiset ,76 yht ,82 ulkoiset ,59 sisäiset yht ,08 ulkoiset ,58 sisäiset yht ,58 ulkoiset ,21 sisäiset ,13 yht ,04 ulkoiset ,11 sisäiset ,31 yht ,14 Nettomeno ulkoiset ,14 sisäiset ,67 yht ,69 Koulutuslautakunnan tulot ovat toteutuneet etupainotteisesti. Ylitys tasoittuu seuraavilla vuosineljänneksillä ja mm. osa saadusta projektirahoituksesta siirtyy käytettäväksi seuraavalle vuodelle. Henkilöstömenot tulevat hyvin todennäköisesti ylittymään arvioidusta kuluvana vuonna. Henkilöstömenoja nostaa mm. turvapaikanhakijoille järjestettävä valmistava opetus. Muut henkilöstömenot noudattavat palkkamenojen kehitystä. Ostopalvelut ovat toteutuneet etupainotteisesti. Kielikoulu -ostopalveluun liittyy edelleen tiettyä riskiä johtuen valuuttakurssien muutoksista. Aine-, tarvike-, ja tavarahankinnat tulevat toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti. tulevat toteutumaan lähes talousarvion mukaisesti. kaupunginhallitukselle Palvelualueen tavoitteena on, että vuosi 2016 toteutuu menojen suhteen lähes talousarvion mukaisesti.
18 18
19 19 Sivistyspalvelut Kulttuuri- ja nuorisolautakunta Kirjasto, kulttuuritoimi, maakuntamuseo ja nuorisotoimi Tulo- ja menolajit Tammi-maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,01 sisäiset 25 yht ,02 Palkat ,72 Muut henkilöstömenot ,33 Palvelujen ostot ulkoiset ,80 sisäiset ,96 yht ,64 ulkoiset ,42 sisäiset yht ,98 ulkoiset ,79 sisäiset yht ,79 ulkoiset ,49 sisäiset ,17 yht ,09 ulkoiset ,84 sisäiset ,30 yht ,71 Nettomeno ulkoiset ,30 sisäiset ,30 yht ,03 kaupunginhallitukselle Kulttuuri- ja nuorisotoimen tulosalueen tulot ovat hieman alle talousarvion. Kulttuuritoimen ja maakuntamuseon tulot kertyvät vasta seuraavilla vuosineljänneksillä. Tulosalueen palkkamenot ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisesti. Tulosalueen palkkojen KuEL-eläkemenoperust.el.maksut ovat toteutuneet arvioitua suurempina. Ostopalvelumenot ovat hieman alle talousarvion. Alitus tasoittuu vuoden seuraavilla vuosineljänneksillä. Aine-, tarvike-, ja tavarahankinnat ovat toteutuneet etupainotteisesti kirjastotoimen osalta. Ylitys tasoittuu vuoden seuraavilla vuosineljänneksillä. Avustuksia ei ole vielä jaettu tässä vaiheessa vuotta. tulevat toteutumaan talousarvion mukaisesti. Tavoitteena on, että kulttuuri- ja nuorisotoimen vuoden 2016 menot tulevat toteutumaan talousarvion mukaisesti.
20 20 Sivistyspalvelut Taidemuseon johtokunta Taidemuseo Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2015 Toteuma e tot. % ,3 ulkoiset ,50 sisäiset ,00 yht ,31 Palkat ,71 Muut henkilöstömenot ,84 Palvelujen ostot ,14 ulkoiset ,53 sisäiset ,43 yht , ,33 ulkoiset ,88 sisäiset ,00 yht , ,35 ulkoiset ,35 sisäiset 0 0 0,00 yht , ,19 ulkoiset ,83 sisäiset ,00 yht , ,35 ulkoiset ,32 sisäiset ,15 yht ,35 Nettomeno ,31 ulkoiset ,09 sisäiset ,26 yht ,31 kaupunginhallitukselle ovat todellisuudessa toteutuneet suurempina, mutta niitä on siiretty huhtikuulle.
21 21 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen lautakunta Kunnallistekniikka Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,56 sisäiset ,08 yht ,70 Palkat ,01 Outokummun ulkopuolisen satamaliikenteen tavaramaksut toteutuvat kesäaikaan. Kesäaikaan työllistetään kausityöntekijöitä, jolloin palkkakustannukset/kk kasvavat. Muut henkilöstömenot ,97 Kts. ed. Palvelujen ostot ulkoiset ,87 Talvikunnossapidon kustannukset painottavat tiliryhmän toteumaa sisäiset ,25 alkuvuoteen. yht ,95 ulkoiset ,88 sisäiset ,00 yht ,19 ulkoiset ,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,00 sisäiset ,04 yht ,19 ulkoiset ,49 sisäiset ,93 yht ,77 Nettomeno ulkoiset ,00 sisäiset ,55 yht ,59 kaupunginhallitukselle Talousarvio toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Katumaalauslaite jouduttiin uusimaan tulevaa maalauskautta varten. Ei aiheuta kokonaisuuteen ylitystarvetta. Kunnossapitoavustuksista on maksettu v tositteisiin perustuvat erät. Perusavustus tulee hakuun ja maksettavaksi kesällä. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Menokertymä painottuu alkuvuoteen, kuten aiempinakin vuosina. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti.
22 22 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen lautakunta Kaavoitus ja mittaus Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,71 sisäiset 0 0 0,00 yht ,71 Maa-alueiden vuokrien ensimmäinen erä tuloutuu vasta huhti- toukokuussa. Palkat ,75 Toteutetaan talousarviota Muut henkilöstömenot ,19 Toteutetaan talousarviota Palvelujen ostot ulkoiset ,37 sisäiset ,36 Toteutetaan talousarviota yht ,51 ulkoiset ,48 sisäiset ,00 yht ,68 ulkoiset 0 0 0,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,03 sisäiset ,39 yht ,31 ulkoiset ,59 sisäiset ,79 yht ,51 Nettomeno ulkoiset ,06 sisäiset ,79 yht ,98 kaupunginhallitukselle Tietokoneohjelmistot: VRS-lisenssimaksut maksetaan alkuvuodesta. Toteutetaan talousarviota Toteutetaan talousarviota Toteutetaan talousarviota
23 23 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen lautakunta Tilapalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2015 Toteuma e tot. % ulkoiset ,07 sisäiset ,08 yht ,55 Palkat ,83 Muut henkilöstömenot ,45 Palvelujen ostot ulkoiset ,20 sisäiset ,44 yht ,45 ulkoiset ,13 sisäiset ,00 yht ,46 ulkoiset 0 0 0,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,00 sisäiset ,00 yht ,99 ulkoiset ,23 sisäiset ,12 yht ,38 Nettomeno ulkoiset ,47 sisäiset ,97 yht ,92 kaupunginhallitukselle Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Lämmityskausi nostaa kustannuksia ensimmäisellä neljänneksellä. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti
24 24 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen lautakunta Tekniset palvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,48 sisäiset ,09 yht ,46 Palkat ,16 Sataman tavaramaksut toteutuvat kesällä. Kokonaisuus toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Kesäaikainen palkkakertymä on kausityöntekijöistä johtuen suurempi. Muut henkilöstömenot ,50 Kts ed. Palvelujen ostot Talvikunnossapito painottuu ulkoiset ,03 alkuvuoteen, mutta toisaalta sisäiset ,93 kunnossapitoon liittyvät yht ,64 rakennustyöt kesä- ja syyskauteen. ulkoiset ,49 sisäiset ,00 yht ,56 ulkoiset ,79 sisäiset 0 0 0,00 yht ,79 ulkoiset ,62 sisäiset ,28 yht ,54 ulkoiset ,15 sisäiset ,09 yht ,61 Nettomeno ulkoiset ,22 sisäiset ,65 yht ,51 kaupunginhallitukselle Tiliryhmän kustannukset painottuvat lämmityskaudesta johtuen alkuvuoteen. Kunnossapitoavustuksista maksettu v tositteisiin perustuvat erät. Vuoden 2016 avustus tulee hakuun 5/2016 Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Ei merkittäviä poikkeamia. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Menokertymä on hallinnassa ja käyttösuunnitelmaa toteuttamalla päästää talousarvion mukaiseen tulokseen.
25 25 TEKNISET PALVELUT Liikuntalautakunta Liikuntatoimi Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,20 sisäiset ,28 yht ,94 Toteutuu käyttösuunnitelman mukaan. Palkat Toteutuu käyttösuunnitelman 25,55 mukaan. Muut henkilöstömenot ,80 Kts. ed. Palvelujen ostot ulkoiset ,02 sisäiset ,98 yht ,86 ulkoiset ,70 sisäiset ,00 yht ,82 ulkoiset ,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,00 sisäiset ,09 yht ,59 Hiihtolatujen ja jääratojen kunnossapitokustannusten vuoksi tiliryhmä painottuu alkuvuoteen, toteutuu talousarvion mukaan. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaan. jaetaan pääosin marraskuussa. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaan. ulkoiset ,32 sisäiset ,18 yht ,59 Nettomeno ulkoiset ,39 sisäiset ,55 yht ,93 kaupunginhallitukselle Talousarvion toteuma on käyttösuunnitelman mukainen.
26 26 TEKNISET PALVELUT Perämeren jätelautakunta Yhteiset palvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 Palkat ,87 Muut henkilöstömenot ,50 Palvelujen ostot ulkoiset ,42 sisäiset ,00 yht ,25 ulkoiset ,96 sisäiset ,00 yht ,78 ulkoiset 0 0 0,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,00 sisäiset ,00 yht ,62 ulkoiset ,88 sisäiset ,00 yht ,91 Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti. Nettomeno ulkoiset ,00 sisäiset ,00 yht ,00 kaupunginhallitukselle Jätelautakunnan talousarvio toteutuu käyttösuunnitelman mukaisesti.
27 27 TEKNISET PALVELUT Meri-Lapin ympäristölautakunta Ympäristöpalvelut Tulo- ja menolajit Tammi-Maaliskuu 2016 Ta 2016 Toteuma e tot. % ulkoiset ,31 sisäiset ,09 yht ,42 Tulokertymän toteutumaa voidaan arvioida vasta 2. neljänneksen jälkeen Palkat ,06 Toteutetaan käyttösuunnitelmaa Muut henkilöstömenot ,91 Toteutetaan käyttösuunnitelmaa Palvelujen ostot ulkoiset ,87 sisäiset ,54 Toteutetaan käyttösuunnitelmaa yht ,89 ulkoiset ,95 sisäiset ,00 yht ,18 ulkoiset ,00 sisäiset 0 0 0,00 yht ,00 ulkoiset ,00 sisäiset ,51 yht ,35 ulkoiset ,91 sisäiset ,79 yht ,27 Nettomeno ulkoiset ,47 sisäiset ,13 yht ,00 kaupunginhallitukselle Ostot painottuneet alkuvuodelle. Suunnitelman mukaisesti Toteutetaan käyttösuunnitelmaa Toteutetaan käyttösuunnitelmaa
28 28 Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo Ero TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % TARKASTUSTOIMI PALKAT 6 412, , , , , ,4 MUUT HENKILÖSTÖMENOT 718, ,5 198, , ,2 PALVELUJEN OSTOT 4 800, , , , ,7 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 0, ,0 0, , ,0 MUUT MENOT 0, ,0 0,00 0 0, ,0 Menot YHT * , , , , ,8 Netto , , , , ,8 Sisäiset MENOT 0,00 0 0, PALVELUJEN OSTOT 334, ,0 553, , ,6 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 0, ,0 0,00 0 0, ,0 MUUT MENOT 774, ,0 762, , ,6 Menot YHT * 1 109, , , , ,0 Netto , , , , ,0 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot 0, , ,0 Toimintakulut , , , , ,2 Toimintakate , , , , ,1 KESKUSHALLINTOPALVELUT TULOT , , , , ,8 PALKAT , , , , ,4 TYÖLLISYYSPALKAT , , , , ,1 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,2 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,2 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,2 AVUSTUKSET , , , , ,1 MUUT MENOT , , , , ,9 Menot YHT * , , , , ,9 Netto , , , , ,1
29 29 Ero Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % Sisäiset TULOT , , , , ,9 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,6 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 551, ,88 0-3, ,1 AVUSTUKSET 0, , ,0 MUUT MENOT , , , , ,6 Menot YHT * , , , , ,8 Netto , , , , ,5 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,6 Toimintakulut , , , , ,7 Toimintakate , , , , ,6 HYVINVOINTIPALVELUT TULOT , , , , ,7 PALKAT , , , , ,0 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,7 ERIKOISSAIRAANHOITO , , , , ,1 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,9 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,8 AVUSTUKSET , , , , ,4 MUUT MENOT , , , , ,0 Menot YHT * , , , , ,1 netto , , , , ,1 Sisäiset TULOT , , , , ,1 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,8 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , ,1 AVUSTUKSET , , , , ,4 MUUT MENOT , , , , ,3 Menot YHT * , , , , ,2 Sisäiset Netto , , , , ,4 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,2 Toimintakulut , , , , ,9 Toimintakate , , , , ,0
30 30 Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo Ero TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % SIVISTYSPALVELUT KOULUTUSLAUTAKUNTA TULOT , , , , ,3 PALKAT , , , , ,0 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,6 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,1 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,3 AVUSTUKSET , , , , ,2 MUUT MENOT , , , , ,2 Menot YHT * , , , , ,1 netto , , , , ,2 Sisäiset TULOT , , , , ,9 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,5 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , ,8 AVUSTUKSET 0, , MUUT MENOT , , , , ,3 Menot YHT * , , , , ,9 Sisäiset Netto , , , , ,0 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,4 Toimintakulut , , , , ,4 Toimintakate , , , , ,4 SIVISTYSPALVELUT KULTTUURI- JA NUORISOLAUTAKUNTA Kulttuuri ja nuorisotoimi TULOT , , , , ,8 PALKAT , , , , ,7 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,7 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,7 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,1 AVUSTUKSET -500, ,8 106, , ,6 MUUT MENOT , , , , ,4 Menot YHT * , , , , ,3 netto , , , , ,8
31 31 Ero Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % Sisäiset TULOT 25,00 0, ,84 0 7, ,0 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,9 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 1 127, , , ,1 AVUSTUKSET 0,00 0 0, MUUT MENOT , , , , ,4 Menot YHT * , , , , ,1 Sisäiset Netto , , , , ,3 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,1 Toimintakulut , , , , ,5 Toimintakate , , , , ,3 SIVISTYSPALVELUT TAIDEMUSEON JOHTOKUNTA Aineen taidemuseo TULOT , , , ,1 PALKAT , , , , ,8 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,5 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,4 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 9 616, , , , ,8 AVUSTUKSET 0, , ,0 MUUT MENOT 556, ,8 556, , ,1 Menot YHT * , , , , ,5 netto , , , , ,3 Sisäiset TULOT 2 198,80 0, ,00 0 9, ,7 PALVELUJEN OSTOT 8 225, , , , ,7 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 234, , , ,0 AVUSTUKSET 0,00 0, ,0 MUUT MENOT , , , , ,3 Menot YHT * , , , , ,3 Sisäiset Netto , , , , ,8 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,8 Toimintakulut , , , , ,5 Toimintakate , , , , ,8
32 32 Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo Ero TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % SIVISTYSPALVELUT YHTEENSÄ TULOT , , , , ,9 PALKAT , , , , ,3 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,0 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,0 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,5 AVUSTUKSET , , , , ,4 MUUT MENOT , , , , ,1 Menot YHT * , , , , ,0 netto , , , , ,9 Sisäiset TULOT , , , , ,0 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,0 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , ,3 AVUSTUKSET 0, , ,0 MUUT MENOT , , , , ,5 Menot YHT * , , , , ,8 Sisäiset Netto , , , , ,8 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,0 Toimintakulut , , , , ,4 Toimintakate , , , , ,1 TEKNISTEN PALV. LAUTAKUNTA TULOT , , , , ,6 PALKAT , , , , ,7 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,8 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,6 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,4 AVUSTUKSET 5 949, , , , MUUT MENOT , , , , ,6 Menot YHT * , , , , ,5 Netto , , , , ,7
33 33 Ero Työll.palkat keskush.ssa TOT TA od.arvo TA.od.a/ tot % TOT TA tot % TP muutos muutos 3/16 3/16 tot. / / tot. 12/2015 3/15/16 e 3/15/16 % Sisäiset TULOT , , , , ,2 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,0 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , ,8 AVUSTUKSET 0, , MUUT MENOT , , , , ,0 Menot YHT * , , , , ,0 Sisäiset Netto , , , , ,7 Tuotot ja kulut yhteensä Toimintatuotot , , , , ,4 Toimintakulut , , , , ,4 Toimintakate , , , , ,1 TEKNISET PALVELUT LIIKUNTALAUTAKUNTA Liikuntatoimi TULOT , , , , ,8 PALKAT , , , , ,6 MUUT HENKILÖSTÖMENOT , , , , ,5 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,6 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT , , , , ,4 AVUSTUKSET , , , , ,6 MUUT MENOT , , , , ,1 Menot YHT * , , , , ,0 Netto , , , , ,7 Sisäiset TULOT , , , , ,6 PALVELUJEN OSTOT , , , , ,6 AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT 1 489,75 677, , , ,0 AVUSTUKSET 0,00 0,00 0,00 0, ,0 MUUT MENOT , , , , ,3 Menot YHT * , , , , ,4 Sisäiset Netto , , , , ,4
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/2015 1.1.-31.3.2015 Kh:n käsittely 20.4.2015 2 Tornion kaupungin taloustyöryhmän toimintakertomus 1-3/2015 Kaupunginhallitus asetti Tornion kaupungille erityisen taloustyöryhmän
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2016 1.1.- Kh:n käsittely 17.10.2016 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 4-5 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 6-22 Investointiosan
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2014 1.1.-30.9.2014
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2014 1.1.-30.9.2014 Kh:n käsittely 20.10.2014 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2014 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Talousarvion toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-4 / 218 Kirjanpitotilanne 17.5.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) huhtikuun toteutuman perusteella 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki
TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-5 / 218 Kirjanpitotilanne 7.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) toukokuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016
Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-11 / 218 Kirjanpitotilanne 2.12.218 7 Nettomenojen tilinpäätösennuste marraskuun toteutuman perusteella 6 5 4 3 2 - -2 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster Tekninen
TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-9 / 218 Kirjanpitotilanne 22.1.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-korjattu TA) syyskuun toteutuman perusteella 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki
TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-5 / 217 Kirjanpitotilanne 2.6.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) tammi-toukokuun toteutuman perusteella 4 3 2 1-1 -2-3 -4-5 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki
TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-6 / 218 Kirjanpitotilanne 8.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) kesäkuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/
TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/2015 1.1.-30.6.2015 Kh:n käsittely 17.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-6 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.6.2014 7 Käyttötalousosan toteutumisvertailu
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Talousarvio toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko
TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015
Talouden seuranta. Toukokuu 2014
Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri
TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-1 / 217 Kirjanpitotilanne 22.11.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-lokakuun toteutuman perusteella - - -6-8 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja
TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne
TALOUSSEURANTA 1-8 / 217 Kirjanpitotilanne 2.9.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-elokuun toteutuman perusteella 5-5 -1-15 -2-25 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.
Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys
Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048
1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0
TP INFO. Mauri Gardin
TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...
,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,
Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT
Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
TOIMINTAKATE , , ,19 4,53
Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Väestömuutokset 2017, kuukausittain
Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6
Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu
Talouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
TULOSTILIT (ULKOISET)
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos
Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Vapaa-ajanlautakunnan vuoden 2017
Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017
114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1-30.9.2017 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2017 Tulos Tilanteessa 30.9.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 5,6 miljoonaa euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1,8 miljoonaa
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset