a) Objektiivisuus: tieteellinen tieto on riippumaton tutkijan subjektiivisista mielipiteistä.

Transkriptio

1 YK10 FILOSOFIAN LUENNOT, osa 3 6. TIETEENFILOSOFIA o Tieteenfilosofia tarkastelee tieteen ja tieteellisen tutkimuksen luonteeseen liittyviä filosofisia kysymyksiä. o Mitä tiede on? (a) Tiede on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa (Niiniluoto & Haaparanta). (b) Tiede on etupäässä yliopistojen ja tutkimuslaitosten harjoittamaa toimintaa, jota harjoitetaan tiedeyhteisössä hyväksyttyjen sääntöjen ja menetelmien nojalla. o Suositeltavia teoksia: Ilkka Niiniluoto, Johdatus tieteenfilosofiaan (1984) Ilkka Niiniluoto & Leila Haaparanta: Johdatus tieteelliseen ajatteluun (1986) "Demarkaatio-ongelma": miten tiede eroaa ei-tieteestä o Kiistanalainen kysymys, mutta yleisesti ajatellaan, että tieteen tuntomerkkejä ovat: a) Objektiivisuus: tieteellinen tieto on riippumaton tutkijan subjektiivisista mielipiteistä. b) Julkisuus: tieteellisenä esiintyvälle väitteelle on oltava julkinen perustelu. c) Järjestelmällisyys: tiede on järjestelmällistä uuden tiedon hankkimista. d) Itsekorjautuvuus: tutkimuksessa tehdyt virheet voidaan korjata uuden tieteellisen tutkimuksen avulla. e) Autonomisuus: tieteen tulosten arvioiminen on tieteellisen yhteisön asia, johon tieteen ulkopuolella olevat ryhmät eivät saa vaikuttaa. Tiedon intressit Habermasin mukaan o Saksalainen filosofi Jürgen Habermas (s. 1929) on analysoinut tieteellisiä lähestymistapoja ja erottaa kolme tiedon intressiä: (1) Tekninen tiedon intressi: o luonnontiede, systemaattinen yhteiskuntatiede o tiedon tehtävänä ennustaminen o päämääränä luonnon ja yhteiskunnan kontrolli (2) Hermeneuttinen tiedon intressi: o humanistinen tiede o tiedon tehtävänä ymmärtäminen o päämääränä tradition välitys ja tulkinta

2 (3) Emansipatorinen tiedon intressi: o kriittinen tiede o tiedon tehtävänä ideologiakritiikki o päämääränä väärästä tietoisuudesta vapautuminen Tieteen kehitys o Standardikäsitys: tieteellinen tieto kasvaa kasautumalla eli kumulatiivisesti. Vanha teoriat ovat uusien teorioiden jatkeita. Vanha voidaan palauttaa uuteen ja uusi voi selittää vanhan teorian. Tiede voi siten löytää lopullisia totuuksia. o Standardikäsityksen keskeinen kritiikki on Thomas Kuhnin ( ) muotoilema tieteellisten vallankumousten teoria, jonka mukaan tiede etenee vaiheittain. Vaiheet ovat (1) normaalitieteen vaihe (selkeä paradigma, hyväksytty perusteoria, epäkriittisyys) (2) anomalioiden vaihe (ilmaantuu selittämättömiä merkittäviä ongelmia) (3) vallankumouksen vaihe (syntyy uusi paradigma, joka lyö laudalta aikaisemman) (4) uuden normaalitieteen vaihe (tiede vakiintuu ja kehittyy taas tasaisesti). o Paradigma (viitekehys) sisältää muun muassa jonkin tieteenalan hyväksytyt teoriat, metodit, työskentelytavat, sovellutukset sekä tiedeyhteisön yleiset näkemykset tieteestä, maailmasta ja arvoista. o Jos Kuhn on oikeassa, herää kysymys: onko tiede rationaalista? Kuhnin kritiikki näytti johtavan siihen, että paradigmat hyväksytään enemmän sosiaalisista ja ei-tieteellisistä syistä kuin niiden rationaalisuuden perusteella. Normaalitiede on "dogmaattista" ja uusi paradigma omaksutaan sosiaalisista syistä. o Paul Feyerabend: paradigmat omaksutaan propagandan nojalla. > Metodinen anarkismi: ei voida esittää mitään yleistä metodologista sääntöä, jota olisi irrationaalista rikkoa jossakin tilanteessa, "anything goes". o Keskustelun taustalla on kysymys havaintojen teoriapitoisuudesta: o Empiristiseen perinteeseen liittyvän standardinäkemyksen mukaan ("tieteen kielen kaksitasoteoria") voidaan tehdä erottelu havaintotermien ja teoreettisten termien välillä. Teoreettisten termien käyttö täytyy voida perustella havaintotermeillä. Havainnot ovat teoreettisesti neutraaleja: samoja kaikille ihmiselle.

3 o Standardinäkemyksen kritiikki: tieteen kielen jako havaintotermeihin ja teoreettisiin termeihin on kestämätön. Ei voida antaa mitään yleistä kriteeriä, joka olisi riippumaton siitä yhteydestä, teoriasta tai sovellutuksesta, jossa termejä käytetään. > Johtaa relativismiin: havainnot ovat teoriapitoisia. Tieteellisten teorioiden suhde todellisuuteen o Tieteellisen realismin ja metodologisen instrumentalismin välinen kiista: 1) Tieteellisen realismin mukaan tiede tuottaa tietoa ulkoisesta todellisuudesta: tiede lähestyy totuutta o Tieteelliset teoriat ovat tosia tai epätosia kuvauksia todellisuudesta 2) Metodologisen instrumentalismin mukaan tieteelliset teoriat ovat tapoja jäsentää ja hahmottaa todellisuutta o Teoriat järjestävät havaintoja, niiden avulla voidaan selittää ja ennustaa ilmiöitä o Teoriat eivät kuvaa sitä, miten asiat todellisuudessa ovat. Ne ovat tosia jos ne toimivat Yhteiskunta- ja ihmistieteiden metodologiaa: Eroavatko yhteiskuntatieteiden tai ihmistieteiden metodologisesti luonnontieteistä? o Kiistanalainen kysymys, ks. Panu Raatikainen: Ihmistieteet ja filosofia (Helsinki: Gaudeamus 2004) o Kaksi perinnettä: a) Positivistinen perinne b) Hermeneuttinen perinne (kr. hermeneuin, tulkita )

4 Mitä on hermeneutiikka? o Sanan alkuperästä: Antiikin mytologiassa Hermes oli Jumalten sanansaattaja, joka keksi kielen ja kirjoituksen. o Alunperin hermeneutiikka rajoittui pyhien tekstien ja Raamatun tulkintaan laajeni vähitellen käsittelemään tekstin tulkinnan ongelmia kokonaisuudessaan. o Hermeneutiikka yhdistetään usein myös hermeneuttisen filosofian perinteeseen, tällöin se ymmärretään filosofiseksi suuntaukseksi. o Friedrich Schleiermacher ( ), Wilhelm Dilthey ( ), Martin Heidegger ( ) ja Hans-Georg Gadamer ( ) ovat modernin hermeutiikan keskeisiä hahmoja. o Hermeneutiikan kysymyksiä: o Mikä on tekstin merkitys? o Kuinka relevantti kirjoittajan intentio on tämän merkityksen kannalta? o Voimmeko ymmärtää kulttuurisesti vieraita tekstejä? o Onko objektiivinen ymmärtäminen mahdollista vai onko ymmärtäminen mahdollista vain suhteessa omaan historialliseen tilanteeseemme? o Hermeneutiikan käsitteitä: (a) Hermeneuttinen kehä o Tekstin osa ymmärretään kokonaisuuden kautta ja kokonaisuus osien kautta. o Vuorovaikutus tekstin ja tulkitsijan esiymmärryksen välillä (b) Esiymmärrys o Tulkinta ei ala tyhjiöstä vaan perustuu aina aikaisemmalle tiedolle tai ymmärrykselle. o Tekstin tulkinnan lähtökohta on tulkitsijan ennakkokäsitykset. o Tulkinnan kuluessa tulkitsija korjaa ennakkonäkemyksiään tekstin ohjaamana.

5 7. USKONNONFILOSOFIA o Uskonnonfilosofia on filosofinen oppiaine, jota harjoitetaan filosofian, teologian ja uskontotieteen piirissä. o Uskonnonfilosofian aiheita ovat esimerkiksi: (a) Jumalan luonne ja olemassaolo, (b) Jumalan suhde maailmaan, (c) uskonnollisen uskon ja järjen välinen suhde, (d) uskonnon luonne, (e) sielu ja sen kuolemattomuus, (f) uskonnollisen kielen ja kokemuksen luonne, (g) uskonnon ja tieteen välinen suhde, (h) uskonnon ja moraalin välinen suhde. Kysymys uskon ja järjen välisestä suhteesta o Angloamerikkalaisessa analyyttisessa uskonnonfilosofiassa keskustelu on koskenut usein kysymystä teismin rationaalisuudesta. o Filosofinen teismi : on olemassa persoonallinen, henkinen/immateriaalinen olio, joka on maailman luoja ja ylläpitäjä ja joka tämän lisäksi on kaikkivaltias, kaikkitietävä, täydellisen hyvä. o Erilaisia ratkaisuja: a) Teistinen evidentialismi (Richard Swinburne) o Evidentialismi: rationaalinen usko Jumalaan edellyttää riittäviä (tiedollisia) argumentteja, todisteita tai perusteita. b) Ateistinen evidentialismi (J. L. Mackie) c) Agnostisismi (Anthony Kenny) d) Teistinen antievidentialismi : reformoitu epistemologia (Alvin Plantinga) o Teistinen uskonnonfilosofian rinnalla on muitakin lähestymistapoja ks. ensimmäinen luento-osuus.

6 Jumalatodistukset A) A posterioriset jumalatodistukset o Lähtökohtana on kokemukseen pohjautuva maailman tosiasia. o Näitä ovat esim. kosmologinen todistus, teleologinen todistus, kumulatiivinen todistus. o Esim. Tuomaan kausaliteetti argumentti: 1. On olemassa syitä ja vaikutuksia. 2. Jokaisella muutoksella on oltava syy. 3. Mikään ei voi olla itsensä syy. 4. Syiden ja vaikutusten sarja ei voi olla ääretön. 5.On olemassa ensimmäinen syy, jonka kaikki nimeävät Jumalaksi.

7 B) Aprioriset jumalatodistukset o Apriorisia ovat jumalatodistukset, jotka eivät lähde liikkeelle empiirisistä faktoista, vaan termin Jumala käsitteellisistä piirteistä. o Tunnetuin on Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen argumentti. o Argumentin rakenne: (1) Jumala on jotain, mitä suurempaa ei voi ajatella. (Määritelmä) (2) Se joka kuulee väitteen (1) ymmärtää sen, jolloin "se joka on jotain, mitä suurempaa ei voi ajatella" on hänen ymmärryksessään. (3) Se mikä on ymmärryksessä ja sen lisäksi olemassa on suurempaa kuin se mikä on pelkästään ymmärryksessä. Niinpä: (4) "Se joka on jotain, mitä suurempaa ei voi ajatella" on myös olemassa. Johtopäätös: (5) Jumala on olemassa.

8 Uskonnollisen kielen luonne ja tehtävä A) Perinteisiä malleja 1. Negatiivinen eli apofaattinen teologia o Jumalan transsendenssin korostus o Ineffabilitas -oppi: Jumala on lausumaton o Apofaattinen (kieltävä puhe Jumalasta) ja katafaattinen (myöntävä puhe Jumalasta). o Jumalan olemuksesta ei voida puhua katafaattisesti, mutta Jumalasta voi puhua olemassaolevan maailman syynä. Jumala on hyvä = Jumala on luodussa olevan hyvyyden syy Jumala on rakkaus = Jumala on luodussa olevan rakkauden syy. 2. Skolastinen malli (Tuomas Akvinolainen) o Taustalla erottelu: a) Teologisen kielen univookkisuus: Jumalaa koskevassa puheessa predikaatit (esim. hyvä ) merkitsevät samaa kuin luotuja koskevassa puheessa. b) Ekvivookkisuus: niillä on täysin eri merkitys. --> Tuomas kannattaa näiden sijaan analogisuutta: Kun Jumala sanotaan hyväksi, niin tätä termiä ei käyteta täysin erilaisessa mutta ei myöskään täysin samanlaisessa merkityksessä kuin puhuessamme ihmisen hyvyydestä. o Teologian kieli viittaa Jumalaan. Sen kohteena ovat Jumala ja Jumalan ominaisuudet sellaisena kuin ne ovat Jumalassa itsessään (res significata). o Ilmaisujen merkitysmuoto (modus significandi) perustuu kuitenkin inhimilliseen kykyyn ymmärtää nämä ominaisuudet luodussa maailmassa (analogia attributionis). o Maltillisen realistinen malli: teologisen kielen merkitys on "inhimillinen", mutta viittauskohde "jumalallinen".

9 B. Modernit mallit 1. Non-kognitivistinen malli o Loogisen positivismi: uskonnolliseen kieleen sisältyvillä Jumalaa koskevilla väitelauseilla ei ole kognitiivista merkitystä, koska niitä ei voida verifioida eikä falsifioida empiirisesti (esim. Antony Flew). 2. Ekspressivistinen malli o Teologinen kieli ilmaisee yhteisöllistä ja yksilöllistä uskonnollista kokemusta. o Edellyttää, että on olemassa esikielellisiä kokemuksia, esikielellinen merkitysrakenne. o Kokemus edeltää symboleja. o Jumalan / Pyhän kokeminen realisoituu erilaisissa järjestelmissä kuvata sitä. o Rudolf Otto ( ), Karl Rahner ( ) 3. Symboliteoria o Tunnetuin edustaja on Paul Tillich ( ). o Tekee eron merkin ja symbolin välille: a) Merkki viittaa vain sopimuksen perusteella. b) Symboli osallistuu siihen mihin viittaa. o Symbolit nousevat yksilöllisestä ja kollektiivisesta tiedostomattomasta: avaavat meille uusia todellisuudentasoja. o Tillichin mukaan symbolit eivät ole valittuja ja sopimuksenvaraisia. Symbolit puhuvat "itse olemisesta" ja siitä mikä ihmistä viimekädessä koskettaa (ultimate concern). Uskonnolliset ilmaisut puhuvat ihmisen olemassaolon peruskysymyksestä. 4. Regulatiivinen malli o Esimerkiksi George Lindbeck (s. 1923), "The Nature of Doctrine" o Tekee eron opillisen kielenkäytön ja uskonnollisen kielenkäytön välillä. o Teologian kohteena on uskonnollinen kieli. Teologia on toisen kertaluvun kieltä suhteessa uskonnolliseen kielenkäyttöön. o Opit ovat uskonnollisen kielenkäytön sääntöjä (regulatiivinen teoria) o Opit eivät ilmaise propositioita, eivät ole tosia eivätkä epätosia, vaan ne ilmaisevat uskonnollisen kielen "syväkielioppia".