8. Skolastiikan kritiikki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "8. Skolastiikan kritiikki"

Transkriptio

1 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista kritiikkiä Roomalaiskirjeen luennot Lutherin irtiotto teologisesta taustastaan alkoi luennoissa Roomalaiskirjeestä skolastiikan kritiikki Lutherin ajatukset levisivät oppineiden pariin Wittenbergissä myös vastareaktio luentojen teksti löydettiin uudelleen vasta 1900-luvun alussa

2 Kritiikki ja disputaatiot Luther laajensi kritiikkiään mm. disputaatioissa (väittelyissä) kulminaatiopisteenä disputaatio Skolastista teologiaa vastaan 1517 jatkoi vielä Heidelbergin disputaatiossa 1518 augustinolaiseremiittien kokoontuminen Kritiikin lähtökohta Aristoteleen filosofia on turmellut teologian ihmisen luonnollinen pyrkimys hyvään? hyvää tekemällä tullaan hyviksi? logiikka pätee uskonasioissa? Ockhamin tulkinta Aristoteleen filosofiasta taustalla

3 Kritiikin sisältöä ihmisen luonnollisten kykyjen kritiikki (Roomalaiskirjen luennot ja Disputaatio skolastista teologiaa vastaan) tahdon vapaus heikkotahtoisuus valmistautuminen armon vastaanottamiseen kunnian teologia ja ristin teologia (Heidelbergin disputaatio) Jumalan rakkaus ja ihmisen rakkaus Aristoteles ja teologia Tahdon vapaus perisynti on turmellut ihmissielun perusteellisesti järki ei jumalallisissa asioissa osoita todellista hyvää tahto on kääntynyt tahtomaan vain omaa hyvää vapaa vain syntiin pikemminkin sidottu

4 Tahdon heikkous? neljänlaisia ihmisiä Luther hyveelliset (tekee hyvää täydestä sydämestään) itsensä hillitsevät (tekee hyvää, mutta vastentahtoisesti) heikkotahtoiset (tekee pahaa, mutta tuntee syyllisyyttä) turmeltuneet (tekee pahaa ilman syyllisyyttä) luonnostaan ihminen on turmeltunut, mutta armon avulla voi tulla itsensä hillitseväksi heikkotahtoisuutta tai hyveellisyyttä ei teologisessa mielessä ole Armoon valmistautuminen ihminen ei voi luonnostaan mihinkään Jumalan rakastamiseen ei ole sellaista kuin tehdä voitavansa, jonka perusteella Jumala antaisi armonsa ennen armon saamista ihminen vain kapinoi Jumalaa vastaan

5 Kaksi rakkautta Jumalan rakkaus ja ihmisen rakkaus taustalla Augustinus: amor sui (itserakkaus) ja amor Dei (rakkaus Jumalaan/Jumalan rakkaus) väärä ja oikea rakkauden suunta luonnollisten kykyjen kritiikki armo ei täydellistä luontoa vaan kumoaa sen (Akvinolaista ym. vastaan) Ihmisen rakkaus syntyy kohteestaan (hyvä) käyttää kohdettaan ihmisen itsensä hyväksi rakkaus hyvään, joka pyrkii tulemaan sen kaltaiseksi

6 Ihmisen rakkauden vääristämä teologia pelastus omien ansioiden perusteella ihmisen rakkaus vanhurskauttamisen osana vanhurskaaksi tuleminen tekojen (rakkaus) kautta Jumalan tunteminen oman viisauden kautta Kunnian teologia perustuu ihmisen rakkaudelle luotujen kautta noustaan rakkaudessa korkeimpaan hyvään synnyttää ylpeyttä Jumalan edessä

7 Jumalan rakkaus kohdistuu pahaan ja ei-olevaan, rakkaus syntisiin luo kohteensa tyhjästä (luomisteologia) ristin rakkautta: syntyy Kristuksen rististä kohdistuu siihen mikä ei ole itselle hyvää vastaa pahaan hyvällä, antaa tarvitsevalle Ristin teologia Jumalan tunteminen ilmoituksen kautta korkein hyvä kätkeytyy vastakohtiinsa voima heikkoudessa (Kristuksen ristinkuolema) nöyryys ei-miksikään tekemisen kautta ( ei omin voimin )

8 95 teesiä aneita vastaan teesien naulaaminen 1517 Teesi 1 Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta. Parannus Teesi 2 Tätä sanaa ei voida ymmärtää sakramentillisesta parannuksesta, so. siitä rippi- ja sovitustoimesta, jonka papit virkansa mukaisesti suorittavat. Teesi 3 Kuitenkaan se ei myöskään tarkoita yksinomaan sisäistä katumusta, sillä ei voida ajatella mitään sisäistä katumusta, joka ei samalla vaikuttaisi kaikkea näkyvää lihan kuolettamista. aiheena rippi ja parannuksen tekeminen paluu kasteen armoon ei ainoastaan ulkonaista, ei ainoastaan sisäistä

9 Aneet ja ansiot anesaarnaajat: pyhien ansiot kirkon aarteena kirkko voi jakaa ansioita aneita vastaan Luther: Teesi 62 Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi. Vanhurskauttaminen Luterilaisen ja reformoidun tradition synty Rooman vastaus 1520 pannauhkausbulla 1520 reformatoriset pääkirjat Kristityn vapaudesta Saksan kansan kristilliselle aatelille kristillisen säädyn parantamisesta Kirkon Baabelin vankeudesta 1521 Luther kirkonkiroukseen, Wormsin valtiopäivät (lainsuojattomuus valtakunnassa), pako Wartburgin linnaan

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan ( skolastiikka ) kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui

Lisätiedot

9. Luterilainen ja reformoitu perinne

9. Luterilainen ja reformoitu perinne 9. Luterilainen ja reformoitu perinne Lutherin näkemys koko protestanttisuuden perustana Roomalaiskirjeen luennoista alkaen, erityisesti Galatalaiskirjeen kommentaarissa (1531/35) vanhurskauttaminen syntien

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

10. Luterilaisia oppikiistoja

10. Luterilaisia oppikiistoja 10. Luterilaisia oppikiistoja Kiista kuvista Andreas Bodenstein (Karlstadt), Lutherin työtoveri yhdessä skolastiikan kritiikissä, esim. Leipzigin disputaatio Johann Eckiä vastaan 1520 vaihteeseen asti

Lisätiedot

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23 4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

Fransiskaanit ja teologia

Fransiskaanit ja teologia Fransiskaanit ja teologia sääntökunnilla yliopistossa omat oppituolinsa opetus omassa konventissa ) omat teologiset traditiot (k. 1245) opetti Pariisissa aluksi sekulaariteologina (=ei-sääntökuntalaisena)

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

7. Luterilaisen teologian alkuvaiheet

7. Luterilaisen teologian alkuvaiheet 7. Luterilaisen teologian alkuvaiheet nuori Luther myöhäiskeskiajan ja reformaation teologian välissä kirkkoisät, luostariteologia, uudemmat sääntökunnat, via antiqua/moderna, mystiikka Raamattu ja humanismi

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Johdatus reformaation teologiaan

Johdatus reformaation teologiaan Johdatus reformaation teologiaan 1. syyskuuta 2016 1 Luennot luennot (24h, 2 op) 6.9.-11.10. ti ja to 12.15-13.45 salit, katso weboodista luentodiat tulevat nettisivulle pdf-tiedostoina http://blogs.helsinki.fi/pakarkka/sy103-2016/

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 1/

Pekka Ervastin esitelmä 1/ Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU

MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU Paavit ja piispat myivät aneita, joilla sai anteeksi syntien hyvitystyöt. Munkki Martti Luther kauhistui aneiden myyntiä. Luther hakkasi aneita

Lisätiedot

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?

Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Armoa 2017! REFORMAATION MERKKIVUOSI. Projektikoordinaattori Katariina Ylikännö Turun kaupunki / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Armoa 2017! REFORMAATION MERKKIVUOSI. Projektikoordinaattori Katariina Ylikännö Turun kaupunki / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Armoa 2017! REFORMAATION MERKKIVUOSI Projektikoordinaattori Katariina Ylikännö Turun kaupunki / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Wittenberg, 31.10.1517 Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

PROTESTANTTISET KIRKOT

PROTESTANTTISET KIRKOT PROTESTANTTISET KIRKOT Historia Raamattu on perinnettä tärkeämpi Protestanttisten kirkkojen muodostuminen alkoi 1500-luvulla, kun uskonpuhdistus sai aikaan katolisen kirkon hajoamisen sisältä päin. Protestanttisia

Lisätiedot

Kristillinen mystiikka

Kristillinen mystiikka Kristillinen mystiikka mystiikkaa vaikea määritellä oma teologianhistoriallinen traditionsa lähteenä mm. Ps.-Dionysios (Mystisestä teologiasta), uusplatonismi määrätynlainen käsitteistö erityisiin hengellisiin

Lisätiedot

3. Dominikaaniteologia: Albert Suuri (k. 1280)

3. Dominikaaniteologia: Albert Suuri (k. 1280) 3. Dominikaaniteologia: (k. 1280) 39 Elämä syntynyt Schwabenissa, Saksassa opetti dominikaanina teologiaa Pariisissa ja Kölnissä Regensburgin piispa luennoi laajasti Aristotelesta ) kommentaarit doctor

Lisätiedot

MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO

MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO M MUUT OPETUKSET, https://genfibeta.weebly.com/m.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) MK KATEKISMUS, https://genfibeta.weebly.com/mk.html MK Kymmenen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8

MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8 MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8 Tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä pidetään sitä Lutherin opetusta, että usko yksin tekee

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014

YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014 YK10 Etiikan luento-osio: Johdanto Syksy 2014 TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori (ma) Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka 28.10.2014 1 Etiikan luentojen tavoitteet Kerrata / oppia filosofisen etiikan

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Johdatus reformaation teologiaan

Johdatus reformaation teologiaan Johdatus reformaation teologiaan 11. lokakuuta 2016 1 Johdanto Yliopistoteologian synty Luennot luennot (24h, 2 op) 6.9.-11.10. ti ja to 12.15-13.45 salit, katso weboodista luentodiat tulevat nettisivulle

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

11. Kastajaliike. Kastajaliike protestantismissa

11. Kastajaliike. Kastajaliike protestantismissa 11. Kastajaliike kastajat neutraalein ilmaus 1500-l lapsikastetta vastustaneista liikkeistä anabaptismi myös laajasti käytetty usein niputettu yhteen spiritualististen ja antitrinitaaristen liikkeiden

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su )

JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su ) Ryttylä 14. 01.2006 Matti Väisänen 1/6 JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su 15.01.2006) Kristuksessa rakas veljemme, Janne Koskela ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän sunnuntain

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23. Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Syyskuun 13. päivänä Room. 12:19

Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23. Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Syyskuun 13. päivänä Room. 12:19 Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23 Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Mahdotonta on, että evankeliumi olisi ainoastaan jollekulle sallittu, sillä se on oppi, joka ei ole sidottu yhteen

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

luvun teologiaa

luvun teologiaa 6. 1300-1400 luvun teologiaa 1500-l alussa: via antiqua / via moderna yliopistofilosofian ja -teologian keskeinen koulukuntajako eroja: auktoriteetit via antiqualla: Albert + albertistit tai Akvinolainen

Lisätiedot

Johdatus opin historiaan

Johdatus opin historiaan Johdatus opin historiaan Turun kristillisessä opistossa Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston vaatimusten mukaan tammi-helmikuussa 2012 TD Kalle Elonheimo kalle.elonheimo@evl.fi kalle.europilgrimage.org

Lisätiedot

Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10)

Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10) 1 Parkanon kirkko MARTTA JA MARIA (Luukas 10) 24.9. 2017 Evankeliumi kertoo kahden sisaren erilaisesta tavasta suhtautua Kristukseen. Suomalaisille Marttayhdistykset ovat tuttuja. Suuri osa naisista on

Lisätiedot

Pyhän Hengen luoma uusi elämä

Pyhän Hengen luoma uusi elämä 1 Roomalaiskirjeen selitys 16 Room. 8:1 4 Savonlinnan Tuomiokirkko, 27.2.2013 Pyhän Hengen luoma uusi elämä Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Viisauden ja näkemisen Henki

Viisauden ja näkemisen Henki 1 Efesolaiskirjeen selitys 5 Ef. 1:15 23 Savonlinnan Tuomiokirkko, 9.10.2013 Viisauden ja näkemisen Henki Viime luennolla kuulimme, että kun kristitty uskoo Jeesukseen, hänessä totetuu sen Pyhän Hengen

Lisätiedot

RAKKAUS. Filosofiaa tunteista. Saturday, January 31, 15

RAKKAUS. Filosofiaa tunteista. Saturday, January 31, 15 RAKKAUS Filosofiaa tunteista RAKASTAMISEN TAPOJA Rakastaa herkkuja Rakastaa jonkin tekemisestä Rakastaa lemmikkiä Rakastaa puolisoa Rakastaa lasta Rakastaa ystäväänsä MITÄ RAKKAUS ON? Rakkaus tunteena

Lisätiedot

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Taivasten valtakunnan logiikka Jeesuksen elämänfilosofian ensimmäinen tekijä näyttää olevan ehdottoman

Lisätiedot

VI-luento. Kristinuskon perinne. Kristinuskon perinne ja renessanssi

VI-luento. Kristinuskon perinne. Kristinuskon perinne ja renessanssi VI-luento Kristinuskon perinne ja renessanssi Vanhat kreikkalaiset olivat koettaneet tutkia olevaista itsenäisesti ja omakohtaisesti äärimmäisetkin perusteet kyseenalaiseksi asettaen. Uusi uskonnollinen

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Alustavasti kirjeen teemasta

Alustavasti kirjeen teemasta 1 Roomalaiskirjeen selitys 2 Room. 1: 8-17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 26.9.2012 Alustavasti kirjeen teemasta Viime kerralla emme päässeet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä alkutervehdystä pidemmälle.

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin

Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin KIRKKOHALLITUS 1 Defensiivisestä ekumeeniseen luterilaiseen identiteettiin Arkkipiispa emeritus John Vikström (2002): Kun kirkkomme ekumeenisen toiminnan alkuvaiheessa luterilaisuus nähtiin pikemmin defensiivisesti,

Lisätiedot

Kristuksen kirkastuminen

Kristuksen kirkastuminen 1 Kristuksen kirkastuminen (Saarna 3.8. 2014, Luther- talo. Tampere.) Johdanto Työasiat rasittavat, perheasiat mietityttävät, sairaudet ahdistavat ja Jumalakin tuntuu olevan kaukana. Kuulostaako tutulta?

Lisätiedot

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille 1. OPKOn identiteetti 2. Tavoite 3. Toiminta - opiskelijat 4. Toiminta - koululaiset 5. Lähetystyössä mukana 6. Kansainvälisyys 7. Julkaisutoiminta 8.

Lisätiedot

2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi

2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi 2014 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Teos on toteutettu yhteistyössä Hyvä Sanoma ry:n kanssa. www.hsry.fi Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

Kristityt ovat Kristuksessa

Kristityt ovat Kristuksessa 1 Efesolaiskirjeen selitys 1 Ef. 1:1-3 Savonlinnan Tuomiokirkko, 11.9.2013 Kristityt ovat Kristuksessa Aloitamme nyt uuden tekstin selittämisen, ja suokoon Jumala siihen armonsa ja apunsa. Kyseessä on

Lisätiedot

Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27).

Peruslähtökohta: Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta (Joh.3:27). 1 MISSIO SAVO 23.2.2008 Ylämylly Raamattutunti Väinö Hotti JUMALA VOI 1. Onko sanoma? Peruslähtökohta: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta" (Joh.3:27). Puhujalla pitäisi olla sanoma,

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha)

Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha) USKO JA SEN MERKITYS Sisällysluettelo: USKO JA SEN MERKITYS...1 USKO JA EPÄUSKO...2 OLEMMEKO USKOVAISIA...2 PYRI USKOON...2 Uskossa kasvaessamme, voimme pyrkiä siihen yhä enemmän...2 Vakuuttelua, rohkaisua,

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Vapaus lain orjuudesta

Vapaus lain orjuudesta 1 Roomalaiskirjeen selitys 15 Room. 6:20 7:25 Savonlinnan Tuomiokirkko, 20.2.2013 Vapaus lain orjuudesta Olemme käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjettä. Paavali on esittänyt pääasiat opetuksestaan siitä,

Lisätiedot

26. Totuuden puolustajat

26. Totuuden puolustajat 26. Totuuden puolustajat Viimeisten päivien sapatinuudistuksesta Jesaja ennustaa: "Näin sanoo Herra: - noudattakaa oikeutta, toteuttakaa vanhurskaus, sillä pelastus on lähellä, se tulee, kohta minä tuon

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Kansanlähetyksen kriisi, Kylväjän ja Sanansaattajien perustaminen. Luentosarja viidennestä herätysliikkeestä Luento 7

Kansanlähetyksen kriisi, Kylväjän ja Sanansaattajien perustaminen. Luentosarja viidennestä herätysliikkeestä Luento 7 Kansanlähetyksen kriisi, Kylväjän ja Sanansaattajien perustaminen Luentosarja viidennestä herätysliikkeestä 26.2.2009 Luento 7 ! Oliko hajaannuksessa kyse henkilökemiasta, teologiasta vai toiminnan painopisteistä!

Lisätiedot

USKON HEDELMÄT. Pekka Ervastin esitelmä 15/

USKON HEDELMÄT. Pekka Ervastin esitelmä 15/ USKON HEDELMÄT Pekka Ervastin esitelmä 15/10 1916 Uskon hedelmät on meillä tämänpäiväisen luennon aiheena. Olemme kahtena edellisenä sunnuntaina puhuneet uskosta ja siitä, mitä usko merkitsee, ja kuten

Lisätiedot

VALINTA JA VASTUU 2. Yrjö J. E. Alanen, Valinta ja vastuu (WSOY 1955, s.170). Pääotsikot Alasen; sivuotsikot ja tehosteet VH:n.

VALINTA JA VASTUU 2. Yrjö J. E. Alanen, Valinta ja vastuu (WSOY 1955, s.170). Pääotsikot Alasen; sivuotsikot ja tehosteet VH:n. VALINTA JA VASTUU 2 Yrjö J. E. Alanen, Valinta ja vastuu (WSOY 1955, s.170). Pääotsikot Alasen; sivuotsikot ja tehosteet VH:n. -------------------------------- IV RAAMATTU JA PREDESTINAATIO-OPPI Poikkeava

Lisätiedot

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua.

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua. STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK uutiskirje joulukuu 2015 www.lhpk.fi Joulun ihme Kristitty odottaa Joulua. Sellaista juhlaa, jonka soisi kirjoitettavan isolla alkukirjaimella, vaikka ei se aivan kielioppisääntöjen

Lisätiedot

Reformaatio 600 vuotta: Mikä uskonpuhdistuksessa on sellaista, että sitä kannattaa vielä sadankin vuoden päästä juhlia?

Reformaatio 600 vuotta: Mikä uskonpuhdistuksessa on sellaista, että sitä kannattaa vielä sadankin vuoden päästä juhlia? Prof. Miikka Ruokanen: SAARNA HELSINGIN TUOMASMESSUSSA 26.11.2017 Tuomiosunnuntai Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään saarnani ei ole Raamatun yksittäisen tekstin selitystä, vaan se on temaattinen

Lisätiedot

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi?

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi? UE2 kurssin kertaus Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Voit tehdä itsellesi aikajanan samalla, kun kertaat. Se helpottaa tapahtumien hahmottamista. I Antiikin aika 1. Kristinuskon synty Milloin, missä ja miten

Lisätiedot

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015

Rakkaus ja suvaitsevaisuus. Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus ja suvaitsevaisuus Pentti Tuominen 27.9.2015 Rakkaus Suvaitsevaisuus Gnostilainen etiikka Hyvän ja pahan problematiikka Elämän tarkoituksen mysteeri Rakkaus Rakkauden nelijako (Platon): Storge

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com

Lisätiedot

Eettisten ohjeiden tausta

Eettisten ohjeiden tausta Eettisten ohjeiden tausta-aineisto Kirkkojärjestyksen 5:6 mukainen pappislupaus: Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Kristityt eivät palvoneet Rooman jumalia ja heitä syytettiin myös Rooman palosta.

Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Kristityt eivät palvoneet Rooman jumalia ja heitä syytettiin myös Rooman palosta. KIRKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY Kastetut kristityt kokoontuivat koteihin ehtoollisen viettoa varten. Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Paavali ja monet muut levittivät Jumalan sanaa Rooman

Lisätiedot

KRISTINUSKON HISTORIA

KRISTINUSKON HISTORIA KRISTINUSKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Helluntaina Pyhä Henki antoi opetuslapsille rohkeuden. Pietari

Lisätiedot