Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E

Transkriptio

1 Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E

2 David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta) saivat Kantin varpailleen. Vaikka hän samaistuikin Humen kritiikkiin syyn ja seurauksen yhteenliittämisestä empirisin keinoin, näki hän että Hume oli jättänyt asian tarkastelun puolitiehen ja turvautunut pakokeinona skeptisismiin. Siinä missä Hume halusi lopettaa koko metafysiikan, Kant halusi osoittaa että metafysiikalla on edellytykset toimia validina tieteenä. Kant lähti rajaamaan metafysiikkaa sen lähteistä, painottaen että puhtaan metafyysistä tietoa ei saa koskaan johtaa kokemuksesta. Metafysiikan pohjana on tieto a priori, eli puhtaasta ymmärryksestä ja puhtaasta järjestä lähtevä tieto joka on tietoa ennen kokemusta. Tämän lisäksi metafyysisen tiedon tulee sisältää ainoastaan a priorisia arvostelmia, sillä kokemukseen pohjautuvien arvostelmien teko a priorisesta tiedosta johtaa johtopäätöksiin a posteriori, mikä taas on tietoa empiirisestä maailmasta. Nämä arvostelmat, riippumatta niiden alkuperästä tai loogisesta muodosta, Kant jakoi analyyttisiin ja synteettisiin arvostelmiin sen perusteella miten ne eroavat lopputulemansa suhteen. Analyyttiset, selvittävät arvostelmat eivät lisää mitään tiedon sisältöön. Esimerkiksi lauseessa Kaikki kappaleet ovat ulottuvaisia kappaleen käsite pitää jo sisällään tiedon siitä että se on ulottuvainen, eikä se lisää mitään kappaleen käsitteeseen. Sen sijaan synteettiset arvostelmat ovat luonteeltaan laajentavia, ja esimerkiksi lause Jotkut kappaleet ovat raskaita sisältää predikaatissa raskaita tietoa joka ei jo valmiiksi sisälly kappaleen käsitteeseen. Tämän lisäksi Kant esittää, että kaikki analyyttiset lauseet ovat luonteeltaan tietoa a priori huolimatta siitä olivatko niiden aineksen tarjoavat käsitteet empiirisiä tai eivät. Koska analyyttisen arvostelman määritelmässä edellä todettiin että arvostelman predikaatti on aina etukäteen ajateltu subjektin käsitteessä (esim. ulottuvaisuus sisältyy kappaleen käsitteeseen), niin analyyttinen lause joka sisältäisi muuta kokemusta kuin siihen sisältyvät käsitteet joutuisi ristiriitaan. Esimerkkinä tästä lause Taivas on sininen on analyyttinen lause a priori vaikka sen käsitteet ovat empiirisiä, sillä omatakseen tämän tiedon tarvitsee vain sellaisen käsitteen taivaasta johon sisältyy että se on sininen. Lause vain purkaa tämän käsitteen osiinsa, eikä sen ulkopuolista kokemusta tarvitse huomioida. Synteettisten arvostelmien Kant näkee vaativan ristiriidan periaatteen lisäksi muuta tukea. Hän toteaa: *Synteettisille arvostelmille a priori ja a posteriori+ on kuitenkin yhteistä, etteivät ne milloinkaan voi syntyä pelkästään analyysin perusperiaatteen eli ristiriidan lain pohjalta; ne vaativat vielä aivan toistakin prinsiippiä, vaikka ne onkin aina johdettava perusperiaattesta oli se mikä tahansa ristiriidan lakia noudattaen. (Prolegomena, s.54)

3 Kokemusarvostelmien eli arvostelmien a posteriori Kant toteaa olevan aina synteettisiä. Hänen mukaansa olisi järjetöntä perustaa analyyttinen arvostelma kokemukselle koska siihen ei ristiriidan lain vuoksi tarvita mitään kokemuksen antamaa todistusta. Kuten edellä osoitettiin, kaikki analyyttisen arvostelman edellytykset sisältyvät siinä tutkittavaan käsitteeseen josta sitten vain poimitaan predikaatti ristiriidan lain mukaisesti. Analyyttisten arvostelmien voisikin ajatella toimivan käsitteiden rakennuspalikoina, eikä yhden palasen osoittamiseen rakennelmasta tarvita mitään ulkopuolista. Mielenkiintoisin, ja samalla Kantin näkökulmasta olennaisin arvostelmien joukko ovat synteettiset arvostelmat a priori. Ainoastaan näiden avulla voidaan paljastaa uutta tietoa joka on universaalisti ja kokemuksesta riippumatta välttämättä totta. Toisin kuin edeltäjänsä, Kant näki että a prioriset synteettiset lauseet eivät ainoastaan ole mahdollisia, vaan että ne muodostavat pohjan suurelle osalle nykytieteistä. Hän otaksui että aritmetiikka ja geometria käyttävät tämänkaltaisia arvostelmia ja että luonnontieteet tukeutuvat niiden voimaan selittää ja ennakoida ilmiöitä. Tästä johtuen myös metafysiikan jos sitä edes on olemassa tulisi tukeutua näihin väittämiin voidakseen tuottaa uskottavaa tieteellistä tietoa. Juuri tässä johtopäätöksessä Kant poikkeaa Humen viitoittamalta tieltä Humen mukaan puhdas matematiikka sisältää ainoastaan analyyttisiä väittämiä ja metafysiikka taas synteettisiä a priori (Prolegomena, s.62). Kantin näkökulma on, että meidän ei tarvitse erikseen todistaa a priorisen synteettisen tiedon olemassaoloa, sillä puhtaassa matematiikassa ja puhtaassa luonnontieteessä esitetään sellaisia väittämiä jotka ovat ehdottoman varmoja pelkän järjen käytön pohjalta. Ei siis pidä kysyä onko olemassa synteettistä tietoa a priori, vaan pikemminkin miten se on mahdollista. Kant kutsuu tätä transsendentaaliseksi pääkysymykseksi ja jakaa sen neljään osaan: 1. Miten puhdas matematiikka on mahdollista? 2. Miten puhdas luonnontiede on mahdollista? 3. Miten metafysiikka ylipäätään on mahdollista? 4. Miten metafysiikka tieteenä on mahdollista? Matemaattisten arvostelmien Kant toteaa olevan aina synteettisiä arvostelmia a priori, sillä puhtaan matematiikan käsitteeseen sisältyy että se ei sisällä empiiristä tietoa. Sen, miksi matemaattiset arvostelmat ovat synteettisiä eivätkä analyyttisiä, hän todistaa sillä että aritmeettisessa lauseessa tekijöiden analyysi ei voi mitenkään johtaa lopputulokseen. Voit analysoida lausetta = 12 eli viiden ja seitsemän yhdistämistä loputtomiin, ja huomata että näiden käsitteiden yhdistäminen ei ota

4 mitenkään kantaa siihen mikä olisi lopputuleman käsite eli 12. Viiden ja seitsemän yhdistelmä käsitteenä ei siis sisällä kahdentoista käsitettä samalla tavalla kuin kappaleen käsite ei aiemmassa esimerkissä sisältänyt tietoa siitä että se on raskas. Lauseen on siis oltava synteettinen. Puhtaan matematiikan luonteen tutkinnassa vastaan tulee kuitenkin ongelma, sillä kuinka voidaan ylipäätänsä havannoida mitään a priori? Kantin ratkaisu tähän on, että emme voikaan tiedostaa olioita sinänsä vaan ainoastaan ilmentymiä niistä. Platonin ideaoppi nostaa päätään, ja Kant jatkaakin että ainoat ilmentymät tai ilmiöt mitä voimme olioista saada ovat sellaisia jotka aistimme sallivat. Mutta eikö tämä tarkoita että emme voi saada olioista a priorista tietoa? Kant väittää että voimme havainnoida olioita a priori aistimellisen havainnoinnin muodon kuten esimerkiksi ajan tai avaruuden kautta. Kantin mukaan geometrian perustana onkin avaruuden puhdas havainnointi, ja aritmetiikka taas tuottaa lukukäsitteensä lisäämällä perättäisesti yksikköjä toisiinsa ajassa....sillä kun jättää kappaleiden ja niiden muutosten (liikkeen) empiirisistä havainnoinneista pois kaiken empiirisen, nimittäin aistimukseen kuuluvan, jäävät avaruus ja aika vielä jäljelle. Ne ovat siis puhtaita havainnointeja, jotka ovat näiden empiiristen havaintojen pohjana a priori, eikä niitä näin ollen koskaan voi jättää pois. (Prolegomena, s. 79) Tähän asti Kantin ajatuksia on lueskellut nöyrän hiljaisesti teoriat ovat olleet niin johdonmukaisia ja mutkattomia että niihin on ollut vaikea ottaa kantaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessaan todella sisäistää että teksti on toista sataa vuotta vanhaa. Ajan ja avaruuden erottaminen empiriasta suorastaan uhkuu tuolloin moderneja Newtonilaisia näkemyksiä luonnontieteistä. Vaikka Kant itse asettuukin rationalistien ja empiristien välimaastoon toteamalla, että aika ja avaruus ovat absoluuttisia mutta että niitä ei yksilöiden näkökulmasta voida pitää abstrakteina tai yleisiä käsitteinä, vaan pikemminkin aistimaailman formaalisina periaatteina (Prolegomena, s. 10), ovat hänen ajatuksensa silti hieman ristiriidassa modernin fysiikan kanssa, jossa sekä aika että avaruus ovat suhteellisia ja siten empirian alaisia. Vaikka Kant korostaakin subjektin aktiivisuutta tiedostusprosessissa hänen mielestään ajan ja avaruuden ideat eivät ole mitään objektiivista tai reaalista, vaan subjektiivisia mutta ihmistajunnan luonteen vuoksi välttämättömiä aistihavaintojen järjestämisen tapoja asettaa hän ne silti absoluuttisiksi (kts. esim. sitaatti yllä), kun taas esimerkiksi Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan aika on aina riippuvainen havaitsijasta. Tällöin aika ei voi toimia empiiristen havaintojen pohjana kuten klassisessa fysiikassa, ja kuten Kantin systeemi edellyttää.

5 Vaikka Einsteinin teoriat ottaisikin totuutena, tämä ristiriita on siltikin vain pieni kauneusvirhe muuten niin loistokkaassa ajatteluketjussa. Ristiriitahan vain osoittaa, että Kantin vastaus kysymykseen Miten puhdas matematiikka on mahdollista? on väärin, ja metafysiikan juurien etsintä voi jatkua. Matematiikkahan kuitenkin toimii syystä tai toisesta, ja Kantin todistukset matematiikan a priorisesta luonteesta ja synteettisyydestä ovat mielestäni uskottavia. Tällöin voimme edelleen sivuuttaa kysymykset a priorisen synteettisen tiedon olemassaolosta ja kysyä edelleen miten sen olemassaolo on mahdollista, ja onko sen avulla mahdollista luoda pohja metafysiikalle tieteenä.