Ehdotus linnuston monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden huomioinnista maakuntakaavan tarkistuksessa
|
|
- Jarno Keskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ehdotus linnuston monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden huomioinnista maakuntakaavan tarkistuksessa Keski- Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry. 1. Johdanto Keski- Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ja Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys on kutsuttu mukaan Keski- Suomessa käynnistettyyn maakuntakaavan tarkistukseen. Tarkistuksen jälkeinen uusi kaava kumoaa entisen maakuntakaavan ja vaihemaakuntakaavat, mistä johtuen sen merkitys on huomattava. Yhdistykset esittävät huolensa maakuntakaavan tarkistuksen painotuksista, joissa ei ole mukana yhtenä selkeänä tavoitteena luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen Keski- Suomen alueella. Asian tärkeys on kuitenkin tunnistettu jo maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa, jossa todetaan: Keski- Suomen suurimpia ympäristönsuojelullisia haasteita ovat ilmastonmuutokseen vaikuttavien päästöjen hallinta, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, vesistöjen rehevöityminen sekä kulttuuriympäristön arvokkaimpien osien säilyttämisen turvaaminen. Suomen Ympäristökeskuksen julkaisu Ympäristön tila Suomessa 2013 (Putkuri ym. 2013) ja Keski- Suomen ELY- keskuksen julkaisu Ympäristön tila Keski- Suomessa 2013 (Keski- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2013) nostavat molemmat monimuotoisuuden köyhtymisen keskeiseksi ympäristöongelmaksi. Biotalouden tehostamistavoitteista johtuen monimuotoisuuden tila maakunnassa on vaarassa edelleen heikentyä. Tehostamisen vastapainoksi tarvitaan selkeitä strategisia suunnitelmia ja myös aluevarauksia monimuotoisuuden turvaamiseksi. Vain näin voidaan täyttää Suomen kansainväliset sitoumukset. Tässä kannanotossa luodaan katsaus maakuntakaavoitusta säätelevään säännöstöön ja nostetaan esille ne kokonaisuudet, jotka velvoittavat luonnon monimuotoisuuden huomiointiin. Lisäksi nostetaan esille linnuston monimuotoisuuden viimeaikainen huolestuttava kehitys Suomessa ja Keski- Suomessa. Kannanotto painottuu linnustoon, mutta on esimerkiksi soiden osalta yleistettävissä muuhunkin lajistoon.
2 Lopuksi tehdään perusteellisiin selvityksiin nojaava esitys uusien luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden nostamisesta osaksi maakuntakaavaa ja hahmotellaan niiden osalta mahdollisia kaavamääräyksiä. Toteutuessaan ehdotetut uudet alueet yhdessä vanhan suojelualueverkoston kanssa muodostavat osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainitun maakunnallisesti tärkeän tulevaisuuteen suuntautuvan toiminnallisen kokonaisuuden. Esitys on maankäytön suunnittelun keinoin toteutettavissa oleva ja edistää merkittävällä tavalla valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Elinvoimaisten maatalousalueiden, arvokkaiden lintuvesien ja soiden suojelu profiloi oivalla tavalla Keski- Suomea luonnostaan huolehtivana maakuntana ja on omalta osaltaan edistämässä luonnon virkistyskäytölle asetettujen tavoitteiden toteutumista. 2. Suunnittelun lähtökohdat maankäyttö- ja rakennuslain mukaan Maakuntakaavan tarkistuksen lähtökohdat on tiivistetty sen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Siinä todetaan: Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Lain 28 määrittelee maakuntakaavan sisältö- vaatimukset. Niiden mukaan maakuntakaavaa laadittaessa on otettava huomioon valtakunnalliset alueiden- käyttötavoitteet. Myös luonnonsuojelulain (1096/1996) 7 ja 77 :ssä tarkoitettujen luonnonsuojeluohjelmien ja - päätösten sekä 32 :ssä tarkoitettua maisema- aluetta koskevien perustamispäätösten tulee olla ohjeena kaavaa laadittaessa. Lisäksi on erityistä huomiota kiinnitettävä: Maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen Alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen Ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin Vesi- ja maa- ainesvarojen kestävään käyttöön Maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin Maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyteen Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan luonnonsuojeluun, luontoarvoihin ja ekologiseen kestävyyteen liittyviin kysymyksin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Määräyksiä selvityksistä täsmennetään maankäyttö- ja rakennusasetuksessa, jossa todetaan: Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 9 :ssä tarkoitettuja kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: Ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön
3 Maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon Kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin Alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen Kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön Näiden määräysten valossa on selvää, että kaavan valmistelussa on syytä huomioida alueella tehdyt luonnon monimuotoisuuteen liittyvät selvitykset. Tässä vaiheessa ainoana esitetty sinänsä tärkeä selvitys hiljaisista alueista ei kerro mitään luonnon monimuotoisuuden tilasta tai sen kehityksestä. Kaavan tavoitteiden mukaisen biotalouden tehostamisen vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle ei tällä hetkellä ole myöskään asianmukaisesti arvioitu. Keski- Suomen alueelta on olemassa Keski- Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen, Suomenselän Lintutieteellisen Yhdistyksen, BirdLife Suomen ja Keski- Suomen Liiton yhteistyössä valmistelema selvitys maakunnallisesti tärkeistä lintualueista (Pihlaja 2013). Tämä selvitys on syytä liittää kaavaselvityksien osaksi. Toinen merkittävä selvitys on soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi (Alanen & Aapala 2015). Keskeisenä indikaattorina monimuotoisuuden tilasta voidaan pitää myös juuri julkaistua lintujen päivitettyä valtakunnallista uhanalaisuusarviointia (Tiainen ym. 2016) ja samassa yhteydessä julkaistua alueellista uhanalaisuusarviointia. 3. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa nostetaan esille valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joista todetaan seuraavaa: Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla (VAT) linjataan maamme alueiden käyttöä pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteiden tarkoituksena on vastata niihin ongelmiin, joita asettavat alueidenkäytölle mm. ilmastonmuutos, muuttoliike, yhdyskuntarakenteen hajautuminen, elinympäristön laatuvaatimukset, luonnon- ja rakennusperinnön säilyminen ja yhteysverkkojen toimivuus. Valtioneuvoston tarkistamat tavoitteet tulivat voimaan Valtioneuvoston päätöksessä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista todetaan: Alueidenkäytön suunnittelulle on maankäyttö- ja rakennuslailla määritelty erityislakeja kokonaisvaltaisemmat tavoitteet. Lain 5 :ssä alueidenkäytön suunnittelun tavoitteeksi on asetettu mm. luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilyminen, kulttuuriarvojen vaaliminen, ympäristönsuojelu ja ympäristöhaittojen ehkäiseminen sekä luonnonvarojen säästeliäs käyttö. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tulee tukea ja edistää laissa määriteltyjen alueidenkäytön suunnittelun tavoitteiden saavuttamista. Edellä mainittujen ympäristötavoitteiden edistäminen kuuluu näin ollen myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden piiriin. Vaikka varsinaiset suojelutehtävät hoidetaan erityislakien nojalla, tulee suojelutavoitteiden toteutumista edistää ja tukea myös alueidenkäytön ja sen suunnittelun keinoin. Alueidenkäytön suunnittelu on luonteeltaan kokonaisvaltaista ja eri intressejä yhteen sovittavaa toimintaa, jossa tunnistetaan toiminnalliset tarpeet ja sovitetaan ne ympäristön vaatimuksiin. Tämä edesauttaa ympäristöllisten näkökohtien riittävän laaja- alaista tarkastelua ja varhaista huomioon ottamista alueidenkäytön suunnittelussa ennen hankekohtaisia ratkaisuja ja erityislakien mukaisia menettelyjä.
4 Tavoitteet korostavat alueiden käytön suunnittelun, kuten maakuntakaavoituksen roolia ympäristöllisten näkökohtien huomioinnissa jo erilaisia konkreettisia hankkeita edeltävässä vaiheessa. Tämä tavoite ei voi toteutua ilman selkeitä maakuntakaavassa osoitettuja aluevarauksia. Hyvin merkittävää on se, että tavoitteissa yhdistetään alueidenkäytön keinot Suomen kansainvälisten sitoumuksien täyttämiseen: Vaikka alueidenkäyttöä koskeva päätöksenteko on täysin kansallista, vaikuttavat siihen kansallisen tavoitteenasettelun lisäksi kansainväliset sopimukset. Suomi on sitoutunut lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joiden velvoitteiden toteuttaminen edellyttää myös alueidenkäytön keinojen käyttöä. Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (SopS 78/1994) tavoitteena on maapallon ekosysteemien, eläin- ja kasvilajien sekä niiden sisältämien perintötekijöiden monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö. Sopimuksen mukaan monimuotoisuus tulisi kytkeä osaksi yhteiskunnan eri sektoreiden sisäisiä ja niiden välisiä suunnitelmia ja toimintaperiaatteita. Sopimus laajentaa suojelun myös perinteisen luonnonsuojelun ulkopuolelle. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa painotetaan luonnon monimuotoisuutta osana eri maankäyttötarpeita kokonaisvaltaisesti yhteen sovittavaa alueidenkäytön suunnittelua. Tärkeää on kiinnittää huomiota vihervyöhykkeiden ja monipuolisten luonnonympäristöjen riittävyyteen yhdyskuntien kehittämisessä, ekologisten käytävien tarpeeseen sekä ekologisesti merkittävien ja yhtenäisten luonnonalueiden säilymiseen yhtenäisenä. Maakuntakaavan kannalta keskeisiä kohtia biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa ovat sitoumukset: sisällyttää biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö mahdollisuuksiensa mukaan ja soveltuvin osin yhteiskunnan eri sektoreiden sisäisiin ja niiden välisiin suunnitelmiin, ohjelmiin ja toimintaperiaatteisiin. perustaa suojelualueiden tai muiden erityistoimia vaativien alueiden järjestelmä biologisen monimuotoisuuden suojelemiseksi Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi , luonnon puolesta ihmisen hyväksi toteaa lisäksi seuraavaa: Suomi on myös sitoutunut näiden päätavoitteiden entistä tehokkaampaan toimeenpanoon tarkoituksena pysäyttää vuoteen 2020 mennessä biologisen monimuotoisuuden häviäminen maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja kansallisesti. Jotta tähän tavoitteeseen voidaan päästä, edellyttää se selkeitä toimia kaikilla alueiden käytön suunnittelun tasoilla, myös ja etenkin maakuntakaavoituksessa. Paras keino tähän on osoittaa monimuotoisuudelle tärkeät alueet ja määritellä niille monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvittavat kaavamääräykset. Monimuotoisuuden säilyttämisessä korostuvat suuren mittakaavan kysymykset monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden verkottumisesta ja niiden kokonaispinta- alan riittävyydestä. Alueiden käytön suunnittelun näkökulmasta ainoastaan maakuntakaava on riittävän laaja- alainen näiden näkökohtien huomiointiin. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat muodostavat valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa oman kokonaisuuden. Siinä asetetaan seuraavat tavoitteet:
5 Yleiset tavoitteet Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Erityistavoitteet Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon vesi- ja rantaluonnon suojelun tai virkistyskäytön kannalta erityistä suojelua vaativat vesistöt. Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma- asutus on mitoitettava siten, että turvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden ranta- alueiden säilyminen sekä loma- asutuksen viihtyisyys. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valuma- alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset. Erityisiä vaatimuksia asetetaan vesi- ja suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Tavoitteet koskevat joko kaikkia kaavoituksen tasoja tai vain maakuntakaavoitusta. Soiden monimuotoisuuden säilyttämistavoitteen kannalta korostuu merkitykseltään soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Velvoite tämän tavoitteen toteuttamisesta koskee suoraan maakuntakaavaa. Tavoitteiden ympäristö- ja muut vaikutuksina esitetään: Tavoitteet edistävät arvokkaiden luontoalueiden, laajojen yhtenäisten luonnonalueiden ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä etenkin taajamien ulkopuolisilla alueilla. Hyvin tärkeä on osio tavoitteiden toteuttamisesta ja seurannasta. Siinä korostetaan maakuntakaavan aluevarausten merkitystä koko suunnittelujärjestelmän toimivuuden ja alueidenkäyttötavoitteiden toteutumisen kannalta. Siellä todetaan näin: Maakunnan suunnittelu, erityisesti maakuntakaavoitus on ensisijainen suunnittelumuoto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden konkretisoinnissa. Tavoitteiden luonteen ja alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän toimivuuden sekä valtion ympäristöhallinnon tehokkaan ohjauksen kannalta on tarkoituksenmukaista, että tavoitteet täsmentyvät pääosin jo maakuntatasolla alueidenkäytön suunnitteluperiaatteiksi ja aluevarauksiksi. Tämän jälkeen ne vaikuttavat maakuntakaavan ohjausvaikutuksen kautta kuntien alueidenkäytön suunnitteluun.
6 4. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/ey luonnonvaraisten lintujen suojelusta Myös EU:n lintudirektiivi on huomioitava monimuotoisuuteen vaikuttavissa suunnitelmissa. Se määrittelee jäsenvaltioiden velvoitteista seuraavasti: 1. Artikla 1) Tämä direktiivi koskee kaikkien luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluvalla alueella, johon perustamissopimusta sovelletaan. Sen tavoitteena on näiden lajien suojelu, hoitaminen ja sääntely, ja se antaa säännökset niiden hyödyntämisestä. 2) Tätä direktiiviä sovelletaan lintuihin ja niiden muniin, pesiin ja elinympäristöihin. 2. Artikla Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon. 3. artikla 1) Ottaen huomioon 2 artiklassa mainitut vaatimukset jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien elinympäristöjen riittävän moninaisuuden ja laajuuden säilyttämiseksi, ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi ennalleen. 2) Biotooppien ja elinympäristöjen säilyttämiseen, ylläpitämiseen ja ennalleen saattamiseen sisältyvät ensisijaisesti seuraavat toimenpiteet: suojelualueiden muodostaminen suojelualueiden sisä- ja ulkopuolella sijaitsevien elinympäristöjen ylläpitäminen ja hoito ekologisten tarpeiden mukaisesti 4. artikla 1) Tämän direktiivin liitteessä I mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella. 2) Jäsenvaltioiden on toteutettava vastaavat toimenpiteet sellaisten säännöllisesti esiintyvien muuttavien lajien osalta, joita ei luetella liitteessä I, ottaen huomioon niiden suojelun tarve sillä maantieteellisellä vesi- ja maa- alueella, johon tätä direktiiviä sovelletaan, kun kyseessä ovat niiden muuttoreittien varrella sijaitsevat pesimä-, sulkasato- ja talvehtimisalueet ja levähdyspaikat. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden on kiinnitettävä erityistä huomiota kosteikkojen ja erityisesti kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen suojeluun. Viimeaikaisen uhanalaisuuskehityksen valossa on selvää, että artiklassa 2 mainittuja kaikkia tarvittavia toimenpiteitä on tarpeen tehostaa. Lintudirektiivin liitteessä 1 mainitut Keski- Suomessa merkittävässä määrin esiintyvät lajit ovat: Kaakkuri Gavia stellata
7 Kuikka Gavia arctica Mustakurkku- uikku Podiceps auritus Kaulushaikara Botaurus stellaris Laulujoutsen Cygnus cygnus Uivelo Mergus albellus Mehiläishaukka Pernis apivorus Ruskosuohaukka Circus aeruginosus Sinisuohaukka Circus cyaneus Maakotka Aquila chrysateos Kalasääski Pandion haliaetus Ampuhaukka Falco columbarius Pyy Bonasa bonasia Teeri Tetrao tetrix Metso Tetrao urogallus Luhtahuitti Porzana porzana Ruisrääkkä Crex crex Kurki Grus grus Kapustarinta Pluvialis apricaria Suokukko Philomachus pugnax Heinäkurppa Gallinago media Liro Tringa glareola Pikkulokki Larus minutus Kalatiira Sterna hirundo Huuhkaja Bubo bubo Hiiripöllö Surnia ulula Varpuspöllö Glaucidium passerinum Lapinpöllö Strix nebulosa Viirupöllö Strix uralensis Suopöllö Asio flammeus Helmipöllö Aegolius funereus Kehrääjä Caprimulgus europaeus Harmaapäätikka Picus canus Palokärki Dryocopus martius Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos Pohjantikka Picoides tridactylus Kangaskiuru Lullula arborea Pikkusieppo Ficedula parva Pikkulepinkäinen Lanius collurio Peltosirkku Emberiza hortulana Suojelutilanteeltaan valtakunnallisesti tai jossain Keski- Suomen alueella alueellisesti uhanalaiset lajit on lihavoitu. Silmälläpidettävät lajit on esitetty sinisellä. Uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien osuus on huomattava. 4. Monimuotoisuuden kehitys Liitteessä 1 esitetään tammikuussa 2016 julkaistu uusi lintujen uhanalaisuusluokitus niiden lajien osalta, jotka esiintyvät Keski- Suomessa merkittävässä määrin joko pesimälajeina, läpimuuttajina tai molempina (Taulukko 1). Taulukossa on merkitty punaisella tilaltaan vuoden 2010 arviointiin nähden heikentyneet lajit, jotka ovat enemmistönä.
8 Huomio kiinnittyy etenkin rehevien järvien ja lampien lajiston äärimmäisen huolestuttavaan kannankehitykseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Käännettä parempaan ei ole tapahtunut arviointien välillä vaan tilanne on entisestään pahentunut. Metsälajiston osalta on huomioitavaa useiden varttuneiden metsien lajien heikkenevä tila. Ahdingossa ovat esimerkiksi pesäpaikkansa suhteen vaateliaat päiväpetolinnut. Ennen yleisten valtalajien kuten hömötiaisen, töyhtötiaisen ja punatulkun voimakas väheneminen kertoo osin hallitsemattomista muutoksista metsien rakenteessa ja mahdollisen sukupuuttovelan realisoitumisesta. Liitteessä 1 on myös esitettynä maakuntakaavan vaikutusalueen alueellisesti uhanalainen lintulajisto (Taulukko 2). Tässä listauksessa painottuu suolajisto, mikä kertoo maakunnan soiden ahdingosta ja käyttöhistoriasta. Monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen vaatii tehostettuja toimia. Maakuntakaavan tarkistus tarjoaa siihen mahdollisuuden. Vain maakuntatason ohjauksella voidaan varmistua riittävän laajan ja kattavan suojeltujen elinympäristöjen kokonaisuuden muodostumisesta Keski- Suomen alueelle. Suojelualueiden ja muiden monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden keskinäistä kytkeytyneisyyttä ja verkottumista voidaan niin ikään arvioida tehokkaasti vasta maakuntatasolla, mistä johtuen perusteet alemman tason kaavoissa tehtäville varauksille on esitettävä jo maakuntakaavassa. Tähän ohjaavat myös valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. 5. Vahvistettujen maakuntakaavojen suojelualuevaraukset Soiden suojelun kannalta on keskeisen tärkeää, että maakuntakaavan ja 3. vaihemaakuntakaavan kaikki soita koskevat suojelualuevaraukset ja luontoarvoja sisältävien soiden kaavamääräykset siirretään tarkistuksessa uuteen kaavaan sellaisenaan. Muiden suojelualuevarausten osalta osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan: Seuranta osoittaa, että kaava ei ole kaikilta osin ohjannut kehitystä haluttuun suuntaan. Tällaisia merkintöjä ovat olleet pienet maakunnalliset suojelualueet. Lainauksen ensimmäinen lause voidaan myös kääntää toisin päin muotoon kaava on merkittävässä määrin ohjannut suojelualueiksi varattujen alueiden kehitystä haluttuun suuntaan. Maakuntakaavan vielä toteutumattomien aluevarausten merkityksestä yleiskaavoituksessa on lukuisia esimerkkejä. Yhdeksi tarkistusprosessin tavoitteeksi mainitaan: Maakunnallisten suojelualueiden tarkistus On selvää, että edellä esitetyn monimuotoisuuden kehityksen valossa maakuntakaavan suojelualuevarauksia ei tule vähentää. Vakiintuneet suojelualuevaraukset ovat niiden pitkäaikaisuuden johdosta yleensä yleisesti hyväksyttyjä, eikä niihin liity merkittäviä kiistanalaisuuksia. Jos kohteita poistetaan, tälle tulee olla erityisen painavat perusteet. Poistamiseen johtaneet syyt tulee eritellä kohdekohtaisesti. Pikemminkin tilanteessa, jossa suuri määrä lajistoa ahdingossa, tarkistustavoite on tulkittava tarpeeksi lisätä maakunnallista suojelua. Myös maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa todetaan: Metsokohteista ja maakuntakaavan uusista soidensuojelualueista huolimatta nykyinen luonnonsuojeluverkosto ei ole riittävän laaja maakunnan kaikkien luontotyyppien ja eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseksi.
9 Luontoarvot ovat luonteeltaan pääosin staattisia ja hitaasti kehittyviä, hoidettuina pysyviä ja useimmiten tiukasti paikkaan sidottuja. Tästä johtuen myös uudenlaisessa, strategisuuteen pyrkivässä kaavoituksessa, luonnon monimuotoisuuden ydinalueiden turvaamisen on edelleen perustuttava aluevarauksiin. 6. Esitys uusista aluevarauksista ja kaavamääräyksistä Yhdistykset ehdottavat, että linnuston ja luonnon yleisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseksi otetaan käyttöön joukko uusia maakuntakaavan aluevarauksia, joille määritellään soveltuvat kaavamääräykset. Lähtökohtana on monimuotoisuuden suojelun toteuttaminen siten, että siitä ei koidu kohtuutonta haittaa aluevarausten alueen maanomistajille. Tavoite on, että kaavamääräysten perusteella näille alueille myös kohdennetaan elinympäristöjen kunnostukseen ja hoitoon tarkoitettuja määrärahoja. Esitetyt alueet pohjautuvat tehtyihin selvityksiin maakunnallisesti tärkeistä lintualueista (MAALI) ja valtakunnallisesti merkittävistä soidensuojelun täydennyskohteista. MAALI- kohteiden kuvaukset löytyvät julkaisuista Keski- Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet (Pihlaja 2013) ja Suomenselän maakunnallisesti arvokkaat lintualueet (Aalto 2013). 6.1 Monimuotoisuudelle tärkeät kosteikot ja lintuvedet Reagointi vesi- ja kosteikkolinnuston kannankehitykseen vaatii monia toimia, joista maakuntakaavan osalle jää tämän lajiston suojelutilanteen parantamisen kannalta tärkeimpien vielä suojelemattomien alueiden osoittaminen. Kosteikot ja lintuvedet ovat luontomatkailun ja virkistyskäytön kannalta merkittäviä, ja useammilla nyt esitettävillä alueilla on vilkkaassa käytössä oleva lintutorni. Monimuotoisuuden säilyminen on virkistyskäytön jatkumisen edellytys, joten esitys on linjassa maakuntakaavan tarkistuksen matkailuun ja virkistykseen asetettujen tavoitteiden kanssa. Seuraavassa esitetään ehdotetut aluevaraukset ja niille alustavasti ehdotettavat kaavamerkinnät. Kaavamerkintä: Uhanalaisen vesilinnuston tärkeä pesimä- ja levähdysalue Ehdotetut kohteet: Ahveninen Hankasalmi/Laukaa Alanen (Vehniä) Laukaa Elämäisjoki Pihtipudas Hetejärvet Petäjävesi Hiukkaanlahti ja Hepojärvi Jämsä Hujakko ja Pohjoislahti Äänekoski Humppi Karstula Kuorejärvi Saarijärvi Lautajärvi Saarijärvi Naistenjärvi Viitasaari Niemisjärvi Hankasalmi Pirtti- Herttu Hankasalmi Riiho (lintuvedet) Keuruu Rutalahti Kivijärvi Suonteen Vallasjokisuu- Levälahti- Lahdisto* Joutsa Säpöslahti* Joutsa Vuontee (vesialue) Laukaa * Rajausehdotukset liitteenä 3.
10 Kaavamääräys: Alueella ei saa ryhtyä sellaisiin toimiin, jotka vaarantavat alueen linnustollisen monimuotoisuuden. Alueet tulee huomioida ympäristön hoitoon tarkoitettujen määrärahojen kohdentamisessa. 6.2 Monimuotoisuudelle tärkeät viljelysalueet Joillain Keski- Suomen peltoalueilla on huomattavaa merkitystä muuttolinnuston levähdysalueina. Lajien suojelussa on tärkeää huomioida kaikki niiden käyttämät elinympäristöt ja muuttolintujen osalta hyvien levähdysalueiden merkitys on korostunut. Esitettävät alueet on tunnistettu maakunnallisesti tärkeitä lintualueita määritettäessä. Tässä esitetyt alueet ja kaavamääräykset ovat yhteneväiset valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteiden kanssa, joissa todetaan: Ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön. Laajat peltoalueet ovat myös viljelysmailla pesivän lajiston kannalta korostetun tärkeitä. Alueisiin liittyy myös merkittäviä maisemallisia arvoja. Kaavamerkintä: Muuttolinnuston levähdysalueena tärkeä viljelysalue ja peltolinnuston pesimäalue. Ehdotetut kohteet: Alhojärven alue Jämsä Kangaskylän pellot Laukaa Kortteinen Pihtipudas Kuukasojanaukean alue Jyväskylä Kääpälän pellot Jämsä Liimattala Äänekoski Piesalankylän alue Petäjävesi Puhakan pellot Laukaa Riiho (peltoala) Keuruu Satosuo Saarijärvi Vuontee (peltoala) Laukaa Kaavamääräys: Alueilla tulee edistää kestävän maatalouden harjoittamista. Alueelle ei tule osoittaa muuta kuin maatalouden harjoittamiseen liittyvää rakentamista. Alueet tulee huomioida ympäristön hoitoon tarkoitettujen määrärahojen kohdentamisessa. 6.3 Esitettyjen toimien vaikuttavuusarviointi Ehdotusten mukaisesti toteutettuna uudet aluevaraukset helpottavat alueiden käytön suunnittelua alemmilla tasoilla ja tuottavat siten yhteiskunnallisia säästöjä. Alueet on huomioitava maankäytön suunnittelussa joka tapauksessa. Alueilla on merkittävä ohjausvaikutus yleiskaavoitukseen ja niitä voidaan hyödyntää tehokkaasti ympäristön hoitoon tarkoitettujen määrärahojen kohdentamisessa. Näin parannetaan vähäisten määrärahojen vaikuttavuutta. Määräykset eivät olennaisesti muuta alueiden nykyistä käyttöä, mistä johtuen niiden hyväksyttävyys on korkea. Varauksesta voi olla hyötyä alueen toimijoille kohdennettujen tukitoimien muodossa.
11 Liitteessä 2 on esitetty linnustoon ja lintuhavaintoihin pohjautuva arvio toimien kohdentumisesta ja vaikuttavuudesta uhanalaisen kosteikkolajiston osalta. Vaikutuksia voidaan pitää merkittävinä ja joidenkin lajien osalta erittäin merkittävinä. 6.4 Monimuotoisuudelle tärkeät suoalueet Soiden lajiston uhanalaisuuskehitys asettaa suuria vaatimuksia suojeluasteen parantamiselle. Soiden käytöstä on linjattu, että turvetuotanto ohjataan ojitetuille ja luonnontilaltaan muuttuneille alueille. Uusien aluevarausten teko luonnontilaisina säilyneille alueille ei tässä yhteydessä muodosta kohtuutonta haittaa alueiden maanomistajille. Maakuntakaavan esitetään lisättävän soidensuojelun täydennystyöryhmän ehdotuksen perusteella huomattavaa maakunnallista merkitystä omaavat suot. Soidensuojelun täydennysohjelma on mainittu myös Keski- Suomen maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa. Soiden erittäin huonon tilanteen johdosta uudet alueet on pääosin merkittävä suojelualuevarauksina. Ehdotetut kohteet (Soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi - julkaisun mukaisesti): Heinälampi Heinä- Lemmetty Jussinräme Kaakkoneva Koiraneva- Konnunsalo- Niskalampi Koukonen Lakea- ahonsuo- Pöngänaho Latvasen eteläpuoliset suot Likastenlampi Marjasaarenneva Martinjärven itä- ja kaakkoispuoliset suot Mullikkasuo Nallinneva Orineva Pujosenneva- Suihkolanneva- Kella- ahonneva Rättisuo Sorvanen Teerineva Valkeasuo Mikäli merkintä suojelualueeksi ei ole mahdollista, esitetään otettavaksi käyttöön uusi kaavamerkintä. Kaavamerkintä: Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä suoalue Kaavamääräys: Alueille ei tule osoittaa niiden luontoarvoja vaarantavaa toimintaa. Alueet voidaan huomioida ympäristön hoitoon tarkoitettujen määrärahojen kohdentamisessa. 7. Metsien monimuotoisuus Metsälajiston monimuotoisuuden kehitys on ollut huolestuttava. Linnustossa se näkyy aiemmin yleisten lajien kuten hömö- ja töyhtötiaisen vähenemisenä ja nyt myös uhanalaistumisena. On syytä myös
12 huomioida, että esimerkiksi metson ja teeren siirto silmälläpidettävistä lajeista elinvoimaisiksi ei perustu lajien kantojen vahvistumiseen Keski- Suomen alueella. Etelä- Suomen metsien tulevan monimuotoisuuden turvaamisessa keskeisessä asemassa on ollut METSO- ohjelma ja sen rahoituksin perustetut määräaikaiset ja pysyvät suojelu- alueet. Koska tämä rahoitus on tällä hetkellä olennaisesti vähentynyt, täytyy metsien suojelutilannetta myös tarkastella uudestaan. Biotalouden ja puun korjuun tehostaminen Keski- Suomen alueella voi pahimmillaan syventää lajien ahdinkoa ja johtaa myös alueellisiin sukupuuttoihin. Tästä johtuen maakuntakaavankin tavoitteiden vaikutukset metsien monimuotoisuuteen tulisi arvioida uudelleen ja perusteellisesti. Maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa todetaan: Luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen voi aiheuttaa haitallisia ekologisia vaikutuksia, ellei luonnon monimuotoisuuteen sekä vesistövaikutuksiin kiinnitetä erityistä huomiota. Yhdistykset ehdottavat, että maakuntakaavan vaikutuksista metsien monimuotoisuuteen tehdään riittävän laajuinen selvitys. Selvityksessä tulee arvioida monimuotoisuuden nykytila ja sen kehittyminen erilaisissa metsien käytön strategioissa. Puun erilaisten poistumamäärien vaikutus metsien ikärakenteeseen Keski- Suomen alueella tulisi olla yksi tarkastelutaso. Huomiota tulee kiinnittää myös metsäpohjien ravinteisuuteen ja puulajisuhteisiin. Suurimmat uhkat kohdistuvat erityisesti rehevämmillä kasvupaikoilla kasvaviin metsiin. Karut metsäpohjat ovat jo melko hyvin edustettuina valtakunnallisessa suojelualueverkostossa. Keski- Suomen osalta voidaan esimerkiksi paikkatietoanalyysin avulla määritellä sellaiset seudulliset kokonaisuudet, joissa metsärakenne on vielä uhanalaistunutta lajistoa ylläpitävä. Näille alueille olisi syytä suunnitella toimivat työkalut, joilla ohjataan ja tuetaan kestävään metsänhoitoon ja vanhojen erirakenteisten metsien säilyttämiseen. Tässä suunnittelussa voidaan myös huomioida metsää raaka- aineena käyttävän teollisuuden sijoittuminen ja kulkuyhteydet. 8. Viitteet Aalto, A (2013): Suomenselän maakunnallisesti arvokkaat lintualueet Suomenselän lintutieteellinen yhdistys Alanen, A ym. (2015): Soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi Ympäristöministeriön raportteja 26 / 2015 Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimus (SopS 78/1994) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/ey luonnonvaraisten lintujen suojelusta Keski- Suomen ELY- keskus (2013): Ympäristön tila Keski- Suomessa 2013 Näkymiä Joulukuu 2013 Keski- Suomen maakuntakaavan tarkistus osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) Keski- Suomen strategia, Maakuntaohjelma Ympäristöselostus Maankäyttö- ja rakennusasetus Maankäyttö- ja rakennuslaki
13 Pihlaja, T (2013): Keski- Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet Keski- Suomen Linnut 94 Putkuri, E ym. (2013): Ympäristön tila Suomessa 2013 SYKEn julkaisuja 1, Suomen ympäristökeskus Rassi, P ym. (2010) : Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus Tiainen, J ym. (2016): Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi , luonnon puolesta ihmisen hyväksi Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista
14 LIITE 1. Uhanalaisuusluokitukset ja niiden muutokset Taulukko 1. Keski- Suomessa merkittävässä määrin esiintyvä valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa 2015 mainittu lintulajisto. Vertailukohtana on esitetty vuoden 2010 arviointi. Punaisella merkittyjen lajien tilanne on heikentynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Laji Luokka 2015 Luokka 2010 Pääelinympäristö Kaakkuri LC NT Karut järvet ja lammet Silkkiuikku NT LC Rehevät järvet ja lammet Mustakurkku- uikku EN VU Rehevät järvet ja lammet Metsähanhi VU NT Rämeet Haapana VU LC Järvet ja lammet Jouhisorsa EN VU Järvet ja lammet Heinätavi EN VU Rehevät järvet ja lammet Punasotka EN VU Rehevät järvet ja lammet Tukkasotka EN VU Järvet ja lammet Tukkakoskelo EN NT Karut järvet ja lammet Isokoskelo VU NT Karut järvet ja lammet Mehiläishaukka EN VU Kangasmetsät Sinisuohaukka VU VU Suot Kanahaukka NT LC Kangasmetsät Hiirihaukka VU VU Kangasmetsät Maakotka VU VU Kangasmetsät, suot Sääksi LC NT Suot, kangasmetsät* Riekko VU NT Rämeet Teeri LC NT Suot, kangasmetsät Metso LC NT Kangasmetsät Viiriäinen VU EN Viljelysmaat Luhtahuitti LC NT Rehevät järvet ja lammet Nokikana EN LC Rehevät järvet ja lammet Pikkutylli NT LC Maanottoalueet Suokukko CR EN Nevat Taivaanvuohi VU LC Nevat, rannat Heinäkurppa CR CR Viljelysmaat Kuovi NT LC Viljelysmaat, nevat Mustaviklo NT LC Nevat, rehevät järvet ja lammet Punajalkaviklo VU NT Rehevät järvet ja lammet, viljelysmaat Liro NT LC Nevat, rehevät järvet ja lammet
15 Laji Luokka 2015 Luokka 2010 Pääelinympäristö Rantasipi LC NT Karut järvet ja lammet Naurulokki VU NT Rehevät järvet ja lammet Selkälokki EN VU Karut järvet ja lammet Huuhkaja EN NT Kalliot Varpuspöllö NT LC Metsät Helmipöllö NT NT Kangasmetsät Tervapääsky VU LC Rakennukset Käenpiika LC NT Lehtimetsät Valkoselkätikka VU EN Vanhat lehtometsät Kangaskiuru VU LC Kalliot Törmäpääsky VU VU Maanottoalueet Haarapääsky NT LC Rakennukset Räystäspääsky EN LC Rakennukset Niittykirvinen NT NT Nevat Lapinkirvinen VU VU Viljelysmaat Keltavästäräkki NT VU Nevat, viljelysmaat Virtavästäräkki VU VU Kosket, purot Koskikara VU VU Kosket, purot Kivitasku NT VU Viljelysmaat, joutomaat, maanottoalueet Sirittäjä LC NT Lehtimetsät Hömötiainen VU LC Kangasmetsät Töyhtötiainen VU LC Kuivahkot ja sitä karummat kankaat Kuhankeittäjä EN NT Lehtimetsät Kuukkeli NT NT Kangasmetsät Varpunen VU LC Puistot, pihamaat ja puutarhat, rakennukset Viherpeippo VU LC Puistot, pihamaat ja puutarhat Punavarpunen NT NT Niityt Punatulkku VU LC Tuoreet kangasmetsät Pulmunen EN NT Viljelysmaat Peltosirkku EN EN Viljelysmaat Pohjansirkku NT VU Rämeet Pajusirkku VU LC Niitty- ja luhtarannat
16 Taulukko 2. Keski- Suomen alueella uhanalaisiksi luokitellut lintulajit metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin. Vyöhykkeiden rajaus on esitetty alla olevalla kartalla. Laji 2a 2b 3a Pääelinympäristö Metso x x Kangasmetsät Kapustarinta x x Suot Jänkäkurppa x x x Suot Pikkukuovi x x Suot Valkoviklo x Suot Liro x x x Suot, kosteikot Uuttukyyhky x Lehtimetsät, viljelysmaat Lehtopöllö x Lehtimetsät Lapinpöllö x Kangasmetsät, rämeet Kehrääjä x x Kalliot, kuivat kangasmetsät Keltavästäräkki x x x Suot, viljelysmaat Sinipyrstö x x Vanhat tuoreet kangasmetsät Kivitasku x x Viljelysmaat, joutomaat, maanottoalueet Rytikerttunen x Ruovikkorannat Kultarinta x Lehtimetsät Pikkusieppo x Vanhat kangasmetsät Kuukkeli x x x Kangasmetsät Järripeippo x x x Kangasmetsät, suot Pohjansirkku x x x Rämeet
17 LIITE 2. Arvio ehdotettujen alueiden vaikuttavuudesta uhanalaisen kosteikkojen lintulajiston suojelutasoon Taulukko 1. Ehdotettujen uusien linnuston monimuotoisuuteen perustuvien aluevarausten osuvuus uhanalaisten kosteikkolajien esiintymiseen perustuen. Taulukon prosenttiluvut kertovat kuinka suuri osuus kunkin lajin havainnoista on tehty eri aluerajausten sisällä. MAALI- alueet viittaa kaikkiin maakunnallisesti tärkeät lintualueet julkaisussa lueteltuihin alueisiin, suojelualueet toteutuneisiin yksityisiin ja valtion luonnonsuojelualueisiin ja ehdotus Keski- Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen esityksen mukaisia täydentäviä aluevarauksia. Viimeinen sarake laskee yhteen sarakkeet suojelualueet ja ehdotus. Laji (havaintomäärä) n MAALI- alueet Suojelu- alueet Ehdotus Yhteensä Haapana % 19 % 26 % 44 % Heinätavi % 36 % 28 % 65 % Isokoskelo % 7 % 7 % 15 % Jouhisorsa % 27 % 29 % 56 % Metsähanhi % 17 % 43 % 60 % Mustakurkku- uikku % 15 % 27 % 42 % Naurulokki % 13 % 14 % 26 % Nokikana % 34 % 20 % 53 % Pajusirkku % 13 % 17 % 29 % Punajalkaviklo % 18 % 34 % 52 % Punasotka % 37 % 29 % 66 % Selkälokki % 8 % 5 % 13 % Sinisuohaukka % 16 % 33 % 49 % Suokukko % 15 % 40 % 55 % Taivaanvuohi % 15 % 22 % 38 % Tukkakoskelo % 8 % 3 % 11 % Tukkasotka % 19 % 26 % 45 %
18 Taulukko 2. Ehdotettujen uusien linnuston monimuotoisuuteen perustuvien aluevarausten osuvuus uhanalaisten kosteikkolajien esiintymiseen perustuen. Taulukon prosenttiluvut kertovat kuinka suuri osuus kunkin lajin kumulatiivisesta yksilömäärästä on havaittu tehty eri aluerajausten sisällä. Sarakkeet ovat samat kuin taulukossa 1. Laji (yksilömäärä) n MAALI- alueet Suojelu- alueet Ehdotus Yhteensä Haapana % 27 % 35 % 62 % Heinätavi % 39 % 28 % 67 % Isokoskelo % 4 % 14 % 17 % Jouhisorsa % 38 % 25 % 64 % Metsähanhi % 25 % 46 % 71 % Mustakurkku- uikku % 20 % 27 % 47 % Naurulokki % 13 % 8 % 20 % Nokikana % 52 % 20 % 72 % Pajusirkku % 10 % 20 % 30 % Punajalkaviklo % 16 % 36 % 52 % Punasotka % 59 % 21 % 81 % Selkälokki % 4 % 2 % 6 % Sinisuohaukka % 19 % 31 % 51 % Suokukko % 14 % 52 % 65 % Taivaanvuohi % 13 % 33 % 46 % Tukkakoskelo % 5 % 3 % 8 % Tukkasotka % 32 % 28 % 59 % Arviointimenetelmän kuvaus Arviota varten ladattiin kaikki TIIRA- havaintopalvelussa Keski- Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen havaintojenkeruualueelta olevat havainnot taulukoissa esitetyistä lintulajeista. Havainnoista poistettiin talvihavainnot joulukuulta, tammikuulta ja helmikuulta. Lisäksi aineistosta poistettiin liiketilaltaan muuttavat yksilöt. Havainnot yhdeltä ja samalta paikalta karsittiin siten, että yhden kalenterikuukauden havainnoksi kirjautui vain sillä paikalla yhdellä kertaa ilmoitettu suurin yksilömäärä. Menetelmä aliarvioi tämän johdosta hyvien lintupaikkojen merkitystä ja on siinä mielessä konservatiivinen. Saadut havainnot leikattiin niihin kuuluvan paikkatiedon avulla käyttäen muodostettuja tätä varten muodostettuja paikkatietokerroksia. Kerrokset olivat: MAALI- alueet (kaikki Keski- Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet julkaisussa luetellut alueet) Suojelualueet (toteutuneet yksityiset ja valtion luonnonsuojelualueet) Ehdotus (Keski- Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen esityksen mukaiset täydentävät aluevaraukset) Aluevarauksissa ei käsitelty esitettyjä suoalueita. Saatujen leikkauksien avulla laskettiin taulukoissa 1 ja 2 esitetyt tulokset.
19 LIITE 3. Rajaukset Kuva 1. Suonteen pohjoisosan rajausehdotus. Kuva 2. Säpöslahden rajaus (MAALI- alue, Etelä- Savon lintuharrastajat Oriolus ry).
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet
Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI
LIITE 8 2015 Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI0900057 Petri Parkko 4.12.2015 1. Natura 2000-arvioinnin taustoja UPM Metsä suunnittelee seitsemän lomakiinteistön
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu
viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE
Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu
Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen
Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari
Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019
Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010
Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys - 24.2.2011 Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskus Uhanalaisuuden arviointi Arvioidaan lajien todennäköisyyttä hävitä
METSÄHALLITUS LAATUMAA
NATURA-ARVIOINTI 21.11.2012 METSÄHALLITUS LAATUMAA Kivivaara-Peuravaara tuulipuistohanke Natura-arviointi Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä
Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen
Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu
EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne
Kirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
Linnut ja maakuntakaava
Linnut ja maakuntakaava Jussi Mäkinen BirdLifen MAALI-seminaari 12.2.12 Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleis- ja asemakaavaa Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä ---
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET
1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu
19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä
Perho Rantayleiskaavan muutos ja laajennus 2012. Natura 2000-alueet - Kartta - Kuvaukset
Perho Rantayleiskaavan muutos ja laajennus 2012. Natura 2000-alueet - Kartta - Kuvaukset file://c:\docume~1\velivh~1\locals~1\temp\744ux7j8.htm Sivu 1/1 Sisältödokumentti 30.6.2004 Länsi-Suomen ympäristökeskus
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä
KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS
9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys
TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
UUDEN VENEIDEN TALVISÄILYTYSHALLIN RAKENTAMINEN RANMARINA OY:N OMISTAMALLE KIINTEISTÖLLE
UUDEN VENEIDEN TALVISÄILYTYSHALLIN RAKENTAMINEN RANMARINA OY:N OMISTAMALLE KIINTEISTÖLLE - VAIKUTUKSET KISKONJOEN VESISTÖN (FI0200083) NATURA-ALUEESEEN Esiarviointi luonnonsuojelulain 65 :n mukaisen vaikutusarvioinnin
Johanna Kuusterä 30.10.2014. Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä
Johanna Kuusterä 30.10.2014 Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä Uudenmaan Zonation-analyysi Lähtökohtana: Uudenmaan viherrakenne ja ekosysteemipalvelut uusin menetelmin -hanke
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick
AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ 13.4.2016 Paula Qvick Tilanne Päätöstä maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta ei ole Tarkistustarvetta on: suot, puolustusvoimien alueet, maisemat Yleinen tarkistustarve:
Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa
H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa VIITE: Vastaselityspyyntö 28.3.2019 (00445/19/4103). VALITTAJA: Helsingin
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaihe
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaihe Natura-arvioinnin tarveharkinta Ehdotus 26.1.2015 2015 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Noljakanmäen alue, 50 ha, Joensuun
EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON
EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON TARPEET JA ROOLI 27.3.2013 SYKE Noora Raasakka ELINYMPÄRISTÖJEN PIRSTALOITUMINEN SUURIN UHKA EKOLOGISISTEN YHTEYKSIEN SÄILYMISELLE Alueiden käytön ja
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa
Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.
Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita
Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus
Alueen nimi: Porvoonjoen suisto Stensböle Alueen koodi: FI0100074 Pinta ala (ha): 1331 Kunta: Porvoo Hallinnoll.alue: Merialue (ei sis. Nuts alueisiin) 50 Aluetyyppi: SCI ja SPA Uusimaa (suuralue) 50 Vastuutaho:
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KESKI-SUOMEN MAAKUNNALLISESTI TÄRKEÄT LINTUALUEET
KESKI-SUOMEN MAAKUNNALLISESTI TÄRKEÄT LINTUALUEET KESKI-SUOMEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS 2013 Keski-Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. Marraskuu 2013
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013
Maisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset
Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liitteessä käytettyjen lyhenteiden selitykset: VU=vaarantunut, RT=alueellisesti uhanalainen NT=silmälläpidetävä,
Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin
12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)
OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen
Koodi FI 130 0908. Kunta. Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi. Pinta-ala. 14 325 ha. Aluetyyppi. SPA (sisältää SCI:n)
Pyhä-Luosto Koodi FI 130 0908 Kunta Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi Pinta-ala 14 325 ha Aluetyyppi SPA (sisältää SCI:n) Pelkosenniemen Natura 2000 -kohteet 3 / Pyhätunturin kansallispuisto 9 / Pyhä-Luosto
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.2015 16.4.2015 Esityksen rakenne Kaavajärjestelmä Suomessa Valtakunnalliset
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013 Esityksen sisältö Puruveden erityispiirteet suojeluohjelmissa Natura 2000 suojelun toteuttaminen Suuntaviivoja Puruveden vesiensuojeluun
Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa
Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa 4.4.2019 Annaelina Isola, kaavoituspäällikkö Esityksen sisältö 1. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset 2. Liikennevaraukset Pohjois-Savossa 3. Liikennevarausten toteutuneisuus
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen
Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys
Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö Linnustoselvitys Yleiskaava-alueen linnustoselvityksen on laatinut Raimo Laurila Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen toimesta
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA VERKOSTON ALUEISIIN
ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA YHTEENVETO ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VAIKUTUKSISTA NATURA 2000 -VERKOSTON ALUEISIIN 2007 1. Taustaa Natura 2000 verkosto on Euroopan Unionin kattava luonnonsuojelulle tärkeiden
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS TIIVISTELMÄ Maakuntavaltuusto 1.12.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS Sisällys LAINVOIMAISET MAAKUNTAKAAVAT... 1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI... 2 MAAKUNTAKAAVAN
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.
viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 19.2.2016 VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN Alustava työ- ja arviointisuunnitelma Ympäristöministeriö on aloittanut valmistelun valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä
1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla
MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen. VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013
MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013 ESITYKSEN TEEMAT MAAKAn motiivit ja siihen osallistuminen Mitä 2012 saatiin aikaan ja mitä jäi kesken Kuinka 2013
Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014
Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin
Ramsar kosteikkotoimintaohjelma
Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.
Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.
PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi
Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA
RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA Selostus Kaavaluonnos 27.8.2014 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ Hirvikallio Consulting Kaavaselostus I 27.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset