Suomalaisen koulun kehittäminen
|
|
- Leo Tamminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomalaisen koulun kehittäminen Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus
2 Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
3 Suunnitelmallista kehittämistä
4 KuntaKesu KouluKesu - OpeKesu
5 KuntaKesu yhdistää eri toimijatasot
6 Teemat Koulutuksen paikallisessa kehittämissuunnitelmassa on nostettu esiin neljä keskeistä teemaa, joiden kehittämiseen panostetaan Kukin teema on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin, joille on asetettu erilliset tarkemmat kehittämiskohteensa.
7 Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma käyttöön 2016
8 Uusi opetussuunnitelma muuttaa opetusta ja oppimista Opettaja mahdollistaa oppimista. Opettaja on oppimisen asiantuntija. Oppilaan rooli on aktiivinen. Oppilas rakentaa omaa oppimistaan, asettaa tavoitteita ja arvioi.
9 Oppimisympäristöt Tilat, paikat, yhteisöt ja käytännöt joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuu Välineet, palvelut ja materiaalit joita opiskelussa käytetään Oppimisympäristöjen monipuolinen käyttö Oppimista tapahtuu myös luokkahuoneen ja koulun ulkopuolella
10 Toimintakulttuuri, pedagogiikka ja opetusmenetelmät Opettajan muuttuva rooli opettamisen rinnalla oppimisprosessin ohjaaminen ja tukeminen Oppijakeskeisyys, aktiivisuuden, innostuneisuuden, mielenkiinnon ja motivaation tukeminen Projektit työkaluja oppimiseen ja ongelmanratkaisuun Yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitys
11 Yhteistyö Koulutyön organisointi siten että yhteisyö ja töiden jakaminen on mahdollista Auttaa saavuttamaan koulutuksellisia tavoitteita Aikuisten yhteistyö pitäen sisällään yhteisopettajuuden antaa oppilaille mallin yhdessä tekemiseen
12 Teknologia, digitaalisuus On sekä oppimisen kohde että väline Käytetään eri tavoin sekä eri tilanteissa Opettajien digitaalinen osaaminen Laitteistot ja verkot Oppilaiden omien laitteiden käyttö
13 Varhaiskasvatussuunnitelma ja keskeiset kehittämisen alueet Varhaiskasvatuksen pedagoginen tehtävä Johtaminen vahva ammatillinen osaaminen Varhaiskasvatus osana elinikäistä kasvun ja opinpolkua Laadun jäsentäminen varhaiskasvatuksessa Toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittäminen Lasten ja huoltajien osallisuuden lisääminen
14 Lukion uusi opetussuunnitelma Opetussuunnitelmatyön ideoiden jalkauttaminen lukion arkeen eperusteet työkaluna ja julkaisuvälineenä Miten kehittäminen jatkuu opetussuunnitelmaprosessin jälkeen?
15 Verkostot kehittymisen tukena Perusopetuksen kehittämisverkosto Lukiokoulutuksen kehittämisverkosto Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Muut verkostot
16 Uusi peruskoulu -ohjelma 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta käyntiin 4. Tutoropettaja jokaiseen kouluun 5. Koulutus kansainvälisemmäksi
17 Tutoropettaja Tavoitteena on, että jokaisessa peruskoulussa on tutoropettaja, joka edistää opetussuunnitelman toteutumista kouluissa tukee opettajia uuden pedagogiikan käyttöön ottamisessa järjestää ohjausta tieto- ja viestintäteknologian käytössä erilaisissa pedagogisissa tilanteissa mentoroi ja valmentaa kannustaa innovaatioihin ja kokeiluihin lisää vuorovaikutustaitoja ja verkostoitumista.
18 Valtion erityisavustus tutoropettajien koulutukseen sekä toimintaan Opetushallitus myöntää opetuksen järjestäjille valtionavustusta tutoropettajien kouluttamiseen, toimintaan, toiminnan kehittämiseen ja verkostoitumiseen Opetuksen järjestäjä hankkii koulutuksen valitsemaltaan taholta Koulutus luo pohjan tutoropettajana toimimiselle
19 Kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa vauhditetaan kouluissa Parhaat kokemukset jalkautetaan kouluille ja niiden leviämistä tuetaan Toimintaa tuetaan valtionavustuksella Haku aukeaa lokakuussa Peruskoulun kansainvälistymistä vahvistavat ohjelmat ja hankkeet
20 Government-term objectives Kokeilukeskus Opetushallitukseen Opetushallitus perustaa kokeilukeskuksen, joka koordinoi koulujen kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa Toiminnalla uudistetaan kokeilutoiminnan rakenteita ja vaikuttavuutta. Tutkimusperustaisuus liitetään koulujen kehittämiseen. Tuetaan koulujen yhteistyötä eri tahojen kanssa Learning environments have been modernised and the opportunities offered Luodaan by digitalisation. ja koordinoidaan kehittämisverkostoja kansallisesti ja kansainvälisesti. The number of pupils dropped out of education has fallen. Dialogue between educational institutions and working life is more active. Obstacles to education exports have been removed.
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
LisätiedotAjankohtaista opetushallinnosta
Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet
LisätiedotOlli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
LisätiedotProjektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
LisätiedotAjatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
LisätiedotOpetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
LisätiedotMistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.
Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset
LisätiedotTilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita
LisätiedotKuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
LisätiedotOpetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
LisätiedotPeruskoulu-työpaja
Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan
LisätiedotAjankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.
Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman
LisätiedotTulevaisuus haastaa opettajuuden
Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys
LisätiedotOpetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-
LisätiedotJohtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus
Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
LisätiedotYleissivistävä koulutus uudistuu
Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava
LisätiedotSivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
LisätiedotKoulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 17.5.2017, Kajaani Projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen, opetus- ja kulttuuriministeriö #uusiperuskoulu OHJELMA 12.30 13.00 Tervetuloa Sivistystoimialan johtaja Mikko
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus
For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat
LisätiedotOhjausta kehittämään
Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi
LisätiedotHyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
LisätiedotOppiminen ja sivistys 100-vuotiaassa Suomessa
Oppiminen ja sivistys 100-vuotiaassa Suomessa Opetusneuvos, yksikön päällikkö Leena Nissilä Opetushallitus 25.4.2017 Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön
LisätiedotOPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula
LisätiedotOPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt
LisätiedotKohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä
Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen
LisätiedotPuhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
LisätiedotUusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen
Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen
LisätiedotPeruskoulun uudistamisen kärkihanke
Peruskoulun uudistamisen kärkihanke 20.4.2017 #uusiperuskoulu #opettajankoulutusfoorumi UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi
LisätiedotOppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
LisätiedotKuntaKesu2 Joensuu 6.11.2014 Anneli Rautiainen Opetusneuvos, Esi- ja perusopetus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
KuntaKesu2 Joensuu 6.11.2014 Anneli Rautiainen Opetusneuvos, Esi- ja perusopetus 21. vuosisadan oppimisen taidot Yhteistyö Tiedon rakentaminen ja kriittinen ajattelu ICT Ongelmanratkaisu ja innovaatio
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 20.3.2017, Turku #uusiperuskoulu OHJELMA 14.00 14.20 Tilaisuuden avaus Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen 14.20 14.45 Johdatus päivän teemaan ja työpajoihin
LisätiedotArkistot ja kouluopetus
Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman
LisätiedotPuhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien
LisätiedotAjankohtaisasioita opetus- ja kulttuuriministeriön. hallinnonalalla. Opettajankoulutusfoorumi , Helsinki
Ajankohtaisasioita opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Opettajankoulutusfoorumi 16.4.2019, Helsinki Uusi peruskoulu -ohjelma Sanna Vahtivuori-Hänninen ja Pauliina Kupila, OKM Hallituksen kärkihanke
LisätiedotUusi peruskoulu -ohjelma. Tavoitteista toimintaan! Sanna Vahtivuori-Hänninen
Uusi peruskoulu -ohjelma. Tavoitteista toimintaan! Sanna Vahtivuori-Hänninen sanna.vahtivuori-hanninen@minedu.fi #uusiperuskoulu #opettajankoulutusfoorumi http://minedu.fi/uusiperuskoulu OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN
LisätiedotKUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä
KUTSU Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä 2017 2. Päivä YHTEISEN PÄIVÄN AVAUS: TAVOITTEET 1. Yhtenäisen kehittämisketjun luominen ja yhteistoiminnan
LisätiedotLiikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä
LisätiedotTulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen
LisätiedotMatkalla Liikkuvaksi kouluksi
Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset
LisätiedotKoulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
LisätiedotPuhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
LisätiedotOpetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
LisätiedotKerhotoiminnan ajankohtaisseminaari. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus
Kerhotoiminnan ajankohtaisseminaari Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu OPS 2016 KuntaKesu Kehittämiskouluverkosto
LisätiedotUusi peruskoulu visiotyöpaja , Joensuu
Uusi peruskoulu visiotyöpaja 23.1.2017, Joensuu #uusiperuskoulu OHJELMA 13.00 13.20 Tilaisuuden avaus Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen 13.20 13.45 Johdatus päivän teemaan ja työpajoihin
LisätiedotLasten- ja nuorten- Palvelut. ICT osana arkea. Mari Haapanen Opetuksen tukipalveluiden esimies Salon kaupunki www.sijoitusaloon.
Lasten- ja nuorten- Palvelut ICT osana arkea Mari Haapanen Opetuksen tukipalveluiden esimies Salon kaupunki Tulevaisuuden työelämä tarvitsee: o yrittäjämäistä otetta o luovuutta, innovatiivisuutta o mukautuvaa
LisätiedotOpetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja
LisätiedotLUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotLukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki
Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)
LisätiedotKotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina
LisätiedotTIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014
TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet
LisätiedotVarhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto
Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto
LisätiedotLIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
LisätiedotOPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
LisätiedotOPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa
OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa EDUCA 24.1.2014 Irmeli Halinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset
LisätiedotOpetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
LisätiedotOppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
LisätiedotTERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
LisätiedotKansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä
LisätiedotVaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo
Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä
LisätiedotOpetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014
Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379
LisätiedotOPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
LisätiedotLearning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho
LisätiedotTietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
LisätiedotVASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä
VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi
LisätiedotOPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotPunaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
LisätiedotOpetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia
LisätiedotPerusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista
Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013
LisätiedotKohti uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa
Kohti uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa Porin kesäyliopisto 19.10.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Iltapäivän ohjelma Klo 12.00-13.30 Varhaiskasvatussuunnitelma-asiakirjat osa kasvatuksen ja opetuksen
LisätiedotKOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT
KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan
LisätiedotTervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi
Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus
LisätiedotPOLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön
LisätiedotMunkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
LisätiedotYleisten osien valmistelu
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus
LisätiedotYhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori
Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa Leena Liusvaara aluerehtori Keskustan koulu Salossa 375 oppilasta 34 opettajaa, 10 avustajaa 23 por, joista 8 pienryhmiä Valmistavan opetuksen ryhmä
LisätiedotLUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET
LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston
LisätiedotAamunavaus. S2-päivät FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Aamunavaus S2-päivät 2016 FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia noin 230 000 henkilöä eli 4,2 prosenttia väestöstä. *Suurimmat ulkomaalaisten
LisätiedotOPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN
LisätiedotNY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
LisätiedotUusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 17.5.2017, Kajaani #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys ja uusi opetussuunnitelma Oppijan potentiaali opetuksen lähtökohtana
LisätiedotToimintakulttuuri. Arviointikulttuuri
Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen
LisätiedotUusi peruskoulu visiotyöpaja , Lappeenranta
Uusi peruskoulu visiotyöpaja 19.1.2017, Lappeenranta #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Vahvan itsetunnon omaava motivoitunut oppija, joka on
LisätiedotUudet esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen kehittäminen vuosina 2015-2019 1 Uudet esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmat Opetushallitus hyväksyi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 22.12.2014. Näiden perusteiden mukainen
LisätiedotJARI KETTUNEN JA TIINA VÄLIKANGAS TUTOROPETTAJAT
JARI KETTUNEN JA TIINA VÄLIKANGAS TUTOROPETTAJAT 19.4.2017 OPPIMISEN EDISTÄMINEN JA KEHITTÄMINEN PORVOOSSA OPETUSTOIMEN OHJAUSRYHMÄ - Strategia, kehittämispäämäärät ja arviointi - -Kokonaisuuden koordinointi
LisätiedotOpetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
LisätiedotTurengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä.
Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Monipuoliset oppimisympäristöt ja -menetelmät, oppimisen ilo ja koulutettu
LisätiedotAjankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013
Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013
Lisätiedot