Oppiminen ja sivistys 100-vuotiaassa Suomessa
|
|
- Ismo Pakarinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oppiminen ja sivistys 100-vuotiaassa Suomessa Opetusneuvos, yksikön päällikkö Leena Nissilä Opetushallitus
2 Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO yhdistyivät uudeksi kehittämisvirastoksi, jonka nimi on Opetushallitus. Opetushallituksen perustehtävät ovat kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja elinikäistä oppimista sekä edistää kansainvälisyyttä. Henkilöstöä 370 Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen
3 Uudet opetussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Esi- ja perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet hyväksyttiin joulukuussa vsl käyttöönotto elokuussa 2016, siirtymäkausi Lukion opetussuunnitelman perusteet hyväksyttiin lokakuussa 2015 Paikallisten opetussuunnitelmien käyttöönotto oli elokuussa 2016/ 1. vsk Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet hyväksyttiin lokakuussa 2016 Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelma käyttöönotto elokuussa 2017 Kasvun ja oppimisen yhtenäinen polku! 25/04/2017 Opetushallitus 3
4 Valmistelussa olevat perustemuutokset Aikuisten perusopetuksen ops-perusteet uudistetaan perusteet valmistuvat keväällä 2017, paikallinen käyttöönotto Taiteen perusopetuksen ops-perusteet eri taiteen aloille valmistuvat 2017, käyttöönotto syksyllä 2018 Muutokset opetussuunnitelmien perusteisiin oppilas- ja opiskeluhuollon osalta sekä perusopetuksen perusteiden muut muutokset 25/04/2017 Opetushallitus 4
5 Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
6 Valtakunnallinen kehittäminen 1/3 Uusi peruskoulu -ohjelma - peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle - opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran / opettajankoulutusfoorumi - kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta / OPH:n kokeilukeskus - tutoropettaja jokaiseen kouluun - koulutus kansainvälisemmäksi 25/04/2017 Opetushallitus 6
7 Valtakunnallinen kehittäminen 2/3 Opetushallituksen kehittämisverkostot - perusopetuksen Majakka-verkosto - lukiokoulutuksen LUKE-verkosto - varhaiskasvatuksen LOISTO-verkosto - maahanmuuttajaopetuksen kehittämisverkostot Lukioiden tuntijakokokeilu Ammatillisen koulutuksen reformi 25/04/2017 Opetushallitus 7
8 Valtakunnallinen kehittäminen 3/3 - Vapaa sivistystyö: leikkaus 8,5 miljoonaa (mukana jo edellisen hallituksen päättämät rakenneleikkaukset) - Sopeutettava vuodessa 5 6 % (tiedossa pitkään, ennakointimahdollisuus) - Kilpailukykysopimus ja kustannustasotarkistukset Yhteisvaikutus: vapaan sivistystyön momentin leikkauksena on noin 12 miljoonaa Valtionavustukset (OPH) lähes entisellä tasolla: Laatu- ja kehittämisavustukset (1,04 milj.) Opintoseteliavustukset (2,345 milj.) Nuorisotakuun opintosetelit (1,9 milj.) Rakennerahoitus, OKM ( ) Ylimääräiset avustukset Yhteensä 6,034 milj.
9 Koulun johtamisen haasteet 1/2 Miten toteutuvat perusteiden linjaamat keskeiset muutokset? - miten taataan oppimisen ilo sekä tarpeelliset tiedot ja taidot - millaiset ovat innostavat oppimisympäristöt ja - menetelmät - laaja-alainen osaaminen - nippelitieto - monipuolinen oppimista tukeva arviointi - varhaiskasvatus mahdollisuutena Miten toteutuvat muut kansalliset kehittämisen linjaukset 25/04/2017 Opetushallitus 9
10 Koulun johtamisen haasteet 2/2 Tulevaisuuden sivistyskunta - kasvatus ja koulutus keskiöön - hyvinvointiin ja tulevaisuuteen suuntautuminen - resurssit ja organisointi - yhteistyö - hyvä johtaminen ja innostaminen - osaamisen kehittäminen 25/04/2017 Opetushallitus 10
11 Miten johdan opetussuunnitelmauudistusta? - perusteuudistus pähkinänkuoressa Kestävän elämäntavan edistäminen Laaja-alainen osaaminen karttuu kaikissa oppiaineissa Kokonaisuuksia rakentava opetus Koulu oppivana yhteisönä Aktiivinen oppija, monipuoliset oppimisympäristöt
12 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Perusteiden yleinen osa Opetuksen tehtävä ja laaja-alainen osaaminen Oppimiskäsitys Oppimisympäristöt ja työtavat Oppimisen arviointi Arvoperusta Oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa edistävä TOIMINTAKULTTUURI Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kielen ja kulttuurin erityiskysymykset 25/04/2017 Opetushallitus 12
13 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhden-vertaisuus ja tasa-arvo Vuorovaikutus ja monipuolinen työskentely Vastuu ympäristöstä ja tulevaisuuteen suuntautu-minen Oppiva yhteisö Osallistuminen ja demokraattinen toiminta Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus
14 Laaja-alainen osaaminen Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen - tiedot - taidot - arvot - asenteet - tahto Osallistuminen ja vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Aajattelu ja oppimaan oppiminen Ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Laaja-alaiseen osaamiseen kuuluu myös kyky käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Työelämätaidot ja yrittäjyys Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Monilukutaito 14
15 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Laaja-alainen osaaminen ja oppiaineet L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen O7 O1 O3 O4 O5 O6 O8 O2 T4 ohjata oppilasta kehittämään päättely- ja ongelmanratkaisutaitojaan (MA) T5 kannustaa oppilasta ihmettelemään ja kyselemään sekä käyttämään yhteisiä pohdintoja pienten tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana (YM) T4 edistää oppilaan taitoa tehdä kysymyksiä ja esittää perusteltuja väitteitä (ET) T8 tarjota oppilaille kokemuksia tavoitteiden asettamisen ja yhteisen harjoittelun merkityksestä musiikin oppimisessa (MU) 15
16 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Vuosiluokkakokonaisuudet Vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat 3-6 Vuosiluokat 7-9 Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet vuosiluokilla 1-2 Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2 Oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6 Oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 7-9 Arviointi 2. vuosiluokan päättyessä: oppimisprosessin kannalta keskeiset arvioinnin kohteet Arviointi 6. vuosiluokan päättyessä: kriteerit hyvää osaamista kuvaavalle sanalliselle arviolle tai arvosanalle 8 Päättöarviointi: päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 16
17 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Monialaiset oppimiskokonaisuudet perusopetuksessa Vähintään yksi oppimiskokonaisuus lukuvuodessa Tehdään oppiaineiden yhteistyönä, oppilaat mukana Oppimiskokonaisuuksien nimet, tavoitteet ja sisällöt päätetään paikallisesti - Oppilaiden kannalta kiinnostavia ja merkityksellisiä - Auttavat hahmottamaan, miten eri oppiaineissa opiskeltavat asiat liittyvät toisiinsa ja oikeaan elämään - Lisäävät mahdollisuuksia ymmärtää asioiden vuorovaikutussuhteita ja keskinäisiä yhteyksiä - Edistävät laaja-alaista osaamista
18 Toteutuvatko uudistuksen tavoitteet? UUDISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT: Toimintaympäristön muutos Tiedon luonteen muutos Oppilaiden koulukokemukset ja hyvinvointi Oppimistulosten kehitys Aiempien opetussuunnitelman perusteiden toimivuus 18
19 Turvapaikanhakijat: syksy 2015 Vuonna 2015 Suomeen tuli turvapaikanhakijaa. Alaikäisiä oli 8 500, yksin tulleita alaikäisiä Taustalla useat pitkittyneet kriisit etenkin Lähi-idässä ja Afrikassa. Suurimmat Suomeen saapuneet ryhmät Irakista, Somaliasta, Albaniasta, Afganistanista ja Syyriasta. 25/04/2017 Opetushallitus 19
20 Vuonna 2016 Vireille tulleet hakemukset : yhteensä 5657 hakijaa (2015: ) - Irak 1247 (22 %) - Afganistan 757 (13 %) - Syyria 602 (11 %) - Somalia 432 (8 %) - Eritrea 279 (5 %) Yksintulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita yhteensä 401 Vuosittainen turvapaikanhakijamäärä on vaihdellut viimeisen 10 vuoden aikana pääsääntöisesti ja välillä
21 Oleskelulupapäätökset 2016 Päätökset : päätöksiä yhteensä myönteisiä 7745 (27 %) - kielteisiä (51 %) - rauenneita 3855 (14 %) - tutkimatta jätettyjä 2326 (8 %) Alaikäisiä koskevia päätöksiä yhteensä myönteisiä 1570 (86 %) - kielteisiä 141 (8 %) - rauenneita ja tutkimatta jätettyjä (6 %) 25/04/2017 Opetushallitus 21
22 25/04/2017 Opetushallitus 22
23 Aikuisten perusopetus uudistuu Tavoitteena yksi yhtenäinen opiskelupolku, kokonaiskesto enintään viisi vuotta Alkuvaihe (ja siihen mahdollisesti sisältyvä lukutaitovaihe) ja päättövaihe henkilökohtainen opiskelusuunnitelma aiempi osaaminen hyväksiluetaan, voi sisältää opiskelua muissa oppilaitoksissa sekä työelämään tutustumista Kokonaisuudistus, voimaan Uusi lainsäädäntö Uusi rahoitus Uudet opetussuunnitelman perusteet: avoin kommentointi Perusteet annetaan huhtikuussa Paikallinen opetussuunnitelmatyö 23
24 Kiitos!
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.
Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman
OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa
OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa EDUCA 24.1.2014 Irmeli Halinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Aamunavaus. S2-päivät FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Aamunavaus S2-päivät 2016 FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia noin 230 000 henkilöä eli 4,2 prosenttia väestöstä. *Suurimmat ulkomaalaisten
Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN
Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen
Yleissivistävä koulutus uudistuu
Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen
Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista
Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
Suomalaisen koulun kehittäminen
Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia
TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014
TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet
Opetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
Kuka määrittelee. varhaiskasvatussuunnitelman. opetussuunnitelman ja. perusteiden arvot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus EDUCA-messut 27.1.
Kuka määrittelee opetussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden arvot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus EDUCA-messut 27.1.2017 Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus ja Kansainvälisen
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA
ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri
ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
Arkistot ja kouluopetus
Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman
Oppimisen ja koulun käynnin tuki
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
Ajankohtaista opetushallinnosta
Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet
Nuorisotyo oppitunneilla
Nuorisotyo oppitunneilla Mitä oppituntien aiheita? Kauanko kestää? Missä toteutetaan? Miten toteutetaan? Työmenetelmiä? Keitä pari- tai yhteistyössä? Laaja-alaiset osaamiskokonaisuudet 1. Ajattelu ja oppimaan
OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa
OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja
Monilukutaito, OPS, kirjastot ja koulu
Opetussuunnitelma uudistuu 2016 Monilukutaito, OPS, kirjastot ja koulu Tulevaisuutta rakentavat uudet opetussuunnitelman perusteet 2014 ja OPStuki2016 viestinviejänä muutoksessa 29.10.2015 Oulu Mervi Kemppainen
Perusopetuksen opetussuunnitelman matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Perusopetuksen opetussuunnitelman matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa 14.11.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA
Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki
Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,
Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi
Varhaiskasvatus: Johtajuuden haasteet uudistuvassa varhaiskasvatuksessa Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2013 Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos,
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
Unesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa
Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS
Uudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
OPS2016 Koulu katsoo tulevaisuuteen
OPS2016 Koulu katsoo tulevaisuuteen ITK-konferenssi 10.4.2014 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetushallitus Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto Tiedon määrä ja luonne Työn luonne
OPS2016 Koulu rakentaa tulevaisuutta
OPS2016 Koulu rakentaa tulevaisuutta Tulevaisuuden peruskoulu työryhmien kokous 27.5.2014 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset
Millä tavoin yleissivistävää. Näkökulmana uudistuva OPH, koulutusta kehitetään? verkostot ja KV-yhteistyö
Millä tavoin yleissivistävää koulutusta kehitetään? Näkökulmana uudistuva OPH, verkostot ja KV-yhteistyö FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö 13.9.2018 Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus
OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus
OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus HELSINKI 6.3.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Koulutus on ylivoimaisesti paras keino muuttaa maailmaa. Nelson Mandela KIITOS! Aamupäivän
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman
OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta
OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen
Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia
Uudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Ohjausta kehittämään
Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi
Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille
Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen
Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta
Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu
Projektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017
Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS
OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
KESKENERÄINEN ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE
Monialaisen oppimiskokonaisuuden nimi ja eheyttämisen tapa (OPS:n perusteiden mukaan: OHJE: Tähän voidaan jo merkitä, jos oppilaiden kiinnostuksen kohteet ovat olleet ensisijainen syy oppimiskokonaisuuden
OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS
OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Opetussuunnitelmasta opettajille Mikä muuttuu ja miksi?
Opetussuunnitelmasta opettajille Mikä muuttuu ja miksi? EDUCA 25.1.2014 Irmeli Halinen, Eija Kauppinen, Pirjo Sinko, Liisa Jääskeläinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016
KESKENERÄINEN YRITYS TEHDÄ ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE
Monialaisen oppimiskokonaisuuden nimi ja eheyttämisen tapa (OPS:n perusteiden mukaan: OHJE: Tähän voidaan jo merkitä, jos oppilaiden kiinnostuksen kohteet ovat olleet ensisijainen syy oppimiskokonaisuuden
Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.
Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus
Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta
VANHEMPAINILTA Opsii!
VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?
Perusopetus perustan oppiminen? Merja Pulkkinen Kilpisen koulu Oppilaanohjaaja
Perusopetus perustan oppiminen? Merja Pulkkinen Kilpisen koulu Oppilaanohjaaja 20.3.2014 Suomalaiset oppimisympäristöt Oppimisympäristömme ovat olleet jo pitkään hyvin perinteisiä Luokkahuonemainen ajattelu
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot
Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013
Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013