HAUSJÄRVI, PUUJOKI, NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA, KAAVAEHDOTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUSJÄRVI, PUUJOKI, NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA, KAAVAEHDOTUS"

Transkriptio

1 pvm. Lausuntojen antaja ja sisältö Kaavanlaatijan vastineet 1. LAUSUNNOT kaava vastuualue Liikenne vastuualue ELY, Häme, kaavoitus ja ELY Uusimaa, Liikenne Kaavalla osoitetaan matkailua palvelevaa loma-asutusta Puujoen rantaan noin 3 km Oitin taajamesta luoteeseen. Tehtyjen selvitysten mukaan alueella ei ole suojeltavia luontoarvoja tai rakennettua kulttuuriympäristöä. Alue on Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavassa osoitettu pääosin matkailupalvelujen (RM) alueeksi. Liikenne Kaava-alue sijaitsee Hausjärvellä kantatien 54 pohjoispuolella, mutta ei ulotu kantatiehen saakka. Kaava-alue sijaitsee noin metriä kantatien pohjoispuolella. Kaava-alueelle on suunniteltu noin 40 lomaasuntoa. Ranta-asemakaavan liikenneselvitys esitti aluksi kaksi vaihtoehtoista kulkuyhteyttä yksityisteitä pitkin. Kulkua kaava-alueelle ei ole mahdollista jär j estää Pihvipaikkaa vastapäätä olevan maaja metsätalousliittymän kautta (ELV-keskuksen lausunnot 2012, 2013 ja 2014) sen parantaminen liikennetarvetta vastaavaan tilaan ei ole mahdollista sen nykyisellä paikallaan. Toinen edellisessä kaavavaiheessa esitetty vaihtoehto ei tyydyttänyt kaavan osallisia eikä kaavoittajaa (Ansiontien yksityistieliittymän kulkuyhteyttäkoskeva neuvottelu Hausjärvellä ). Tämän jälkeen kulkuyhteyden järjestämistä on tutkittu ja selvitetty ja maanomistajien kesken päästy sopimukseen yksityistien järjestelemisestä kaava-alueelta Oikotielle mukaillen vuoden 2009 aluevaraussuunnitelman ratkaisua. Maanomistajien tulee olla suostuvaisia jär jestelyyn, jotta kaavan toteuttamisedellytykset voidaan todeta olevan kunnossa. Kaava asiakirjoihin on kir j attu, että maanomistajien kesken on päästy sopimukseen. Kaava-alueen liikenne tulee jär j estää liitekartassa esitetyn yhteyden kautta, sillä Pihvipaikan liittymää vasta sijaitsevan liittymän käyttäminen aiheuttaisi Kaavan liittymisvaihtoehdoista kantatie 54:lle on lausunnonantamisen jälkeen pidetty neuvottelu kunnassa ELY:n, kunnan viranomaisten ja maanomistajien kesken, jossa on esitetty suosituksena kaava-alueen liittymistä kantatie 54:lle ns. Oikotien liittymän kautta. Kaava-alueen maanomistaja on sittemmin neuvotellut uudesta yksityistiestä nykyisen Niittylän liittymän ja Oikotien välillä alueen omistavan toisen maanomistajan kanssa ja he ovat päässeet aikana sopimukseen uuden rinnakkaistien rakentamisesta kyseiselle välille. Niittylän tilan kaava-alueen liikenne kantatie 54 tullaan toteuttamaan uuden rinnakkaistien kautta siinä vaiheessa, kun Niittylän kaava-aluetta aloitetaan toteuttaa laaditun ranta-asemakaavan pohjalta. Neuvottelussa on sovittu, että kaavasta valmistellaan ehdotus jatkokäsittelyyn, kun kaavaalueen maanomistaja on saanut tehtyä sopimuksen edellä esitetyn rinnakkaistien maa-alueen luovutuksesta uuden rinnakkaistietä varten. Mainittu sopimus on tehty uuden tiealueen maanomistajan ja kaava-alueen maanomistajan kanssa.

2 merkittävää liikenneturvallisuushaittaa kantatien läpikulkevalle liikenteelle eikä ELY- keskus voi puoltaa pihvipaikan vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttötarkoituksen muutosta matkailupalveluiden toimintaa palvelevaksi. Yksityistiejärjestely tulee toteuttaa ennen alueen matkailupalvelutoiminnan käynnistymistä. ELY-keskuksella ei ole varattuna rahoitusta yksityistiejärjestelyiden toteuttamiseen vaan toteuttaminen jää toimijoiden vastuulle. Oikotien yksityistieliittymässä on useita käyttötarkoituksia. Uuden yksityistien liittymä Oikotielle tullaan sijoittamaan vähintään 45 metrin etäisyydelle kantatien reunasta. Uuden yksityistien toteuttamisen yhtey-dessä tulee 2 muuta maatalousliittymää sulkea, sillä uusi kulkuyhteys korvaa nykyiset maa- ja metsätalousliittymät ja parantaa liikenneturval-lisuutta. Oikotien liittymässä tulee ensivaiheessa tehdä näkemää parantava kasvillisuusraivaus. Oikotien liittymäkulmaa kantatiehen 52 tulisi parantaa nykyisestä sen turvallisuuden lisäämiseksi. Liittymän kehittämiseen tulee ryhtyä liikennetilanteen ja asiakaspalautteen sitä edellyttäessä. (Liittymäkulman parantamistoimenpide on esitetty kantatien 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä-mommilan liittymä Riihi-mäki-Hausjärvi 2009 Aluevaraussuunnitelmassa). Kauempana tulevaisuudessa varaudutaan keski-kaideosuuksien toteuttamiseen kantatielle 54 ja sen yhteydessä tullaan todennäköisesti toteuttamaan mittavampia yksityistiejärjestelyitä ja alikulkuja koko kantatien 54 varrelle. Keskikaideratkaisun tarkempi suunnittelu ei ole käynnistynyt, eikä sen toteuttamiseen ole tiedossa rahoitusta. Kaava-alueen liikennejärjestelyt liittymiseksi kantatie 54:lle toteutetaan lausunnon mukaisesti. Lausunnon antamiseen on osallistunut Liisa-Maija Thompson Uudenmaan ELV-keskuksesta (liikenne). ELY, Uusimaa, liikenne Liikenne Kaava-alue sijaitsee Hausjärvellä kantatien 54 pohjoispuolella, mutta ei ulotu kantatiehen saakka. Kaava-alue sijaitsee noin metriä kantatien pohjoispuolella. Kaava-alueelle on suunniteltu noin 40 loma-asuntoa. Ranta asemakaavan liikenneselvitys esitti aluksi kaksi vaihtoehtoista kulkuyhteyttä yksityisteitä pitkin. Kulkua kaava-alueelle ei ole mahdollista järjestää Pihvipaikkaa vastapäätä olevan maa- ja metsätalousliittymän Viitataan edellä ELY-kaavapuolen lausunnosta annettuun vastineeseen, koska lausunnot ovat samanlaiset.

3 kautta (ELV-keskuksen lausunnot 2012, 2013 ja 2014) sen parantaminen liikennetarvetta vastaavaan tilaan ei ole mahdollista sen nykyisellä paikallaan. Toinen edellisessä kaavavaiheessa esitetty vaihtoehto ei tyydyttänyt kaavan osallisia eikä kaavoittajaa (Ansiontien yksityistieliittymän kulkuyhteyttä koskeva neuvottelu Hausjärvellä ). Tämän jälkeen kulkuyhteyden järjestämistä on tutkittu ja selvitetty ja maanomistajien kesken päästy sopimukseen yksityistien järjestelemisestä kaava-alueelta Oikotielie mukaillen vuoden 2009 aluevaraussuunnitelman ratkaisua. Maanomistajien tulee olla suostuvaisia järjestelyyn, jotta kaavan toteuttamisedellytykset voidaan todeta olevan kunnossa. Kaava-asiakirjoihin on kirjattu, että maanomistajien kesken on päästy sopimukseen. Kaavaalueen liikenne tulee järjestää liitekartassa esitetyn yhteyden kautta, sillä Pihvipaikan liittymää vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttäminen aiheuttaisi merkittävää liikenneturvallisuushaittaa kantatien läpikulkevalle liikenteelle eikä ELY-keskus voi puoltaa pihvipaikan vastapäätä sijaitsevan liittymän käyttötarkoituksen muutosta matkailupalveluiden toimintaa palvelevaksi. Yksityistiejärjestely tulee toteuttaa ennen alueen matkailupalvelutoiminnan käynnistymistä. ELY-keskuksella ei ole varattuna rahoitusta yksityistiejärjestelyiden toteuttamiseen vaan toteuttaminen jää toimijoiden vastuulle. Oikotien yksityistieliittymässä on useita käyttötarkoituksia. Uuden yksityistien liittymä Oikotielle tullaan sijoittamaan vähintään 45 metrin etäisyydelle kantatien reunasta. Uuden yksityistien toteuttamisen yhteydessä tulee 2 muuta maatalousliittymää sulkea, sillä uusi kulkuyhteys korvaa nykyiset maa- ja metsätalousliittymät ja parantaa liikennetuvallisuutta. Oikotien liittymässä tulee ensivaiheessa tehdä näkemää parantava kasvillisuusraivaus. Oikotien liittymäkulmaa kantatiehen 52 tulisi parantaa nykyisestä sen turvallisuuden lisäämiseksi. Liittymän kehittämiseen tulee ryhtyä liikennetilanteen ja asiakaspalautteen sitä edellyttäessä. (Liittymäkulman parantamistoimenpide on esitetty kantatien 54 parantaminen välillä Ekokemin liittymä Mommilan liittymä Riihimäki-Hausjärvi 2009 Aluevaraussuunnitelmassa). Kauempana tulevaisuudessa varaudutaan keskikaideosuuksien toteuttamiseen kantatielle 54 ja sen yhteydessä tullaan todennäköisesti toteuttamaan mittavampia yksityistiejärjestelyitä ja alikulkuja koko kantatien 54 varrelle. Keskikaideratkaisun tarkempi suunnit-

4 telu ei ole käynnistynyt, eikä sen toteuttamiseen ole tiedossa rahoitusta Kunnan tekninen lautakunta Kaavaa on käsitelty teknisessä lautakunnassa aiemmin ja ehdotukseen ei ole tullut teknisen lautakunnan käsittelyn jälkeen havaittavia muutoksia. Muutetut tieyhteydet liittyvät yksityistiehen ja niiden osalta kunta ei ole osallinen. Vesihuollon ja jätevesien osalta kaavassa on todettu vesihuollon toteutuvan kaavanhakijan toimesta kiinteistökohtaisesti ja jätevesien osalta kiinteistökohtaisesti tai kaava-alueen sisäisen puhdistamon toimesta. Todetaan lautakunnan puoltava lausunto. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta Kanta-Hämeen pelastuslaitos Pelastuslaitos toteaa,ettei pelastusviranomaisella ole huomautettavaa siihen. Todetaan lausunto. Tämä lausunto perustuu Insinööritoimisto Poutanen Oy:n laatimiin ja päivättyihin kaavakarttaan ja määräyksiin sekä kaavaselostukseen. Petri Talikka Pelastusjohtaja Hämeen liitto Ranta-asemakaavalla on tarkoitus osoittaa lähinnä matkailutoimintoja varten oma- ja yhteisrantaista loma-asutusta. Alueella on tarkoitus harjoittaa matkailutoimintaa lähistöllä toimivan matkailuyrityksen kanssa. Alueelle hyväksyttiin kaava mutta hallinto-oikeus kumosi kaavan MRL:n vastaisena Maanomistaja päätti olla valittamatta hallinto-oikeuden päätöksestä ja kaava käsitellään uudelleen ottaen huomioon valituspäätöksessä esitellyt perustelut. Todetaan Hämeen Liiton puoltava lausunto. Kaava-alue on aktiivikäytöstä poistuneen maatilan talouskeskus sekä pelto-, niitty- ja metsäaluetta. Kaavaalueella sijaitsee myös yksi vanha lomarakennuspaikka. Kaavalla muodostetaan kolme RM- korttelia, yksi RA- kortteli olemassa oleva lomarakennuspaikan kohdalle sekä RM- kortteleita palvelevia alueita. Kaava-alue käsittää Puujoen rantaa noin 500 m.

5 Kanta-Hämeen kokonaiskaavassa ranta-alue on kokonaisuudessaan VR- aluetta ja muuten kaava-alue sijoittuu 1. vaihemaakuntakaavan RM- alueelle. Puujoen rantavyöhyke jää kaavassa pääosin vapaaksi lukuun ottamatta olemassa olevaa loma-rapaikkaa. VR-merkinnän tarkoitus vapaaksi jätettävästä rantavyöhykkeestä toteutuu ranta-asemakaavassa käytetyin merkinnöin. Ranta-asemakaavan RM-korttelit toteuttavat osaltaan Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavaa. Hämeen liitolla ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä, Ympäristöterveys-osasto Pyydettyä lausuntoa ei ole annettu määräaikana. Todetaan Pääkaupunkiseudun Vesi Oy Yhtiöllämme ei ole lausuttavaa rantaasemakaavaehdotuksesta. Todetaan lausunto Elisa Oyj Elisalla on alueella telekaapeleita, jotka on otettava huomioon, ennen rakentamisen aloittamista. Mahdollisista johtosiirroista oltava yhteydessä allekirjoittaneeseen, vähintään kaksi kuukautta ennen rakennustöiden aloittamista. Siirrot ovat maksullisia (Maankäyttö- ja Rakennuslaki 89 ). Kaapelikarttoja saa Tarmo Virtanen, Project manager, Elisa Oyj. Todetaan lausunnon sisältö ja huomioidaan alueen rakentamisen yhteydessä. 2. MUISTUTUS ja lisäys Airi Heinänen Airi Heinänen vastustaa esitettyä kaavoitusta ja pyytää, että sitä ei hyväksytä miltään osin. RM-alueiden ja AH -alueiden rakennusoikeus on aiva liiallinen. Saunarakennuksen rakennusoikeus L-YK -alueelle tulee poistaa. Se vastaa yhtä RA -alueen rakennus paikan rakennusoikeutta, joka on jo käytetty. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksessä RM-alueiden mitoitusta ei ole katsottu lainvastaiseksi. RM-alueilla on jo nyt myös voimassa 2. vaihemaakuntakaava, jossa alueet on osoitettu tehokkaan matkailurakentamisen käyttöön. Edelleen HO:n päätöksessä todetaan, että saunarakennusten rantaa varaava vaikutus ei ole yhtä suuri kuin tavanomaisen rantarakentamisen. Kaavaehdotuksessa on osoitettu vain yksi saunarakennus. AH-kortteli on vanha maatilan talouskeskus, jonka nykyisiä rakennuksia hyödynnetään alueen huoltotoiminnoissa.

6 Perustelut 1. Airi Heinänen toistaa sen, mitä hän on tässä asiassa aikaisemmin laaditussa Mielipiteessä lausunut. 2. Nyt esitetyn alueen kaavoitusta ei tulisi toteuttaa maanomistajan ranta-asemakaavana, koska se ei ota huomioon koko lähialueen nykyistä ja tulevaa rakentamista. Nyt annetaan yhdelle maanomistajalle huomattava rakennusoikeus selvittämättä, mitä vaikutuksia sillä on lähitilojen rakentamiseen. Kaavoitus tulisi alueen tiheän rakentamisen ja rakentamisen tarpeen vuoksi käsitellä kunnan laatimalla osayleistai asemakaavalla. Airi Heinäsen mielipiteeseen on annettu kaavanlaatijan vastineet ennen kaavaehdotusvaihetta. Kaavan luonnosvaiheen mielipiteiden vastineita ei toisteta tässä yhteydessä. Ranta-asemakaava on laadittu Niittylän tilan alueelle huomioiden vain kaavassa mukana olevien rekisteritilojen oma mitoitus perustuen mm. maakuntakaavan RM-merkintään. Maanomistajalla on lainmukainen oikeus laadituttaa ranta-asemakaava tilojensa alueille. Kaava-alue on maakuntakaavassa pääosin RMaluetta eli tehokkaan matkailutoiminnan aluetta. Oheisesta kartasta käy ilmi lähialueen rakentaminen. Puujoen yläjuoksu kaava-alueesta lähtien on pohjoisrannalla täyteen rakennettu (muistutus, liite 1). 3. RM-korttelit ovat alueita, joille saa rakentaa matkailua palvelevia rakennuksia. On vaikea ymmärtää,kuinka yhteiskäyttöinen palstaviljelyalue RP-yk palvelee matkailua. Ilmeisesti RM -alueet onkin tarkoitettu pysyväisluonteiseen käyttöön, joiden haltijat harrastavat puutarhanhoitoa. RP-kortteli on tarkoitettu RM-korttelien tulevien rakennusten käyttäjien käyttöön palstaviljelyalueena. RM-korttelin rajauksella korostetaan palstaviljelyn rajaamista kaavassa osoitettuun paikkaan. RM-kortteleiden matkailukäyttö voi olla myös pidempiaikaiseen vuokraukseen perustuvaa. Lähinnä kysymys olisi siirtolapuutarha-alueesta (RP), joka on maakuntakaavan vastainen. Kuuleminen/tiedottaminen Airi Heinänen pyytää, että kaikesta kuulemisesta ja julkipanosta tiedotetaan kirjallisesti erikseen hänelle ja vielä hänen asiamiehelleen. Samoin tulee tehdä aikanaan annettavasta päätöksestä. Kunta on ilmoittanut ja ilmoittaa jatkossakin Aili Heinäselle ja hänen asiamiehelleen kaavan kuulemisista ja päätöksistä MRL:n säännösten mukaisesti. Lisäyksenä jätetyn muistutuksen perusteluihin Airi Heinäsen puolesta esitetään vielä seuraavaa (numerointi jatkuu) 4. Luontoselvitys on laadittu Se tulisi päivittää, koska sen perusselvitys on jo lähes 10 vuotta vanha. Kaava-alueen luontoselvitys on päivitetty keväällä 2016, eikä selvityksessä ole todettu alueella olevan aiemmasta v selvityksestä poikkeavia tietoja tai suojeltavia kohteita tai lajeja.

7 5. Kaavaselostuksesta ja kartan kaavamääräyksestä (RM) ei käy ilmi, mitä tarkoitetaan sanonnalla: Ennen rakennuslupien myöntämistä alueelle on hyväksyttävä korttelikohtaiset toteuttamissuunnitelmat. Maankäyttö- ja rakennuslaki ei tunne mainitunlaista suunnitelmaa. Onko kysymyksessä suunnitelma, jolla pyritään välttämään yksityiskohtainen jako rakennuspaikoiksi? Kaavassa ei ole selvitetty, kuinka turvataan naapurien oikeudet toteuttamissuunnitelmissa. Hyväksytäänkö se kunnassa erillisellä päätöksellä ennen rakennuslupa-asian käsittelyä? Mikä on suunnitelman sitovuus? Korttelikohtaisilla toteuttamissuunnitelmilla, jotka edellytetään laadittavaksi ennen korttelin rakennuslupien myöntämistä varmistetaan, että korttelit toteutuvat riittävän yhdenmukaiset kaavamääräyksiä noudattaen. Naapurien kuuleminen tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla rakennuslupahakemusten naapurikuulemisilla, joissa naapureita kuullaan ennen rakennuslupien myöntämistä. Suunnitelma sitoo rakennusvalvontaviranomaisia huomioimaan suunnitelman rakennuslupakäsittelyissä samalla tavalla kuin muut rakennuslupa-asiakirjat. 6. Kaavanlaatija on lähtenyt siitä, että yleiskaavan puuttuminen voitaisiin korvata kaavaselostuksessa mainitulla Yleiskaavan sisältövaatimustenhuomioiminen -kohdalla (5.4.2) ja kohdalla Yleiskaavallinen selvitys. Näin tehty selvitys ei vastaa sitä, että kunta laatii yleiskaavan. Kaavanlaatijan käsitys on sen oma subjektiivinen kuvaus yleiskaavan sisältövaatimuksista Ranta-asemakaavassa on huomioitu, kun alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, maankäyttöja rakennuslain 39 :n mukaiset yleiskaavan sisältövaatimukset soveltuvin osin ranta-asemakaavan kyseessäollen. Menettely on aivan normaali, jota sitä käytetään silloin, kun detaljikaavaa ei ohjaa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Kaavaan on tehty myös yleiskaavallinen karttatarkastelu kuvaamaan alueen ympäristön maankäytön nykytilannetta ja ohjaavan maakuntakaavan aluevarauksia. Hämeenlinna Juha Poutanen, DI kaavan laatija

Liite nro 12, , Ympla 37 HAUSJÄRVI, PUUJOKI, NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA, KAAVALUONNOS LAUSUNNOT

Liite nro 12, , Ympla 37 HAUSJÄRVI, PUUJOKI, NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA, KAAVALUONNOS LAUSUNNOT Liite nro 12, 10.4.2019, Ympla 37 pvm. Lausuntojen antaja ja sisältö Kaavanlaatijan vastineet 1. LAUSUNNOT 12.3.2019 ELY, Häme, kaavoitus ja ELY Uusimaa, Liikenne Hausjärven kunta pyytää Hämeen elinkeino-,

Lisätiedot

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA

RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA 15.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : OITTI 410 Tilat : 8-87, 8-144, 8-393 Kaava-alueen yleissijainti merkitty puneella

Lisätiedot

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY tark. 30.9.2014 25.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KEU- RUUN KAUPUNGISSA TILOJEN 249-411-2-229, 249-411-2-247,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 22.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMISTA TI- LOILLE 82-444-1-45, 1-46 ja 3-41 MONAALAN KARTANON ALUEILLA VANAJAVEDELLÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 15.3.2011 tark. 31.5.2011 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAA TOIVAKAN KUN- NASSA TILALLE SOUKKA 850-405-4-245 JA OSALLE TILOJEN 850-405-

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 12.3.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 12.3.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 1 RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 12.3.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 Laatija: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY Juha Poutanen, dipl.ins,

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaluonnos 20.9.2013 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaluonnos 20.9.2013 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 1 RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaluonnos 20.9.2013 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 Laatija: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY Juha Poutanen, dipl.ins,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN PIIPSJÄRVEN KYLÄN TILOJA SOUTULA 46:20 JA SURFIRANTA 46:12 KOSKEVA RANTA-ASEMAKAAVA Kaavan päiväys: 26.6.2012

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01.

KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01. 0 KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01.2012) KOLARIN KUNTA SEITAP OY 2012 1 Äkäslompolon asemakaavan

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

Kaavaehdotus / HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : / -8-87, ,

Kaavaehdotus / HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : / -8-87, , 1 RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS Kaavaehdotus / 22.10.2015 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 Laatija: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY Juha Poutanen, dipl.ins,

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella.

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella. MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko puh. 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 25.1.2015 PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS STRÖMAS NYTORP OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.10.2013 SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa

Lisätiedot

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta.

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta. 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 12.6.2015 Valmistelumateriaalin nähtävilläoloaikana (29.1 27.2.2015) saatujen lausuntojen (4 kpl) ja mielipiteiden (6

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 16.8.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393

RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 16.8.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 1 RANTA-ASEMAKAAVA SELOSTUS / kaavaehdotus 16.8.2012 HAUSJÄRVI, OITTI NIITTYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Tilat : 86-410 / -8-87, -8-144, - 8-393 18.9.2012 249 25.9.2012 66 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.2 Kaava-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KUOREJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA RISTIJÄRVEN KUNTA RINNE 697-401-226-6, om. UPM-Kymmene Oyj MÄKÄRÄISEN YHTEISMETSÄ 697-874-1-4, om.

Lisätiedot

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Alpo Leinonen Rakennus- ja maanmittausinsinööri e-mail: alpoe.leinonen@gmail.com ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ Ranta-asemakaavan muuttaminen. Kaava hyväksytty

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 172-RAK1506 SALON KAUPUNKI VAKURIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.6.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Ajolan Kylä. Työ: E26049. Turku, 25.3.2013

NAANTALIN KAUPUNKI Ajolan Kylä. Työ: E26049. Turku, 25.3.2013 NAANTALIN KAUPUNKI Ajolan Kylä Ajolan-Kunstenniemen ranta-asemakaavan muutos Työ: E26049 Turku, 25.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot