Alueseminaari V. Marja Liisa Manka. Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueseminaari V. Marja Liisa Manka. Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 1"

Transkriptio

1 Alueseminaari V Sosiaalinen ja psykologinen pääoma uusina menestyksen mittareina Menestyvä työyhteisö, henkilöstöhallinto ja työhyvinvointi Työhyvinvoinnin seuranta ja arviointi, henkilöstön arvon määrittely Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 1

2 Vauhti kiihtyy megatrendit Väestön ikääntyminen työkykyisyyden säilyttäminen 2015 Verkottuminen ja kumppanuus luottamus vuorovaikutuksen perustana synnyttää sosiaalista pääomaa Teknologian kehittyminen bioteknologia, uudet materiaalit, kommunikaatioteknologia tekoäly Työkulttuurin muutos ajasta ja paikasta riippumattomuus reaaliaikaisuus jaettu johtajuus, matala rakenne joustavuus, aloitteellisuus, itseohjautuvuus ja kriittinen kuunteleminen = työyhteisötaidot Globalisoituminen uudistumiskykyiset menestyjät ja taantuvat häviäjät työelämän laadun heikkeneminen? Hyvinvointivaltion rahoitusongelmat yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin työnjako uusiksi Finnsight 2015; Sitra; Halal W.E Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 2

3 Iloa työhön? Ennen suomalaiset pitivät työtä mahdollisuutena. Nyt on levinnyt käsitys, että työelämä on kujanjuoksu. Matti Apunen Kauppalehti Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 3

4 Hyvinvoinnin uhkat mekanistinen ihmiskäsitys: ihmisen näkeminen koneena, josta on otettava irti työpanos näkyvän tiedon ja mittaamisen ylivalta kiire ja jatkuva stressi sekä ylipitkät työajat: oravanpyörässä sokaistuu toimimaton organisaatiomalli: hierarkkisuus estää innovatiivisuutta ja avoimuutta johtaminen: puuttumattomuus, ihmisten johtamisen vaje jumiutuneet ajattelumallit yksilöillä ja työyhteisöillä: tulevaisuuden syy ja seuraussuhteet voivat poiketa nykyisistä uuden tiedon soveltamisen vähyys vähäiset työyhteisötaidot passiivisuus Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 4

5 Miksi katse tuottavuuteen? Globalisaatio: jos kilpailukyky ei säily asiantuntijatyötöissä, eivät säily työpaikatkaan Julkisten hyvinvointipalvelujen turvaaminen: rajatuilla resursseilla on pystyttävä tarjoamaan hyvinvointia ikääntyvien joukoille Ympäristönäkökulma: tuottavuuden kehittäminen tarkoittaa myös luonnonresurssien järkevää ja kestävää käyttöä Työhyvinvointinäkökulma: tuottavuuden ja hyvinvoinnin linkittyminen; ongelmaisessa työyhteisössä ahdistus kasvaa Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 5

6 Ihmisen kriittiset ominaisuudet organisaation arvonluonnin näkökulmasta (Hamel & Breen 2007). Ihmisen kriittiset ominaisuudet Merkitys organisaation arvolle Tämänhetkinen tilanne johtamisen kannalta Kuuliaisuus, ahkeruus 5 % Tuttu asia, jossa on paljon osaamista merkitys vähenee Älyllinen osaaminen 15 % Opittu ymmärtämään merkitys vähenee Aloitteellisuus Luovuus Intohimoinen sitoutuminen 20 % 25 % 35% Opittu jo vähitellen ymmärtämään systemaattinen hyödyntäminen puuttuu Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 6

7 Elämmekö edelleen vanhan ihmiskäsityksen vallassa? Työ on vastenmielistä useimmille ihmisille Useimmat haluavat tulla johdetuiksi eivätkä halua ottaa vastuuta Useimmilla on vähäinen kyky organisaation ongelmien ratkaisemiseen Motivaatio johtuu toimeentulotekijöistä Useimpia täytyy valvoa tarkasti organisaation päämäärien saavuttamiseksi McGregor D Teoria X Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 7

8 Työntekijöissä on mahdollisuus Työ on ihmisille yhtä luonnollista kuin leikki, mikäli olosuhteet ovat suotuisat. Ihmisten oma valvonta on usein välttämätöntä organisaation päämäärien saavuttamiseksi. Ongelmien ratkaisukykyä on laajoilla piireillä koko väestöä. Ihmisten motivaatio on riippuvainen minän ja sosiaalisten tarpeiden yhtä hyvin kuin toimeentulotarpeidenkin tyydyttämisessä. Luovaa kykyä ei käytetä organisaatiossa tarpeeksi. McGregor D Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 8

9 Luovuusguru Peter Merrill tiukkoina aikoina on haettava parempaa arvoa niin tuotteista kuin palveluistakin innovatiivisuudesta ja uusista ideoista työntekijät ovat parhaita ideoiden lähteitä; asiakkaatkin mukaan kehittämiseen laatukäsikirjat auditointeineen ovat muodostuneet luovuuden rajoitteeksi organisaatiot, jotka keskittyvät vain sisäänpäin kääntyneeseen raportointiin, ylidokumentointiin ja yksityiskohtien hiomiseen, ovat sivuraiteilla Kauppalehti , Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 9

10 Mistä henkilöstön arvon mittari? perinteiset mittarit ovat kykenemättömiä määrittämään uusien tarpeiden hyvyyttä tai huonoutta > niiden rinnalle tarvitaan uusia näkökulmia, koska suoritteiden määrän lisäksi pitäisi tarkastella sisältöä ja laatua tässäkin tekninen laatu/asiakkaan kokema laatu ovat eri asia entä mikä on riittävä laadun taso? innostus, muutosvalmius, joustavuus??? aineettomat tuotannontekijät yhteisöllisyys sosiaalinen pääoma yksilön voimavarat psykologinen pääoma Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 10

11 Sosiaalinen pääoma työyhteisön vähäiseen sosiaaliseen pääomaan liittyi 1,3 kertainen sairastumisen riski, myös 20 50% korkeampi masennuksen ilmenemisen riski vastavuoroisuus, luottamus, yhteisölliset arvot ja normit, aktiivinen toiminta yhteiseksi hyväksi vähäiseen yksilön sosiaaliseen pääomaan liittyi 1,8 kertainen sairastumisriski. Oksanen 2009 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 11

12 Sosiaalinen pääoma rakenteellinen, kognitiivinen ja suhdeulottuvuus mahdollisuus tietojen vaihtamiseen ja yhteisöllisyyteen kyky vaihtaa ja yhdistellä tietoja, yhteiset arvot, normit ja vastavuoroisuus helpottavat (yhteinen kieli, koodisto ja tarinat) motivaatio yhteisöllisyyteen yleinen luottavaisuus, syntyy lapsuudessa samankaltaisuus synnyttää luontaista luottamusta herkkä, rikkoontunutta luottamusta on vaikea korjata tunteet ja tieto tärkeitä, tunteet kuitenkin tärkeimpiä Lähde:,Nahapiet & Goshal 1998, Laine 2008 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 12

13 Sosiaalinen tuki edistää työnteon sujuvuutta, ehkäisee työn psyykkistä kuormittavuutta ja voi toimia suojakilpenä ulkoista uhkaa vastaan reilu kolmannes työnteon kannalta hyödyllisestä tiedosta kuullaan virallisissa yhteyksissä, vajaa kolmannes puolivirallisissa tilaisuuksissa ja vajaa kolmannes epävirallisissa yhteyksissä kuten kahvitauoilla, lounailla ja satunnaisissa käytäväkeskusteluissa Koivumäki J Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 13

14 Työkavereita kohtaan tunnettua luottamusta lisää (horisontaalinen luottamus) Yleistynyt luottamus Vaikutusmahdollisuus omaan työhön Sisäryhmäsuuntautuneisuus Työroolin selkeys Tyytyväisyys palkkaan Nuoremmat luottavat enemmän kuin vanhemmat Koivumäki J Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 14

15 Lähiesimieheen kohdistuvaa luottamusta lisää (vertikaalinen luottamus) Esimieheltä saatu tuki Esimiehen kiinnostuneisuus työn laadusta Työn autonomia Yleistynyt luottamus Tyytyväisyys palkkajärjestelmään Tyytyväisyys työaikajärjestelyihin = vastavuoroisen sosiaalisen vaihdon prosessi Koivumäki J Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 15

16 Yhteisöllisyys luottamuksen muodostajana On voimakkaasti yhteydessä työnimuun, sitoutumiseksi työhön Yleistynyt luottamus ennustaa hyvin Työroolin selkeys edistää Työkavereilta saatu apu Työtehtävien monipuolistuminen Tyytyväisyys työaikajärjestelyihin Koivumäki J Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 16

17 Psykologinen pääoma oli yhteydessä parempaan suoriutumiseen työssä. vaikutti siihenkin, miten työyhteisön tukea pystyttiin hyödyntämään työssä on opittavissa psykologinen pääoma: itseluottamus, toiveikkuus, optimismi ja sitkeys Luthans, Norman, Avolio & Avey 2008 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 17

18 Psykologinen pääoman ulottuvuudet Itseluottamus: ihmisellä on tarvittava itseluottamus ja tehokkuususkomukset omista kyvyistä onnistua haasteellisten tehtävien suorittamisesta= hallinnan tunne Toivo: on halua kulkea tavoitteita kohti ( tahtovoima ) ja tarvittaessa löytää vaihtoehtoisia polkuja niiden saavuttamiseen ( keinovoima ) Realistinen optimismi: ihminen ajattelee menestyvänsä nyt ja tulevaisuudessa. Sitkeys, joustavuus, palautumiskyky: kohdattaessa ongelmia ja esteitä, ne eivät lannista, vaan ihminen kestää ne ja aloittaa alusta. Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 18

19 Elämänhallinnan tunne kaaoksen kesyttäjä minän eheys, joka ennakoi ihmisen selviytymistä äkillisistä paine ja ristiriitatilanteista ( sisältä ulkoapäin ohjautuvuus) sisältää itsetuntemuksen, luottamuksen omiin kykyihin ja lähi ihmisiin sekä elämän tarkoituksen ymmärtämisen erotettavissa kolme ulottuvuutta: ymmärrettävyys eli missä määrin ihminen kykenee tuntemaan elämänsä käsitettävänä ja järkevänä mielekkyys eli missä määrin oma elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja kiinnostavan haasteelliselta sekä elämään kuuluvat ongelmat voitettavissa olevilta hallittavuus eli ihminen tuntee omaavansa voimia, joilla stressiä käsitellään Antonovsky 1987,1993 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 19

20 Elämänhallinnan yhteydet ja riippuvuuden merkitsevyys Kasvumotivaatio *** Sitoutuminen *** Työkyky ** Työnhallinta *** Elämänhallinta Kompetenssi ** Manka 1999 Ryhmähenki ** Johtaminen * Kannustavuus * Riippuvuuden merkitsevyys: *** erittäin merkitsevä Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi ** merkitsevä 20 * melko merkitsevä

21 Koherenssin tunne muutoksessa merkityksellinen Muutoksen ymmärrettävyys (Miksi?): Riittävä tieto asioista, valmius ymmärtää Muutoksen hallittavuus (Miten?) Fyysinen ja psyykkinen toimintakyky Ammatilliset valmiudet ja osaaminen Sosiaaliset valmiudet ja tuen saaminen Muutoksen mielekkyys (Mitä?) Motivaatio toteuttaa muutos Vrt. Koskela S. & Virtanen P Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 21

22 Positiiviset emootiot laajentavat tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä tahdostamme riippumatta aivojen kuvantamistutkimuksissa on todettu, että surullista tai neutraalia musiikkia kuunnellessaan koehenkilöt havainnoivat valokuvasta vain ihmisen kuvan, kun taas iloista musiikkia kuunnellessaan ihmiset automaattisesti havainnoivat myös ihmisen taustalla olevan maiseman Kuva: 22 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 22

23 Positiivisten emootioiden seurauksena Ihmiset löytävät enemmän mahdollisuuksia Luovuus kasvaa Ihmiset toipuvat takaiskuista paremmin Ihmiset suoriutuvat paremmin Menneet ristiriidat muistetaan myönteisemmässä valossa Luottamuksen rakentaminen helpottuu Neuvottelutulokset paranevat 23 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 23

24 Keinoja lisätä inhimillistä pääomaa??? Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 24

25 Menneisyyden vankeja? tieto suodattuu yksilön ajattelumallien tai työyhteisön kulttuurin kautta yhdistyen ja jäsentyen aikaisempaan ja vahvistaen vanhoja tietorakenteita silmälasit ovat tiedostamattomat ja muodostavat karttoja sekä rajoja ajattelullemme ja käyttäytymisellemme. Tulkinta on usein vääristynyttä: näemme haluamamme. Portinvartijoita ovat poisto, muuntaminen ja yleistäminen ihmisen elämänkokemus muodostaa siis kiistattoman perustan, joka epätäydellisenäkin on totta hänelle itselleen. Oppiminen on ennakkoluulojen ylittämistä, se murtaa turvallista elämänkulkua ja jatkuvuutta herättäen tarpeen todelliseen oppimiseen. Tarvitsemme ravistelua! Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 25

26 Työhyvinvoinnin edellytyksiä työpaikalla johdon sitoutuminen, läsnäolo ja arvostava suhtautuminen työntekijöihin työntekijöiden vastuullisuus ja aktiivisuus rakenteiden muuttaminen: luotava toimintatapoja, jotka rikkovat rutiineita ja lisäävät avoimuutta esim. tiimimäinen toiminta, jaettu johtajuus ja työhön vaikuttamisen mahdollisuuksien antaminen työntekijöille tiedostamisen lisääminen: tilanteista oppiminen, kyseenalaistaminen ja puhumisen sekä puheeksi ottamisen taitojen kehittäminen Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 26

27 Psykologisen pääoman interventio tutkimuksen toteutus: internet osoite kaikille, osallistujat rekisteröityvät sisään ja täyttävät kyselylomakkeen jakaudutaan satunnaisesti tutkimusryhmään ja kontrolliryhmään > I valmennus (45 min) kaikki toteutuu verkossa viikon kuluttua toinen tapaaminen II valmennus (45 min) kolmen päivän kuluttua viimeinen kysely kummallakin ryhmällä Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 27

28 I valmennus: sitkeys ja itseluottamus esitettiin powerpoint ja flash animaatio sitkeydestä ja itseluottamuksesta yleensä ja työpaikalla, näytettiin pätkiä elokuvista (dramatisoituja tilanteita sitkeydestä ja itseluottamuksesta) mietittiin omia haasteellisia tilanteita työpaikalla, joihin oli jumiuduttu, ja joihin liittyi sitkeys tai itseluottamus ajatteluna tai toimintana pyydettiin kirjaamaan ylös tilanteita mihin ei voitu vaikuttaa ja mihin voitiin vaikuttaa, näiden kautta oli mahdollista miettiä omaa toimintaa haasteellisissa tilanteissa lopuksi toteutettiin kirjoittamalla itsereflektioharjoitus, jossa mietittiin omia aiempia ajattelutapoja, tunteita ja toimintaa sekä tulevaisuuden toimintatapoja istunto päättyi yhteenvetoon ja tiivistykseen ja muistutukseen siitä mitä on opittu ja kuinka sitä on mahdollista soveltaa työpaikalla Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 28

29 II valmennus: toivo ja optimismi lähtökohtana oli ajatus yksilön tavoitteisiin ja tehtävien suorittamiseen suuntautuneisuudesta esityksessä kerrottiin henkilökohtaisten arvojen tärkeydestä, tavoitteiden saavuttamisen realistisuudesta pyydettiin kirjaamaan ylös useita tavoitteita, jotka haluttiin saavuttaa, olivat realistisesti saavutettavissa, toteutettavissa työpaikalla ja henkilökohtaisesti arvokkaita. näistä valittiin yksi tavoite lopputyöskentelyyn. tavoite pilkottiin pienempiin osiin (osittaminen lisää toivoa ja itseluottamusta pienemmät tavoitteet helpompi saavuttaa). mietittiin miten eri tavoin voidaan päästä samaan tavoitteeseen ja keinoja esteiden ja ongelmien ratkaisuun. Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 29

30 Intervention tulokset kontrolliryhmän psykologisessa pääomassa (mitatussa) ei tapahtunut muutosta (45,2%, PsyCap instrument score) koeryhmällä tapahtui intervention myötä selvä muutos (54,8%, PsyCap instrument score) => psykologiseen pääomaan voidaan vaikuttaa (aiemmin pidetty vain lahjakkaiden ominaisuutena) ryhmien koostumus oli heterogeeninen (erilaisia organisaatioita, aloja jne.), joten tuloksia voidaan yleistää Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 30

31 Psykologinen pääoma Psykologinen pääoma Toiveikkuus Optimismi Sitkeys, joustavuus Pystyvyys Myönteiset tunteet Työntekijöiden asenteet +sitoutuminen kyynisyys Työntekijöiden käyttäytyminen +työyhteisötaidot poikkeavuus Tietoinen läsnäolo voimistunut tietoisuus Avey, Wernsing. Luthans 2008 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 31

32 Myönteiset tunteet pääosassa psykologinen pääoma oli yhteydessä positiivisiin tunteisiin (emootioihin), jotka puolestaan olivat yhteydessä asenteisiin (innostus ja kyynisyys) ja muutosta edistävään käyttäytymiseen = työyhteisötaitoihin (OCB ja poikkeavuus) läsnäolo (mindfullnes) oli yhteydessä psykologiseen pääomaan ennustamalla myönteisiä tunteita myönteiset tunteet vaikuttivat välillisesti psykologisen pääoman, asenteiden ja käyttäytymisen väliseen suhteeseen Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 32

33 Psykologinen pääoma: Tutkimuksen kulku Tutkimusryhmä ja kontrolliryhmä Orientaatio, jossa kerrottiin meditaation vaikutuksista yleisellä tasolla Tämän jälkeen noin 9 viikon ajan tutkimusryhmän jäsenet raportoivat netissä lyhyesti tunteistaan ja ajasta, jonka he ovat käyttäneet meditointiin (tavoitteena oli 5 päivänä viikossa harrastaa rakastavan ystävällisyyden medidaatiota Meditointiworkshopit 60 min, josta 20 min ryhmässä, 20 minuuttia käytettiin seurantaan ja arviointiin sekä 20 minuuttia pedagogiseen osuuteen Mittaukset ennen ja jälkeen erilaisin testein Fredrickson B.L., Cohn M.A, Coffey K. A., J. Pek &. Finkel S. M 2008 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 33

34 Tulokset Rakastava ystävällisyys meditaatio Positiivisten tunteiden lisääntyminen Voimavarojen kasvaminen Onnellisuuden lisääntyminen Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 34

35 Positiiviset tunteet lisäävät henkilökohtaisia voimavaroja Älylliset: hetkeen tarttumisen taito Psykologiset: hallinnan tunteen säilyttäminen muutoksissa Sosiaaliset: tuen antaminen toisille ja vastaanottamisen taito Fyysiset: esim. kyky pitää kylmyys loitolla tai vähentää kivun tuntemusta Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 35

36 Henkilökohtaiset voimavarat lisäävät elämäntyytyväisyyttä Läsnäoleminen Toiveikkuus Tulevaisuuteen myönteisesti suhtautuminen Elämänhallinta Itseluottamus Tarkoituksellisuus elämässä Sosiaalisen tuen saaminen Myönteiset suhteet toisiin Sairauden oireiden vähäisyys Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 36

37 Uudet henkilöstön arvoa kuvaavat mittarit Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 37

38 Tuottavuus on tärkeä, mutta miten sitä tulkitaan? Tuottavuutta tulkitaan kapea alaisesti, jolloin kiinnitetään huomiota vain kustannuksiin unohdetaan toiminnan laatu Tuottavuuden mittarit on monesti suunniteltu kapea alaisesti: mitä kertovat esim. henkilöstökoulutuspäivien määrä tai käytyjen kehityskeskustelujen prosenttiosuus? Parhaimmillaan ovat tärkeä osa johtamisen työkalupakkia Parhaat mittarit saadaan yhdessä työntekijöiden kanssa (Jääskeläinen 2009) Tiedolla johtaminen informaation hyödyntäminen Tiedon johtaminen aineettomien voimavarojen määrätietoinen kehittäminen ja sellaisten rakenteiden luominen, jolla palvelutuotantoon osallistuvien resurssit saadaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 38

39 Työhyvinvoinnin suunnittelu ja arviointi Suuntaa antavia mittareita (muistettava analysoida taustatekijät): Sairauspoissaolot Työtapaturmatilastot Vaihtuvuus Asiakaspalautteet ja asiakastyytyväisyyskyselyt Ennenaikainen eläköityminen Kokonaisvaltaiset kyselyt Työilmapiirikyselyt Työn kuormitus, stressi ja tyytyväisyystekijät Työn muutokset Koetut kehittämistarpeet Organisaation jaksaminen Johtajuus ja johtaminen 360 Itsearvioinnit, joissa porukalla arvioidaan eri muuttujilla tilannetta Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 39

40 Julkisten hyvinvointipalvelujen tuottavuus: johtamista tukevien mittausjärjestelmien suunnittelu 2009 Tarkasteli julkisia hyvinvointipalveluja Tunnisti tuottavuuden mittaukseen liittyviä tarpeita Loi hyvinvointipalveluihin mittausmenetelmän Mietti keinoja tehostaa olemassa olevaa mittausinformaatiota Kohteena Helsingin kaupunki Yhteenveto projektin (TSR ) tuloksista, ( ks. Koko raportti TSR:n sivuilta) Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 40

41 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 41

42 Vaatimukset Tuottavuuden mittaukseen liittyviä vaatimuksia tunnistettiin workshopeissa henkilöstön kanssa Hyödyllisyys oman yksikön johtamien tukena Tieto tekijöistä, jotka vaikuttavat tuottavuuteen Mahdollisuus vaikuttaa mitattaviin tekijöihin Mahdollisuus verrata tuloksia muihin samoja palveluja tuottaviin yksiköihin Mittauksen yksinkertaisuus ja helppo ymmärrettävyys Jääskeläinen 2009 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 42

43 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 43

44 Jääskeläinen 2009 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 44

45 Mitä mittaamisen jälkeen? seuranta syiden selvittäminen johtopäätökset toiminta ja vastuut Valitse oikeat (merkitykselliset) mittarit ja menetelmät sitoudu pitkäksi aikaa. Ei muutosta muutoksen vuoksi! Ei mittaamista mittaamisen vuoksi! Tuloksista keskustelu voi olla tärkeä työhyvinvoinnin kehittämisen tilanne! Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 45

46 Ryhmätyö Mitkä ovat pilottien henkilöstön arvon osoittamisessa oleelliset mittarit, jotka pitäisi löytyä johdon työkalupakista? Mitkä ovat keskeiset ongelmat, joihin niillä halutaan tarttua? Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 46

47 Helsinki: yhteenvetoa keskustelusta Työkyvyttömyyseläköitymistieto tärkeätä: olisi käytettävä Kevan tietoja, jotka ovat hyviä 338 työntekijää on Kuopiossa työkyvyttömyyseläkkeellä (iso määrä!). Kun lähdetään esittelemään eteenpäin, ylimmän esimiehen pitäisi se tehdä ylimmän johdon pitäisi sitoutua. Tunnusluvut ja eurot perässä. Työtapaturmat euroa, työkyvyttömyyseläkkeet 3 milj. euroa, sairauspoissaolot 8 milj. euroa. Pitäisi pystyä tekemään näille jotain. Olemassa hyvät sähköiset riskiarviointiohjelmat, voimme etsiä kaikista työyksiköistä ne kohdat, joihin täytyisi tarttua. Voisimme keskittyä juuri näihin, eivät terveet tarvitse parantajaa! Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 47

48 Työkyvyttömyys myönnetään tiettyyn tehtävään, mutta nimenomaan voitaisiin löytää muitakin vaihtoehtoja jatkaa työtä kuten uudelleenkoulutus yms. Uudelleensijoittamiset tunnusluvuksi Lahdessa kaikki tapaukset kirjataan ja näkyy suoraan kustannusvaikutukset ja säästöt toimenpiteelle Työajankäyttö tunteina, voidaan vertailla erilaisia ammatteja esim. opetusala (jokainen halutessaan laajentaa) Eu normeiksi tilastokeskuksen käytännöt (Tilastokeskuksen ajankäytön seurannan muuttaminen myös tarpeen! Myös EU vaatii) Ei liikaa tunnuslukuja, mieluummin alle 10 Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 48

49 Sairauspoissaolot: miten lasketaan, sisällytetäänko niihin esim. viikonloput vai työpäivä? Kirjataanko kaikki poissaolot, vaikkei lääkäri ole todennutkaan? Sairauspoissaolot kokonaistyöajasta eli prosentteina Vaikea miettiä, mitä tunnuslukuja tarvittaisiin, koska informaatiota kootaan paljon päätöksentekoa varten Olisi tärkeätä kerätä muutama keskeistä valtakunnallisesti, jota ylin johto voisi käyttää. Syventämällä kunnan omista tarpeista lähteviä voidaan kerätä. Kansainvälinen vertailu: tapaturmat miljoonaa työtuntia kohti Kevan työhyvinvointikysely: kaikki saisivat käyttää samaa sapluunaa Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 49

50 Työyhteisökysely: siellä pitäisi olla myös sosiaalinen pääoma,voisiko kyselyn jalostaa kaikkien käytettäväksi, se olisi yksinkertainen ja helppo tehdä Loppuseminaarissa löisimme lukkoon, että ne ovat nämä tunnusluvut Perustetaan sisäinen työryhmä taloudellisista tunnusluvuista KT keräisi ne muutamat tunnusluvut tietokantaansa, jota kaikki voisivat hyödyntää Ihmisten sitoutuminen työpaikkaan: vaihtuvuus? Olisi hyvä näkyä myös työtyytyväisyyskyselyssä voitaisiin kysyä. Miten vaihtuvuus lasketaan? Palvelussuhteen pituus (toistaiseksi työsopimuksien lopettaminen suhteessa toistaiseksi työsopimuksiin) Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 50

51 Esimiestoiminta (vertikaalinen ulottuvuus) työyhteisö myös mukana, koska helposti syyllistetään esimiehiä Esimiehiä arvioidaan 360 asteen arvioinneilla, eikö esimiestenkin pitäisi pystyä arvioimaan alaisiaan Innovatiivisuus: aloitteiden, ehdotusten määrä Osaamisen kehittäminen: miten hiljaisia signaaleja saataisiin esille osaamisen kehittämisen näkökulmasta (vrt. Kestin työkalu); Osaamistarpeiden ennakointi tulevaisuudessa Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 51

52 Tampere: Yhteenvetoa tunnusluvuista Kouvola: henkilöstöraportin näkökulmasta pitäisi olla nopeammin tietoa, ajantasaista tietoa: ei vanhoja voi hylätä: sairauspoissaolot, henkilöstön määrät, mihin ihmisen työaika menee ja mitä se maksaa, määräaikaiset eriteltyinä; työhyvinvointiakin jotenkin täytyisi mitata voisiko valtakunnallinen suositus olla tähän? Asiakastyytyväisyys Jyväskylä: ensimmäinen asia helpottamaan tekemistä ja osaamista muutoksissa (tekniset, ikärakenne muuttuu, asiakkaiden ikärakenne muuttuu, organisaatiokin, jokaisen henkilökohtainen työnteon tapa tulee tarkastelun alle) tarvitaan mittareita ammatillista osaamista kuvaamaan, ensiksi on päätettävä, mikä on tavoiteltava osaaminen Seinäjoki sivun 39 dia: varhe maksujen suuruus, muutokset niissä ja Kevan vertailut; itse ei kaikkea tarvitse tehdä: eläkkeellelähtevien haastattelut ja niiden tietojen kerääminen Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 52

53 Tampere: ylhäältä alaspäin: mikä johdon työkalupakki olisi kolme mittaria1 10 arvot, henkilöstö/panos; asiakas; tuotos/tuote; jokaisen kulman taakse rakennettaisiin matriisi. Henkilöstö htv, työvoimakustannukset/palkka, osaaminen, työhyvinvointi. Tuotos: mitä henkilöstö on saanut aikaan, eri toimialueiden tuotokset kpl, hoitovrk, lainatut kirjat jne. Asiakas: laatu, asiakastyytyväisyys, mitä muuta?. Ensimmäisenä määriteltävä mitä on työhyvinvointi: esim. elämänhallinta, myös muut kuin työelämä vaikuttavat. Tehdäänkö johtoa vai työpaikkoja varten nämä tunnusluvut, pitäisi olla työpaikkoja vartten? Tampereen yliopisto, HyWin Työhyvinvointi 53

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista

Lisätiedot

TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA

TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA - Professori Marja-Liisa Manka Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Eva: Hyvä henki tärkeintä työpaikalla "työ on tärkein osa ihmisen elämänsisältöä",

Lisätiedot

Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori

Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Työhyvinvointi 11 Makrotason tavoitteita henkilöstö-

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin-työhyvinvointi Tampereen yliopisto, Koulutus- ja tutkimuskeskus

Lisätiedot

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse

Lisätiedot

Toiveikkuus voimavarana Mitä se on? Miten lisätä?

Toiveikkuus voimavarana Mitä se on? Miten lisätä? Toiveikkuus voimavarana Mitä se on? Miten lisätä? Professori Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus ja koulutuskeskus Synergos HyWin työhyvinvointi Miksi katse toiveikkuuteen? työn mielekkyys vähentynyt

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Ke Henkilöstön jaksaminen Voimavaroja oman työn arkeen

Ke Henkilöstön jaksaminen Voimavaroja oman työn arkeen Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 Ke 10.10.2018 Henkilöstön jaksaminen Voimavaroja oman työn arkeen Eija Pelkonen, Naantali KTM, työyhteisövalmentaja ja -kehittäjä, työnohjaaja, aikuisopettaja,

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 FT Nina Laine Ohjelmajohtaja Työhyvinvointi Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

LUOTTAMUS - PÄÄOMA. Luottamus - pääoma

LUOTTAMUS - PÄÄOMA. Luottamus - pääoma LUOTTAMUS - PÄÄOMA Luottamus - pääoma Kyvyt Aikomukset Onko osapuolilla kykyä, tietoa ja osaamista hoitaa oma osuutensa? Avoimuus Ovatko osapuolen avoimia sidoksen kannalta tärkeissä asioissa? Annetaanko

Lisätiedot

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin turvaamisen roolit Työhyvinvointi kaikkien asia Teemajohtaja Rauno Pääkkönen rauno.paakkonen@ttl.fi 2.2.2013 Esittäjän nimi 2 Sisältö työhyvinvointi on kaikkien asia

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus

Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus Tuomo Alasoini tuomo.alasoini(at)tekes.fi Tekesin rooli työelämän tutkimuksessa ja kehittämisessä Suomen innovaatiopolitiikkaa ohjaa nykyään kansalliseen innovaatiostrategiaan

Lisätiedot

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Hallintopäälliköt yliopiston moottoreina oikeita polttoaineita tankissa? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Henkilöstön arvoa kuvaavien tunnuslukujen kehittämishanke

Henkilöstön arvoa kuvaavien tunnuslukujen kehittämishanke Henkilöstön arvoa kuvaavien tunnuslukujen kehittämishanke Marja Liisa Manka, FT, professori Kirsi Heikkilä Tammi, KT, ohjelmajohtaja Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Työhyvinvointi 11 Makrotason

Lisätiedot

Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa

Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa - Yhteisöllisyys menestystekijänä - Sosiaalisen pääoman kehittäminen Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Millä menestymme huomenna?

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Opintoasiainpäivät

Opintoasiainpäivät Opintoasiainpäivät 7.-8.11.2012 Hannele Rapatti Työsuojeluvaltuutettu, Lehtori, TAMK Hannele Rapatti, TAMK 13.11.2012 MISTÄ PUHUTAAN, KUN PUHUTAAN TYÖHYVINVOINNISTA? MITKÄ TEKIJÄT NÄYTTÄISIVÄT TÄMÄN PÄIVÄN

Lisätiedot

Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa

Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa Professori Marja-Liisa Manka Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin 2.1.2009 1 Maailma muuttuu Verkottuminen ja kumppanuus -luottamus vuorovaikutuksen perustana

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA Työelämän tutkimuspäivät 2016 Työryhmä 30. Nuorten työelämään kiinnittyminen ja työelämävalmiudet käsitteet, interventiot ja käytännöt Anna

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis 13.2.2018 Orientaatio aamupäivään Esittele itsesi vierustoverillesi Kerro, millaisin odotuksin saavuit Kerro myös joku

Lisätiedot

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden

Lisätiedot

Työhyvinvointi pienyrityksessä. Professori Marja-Liisa Manka

Työhyvinvointi pienyrityksessä. Professori Marja-Liisa Manka Työhyvinvointi pienyrityksessä Professori Marja-Liisa Manka Mitä on työhyvinvointi? monille työhyvinvointi käsitteenä vaikea: mitä se pitää sisällään? miten siihen vaikutetaan? työhyvinvointi nähtiin usein

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

- muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten?

- muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten? Muutosjohtaminen - muutos: uhka vai mahdollisuus? - muutoskysymykset: miksi, mitä ja miten? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, työhyvinvointi 1 Maailma muuttuu meidänkin

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA. ja miten sitä johdetaan. Ammattikeittiöosaajat ry, Ilona Rauhala psykologiaa ilonarauhala.

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA. ja miten sitä johdetaan. Ammattikeittiöosaajat ry, Ilona Rauhala psykologiaa ilonarauhala. PSYKOLOGINEN PÄÄOMA ja miten sitä johdetaan. Ammattikeittiöosaajat ry, 11.10.2016 Ilona Rauhala psykologiaa johtajille @IlonaRauhala ilonarauhala.fi Materiaalin Copyright 2016 Ilona Rauhala Oy. Kaikki

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Työn mielekkyys. 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet

Työn mielekkyys. 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet Työn mielekkyys 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet Kati Järvinen Johtava konsultti - Hyvinvointi ja tuottavuus Kokenut henkilöstön ja johtamisen kehittäjä

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus ja koulutuskeskus Synergos HyWin työhyvinvointi Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Eva: Hyvä henki tärkeintä

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

SyFron Oy Tulustie 14 a, Helsinki

SyFron Oy Tulustie 14 a, Helsinki Milloin Kun hyvinvointikyselyt eivät vielä tuota parhaita mahdollisia tuloksia. Kun organisaatiolla on arvot, mutta ne eivät tunnu toteutuvan. Kun muutosprosessin onnistuminen halutaan varmistaa. Kun työkulttuuria

Lisätiedot

MANAGEMENT-MUOTI Hierarkiasta järjestäytyneeseen / järjestäytymättömään kaaokseen

MANAGEMENT-MUOTI Hierarkiasta järjestäytyneeseen / järjestäytymättömään kaaokseen KUVA 1. MANAGEMENT-MUOTI Hierarkiasta järjestäytyneeseen / järjestäytymättömään kaaokseen Teollisuusyritys Suhdetoimintayritys Lähde: E. Gummesson, 1998. KUVA 2. SUUNNITELTU PROSESSI Valta Motiivit PANOS

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman

Lisätiedot

MUUTOS ON MAHDOLLISUUS

MUUTOS ON MAHDOLLISUUS MUUTOS ON MAHDOLLISUUS Miten autan itseäni onnistumaan muutosten keskellä Varkaus, syksy 2016 Ilona Rauhala psykologiaa johtajille @IlonaRauhala ilonarauhala.fi Materiaalin Copyright 2016 Palomacorento

Lisätiedot

Työn ja elämän hyvinvointi

Työn ja elämän hyvinvointi Työn ja elämän hyvinvointi Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Miksi katse työniloon? Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittäminen

Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka Alueseminaari 1. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin- Työhyvinvointi Työhyvinvointi on strateginen menestystekijä Yksilön terveys 1900-luvun alku =

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P

Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P Esimies eri-ikäisten johtajana Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö jarna.savolainen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus P. 040 561 2022 Kronologinen ikä Syntymäpäivä Sosiaalinen ikä Roolit ja ikänormit Mistä

Lisätiedot

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla 5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen?

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? 28.4.2016 Jouni Kivistö-Rahnasto Professori Turvallisuus ja riskienhallinta 30-vuotta sitten Asenne ei ratkaise! se

Lisätiedot

Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy

Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy Hyvä johtaminen ja tämän päivän työverkostotaidot 2.2.2017 Työverkostotaidot tässä ja nyt Kohti tämän päivän työverkostotaitoja Kohti huomisen työhteisötaitoja Kohti huomisen alaistaitoja 2.2.2017 Ihmisten

Lisätiedot

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Tuottava onnellinen osallistuva aikuinen Suomessa -> osallistuva, onnellinen ja tuottava? Outi Mäkelä

Tuottava onnellinen osallistuva aikuinen Suomessa -> osallistuva, onnellinen ja tuottava? Outi Mäkelä Tuottava onnellinen osallistuva aikuinen Suomessa -> osallistuva, onnellinen ja tuottava? Outi Mäkelä Suomen tuottavuushaasteta: Yhteiskunnalliset palvelut Palvelurakenne Tuotantotavat Aluekehitys Ihmisten

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti VALTION TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖN VERKOSTOITUMISPÄIVÄ 7.10.2014 Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti Työterveyslaitos - Terveen työelämän edistäjä Edistämme työn terveellisyyttä

Lisätiedot

Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY. Pienryhmämalli, Method Skillmotor

Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY. Pienryhmämalli, Method Skillmotor Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY Pienryhmämalli, Method Skillmotor Työelämän suuntauksia ja juuria Painopiste tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämisessä siirtymässä

Lisätiedot

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Työelämäyhteistyön menestystekijät

Työelämäyhteistyön menestystekijät Työelämäyhteistyön menestystekijät Menestyksen tekijöitä & esimerkkejä onnistumisista Sinikka Maskonen 9.11.2010 Jyväskylä Opetusalan koulutuskeskus Educode Oy National Centre for Professional Development

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin.

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin. Työnilo pää(n)asia Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2. Hyvinvointia työstä 1 Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla 20.4.2015, Tampere Rauno Hanhela, johtava asiantuntija, aluevastaava 2 Esittäjän nimi / 8.2.2011 1 Ihmisen mittainen työ

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN

ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN LEAD13 3.9. 2013 Helsinki ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN Prof. Aino Kianto Lappeenrannan teknillinen yliopisto aino.kianto@lut.fi Sisältö Organisaation uudistumiskyky Uudistumiskyvyn avaintekijät

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Osaamispääoman johtaminen

Osaamispääoman johtaminen johtaminen Leenamaija Otala, ProCompetence Oy, Inc Leenamaija Otala DIGITAL COMPETENCE AND LEARNING DCL-KONFERENSSI. 3. 4.11.2009 Hämeenlinna Esityksen sisältö Osaamisesta osaamispääomaa hallinta, kehittäminen

Lisätiedot

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Mistä virtaa työelämään? Masters Conference 8.5.2015, TAMK Anna Koski Työhyvinvoinnin tutkimus- ja Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Johtamiskorkeakoulu, Tampereen

Lisätiedot