Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa"

Transkriptio

1 Verkoston työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa Professori Marja-Liisa Manka Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

2 Maailma muuttuu Verkottuminen ja kumppanuus -luottamus vuorovaikutuksen perustana Teknologian kehittyminen - bioteknologia, uudet materiaalit, kommunikaatioteknologia Globalisoituminen uudistumiskykyiset menestyjät ja taantuvat häviäjät Väestön ikääntyminen 2015 Työkulttuurin muutos -ajasta ja paikasta riippumattomuus -reaaliaikaisuus -jaettu johtajuus, matala rakenne -joustavuus, aloitteellisuus, itseohjautuvuus ja kriittinen kuunteleminen = työyhteisötaidot Hyvinvointivaltion rahoitusongelmat - yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin työnjako uusiksi Finnsight 2015; Sitra Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

3 Muutosvauhti haastaa hyvinvoinnin työn mielekkyys vähentynyt selityksenä vaikutusmahdollisuuksien kutistuminen (Työolobarometri 2007) henkinen jaksaminen koetuksella melko tai erittäin paljon henkisesti rasittuneita runsas 50 %; naiset miehiä enemmän; kunnissa 73 %, valtiolla 66 %, opetusala 79% (Työolobarometri 2007), kiire ja aikapaineet kasvaneet mielenterveysongelmat isoin syy työkyvyttömyyteen, masennukseen perustuvat työkyvyttömyyseläkkeet 490 milj., sairauspäivärahat 110 milj. v ristiriitoja esiintyy kuudelle kymmenestä työpaikasta työpaikkakiusaamista on havainnut kolmasosa palkansaajista, kiusattuna 17 % Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

4 Stressin tunnistaminen VAIKUTTAVUUS Positiivinen haaste Tilapäinen väsymys En kelpaa Uupuminen Olen lopussa Työkyvyttömyys Unihäiriöt Krooninen väsymys Olen kestävyyteni rajoilla Ylisitoutuminen Kapasiteetin kasvu Vaatimukset kasvavat Positiivinen Me olemme parhaita stressi Hienoa työskennellä Työn vaatimukset Ylikuormitusraja Hälyttävät esioireet Alentunut Mikään ei itsetunto riitä Kukaan ei välitä Kyynisyys J. Rantanen TTL 2003 aika Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

5 Työn imun vai työuupumuksen polkua? tarmokkuus: on energisyyttä, halua panostaa työhön, sinnikkyyttä ja ponnistelun halua myös vastoinkäymisissä omistautuminen: työn kokeminen merkitykselliseksi, inspiroivaksi, ylpeys uppoutuminen: on syvä keskittyneisyyden tila ja paneutuneisuus työhön sekä näistä koettu nautinto ja ajan kuluminen huomaamatta Myönteinen tunne ja motivaatio uupumusasteinen väsymys: mikään ei riitä, olen kestävyyteni rajoilla, ärtyneisyys ja huono yöuni kyynistyminen: ei meillä mikään muutu kuitenkaan! Turha yrittää! heikentynyt ammatillinen itsetunto: minusta ei ole mihinkään, työni on täysin merkityksetöntä, lasken päiviä eläkkeeseeni Energioiden rapautuminen ja jaksamisongelmat (Hakanen 2004) Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

6 Varhainen välittäminen jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan joko psyykkisesti tai fyysisesti hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on kaikin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vähentämiseksi. mitä varhaisemmin, sitä parempi Työturvallisuuslaki 2002 / 738 Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

7 Työhyvinvoinnin tekijät ORGANISAATIO yhteinen tavoite joustava rakenne jatkuva kehittyminen toimiva työympäristö ESIMIES osallistava ja kannustava johtaminen YKSILÖ elämänhallinta kasvumotivaatio terveys ja fyysinen kunto RYHMÄ RYHMÄHENKI luottamuspääoma ryhmän toimivuus TYÖ vaikuttamismahdollisuudet kannustearvo: oppiminen Tampereen yliopisto, Synergos, Työhyvinvointi ulkoiset ja palkkiot johtaminen, Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin Manka 1999, 2006

8 Työhyvinvointi verkostossa visio ja selkeä strategia priorisoinnin apuna erilaisten roolien ja osaamisten tunnistaminen: transaktiivinen muisti, jaettu ongelmanratkaisu tehokas viestintä- vuorovaikutteisuus, yhteinen BA synnyttää turvallisuutta epävarmuuteen vallattomien tekijöiden valtuuttaminen - työn vaikutusmahdollisuus vastavuoroisuuden ja oikeudenmukaisuuden normit- pelisääntöjen tekeminen luottamuksen rakentaminen - yhteisöllisyys Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

9 Luottamus - pääoma Kyvyt Aikomukset Onko osapuolilla kykyä, tietoa ja osaamista hoitaa oma osuutensa? Avoimuus Ovatko osapuolen avoimia sidoksen kannalta tärkeissä asioissa? Annetaanko oleellista tietoa? Salaillaanko? Sanansa pitäminen Ollaanko luotettavia sen suhteen mitä on sovittu? Pitääkö sana? Ovatko tarkoitusperät myönteisiä kummankin kannalta? Halutaanko ajaa vain omaa etua, tavoitellaanko molempien hyötyä? Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

10 Luottamuksen muodostuminen kehittyy hitaasti vähittäisten investointien kautta samankaltaisuus synnyttää luontaista luottamusta herkkä, rikkoontunutta luottamusta on vaikea korjata uudessa suhteessa ensin ehdollista, vaihtelee suhteen aikana Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

11 Kanssalaistaidot jokainen vastuussa hyvinvoinnistaan reiluus ja kohteliaisuus, tervehtiminen aktiivinen auttaminen, kiinnostuminen toisen työstä työpaikan viihtyvyydestä ja resurssien järkevästä käytöstä huolehtiminen yhteistyö työkavereiden ja esimiesten kanssa: kysytään, jos ei tiedetä ja pyydetään palautetta, jos se on unohtunut. mielipiteen ilmaisu asioiden eteenpäin viemiseksi aktiivinen osallistuminen työpaikan kehittämistyöhön Baron 1998, Keskinen S Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

12 Omat keinot uhkan tiedostaminen, terve itsekkyys, EI ylikuormalle selvitä, miksi sinun on vaikeata sanoa ei: milloin, erityiset tilanteet, tietyt ihmiset, syyllisyydentunto, imartelu itsetuntemuksen lisääminen: tavoitteet, odotukset, vahvuudet, kehitettävät puolet, voimavarat, tunteiden tunnusteleminen ja esille saaminen; vahvuus syntyy tietoisuudesta Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

13 omia keinoja aktiivisuus työelämän muutoksissa: miten pysyn tekijänä enkä uhrina yritä muuttaa itse tilannetta, pienentää ristiriitaa tai poistaa aiheuttaja, paras tapa yritä muuttaa omaa tulkintaasi yritä lievittää oireita, kohenna omia voimavarojasi ja edistä tilanteessa jaksamista (lyhyellä tähtäyksellä, ei hyvä pitkän päälle) rentoutumisen opetteleminen, aikaa myös ajatuksille Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

14 Elämän tasapaino harrastukset, työ, perhe, ystävät, oma kehittyminen riittävä uni 24 tunnin valvomisen ja työn jälkeen suorituskyky vastaa 1,0 promillen humalatilaa unen aikana opitaan uudet asiat ja taidot väsyneenä tarkkaavaisuus heikkenee, muisti heikkenee, impulsiivisuus kasvaa aivojen suorituskyky laskee 40 % viidennen vähäunisen yön jälkeen Partinen M. 2007, Müller K Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

15 Liikunta on masennuslääkettä liikunta muuttaa keskushermoston välittäjäaineiden (mm. noradrenaliinin, dopamiinin ja serotoniinin) pitoisuuksia niin, että mieliala paranee liikunta parantaa aivojen välittäjäaineen, serotoniiniin, vaikutusta kuten masennuslääkkeetkin eläinkokeissa on havaittu: liikunta korjaa myös masentuneiden aivoissa tapahtuneita muutoksia lisäämällä hermokasvutekijöiden erittymistä ja rakentaa uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä katkenneiden tilalle 40- ikävuoden jälkeen liikunta parasta aivojen jumppaa Fogelholm M. & Vuori I Richards M, Hardy R, Wadsworth Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

16 Julistettakoon työrauha Ryhmätyö on summapeliä, jos joku luhistuu, vaikutus kertautuu! ratkaisukeskeisyys kaikki mukaan kehittämistyöhön kissat pöydälle opetellaan puhumaan ja rakentamaan luottamus ollaan ihmisiksi itse kukin muistetaan: hyvinvoivat ihmiset tekevät työnsä hyvin 16 Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

17 Lisätietoa Tiikerinloikka työniloon ja menestykseen 2008 Talentum Työrauhan julistus miten olla ihmisiksi alaisena ja esimiehenä 2007 Kirjapaja marja-liisa.manka[at]uta.fi marja-liisa.manka[at]docendum.fi Tutkimus- ja kehittämisryhmä HyWin

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3. Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse

Lisätiedot

Työhyvinvoinnista tulosta

Työhyvinvoinnista tulosta Työhyvinvoinnista tulosta Professori Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto, Koulutus ja tutkimuskeskus Synergos, HyWin Työhyvinvointi 1 Miten työt muuttuvat.. Fyysisestä työstä Ei intensiivisestä työrytmistä

Lisätiedot

Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin

Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin -Miltä näyttää? -Mitä se on? -Miten sitä kehittää? Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, työhyvinvointi 1 Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittäminen

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Psykososiaalinen hyvinvointi työssä

Psykososiaalinen hyvinvointi työssä Psykososiaalinen hyvinvointi työssä Perusasiat kuntoon - Parempi työ -seminaari 26.4.2013 Leila Partanen-Salosto STM, Työsuojeluosasto Esityksen sisältö Työhyvinvoinnin lisääminen ja psykososiaalisen kuormittumisen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen. Anna Laaksonen, erityisasiantuntija

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen. Anna Laaksonen, erityisasiantuntija Hyvinvointia työstä Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen Anna Laaksonen, erityisasiantuntija anna.laaksonen@ttl.fi Myönteinen työhyvinvointi Ongelmien ja riskien tarkastelun sijaan katse tavoitteisiin ja

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 FT Nina Laine Ohjelmajohtaja Työhyvinvointi Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä 4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Yhteistoiminnassa muutosta tekemässä

Yhteistoiminnassa muutosta tekemässä 1 Yhteistoiminnassa muutosta tekemässä Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Suunnitellaan reitti yhdessä! JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Lähde; JHL

Lisätiedot

Miten voin itse vaikuttaa omaan työhyvinvointiini?

Miten voin itse vaikuttaa omaan työhyvinvointiini? Miten voin itse vaikuttaa omaan työhyvinvointiini? Patria 24.1.2017 Dosentti, KTT Pia Heilmann Pia.Heilmann@lut.fi Työhyvinvointi Laaja käsite Mutta työhyvinvointia tarkastellaan useimmin työtyytyväisyyden

Lisätiedot

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin-työhyvinvointi Tampereen yliopisto, Koulutus- ja tutkimuskeskus

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti VALTION TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖN VERKOSTOITUMISPÄIVÄ 7.10.2014 Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti Työterveyslaitos - Terveen työelämän edistäjä Edistämme työn terveellisyyttä

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Työn ja vapaa-ajan tasapaino Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Määrittele tasapaino! Työn ja vapaa-ajan tasapainon saavuttamiseksi ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, joka sopisi jokaisen tilanteeseen.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia, Työn imua ja voimavaroja MEPCO HRM 28.5.2015 klo 13-14 Anna Tienhaara Psykologi, Organisaatiokonsultti FINOD Asenne asenne on johdonmukaisena ilmi tuleva suhtautumistapa

Lisätiedot

MUUTOS 6! - Projektityössä jaksaminen! Vinkkejä työhyvinvoinnin ja motivaation ylläpitämiseen. 11.12.2009 Janne Marniemi Net Effect Oy

MUUTOS 6! - Projektityössä jaksaminen! Vinkkejä työhyvinvoinnin ja motivaation ylläpitämiseen. 11.12.2009 Janne Marniemi Net Effect Oy MUUTOS 6! - Projektityössä jaksaminen! Vinkkejä työhyvinvoinnin ja motivaation ylläpitämiseen 11.12.2009 Janne Marniemi Net Effect Oy 1 11.12 ohjelma Aikataulu: klo 9.00 Tervetuloa ( Välkky-hankkeen edustaja)

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Hankkeen tarve Idea hankkeeseen lähti yrittäjäjärjestöiltä -hanke Huoli yksinyrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön jaksamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Työn imun yhteys sykemuuttujiin. Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen

Työn imun yhteys sykemuuttujiin. Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen Työn imun yhteys sykemuuttujiin Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen Työn imu (Work Engagement) Wilmar Schaufeli ja Arnold Bakker ovat kehittäneet work engagement -käsitteen vuosituhannen

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA HYVINVOINTI Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla Pia Orell-Liukkunen TeraPia; www.terapiaorell.com Flowmeon Oy, www.flowmeon.fi

Lisätiedot

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Mistä virtaa työelämään? Masters Conference 8.5.2015, TAMK Anna Koski Työhyvinvoinnin tutkimus- ja Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Johtamiskorkeakoulu, Tampereen

Lisätiedot

KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA. Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen. Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri

KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA. Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen. Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri Motivaatio ja osaaminen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittämiseen Varhaisen välittämisen toimintakulttuuri ActPRO Tomi Leskinen 15.3.2013 KONKREETTINEN TAVOITE OHJAA MIKSI? Motivaatio MITÄ? Fokusointi

Lisätiedot

Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä

Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä Opinnollistaminen ja työhyvinvointi osana työpajan kehittämistä Pieksämäki 14.5.2013 Pia-Leena Salo, TtM, sh Bovallius-ammattiopisto 1 Sisältö Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (AMOSV) Opinnollistaminen

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Aivokuntoluento Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Itsensä johtaminen muutostilanteessa aivojen näkökulmasta Tieturi / Ruoholahti 23.1.2013 1. Aivot muutostilassa 2. Päätöksenteko, tunteet työelämässä

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Hallintopäälliköt yliopiston moottoreina oikeita polttoaineita tankissa? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus ja koulutuskeskus Synergos HyWin työhyvinvointi Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Eva: Hyvä henki tärkeintä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin.

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin. Työnilo pää(n)asia Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi Hyvinvointia työstä Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä työssä (Lähde: Kaikkea stressistä, Salla Toppinen-Tanner & Kirsi Ahola toim. Työterveyslaitos) Jalmari Heikkonen, MScPH (licentiat i

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkuormituksesta työn iloon työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan Lue ensin tämä: Tämä materiaalipaketti on tarkoitettu työterveyshuollon ja työsuojelun käyttöön. Sitä

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis 13.2.2018 Orientaatio aamupäivään Esittele itsesi vierustoverillesi Kerro, millaisin odotuksin saavuit Kerro myös joku

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011

Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi. Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Peruskoululaisten toimintakyky ja hyvinvointi Pääjohtaja Timo Lankinen 17.3.2011 Liikunta -oppiaineen päämäärä peruskoulussa Vaikuttaa myönteisesti oppilaan Fyysiseen Psyykkiseen toimintakykyyn ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittäminen

Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka Alueseminaari 1. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin- Työhyvinvointi Työhyvinvointi on strateginen menestystekijä Yksilön terveys 1900-luvun alku =

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä VoimaNainen 2020-hankkeen naisyrittäjien työhyvinvointi ja liiketoimintakäytännöt - Tulosyhteenveto hankkeen 1. kyselystä Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Naisyrittäjien työhyvinvointi?

Lisätiedot

Työssä jaksaminen-työn ja opiskelun imua etsimässä

Työssä jaksaminen-työn ja opiskelun imua etsimässä Työssä jaksaminen-työn ja opiskelun imua etsimässä 30.1.2013 Next Step messut Jyväskylä Pia-Leena Salo, TtM, sh Sisäinen Valo/Innoverkko www.sisainenvalo.fi Hyvinvoiva työyhteisö koostuu hyvinvoivista

Lisätiedot

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos MITÄ ENSIHOITOTYÖN KUORMITTAVUUS ON TEIDÄN MIELESTÄ? Työn kuormittavuus on moniulotteinen

Lisätiedot

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen?

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Pirkko-Liisa Vesterinen Paikallisjohtaja, dosentti Management Institute of Finland, MIF Itsetuntemus lähtökohtana Vastaa itsellesi Kuka minä olen itselleni?

Lisätiedot

Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön? Suomen budjetti 2012 52,2 miljardia Ennenaikaisen eläköitymisen hinta 24 miljardia Professori Marja-Liisa

Lisätiedot

Ketola 26.10.2011. Tarja Ketola kliininen neuropsykologi Mehiläinen 2011

Ketola 26.10.2011. Tarja Ketola kliininen neuropsykologi Mehiläinen 2011 Tarja Ketola kliininen neuropsykologi Mehiläinen 2011 Asiat, jotka auttavat meitä sekä nyt että silloin jos jotain tapahtuu aivoissamme, ovat hyvin yksinkertaisia ja meille kaikille mahdollisia. Motivaatio

Lisätiedot

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY 27.9.2018 Liisa Hakala Johtaja TTO /TY MITEN TYÖN MUUTOS HAASTAA VALTION TYÖNTEKIJÄT SISÄLTÖ Työn muutoksen elementtejä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Millaisia työelämävalmiuksia muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa

ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa ONKO SUUTARIN LAPSELLA KENKIÄ - työhyvinvoinnin vaaliminen Kiipulassa Kiipulan kuntoutuskeskuksen juhlaseminaari 8.9.2010 Työelämäpäällikkö Maija-Leena Kaikkonen KIIPULAN TYÖHYVINVOINNIN VIITEKEHYS Kiipulassa

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Oma jaksaminen työpaineiden keskellä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Oma jaksaminen työpaineiden keskellä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Oma jaksaminen työpaineiden keskellä Oma jaksaminen työpaineiden keskellä Stressin ja henkisen kuormituksen hallinnasta (Lähde: Kaikkea stressistä, Salla Toppinen-Tanner & Kirsi Ahola

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Kirkon työolobarometri 2011

Kirkon työolobarometri 2011 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon henkilöstön työoloja tutkittu joka toinen vuosi vuodesta 00 Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla marraskuussa 0 Lähtöotos 600, netto-otos 9 Vastanneita

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa. Terttu Pakarinen

Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa. Terttu Pakarinen Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa Ihmiskuva on johtajan ajattelun perusta (Ollila 2010) Mitä nopeammin otamme käyttöön ihmistä koskevan uuden tiedon, sitä nopeammin

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

Ihmisiksi työelämässä

Ihmisiksi työelämässä Ihmisiksi työelämässä - Henkilöstö tulevaisuuden menestystekijänä - Mitä se edellyttää työnantajalta ja työntekijältä? Marja-Liisa Manka Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Marja-Liisa Manka

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot