Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006"

Transkriptio

1 Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena Pirkko Anttila 2006

2 Tutkimus vs. tutkiva toiminta? Research = careful search Sana recercher (ransk.) jaettuna osiinsa on: re = intensiivisesti, uudelleen, + cercher etsiä läheltä ja tarkasti. Tutkimus on toimintaa, jossa etsitään jotakin huolellisesti yhä uudelleen. Sana tiede keksittiin ja sai semioottisen merkityksensä vasta luvulta lähtien. Tänä päivänä tutkimustyötä tehdään muussakin kuin tieteellisessä kontekstissa. Ammattikorkeakoulujen tutkiva toiminta laajentaa käsitystä tutkimustyön tekemisestä

3 Kurssin tavoite Tämän kurssin tavoitteena on antaa peruskäsitys niistä tutkimusmenetelmällisistä keinoista, joita voidaan käyttää ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä. Koska kysymys on ainoastaan yleiskuvan luomisesta ja ohjaamisesta omien henkilökohtaisten ratkaisujen tekoon, on syvemmän tietouden hankkimiseksi syytä erikseen paneutua ao. tietotarpeen juurille esim. kirjallisuuden avulla. Tämän kurssin tarkastelukulmana ovat erityisesti kulttuurialojen opinnäytetöihin sekä t&k- toimintaan liittyvät menetelmälliset ratkaisut ja niiden perusteet, mutta tätä aineistoa voidaan soveltaa kaikilla niillä aloilla, joissa kiinnostuksen kohteena ovat subjektiiviset kokemukset, ihmisten välinen vuorovaikutus, erilaisten hankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisprosessit, ilmiöiden tulkinnat ja merkityksenanto. Erityistä huomiota kiinnitetään prosessien tutkivaan otteeseen. Näkökulma on ammatillinen ja käytännöllinen. Menetelmien avulla ei pyritä rakentamaan teorioita vaan ratkaisemaan käytännön ongelmia.

4 Kurssin pääasiallisimmat tausta- ja lähdeteokset Tämä kurssi pohjautuu seuraavaan teokseen: Anttila, P TUTKIVA TOIMINTA ja ilmaisu, teos, tekeminen. Hamina: Akatiimi. (Sis. myös laajan kirjallisuusluettelon, josta löytyvät tässä aineistossa viitatut teokset) Tästä kirjasta löydät tarkempaa ja syvällisempää tietoa kurssilla käsitellyistä aiheista. Muita hyödyllisiä kirjoja, joista löytyy täydentävää tietoa: Alasuutari, P Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino. Engeström, Y Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Painatuskeskus Fiske John Merkkien kieli. Johdatus viestinnän tutkimiseen. Tampere: Vastapaino. Kotila, H. & Mutanen, A Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu. Helsinki: Edita. Suojanen, Ulla Toimintatutkimus koulutuksen ja ammatillisen kehittymisen välineenä. Loimaa: Finn Lectura Ab. Varto, J. & Saarnivaara, M. & Tervahattu, H. (toim.) Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastoissa. Hamina: Akatiimi.

5 Tiedon intressit

6 Eräitä käsitteitä ja tärkeitä kysymyksiä Miten tieteenteoreettiset peruskäsitteet sovitetaan luovaan taiteellisproduktiiviseen tutkivaan toimintaan? Miten erilaiset ajatussuunnat vaikuttavat tutkivaan toimintaan? Miten tutkimusparadigma muotoutuu? Miksi mieli ja ruumis on perinteisen paradigman ongelma? Miten ymmärretään tutkimuksen kohde - kohteen ontologiset perusteet? Mitä on tieto? Mitä tarkoittaa laajennettu tiedon käsitys? Miten tietoa hankitaan - tiedon epistemologiset perusteet? Mitä voivat olla taiteellisen ja luovan työskentelyn tiedon lähteet erilaiset episteemit Voiko taide tuottaa tietoa? Miten sellaista käsitellään tutkivassa toiminnassa? Hiljainen tieto? Miten se saadaan näkyviin? Kehon aistit ja tiedonhankinta? Miten niitä käsitellään tutkivassa toiminnassa? Miten otetaan huomioon kokemuksellinen käytännön tieto ja reflektiivisyys? Miten sitä käsitellään tutkivassa toiminnassa? Tunnetieto onko sitä? Miten sitä käsitellään tutkivassa toiminnassa?

7 Tällä kurssilla käsitellään seuraavia asioita. Laajennettu tiedonkäsitys ammatillisen tiedonhankinnan tavoitteena Mitä tarkoitetaan käsitteellistämisellä? Miten sellaiset seikat kuin metaforat, intertekstuaalisuus ja intratekstuaalisuus liittyvät käsitteellistämiseen? Tutkimuksen logiikka ja sen strategiset valinnat Tutkittavan kohteen problematisointi ja kysymyksenasettelu Tutkimusasetelmien ja viitekehysten laatiminen Mallinnus prosessien tutkimuksen välineenä Tutkimusaineistojen hankkiminen Ammatillisiin tutkimuskohteisiin ja luoviin prosesseihin soveltuvia analyysikeinoja Tutkivan toiminnan luotettavuuden kriteerit

8 Tutkiva toiminta asettuu kahdelle ulottuvuudelle. Jokainen tutkija määrittelee itse oman paikkansa tässä nelikentässä teoriaorientoitunut objektiivinen subjektiivinen praktinen, käytännöllinen

9 Menetelmän valinta riippuu monesta seikasta eikä vähiten siitä, mihin kysymyksiin halutaan saada vastaus

10 ja vasta sen jälkeen täsmennetään analyysimenetelmä

11 Luovan prosessin ja tekemisen tutkimiseen soveltuvia menetelmiä Määrälliset = kvantitatiiviset menetelmät Laadulliset = kvalitatiiviset menetelmät Proseduraaliset = prosesseja ja systeemejä analysoivat menetelmät

T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ

T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysin tekemiseen tarvitaan analysoitava kohde ja siinä olevia analysoitavia yksiköitä. Ne voivat olla

Lisätiedot

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Tiina Pusa 12.9.2015 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kurssiohjelma 12.9. Orientaatio. Kurssin sisällöt, tavoitteet ja tehtävät. 19.9. Arkistotutkimuksen

Lisätiedot

Kvalitatiivinen tutkimustoiminta

Kvalitatiivinen tutkimustoiminta Kvalitatiivinen tutkimustoiminta Kvalitatiivinen tutkimustoiminta Laadullisen tutkimusmenetelmän määrittelyä ja taustaa Hypermedian jatko-opintoseminaari 28.1.2005 Katja Kaunismaa Luennon teemat: * Kvalitatiivinen

Lisätiedot

ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6

ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 Sisällysluettelo ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 2. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN KÄSITTEITÄ... 9 1.1 TUTKIMUKSEN TEKEMISEN TAUSTAFILOSOFIAT... 10 1.2 LAADULLINEN TUTKIMUS VS. MÄÄRÄLLINEN

Lisätiedot

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Tiina Pusa 14.9.2015 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Ehdotus kokonaisuuksista I kokoonpano Irina&Talvikki: Niiniskorpi, Soile (2009). Käsityksiä

Lisätiedot

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman Laadullinen tutkimus KTT Riku Oksman Kurssin tavoitteet oppia ymmärtämään laadullisen tutkimuksen yleisluonnetta oppia soveltamaan keskeisimpiä laadullisia aineiston hankinnan ja analysoinnin menetelmiä

Lisätiedot

Oman oppimisen koontia. Tiina Pusa

Oman oppimisen koontia. Tiina Pusa Oman oppimisen koontia Tiina Pusa 15.11.2015 Oppimispäiväkirja (tehtävä 3) Opiskelija tuo kurssilla muodostunutta omaa henkilökohtaista oppimistaan esille oppimispäiväkirjan avulla. Oppimispäiväkirja on

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset

Lisätiedot

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017 Johdatus maantieteeseen tieteenalana Juha Ridanpää 2017 Aluemaantiede Taustalla 1800-luvulle (ja kauemmaksi) asti ulottuva tarve paloitella maailma toisistaan irrallisiksi osiksi. Alexander von Humboldt

Lisätiedot

Laadullisen tutkimuksen piirteitä

Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisen aineiston luotettavuus Kasvatustieteiden laitos/ Erityispedagogiikan yksikkö Eeva Willberg 16.2.09 Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmisten elämää, tarinoita,

Lisätiedot

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö (Salonen 2013.) (Salonen (Salonen 2013.) Kajaanin ammattikorkeakoulun opinnäytetyön arviointi (opettaja, opiskelija ja toimeksiantaja) https://www.kamk.fi/opari/opinnaytetyopakki/lomakkeet

Lisätiedot

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 21.11.2014 Elina Nivala & Sanna Ryynänen Lähtökohtia 1. Tutkimusmenetelmien osaaminen ei kuulu yksinomaan

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela.

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela. Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi Helsingin yliopisto 29.3.2017 Merkityksen teoriasta Minkälaisista

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen.

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI Mia Kohi, Olarin koulu (mia.kohi@espoo.fi) Tiina Salonen, Olarin koulu (tiina.salonen@espoo.fi) Sami Keijonen, Pohjois-Tapiolan lukio (sami.keijonen@pohjois-tapiola.com) NOVELLIANALYYSI

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12 TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 orms.1030 Vaasan avoin yliopisto / kevät 2013 1 Talousmatematiikan perusteet Matti Laaksonen Matemaattiset tieteet Vaasan yliopisto Vastaanotto to 11-12 huone D110/Tervahovi Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 kevät 2014 Talousmatematiikan perusteet Matti Laaksonen, (Matemaattiset tieteet / Vaasan yliopisto) Vastaanotto to 11-12 huone D110/Tervahovi Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi Opettajan kotisivu: http://lipas.uwasa.fi/

Lisätiedot

Onko opinnäytetyöstä kehittämistyöksi? Mistä löytyvät opinnäytetyön metodologiset ratkaisut?

Onko opinnäytetyöstä kehittämistyöksi? Mistä löytyvät opinnäytetyön metodologiset ratkaisut? Onko opinnäytetyöstä kehittämistyöksi? Mistä löytyvät opinnäytetyön metodologiset ratkaisut? Ammattikorkeakoulujen Opinnäytetyö ja ohjaus seminaari 2008 Pirkko Anttila e-mail: pirkko.anttila@akatiimi.fi

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 s16 Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 Matti Laaksonen, (Matemaattiset tieteet / Vaasan yliopisto) Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi Opettajan kotisivu: http://lipas.uwasa.fi/ mla/ puh. 044 344 2757

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030

Talousmatematiikan perusteet ORMS.1030 orms.1030 Vaasan yliopisto / kevät 2015 Talousmatematiikan perusteet Matti Laaksonen Matemaattiset tieteet, Vaasan yliopisto Vastaanotto to 11-12 huone D110/Tervahovi Sähköposti: matti.laaksonen@uva.fi

Lisätiedot

Tutkimus, tiedon hankinta ja hyödyntäminen kehittämishankkeissa

Tutkimus, tiedon hankinta ja hyödyntäminen kehittämishankkeissa Tutkimus, tiedon hankinta ja hyödyntäminen kehittämishankkeissa OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN MENESTYSTEKIJÄT 2012 Pirkko Anttila Kehittämishankkeeseen liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Oikeudelliset kysymykset. Tuottajan etiikka - essee. Ulla Viskari-Perttu

Oikeudelliset kysymykset. Tuottajan etiikka - essee. Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset Tuottajan etiikka - essee Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 TUOTTAJAN ETIIKKA Mitä eettisyys merkitsee kulttuurituotannossa?

Lisätiedot

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla. VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba.

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla. VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba. Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla VOSE-seminaari, opetushallitus 18.6.2010 Ulla Pohjannoro www.siba.fi/toive Esityksen sisältö I. Toive-hankkeen tavoitteet ja tuotokset II. Osaamistarpeiden

Lisätiedot

Kuvittele, että olet Jyväskylän yliopiston tutkija Suomen Akatemia on julkaissut tutkimusohjelman, jossa myönnetään rahaa koululaisten terveyden

Kuvittele, että olet Jyväskylän yliopiston tutkija Suomen Akatemia on julkaissut tutkimusohjelman, jossa myönnetään rahaa koululaisten terveyden Terve!3 s.16-25 Kuvittele, että olet Jyväskylän yliopiston tutkija Suomen Akatemia on julkaissut tutkimusohjelman, jossa myönnetään rahaa koululaisten terveyden tutkimiseen Valitse itseäsi kiinnostava

Lisätiedot

Kuluttajien arvoa luovat käytänteet

Kuluttajien arvoa luovat käytänteet Kuluttajien arvoa luovat käytänteet Case Reino & Aino Elina Leppälä (FM) Tampereen Yliopisto Yhtymäkohdat markkinoinnin ja kuluttajatutkimuksen teoriaan Kuluttajat kanssaluojina => arvo on kuluttajan määrittelemää

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU

LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU LAADULLINEN TUTKIMUS Hanna Vilkka 1 LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU Hermeneuttinen tieteenihanne: intentionaaliset selitykset, subjektiivisuus, sanallinen/käsitteellinen tarkastelutapa, metodien moneus.

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen

Lisätiedot

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos 1 TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Vastaa selkeällä käsialalla kysymyspaperiin varattuun viivoitettuun

Lisätiedot

BIOLOGIA. painovuosi. vaihtoehtona digikirja 6 kk tai 48 kk lisenssillä

BIOLOGIA. painovuosi. vaihtoehtona digikirja 6 kk tai 48 kk lisenssillä HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2016-2017: 1. vuosiluokan osalt Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan Listalle on merkitty etupäässä vain 1. vuosiluokan kirjat, koska

Lisätiedot

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen Fenomenografia Hypermedian jatko-opintoseminaari 12.12.2008 Päivi Mikkonen Mitä on fenomenografia? Historiaa Saksalainen filosofi Ulrich Sonnemann oli ensimmäinen joka käytti sanaa fenomenografia vuonna

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Kyselytutkimus. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 2

Kyselytutkimus. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 2 Kyselytutkimus Graduryhmä kevät 2008 Leena Hiltunen 29.4.2008 Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1 Kysymysten tekemisessä kannattaa olla huolellinen, sillä ne luovat perustan tutkimuksen

Lisätiedot

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,

Lisätiedot

Kokemuksen tutkimus IV Oulu Timo Latomaa, FT, KL, PsM

Kokemuksen tutkimus IV Oulu Timo Latomaa, FT, KL, PsM Kokemuksen tutkimus IV Oulu 25.4.2013 Timo Latomaa, FT, KL, PsM Miksi elämäkerta lähestymistapa Elämäkerrallinen haastattelu ja tulkinta on psykologian perusmenetelmä. Psykologia tutkii maailmasuhteiden

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015 2020

Tutkintovaatimukset 2015 2020 Tutkintovaatimukset 2015 2020 Esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma (240 op) Tohtoriohjelman tarkoitus ja tavoitteet Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen (Tutke) tohtoriopinnot

Lisätiedot

Taiteen ja taidekasvatuksen tutkimus

Taiteen ja taidekasvatuksen tutkimus Taiteen ja taidekasvatuksen tutkimus Tiina Pusa 2.2.2017 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kurssin tavoitteet Motivoida ja rikastaa omaa tutkimusmenetelmällistä ajattelua, syventää

Lisätiedot

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän

Lisätiedot

TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN

TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN Sosiaalipedagogiikan päivät 2018, Kemi Kirsi Vaistela Itä-Suomen yliopisto SCE-tohtoriohjelma TUTKIMUKSENI AIHE, TAVOITE JA METODIIKKA

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA

TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA Hanna Vilkka KVANTITATIIVINEN ANALYYSI ESIMERKKINÄ TEKNISESTÄ TIEDONINTRESSISTÄ Tavoitteena tutkittavan ilmiön kuvaaminen systemaattisesti, edustavasti, objektiivisesti

Lisätiedot

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen

Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden

Lisätiedot

K6 Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät. Janne Matikainen

K6 Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät. Janne Matikainen K6 Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät Janne Matikainen Tavoite Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot viestinnän tutkimuksissa käytettävistä kvalitatiivisista tutkimusmenetelmistä ja niiden

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Soile Juujärvi ja Kaija Pesso Laurea-ammattikorkeakoulu Koulutuksen innovaatio & integraatio - hanke KOULII (2010-2012) Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit

Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit Kysymys 1. Nimeä tieteellisen tiedon kriteerit ja määrittele niiden sisältö (5 pistettä) (sivut 24-29) Eriksson K, Isola A, Kyngäs H, Leino-Kilpi H, Lindström U, Paavilainen E, Pietilä A-M, Salanterä S,

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art

Lisätiedot

Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15

Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15 Liedon lukio OPPIKIRJAT Lv. 2015-16 28/5-15 Oppikirjojen sähköisen version käyttö painetun kirjan rinnalla on mahdollista ao. aineen opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Pääsääntöisesti käytössä ovat vielä

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi Saamelainen kulttuuri 9.2.10 KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi 11. 1. 5.3. ja IV periodi 15. 3. 21.5.2010 PERUSOPINNOT 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taide 5op Luennot (20 t) ja luentopäiväkirja 2

Lisätiedot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin

Lisätiedot

kirjalista 1 / 5 Haapala ym. Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (OTAVA) ja Särmä Tehtäviä 1

kirjalista 1 / 5 Haapala ym. Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (OTAVA) ja Särmä Tehtäviä 1 kirjalista 1 / 5 n lukio OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2018 2019 HUOM: Kaikista kirjoista uusin painos ja suositellaan ehdottomasti hankkimaan e-kirja! Aine, tekijät, kirjan nimi (kustantaja) Äidinkieli Särmä

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena. Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala

Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena. Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala Toimijuuden tutkimus opetuksen kehittämisen tukena Päivikki Jääskelä & Ulla Maija Valleala Mitä tekemistä tutkijoilla oli interaktiivinen opetus ja oppiminen hankkeessa? Hankkeen alussa toinen tutkijoista

Lisätiedot

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA HUOM:

OPPIKIRJAT LUKUVUONNA HUOM: kirjalista 1 / 5 n lukio OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2017 2018 HUOM: Kaikista kirjoista uusin painos ja suositellaan ehdottomasti hankkimaan e-kirja! Aine, tekijät, kirjan nimi (kustantaja) Äidinkieli Särmä

Lisätiedot

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja.

ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. LUKUVUODEN 2018 2019 OPPIKIRJAT Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI ÄI1 9: Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). Sähköinen tai painettu kirja. ÄI9:

Lisätiedot

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon opinnäytetöissä Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 aiheita Tutkimuksen ja kehittämisen suhde Laatusuositukset ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöille

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

Paremmilla kehityskeskusteluilla osaaminen tehokäyttöön!

Paremmilla kehityskeskusteluilla osaaminen tehokäyttöön! Paremmilla kehityskeskusteluilla osaaminen tehokäyttöön! Uudista ja Uudista 2013 Intohimona työelämän laadullinen kehittäminen Irma Meretniemi www.bdmoy.com Copyright BDM Oy 2 Asiat, joista puhumme Kehityskeskustelujen

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV : vuosiluokka Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA

HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV : vuosiluokka Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2017-2018: 1. - 2. vuosiluokka Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA 1. BI1 BIOS 1 Elämä ja evoluutio Sanomapro 978-952-63-3437-0

Lisätiedot

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Ota Digisti asiantuntijapäivät 1.-2.11.2017 Keskiviikko: Hyvinvointia mobiilisti Eija Sevón ja Jaana Mäkelä 14.11.2017 Mitä on toimijuus? Aloitteellisuus

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. YLEISTÄ Työpajassa pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia joita koulutusta suunnittelevilla yksiköillä

Lisätiedot

CASE PRAKSIS opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja käytännön kohtaaminen

CASE PRAKSIS opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja käytännön kohtaaminen Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen 9.2.2012 CASE PRAKSIS opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja käytännön kohtaaminen Kehrä tutkijasosiaalityöntekijä Tiina Muukkonen www.socca.fi/lastensuojelu

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot