VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN"

Transkriptio

1 VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art (net)works -seminaari, Kiasma,

2 Selvityksen tausta ja tavoitteet Selvitys tehtiin Frame-säätiön toimeksiannosta Cuporessa. Selvityksen tavoitteena oli tuottaa tietopohjaa, joka hahmottaa Suomen nykytaiteen ekosysteemiä kansainvälisyyden näkökulmasta: toimijakenttää, toimintamuotoja, rahoituskanavia, yhteistyökumppanuuksia, keskinäisiä suhteita, rooleja ja riippuvuuksia toimii Framelle suunnannäyttäjänä niin kansainvälistämistoimissa kuin tiedotuskeskustehtävässä tarjoaa välineitä myös visuaalisen taiteen toimijoille asemoida itseään Lisäksi tehtävänä oli hahmotella välineitä kansainvälisen toiminnan seurantaan (indikaattoreita tms.).

3 Selvityskysymykset Millaista aiempaa tutkimusta nykytaiteen tai lähialojen kansainvälisestä toiminnasta on tehty? Millaisin käsittein kansainvälisestä toiminnasta puhutaan? Mitkä ovat keskeiset kansainvälisen toiminnan muodot suomalaisen nykytaiteen kentällä? Mitkä ovat keskeiset toimijat suomalaisen nykytaiteen kansainvälisessä toiminnassa? Mitä asioita kansainvälisessä toiminnassa tulisi seurata, jotta kehitystä voitaisiin tarkastella pitkäjänteisesti?

4 Selvityksen toteutus Kirjallisuuskatsaus Aiempi kotimainen tutkimus- ja selvitystyö sekä olemassa olevat tilastot Kansainvälinen tutkimus ja tietopohjan kehittämistyö Visuaalinen taide ekosysteeminäkökulmasta ja kansainvälistymisen indikaattorit Verkkokysely Suomalaisen nykytaiteen kansainvälisyys Lomake kehitettiin yhteistyössä Framen asettaman ohjausryhmän kanssa. Lomaketta pilotoitiin sähköpostitse ja haastatteluiden avulla. Yksilö- ja organisaatiotoimijoille laadittiin osin erilaiset kysymykset. Lomake sisälsi sekä rasti ruutuun -tyyppisiä että avoimia kysymyksiä Kysely lähetettiin harkinnanvaraiselle otokselle nykytaiteen toimijoita. Mukana oli 99 organisaatiota ja 144 yksilötoimijaa (taiteilijaa, kuraattoria jne.). Vastauksia saatiin 87 kappaletta (36 %). Kysely tehtiin marras-joulukuussa 2015.

5 Havaintoja Suomen nykytaiteen kansainvälisyydestä (1) Kyselyn mukaan kansainvälisyys on nykytaiteen toimijoille erittäin tärkeää. Monille vastaajista se on itsestäänselvyys ja elinehto. Osalle vastaajista kansainvälistäminen on myös päätehtävä. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan miellä harjoittavansa erityistä kansainvälistä toimintaa saati osallistuvansa kansainvälistämiseen. Käsitteistö on latautunutta ja kiistanalaista (vienti vs. vaihto; nationalismi jne.). Kansainvälisesti aktiivisia nykytaidetoimijoita on eri puolilla Suomea. Monet niistä eivät kulje Helsingin (tai Framen) kautta. Kansainvälistä toimintaa ja kansainvälistymistä tapahtuu myös Suomessa, esimerkiksi oppilaitoksissa ja residensseissä. Nykytaiteen toimijoiden yhteistyösuhteet suuntautuvat vahvasti Eurooppaan. Kyselyvastauksissa nousivat esiin etenkin Ruotsi, Tanska, Ranska, Saksa ja Iso- Britannia.

6 Havaintoja Suomen nykytaiteen kansainvälisyydestä (2) Valtio- tai organisaatiovetoisten kansainvälistymishankkeiden sijaan nykyisin toimitaan vertaisverkostoissa, jotka rakentuvat yhteisten intressien ja asiantuntijuuden varaan. Avainsanoja ovat kollegiaalinen yhteistyö, verkostoituminen, vuorovaikutus, kumppanuudet, vaihdanta ja avunanto. Nykytaidetta tehdään, tuotetaan ja levitetään ylirajaisissa vertaisverkostoissa. Yhteistyö myös paikkaa suppeita resursseja ja supistuvaa julkista rahoitusta. Tämän päivän kansainvälisyys on yhdessä tekemistä, ei niinkään näyttelyiden vaihtoa tai edes asiantuntijavierailuja. Kukin toimija viljelee omia, ainutlaatuisia kumppanuuksiaan. Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä. Internet ei poista kohtaamisen tarvetta, vaikka helpottaa yhteyksien vaalimista. Onnistuneet kansainväliset hankkeet edellyttävät toiminnan kautta rakennettua luotettavaa profiilia, kohdennettua verkostoitumista, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta.

7 Tulot ulkomailta Yksilötoimijoille, kuten taiteilijoille, kuraattoreille ja tutkijoille, kansainvälisyys merkitsee ennen kaikkea mahdollisuutta oman työn kehittämiseen. Tämä tarkoittaa sekä ammatillisen toiminnan laatua että työtilaisuuksia. Vuonna 2014 noin 70 prosenttia yksilövastaajista oli saanut tuloja ulkomailta. Tavallisin tulolaji oli palkka tai palkkio. Useimmilla ulkomailta ansaitut tulot jäivät kuitenkin alle euroon. Kaija Rensujeff (2014) päätyi Taiteilijan asema tutkimuksessaan samansuuntaisiin (joskin tasoltaan selkeästi matalampiin) tuloksiin. Kuvataiteilijoista 21 % oli työskennellyt ulkomailla mutta vain 6 % sai tuloja ulkomailta. Valokuvataiteessa luvut olivat 27 ja 16. Kuvataiteen monialaisista peräti 49 % oli työskennellyt ulkomailla mutta tuloja oli saanut 16 %. (Huom! Rensujeff kysyi lomakkeella ulkomaantietoja mutta niitä ei raportoitu.) Monelle vastaajalle kansainvälinen toiminta merkitsi pikemmin rahanreikää kuin tulonlähdettä. Suurimmaksi esteeksi työskentelyn kansainvälistymiselle nähtiin juuri taloudellisten resurssien puute (47 % vastaajista). Jotkin organisaatiotoimijat osallistuivat suuriin EU-rahoitteisiin hankkeisiin. Puolet organisaatiovastaajista rahoitti kansainvälistä toimintaansa ainakin osittain in kind -rahoituksella (yhteistoiminta, luontoisetuudet).

8 Huomioita kansainvälistymisen mittariston kehittämisestä Vastaajien käsitykset siitä, mitä asioita Framen pitäisi seurata kansainvälisessä toiminnassa vaihtelivat suuresti. Vain yksi vastaaja kuitenkin katsoi, että Framen ei tulisi lainkaan harjoittaa seurantaa. Esimerkiksi näyttelyiden vienti, tuonti ja vaihto saivat laajalti kannatusta. Taiteen välitys ja myynti sekä taiteilijoiden tulot ulkomailta saivat vain vähän suosiota. Suomen nykytaiteen kansainvälistä näkyvyyttä kuvaavan summaindikaattorin kehittämistä piti tärkeänä 60 % organisaatioista ja 45 % yksilövastaajista. Avovastauksissa usea toivoi tunnuslukuja, jotka tekisivät Framen omasta toiminnasta entistä läpinäkyvämpää. Moni vastaaja esitti periaatteellista kritiikkiä tai epäilyjä indikaattorien muodostamista ja niiden mahdollisia (väärin)käyttöjäkohtaan. Käsitteiden latautuneisuus myös vieraannutti vastaajia (näkyvyys, menestys jne.) Laadullisia tai laatua/sisältöjä kuvaavia indikaattoreita toivottiin määrällisten sijaan. Menetelmää nykytaiteen kansainvälisen toiminnan seurantaan ei voida esittää ennen kuin on saatavilla enemmän perustilastotietoa. Tällä hetkellä tieto on puutteellista, hajanaista ja osin vertailukelvotonta. Frame-säätiön tiedotuskeskustehtävä! Seurannan välineitä on kehitettävä yhteistyössä kentän kanssa, jotta ne hyödyttävät toimijoita ja jotta ne motivoituvat keräämään tietoa omalta osaltaan. Lisäksi tarvitaan nykytaidetuotannon perustutkimusta tilastointi- ja indikaattorikehikon pohjaksi.

9 Jatkoselvitysaiheita Viime aikoina taidetuotannon kansainvälisessä tutkimuksessa hyödynnetty ekosysteeminäkökulma vaikuttaa lupaavalta myös Suomessa, mutta tässä hankkeessa sitä voitiin soveltaa vain pintapuolisesti. Nyt on lähinnä tunnistettu nykytaiteen kansainvälisen toiminnan keskeiset toimijat ja toimintamuodot, mutta toimijoiden välisistä suhteista, niiden rooleista tai vallan jakautumisesta ei ole voitu vielä sanoa paljoakaan. Yksityisten säätiöiden rooli paitsi rahoittajana myös laajemmin nykytaiteen kansainvälisen toiminnan resurssien tarjoajana ja suuntaajana. Ei-kaupallisten ja kaupallisten gallerioiden rooli ja työnjako nykytaiteen kansainvälisessä toiminnassa. Systeemin elinvoimaisuus: yhdessä enemmän? Ekosysteeminäkökulman olettamuksia on syytä tarkastella kriittisesti. Se esimerkiksi nojaa useissa sovelluksissa metodologiseen nationalismiin, vaikka monella taiteen osa-alueella ekosysteemit ovat ylirajaisia. Metodologisesti haastava kysymys on, kuinka tutkia nykytaiteen verkostoja (rihmastoja) ja kuinka kuvata niitä tilastoissa ja ottaa ne huomioon erilaisissa arvioinneissa. Lisää haasteita tulee siitä, että kuvauksen kohde on pirstaleinen ja jatkuvassa muutoksessa. Se, että tietomme nykytaiteen kansainvälisestä toiminnasta ja tuotannosta samoin kuin kykymme kuvata sitä on vähäistä, on huolestuttavaa osuvien vientihankkeiden tai tuki-instrumenttien suunnittelun kannalta.

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

PILOTTITYÖSKENTELY LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA

PILOTTITYÖSKENTELY LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA PILOTTITYÖSKENTELY LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA Monialainen liikkuvatuki hajautettuun asumiseen 2.12.2014 jari.karppinen@avainvaki.fi Taustaa Paavo 1: Asumisyksikköjen rakentaminen, palvelurakenteen uudistuminen

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. Loppuseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. Loppuseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA Loppuseminaari 6.2.2019 Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto Jurvansuu 2019 1 Taustaa Tutkijana MIPAssa kahdessa päihdealan

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI MAASEUTUVERKOSTOYKSIKÖN TOIMINTA Maaseutuverkostoyksikön tuoma lisäarvo (2008 vs. 2012) OSA-ALUEEN KESKIARVO Kansainvälistymisen tuki 2,9

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

Suorien sijoitusten pääoma

Suorien sijoitusten pääoma Suorien sijoitusten pääoma 16.3.2010 Topias Leino topias.leino@bof.fi maksutase@bof.fi SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Suorat sijoitukset Suomeen ja Suomesta ulkomaille: SIJOITUSVIRRAT VUONNA

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander ERASMUS+ -ohjelma Ylitarkastaja Heidi Sulander Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Koulutus-, nuoriso- ja urheilualan yhteinen toimintaohjelma, jossa urheilu huomioitu itsenäisenä lukuna. Ohjelman tavoitteet:

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Kesto: 1.1.2015 31.12.2017 Hallinnoija: Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija), muut toteuttajat: Nivala-Haapajärven, Raahen ja Ylivieskan seutukunnat

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (Verkkoasioinnissa asiointi.ray.fi täytettävän selvityksen täyttöohje) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys on osa vuosiselvitystä. Selvitys tehdään tällä lomakkeella,

Lisätiedot

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Kasvua ja Innovaatioita seminaari

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Sinikka Forsman & Anna Metteri Tutkimus tutuksi -tapaaminen Hki 3.11.2006 Hankkeen tausta Seudullisen yhteistyön ja kollektiivisen asiantuntijuuden kehittämisen

Lisätiedot

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää

Lisätiedot

Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006

Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006 Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena Pirkko Anttila 2006 Tutkimus vs. tutkiva toiminta? Research = careful search Sana recercher (ransk.) jaettuna osiinsa on: re = intensiivisesti,

Lisätiedot

Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä

Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä Yliopistoverkosto laatutyöntekijänä Laatuaskelia - seminaari 15.2.2007 Aino-Maija Hiltunen Hilma- Naistutkimuksen yliopistoverkosto Mitä Hilmassa tehtiin? verkkokurssien arvioinnin kehittäminen lähtökohtana

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

LIIKE- Seminaari, Sastamala 20130208 Jaakko Taitonen

LIIKE- Seminaari, Sastamala 20130208 Jaakko Taitonen 1 V. 2010 toteutetussa selvityksessä kysyttiin yritysten tärkeimmistä kehittämis-, ja osaamishaasteita kansainvälisessä kaupassa seuraavan 5 vuoden aikana. 2 Yhteenveto kommenteista, joiden suhteen toivottiin

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Venninen, Leinonen 2013

Venninen, Leinonen 2013 Varhaiskasvatuksen seudullinen tutkimus- ja kehittämisverkosto Tampereen yliopisto/kasvatustieteiden yksikkö Tampereen kaupunkiseutu/varhaiskasvatuspalvelut Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala,

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto CROWD -hanke EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto Mikä CROWD? Creating Other Ways of Dissemination Eurooppalainen kirjallisuusverkosto: kirjailijat, kääntäjät,

Lisätiedot

Työpajatoiminnan tilastointi vuonna Ruth Bamming

Työpajatoiminnan tilastointi vuonna Ruth Bamming Työpajatoiminnan tilastointi vuonna 2018 Ruth Bamming Sisällys Tietojen keräämisprosessi Valtakunnallinen työpajakysely Tietojen hyödyntäminen Keräämisprosessi VAT Työpaja (PARty) PARKKI (myös korjaukset)

Lisätiedot

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Suuryritystyö ja ESSnet Profiling. Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin

Suuryritystyö ja ESSnet Profiling. Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin Suuryritystyö ja ESSnet Profiling Miten tilastotoimi vastaa globalisaation haasteisiin 22.3.2012 Suuryritystyö Tilastokeskuksessa Tausta: yritysten tiedonantorasite tietojen laatu Tavoitteet: taata suuryritysten

Lisätiedot

Rauhankasvatusinstituutti ry

Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi

Lisätiedot

Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa

Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa Tutkijanliikkuvuus avain kansainvälisyyteen -seminaari Karoliina Kokko Fulbright Center 28.5.2013 Fulbright Center Tehtävänä on edistää kansainvälistä

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Kuvataiteilija (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu. Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Turun Ammattikorkeakoulu Kuvataiteilija (AMK) Koulutusohjelma Kuvataiteen koulutus (monimuoto) Koulutustyyppi Monimuotototeutus Hakijat/aloituspaikat -/8 (v. 2019), 75/5 (v. 2015) Tutkintonimike Kuvataiteilija

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari T&K-tiedonkeruu Mervi Härkönen Kota-seminaari 22.8.2017 Vuorovaikutteinen kysymys, screen.io - Kuinka t&k-tiedonkeruuta voisi parantaa tai helpottaa? - Merkitse samalla koskeeko ehdotus AMK- vai YOtiedonkeruuta

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään

Lisätiedot

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia Graafeja työskentelyn tueksi.. ja syksylle Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kysely Kysely lähetettiin

Lisätiedot

VERKOSTOT PROJEKTITYÖSSÄ VERKOSTOTYÖ, RAJAPINNAT JA NIIDEN YLITTÄMINEN? ESR TL2 PROJEKTITAPAAMINEN

VERKOSTOT PROJEKTITYÖSSÄ VERKOSTOTYÖ, RAJAPINNAT JA NIIDEN YLITTÄMINEN? ESR TL2 PROJEKTITAPAAMINEN VERKOSTOT PROJEKTITYÖSSÄ VERKOSTOTYÖ, RAJAPINNAT JA NIIDEN YLITTÄMINEN? ESR TL2 PROJEKTITAPAAMINEN VERKOSTOT Verkostot tuotannollisen toiminnan edellytyksenä (mm. Castells, Reich) Tiedon määrän eksponentiaalinen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361 2629 2900 3153 3359 3827 3794 3642 Ulkomaalaisten määrä Lapissa

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2010

Ympäristöliiketoiminta 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)

Lisätiedot

URMI-työpaja Kestääkö kauan?

URMI-työpaja Kestääkö kauan? URMI-työpaja Kestääkö kauan? 29.11.2016 Kooste työskentelyssä käsitellyistä aiheista Demos Helsinki 14.12..2016 Yhteenvedon osat 1) Vähähiilisten kaupunkien tulevaisuus -ryhmätyö yhtä ryhmää esimerkkinä

Lisätiedot

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen osaamis- ja innovaatioverkosto Johanna Särkijärvi,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:

Lisätiedot

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita 2/2 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. NUMERO 2A/26 kotikansainvälistymistä, liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita Tilastoja aikuiskoulutuksen kansainvälistymisestä

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Apurahoja on kahdenlaisia: kaksi kertaa vuodessa haettava projektiapuraha sekä jatkuva matka-apuraha.

Apurahoja on kahdenlaisia: kaksi kertaa vuodessa haettava projektiapuraha sekä jatkuva matka-apuraha. 1 Apurahat Jaamme vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymiseen. Näillä sivuilla kerromme apurahoistamme sekä annamme ohjeita apurahan hakemiseen

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa

Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa 11.5.2017 Citizen*ship - kaupunkikehittämisen foorumi Valtteri Laasonen RAJOJA RIKKOVAT TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet

Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Valinnanvapaus terveydenhuollossa onko sitä ja toimiiko käytännössä? seminaari TYKS 17.9.2015 17.9.2015 Laura Hietapakka, tutkija, THL 1 Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kansainvälistymiskartoitus. Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta:

Kansainvälistymiskartoitus. Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta: Kansainvälistymiskartoitus Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta: 10.-31.12.2017 Kansainvälistymiskartoitus 2016 Joka toinen vuosi toteutettavan kyselyn tarkoituksena on saada tieto - yritysten kansainvälistymisen

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Frame-säätiön toiminta jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: kansainvälinen toiminta, toimialan kehittäminen sekä viestintä ja vaikuttaminen.

Frame-säätiön toiminta jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: kansainvälinen toiminta, toimialan kehittäminen sekä viestintä ja vaikuttaminen. STRATEGIA 2017 2020 Frame on nykytaiteen kansainvälistäjä ja tiedotuskeskus. Frame on nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio, joka tekee suomalaisesta nykytaiteesta yhä kansainvälisempää, vahvempaa ja näkyvämpää.

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Yleistä selvityksestä Tässä esityksessä kuvataan hankkeen

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta 2/2013 Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta lappi Lisätietoja antaa Projektipäällikkö Virpi Vaarala Lapin ELY-keskus, Rovaniemi virpi.vaarala@ely-keskus.fi +358 295 037

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Selvitys Porvoon nuorkauppakamari yhteistyössä Porvoon Yrittäjät Lähtökohta Porvoolaisille yrittäjille suunnatussa kyselyssä lähtökohta

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu Luottamus osana maaseudun verkostoja Virve Rinnola,Pirityiset Sivu 1 3.11.2016 Maaseudun verkostot Manner-Suomessa 15 alueverkostoa, tämän lisäksi temaattisia verkostoja Pohjanmaan alueverkosto sisältää

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

Lastensuojelun tärkeä tieto

Lastensuojelun tärkeä tieto Uusi lastensuojelu uudet asiakkaat? Lastensuojelun Tilasto pilotin seminaari 14.3.2007, Tampere. Lastensuojelun tärkeä tieto Tarja Pösö & Aino Ritala Koskinen Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos,

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille

Lisätiedot

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Teemu Ahola Digitaaliset kokoelmat Avoimempi Pohjola seminaari 10.2.2016 Suomen kansallismuseo Valtakunnallinen tallennustyönjako: tausta ja

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Toukokuu Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit

Kaupan indikaattorit. Toukokuu Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Kaupan indikaattorit Toukokuu 21 Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Luottamusindeksit kaupan alalla toukokuu 21 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Suhdannekuva.

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat Kunnioitettu opettajani, professori Seppo Hölötä piti virkaanastujaisesitelmänsä aiheesta Yliopisto menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Näissä avaussanoissani

Lisätiedot

Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen

Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus 2017 Emma Niskanen Tausta Kysely toteutettiin Kepan ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä Festivaalialueella oli näytteilleasettajia yhteensä

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena. 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke

Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena. 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke Spring to work -malli kansainvälisen harjoittelun tukena 20.6.2011 Marja Laurikainen / Lähde työelämään -hanke Lähde työelämään -hanke Lähde työelämään -hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama

Lisätiedot