KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA 2015 2019"

Transkriptio

1 Merijärven kunta Kunnantie 1, MERIJÄRVI KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA Hyväksytty kunnanhallituksessa ja valtuustossa

2 MERIJÄRVEN KUNTA Merijärvellä on asukkaita noin Tavoitteena on maankäytön suunnittelun osalta panostaa asukkaiden viihtyvyyteen ja kuntakeskustan kehittämiseen. YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia Kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. ELY-keskusten tehtävänä on kuntakaavoituksen ohjaus. Ohjausmuotoja ovat mm. vuosittain järjestettävät kehittämiskeskustelut sekä yksittäisiä kaavoja koskevat viranomaisneuvottelut. Yhteyshenkilöt kaava-asioihin liittyen: Kunnanjohtaja Kari Jokela Tekninen johtaja Tuomo Perälä Aluearkkitehti Aleksiina Paakki

3 MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN TASOT JA KAAVAPROSESSI Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat kuntien kaavoitusta lähinnä maakuntakaavojen välityksellä. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistus on valmisteltavana. Valtioneuvoston päätöksessä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu kuuteen asiakokonaisuuteen: 1. toimiva aluerakenne, 2. eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu, 3. kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat, 4. toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto, 5. Helsingin seudun erityiskysymykset sekä 6. luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet. Maakuntakaava MRL Maakunnan suunnitteluun kuuluvat maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja se ohjaa muuta alueiden käytön suunnittelua. Maakuntakaavassa osoitetaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja maakunnan kehittämisen kannalta tarpeelliset alueet. Kaavan vireilletulo MRL 63, MRA 30 Yleiskaava MRL Yleiskaava ohjaa kunnan maankäytön suunnittelua yleispiirteisesti ja pitkäjänteisesti. Se voi käsittää koko kunnan tai osan siitä, jolloin nimitykset ovat vastaavasti yleiskaava tai osayleiskaava. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan ohjatakseen laajemman alueen rakennetta ja toimintojen yhteensovittamista. Yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaava MRL 50-61, ranta-asemakaava MRL Asemakaava on yksityiskohtainen maankäytön suunnitelma, jonka laatija on kunta. Asemakaavojen hyväksyjä on kunnanvaltuusto. Kuntien tulee laatia asemakaavoja kunnan kehityksen ja maankäytön ohjaustarpeen mukaan. Asemakaavojen ajanmukaisuutta on seurattava ja uusittava niitä kehitystarpeitten mukaisesti. Vesistön rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Ranta-asemakaavoja laaditaan pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi. Ranta-asemakaava-ehdotuksen voi laatia myös maanomistaja. Asemakaavojen tulee luoda edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen saatavuus ja liikenteen järjestäminen on otettava huomioon. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavilla alueilla tai niiden lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Osallistumis- ja arviointi-suunnitelma (OAS) MRL 63 Kaavan valmistelu MRL 62, MRA 30 Kaavaehdotus MRL 65, MRA 27 Muistutusten ja lausuntojen käsittely Kaavan hyväksyminen MRL 52 Kaavan voimaantulo MRA 93 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVA 3

4 Merijärven kunnan alueella on voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava, jonka laatimisesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto. Ympäristöministeriö on vahvistanut Pohjois-Pohjanmaan liiton laatiman maakuntakaavan Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan kokonaisuudistaminen on aloitettu vuonna 2010, ja ensimmäinen vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Kaava vaatii vielä ympäristöministeriön vahvistamispäätöksen saadakseen lainvoiman. Maakuntakaavan 2. vaiheen selvitysten laatiminen on aloitettu ja maaliskuussa 2015 päätetään kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Voimassa oleva maakuntakaava Ote maakuntakaavakartasta Merijärven kunnan osalta ( ). Merijärven keskusta on maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta, jonka yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee mm. edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja ydinalueen kehittämistä toiminnallisesti ja taajamakuvallisesti selkeästi hahmottuvaksi keskukseksi. Suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. Pyhäjokilaakso on maaseudun kehittämisen kohdealuetta, jonka yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota luonnon ja ympäristön kestävään käyttöön, maiseman hoitoon sekä joen vedenlaadun parantamiseen erityisesti lohikannan elvytysohjelman tavoitteiden mukaisesti. Tulvan aiheuttamat rajoitukset rakentamiselle tulee määritellä. Kirkkoympäristö, Kalaputaan kylä ja Talusperä ovat maakuntakaavassa valtakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Uudessa valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luettelossa (RKY 2009) on mainittu enää Kalaputaan kylä. Pyhänkosken kylä on kyläkeskuksen aluetta, jonka yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja rakentamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota rakentamisen sopeuttamiseen kyläkokonaisuuteen ja ympäristöön, vesihuollon järjestämiseen ja hyvien peltoalueiden säilyttämiseen maatalouskäytössä. Uudisrakentaminen on pyrittävä sijoittamaan palvelujen kannalta edullisesti. Maakuntakaavassa on esitetty myös moottorikelkkailureitti ja ohjeellinen 400 kv:n pääsähköjohto. Ristivuoren alue on seudullisesti merkittävä virkistys- 4

5 kohde. Merijärvellä sijaitsee myös valtakunnallisesti arvokas muinaismuistokohde ja useita muita muinaismuistokohteita. Pyhäjoen jokilaaksovyöhykettä koskee myös viheryhteystarpeen merkintä, johon sisältyy sekä olemassa olevia että kehitettäviä ulkoilu-, pyöräily-, melonta- ym. reittejä. Yksityiskohtaisemmalla suunnittelulla tulee turvata virkistysalueiden ja reittien seudullinen jatkuvuus ja kehittäminen sekä liittyminen virkistyskeskuksiin, suojelualueisiin ja kulttuuriympäristöihin. Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaava Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistamisessa 1. vaihemaakuntakaavassa tarkasteltiin energiantuotantoa ja siirtoa, kaupan palvelurakennetta ja aluerakennetta sekä taajamia, luonnonympäristöä sekä liikennejärjestelmiä ja logistiikkaa. Ote Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta. Ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa Merijärven taajama on esitetty taajamatoimintojen alueena (A). Taajamasta on osoitettu pääsähköjohdon yhteystarve Fingridin pääsähköjohtoon. Merijärven koillisosiin Aittonevalle sekä keskustaajaman eteläpuolelle Jahtavisnevalle on osoitettu turvetuotantoalueita (EO-tu). Merkinnällä osoitetaan turvetuotantoalueita, joilla on turpeen ottotoimintaa tai joilla on voimassa oleva ympäristölupa turvetuotantoa varten. Turvetuotantoon soveltuvia alueita (tu-1 alueet) on osoitettu Ylipään-Kalaputaan alueelle. Merijärven itäosiin on osoitettu osittain Oulaisten kunnan puolelle ulottuva tuulivoimaloiden alue Äijönneva-Saariperä. Merkinnällä osoitetaan maa-alueita, jotka soveltuvat merkitykseltään seudullisten tuulivoimala-alueiden rakentamiseen. Alueella ei ole voimassa MRL 33 mukaista rakentamisrajoitusta. Merijärvelle on osoitettu myös luonnonsuojelualue (SL). MERIJÄRVEN YLEISKAAVAT 5

6 Pyhänkosken osayleiskaavojen yhdistelmä Pyhänkosken osayleiskaava Merijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt Pyhänkosken osayleiskaavan Kaava on saanut lainvoiman. Pyhänkosken osayleiskaavan muutos ja laajennus on hyväksytty valtuustossa Kaava on lainvoimainen. Yleiskaavassa on osoitettu seitsemän tuulivoimalan puisto Ristivuorelle. Ristivuorelle on rakennettu kuusi tuulivoimalaa. Kirkonseudun osayleiskaava Merijärven keskustaa koskeva Kirkonseudun osayleiskaava on hyväksytty valtuustossa Yleiskaava on laadittu vanhan rakennuslain aikaan ja se on ohjeellinen, koska sitä ei ole alistettu vahvistettavaksi. MERIJÄRVEN ASEMAKAAVAT 6

7 Merijärven ajantasa-asemakaavakartta Merijärven keskustan ajantasa-asemakaavan vahvistumisajankohdat 1981 Merijärven kirkonkylän ensimmäinen asemakaava on vahvistettu Siihen on tehty myöhemmin seuraavat muutokset ja laajennukset: 1987 vahvistui vanhainkodin (korttelit 101, 103) asemakaava 1988 vahvistui Aliinintien, Mäkitien ja Seurantien (korttelit , ) asemakaava 2000 vahvistui koulukeskuksen (korttelit ) asemakaava Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen päätöksellä 2002 hyväksyttiin (valtuusto) Peurasaaren asemakaava 2007 hyväksyttiin (valtuusto) kuivaamon alueen asemakaava 2008 hyväksyttiin (valtuusto) lämpökeskuksen asemakaava 2012 hyväksyttiin (valtuusto) keskustan asemakaavan muutos AJANTASAISUUS 7

8 Asemakaavojen ajantasaisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 60 :n mukaan kunnan tehtävänä on seurata asemakaavojen ajantasaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Pykälässä määritellään, että kunnan tulee arvioida kunkin asemakaavan ajantasaisuus viiden vuoden välein. Yli 13 vuotta vanhan kaavan alueella ei saa myöntää rakennuslupaa uuden, alueiden käytön tai ympäristönkuvan kannalta merkittävän rakennuksen rakentamiseksi, jos kaavan ajantasaisuutta ei ole arvioitu, ja jos kaava on merkittäviltä osin jäänyt rakentumatta. Rakennustarkastaja arvioi asemakaavojen ajantasaisuuden uusien rakennushankkeiden yhteydessä. Mikäli asemakaava todetaan arvioinnissa vanhentuneeksi, sen alueella ei saa myöntää rakennuslupaa ennen kaavan muuttamista (MRL61 ). Päätöksen asemakaavan ajantasaisuudesta tekee kunnanvaltuusto. Asemakaavat keskustan osalta ovat ajantasaiset ja kunnan tavoitteiden mukaiset. Kirkonkylän asemakaavan ajantasaisuus Keskustan alkuperäinen asemakaava on vahvistettu Sen jälkeen kaavaan on tehty muutoksia ja laajennuksia, joista viimeisin on keskustan asemakaavamuutos vuodelta Tiivis keskustan asemakaava-alue on toteutunut ennen vuotta 2000 vahvistuneiden kaavojen osalta kokonaan. Kaavamerkinnät vastaavat tonttien käyttötarkoitusta ja ovat rakentuneet. Asemakaavat ovat ajantasaiset. Rakentamattomat alueet sijoittuvat vuoden 2000 jälkeen kaavoitetuille alueille. Ne toteutuvat asuin-, pientalo- ja rivitalotonttien osalta kysynnän mukaisesti. Rakentamattomia tontteja on yhteensä 30 8

9 kpl, joista omakotitalotontteja on 26, asuinliikerakennusten tontteja yksi ja rivitalotontteja kolme. Kunnan tonttivaranto keskustassa on hyvä. Merijärven keskustan rakentamattomat tontit Kaavan laatimisen tekniset edellytykset Keskustan numeerinen pohjakartta on ajantasaistettu vuonna Merijärven rekisterikarttana käytetään pääosin maanmittauslaitoksen raja-aineistoa. Rekisterikarttaa tarkistetaan ajankohtaisten hankkeiden yhteydessä tarpeen mukaan. Kirkonseudun ajantasa-asemakaavakartta on valmistunut Samassa yhteydessä on laadittu karttaesitys asemakaavojen vahvistumisajoista. Kunnan kaavakartat ja muu kaavamateriaali on koottu ja järjestetty loogiseksi kokonaisuudeksi syksyllä Kunnan maaomaisuuskartta-aineiston laatiminen on kesken. Tämän jälkeen on tarkoitus hakea kunnan kiinteistöihin lainhuudon selvennys. Tämä helpottaa kunnan maanomaisuuden hallintaa ja hyödyntämistä. Kunnan omistamat rakentamattomat tontit keskustassa on markkinoituna kunnan kotisivuilla internetissä. 9

10 YLEISKAAVOITUS Keskustaajaman osayleiskaava 2030 Osayleiskaavarajaus vihreällä Kirkonseudun osayleiskaava on hyväksytty vuonna Tavoitteena on tarkastella osayleiskaavaa keskustan osalta sekä laajentaa kaava-aluetta käsittämään Lahdenlammen, Keltamaan ja Salonniemen alueet. Yleiskaavan laadinnan yhteydessä luodaan visio siitä, miten Merijärven kunta tulevaisuudessa profiloituu. Kaava laaditaan oikeusvaikutteiseksi yleiskaavaksi. Kaavoitus käynnistyy vuonna 2018 kaavan laatijan kilpailuttamisella. Tavoitteellisesti osayleiskaavaselvitykset laaditaan vuonna 2018 ja kaavasuunnittelu ajoittuu vuodelle ASEMAKAAVOITUS Asemakaavoituksen osalta ei tällä hetkellä ole kaavamuutos tai laajennustarpeita kaavoitusohjelmakaudelle Keskustan asemakaavan toteuttamiseksi ja keskusta-alueen viihtyvyy- 10

11 den lisäämiseksi keskusta-alueen toteuttaminen on haluttu nostaa kaavoitusohjelmassa esille omana hankkeenaan. Keskustan kehittäminen Merijärven kunnan keskeisimpänä maankäytön kehittämistavoitteena on keskusta-alueen kehittäminen. Tavoitteena on muodostaa keskustasta vetovoimainen ja viihtyisä kaikkien kuntalaisten yhteinen aktiivinen keskusta. Keskustan aktivoimisella tavoitellaan keskustan elävöitymistä ja kunnan omistamien asuinpientalo- ja rivitalotonttien toteutumista keskustassa. Tontit sijoittuvat alueelle, johon on kunnallistekniikka toteutettu ja jonka lähellä sijaitsevat kaupalliset ja kunnalliset palvelut. Keskustan liikennealueelle on tehty toimenpidesuunnitelma 2000-luvun alussa. Keskustaan on toteutettu lasten leikkipuisto vuonna Liikenneturvallisuussuunnitelman (2013) laatimisen jälkeen liikenneturvallisuutta on parannettu toteuttamalla reittiyhteyksiä ja liikennejärjestelyjä alakoululle vuonna Kunnan omistamia lähivirkistysalueita on siistitty pusikoista ja harvennettu. Työtä tehdään vuosittain. Keväällä 2014 on pohdittu keskustan kehittämisen tavoitteita, joiden pohjalta on kesällä 2014 laadittu kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelma koostuu suunnitelmapohdinnasta ja yleissuunnitelmasta. Yleissuunnitelmassa on esitetty 2000-luvun alussa laadittuun toimenpidesuunnitelmaan kohdistuvat muutostarpeet. Kehittämissuunnitelmasta on keskusteltu kehittämistoimikunnassa maaliskuussa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Liikenne- vastuualue tilaa liikennesuunnittelijalta Vanhatien hankekortin, jossa esitetään kehittämistoimenpiteet liikennealueelle. Hankekorttia on työstetty loppuvuodesta 2014 ja alkuvuodesta Sitä varten on laadittu erilaisia suunnitelmavaihtoehtoja. Lopullisessa kohdekortissa, joka valmistuu maaliskuussa 2015, esitetään toteutusratkaisu tiealueen liikennejärjestelyjen osalta. Samassa yhteydessä arvioidaan toteuttamisen kustannuksia. Kustannusarvioita tehdään kaksi. Arviot poikkeavat toisistaan materiaalivalintojen osalta. Kustannusten jakamisesta keskustellaan erikseen. Projektin osalta edetään vuonna 2015 seuraavasti: - Periaatteellinen sopiminen kustannusjaosta POPELY:n ja kunnan välillä - Yritysten osallistaminen keskustakehittämiseen - Kuntalaisten ja yhdistysten osallistaminen keskustan elävöittämiseen (aittojen siirtäminen) - Hankkeen vaiheistaminen - Tiesuunnitelman laatiminen Kehittämissuunnitelma ja karttaesitys (2014), jossa on toimenpidesuunnitelmaan esitetyt muutokset. 11

12 Keskustan yksityiskohtaisemman kehittämisen alue Keskustan yksityiskohtaisemman kehittämisen alue Vanhatien katunäkymiä 12

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2014 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2014 2018 Merijärven kunta Kunnantie 1, 86220 MERIJÄRVI KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2014 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 12.2.2014 ja valtuustossa 26.2.2014. Tämä sivu tulee poistaa ennen tulostamista

Lisätiedot

KAAVOITUS- KATSAUS 2017 Merijärven kunnan kaavoitusohjelma vuosille

KAAVOITUS- KATSAUS 2017 Merijärven kunnan kaavoitusohjelma vuosille KAAVOITUS- KATSAUS 2017 Merijärven kunnan kaavoitusohjelma vuosille 2017 2021 Maalaus: Marisa Tofferi Merijärven kunta Kunnantie 1 86220 Merijärvi p. 044 4776 200 fax 08 4775 222 merijarven.kunta@merijarvi.fi

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU Liite: Asumisen ympäristö, kaavoitus ja yhdyskuntasuunnittelu 14.1.2005 Hyvä asuminen 2010 Valmisteluhanke Osatehtävä 1 Yhdyskunta rakenne ja taajamat Yhdyskuntarakenteella

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta pvm. Kaupunginhallitus pvm. YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUE Alajärvi Soini Vimpeli KAAVOITUSKATSAUS 2015 2(13) JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KAAVOITUSKATSAUS 2015 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

INKOON KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 2013

INKOON KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 2013 INKOON KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 2015 2013 KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki. Kaavoituskatsaus 2015

Viitasaaren kaupunki. Kaavoituskatsaus 2015 Viitasaaren kaupunki Kaavoituskatsaus 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI 3 1.1.1 Yleiset säännökset.. 3 1.2 VALTAKUNNALLISET LÄHTÖKOHDAT... 4 1.2.1 Valtakunnalliset alueiden

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011

KAAVOITUSKATSAUS 2011 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 Ilolan kartanopuistoa, foto: Suvi Nirkko SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx.2013, xx Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuva: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 Östensön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 2 Sisällysluettelo: 1. KAAVA-ALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 3. TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015 1 MERIKARVIAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Kunnanhallitus 29.6.2015 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Tämän kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kuntalaisille

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2013 KANNONKOSKEN KUNTA Järvitie 1, Kunnanhallitus..2013 43300 KANNONKOSKI SISÄLLYSLUETTELO 1 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMISVELVOITE...3 2 KAAVOITUSVIRANOMAINEN JA KUNNAN YHTEYSHENKILÖT...3

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI LIEKSAN KAUPUNKI MÄHKÖN (6). KAUPUNGINOSAN KORTTELIA RNO 58 KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (OSAKORTTELI 58) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma LEMPÄÄLÄN KUNTA Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue ja -tehtävä... 1 2 Suunnittelutilanne... 1 3 Päävaiheet... 5 4 Osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA

LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA 2015 Kunnanhallitus.. Valtuusto.. 1 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1 2 KUNTALAISTEN OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 2 3 KAAVAJÄRJESTELMÄ 2 4 RAKENNUSJÄRJESTYS

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVA Tarkastus 04/09/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013 Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1. YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIPERIN KUNTA PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 1.3.2016 Kaavan valmisteluaineisto nähtävillä: 17.12.2015 15.1.2016 Kaavaehdotus nähtävillä:

Lisätiedot

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta 27.2.2014 YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alajärvi Aitoa elämää Aaltojen keskellä Alajärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alvar Aallon tie 1 62900 Alajärvi tel (06) 2412 200 www.alajarvi.fi 2(10) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 LAIHIAN KUNTA Kunnanhallitus K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 Kunnanhallitus: Nähtävillä: Tiedoksi: Tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta, kirjasto, Etelä- Pohjanmaan Ely-keskus. Maankäyttö

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1(5)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1(5) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1(5) OULAISTEN KAUPUNKI PYHÄJOEN RANTAOSAYLEISKAAVA, KESKUSTAN ITÄPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 Täydennetty 3.12.2014 Suunnitelmassa kerrotaan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS LEH- TORANNAN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS LEH- TORANNAN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS LEH- TORANNAN ALUEELLA 5.5.2017 Maanmittauslaitos, ortokuva alueelta LIPERI Asemakaavan muutos ja laajennus Lehtorannan alueella (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen..2015, 1 (10) S w e c o Y m p ä r i s t ö Oy Laatinut: Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö

Lisätiedot

Saimaanharjun asemakaavan muutos

Saimaanharjun asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Keskustie 4A 49700 MIEHIKKÄLÄ, 05 74901 www.miehikkala.fi 1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA 11.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Miehikkälän kunta ja kunnan kaavoitusorganisaatio 3 2. Osallistuminen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot