KAAVOITUSKATSAUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2011"

Transkriptio

1 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 Ilolan kartanopuistoa, foto: Suvi Nirkko SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen Kunnan yhteyshenkilöt kaava-asioissa Kehittämiskeskustelu 2. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) SEKÄ RKY 3. MAAKUNTAKAAVA 4. YLEISKAAVAT 5. ASEMAKAAVAT 6. RANTA-ASEMAKAAVAT 7. RAKENNUSJÄRJESTYS KAAVOITUSOHJELMA YLEISKAAVAT 9. ASEMAKAAVAT Liitekartta

2 SYSMÄN KUNTA / KAAVOITUSKATSAUS YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) Lain yleinen tavoite on järjestää maankäyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun ja saada aikaan alueidenkäytössä tasapainoinen kokonaisratkaisu. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. MRL 91 b Maankäyttösopimuksesta tiedotetaan kaavan laatimisen yhteydessä. Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla. Kaavoitusviranomainen Sysmän kunnassa alueidenkäytön suunnittelusta vastaa Sysmän kunnanhallitus. Kunnanhallitukselle asiat valmistelee kaavoitustoimikunta. Kaavoitustoimikunnan jäsenet ovat Marketta Kitkiöjoki (pj.), Timo Aromaa, Pekka Asikainen, Mika Järvinen, Eevakaisa Lehtosalo, Heli Pylkkänen sekä Harri Hoffren (siht.). Kunnan yhteyshenkilöt kaava-asioissa Maakunta-, yleis-, asema- ja ranta-asemakaava-asiat: - tekninen johtaja Harri Hoffren - aluearkkitehti Päivi Lukkarinen Poikkeamisasiat: - rakennustarkastaja Marko Pynnönen Kehittämiskeskustelu Kaavoitustoimikunta ja Hämeen ELY-keskus käyvät kerran vuodessa kehittämiskeskustelun, jossa käsitellään kunnan maankäytön suunnitteluun ja kehittämiseen sekä vireillä oleviin kaava-asioihin liittyviä kysymyksiä. Vuoden 2011 kehittämiskeskustelu käytiin VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET SEKÄ RKY Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) on ohjausväline, jonka avulla valtioneuvosto linjaa koko maan kannalta merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä. Tavoitteet koskevat alue- ja yhdyskuntarakennetta, elinympäristön laatua, yhdysverkostoja, energiahuoltoa, luonto- ja kulttuuriperintöä sekä luonnonvarojen käyttöä. Keskeistä tavoitteissa ovat hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys.

3 Tarkistetut valtioneuvoston alueidenkäyttötavoitteet tulivat voimaan Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Sysmän kuntaa koskevat seuraavat tavoitteet: Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Lisätietoja: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY) on Museoviraston laatima inventointi, joka on valtioneuvoston päätöksellä otettu valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta alkaen. Valtakunnalliseen inventointiin valitut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan Suomen rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Lisätietoja: Sysmästä valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluvat Nuoramoisten kartanomaisema, Ravioskorven asutustila-alue ja Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. Ks. Sysmän kohteet luettelosta: 3. MAAKUNTAKAAVA Päijät-Hämeen maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma koko maakunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden käytöstä. Maakuntakaavalla varataan asumisen, liikenteen, teknisen huollon, suojelun, virkistyksen, palveluiden ja yritystoiminnan kannalta tarpeelliset maa-alueet maakunnan mittakaavassa pitkällä aikavälillä. Maakuntakaavassa ei käsitellä maankäytön yksityiskohtia, jotka ratkaistaan kuntien laatimilla yleis- ja asemakaavoilla. Kaavan selailukartta näkyy osoitteessa: Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto päätti kesäkuussa 2010 käynnistää uuden maakuntakaavatyön. Maakuntakaava laaditaan kokonaismaakuntakaavana, joka vahvistuessaan tulee korvaamaan vahvistetun Päijät-Hämeen maakuntakaavan. Pyrkimyksenä on, että tämän maakuntavaltuuston aikana tultaisiin käsittelemään maakuntakaavaluonnos ja uusi kaava valmistuisi maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi seuraavalla kunnallisvaalikaudella. Lisätietoja:

4 4. YLEISKAAVAT VAHVISTUNEET YLEISKAAVAT Taajama-alueen osayleiskaava - kokeellinen osayleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa kunnanvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan muutoksen kaavalla ei ole oikeusvaikutuksia Päijänteen ranta-alueiden osayleiskaava - kaava vahvistettiin Hämeen ympäristökeskuksessa kaava sai lainvoiman kaavan muuttaminen on vireillä, ks: Vireillä olevat yleiskaavat Nuoramoisten seudun rantayleiskaava (Sysmän pienten järvien rantayleiskaava) Nuoramoisjärvi, Tepoo, Muutalampi, Keskinen, Ylimmäinen ja osia Tainionvirrasta - kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan kaava saanut lainvoiman 2007 Nuoramoisten seudun rantayleiskaavan ( Pienet järvet ) muutos Ylimmäinen-järvi, tila ; Nuoramoisjärvi, tila kunnanvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen kaava saanut lainvoiman 2010 Etelä-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava Sysmä - Hartola tien eteläpuolella kaikki vielä rantayleiskaavoituksen piiriin kuulumattomat ranta-alueet. Kyläyleiskaava: Karilanmaan, Nuoramoisen ja Onkiniemen kylät - kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan kaava saanut lainvoiman 2009 Pohjois-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava Sysmä - Hartola tien pohjoispuolella kaikki vielä rantayleiskaavoituksen piiriin kuulumattomat ranta-alueet. Kyläyleiskaava: Särkilahden ja Liikolan kylät - kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi valitukset kaava saanut lainvoiman 2010 VIREILLÄ OLEVAT YLEISKAAVAT Päijänteen ranta-alueiden osayleiskaavan muutos Päijänteen rannat saarineen sekä tiettyjen Päijänteeseen välittömästi liittyvien vesialueiden rannat, Päijätsalo, Loma-Ilola - yleiskaavatoimikunta viranomaisneuvottelu , osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) - yleiskaavatmk kh oas nähtävillä

5 - kaavoitustoimikunta luonto- ja maisemaselvitys kaavoitustmk 25.1., viranomaisneuvottelu Hämeen ELY-keskus (mitoitus) - kaavoitustmk kh (mitoitus) - kaavoitustmk kh , (mitoitus) - kaavoitustmk 14.9., kh (kaavaluonnos) - kaavaluonnos nähtävillä ASEMAKAAVAT Vuoden 2011 aikana vireillä olleet asemakaavat Otamonportin asemakaava - kaava saanut lainvoiman, KHO:n päätös Talasniemen asemakaava - ympäristötutkimus maaperän pilaantuneisuustutkimus luontoselvitys rakennettavuusselvitys vesihuollon yleissuunnitelma yleiskaavatoimikunta , kh (käynnistäminen) - oas ja asemakaavaluonnos nähtävillä yleiskaavatoimikunta , ympäristökeskuksen lausunto viranomaisneuvottelu kaavoitustoimikunta Sysmän kunnalla on tarkoitus tehdä maankäyttösopimus alueen suurimpien maaalueiden omistajien kanssa. Sopimuksessa sovitaan mm. maanomistajien osallistumisesta yhdyskuntarakentamisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin. Asemakaavan muutos tiloilla Hallametsä ja Askonranta korttelissa 14 (S-market) - kaavoitustoimikunta kaavoitustmk (alustava luonnos) kaavaluonnos kh - kaavaluonnos nähtävillä

6 6. RANTA-ASEMAKAAVAT Vuoden 2011 aikana vireillä olleet ranta-asemakaavat Kansolahden ranta-asemakaavan muutos / Kiviniemi - neuvottelu Hämeen ympäristökeskuksessa - aloitusneuvottelu Hämeen ELY-keskuksessa - kaavoitustoimikunta kh kaavaluonnos nähtävillä Kansolahden ranta-asemakaavan muutos / Kansolahti - aloitusneuvottelu Hämeen ELY-keskuksessa Ranta-asemakaava tiloilla Katajamäki, Itä-Rajaniemi ja Luotikka - viranomaisneuvottelu kh oas ja kaavaluonnos nähtävillä kaavoitustoimikunta kh kh , vastineet - kv kaava saanut lainvoiman Metsä-Perttulan ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos - valmisteluvaiheen viranomaisneuvottelu kaavoitustoimikunta kh oas ja kaavaluonnos nähtävillä kaavoitustmk kh

7 7. RAKENNUSJÄRJESTYS Sysmän kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa Rakennusjärjestyksen muuttaminen on vireillä. Rakennusjärjestysehdotus oli nähtävillä KAAVOITUSOHJELMA YLEISKAAVAT Keskustaajaman osayleiskaavan muutos ja laajennus Yleiskaavatyön yhteydessä tarkistetaan taajaman asemakaavan ajantasaisuus ja laaditaan aikataulu vanhentuneiden asemakaavojen muuttamiselle - yleiskaavatoimikunta muinaisjäännösinventointi viranomaisneuvottelu , alustava oas - kulttuuriympäristöselvityksen ensimmäinen vaihe valmistui , toinen vaihe luontoselvityksen kenttätyöt on pääosin tehty lukuun ottamatta kevättalvella 2012 tehtävää jatkoselvitystä 9. ASEMAKAAVAT Sysmän kunta käynnistää asemakaavoja ja niiden muutoksia tarpeen mukaan. Sysmässä Päivi Lukkarinen, aluearkkitehti Lisätietoja antavat: Harri Hoffren, tekninen johtaja harri.hoffren@sysma.fi Päivi Lukkarinen, aluearkkitehti paivi.lukkarinen@sysma.fi Liitekartta

SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009

SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009 Talasniemen asemakaava-aluetta SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä - Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) - Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus - Kaavoitusviranomainen -

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen Kunnan yhteyshenkilöt kaava-asioissa Kehittämiskeskustelu

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2012 Ilolan kartanopuistoa, arkkitehtuurikilpailu 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2008

SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2008 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2008 Pohjois-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava, Nuijanpohjan natura-aluetta SISÄLLYSLUETTELO KAAVOITUSKATSAUS 2008 1.Yleistä - Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) - Kaavoituskatsauksen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2006

KAAVOITUSKATSAUS 2006 KAAVOITUSKATSAUS 2006 SYSMÄN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO KAAVOITUSKATSAUS 2006 1. Yleistä - Maankäyttö- ja rakennuslaki ( MRL ) - Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus - Kaavoitusviranomainen - Kunnan yhdyshenkilöt

Lisätiedot

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2(8) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTÖN TAVOITTEET... 3 3. MAAKUNTAKAAVAT... 4 4.YLEISKAAVAT... 4 5.

Lisätiedot

Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2014

Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2014 Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2014 Sysmän kunta Kunnanhallitus KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kaavoitustoimikunta 2.12.2014 24 Kunnanhallitus 8.12.2014 298 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 1.1 Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET 1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2013 16X12722 SYSMÄN KUNTA Pohjois-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaavan muutos Sivu 1 (14) SISÄLTÖ: 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2 2 MISSÄ JA

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2015

Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2015 Sysmän kunnan KAAVOITUSKATSAUS 2015 Sysmän kunta Kunnanhallitus KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitustoimikunta 8.12.2015 8 Kunnanhallitus 14.12.2015 248 Sisällys 1. YLEISTÄ...2 1.1 Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus...2

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.1.

KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.1. KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA 10.1.2018 Suunnittelualue tila 213-433-1:20 Maanmittauslaitos 2017 KANGASNIEMEN KUNNAN TIIHOLAN KYLÄN TILAN

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Maisema-alueet maankäytössä

Maisema-alueet maankäytössä Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2016 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 LEPPÄVIRTA Niemilomat Oy ranta-asemakaava Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 1.6.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I 25.7.2018 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2(13) SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Yleistä 3 2. Valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet 4 3. Maakuntakaavat 4 4. Yleiskaavat 5 5. Asemakaavat

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

HEVOSHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA

HEVOSHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA SYSMÄ RAPALA TILAT KUUSIKKO RN:o 1:233, KOIVIKKO RN:o 1:234 JA HEVOSHIEKKA RN:o 1:235 ISO SÄRKIJÄRVI PÄIJÄNNE HEVOSHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.9.2014 1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2005, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2005, MRL 7 Liite 2 / Kvalt 28.12.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2005, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Liitekartta: kaava-alueen alustava rajaus... 8

Liitekartta: kaava-alueen alustava rajaus... 8 Muuramen kunta Hautalahden asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.5.2015/17.1.2017/22.1.2018 Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue... 2 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Jukolan Osuuskauppa) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Pohjoispään 132 kaupunginosan korttelin nro 27 asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Osuuspankki) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

POHJOIS-SUONTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS SELOSTUS

POHJOIS-SUONTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS SELOSTUS POHJOIS-SUONTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS SELOSTUS Ote Joutsan rantaosayleiskaavasta 2005, kaavoitettavat ranta-alueet rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot