Henkilöstökysely Johdanto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstökysely Johdanto"

Transkriptio

1 Henkilöstökysely 2012 Johdanto

2 Henkilöstökysely 2012 Miten voin osallistua tulosten käsittelyyn? AALTO- JA KOULUTASOLLA Tulosten käsittely Aallon ja koulujen johtoryhmissä. Tuloksista viestitään henkilöstölle lokakuussa LAITOS- JA TIIMITASOLLA Laitosjohtaja ja laitoksen HR-koordinaattori saavat sähköpostilla kaikki laitoksen tulokset ja jakavat ne eteenpäin esimiehille tulokset käytettävissä laitoksilla viimeistään Laitosten johtoryhmät käsittelevät omat tuloksensa Tutkimusryhmät ja muut tiimit käsittelevät omat tai laitostason tulokset. Jokainen esimies, jolla on tiimissään yli 5 vastannutta alaista saa lokakuun aikana sähköpostitse laitosjohtajalta tai HRkoordinaattorilta raportin oman tiiminsä tuloksista Jokaisen tiimin tulee varata yhteistä aikaa tulosten sekä niiden pohjalta syntyvien kehitysideoiden ja toimenpiteiden käsittelyyn. HR-koordinaattorit voivat toimia esimiehen tukena ja fasilitaattorina tulosten purkutilaisuuksissa. TOIMENPIDESUUNNITELMAT JA SEURANTA Koulujen toimenpidesuunnitelmat ja palaute johdolle tammikuussa Aalto-tasoista seurantaa toimenpiteiden etenemisestä tehdään keväällä 2013

3 Vastaajamäärät kouluittain Vastanneita oli yhteensä 1786, vastausprosentti 33% (44% vuonna 2011) Korkeakoulu n Kauppakorkeakoulu 138 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu 190 Insinööritieteiden korkeakoulu 308 Kemian tekniikan korkeakoulu 158 Perustieteiden korkeakoulu 393 Sähkötekniikan korkeakoulu 233 Aalto-tason palveluyksiköt 314 Organisaatiotieto puuttuu 52

4 Henkilöstökysely 2012 Yhteenveto tuloksista

5 Osa-alueiden keskiarvot 2012 ja ,5 4 3,5 3,7 3,6 3,2 3,1 3,9 3,9 3,8 3,8 3,6 3,6 3,6 3,6 3,5 3,5 3,7 3,8 3,6 3,6 3 2,5 2 1,5 1 Henkilöstökys ely 2012 (Kaikki) Henkilöstökys ely 2011 (Kaikki)

6 Vastausten hajonta osa-alueittain 100% 80% 60% 40% 20% 0% EOS

7 Alustavaa pohdintaa tuloksista Tuloksia tulkittaessa on muistettava, että tulokset on ennen kaikkea tarkoitettu pohjaksi keskustelulle! Tulokset samansuuntaisia vuoden 2011 tulosten kanssa Pientä nousua on havaittavissa miltei kaikkien osa-aluiden keskiarvoissa Pieni lasku on nähtävissä yliopiston julkinen kuva -osa-alueella, mutta tämä selittyy suurelta osin kahden uuden kysymyksen hieman matalampien keskiarvojen kautta Vastausten mukaan henkilöstö pystyy hieman edellistä kyselyä paremmin keskittymään päätehtäviinsä. Tämä saattaa heijastella sitä, että yksilöitä koskettavien muutosten määrä on tasaantumassa. Päätöksenteko ja siihen vaikuttaminen saavat edelleen matalimmat arviot Eri henkilöstöryhmien välillä on huomattavia eroja tiettyjen kysymysten kohdalla Henkilöstöryhmien osalta professorien ja esimiesten työmäärä ja oman työn hallinta ovat yhä selkeitä kehitysalueita, vaikka kehitystä onkin jo tapahtunut. I am very happy in general. Things seem to have settled down a bit.

8 Alustavaa pohdintaa avoimista vastauksista Johtaminen saa kaikilla tasoilla (oma esimies, koulutaso ja Aalto-taso) sekä positiivista että negatiivista palautetta: Oma esimies saa monilta ihmisiltä erityiskiitoksia omaamisestaan ja innostuksestaan Tiedonkulussa koetaan ongelmia esimiehet eivät aina osaa, ehdi tai halua viestiä tarpeeksi Päätöksenteko koetaan läpinäkymättömäksi Syrjintää ei ole koettu paljon, mutta muutama mainita siitä löytyy. Vastaajat epäilevät, että esimiesten menestyspaineet voivat aiheuttaa syrjintää esim. perhevapailla olevan henkilöstön suuntaan Myös strategia jakaa mielipiteitä: Osan mielestä strategia on oikea ja innostava Osan mielestä strategia ei ole oikea tai sen toteutuksessa on haasteita Oman työn osalta palautteessa on myös positiivista ja negatiivista: Työ koetaan usein itsessään mielenkiintoiseksi Muutoksista ja byrokratiasta aiheutuvia tehtäviä kritisoidaan. Osa kyllä mainitsee niiden jo tasoittuneen, osa taas kokee tämän vielä haasteena. Epävarmuus omasta tulevaisuudesta ja julkaisemista painottavat mittarit aiheuttavat turhautumista Opetuksen arvostus tuntuu monesta vastaajasta laskeneen Avoimia vastauksia yhteensä 170 sivua Oman yksikön työilmapiiri koetaan useissa kommenteissa hyväksi, mutta kilpailu samoista rahoista ja paikoista aiheuttaa haasteita Perehdyttämiseen ja osaamisen jakamiseen / kehittämiseen ei ole vastaajien mielestä tarpeeksi aikaa Näiden lisäksi palautteessa on hyvinkin konkreettisia parannusehdotuksia esimerkiksi koskien sosiaalitiloja, työterveyttä ja IT-järjestelmiä. Unisport-palvelut ja työterveyshuollon toiminta saavat myös positiivista palautetta. Yliopistomme strategia on mielestäni perustavoitteiltaan ok, mutta harmillisen höttöinen. Mitä edes tarkoittaa maailmanluokan yliopisto?

9 Korkeimmat keskiarvot ERO- TUS TOP En ole itse joutunut työpaikallani kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi viimeksi kuluneen vuoden aikana (1) 4,5 4,4 0, Minun on helppo pyytää apua ja lisätietoa kollegoiltani (4) 4,25 4,19 0, Esimieheni luottaa minuun (3) 4,22 4,19 0, Uskallan olla eri mieltä esimieheni kanssa (2) 4,2 4,19 0, Yksikössämme naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet 5 edetä (5) 4,18 4,14 0, Tunnen, että fyysinen työkykyni on hyvä (10) 4,11 4,04 0, Oma tehtävänkuvani on selkeä ja ymmärrän työni tavoitteet (8) 4,09 4,06 0, Kerron esimiehelleni yksikkömme tai työni kehittämiseen 8 liittyvistä ideoistani (7) 4,08 4,07 0, Työni on sopivan haastava (6) 4,07 4, Esimieheni käy kehityskeskusteluja kanssani säännöllisesti 10 (uusi) 4,05 3,93 0, Pystyn hyödyntämään osaamistani tehokkaasti työssäni (uusi) 4,05 3,88 0,17 Vuodesta 2011 pudonnut pois 63. Yksikkömme onnistuminen ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa Tutkimusryhmässämme on loistava yhteishenki.

10 Matalimmat keskiarvot 2012 BOTTOM EROTUS Henkilöstö voi vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon (1) 2,34 2,3 0, Yliopisto toimii avoimesti päätöksenteossa ja sen valmistelussa (2) 2,54 2,46 0, Yksikössäni jaetaan kokemustietoa (osaaminen, verkostot, kontaktit, rahoituksen hankkiminen) systemaattisesti ennen kuin osaaja lähtee yksiköstä (3) 2,84 2,76 0, Meillä on toimivat prosessit vaikeiden asioiden puheeksi ottamiseksi 5 (uusi*) 2,96 3,23-0, Keskustelemme yksikössämme avoimesti henkilöiden eläköitymisen ajankohdasta (4) 2,99 2,78 0, Perehdyttäminen hoidetaan yksikössämme hyvin (6) 3,13 3,04 0, Yliopistomme strategia on selkeä ja ymmärrettävä (5) 3,14 3,02 0, Strategia ohjaa yksikkömme toimintaa ja perustehtävää (9) 3,26 3,16 0,1 16. Kokouskäytännöt palvelevat yksikkömme tavoitteiden saavuttamista 9 (uusi) 3,26 3,23 0, Voin keskittyä työhöni ilman liiallisia häiriöitä (8) 3,28 3,15 0,13 Vuoden 2011 listalta poistunut 3. Minulla on riittävästi aikaa selviytyä työtehtävistäni työaikana ja 6. Muutokset työssäni eivät kuormita työssäjaksamistani * Kysymys muotoiltu uudelleen vuodesta 2011: ollut aiemmin Työyhteisössämme nostetaan vaikeatkin asiat keskusteltavaksi Yliopiston julkaistu strategia on jotain täysin päinvastaista kuin se mitä käytännössä tapahtuu.

11 Henkilöstökysely 2012 Kysymystason tulokset

12 Oma työ 2012 ja Oma tehtävänkuvani on selkeä ja ymmärrän työni tavoitteet 2. Työni on sopivan haastava 4,09 4,06 4,07 4,07 3. Minulla on riittävästi aikaa selviytyä työtehtävistäni työaikana 4. Voin keskittyä työhöni ilman liiallisia häiriöitä 3,34 3,12 3,28 3,15 5. Voin vaikuttaa riittävästi omiin töihini ja työtehtäviini 3,71 3,67 6. Muutokset työssäni eivät kuormita työssäjaksamistani 3,32 3,2 7. Työvälineet ovat asianmukaiset 8. Ruokailu- ja muut sosiaalitilat ovat asianmukaiset 9. Minulla on sopivassa suhteessa opetustyötä ja tutkimusaikaa 3,84 3,77 3,73 3,78 3,66 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

13 Johtaminen 2012 ja Yliopistomme strategia on selkeä ja ymmärrettävä 3,14 3, Yliopisto toimii avoimesti päätöksenteossa ja sen valmistelussa 2,54 2, Henkilöstö voi vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon 2,34 2,3 13. Koen Aallon arvot omakseni 3,33 3, Strategia ohjaa yksikkömme toimintaa ja perustehtävää 3,26 3, Yksikössämme naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet edetä 4,18 4, Kokouskäytännöt palvelevat yksikkömme tavoitteiden saavuttamista 3,26 3,23 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

14 Esimiestyö 2012 ja Esimieheni varmistaa, että tavoitteet ja tehtävät ovat selkeät 3,54 3, Esimieheni käy kehityskeskusteluja kanssani säännöllisesti 4,05 3, Koen kanssani käydyt kehityskeskustelut hyödyllisiksi 20. Saan riittävästi rakentavaa palautetta esimieheltäni 3,64 3,5 3, Esimieheni luottaa minuun 22. Uskallan olla eri mieltä esimieheni kanssa 23. Esimieheni toimii tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti 24. Esimieheni osaa ottaa huomioon ihmisten erilaisuuden (esim. osaamiseen ja kokemukseen tai toimintakykyyn 25. Kerron esimiehelleni yksikkömme tai työni kehittämiseen liittyvistä ideoistani 26. Esimieheni rohkaisee tekemään aloitteita, ottamaan vastuuta sekä kehittämään työtäni 4,22 4,19 4,2 4,19 4,03 4 3,92 3,89 4,08 4,07 3,99 3,98 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

15 Työyhteisö ja yhteistyö 2012 ja Yksikkömme on vetovoimainen asiantuntijayhteisö 28. Yksikkömme on kehitysmyönteinen 3,7 3,66 3,87 3, Yksikkömme tiedotuskäytännöt palvelevat sujuvaa tiedonvälitystä 3,32 3, Yksikössämme ei ole yksilöiden välistä haitallista kilpailua 31. Yksikössämme suhtaudutaan rakentavasti inhimillisiin erehdyksiin 3,64 3,65 3,86 3,8 32. Meillä on toimivat prosessit vaikeiden asioiden puheeksi ottamiseksi 2,96 3, Tuemme ja kannustamme toisiamme 3,79 3, Minun on helppo pyytää apua ja lisätietoa kollegoiltani 4,25 4, Huhut tai juorut eivät häiritse työntekoa 3,82 3,7 36. En ole itse joutunut työpaikallani kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi viimeksi kuluneen vuoden aikana 4,5 4,4 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

16 Osaaminen 2012 ja Perehdyttäminen hoidetaan yksikössämme hyvin 38. Yksikössäni jaetaan kokemustietoa (osaaminen, verkostot, kontaktit, rahoituksen hankkiminen) systemaattisesti ennen kuin osaaja lähtee yksiköstä 3,13 3,04 2,84 2, Osaamiseni vastaa työni vaatimuksia 4,04 3, Pystyn hyödyntämään osaamistani tehokkaasti työssäni 3,88 4, Saan riittävästi mahdollisuuksia kehittääkseni osaamistani 42. Tiedän minkälaista osaamista minulta vaaditaan lähivuosina 3,86 3,8 3,61 3, Osaamista jaetaan eri asiantuntijoiden kesken riittävästi 3,44 3,38 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

17 Motivaatio 2012 ja Työpanokseni on tärkeä oman yksikköni menestymisen kannalta 4, Minulla on yliopistossa mahdollisuus edetä urallani 46. Palkitseminen ja henkilökohtainen huomioiminen on yksikössäni kannustavaa 2,81 2,88 2,79 2, Saan työskennellä itsenäisesti ja vapaasti 48. Työtehtäväni ovat mielenkiintoisia ja haastavia 49. Minulla on mahdollisuus käyttää kekseliäisyyttä/ luovuutta työssäni 4,32 4,28 4,16 4,13 4,2 4,2 50. Saan työssäni rakentavaa palautetta riittävästi 3,35 3, Saan tukea tutkimustulosteni kaupallistamiseen ja liiketoiminnallistamiseen (mikäli väittämä ei koske sinua, valitse vaihtoehto "en osaa sanoa") 2, Saan tukea projektirahoituksen hankintaan (mikäli väittämä ei koske sinua, valitse vaihtoehto "en osaa sanoa") 3,33 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

18 Terveys ja elämäntilanne 2012 ja Tunnen, että henkinen työkykyni on hyvä 3,92 3, Tunnen, että fyysinen työkykyni on hyvä 4,11 4, Keskustelemme yksikössämme avoimesti henkilöiden eläköitymisen ajankohdasta 2,78 2, Yksikössämme ollaan valmiita soveltamaan erilaisia joustoja (työaika - tai työtehtäväjoustoja), kun työkyky on heikentynyt. 57. Yksikössämme ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin sairauspoissaolojen seuraamisen myötä 58. Työterveyshuollon palvelut tukevat henkilöstön työhyvinvointia 59. Yhteistyö HR-palveluiden, esimiesten ja työterveyshuollon välillä on toimiva 3,85 3,7 3,46 3,24 3,79 3,78 3,42 3,22 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

19 Yliopiston julkinen kuva 2012 ja Yksikkömme tutkimuksen taso 61. Yksikkömme opetuksen taso 3,91 3,95 3,86 3, Yksikkömme taiteellisen toiminnan taso 3, Yksikkömme onnistuminen ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa 3,99 4, Yliopistomme työnantajakuva 3,39 3, Yliopistomme opiskelijahoukuttelevuus 3,87 3, Suosittelisin Aalto-yliopistoa työpaikkana 3,49 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Henkilöstökysely 2012 (Kaikki) Henkilöstökysely 2011 (Kaikki)

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely Aalto-yliopisto Henkilöstökysely 2.-15.5.2011 Henkilöstökyselyn yhteenveto Pääviestit Aalto-yliopiston tulokset ovat suurelta osin linjassa muiden yliopistojen vastaavien tulosten keskiarvon kanssa. Useimmilla

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

Henkilöstökysely

Henkilöstökysely Henkilöstökysely 2017 15.11.2017 Vastausprosentti kouluittain Yliopiston vastausprosentti oli 61%, 2327 vastaajaa. 205 193 221 361 367 401 579 Vastausprosentti henkilöstöryhmittäin Yliopiston vastausprosentti

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Itä-Suomen yliopisto 8.0.0 Yhkan hallintopalvelukeskus verrattuna tiedekuntaan Työhyvinvointikysely Taustatiedot Kampus Joensuu % Kuopio % Savonlinna 7% Muu % Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys Yliopistojen työhyvinvointi 2015 - osa-alueet 2010 2015 kehitys 10.11.2015 Osa-alueet vuosina 2010 2015 5 Yhteis et 2010 Yhteis et 2011 Yhteis et 2012 Yhteis et 2013 Yhteis et 2015 4,5 4 3,5 3 3,22 3,45

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Vuolle Setlementti ry

Vuolle Setlementti ry Vuolle Setlementti ry Pikku-Syöte Työyhteisökysely 2019 Kokonaistulos Kyselyyn vastasi 10 henkilöä. 4.05 26% Kokonaiskeskiarvo Kaikkien likert-vastausten keskiarvo oli 4.05. Kehittämistarve 26 prosenttia

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014

Työhyvinvointikysely 2014 Työhyvinvointikysely 2014 1. Henkilöstö- ja tehtäväryhmäsi 2. Yksikkösi Vastaajien määrä: 3. Omaan työhön liittyvä informaatio Minulla on selkeä tehtäväkuva 1 18 0 64 89 172 4,3 4,4 Minulle on täysin

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) Kyselyn tulokset vertailussa Sinisellä: PKKY kysely 2012 (212 vastaajaa) ja vaikeaa esimiehille

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät 9. 10. 9. 2010 Henkilöstö- ja lakiasiat Eeva-Liisa Putkinen, hallinnollinen ylilääkäri Terhi Somerkallio,

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation 4.12.2017 Maria Söderholm, Aalto-yliopiston Oppimiskeskus maria.soderholm@aalto.fi

Lisätiedot

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA!

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Engaging people for success HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Webinaari, 30.11.2016, Juha Ala-Lipasti, Katja Louhema-Santasärkkä CORPORATE SPIRIT MUUTOKSEN TUKENA Tiimien ja organisaation kehittäminen

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

Kirkon työolobarometri 2011

Kirkon työolobarometri 2011 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon henkilöstön työoloja tutkittu joka toinen vuosi vuodesta 00 Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla marraskuussa 0 Lähtöotos 600, netto-otos 9 Vastanneita

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Perheystävällisyyden alkukartoitus

Perheystävällisyyden alkukartoitus Perheystävällisyyden alkukartoitus 1. Taustatiedot Tämän dokumentin tarkoituksena on toimia pohjana työpaikan perheystävällisyyden alkukartoituksen tekemiselle ja ohjata kehittämissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0)

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) ZEF Report - generated on 13.11.2010 Nimi Määrä Vastaamassa (%) Lopettanut (%) Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) Osasto D 5 5 (100.0) 4 (80.0) Osasto

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen

Lisätiedot

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu Varkauden kaupunki Balentor Oy Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Hyvinvointia työstä Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Tehyn työsuojelupäivät 19.04.2018 Suvi Vesa, tutkija, Työterveyslaitos 19.4.2018

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010 RECONOS Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 21 Ky Puh: 9-6969 274 PL 8, Aleksanterinkatu 17 Fax: 9-6969 2741 HELSINKI E-mail: kari.ehari@reconos.fi Oy Henkilöstötutkimus 21 LOPPURAPORTTI 1.1.21 Oy ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2016-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 3.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus

Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Talentian selvitys 2017 Työ on mielenkiintoista, monipuolista ja sopivasti haastavaa. Työ on sovitettavissa yksityiselämään työmatkan ja -ajan, palkkauksen ja kuormittuvuuden

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Opetusalan työolobarometri

Opetusalan työolobarometri Opettajankoulutusfoorumi 11.9.2018 Opetusalan työolobarometri Riina Länsikallio Opetusalan ammattijärjestö OAJ Twitter @RiinaLansi riina.lansikallio@oaj.fi 13.9.2018 1 Koulujen tilanne nyt Koulun arki

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki. Työhyvinvointikysely 2014

Järvenpään kaupunki. Työhyvinvointikysely 2014 Järvenpään kaupunki Työhyvinvointikysely 2014 1 Vastausprosentit palvelualueittain vastanneita työntekijöitä vastaus-% LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUE 689 1123 61 % TERVEYSPALVELUT JA AIKUISSOSIAALITYÖ 175

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointitutkimus

Henkilöstön hyvinvointitutkimus 1.2.2018 Henkilöstön hyvinvointitutkimus Mika Kivimäki, Paula Salo Vastanneiden osuus kyselylomakkeen saaneista, % Vastausprosentti (%) 70 72 71 67 69 74 2004 2008 2012 2014 2015 2017 Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä 4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2017-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 10.1.2017 Yhteistyötoimikunta 19.1.2017 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot