Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski"

Transkriptio

1 Antinkärki Asemakaavan muutos kaava nro 509 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

2 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta luoteeseen, 5. kaupunginosassa. Suunnittelualue on osa vuosina 1952 ja 1992 voimaan tulleita 5. kaupunginosan asemakaavoja, jossa alue on yhteisökäyttöön tarkoitettua huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialuetta, puistoa ja lähivirkistysaluetta rajautuen pohjoisessa Antinniementien ja Antinpolun erillispientalokortteleihin, idässä Lotilanjärven rannan lähivirkistysalueeseen, lännessä Antinkujan erillispientalokortteliin ja lähivirkistysalueeseen sekä etelässä vesialueeseen. Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt UPM-Kymmene Oyj. Suunnittelutyön tavoitteena on muuttaa aluetta nykyisestä siten, että tontin nykyistä YV-1-kaavamääräystä muutetaan rakennusten käyttötarkoituksiin paremmin sopivaksi vakinaisen asumisen mahdollistavaksi kaavamerkinnäksi ja kiinteistön (lähivirkistysalue) osalta nykyistä kaavaa muutetaan siltä osin kuin tarpeellista on. Myös tulevaisuudessa mahdollisesti rakentuvan Lotilanjärven kiertävän ulkoilureitin jatkuvuus suunnittelualueella varmistetaan. Kaavaprosessi, osallistuminen ja osalliset on käsitelty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (selostuksen liitteenä). Kaavatyön aikana saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet kootaan palauteraporttiin, joka liitetään selostukseen. Asemakaava-alueen korttelialueelle laaditaan tonttijako sitovana. Prosessin toteutuminen, täydennetään prosessin kuluessa: Vireilletulo, OAS ja Luonnos KH Vireilletulo kuulutettu OAS ja Luonnos nähtävillä Ehdotus KH Ehdotus nähtävillä Hyväksyminen KH Lainvoimaisuus..2019

3 2. LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta luoteeseen, 5. kaupunginosassa. Suunnittelualue on osa vuosina 1952 ja 1992 voimaan tulleita 5. kaupunginosan asemakaavoja, jossa alue on yhteisökäyttöön tarkoitettua huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialuetta ja puistoa rajautuen pohjoisessa Antinniementien ja Antinpolun erillispientalokortteleihin, idässä Lotilanjärven rannan lähivirkistysalueeseen, lännessä Antinkujan erillispientalokortteliin ja lähivirkistysalueeseen sekä etelässä vesialueeseen. Luonnonympäristö Valkeakosken Pohjoissuunnan osayleiskaavan liito-oravaselvityksen (2017) mukaan alueen läheisyydessä sijaitsee kaksi liito-oravan pesäkolopuuta, Antinniemen ranta-alueella urheilukentän kohdalla sekä Asemanlahden perukassa. Kolopuiden välillä on selvityksen mukaan ilmeinen jatkuva yhteys. Muilta osin alue on tyypillistä lehtipuuvaltaista ranta-aluetta, jolla ei ole merkittäviä luontoarvoja. Rakennusten pihapiirin istutettu alue ulottuu alueella lähes rantaviivaan asti. Maaperä Rakennushankkeeseen ryhtyvä silvittää maaperän. Rakennettu ympäristö Alue on osa Antinniemen kaupunginosaa, joka on pääosin luvuilla rakentunutta omakotitalojen aluetta. Alueella on Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n rakennuttamat Antinkärjen päärakennus (1953), saunarakennus (1984) ja Talonmiehen asuinrakennus (1953). Rakennusten nykyiset rakennus- ja huoneistorekisterin mukaiset käyttötarkoitukset ovat seurain-, nuoriso yms. talot (päärakennus), muut kokoontumisrakennukset (talonmiehen asuinrakennus) ja saunarakennus (saunarakennus). Antinkärjen rakennuksista on laadittu v rakennushistoriallinen selvitys. (Kari Mustonen, Arkkitehtuuritoimisto ARKHALTIA Ky) Selvityksessä suositellaan mm. päärakennuksen ulkoisen muodon, keskeisten sisätilojen tilajaon ja piha-alueen luonteen säilyttämistä sekä mahdollisen uudisrakentamisen sovittamista olevien rakennusten kokonaisuuteen. Alue ei kuulu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.(rky) Maanomistus Suunnittelualueen maanomistajia ovat UPM-Kymmene Oyj ja Valkeakosken kaupunki. Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Eri kaavatasojen kaavat ja selvitykset alueella on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavamuutos on kaikkien ylempiasteisten kaavojen tavoitteiden mukainen.

4 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Suunnittelualueelle kohdistuvia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ovat: Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen, Terveellinen ja turvallinen elinympäristö. Muut suunnitelmat ja päätökset Valkeakosken kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt UPM-Kymmene Oyj. Tavoitteet, keskeiset osalliset ja suunnittelun ja osallistumisen vaiheet ja eteneminen on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Prosessin toteutunut aikataulu sisältyy tiivistelmään ja täydennetään prosessin kuluessa. Ehdotusvaiheen lausunnot ja niihin laaditut vastineet on koottu palauteraporttiin, joka on kaavaselostuksen liitteenä. 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta luoteeseen, 5. kaupunginosassa. Suunnittelualue on osa vuosina 1952 ja 1992 voimaan tulleita 5. kaupunginosan asemakaavoja, jossa alue on yhteisökäyttöön tarkoitettua huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialuetta ja puistoa rajautuen pohjoisessa Antinniementien ja Antinpolun erillispientalokortteleihin, idässä Lotilanjärven rannan lähivirkistysalueeseen, lännessä Antinkujan erillispientalokortteliin ja lähivirkistysalueeseen sekä etelässä vesialueeseen. Asemakaava koskee Valkeakosken kaupungin 5. kaupunginosan korttelin 399 sekä katu- ja lähivirkistysalueita. Asemakaavalla muodostuu 5. kaupunginosan korttelin 399 tontti 4 sekä katu- ja lähivirkistysalueita. Kaava-alueen pinta-ala on 2,4364 ha. Asemakaavan muutoksella muodostuu 1 tontti, lähivirkistys- ja katualuetta. Tontin pääkäyttötarkoitus on Asuinpientalojen korttelialue (AP/s), jossa suojeltava rakennus ja tonttikohtainen rakennusoikeus 1920 kem2. Päärakennuksen osalta rakennusalakohtainen rakennusoikeus on käytetty miltei kokonaan, sivurakennuksen (talonmiehen asuinrakennus) ja saunarakennuksen osalta rakennusoikeutta on nykytilanteessa käyttämättä. Asemakaavalla suojellaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan päärakennuksen julkisivujen ominaispiirteet, mutta ei oteta kantaa rakennuksen sisätilojen suojeluun. Asemakaavalla siirretään saunarakennuksen rakennusala kauemmaksi rantaviivasta, vähennetään saunarakennuksen rakennusoikeutta sekä mahdollistetaan korkeintaan neljän autosuojan rakentaminen alueelle. Asemakaava-alueen korttelialueelle laaditaan tonttijako sitovana.

5 5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset kuntatalouteen: Alue sijaitsee asemakaava-alueella, jonne kunnallistekniikka on jo pääosin rakentunut. Alueen tieyhteydet on rakennettu aiemmin. Vaikutukset liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen: Liikenne alueelle ei lisäänny merkittävästi. Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen: Muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen. Vaikutukset asukkaisiin: Suunnittelualueelle muodostuu enimmillään neljä asuntoa. Alueen asukasmäärä tulee kasvamaan hieman. Vaikutukset maisema- ja taajamakuvaan: Suunnittelualue on rakentunutta korttelialuetta. Kaavan mukaisella rakentamisella ei ole merkittävää vaikutusta maisema- tai taajamakuvaan. 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. Asemakaava-alueen korttelialueille laaditaan tonttijako sitovana. Valkeakoskella Kaarlo Rohola arkkitehti SAFA

6 7. LIITTEET 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Kaavakarttapienennös 3. Kaavamääräykset 4. Asemakaavan seurantalomake

7 Kaavakarttapienennös.

8

9 Asemakaavamääräykset.

10 Antinkärki Asemakaavan muutos kaava nro 509 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

11 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS Tässä asiakirjassa kerrotaan suunnittelualueen sijainti sekä suunnittelulle asetetut tavoitteet ja lähtötiedot yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, mihin kaavoituksella arvioidaan olevan vaikutuksia ja kuinka vaikutuksia arvioidaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa ja miten voi osallistua. Lisäksi tässä asiakirjassa kerrotaan, mistä saa tietoa kaavoituksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. 1. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVAUS Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta luoteeseen, 5. kaupunginosassa. Suunnittelualue on osa vuosina 1952 ja 1992 voimaan tulleita 5. kaupunginosan asemakaavoja, jossa alue on yhteisökäyttöön tarkoitettua huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialuetta ja puistoa rajautuen pohjoisessa Antinniementien ja Antinpolun erillispientalokortteleihin, idässä Lotilanjärven rannan lähivirkistysalueeseen, lännessä Antinkujan erillispientalokortteliin ja lähivirkistysalueeseen sekä etelässä vesialueeseen. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan punaisella - 1 -

12 2. MITÄ JA MIKSI SUUNNITELLAAN -KAAVAN TAVOITTEET Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt UPM-Kymmene Oyj. Suunnittelualue on osa vuosina 1952 ja 1992 voimaan tulleita 5. kaupunginosan asemakaavoja, jossa alue on yhteisökäyttöön tarkoitettua huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialuetta. Suunnittelutyön tavoitteena on: Muuttaa aluetta nykyisestä siten, että tontin nykyistä YV-1-kaavamääräystä muutetaan rakennusten käyttötarkoituksiin paremmin sopivaksi vakinaisen asumisen mahdollistavaksi kaavamerkinnäksi ja kiinteistön (lähivirkistysalue) osalta nykyistä kaavaa muutetaan siltä osin kuin tarpeellista on. Varmistaa Lotilanjärven kiertävän, tulevaisuudessa mahdollisesti rakentuvan ulkoilureitin jatkuvuus alueella. 3. LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELULLE, SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle kohdistuvia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ovat: Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen, Terveellinen ja turvallinen elinympäristö. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja voimaan tullessa (Maakuntahallitus ) maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu Taajamatoimintojen alueeksi

13 Ote Pirkanmaan maakuntakaavasta 2040 Yleiskaavoitus Alueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Alue on osa vireillä olevaa Valkeakosken Pohjoissuunnan osayleiskaavaa, jossa suunnittelualue on osoitettu olemassa asutukseksi ei merkittäviä muutoksia sekä virkistysalueeksi/lähivirkistysalueeksi. Ote vireillä olevasta Keskustan osayleiskaavasta - 3 -

14 Asemakaavoitus Aluetta koskee vuosina ja hyväksytyt asemakaavat, jossa alue on merkitty Huvija viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten (YV-1) korttelialueeksi. Ote Ajantasa-asemakaavasta 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA VAIKUTUSALUE Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL 9 ). Tämän kaavoituksen osalta arvioidaan vaikutukset: yhdyskuntarakenteeseen maisema- ja taajamakuvaan liikenteeseen - 4 -

15 yhdyskuntatalouteen Vaikutukset arvioidaan vertaamalla olemassa olevaa tilannetta sekä olemassa olevan kaavan sallimaa tilannetta kaavamuutoksella mahdollistettavaan tilanteeseen. 5. OSALLISTEN MÄÄRITTELY Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, samoin viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina tässä kaavoitusprosessissa ovat: kaava-alueen maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) Valkeakosken Energia Oy Pirkanmaan pelastuslaitos Pirkanmaan ELY-keskus Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat: kunnallistekninen toimi/tekninen lautakunta, kaupunkisuunnittelu/rakennuslautakunta ja ympäristönsuojelu/ympäristöjaosto Keskeisiä osallisia tiedotetaan erikseen. Suunnitelmista voidaan keskeisiksi määriteltyjen osallisten lisäksi erikseen tiedottaa myös muita tahoja. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia, ilmaista kaavasta mielipiteensä sekä valittaa. 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kaavaprosessin aikana nähtäville kuulutettava aineisto asetetaan nähtäville kaupungintalolle sekä kaupungin Internet-sivuille osoitteeseen (asuminen ja ympäristö/kaavoitus). Nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön on mahdollista ottaa kantaa. Ehdotusvaiheessa saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan vastineet kaavaselostuksen yhteyteen

16 Vireilletulo OAS, asetetaan nähtäville (väh. 14 vrk) Kaavaluonnos, asetetaan nähtäville MRA 30 (väh. 14 tai 30 vrk) Kaavaehdotus, asetetaan nähtäville MRA 27 (väh. 14 tai 30 vrk) Hyväksyminen Hyväksymispäätöksestä valittaminen Lainvoimaisuus Miten tiedotetaan Miten voi osallistua Tavoitteellinen aikataulu Kuulutus sanomalehdessä, Talvi 2019 Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Kuulutus sanomalehdessä, Palaute kaupunkisuunnitteluun Talvi 2019 Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisia viranomaisia tiedotetaan Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Tieto kaupunginhallituksen kokouksesta Internet-sivuilla, valtuuston kokouksesta kuulutetaan Päätös lähetetään tiedoksi siitä säädetyn mukaisesti Valitusosoitus lähetetään pöytäkirjan otteen mukana pöytäkirjassa mainituille tahoille Kun hyväksymispäätös saa lainvoiman, lainvoimaisuudesta kuulutetaan Ilmoitus kaupungin virallise-la ilmoitustaululla Muistutukset ja lausunnot nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Muistutukset ja lausunnot nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Hallinto-oikeuteen valitusosoituksen mukaisesti Viranomaisen (ELYkeskus) oikaisukehotus Talvi 2019 Kevät 2019 Kevät 2019 Kevät 2019 Kesä

17 7. YHTEYSTIEDOT Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puhelimitse: sähköpostitse: kotisivuilta: osoitteesta: Sääksmäentie 2 (B-porras) PL Valkeakoski Aineistot nähtävillä kotisivuilla: osoitteessa: Sääksmäentie 2 PL Valkeakoski Kuulutukset lehdessä: Valkeakosken Sanomat kotisivuilla: virallisella ilmoitustaululla: Sääksmäentie 2 PL Valkeakoski Palaute sähköpostitse: valkeakosken.kaupunki@valkeakoski.fi kirjeitse: Valkeakosken kaupunki/ kirjaamo PL Valkeakoski Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee jättää nähtävilläoloaikoina. Kaupunkisuunnittelussa on avoin asiakastunti jokaisena arkipäivänä klo , ellei erikseen muuta ilmoiteta. Halutessaan aineiston esittelyä varten voi myös varata ajan. Kaupungintalo on avoinna arkisin klo ja

18 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta Kaavan nimi Hyväksymispvm 908 Valkeakoski Täyttämispvm Antinkärjen asemakaavamuutos Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 509 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 2,4364 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 2,4760 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, ,0 0, A yhteensä 1, ,7 1, P yhteensä Y yhteensä -1, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,9-0,1433 R yhteensä L yhteensä 0,0332 1,4 0, E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä - 8 -

19 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2, ,0 0, A yhteensä 1, ,7 1, AP 1, ,0 1, P yhteensä Y yhteensä -1, YV-1-1, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,9-0,1433 VP -0,1192 VL 0, ,0-0,0241 R yhteensä L yhteensä 0,0332 1,4 0, Kadut 0, ,0 0, E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä - 9 -

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark 16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 1.4.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS 23.4.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos laaditaan

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS 12.10.2015 Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS 7.3.2016 Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 7.4.2015 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 Kerhomajankadun kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 5.8.2019 TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutos laaditaan Valkeakosken kaupungin 1. kaupunginosan kortteliin

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 26.3.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 6.8.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS 5.8.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS 25.1.2016 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS

TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS 10.10.2016 TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/16 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 4. PÖYLIÖVAARA KORTTELIT 4206, 7 13, 4214, 4215, 16 19, 27 31, 40 46, PUISTOT JA KADUT SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. ASEMAKAAVAN SELOSTUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 1.8.2014 ULLANMÄENTIE JA KAUNIAISTENTIE Ak 211 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan katualueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS 13.6.2016 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k i 1

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot