ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS"

Transkriptio

1 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu Valkeakoski

2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee Valkeakosken kaupungin keskustan pohjoispuolella 6. kaupunginosassa, Roukon alueella. Asemakaavalla muodostuu Valkeakosken kaupungin 6. kaupunginosan korttelin 367 tontti 7. Kaava-alue on laajuudeltaan noin 4 ha. Asemakaavan muutoksen laatii suunnitteluyksikkö yhteistyössä muun muassa teknisen keskuksen kunnallisteknisen toimiston kanssa. 1.2 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue rajautuu lännessä Roukontiehen, idässä ja pohjoisessa puistoalueisiin, etelässä puistoalueeseen sekä Painontiellä olevaan kouluaukioon. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Roukon yhteinäiskoulu, asemakaavan muutos, nro 515. Suunnittelutyön tavoitteena on yhdistää vanhat Roukon ja Tyryn koulujen tontit Roukon yhtenäiskoulua varten ja selkiyttää tilanne niin, että yhtenäiskoulun rakennukset ovat yhdellä tontilla. 1.4 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Pienennös asemakaavakartasta sekä kaavamääräykset 3 Tilastolomake 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt. Vireilletulo KH, kuulutus OAS nähtävillä Luonnos KH Luonnos nähtävillä Ehdotus KH Ehdotus nähtävillä Hyväksyminen KH Hyväksyminen KV Asemakaavaprosessi on kuvattuna osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Asemakaavan hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus

3 2.2 Asemakaava Asemakaavan muutosalue sijaitsee Valkeakosken kaupungin keskustan pohjoispuolella 6. kaupunginosassa, Roukon alueella. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Asemakaava-aluetta suunnitellaan yhteistyössä kunnallisteknisen toimiston, rakennusvalvonnan sekä maa- ja mittaustoimen kanssa. Hankkeen toteutuminen on Valkeakosken kaupungin vastuulla. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Aluetta koskee ja hyväksytyt asemakaavat, joissa alue on merkitty opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Tontin 5 rakennusoikeus on e=0,40 ja tontille saa rakentaa enintään kaksi asuinhuoneistoa kiinteistön hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Tontin 6 rakennusoikeus on e=0,50 ja sen läpi kulkee ohjeellinen yleiselle kevyelle liikenteelle varattu alueen osa Luonnonympäristö Alueella ei ole tiedossa erityisiä luontoarvoja Rakennettu ympäristö Asemakaava-alueella sijaitsee Tyryn yhtenäiskoulu, joka muodostuu vanhasta Tyryn koulusta sekä Roukon koulun esikoulurakennuksesta. Kaavamuutosalueelle on haettu ja myönnetty rakennuslupa, jolla olemassa olevat rakennukset yhdistetään väliin tulevalla rakennuksella yhdeksi rakennukseksi. Rakennustöitä ei ole vielä aloitettu Maanomistus Suunnittelualue on kokonaan Valkeakosken kaupungin omistuksessa. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Eri kaavatasojen kaavat ja selvitykset alueella on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavamuutos on kaikkien ylempiasteisten kaavojen tavoitteiden mukainen Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet: Kaavamuutoksella ei ole erityisiä vaikutuksia valtakunnallisiin alueiden käyttötavoitteisiin Muut suunnitelmat ja päätökset Valkeakosken kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan

4 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Alueella on tarve tehdä asemakaavaan muutos, jolla mahdollistetaan vanhojen Roukon ja Tyryn koulujen tonttien yhdistäminen Roukon yhtenäiskoulua varten ja selkiyttää tilanne niin, että yhtenäiskoulun rakennukset ovat yhdellä tontilla. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Prosessin käsittelyvaiheet on mainittu selostuksen alun tiivistelmäosiossa. Kaavan hyväksyy kaupunginhallitus. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osallistuminen, yhteistyö ja kaavaprosessin eteneminen on kuvattu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavan toteutunut aikataulu ja käsittelyvaiheet on kuvattu selostuksen tiivistelmässä. Palaute eri vaiheiden mielipiteisiin, viranomaislausuntoihin ja muistutuksiin kirjataan palauteraporttiin ja liitetään selostuksen liitteeksi. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Lähtökohtana ovat vuonna 1978 hyväksytty Tyryn ja Roukon koulujen asemakaava sekä vuonna 2016 hyväksytty Tyryn koulun laajennuksen asemakaavamuutos. Kaavamuutoksessa alueen pääkäyttötarkoitus säilyy opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueena. Kaavamuutoksella yhtenäistetään alueen voimassaolevien asemakaavojen määräykset koskien muun muassa rakennusoikeuden määrää ja pysäköintimitoitusta Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Tavoitteet tarkentuvat kaavaprosessin aikana. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Valittu vaihtoehto perustuu tarpeelle saada perustetun yhtenäiskoulun rakennukset samalle tontille. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne ja mitoitus Asemakaavalla muodostuu 6. kaupunginosan korttelin 367 tontti 7, jonka pinta-ala on m2. Asemakaavamuutoksella muodostuu yksi tontti, jonka pääkäyttötarkoitus on opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YO) ja rakennusoikeus e=0,5. Tontin läpi kulkee ohjeellinen yleiselle kevyelle liikenteelle varattu alue. Autopaikkoja on rakennettava yksi paikka 120 kerrosalaneliömetriä kohden. Kaavamuutosalueelle myönnetyssä rakennusluvassa, jolla olemassa olevat rakennukset yhdistetään väliin tulevalla rakennuksella yhdeksi rakennukseksi, esitetyt pysäköintipaikat täyttävät tämän pysäköintimitoituksen vaatimukset

5 Kaavamuutosalueen pohjoiskulmassa on johtoa varten varattu alueen osa Valkeakosken kaupungin vesijohtoa varten. 5.2 Kaavan vaikutukset Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen: Ei vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen. Tontti on jo rakentunut ja rakennusoikeuden lisäys ei ole merkittävä. Vaikutukset maisema- ja taajamakuvaan: Ei vaikutuksia maisema-ja taajamakuvaan. Kaavamuutoksella lähinnä todetaan oleva tilanne ja yhdistetään tontit yhtenäiskoulun rakennuksia varten. Vaikutukset liikenteeseen: Muutoksella ei vaikutuksia liikenteeseen. Julkisen kevyenliikenteen yhteys kaava-alueen läpi säilyy. Vaikutukset yhdyskuntatalouteen: Ei vaikutuksia yhdyskuntatalouteen. Vaikutukset asukkaisiin: Tontit ovat olleet jo aiemminkin opetustoimintaa palvelevaan korttelialuetta, muutoksella ei ole vaikutusta asukkaisiin. 5.3 Kaavamerkinnät ja -määräykset Asemakaavamerkinnät ja -määräykset on osoitettu ja selitetty asemakaavakartassa. 5.4 Nimistö Asemakaavassa ei ole uutta nimistöä. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Kaavamuutoksella yhdistetään tontit yhtenäiskoulun rakennuksia varten. Valkeakoskella Mila Mäenluoma Kaavasuunnittelija - 4 -

6 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Kaupunkisuunnittelu Valkeakoski - 5 -

7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS Tässä asiakirjassa kerrotaan suunnittelualueen sijainti sekä suunnittelulle asetetut tavoitteet ja lähtötiedot yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, mihin kaavoituksella arvioidaan olevan vaikutuksia ja kuinka vaikutuksia arvioidaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa ja miten voi osallistua. Lisäksi tässä asiakirjassa kerrotaan, mistä saa tietoa kaavoituksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. 1. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVAUS Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustan pohjoispuolella, Roukon alueella. Lännessä alue rajoittuu Roukontiehen, idässä ja pohjoisessa puistoalueisiin, etelässä puistoalueeseen sekä Painontiellä olevaan kouluaukioon. Maanomistajana kaavamuutosalueella on. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan sinisellä

8 2. MITÄ JA MIKSI SUUNNITELLAAN KAAVAN TAVOITTEET Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt. Suunnittelutyön tavoitteena on yhdistää vanhat Roukon ja Tyryn koulujen tontit Roukon yhtenäiskoulua varten ja selkiyttää tilanne niin, että yhtenäiskoulun rakennukset ovat yhdellä tontilla. Tämän kaava-asian hyväksyy Valkeakosken kaupunginhallitus. 3. LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELULLE, SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Ote Pirkanmaan maakuntakaavasta

9 Yleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken rakenneyleiskaavan, joka on oikeusvaikutukseton. Tässä kaavassa suunnittelualue on asuntoaluetta (A). Ote rakenneyleiskaavasta Valkeakosken kaupungilla on tekeillä Pohjoissuunnan osayleiskaava, jonka alvuodesta 2018 nähtävillä olleessa kehityskuvassa alue on merkitty julkisten palveluiden tai yhteiskuntahuollon alueeksi. Ote Pohjoissuunnan osayleiskaavan kehityskuvasta

10 Asemakaavoitus Ote ajantasa-asemakaavasta Aluetta koskee ja hyväksytyt asemakaavat, joissa alue on merkitty opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Tontin 6 rakennusoikeus on e=0,40 ja tontille saa rakentaa enintään kaksi asuinhuoneistoa kiinteistön hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Tontin 6 rakennusoikeus on e=0,50 ja sen läpi kulkee ohjeellinen yleiselle kevyelle liikenteelle varattu alueen osa. Tehdyt selvitykset Suunnittelualueelta ei ole laadittu selvityksiä ennen kaavoituksen vireilletuloa. 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA VAIKUTUSALUE Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL 9 ). Tämän kaavoituksen osalta arvioidaan vaikutukset: yhdyskuntarakenteeseen maisema- ja taajamakuvaan liikenteeseen yhdyskuntatalouteen asukkaisiin Vaikutukset arvioidaan vertaamalla olemassa olevaa tilannetta sekä olemassa olevan kaavan sallimaa tilannetta kaavamuutoksella mahdollistettavaan tilanteeseen

11 5. OSALLISTEN MÄÄRITTELY Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, samoin viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina tässä kaavoitusprosessissa ovat: kaava-alueen maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) Valkeakosken Energia Oy Pirkanmaan pelastuslaitos Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat: kunnallistekninen toimi/tekninen lautakunta, kaupunkisuunnittelu/rakennuslautakunta, ympäristönsuojelu/ympäristöjaosto, kasvatus- ja opetustoimisto/kasvatus- ja opetuslautakunta Keskeisiä osallisia tiedotetaan erikseen. Suunnitelmista voidaan keskeisiksi määriteltyjen osallisten lisäksi erikseen tiedottaa myös muita tahoja. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia, ilmaista kaavasta mielipiteensä sekä valittaa. 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kaavaprosessin aikana nähtäville kuulutettava aineisto asetetaan nähtäville kaupungintalolle sekä kaupungin Internet-sivuille osoitteeseen (asuminen ja ympäristö/kaavoitus). Nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön on mahdollista ottaa kantaa. Asemakaavaluonnoksesta on mahdollista jättää mielipide sen nähtävilläoloaikana. Mielipiteet käsitellään ennen ehdotusvaihetta. Kaavaprosessiin liittyvien nähtävilläolojen aikana saatu palaute käsitellään aina ennen kaavan etenemistä seuraavaan vaiheeseen. Ehdotusvaiheessa saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan vastineet kaavaselostuksen yhteyteen. Tarvittaessa järjestetään yleisötilaisuus, mistä tiedotetaan erikseen

12 Vireilletulo OAS, asetetaan nähtäville (väh. 14 vrk) Kaavaluonnos, asetetaan nähtäville MRA 30 (väh. 14 tai 30 vrk) Kaavaehdotus, asetetaan nähtäville MRA 27 (väh. 14 tai 30 vrk) Hyväksyminen Tieto kaupunginhallituksen kokouksista Internet-sivuilla. Hyväksymispäätöksestä valittaminen Lainvoimaisuus Miten tiedotetaan Miten voi osallistua Tavoitteellinen aikataulu Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisia viranomaisia tiedotetaan Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto/kommentit Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla, kirje ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja -haltijoille Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Päätös lähetetään tiedoksi siitä säädetyn mukaisesti Valitusosoitus lähetetään pöytäkirjan otteen mukana pöytäkirjassa mainituille tahoille Kun hyväksymispäätös saa lainvoiman, lainvoimaisuudesta kuulutetaan Ilmoitus kaupungin virallisella ilmoitustaululla Palaute kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa Mielipiteet, lausunnot/ kommentit nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään yleisötilaisuus, mistä tiedotetaan erikseen - mahdollinen myös muissa vaiheissa Muistutukset ja lausunnot nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa Hallinto-oikeuteen valitusosoituksen mukaisesti Viranomaisen (ELY-keskus) oikaisukehotus Kevät 2019 Kevät 2019 Kevät 2019 Kesä- Syksy 2019 Syksy 2019 Syksy 2019 Syksy

13 7. YHTEYSTIEDOT Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puhelimitse: sähköpostitse: kotisivuilta: osoitteesta: (B-porras) PL Valkeakoski Aineistot nähtävillä kotisivuilla: osoitteessa: PL Valkeakoski Kuulutukset lehdessä: Valkeakosken Sanomat Palaute kotisivuilla: virallisella ilmoitustaululla: sähköpostitse: PL Valkeakoski kirjeitse: / kirjaamo PL Valkeakoski Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee jättää nähtävilläoloaikoina. Kaupunkisuunnittelussa on avoin asiakastunti jokaisena arkipäivänä klo , ellei erikseen muuta ilmoiteta. Halutessaan aineiston esittelyä varten voi myös varata ajan. Kaupungintalo on avoinna arkisin klo ja

14 - 13 -

15 - 14 -

16 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 908 Valkeakoski Täyttämispvm Kaavan nimi Roukon yhtenäiskoulu Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Hyväksymispykälä Generoitu kaavatunnus Vireilletulosta ilm. pvm Kunnan kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 4,0694 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 4,0694 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 4, , ,50 0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä 4, , ,50 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

17 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 4, , ,50 0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä 4, , ,50 0, YO 4, , ,50 0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark 16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos laaditaan

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS 5.8.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS 12.10.2015 Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS 7.3.2016 Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 Kerhomajankadun kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 7.4.2015 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 1.4.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS

TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS 10.10.2016 TYRYN KOULUN LAAJENNUS Asemakaavan muutos kaava nro 490 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 4.3.2019 Antinkärki Asemakaavan muutos kaava nro 509 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 5.8.2019 TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutos laaditaan Valkeakosken kaupungin 1. kaupunginosan kortteliin

Lisätiedot

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS 25.1.2016 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS 13.6.2016 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k i 1

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 LUONNOS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 26.3.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 6.8.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601080 TILAAJA: TAIVALKOSKEN KUNTA TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 189 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 25.8.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA

Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA Valkeakosken kaupunki 9.8.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 9.8.2010 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 434 ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot