Jämijärven kunta 8-1. Kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jämijärven kunta 8-1. Kauppa"

Transkriptio

1 7. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH ) lausunnoilla asti KAUPPA / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta Jämijärven kunta Maankäyttö- ja rakennuslain muutokseen liittyen on vaihemaakuntakaavasta poistettu kaupan suuryksiköiden enimmäismitoitus. Kankaanpään kaupunki pitää kaupan ohjauksen osalta nyt esitettyä ehdotusta hyvänä Liikennevirasto Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksessa on esitetty vähittäiskaupan suuryksiköiden alueita merkinnällä (KM). Merkinnällä (km) on osoitettu tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeitä, joilla on tai jonne voi sijoittua tilaa vaativan erikoistavarakaupan seudullisesti merkittäviä yksiköitä tai kaupan yksiköitä, jotka eivät muutoin sovellu keskustatoimintojen alueelle. Tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeitä koskevan suunnittelumääräyksen mukaan "suuryksiköiden toteutumisen ajoitus tulee yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa sitoa muun taajamarakenteen ja liikennejärjestelmien toteuttamiseen". Satakunnan lainvoimaista kokonaismaakuntakaavaa koskee lisäksi suunnittelumääräys, jonka mukaan "niitä alueita, joiden käyttöönotto edellyttää liikenneturvallisuus- tai muista syistä päätien siirtämistä tai poikittaisyhteyksien parantamista, ei pääsääntöisesti tule ottaa käyttöön ennen kuin kyseiset liikenneverkon parantamistoimenpiteet on suoritettu". Suunnittelumääräysten noudattaminen on erityisen tärkeää esimerkiksi Porin Hyvelässä nykyisen valtatien 8 länsipuolella, joka on nykyisten liikennejärjestelyjenkannalta ongelmallinen alue Museovirasto ; Rauma Vaihemaakuntakaavassa maailmanperintöarvot on pyritty turvaamaan suunnittelumääräyksellä, jonka mukaan Raumalla kaupan hankkeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa on otettava huomioon Vanhan Rauman maailmanperintöarvot ja kaupan hankkeiden vaikutukset on arvioitava erityisesti Vanhan Rauman palvelutarjonnalle. Museovirasto pitää 24. toukokuuta 2018 Sivu 1/5

2 määräystä onnistuneena Porin kaupunki, kaupunkisuunnittelu ; Pori Musa-Tikkula tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeen supistus koskee vain liikennealuetta, eikä siihen kohtaan liiketilaa muutenkaan ole suunnitteilla. Sen sijaan Tikkulan vuosina 2004 ja 2008 valmistuneet suurmyymälät tulee osoittaa vähittäiskaupan suuryksikköjen alueeksi tai kohdemerkinnällä, koska alueen käyttö muuhun tarkoitukseen ei ole tavoitteena. Aviaporin alue Tiilimäellä lentoaseman vieressä ei ole toteutunut asemakaavan tarkoittamalla tavalla, ja siihen kohdistuu keskeisen sijaintinsa ja erinomaisen saavutettavuutensa takia monen laatuista kysyntää. Alue on syytä liittää valtatien 2 suuntaiseen tilaa vaativan kaupan vyöhykkeeseen, koska se sijaitsee keskikaupungin, lentokentän ja keskussairaalan välisessä kolmiossa, jonka odotusarvo sekoittuneiden palvelujen alueena on korkea. Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 molemmat Tikkulan vuosina 2004 ja 2008 valmistuneet myymälät (Kodin Terra ja S-Market) sisältyvät taajamatoimintojen alueelle ja tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeelle, jolla on tai jonne voi sijoittua tilaa vaativan erikoiskaupan seudullisesti merkittäviä yksiköitä. Näin Kodin Terraa voidaan edelleen kehittää. S-market on kooltaan paikallisesti merkittävä vähittäiskaupan yksikkö. S-market sijoittuu vaihemaakuntakaavan 2 taajamatoimintojen alueelle, jolle voidaan osoittaa merkitykseltään paikallisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Ratkaisu ei mahdollista Porin keskusta-alueen kanssa kilpailevan seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan alueen kehittämistä. Maankäyttö- ja rakennuslain kauppaa koskevan lakimuutoksen jälkeen paikallisesti merkittävää kauppaa (<4000 k-m2) voidaan tarkastella kuntakaavoituksella ko alueella, mikä mahdollistaa jossain määrin myös alueen edelleen kehittämisen. Aviaporin alue Tiilimäellä lentoaseman vieressä sijoittuu liikenteellisesti haasteelliseen kohtaan ja sairaalan välittömään läheisyyteen. Alue on Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitettu kokonaismaakuntakaavan mukaisesti palvelujen alueena. Palvelujen alueilla suunnittelumääräyksen mukaan voidaan osoittaa merkitykseltään paikallisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Suunnittelumääräyksen mukaan yhdyskuntarakenteen tulee tukea kaupan saavutettavuutta ja haitalliset vaikutukset tulee voida välttää. Maankäyttö- ja rakennuslain kauppaa koskevan lakimuutoksen jälkeen paikallisesti merkittävää kauppaa (<4000 k-m2) voidaan tarkastella esitetyllä alueella, Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 palvelujen alueen ja koko Satakuntaa koskevan kauppaa koskevan suunnittelumääräyksen reunaehdoilla. Alue on etenkin suhteessa päätieverkkoon ja asutukseen yhdyskuntarakenteessa paikassa, joka ei tue seudullisesti merkittävien suuryksiköiden mahdollistamista alueelle, ja paikallisesti merkittävienkin vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumiseen tulee suhtautua pidättäytyen. Ei tarvetta muutoksille Satakunnan vaihemaakuntakaavaan Rauman kaupunki ; Rauma Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan teeman ratkaisua tarkistettiin ehdotusvaiheessa maankäyttö- ja rakennuslain kaupan ohjausta koskevan muutoksen tultua voimaan Ratkaisussa luovuttiin aiemmin lain edellyttämistä keskustatoimintojen alueiden mitoituksista ja nostettiin seudullisen suuryksikkökoon mitoitusta Satakunnan palveluverkkoselvityksestä poiketen lain määrittelemään 4000 k-m2:iin. Kaavassa esitetään merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön koon alaraja kaupan saavutettavuus huomioiden sekä vähittäiskaupan suuryksikön määritelmään sovellettavien paljon tilaa vaativaan erikoistavaran kaupan sijainti Ulvilan kaupunki ; Ulvila Ulvilan kaupunki on Satakunnan vaihemaakuntakaava 2:n valmisteluvaiheessa antanut esityksensä liittyen kaupan palveluverkkoselvitykseen ( ) ja alustavat kommentit ( ) vaihemaakuntakaava 2:n luonnoksesta liittyen arvokkaiden maisema-alueiden ja tilaa vaativan kaupan Ulvilassa on Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 yhteydessä laaditun kaupan palveluverkkoselvityksen mukaan yksi seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan yksikkö Satakunnan maakuntakaavassa osoitetulla keskustatoimintojen alueella. Ulvilan kaupungin lausunnossa esitetyn vyöhykkeen toimialaprofiili on vahvasti työpaikka-alue ja alue on pitkälti rakentunut. Alue on osoitettu Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 kokonaismaakuntakaavan mukaisesti työpaikka-alueena, jolle vaihemaakuntakaavan 2 päivitetyn suunnittelumääräyksen mukaan voidaan osoittaa myös tilaa vaativaa kauppaa: Merkinnällä osoitetaan merkittävät ja monipuoliset työpaikka-alueet, joille voi sijoittua sekä toimisto- ja 24. toukokuuta 2018 Sivu 2/5

3 kehittämisvyöhykkeen rajauksiin sekä aurinkosähkön tuotantoon soveltuviin alueisiin. Ulvilan kaupunki pyytää, että nämä oheisessa liitteessä esitetyt kommentit otetaan viimeistä, aurinkosähköä koskevaa asiakohtaa lukuun ottamatta edelleen huomioon Ulvilan kaupungin lausuntona. Ulvilan kaupungissa tilaa vaativan erikoiskaupan suuryksiköiden alueet tulee sijaita valtatie 2:n varressa, Friitalan keskustan luonnollisina jatkeina. palvelutyöpaikkoja että ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuus- ja varastotoimintaa sekä paljon tilaa vaativaa erikoistavarakauppaa. Maankäyttö- ja rakennuslain kauppaa koskevan lakimuutoksen jälkeen paikallisesti merkittävää kauppaa (<4000 k-m2) voidaan tarkastella kuntakaavoituksella myös ko alueella, mikä mahdollistaa myös alueen mahdollisen muuntumisen tilaa vaativan kaupan suuntaan vaihemaakuntakaavan 2 työpaikka-alueen ja koko Satakuntaa koskevan kauppaa koskevan suunnittelumääräyksen reunaehdoilla. Ei tarvetta muutoksille Satakunnan vaihemaakuntakaavaan 2. Keskustan pohjoispuolella alue sijoittuu valtatien ja Satakunnantien väliselle alueelle sekä valtatien länsipuolelle Porin rajan tuntumaan. Valtatien ja Satakunnantien välinen alue on Keskustaajaman yleiskaavan mukaista työpaikkaaluetta (TP), jolla sijaitsee suuria ja käyttötarkoitukseltaan muutosherkkiä hallirakennuksia. Valtatien länsipuolinen alue on Keskustaajaman yleiskaavan maisemallisesti arvokasta peltoaluetta (MA), joka on osoitettu yhdyskuntarakenteen laajentumissuunnaksi pohjoisesta ja etelästä. Alue on nähtävä liittyneenä Porin puolen vastaavaan alueeseen. Keskustan eteläpuolella alue sijoittuu valtatien ja Pitkärannantien väliselle, Keskustaajaman yleiskaavan mukaiselle työpaikka-alueelle (TP). Lisäksi Ulvilan kaupunki esittää ehdotusvaiheessa antamassaan lausunnossa seuraavaa: Tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhyke on kaavaehdotuksessa merkitty siten, että se kattaa Porin keskusta-alueelle pääliikenneväylien varrelle sijoittuvan, kooltaan merkittävän alueen. Vyöhyke päättyy Ulvilan ja Porin rajalle, mikä on rajauksena perusteeton. Ulvilan kaupunki katsoo, että tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhyke tulisi ulottaa rajan yli aina Ulvilan keskustatoimintojen alueeseen saakka sekä käsittämään valtatien länsipuolinen alue rajalta Vainiolan asuinalueeseen asti. Keskustan eteläpuolella, valtatien ja Pitkärannantien välisellä alueella olevaa työpaikkaaluetta (TP) tulisi jatkaa kiinni keskustatoimintojen alueeseen ja sisällyttää se kokonaisuudessaan tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeeseen Ympäristöministeriö Porissa, Raumalla ja Huittisissa keskustatoimintojen alueiden ulkopuolisten merkitykseltään seudullisten vähittäiskaupan suuryksiköiden (kaupan alueet KM, KM1 ja km) ja tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeiden (km) vähittäiskaupan Porissa, Raumalla ja Huittisissa keskustatoimintojen alueiden ulkopuolisten merkitykseltään seudullisten vähittäiskaupan suuryksiköiden (kaupan alueet KM ja km) ja tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeiden (km) vähittäiskaupan enimmäismitoitus on osoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti keskusta-alueiden ulkopuoliselle kaupalle eli yhteenlaskettuna keskusta-alueiden ulkopuolisille vähittäiskaupan suuryksiköille (KM) ja tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeille (km). Mitoitus perustuu Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 yhteydessä 24. toukokuuta 2018 Sivu 3/5

4 enimmäismitoitus on osoitettu kaupungeittain yhteenlaskettuna kerrosalana. Ympäristöministeriö esittää lausuntonaan, että keskusta-alueiden ulkopuolisille vähittäiskaupan suuryksiköille (KM, KM1) ja tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeille (km) osoitetaan jokaiselle erikseen enimmäismitoitukset, jotta maakuntakaavan palveluverkkoratkaisun vähittäiskaupan suuryksiköille asetettuja erityisten sisältövaatimusten täyttymistä voidaan riittävällä tavalla arvioida. Erityistä huomiota on mitoituksessa kiinnitettävä siihen, ettei suunnitellulla maankäytöllä ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Ympäristöministeriö katsoo, että edellä esitetyt näkökohdat tulee ottaa huomioon Satakunnan toisen vaihemaakuntakaavan viimeistelyssä siten, että kaavaratkaisu täyttää maakuntakaavalle maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyt sisältövaatimukset valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja muiden ympäristöministeriön toimialaan liittyvien merkitykseltään valtakunnallisten asioiden näkökulmasta. laadittuun kaupan palveluverkkoselvitykseen ja sen mukaiseen alueittaiseen/kohdekohtaiseen mitoitukseen. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön sijoittaminen maakuntakaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle edellyttää, että vähittäiskaupan suuryksikön sijoituspaikaksi tarkoitettu alue on maakuntakaavassa erityisesti osoitettu tähän tarkoitukseen. Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 keskustan ulkopuolelle ei ole osoitettu yhtään uutta KM tai km-kohdemerkintää (lukuun ottamatta Rauman olemassa olevaa, kokonaismaakuntakaavan teknisenä tarkistuksena osoitettua Pic`n Payta), joten vaikutukset voidaan arvioida riittävällä tarkkuudella. Vaikutusten arvioinnissa lähtökohtana on selvityksessä esitetty mitoituksen jakautuminen. Seudullisesti merkittävää tilaa vaativaa kauppaa voidaan sijoittaa vapaammin kunkin tilaa vaativan kaupan kehittämisvyöhykkeen (km) puitteissa. Tilaa vaativan kaupan ei kuitenkaan lähtökohtaisesti arvioida aiheuttavan merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden palvelurakenteeseen tilaa vaativan kaupan sijoittuessa keskustan välittömälle vaikutusvyöhykkeelle hyvin saavutettaviin sijainteihin. Kaikki Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 osoitetut vähittäiskaupan suuryksikköjen alueet (KM ja km-kohdemerkintä) on asemakaavoitettu, joten niiden käytettävissä oleva rakennusoikeus on ratkaistu. Koko vaihemaakuntakaava-aluetta koskee vähittäiskauppojen sijaintia, kattavuutta ja saavutettavuutta koskevat suunnittelumääräykset. Mikäli kunnat omassa kaavoituksessaan muuttavat kaavoja, tulee kaavaa laadittaessa ottaa huomioon myös mitoituksen tasapuolinen ja mahdollistava jakautuminen, sekä vaikutukset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnittelumääräysten mukaisesti. Mitoituksen lähtökohtia ja vaikutusten arviointia selkeytetään Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 selostuksessa Huittisten kaupunki ; Huittinen Kaupan alan enimmäismitoituksen nostaminen k- m2:iin on aiempaa esitystä parempi ja Huittisten kaupunki edellyttää, että seuraavassa maakuntakaavan suunnittelutyössä kaupan alan mitoitus tarkistetaan uudestaan ja myös keskusta-alueen rajaus tarkistetaan yhteistyössä Huittisten kaupungin kaavoituksen kanssa vastaamaan tarkoituksenmukaisempaa laajuutta Suomen luonnonsuojeluliitto Satakunta Kaupan palveluverkon suunnittelun kohdalla on onnistuttu säilyttämään toimiva yhdyskuntarakenne ja hyvä elinympäristö Varsinais-Suomen ELY-keskus, Alueiden käyttö Kaavan km-vyöhykkeitä on tarkistettu joissakin kunnissa mm. Huittisissa. Liikenteelliset vaikutukset on otettu muutoksissa huomioon. ELY-keskus pitää rajausten muutoksia perusteltuina. Kooltaan alle seudullisen merkityksen jäävien kaupan yksiköiden liikenteelliset ja muut vaikutukset jäävät arvioitaviksi kuntakaavoituksen yhteydessä. 24. toukokuuta 2018 Sivu 4/5

5 Vähittäiskauppaa koskevia määräyksiä on selkeytetty. Määräykset koskevat osin myös alle seudullisen merkityksen jääviä kaupan yksiköitä. Tämä on perusteltua, koska maakuntakaavan ohjaukselle voitaneen katsoa olevan erityistä tarvetta yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Porissa km-vyöhykkeitä seudullisesti merkittävälle kaupalle on joiltain osin supistettu, mutta varaukset ovat edelleen melko laajoja. Kaupan suuryksiköiden sijoittuminen edellyttää vielä lisätarkasteluja tarkemman kaavoituksen yhteydessä. ELY-keskus kiinnitti kaavaluonnokseen antamassaan lausunnossa huomiota vähittäiskaupan sijoittumiseen Porin Hyvelään nykyisen valtatien 8 länsipuolella. Alue on nykyisillä liikennejärjestelyillä ongelmallinen kaupan palveluiden kannalta. Porin Hyvelän tarkemmassa kaavoituksessa on vielä varmistettava liikenteelliset edellytykset ennen alueen käyttöönottoa kuten maakuntakaavan tieliikennettä koskeva suunnittelumääräyskin edellyttää. 24. toukokuuta 2018 Sivu 5/5

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lausunto UUDELY/12124/2017 02.04.2019 Julkinen Lohjan kaupunki kaavapalaute/a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 15.1.2019 Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lohjan kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1. Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1. Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 EHDOTUS 1 Yhteenveto merkittävimmistä muutoksista ja ehdotuksen ratkaisusta Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 prosessin vaihe 08/2014-11/2015 ALOITUSVAIHE 05-11/2015 TAVOITEVAIHE

Lisätiedot

Satakunnan kaupan palveluverkkoselvityksen

Satakunnan kaupan palveluverkkoselvityksen SATAKUNTALIITTO Satakunnan kaupan palveluverkkoselvityksen päivitys Loppuraportti Oulun kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33377 Loppuraportti 1 (39) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 SATAKUNNAN

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista

Lisätiedot

Kaupan palveluverkko Vaihemaakuntakaava 2. Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja

Kaupan palveluverkko Vaihemaakuntakaava 2. Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja Kaupan palveluverkko Vaihemaakuntakaava 2 Päivi Liuska-Kankaanpää Alueiden käytön johtaja 1.11.2016 Päivitettävänä Satakunnan kokonaismaakuntakaava - valmistui 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011

Lisätiedot

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ 29.8.2013 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen ASIAKOHTA 4. Maakuntakaavatyön tilannekatsaus Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat

Lisätiedot

KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET. Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka. Susanna Roslöf, Satakuntaliitto

KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET. Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka. Susanna Roslöf, Satakuntaliitto Kaupan palveluverkkoselvitys KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka Susanna Roslöf, Satakuntaliitto 18.5.2016 Sisältö 1 Selvityksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KATUJA P28913 1.6.2016 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1654/2014 VP 44/30.9.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MUSAN 23. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 36 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1652 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura 8. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti MAISEMA-ALUEET / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 2 2-1

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta Maakuntahallitus 138 25.09.2017 Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta 391/05.01/2017 MHS 25.09.2017 138 Tiivistelmä Kaavaehdotusvaiheessa Karjaan läntisen taajaman

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaavan kaupan sijoitus- ja mitoitusratkaisujen vaikutusten arviointi

Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaavan kaupan sijoitus- ja mitoitusratkaisujen vaikutusten arviointi KESKI-SUOMEN LIITTO Keski-Suomen kaupan sijoitus- ja mitoitusratkaisujen vaikutusten arviointi Loppuraportti 14.12.2012 FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19817 FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 308/10.02.02/2014 KHALL 198 Limingan kunta on lähettänyt

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Karalusu työryhmä 8.3.2016 Pekka Normo ja Sanna Jylhä Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Ehdotetut muutokset Vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PEIPOHJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 724 ja 725 24.10.2012, tarkistettu 5.3.2013 KUNTA Kokemäki 271 Kaupunginosa Peipohja 103 Korttelit 724, 725 Katualue Ratatie

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe

Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus 2. ehdotusvaiheen palaute Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe KESKUSTA / RISTISUO (101 / 003) LINNAKANGAS / LINNAKANGAS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/856/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 13.5.2014, tark. 6.6.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RIIHIKEDON (9.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 38 TONTTEJA 10 JA 15 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609

Lisätiedot

Lausunto Lohjan kaupungille L65 Lempolan kauppapuiston asemakaavasta ja asemakaavamuutoksesta

Lausunto Lohjan kaupungille L65 Lempolan kauppapuiston asemakaavasta ja asemakaavamuutoksesta Lausunto UUDELY/12124/2017 24.1.2018 Julkinen Lohjan kaupunki PL 71 08101 LOHJA kaavapalaute@lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 27.11.2017 Lausunto Lohjan kaupungille L65 Lempolan kauppapuiston asemakaavasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI 2490/10.02.03/2015 VP 58 /3.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIKYLÄ (78.) KAUPUNGINOSA, PIENTALOALUEEN LAAJENNUS 1. ASEMAKAAVA 609 1653 1. OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Keisarinviitantien,

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Sivu 1 / 4

PARKANON KAUPUNKI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Sivu 1 / 4 Sivu 1 / 4 PARKANON KAUPUNKI KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos Parkanon kaupungin Pahkalan (5) ja Kallion (4) kaupunginosissa koskien Pahkalassa kortteleita 5005, 5060, 5061, 5062,

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

Meijerin alueen asemakaavaehdotus

Meijerin alueen asemakaavaehdotus Meijerin alueen asemakaavaehdotus 18.12.2018 Yhteenveto ja vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin Satakunnan Museo Satakunnan Museo on antanut 23.8.2018 päivätyn lausuntonsa asemakaavan muutosluonnoksesta.

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ Pohjois-Savon maakuntakaavan vähittäiskaupan suuryksiköiden ja tilaa vaativan kaupan alueiden sijainti suhteessa väestöön JOHDANTO Tässä selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kauppapaikkaselvityksen päivitys

Pohjois-Karjalan kauppapaikkaselvityksen päivitys POHJOIS-KARJALAN MAAKUNTALIITTO Pohjois-Karjalan kauppapaikkaselvityksen päivitys Loppuraportti Oulun kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P34588 Loppuraportti 1 (22) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

Maakuntahallitus Lausunto Raasepori, Horsbäck-Lepin osayleiskaavan kaavaehdotuksesta 554/ /2018 MHS

Maakuntahallitus Lausunto Raasepori, Horsbäck-Lepin osayleiskaavan kaavaehdotuksesta 554/ /2018 MHS Maakuntahallitus 221 17.12.2018 Lausunto Raasepori, Horsbäck-Lepin osayleiskaavan kaavaehdotuksesta 554/06.02.00/2018 MHS 17.12.2018 221 Tiivistelmä Raasepori, Horsbäck-Lepin osayleiskaavan ehdotus on

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS,

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KORTTELI 86 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.4.2017, tark. 20.4.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Panelia 436 KORTTELI 86 TONTIT 1, 2, 3 VL-alueita

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

LAUSUNTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 2 VALMISTELUAINEISTOSTA

LAUSUNTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 2 VALMISTELUAINEISTOSTA Kaupunkikehityksen lautakunta 15 07.03.2017 LAUSUNTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 2 VALMISTELUAINEISTOSTA 194/00.08.081/2015 Kaula 15 Kaupungingeodeetti Jari Prehti: Satakunnan ensimmäinen maakuntakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 2 Palveluverkon kehittämisen lähtökohdat Kanta-Hämeen päivittäistavarakaupan myymäläverkko muodostui vuoden 2009 lopussa yhteensä

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut

Lisätiedot

KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.2.2017 Kaavan vireilletulo 21.3.2016 khall 5 Hyväksytty kaupunginhallituksessa

Lisätiedot