- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh Yhteistyössä mukana

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana"

Transkriptio

1 Säämingin Yhteismetsä - muodostamisprosessi- Esa Lappalainen Perhemetsä 3G- hanke Puh Yhteistyössä mukana

2 Säämingin yhteismetsän perusidea: Kootaan tulevat osakkaat yhteen ja perustetaan yhteismetsä osakkaiden tarpeita vastaavaksi Tehdään toimiva yhteismetsä, josta hyötyvät kaikki osakkaat Yhteismetsän osakkaat päättävät itsenäisesti toimintaperiaatteista Pyritään saamaan mukaan myös yhteisöjä ja yrityksiä T itt t tt 1000 h Tavoitteena perustettaessa 1000 ha, 10v. Kuluttua 5000 ha

3 Kohdealue Parasta suomalaista metsänkasvualuetta Osakkaat Suurin osa tulevan yhteismetsän osakkaista tulee olemaan ihan tavallisia metsänomistajia Toiminta Harjoittaa ensisijaisesti kestävää metsätaloutta osakkaitten hyväksi Jakaa tasaista tuottoa osakkailleen Tulevaisuus Ottaa mukaan uusia osakkaita. On vahva metsällinen toimija ij maakunnassa Suomen metsäkeskus 3

4 Nyt on aika tilata arvio Suomen metsäkeskus 4

5 Muodostamisen eri vaiheet Osakasten Infotilaisuus Tila-arvion tilaamineni Päätös mukaan lähdöstä Arviointi Laskelmat, yhteenvedot Kiinnostus, neuvottelut yhteisomistuksissa Perustamissopimuksen allekirjoitus Perustamis- toimituksen- tu hakeminen Perustamis- toimitus Ohjesäännön muokkaus Osakaskunnan k ensimmäinen kokous Ohjesäännön vahvistaminen Toiminta alkaa Suomen metsäkeskus 5

6 Arvonmääritys yhteismetsää muodostettaessa Lakisääteisesti lähtökohtana on se, ettei minkään osakaskiinteistön omistajan varallisuusasema yhteismetsän perustamisen johdosta huonone. Arvonmäärityksen y tavoitteena on liittyvien tilojen arvosuhteiden määritys. Tuloksena ei välttämättä ole tilasta mahdollisesti saatava myyntihinta, vaikka se voi olla lähellä sitä.

7 Summa-arvomenetelmän arvomenetelmän periaate Maan arvot Puuston Taimikoiden + + hakkuu- + arvot arvot Puuston odotusarvo- o lisät Eri osien painoarvot ovat samat kaikissa laskelmissa Lisäksi vähennys -vesistö -tien puute (excel) SUMMA-ARVO -(+) KOKONAISARVON KORJAUS = KOKONAISARVO aputaulukoista saatavat tiedot Suomen metsäkeskus 7

8 Tila-arvio Säämingin yhteismetsän osuuden määrittämistä varten. Jokainen metsänomistaja maksaa arvion omasta tilastaan ( siitä tilan osasta, mitä on liittämässä yhteismetsään). Tila-arvion i hinta on perusmaksu 100 /k kpl + 15 /ha + ALV. Tilaarviot yhteismetsän muodostamista varten tehdään rekisteritiloittain kiinteistönmuodostamislain mukaisesti. 100 :n perusmaksu laskutetaan omistajalta vain yhden kerran rekisteritilojen määrästä riippumatta. Esim. kahden tilan, pinta-aloiltaan 10 ja 20 ha, arviointi maksaa ( ha x 15 /ha ) ALV. Tila-arviot tuottaa Mhy Itä-Savo ja Mhy Metsä- Savo, Arvion voi tilata lomakkeella, joka on omana PDF- liitteenään tällä sivustolla. Lisätiedot: Mhy Itä-Savo, Harri Huupponen Mhy Metsä-Savo, Petra Huupponen Suomen metsäkeskus 8

9 Yhteismetsään siirtyvän metsävähennyksen hyödyn nykyarvo Tilan liittämisarvo Suomen metsäkeskus 9

10 Tila NN 71,6 ha / liitetään yhteismetsään Paljonko on tuloja odotettavissa? Suomen metsäkeskus 10

11 Metsävähennys Säämingin yhteismetsässä Metsävähennysoikeus siirtyy liittyvältä kiinteistöltä yhteismetsälle käytettäväksi. Siirtyvä metsävähennys pienentää yhteismetsän verotusta, kun yhteismetsä myy puuta metsävähennykseen oikeutetuilta tiloilta. Yhteismetsä käyttää saadun metsävähennyksen Koko yhteismetsä t hyötyy siihen tuodusta t metsävähennyksestä Metsävähennys hyvitetään liityttäessä Hyöty diskontataan liittymishetkeen Se ei ole muilta pois Suomen metsäkeskus 11

12 Liittyvän metsänomistajan aiemmin käyttämä metsävähennys yhteismetsäosuuksia myytäessä Metsätilaa myytäessä käytetty metsävähennys lisätään myyntihintaan jos tila on ostettu jälkeen. Metsävähennys on voitu käyttää myös muilta tiloilta. Käytetty y metsävähennys ei siirry verotettavaksi kun yhteismetsäosuuksia myydään. Metsätilan myynti Osto v.1995, Hakattu puuta, metsävähennys käytetty. Myynti v. 2015, Luovutusvoitto = Luovutusvoiton veroa x 0, x0, Yhteismetsäosuuden myynti Tilan osto v.1995, Hakattu puuta, metsävähennys käytetty. Liitytty yhteismetsään 2014 Osakastilan myynti v. 2015, Luovutusvoitto = 0 Ei luovutusvoiton veroa Suomen metsäkeskus 12

13 Säämingin yhteismetsään liittymiseen on mukavasti kiinnostusta mennessä on yli 70 metsänomistajaa palauttanut kirjeen, missä halutaan lisätietoa liittymisestä. Lisäksi Säämingin yhteismetsän yhdeksässä esittelytilaisuudessa on ollut yhteensä 243 metsänomistajaa. Lisätiedot: t Projektipäällikkö Esa Lappalainen Puh Perhemetsä 3G hanke Muutama metsänomistaja on jo tilannut tila-arvion yhteismetsäosuuksiensa määrittämiseksi

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Haukiputaan ulkometsän tilusjärjestelyntoimituksen toimituskokous

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,

Lisätiedot

Yhteismetsistä. Tero Laitinen ,

Yhteismetsistä. Tero Laitinen , Yhteismetsistä Tero Laitinen 040-8017886, tero.laitinen@maanmittauslaitos.fi Metsäkiinteistöt perinnönjaossa ja kiinteistötoimituksissa (vaihtoehdot) Omistus ja metsätilat halutaan pitää ennallaan (ei

Lisätiedot

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna

Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Tilusjärjestelytoimitukset Aalto yliopisto 2.5.2017 Esa Ärölä Maanmittauslaitos Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto Osuus yksityismetsien

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Aalto yliopisto 23.9.2015 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Tukipalvelut Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen-tietopaketti metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin Säätytalo 12.10.2011 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus 1 YMA

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Yksityismetsänomistuksen vaihtoehtoja 2 Yksin tai puolison kanssa Yksityismetsänomistuksen perusta Päätöksenteko helppoa Yhtymä

Lisätiedot

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 5/2013 Yhteismetsän ja sen osuuden arvo Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 18.10.2013 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut 1 Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä Kari Tuppurainen 30.9.2017, Kajaanin spv-messut Lähtökohta: Maanmittauksen työkaluilla varaudutaan harvoin

Lisätiedot

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Oulun kaupungin Haukiputaan Ulkometsän alueen tilusjärjestelytoimituksen toimituskokous 31. toukokuuta

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset metsätilalla

Maanmittaustoimitukset metsätilalla Maanmittaustoimitukset metsätilalla Rovaniemi 18.3.2017 Sauli Ojala, maanmittausinsinööri, di sauli.ojala@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittaustoimitukset, toimituslajeja Metsäkiinteistöjen

Lisätiedot

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Taustaa Metsänomistajakunnassa tapahtuva muutos Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla j perikuntien ja yhtymien hallussa 27 % metsäpinta-alasta

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana.

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana. Kaupunginhallitus 75 11.03.2013 Kaupunginhallitus 452 17.12.2013 Kaupunginhallitus 229 19.05.2014 Kaupunginhallitus 223 25.08.2015 Metsätilojen tilusjärjestely-ja yhteismetsähanke KH 11.03.2013 75 Suomen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus Mikä on yhteismetsä? Kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi ensi sijassa kestävän

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014 Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia 50 %

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja Näkökulmia ja tavoitteita Metsätalous säilyy kannattavana

Lisätiedot

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen

Lisätiedot

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset metsätilalla

Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yleistä kiinteistötoimituksista Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän

Lisätiedot

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014 Tila-arvio kertoo metsän arvon Pasi Kiiskinen 29.3.2014 OTSO METSÄPALVELUIDEN HISTORIA Suomen metsäkeskus jakaantuu kahtia 2012. Jaossa metsäkeskukselle jäi kestävän metsätalouden kehittäminen ja viranomaisasiat.

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa. Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014

Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa. Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014 Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014 OTSO METSÄPALVELUIDEN HISTORIA Alueelliset Metsäkeskuksen yhdistetään ja jaetaan kahtia 2012. Jaossa julkisten palveluiden

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 7 Alueiden liittäminen osuuksia vastaan Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 26.3.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Ilkka Laakso, Maanmittauslaitos Kankaankatu 17, Jyväskylä Ilkka.laakso@maanmittauslaitos.fi maanmittauslaitos.fi

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen

Metsätilan sukupolvenvaihdos. Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsätilan sukupolvenvaihdos Polvelta toiselle messut Seinäjoki 8.11.2014 Seppo Niskanen Metsäomaisuuden omistusjärjestelyt Esimerkkejä: Tilan luovutus perheen sisällä Tilan myynti ulkopuoliselle Omistusjärjestelyt

Lisätiedot

Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus

Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016. Metsätilan. sukupolvenvaihdos. projektipäällikkö Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus Metsätilan Polvelta Toiselle 6.5.2016 ja 14.5.2016 sukupolvenvaihdos projektipäällikkö Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja

Lisätiedot

Omistusmuotona yhteismetsä

Omistusmuotona yhteismetsä Omistusmuotona yhteismetsä Mikä on yhteismetsä? Yksi metsäomaisuuden omistusmuoto mm. yhtymien ja yhteisömuotoisen (Ay, Ky, Oy) omistuksen rinnalla Yhteismetsät ovat verotuksellisesti itsenäisiä, metsätiloista

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen

Lisätiedot

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa 1 Puheenaiheena tänään Ajantasainen metsäsuunnitelma Luopujan apuväline Jatkajan työkalu Metsätila-arvio Metsän arvon määritys verottajaa

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä

Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta. Arvokäsitteitä Metsän arvostuskysymykset yhteismetsän laajentuessa liittymisten kautta MML 3.5.2010 Eero Autere (MH) Raito Paananen Metsävaratietoasiantuntija (MMM, LKV) 5.5.2010 1 5.5.2010 2 Arvokäsitteitä Käyttöarvo

Lisätiedot

Metsälahjavähennyslaskuri

Metsälahjavähennyslaskuri Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan

Lisätiedot

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria.

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. XXX:n YHTEISMETSÄ Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. Laajenevat ja kehittyvät yhteismetsät hanke MetsäPremium Oy Kuvat Riikka Jauhiainen

Lisätiedot

Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta 2012. Pirjo Havia

Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta 2012. Pirjo Havia Lukijalle Tämä julkaisu on tarkoitettu sekä yhteismetsien osakkaille, toimitsijoille ja hoitokuntien jäsenille että osakkuutta harkitseville metsänomistajille. Opas sopii myös yhteismetsäasioiden parissa

Lisätiedot

METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS

METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS METSÄTILAN OMISTAJAN VAIHDOS Rovaniemi 18.3.2017 Ilkka Ronkainen Mhy Länsi-Pohja YKSITYISMETSIEN OMISTAJIEN ONGELMIA Metsänomistajien 2 1. Ikääntyminen oikeustoimikelvottomuus 2. Hallitsemattomat yhteisomistukset

Lisätiedot

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Rauno Numminen: metsäsijoittaja vuodesta 1993 lähtien, metsän omistusta yksityisenä metsänomistajana, kolmen metsäyhtymän osakkaana ja kolmen yhteismetsän

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja 1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t

Lisätiedot

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsää omistavat tahot Yksityishenkilöt Kuolinpesät, leski + perittävän lapset Yhtymät (yhteisomistus)

Lisätiedot

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.214 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Yhteismetsän maan hankinta

Yhteismetsän maan hankinta LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 6/2013 Yhteismetsän maan hankinta Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 10.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Metsätilan ostaminen ja kaupan rahoitus Metsämatka Puolaan Antti Haapamäki, pankinjohtaja, AKA OP Tampere

Metsätilan ostaminen ja kaupan rahoitus Metsämatka Puolaan Antti Haapamäki, pankinjohtaja, AKA OP Tampere Metsätilan ostaminen ja kaupan rahoitus Metsämatka Puolaan 16.-24.4.2016 Antti Haapamäki, pankinjohtaja, AKA OP Tampere Metsätilan käsite Metsätila on kiinteistörekisteriin merkitty maa-alue tai sen osa.

Lisätiedot

Kuolinpesästä yhtymäksi Yhtymästä yhteismetsäksi - tapausten kulku

Kuolinpesästä yhtymäksi Yhtymästä yhteismetsäksi - tapausten kulku Toimiva metsä hanke Metsätilat tuottokuntoon, tiedotuspäivä Avauspuheenvuoro Kuolinpesästä yhtymäksi Yhtymästä yhteismetsäksi - tapausten kulku Ylivieska 20.1.2011 Niilo Piisilä 1 Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN SPV-metsäpäivä 9.11.2014 VT Miikka Autio Oma Säästöpankki Oy Metsätilan lahjoittaminen Käytännössä metsätilan siirtämisessä jälkipolville on useita vaihtoehtoja Lahja Normaali

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 1 (10) 9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi muodostettava

Lisätiedot

Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä

Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä Toimiva metsä hanke Yhteismetsä hankkeet Oulu 20.10.2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 kautta

Lisätiedot

Metsätilat tuottokuntoon

Metsätilat tuottokuntoon Metsätilat tuottokuntoon Toimiva metsä hankeen tiedotustilaisuus metsätilusjärjestelyistä ja yhteismetsistä. Ylivieska 20.1.2011 2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen

Lisätiedot

Yhteismetsäisännöinnin näkymät

Yhteismetsäisännöinnin näkymät Yhteismetsäisännöinnin näkymät Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelman loppuseminaari 25.11.2014 Hämeenlinna Pirjo Havia 27.11.2014 1 Mitä on yhteismetsäisännöinti? Palvelutoimintaa ja yrittäjyyttä o Kirjanpitopalvelut

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme TOIMIALUEENA Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan, Padasjoen ja Sysmän kunnat

Lisätiedot

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen

Lisätiedot

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsät Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsä pähkinänkuoressa UPM Yhteismetsä sopii metsänomistajille, jotka arvostavat muun muassa; tehokasta puuntuotantoa

Lisätiedot

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Metsähallituksen metsien käyttö yhteismetsissä TP

Metsähallituksen metsien käyttö yhteismetsissä TP Metsähallituksen metsien käyttö yhteismetsissä 12.10.2011 TP Taustaa 1 Yksityismetsien pirstoutumisen hillitseminen on keskeisiä metsäpoliittisia tavoitteita: KMO: Tulevalla hallituskaudella arvioidaan

Lisätiedot

Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa. Toimiva metsä hanke Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä

Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa. Toimiva metsä hanke Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä Yhteismetsät Pohjois-Pohjanmaalla Pohjanmaalla Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa Toimiva metsä hanke Oulu 8.10.2013 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- j t l ja yhteismetsähanke Hankkeen

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 1 (12) 9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan

Lisätiedot

Metsätiet kuntoon. 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa

Metsätiet kuntoon. 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsätiet kuntoon 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa Tienteon historiaa Ensimmäiset puutavaran kuljetusta varten tehdyt tiet rakennettiin v.

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsä sijoituskohteena Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jarmo Lahdenmaa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Esityksen sisältö Taustatietoa MHY Etelä-Pohjanmaasta Sijoittamisesta yleensä

Lisätiedot

Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT

Metsätilan myynti. Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus. Salon Osuuspankki. Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Metsätilan myynti Kiinteistökaupan asiakirjat ja verotus Ari Salomaa, lakiasiainpäällikkö, VT Salon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Ohjeita yhteismetsän perustajalle Johanna Helminen Opinnäytetyö Marraskuu 2016 Metsätalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Metsätalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta EV 221/1996 vp- HE 205/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Harri Hänninen Metsäntutkimuslaitos Metsätilojen koon ja rakenteen kehittämishanke Metsäpäivät 26.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ 1 METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ KEHITYS: 50-70 luvut: tilakohtaisia suunnitelmia 1975: alueellinen metsäsuunnittelu, keskitetty järjestelmä 1985: Taso-metsätaloussuunnitelma, kerättiin tarkempia puustotietoja

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa Polvelta Toiselle -messut Kouvola 6.5.2016 Mikko Pekonen Maanmittauslaitos Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksiakuten esimerkiksi

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT. 29 tammikuuta 2011

HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT. 29 tammikuuta 2011 HYLLYKALLION YRITYSKAUPPA - ERKIN VAIHTOEHDOT 29 tammikuuta 2011 1. Nykyinen suunnitelma 1. Wasaborg myy uusille osakkaille Hyllykallion liikkeen saaden 450,000 myyntituloa Tästä ei jouduta maksamaan myyntivoittoveroa,

Lisätiedot

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2002 vp Hallituksen esitys yhteismetsälaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 2002 lähettänyt maa-

Lisätiedot

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009 Ohjelma Infotilaisuus 25.1.2009 Yleistilannekatsaus Harri Prusi Vesihuoltolaki Anna-Maija Hallikas Kevynliikenteen väylä Anita Santapukki Yleissuunnitelma Matti Salminen Taloussuunnitelma Ilkka Ojala Loppukeskustelu

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana Puuta liikkeelle seminaari Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana 14.03.2016 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Metsänhoitoyhdistysten rooli Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (osin siirtymäaikoja)

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa

ARVIOLAUSUNTO 19.8.2014 METSÄSELVITYS. OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa " r 19.8.2014 METSÄSELVITYS OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto Lieksan sivutoimipaikka Urheilukatu 3 A 81700 Lieksa ARVIOLAUSUNTO Arvion kohde

Lisätiedot

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I _I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

Arto Taskinen Oulu

Arto Taskinen Oulu Arto Taskinen Oulu 17.11.2016 YRITTÄJÄVÄHENNYS Yrittäjävähennys vuonna 2017 Vähennys 5 % metsätalouden tulosta Koskee metsätalouden harjoittajia, verotusyhtymiä, kuolinpesiä ja yhteismetsiä Helpottaa puun

Lisätiedot

Kuolinpesä, yhtymä, osakeyhtiö ja yhteismetsä. Jussi Leppänen

Kuolinpesä, yhtymä, osakeyhtiö ja yhteismetsä. Jussi Leppänen Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry Metsän yhteisomistamisen teemailta, 5.4.2011 Metsän yhteisomistusmuodot i t t Kuolinpesä, yhtymä, osakeyhtiö ja yhteismetsä Jussi Leppänen Metsätilakoon ja rakenteen

Lisätiedot

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Marjut Vierimaa Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishankkeen ohjausryhmän kokous 25.1.2010, MMM Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet?

Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? Toteutuvatko hallituksen metsätavoitteet? MTK:n metsäpolitiikan AMK-konferenssi, Heureka 22.3. 2017 tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Metsätalouteen liittyvät hallitusohjelmatavoitteet Jo toteutetut

Lisätiedot