YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus"

Transkriptio

1 YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus

2 Mikä on yhteismetsä? Kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi ensi sijassa kestävän metsätalouden harjoittamiseen sen osakkaiden hyväksi Voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen kuin metsätalouden harjoittamiseen, jos se on taloudellisesti tai muuten tarkoituksenmukaista Yksityismaata, jota sen osakkaat hallinnoivat Osakkaat muodostavat osakaskunnan, joka on oikeushenkilö Osakkaat eivät vastuussa osakaskunnan sitoumuksista

3 Perustietoa yhteismetsistä Vanhimmat yhteismetsät perustettu v Yhteismetsiä n. 500 kpl, osakkaita noin Yhteismetsien pinta-ala päälle ha eli noin 6 % yksityismetsien pinta-alasta Koko vaihtelee välillä 5 ha ha Isoimmat yhteismetsät Pohjois-Suomessa Suosio lisääntyy jatkuvasti

4 Hallintomalli Ylintä päätösvaltaa käyttää osakaskunnan kokous Hoitokunta tai toimitsija vastaa käytännön toiminnasta Isoilla yhteismetsillä omia metsäammattilaisia Ohjesäännössä linjataan toiminnan periaatteet Tilintarkastaja (ei pakollinen pienissä yhteismetsissä) Hallintomalli samantyyppinen kuin esim. taloyhtiöissä Keskeiset säädökset ja asiakirjat: Yhteismetsälaki 109/2003 Kiinteistönmuodostamislaki 554/1995 Ohjesääntö Metsäsuunnitelma

5 Yhteismetsän vahvuudet Hyvä metsien hoito + tasainen ja jatkuva tuotto Suuruuden ekonomia toimii parempi hinta myyntipuulla sekä töissä ja tarvikkeissa pienemmät yksikkökustannukset Metsien säilyminen eheänä kokonaisuutena myös sukupolvenvaihdoksessa Perustaminen ja liittyminen hyvin edullista Omistamisen vaivattomuus Yhteismetsän tarjoamat virkistyskäyttömahdollisuudet Toimiva ja demokraattinen hallintomalli Helppo ja kohtuullisen turvallinen sijoitusmahdollisuus Alhaisempi tuloverotus (26.5 % vs %)

6 Yhteismetsän heikkoudet Ei yleensä saatavissa hetkellisesti suurta tuloa Hallintokustannukset + hallintomallin haasteellisuus Omistusluonteen muuttuminen: osakkaalla ei erityistä oikeutta omaan metsään Osakkaan omatoimisen metsätyön, hankintahakkuun ja kotitarvepuun oton rajoitukset Oma äänivalta riippuu osuuden koosta + äänileikkuri Yhteismetsäosuuden kaupasta ei synny metsävähennysoikeutta

7 Erityispiirteitä Kirjanpito- ja tilintarkastus lailla säädellysti Osuudet ovat vapaasti myytävissä tai pantattavissa, mutta osakaskunnalla voi olla etuosto-oikeus Osuuksilla voi olla ohjesäännössä luovutusrajoitus, jolla estetään liian pienien yhteismetsäosuuksien muodostuminen Osakaskunnan äänestyspäätöksissä on äänileikkuri, joka turvaa pienosakkaiden vaikutusmahdollisuuksia päätöksenteossa Sopimuspohjaisen yhteismetsän voi purkaa tai osuutta vastaavan maa-alueen erottaa, jos osakaskunta puoltaa ¾ enemmistöpäätöksellä - mutta omaa metsäaluetta ei käytännössä voi sellaisenaan saada takaisin

8 Yhteismetsän verotus Verotetaan yhteisetuutena Yhteismetsä on erillinen verovelvollinen eli ylijäämän jako-osuudet ovat osakkaille verotonta tuloa Normaali pääomatuloverotus 26,5 %:n verokannalla Metsävähennys ja menovaraus käytössä Yhteismetsä maksaa vuosittain veroennakkoa Alv-ilmoitukset tehtävä Yhteismetsää perustettaessa tai liitettäessä tila johonkin yhteismetsään yhteismetsäosuuksia vastaan ei tule luovutusvoitto- tai varainsiirtoverovelvollisuutta Yhteismetsäosuuksien luovutuksia verotetaan kuten muunkin kiinteän omaisuuden luovutuksia

9 Yhteismetsän ohjesääntö YML 16 :ssä säädetään ohjesäännön sisällöstä Ohjesäännössä annetaan tarkemmat määräykset yhteismetsän toiminnan järjestämisestä Malliohjesääntö on hyvä ja suositeltava käytettäväksi Malliohjesääntö löytyy osoitteesta

10 Miten pääsee osakkaaksi? Perustamalla oman yhteismetsän Liittämällä metsänsä (tai sen osan!) johonkin olemassa olevaan yhteismetsään, jolloin saa yhteismetsäosuuksia liitetyn alueen arvoa vastaavan määrän Ostamalla myynnissä olevia yhteismetsäosuuksia Ostamalla tilan, johon kuuluu yhteismetsäosuus

11 Kenelle yhteismetsä sopii? Vaivatonta, mutta tuottavaa metsänomistusta arvostavalle Sukupolvenvaihdosta suunnittelevalle Suvulle, joka haluaa metsien pysyvän yhtenäisinä Suurmetsänomistajaksi haluavalle Metsien pirstoutumisen estämistä haluavalle Yhteisöllisyyttä haluavalle Ammattimaista metsätalouden harjoittamista haluavalle

12 Kiitos!

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Yksityismetsänomistuksen vaihtoehtoja 2 Yksin tai puolison kanssa Yksityismetsänomistuksen perusta Päätöksenteko helppoa Yhtymä

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Taustaa Metsänomistajakunnassa tapahtuva muutos Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla j perikuntien ja yhtymien hallussa 27 % metsäpinta-alasta

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Aalto yliopisto 23.9.2015 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Tukipalvelut Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Tilusjärjestelytoimitukset Aalto yliopisto 2.5.2017 Esa Ärölä Maanmittauslaitos Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto Osuus yksityismetsien

Lisätiedot

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria.

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. XXX:n YHTEISMETSÄ Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. Laajenevat ja kehittyvät yhteismetsät hanke MetsäPremium Oy Kuvat Riikka Jauhiainen

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset metsätilalla

Maanmittaustoimitukset metsätilalla Maanmittaustoimitukset metsätilalla Rovaniemi 18.3.2017 Sauli Ojala, maanmittausinsinööri, di sauli.ojala@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittaustoimitukset, toimituslajeja Metsäkiinteistöjen

Lisätiedot

Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere

Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Maanmittaustoimistot lakkasivat 31.12.2013 1 Etelä-Suomi 2 Varsinais-Suomi 3 Pirkanmaa-Satakunta

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,

Lisätiedot

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot

Omistusmuotona yhteismetsä

Omistusmuotona yhteismetsä Omistusmuotona yhteismetsä Mikä on yhteismetsä? Yksi metsäomaisuuden omistusmuoto mm. yhtymien ja yhteisömuotoisen (Ay, Ky, Oy) omistuksen rinnalla Yhteismetsät ovat verotuksellisesti itsenäisiä, metsätiloista

Lisätiedot

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu 4.4.2019 Pirjo Havia MetsäPremium Oy 1 Tämän päivän yhteismetsiä Sulkeutuneet Metsätalouteen pitäytyvät Kokonsa säilyttävät Avoimet Monialaiset Erikoistuneet

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA L A P I N Y H T E I S M E T S Ä J U K K A A U L A www.lapinyhteismetsa.fi KANNATTAAKO METSIIN SIJOITTAA Metsäsijoittaminen on maltilliselle sijoittajalle kiinnostava vaihtoehto.

Lisätiedot

Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta 2012. Pirjo Havia

Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta 2012. Pirjo Havia Lukijalle Tämä julkaisu on tarkoitettu sekä yhteismetsien osakkaille, toimitsijoille ja hoitokuntien jäsenille että osakkuutta harkitseville metsänomistajille. Opas sopii myös yhteismetsäasioiden parissa

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

Yhteismetsäisännöinnin näkymät

Yhteismetsäisännöinnin näkymät Yhteismetsäisännöinnin näkymät Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelman loppuseminaari 25.11.2014 Hämeenlinna Pirjo Havia 27.11.2014 1 Mitä on yhteismetsäisännöinti? Palvelutoimintaa ja yrittäjyyttä o Kirjanpitopalvelut

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin

Lisätiedot

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta EV 221/1996 vp- HE 205/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Ohjeita yhteismetsän perustajalle Johanna Helminen Opinnäytetyö Marraskuu 2016 Metsätalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Metsätalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Ilkka Laakso, Maanmittauslaitos Kankaankatu 17, Jyväskylä Ilkka.laakso@maanmittauslaitos.fi maanmittauslaitos.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Haukiputaan ulkometsän tilusjärjestelyntoimituksen toimituskokous

Lisätiedot

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna

Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.214 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana Säämingin Yhteismetsä - muodostamisprosessi- Esa Lappalainen Perhemetsä 3G- hanke Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi Yhteistyössä mukana Säämingin yhteismetsän perusidea: Kootaan tulevat

Lisätiedot

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän

Lisätiedot

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA -Ilman avohakkuita Sisällys Tuohi ja yhteismetsät Metsänhoitomme Virkistys-ja luontoarvojen huomioiminen Osakkaaksi liittyminen YHTEISMETSÄ TUOHI: Yhteismetsä: Metsäala n.

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Yhteismetsistä. Tero Laitinen ,

Yhteismetsistä. Tero Laitinen , Yhteismetsistä Tero Laitinen 040-8017886, tero.laitinen@maanmittauslaitos.fi Metsäkiinteistöt perinnönjaossa ja kiinteistötoimituksissa (vaihtoehdot) Omistus ja metsätilat halutaan pitää ennallaan (ei

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsät Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsä pähkinänkuoressa UPM Yhteismetsä sopii metsänomistajille, jotka arvostavat muun muassa; tehokasta puuntuotantoa

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut 1 Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä Kari Tuppurainen 30.9.2017, Kajaanin spv-messut Lähtökohta: Maanmittauksen työkaluilla varaudutaan harvoin

Lisätiedot

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2002 vp Hallituksen esitys yhteismetsälaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 2002 lähettänyt maa-

Lisätiedot

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 7 Alueiden liittäminen osuuksia vastaan Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 26.3.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2003 N:o 109 113 SISÄLLYS N:o Sivu 109 Yhteismetsälaki... 229 110 Laki yhteisaluelain 16 :n muuttamisesta... 241 111 Laki kiinteistönmuodostamislain

Lisätiedot

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Harri Hänninen Metsäntutkimuslaitos Metsätilojen koon ja rakenteen kehittämishanke Metsäpäivät 26.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Saimaan ammattikorkeakoulu Liiketalous Lappeenranta Tradenomi Yritysten ja taloushallinnon juridiikka Annika Viskari Yhteismetsän perustaminen Opinnäytetyö 2014 Tiivistelmä Annika Viskari Yhteismetsän

Lisätiedot

Yhteismetsän maan hankinta

Yhteismetsän maan hankinta LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 6/2013 Yhteismetsän maan hankinta Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 10.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana.

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana. Kaupunginhallitus 75 11.03.2013 Kaupunginhallitus 452 17.12.2013 Kaupunginhallitus 229 19.05.2014 Kaupunginhallitus 223 25.08.2015 Metsätilojen tilusjärjestely-ja yhteismetsähanke KH 11.03.2013 75 Suomen

Lisätiedot

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 5/2013 Yhteismetsän ja sen osuuden arvo Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 18.10.2013 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 1 (12) 9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi

Lisätiedot

Yhteismetsien kiinteistöoikeus

Yhteismetsien kiinteistöoikeus LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 4/2014 Yhteismetsien kiinteistöoikeus Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 15.4.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Metsä-webinaari

Metsä-webinaari Metsä-webinaari 24.4.2018 Kysymyksiä omistusmuodoista 1. Jos antaa metsää lapsille, niin onko omistusmuodolla vaikutusta lahjaveroon? 2. Voiko metsää lahjoittaa jälkeläisille osaomistuksena ilman, että

Lisätiedot

Yhteismetsien yhdistäminen

Yhteismetsien yhdistäminen LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 9/2014 Yhteismetsien yhdistäminen Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 19.6.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 1 (10) 9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi muodostettava

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yhteismetsähanke Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme TOIMIALUEENA Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan, Padasjoen ja Sysmän kunnat

Lisätiedot

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Värriön yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Sallan kunta. Yhteismetsän osakas on se, jonka omistamaan

Lisätiedot

HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Haukipudas-Onkamonselän yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhteismetsän

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ

KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Yhteismetsän ohjesääntö, joka on laadittu Kemijärven kaupungissa sijaitsevan Kemijärven yhteismetsän osakaskunnan

Lisätiedot

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Marjut Vierimaa Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishankkeen ohjausryhmän kokous 25.1.2010, MMM Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita. Markku Anttila

Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita. Markku Anttila Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita Markku Anttila www.hym.fi Miksi minä yhteismetsään? Ostin 97-2005 vajaat 500 ha metsää Haapavedeltä Oli hyvä sijoitus ja kivaa puuhastelua Kaksi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET Vastaajina: Pirjo Havia, Metsä Premium Oy Kalle Konttinen, Maanmittauslaitos Jukka Matilainen, Suomen metsäkeskus Jukka Peltola, KHT, Jukka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Pahkakosken yhteismetsä Uusi kiinteistörakenne YHTEISMETSÄ q Kahteen tai useampaan kiinteistöön kuuluva yhteinen alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Yhteismetsien yhdistäminen

Yhteismetsien yhdistäminen LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 9/2014 Yhteismetsien yhdistäminen Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 19.6.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 2.3.2013 1 LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Lapin yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Rovaniemen kaupunki. 2 Yhteismetsän osakas on se,

Lisätiedot

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja 1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t

Lisätiedot

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän nimi ja kotipaikka... 3 Yhteismetsän osakas... 3 Yhteismetsän tarkoitus... 3 OSAKASKUNNAN KOKOUKSET Päätettävät asiat...

Lisätiedot

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen-tietopaketti metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin Säätytalo 12.10.2011 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus 1 YMA

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS Mika Kavakka Porotalouden verotus Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden

Lisätiedot

SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Sallan yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Sallan kunta. 1 2 Yhteismetsän osakas on se, jonka omistamaan

Lisätiedot

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset metsätilalla

Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yleistä kiinteistötoimituksista Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena

Lisätiedot

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi

Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsien omistusmuodot ja verotus Saimaan Metsänomistajat 17.11.2014 Kari Pulli Suomen metsäkeskus Kaakkois-Suomi Metsää omistavat tahot Yksityishenkilöt Kuolinpesät, leski + perittävän lapset Yhtymät (yhteisomistus)

Lisätiedot

Yhteismetsien laajeneminen

Yhteismetsien laajeneminen Yhteismetsien laajeneminen Uusia osakkaita ja lisää metsää Tutkimusraportti Pirjo Havia 2.8.2011 TIIVISTELMÄ Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 on tavoitteena, että yksityismetsätalouden kannattavuus paranee,

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Oulun kaupungin Haukiputaan Ulkometsän alueen tilusjärjestelytoimituksen toimituskokous 31. toukokuuta

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

Perustietoa metsänomistajalle

Perustietoa metsänomistajalle Perustietoa metsänomistajalle Arvoisa metsänomistaja Tervetuloa metsänomistajien monimuotoiseen joukkoon. Tyypillistä metsänomistajaa ei ole, vaan metsää omistetaan ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkakuntaan

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Juho Snellman YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Opinnäytetyö Maaliskuu 2016 OPINNÄYTETYÖ Maaliskuu 2016 Metsätalouden koulutusohjelma Karjalankatu 3 80200

Lisätiedot

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen Järvityöryhmän II kokous 13.1.2014 Nuorisokeskus Oivanki Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltua Pysyvän järvien hoidon ja kunnostuksen

Lisätiedot