HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖKERTOMUS

2 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset 7 7. Työaika ja työpanos 8 8. Viran ja toimenhaltijat vuonna Julkaisija: Kymenlaakson Liitto Karhulantie 36 B, PL 35, KOTKA Puh , Faksi Julkaisu: Henkilöstökertomus 2012 C:90 ISBN ISBN (Sähköinen versio) ISSN Kotka 2013 Maakuntahallitus

3 3 1. Johdanto Kymenlaakson Liiton aluekehitys ja aluesuunnittelutehtävissä sekä sisäisissä tukipalveluissa työskentelee 20 toimihenkilöä. Kymenlaakson kesäyliopistossa työskentelee 4 henkilöä. Vuonna 2012 kolme määräaikaista projektihenkilöä oli varmistamassa toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteuttamista Venäjä yhteyksien, maakuntahistoriateoksen kirjoittamisen ja Kulttuurivuosi 2012 osalta. Kertomusvuoden aikana teknisellä tuella palkattiin tilapäisesti yksi henkilö purkamaan tukikelpoisuustarkastuksessa olevien maksatushakemusten jonoa. Maakuntajohtajaksi valittu aluekehitysjohtaja Juha Haapaniemi otti viran vastaan Juha Haapaniemi oli hoitanut avoinna olevaa maakuntajohtajan virkaa Tapio Välinoron kuolemasta lähtien. Aluekehitysjohtajan virkaan valittiin kehittämisjohtaja Jussi Lehtinen, joka otti viran vastaan Sairaspoissaolot hieman vähenivät vuoteen 2011 verrattuna, kun ne olivat noin 7 tpv / työntekijä (9 tpv/työntekijä vuonna 2011). Maakuntahallitusten jäsenistä muodostuva Etelä Karjalan ja Kymenlaakson maakunnan liittojen yhteistoimintaryhmä kokoontui kaksi kertaa. Liittojen henkilöstö teki yhteistyötä maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman valmistelun sekä aluesuunnittelun merkeissä. Henkilöstökertomus on osa vuodelta 2012 laadittua tilinpäätöstä. Kertomus tehdään neljännen kerran. Henkilöstökertomus noudattaa vuonna 2003 annettua kunta alan henkilöstöraporttisuositusta. Henkilöstöraportoinnin tavoitteena on tukea henkilöstöjohtamista, henkilöstön työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta. Raportissa on tunnuslukuja, jotka ovat Liitossa helposti saatavissa. Tunnuslukuja seurataan aikasarjana. Henkilöstöraportin tiedot ilmoitetaan vuosittain tilanteen mukaisena. Kotkassa Hallintopäällikkö Ulla Silmäri Kymenlaakson Liitto Maakunnan kehityksen kärjessä

4 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstöllä tarkoitetaan tässä Liiton palveluksessa olevaa viraston, kesäyliopiston sekä projektihenkilöstöä vuoden viimeisenä päivänä. Palvelussuhteen luonne Henkilöä % Henkilöä % Toistaiseksi Määräaikaiset Työllistetty Yhteensä Henkilöstön palvelussuhde on sovittu pääasiassa toistaiseksi (23). Määräaikaisessa työsuhteessa oli neljä; 2 projektihenkilöä (maakuntahistoria, ENPI hanke), yksi rakennerahastotehtäviä hoitava ja yksi työllistetty. 26 henkilöä teki työtä kokoaikaisessa palvelussuhteessa henkilöstön määrä oli 27, joten kokonaismäärä ei ole vuoden aikana muuttunut. Kesäyliopiston opintosihteerin vakanssi on täyttämättä. Henkilöstön lukumäärä kustannuspaikoittain Virasto Itsehallinnoidut projektit Kesäyliopisto Projektit (Repin) Yhteensä Ikä Henkilöä % Henkilöä % alle 30 v v v v Yhteensä Henkilöstön keski ikä on 50,8 vuotta. Henkilöstöstä 11 % on vuotiaita, 26 % on vuotiaita ja 63 % on 50 vuotta tai enemmän.

5 5 Palvelussuhteen pituus omalla työnantajalla Pituus vuosia Henkilöä % Henkilöä % Alle 4 v v v < Yhteensä Palvelussuhteen pituus Liitossa on 52 %:lla alle 14 vuotta ja 48 %:lla yli 14 vuotta. Määräaikaiset projektit osaltaan tuovat vaihtuvuutta palvelussuhteen pituuteen. Keskimääräinen palvelussuhteen kesto vuonna 2011 oli 12,2 vuotta ja ,9 vuotta. Vuoden aikana Liiton palvelukseen on tullut 4 uutta henkilöä ja palveluksesta on poistunut 4 henkilöä. Henkilöstön rekrytointi Avoinna olutta aluekehitysjohtajan virkaa haki 18 henkilöä. Virkaan valittiin kehittämisjohtaja Jussi Lehtinen, joka otti viran vastaan Aluekehityssihteerin määräaikaista tehtävää (opintovapaan sijaisuus) haki 27 henkilöä. Tehtävää hakeneista osa työllistyi rekrytointiprosessin kuluessa, joten tehtävään oli vaikeaa löytää määräaikaiseen työhön sitoutuvaa henkilöä. Itäisen Suomen lahden aluerakenne projektiin (RdSp/ENPI) palkattiin venäjänkielen taitoinen ja maan hallinnon tunteva henkilö. Tehtävänmukaisesti koulutettua henkilökuntaa on toistaiseksi saatavissa. 3. Johtaminen Maakuntajohtaja johtaa Liiton toimintaa. Vastuualueiden esimiehiä ovat aluekehitysjohtaja, suunnittelujohtaja, hallintopäällikkö ja kesäyliopiston rehtori. Lähiesimies käy oman vastuualueensa henkilöstön kanssa kehityskeskustelut. Vuonna 2012 kehityskeskusteluja ei käyty. Talousarviossa vastuualueille asetetut toiminnalliset tavoitteet ohjaavat henkilöstön toimintaa. Virastolla pidetään kuukausittain henkilöstökokous, jossa käsitellään tehtävä ja organisaatiomuutoksiin, palkkaukseen, työsuojeluun, työhyvinvointiin liittyviä ja muita ajankohtaisia yhteisiä asioita. Vastuualueilla pidetään palavereja, joissa käsitellään hallituksen päätökset ja vastuualueen ajankohtaiset asiat.

6 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito Koulutustaso Henkilöä % Henkilöä % Keskiaste Alin korkea aste / alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Henkilöstö osallistuu säännöllisesti työ ja elinkeinoministeriön järjestämään rakennerahastokoulutukseen, maakuntakaavoitus ja taloushallintokoulutukseen. 5. Työhyvinvoinnin edistäminen Henkilöstön työhyvinvointia ylläpidetään mm: säännölliset palaverikäytännöt kattava kaikkien käytössä oleva asianhallintajärjestelmä riittävä ammatillinen osaaminen mm. täydennyskoulutuksella sisäinen koulutus työterveyshuolto hieronta ja fysioterapiapalvelut virkistystoiminta (talvi ja kesäliikuntaa) työpaikkaruokailu (lounassetelit) liikunta ja kulttuurisetelit ajanmukaiset työvälineet (tietokoneet ja matkapuhelimet) henkilöstöoppaaseen on alkaen dokumentoitu henkilöstöhallinnon toiminnot Työterveyshuolto Työterveyshuoltosopimus on tehty Kotkan Lääkärikeskus Oy:n kanssa. Työterveyshuoltokustannukset olivat ,73 (14.234,92 vuonna 2011).

7 7 Työsuojelu Vuosille valittiin kaksi työsuojeluvaltuutettua ja heille kaksi varavaltuutettua. Työsuojelupäällikkönä toimii hallintopäällikkö. Työsuojelutoimikunta toimii myös yhteistoimintaelimenä. Työsuojelutoimikunta ei kokoontunut kertomusvuonna yhtään kertaa. 6. Henkilöstökustannukset Henkilöstökulut (tilikauden palkat ja palkkiot + henkilöstösivukulut) Henkilöstökulut Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan , , ,09 Teknisen tuen tileille (tase; valtion toimeksiannot) siirretyt palkat, palkkiot ja henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä , , ,09 Teknisellä tuella katetaan kahden aluekehityssihteerin henkilöstökulut, jotka vuonna 2012 olivat ,23. Henkilöstökulujen osuus on 63,28 % kaikista toimintakuluista.

8 8 7. Työaika ja työpanos Koko henkilöstö tekee toimistotyöaikaa. Vuosina 2011 ja 2012 tehty työaika kalenteripäivinä on seuraava: Kalenterivuoden päivät (kaikkien v. 2011/2012 kk palkkaisten palvelussuhteet) pv pv lauantait, sunnuntait, arkipyhät pv pv = työpäivät pv pv vuosilomapäivät 877 pv 896 pv = säännöllinen vuosityöaika työpäivinä pv pv palkalliset poissaolot 265 pv 235 pv palkattomat poissaolot 172 pv 54 pv = tehty säännöllinen vuosityöaika työpäivinä pv pv Poissaolot sairauden perusteella olivat 196 työpäivää (keskimäärin 7 tpv/työntekijä). Vuonna 2011 poissaolot sairauden perusteella olivat 251 pv (keskimäärin 9 tpv/työntekijä).

9 9 8. Viran ja toimenhaltijat vuonna 2012 Kymenlaakson Liiton virasto Vakinaiset Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi Suunnittelija Panu Ahola Toimistosihteeri Carola Alfthan Nevalainen Maksatustarkastaja Eija Backman Rummukainen Suunnitteluavustaja Pirjo Hakala Ympäristösuunnittelija Frank Hering Kansainvälistenasiain sihteeri Pia Hurtta Aluekehityssuunnittelija Riitta Kallström Toimistosihteeri Kaija Kunnari Taloussihteeri Aija Kytömäki Maakuntakaavainsinööri Hanna Lampinen Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen Aluekehityssihteeri Pia Lindgren Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen Hallintopäällikkö Ulla Silmäri Hallintosihteeri Sanna Syrjäläinen Tietohallintosuunnittelija Sami Tervo Kansainvälisten asian päällikkö Toni Vanhala Suunnitteluinsinööri Lotta Vuorinen valtiot. maist metsätal.ins. AMK toim.siht. tutkinto merkonomi merkantti diplom.georaph merkonomi insinööri merkonomi merkonomi dipl. ins sosionomi merkonomi insinööri hall.tiet.maisteri merkonomi konetekn magist.artium miljöösuunnittelija, AMK

10 10 Tilapäiset Toimitussihteeri Ann Charlotte Nyman Kymenlaakson maakuntahistoriahanke Va. maksatustarkastaja Leena Dromberg Aluekehityssihteeri Mia Helminen Aluekehityssihteeri Mari Lämsä Opintovapaalla Projektipäällikkö Tuula Kumpunen Aluekehityssihteeri Krista Nyman Projektityöntekijä Irina Lim fil. maist yhteisöpedagogi (amk) yo atk merkonomi tradenomi ja FM tradenomi Kesäyliopisto Kesäyliopisto Tiederehtori Martti Turtola Rehtori/Toiminnanjohtaja Ritva Javanainen Kansliasihteeri Marjatta Niskanen Kurssisihteeri Raija Hellekari Koulutussuunnittelija Elina Ivakko valtiot. toht kasvatust. maist., valtiot. maist dipl.kielenk tradenomi kasvatustiet.maist Tilapäiset Koulutussuunnittelijaharjoittelija Aija Jäppinen kasvatustiet.ylioppilas

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009 KYMENLAAKSON LIITTO Sisältö 1. Johdanto 1 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 2 3. Johtaminen 3 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 3 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 4 6.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 1 2 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 5 3. Johtaminen 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 7 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 7 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Luvian henkilöstöraportti 2016

Luvian henkilöstöraportti 2016 Luvian henkilöstöraportti 216 1 JOHDANTO Tämä on Luvian kunnan 15. ja samalla itsenäisen kunnan viimeinen henkilöstöraportti. Henkilöstöraportti antaa tietoa henkilöstövoimavarojen arvioinnista ja käytöstä

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2014 Maakuntahallitus 15.12.2014 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä... 2 1.2.3

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016 Yhteistyötoimikunta Maakuntahallitus 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014. Uudet säännökset liittyvät

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto KYMENLAAKSON MAAKUNTAKAAVA MAASEUTU JA LUONTO. Maakuntakaavatyöryhmät Työsuunnitelma

Kymenlaakson Liitto KYMENLAAKSON MAAKUNTAKAAVA MAASEUTU JA LUONTO. Maakuntakaavatyöryhmät Työsuunnitelma Kymenlaakson Liitto KYMENLAAKSON MAAKUNTAKAAVA MAASEUTU JA LUONTO Maakuntakaavatyöryhmät Työsuunnitelma Kotka 18.4.2007 Työryhmien organisointi Kymenlaakson Liitto nimeää maakuntakaavan työryhmät. Työryhmien

Lisätiedot

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5

Lisätiedot

Henkilöstökertomus Etelä Pohjanmaan liitto

Henkilöstökertomus Etelä Pohjanmaan liitto Henkilöstökertomus 2016 Etelä Pohjanmaan liitto ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Henkilöstökertomus 2016 Julkaisu C:84 ISBN 978 951 766 315 1 (nide) ISBN 978 951 766 316 8 (pdf) ISSN 1237 9948 Julkaisuvuosi 2017

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

Ohjelmakauden hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus

Ohjelmakauden hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus Ohjelmakauden 2007-2013 hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus Välittävä toimielin: Rahasto: Ohjelmat: Kymenlaakson Liitto ESR Manner-Suomen ESR-ohjelma Kuvaus laadittu (pvm): 26.9.2011 Korvaa HVJ-kuvauksen

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto Maakuntahallitus 21.3.2016, Erillisliite 3 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 1 TIIVISTELMÄ 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...3 1.1 Palvelussuhteen luonne...3 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet vastuualueittain...4

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 1 2 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 2016 3 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 615 541 Faksi 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi Kuva

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Virasto: Nuorisoasiainkeskus Laatija: Lilja Kinnunen Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017: toteutuma 2013, 2014 käyttösuunnitelman pohjalta

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 Koonneet: Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2014 Tarkastelujoukko: 621011 Varastokirjasto Viraston org. rakenne Virastotyyppi: 47 Kulttuuripalvelut Vaihtuvuustiedot on tilapäisesti poistettu

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Erja Laurila Organisaatio: ARKISTOLAITOS T1. Nykyiset henkilöstöpanokset euroa 2004 Henkilöstöpanokset vuonna 2004 Tunnusluku 2 Henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto

Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2 Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto 1 JOHDANTO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...4 1.1 Palvelussuhteen luonne...4 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet tulosalueittain...5

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 1. vuoden 2015 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen

RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 1. vuoden 2015 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 31.12.2015 1 1. Yleistä Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti henkilöstöraportti sisältää tietoa henkilöstön määrästä, ikärakenteesta ja sukupuolijakaumasta,

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 6 65 % 35 % 2 nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 4 % 27-36 37-46 47-56 57-62 22 % 27 % 29 % 17 % 63 vuotta tai yli 1 % 2 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 21.11.2016 Maakuntahallitus 12.12.2016 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 29.6.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2017 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä2016 Tarkastelujoukko: 621011 VarastokirjastoViraston org. rakenne Virastotyyppi: 47 Kulttuuripalvelut Virasto VirastotyyppiYksikköValtio HENKILÖSTÖRESURSSIT

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 286 120931 2,0 26,0 58,0 137,3 7825,0 120931 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 13,5-1,0-100,0-4,8 0,0 3,8 383,3-1,0

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Koulutusaste 2004. Koulutuspohja

Koulutusaste 2004. Koulutuspohja TURVATEKNIIKAN KESKUS Helsinki..2 Laatinut: Päivi Hakulinen ja Seppo Vaalavuo HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2. YLEISTÄ Henkilöstömäärä Turvatekniikan keskuksen henkilöstömäärä vuoden 2 lopussa oli henkilöä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2016 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui

Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui TIEDOTE 15.2.2011 Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio uudistui Etelä-Savon maakuntaliiton organisaatio on uudistunut. Liitto toimii entisen neljän yksikön sijasta kolmessa yksikössä. Yksiköt ovat:

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

Liite 2 1/6. Henkilöstöpalvelut yksikön virat ja tehtävät täytetään sisäisesti.

Liite 2 1/6. Henkilöstöpalvelut yksikön virat ja tehtävät täytetään sisäisesti. Liite 2 1/6 Sosiaali- ja terveysviraston hallinto- ja tukipalvelujen osastojen ja niiden yksiköiden vakanssit ja nimikkeet Henkilöstö- ja kehittämispalvelut osasto: Henkilöstöpalvelut Henkilöstöhankinta

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja Sivu 1 (10) Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja Taulukkoluettelo Taulukko 1. Virkojen lukumäärä 31.12 vuosina 2003-... 2 Taulukko 2. Henkilöstön lukumäärät virastoryhmittäin vuosina 2003-...

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Käsitelty: Kunnanhallitus 25.3.2014, 118 Kehittämistoimikunta 22.4.2014, 13 Tarkastuslautakunta 3.4.2014, 12 Kunnanhallitus 27.5.2014, 205 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

PÄIJÄT HÄMEEN PELASTUSLAITOS HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008

PÄIJÄT HÄMEEN PELASTUSLAITOS HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 PÄIJÄT HÄMEEN PELASTUSLAITOS HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 PÄIJÄT HÄMEEN PELASTUSLAITOS HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2008 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA PALVELUSSUHTEET...4 2. HENKILÖSTÖRAKENNE...4 2.1. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Strateginen henkilöstöjohtaminen =strategiaa toteuttava johtaminen Strategisella henkilöstöjohtamisella mahdollistetaan

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 72984 4,0 44,8 92,0 245,5 11937,0 72984 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,1-0,9-100,0-5,7-2,1 1,3 66,2-0,9

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 235 73676 4,0 40,0 77,0 240,0 12048,0 73676 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -4,5-6,5-100,0-8,7-2,8 1,2 114,7-6,5

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 237 123219 1,0 8,0 33,5 108,0 7390,0 123219 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 252 122200 1,0 14,0 43,0 118,3 7819,0 122200 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -0,8-100,0-4,1 0,0 4,5 528,6-0,8 Henkilötyövuosien

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Tanja Peltovuoma henkilöstöjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri tanja.peltovuoma@lshp.fi Millainen on hyvä henkilöstöraportti? tukee strategista johtamista toimii

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 21 807 73676 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -16,0 3,2-6,5 Henkilötyövuosien määrä vuoden 22,7 806,0 73132,0 Henkilötyövuosien

Lisätiedot

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut 2008-2012 Tarkastelujoukko: Virasto 621011 Varastokirjasto Vaihtuvuustiedot on tilapäisesti poistettu raportilta. 2008 2009 2010 2011 2012 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT

REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen

Lisätiedot

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 sivu 105. Kirkkovaltuuston 11.12.2013 toimeenpanopäätökset... 2 106. Kirkkoherranviraston toimistosihteerin

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö (AKY) Rakennerahastojen hallinnointiryhmä (RAHA)

Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö (AKY) Rakennerahastojen hallinnointiryhmä (RAHA) Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö (AKY) Rakennerahastojen hallinnointiryhmä (RAHA) Ohjelmakauden 2007-2013 hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus Välittävä toimielin: Kymenlaakson

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 2013

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 2013 KOKOUSKUTSU 1/2014 Kokousaika klo 9.00 Kokouspaikka Jyväskylä, KESLABin neuvottelutila Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 1 3 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 3 4 LIIKELAITOS

Lisätiedot