SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA
|
|
- Maria Alanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SOPIMUS AMMATILLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VUOSITYÖAJASTA 1 Soveltamisala Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä olevan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön. Pöytäkirjamerkintä: Rehtoreihin ei sovelleta työehtosopimuksen määräyksiä yksityisen opetusalan 1 luvun 1 :n a) kohdan perusteella. Ammatillisia aikuiskoulutuskeskuksia koskevan työehtosopimuksen määräyksiä voidaan soveltaa opettajaan, joka opettaa aikuisopiskelijoita ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin tai erikoisammattitutkintoihin johtavassa koulutuksessa, niihin valmistavassa koulutuksessa tai sellaisessa koulutuksessa, jonka tavoitteena ei ole tutkinnon tai sen osan suorittaminen (esim. ammatillista osaamista syventävässä tai täydentävässä koulutuksessa). Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimuksen soveltaminen edellyttää lisäksi, että edellä mainittuja tehtäviä on yli puolet opettajan työajasta. Pöytäkirjamerkintä: Aikuisopiskelijalla tarkoitetaan opiskelijaa, jota ei ole valittu yhteishaun kautta. Edellä mainittuun opetukseen rinnastetaan opettajan tekemänä myös ammatillisen koulutuksen yhteydessä toteutettava työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta. Liitteen osana sovelletaan opetushenkilöstön palkkausta ja työaikaa koskevan 6 luvun 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 11, 17 soveltuvin osin, 19, 20 ja Apulaisrehtorin työaika, vuosiloma ja palkka Apulaisrehtorin työaika ja vuosiloma määräytyvät opettajien palkkausta ja työaikaa koskevan 6 luvun 17 :n mukaisesti. Apulaisrehtorin työajasta voi olla opetusta tai ohjausta enintään 570 tuntia työvuodessa. Apulaisrehtorin palkka on vähintään tämän sopimuksen liitteenä olevan vähimmäispalkkataulukon suuruinen.
2 2 3 Opettajan työaika Kokoaikaisen opettajan vuosittainen työaika on 1500 tuntia siten, että vähintään 25 prosentin osalta opettaja saa itse määrätä työn tekemisen ajan ja paikan (vastuutyö). Oppilaitos määrittää 12 kuukauden ajanjakson, jonka ajalle työaika ja vapaajaksot sijoitetaan (työvuosi). Kyseisen tarkastelujakson tulee olla koko oppilaitoksen henkilöstön osalta sama. Vastuutyöhön osoitettavan työajan määrään vaikuttaa opettajan työtehtävien luonne. Työnantaja voi määrätä opettajalle vuosittaista työaikaa yli 1500 tuntia 1700 tuntiin saakka tuntia ylittävä vuosittainen työaika edellyttää sopimista opettajan kanssa. 4 Työsuunnitelma ja työajan seuranta 5 Opettajan palkka Työnantaja määrittelee työajan käytön työsuunnitelmassa, joka laaditaan ennen oppilaitoksen määrittämän, vuosittaisen tarkastelujakson alkamista. Työsuunnitelma laaditaan yhteistyössä opettajan kanssa. Työsuunnitelmassa määritellään tarkastelujaksolle sijoittuvat tehtävät, työajan jakautuminen sekä vapaajaksojen sijoittuminen. Työsuunnitelman toteutumista seurataan säännöllisesti. Työsuunnitelmaa tarkistetaan tarvittaessa virheellisen arvioinnin, tehtävien muutoksen tai muun perustellun syyn johdosta. Opettaja on velvollinen ilmoittamaan esimiehelleen hyvissä ajoin, jos hän havaitsee, että työsuunnitelmaa on tarpeen muuttaa. Työsuunnitelma tarkistetaan vastaamaan todellisen työajan käyttöä. Pöytäkirjamerkintä: Sopijaosapuolet valmistelevat yhteisen suosituksen työsuunnitelman laadinnassa huomioitavista pääkohdista. Kokoaikaisen (1500 tuntia) opettajan palkka on vähintään tämän sopimuksen liitteenä olevan vähimmäispalkkataulukon suuruinen tunnin välille sijoittuvan työtunnin palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla tunnin ylittävältä työtunnilta maksetaan edellä kuvattu tuntipalkka korotettuna 50 %:lla.
3 3 Kokemuslisät Kokemuslisävuodet 3 v 5 v 8 v 13 v 15 v 20 v Kokemuslisäprosentit 5 % 4 % 4 % 5 % 5 % 5 % 6 Työaikakorvaukset 7 Erityiskorvaukset Työnantajan sijoittaessa opettajan tehtäviä klo väliseen aikaan tai lauantaihin maksetaan työstä työaikakorvaus, joka on 25 % 5 2 kohdan mukaan lasketusta palkasta. Työaikakorvauksesta voidaan opettajan kanssa sopia toisin. Työnantajan sijoittaessa opettajan tehtäviä klo väliseen aikaan, sunnuntaihin tai arkipyhään maksetaan työstä työaikakorvaus, joka on 50 % 5 2 kohdan mukaan lasketusta palkasta. Työaikakorvauksesta voidaan opettajan kanssa sopia toisin. Samalta tunnilta ei makseta työaikalisää kuin yhdellä edellä mainituista perusteista. Erityisopettajalisä Erityisopettajan tutkinnon suorittaneelle erityisluokan opettajalle maksetaan erityisopettajalisä, joka on 19 % laskettuna opettajan peruspalkasta. Opinto-ohjaajan lisä Opinto-ohjaajana toimivalle opinto-ohjaajakoulutuksen saaneelle opettajalle maksetaan opinto-ohjaajan lisä, joka on 3 % laskettuna opettajan peruspalkasta. 8 Opettajan vapaajaksot Opettajalla on täyden työvuoden aikana 12 vapaajaksoviikkoa. Vapaajaksoista 6 8 viikkoa sijoitetaan ajalle Näistä vähintään neljä viikkoa on annettava yhdenjaksoisena. Opettajan kanssa voidaan sopia toisin vapaajaksojen sijoitusajankohdista ja jaksotuksesta.
4 4 Työnantajan on vahvistettava vapaajaksot alla olevan mallin mukaisesti: rytmissä toimiva oppilaitos vapaajaksot (vahvistaminen mennessä) vapaajaksot (vahvistaminen mennessä) vapaajaksot (vahvistaminen mennessä) rytmissä toimiva oppilaitos vapaajaksot (vahvistaminen mennessä) vapaajaksot (vahvistaminen mennessä) vapaajaksot (vahvistaminen 31.8.mennessä) 9 Lomaraha Opettajalle maksettavan lomarahan perusteena on lomarahan maksukuukautta edeltävän kuukauden kuukausipalkka 3 luvun 14 :n mukaisesti kerrottuna luvulla 0,8. 10 Määräaikaisen opettajan vapaajaksokorvaus Työvuotta lyhyemmäksi ajaksi palkatulle opettajalle maksetaan työsuhteen päättyessä vapaajaksokorvaus, jonka määrä on 26 % työsuhteen aikana työssäolon ajalta maksetusta palkasta vähennettynä työsuhteeseen sisältyneiden vapaajaksojen palkalla. Työssäoloajan palkka sisältää ainoastaan työnteosta maksetun palkan. Työssäoloajan palkaksi katsotaan myös sairaspoissaoloajalta maksettu työehtosopimuksen 4 luvun 1 :n 4 kohdan mukainen palkka ja työehtosopimuksen 4 luvun 3 :n 2 ja 3 kohdan mukainen palkka. Työssäoloajan palkkaa ei vähennetä tilapäisen hoitovapaan, pakottavasta perhesyystä johtuvan poissaolon tai karanteenin johdosta. 11 Poissaoloaikojen vaikutus vapaajaksoihin Jos opettaja on ollut työvuoden aikana palkattomalla vapaalla, hänen seuraavan vapaajaksonsa palkkaa vähennetään vapaan keston suhteessa. TSL 4 luvun 1 :ssä tarkoitettu poissaolo ei kuitenkaan vähennä palkkaa enintään 182 kalenteripäivän ajalta.
5 5 Vapaajaksojen palkkaa vähentävien päivien määrä saadaan laskemalla palkattomaan vapaaseen sisältyneiden oppilaitoksen työpäivien (ma-pe) lukumäärä. Palkan vähennys lasketaan kertomalla päiväpalkka työpäivien määrällä ja kertomalla se luvulla 0,24. Jos palkattomaan vapaaseen on sisältynyt työsuunnitelmassa sisältyneitä vapaajakson kalenteripäiviä (ma-su), ne vähennetään vapaajakson palkkaa vähentävistä päivistä. 12 Sairausvakuutuslain päiväraha Oikeus sairausvakuutuslain mukaisteen päivärahaan siirtyy työnantajalle sairauspoissaolon, äitiysvapaan ja isyysvapaan ajalta siltä osin kuin päivärahan määrä ei ylitä työntekijän samalta ajalta saamaa palkkaa. Päiväraha ei kuitenkaan siirry työnantajalle kesävapaan alusta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. 13 Osa-aikainen opettaja 14 Tuntiopettaja Opettajaa koskevia työsuhteen ehtoja noudatetaan sellaiseen osa-aikaiseen työntekijään, jonka työaika on vähintään 800 tuntia työvuoden aikana tai keskimäärin vähintään 20 tuntia viikossa, jolloin tehtävä katsotaan päätoimiseksi. Osa-aikaisen opettajan työaika ja palkka ovat samassa suhteessa alempia verrattuna kokoaikaisen opettajan työaikaan ja palkkaan. Opettaja katsotaan osa-aikaiseksi, jos hänellä on aikaan tai paikkaan sidottua työaikaa keskimäärin vähintään 16 tuntia viikossa. Alle 800 tuntia työvuodessa tai keskimäärin alle 20 tuntia viikossa työskentelevä työntekijä on tuntiopettaja. Tuntiopettajan työajasta sovittaessa on huomioitava valmistelun ja jälkitöiden tarve sekä muut opettajalle kuuluvat tehtävät vastaamaan todellisen työajan käyttöä. Jos opettajan tehtäviä on keskimäärin alle 800 tuntia työvuodessa tai keskimäärin alle 20 tuntia viikossa, tuntiopettajalle maksetaan tehdyltä tunnilta vähintään palkkahinnoittelun mukaisesti. Tuntipalkan
6 6 määrittelemisessä otetaan huomioon työn vaativuus ja vastuullisuus, tuntiopettajan taidot ja kokemus sekä koulutustaso ja kelpoisuus. Tuntiopettajan oikeus sairausajan palkkaan määräytyy työsopimuslain säännösten mukaan. Vähintään keskimäärin 14 tuntia viikossa opettajan tehtäviä tekevälle tuntiopettajalle maksetaan sairausajan palkka 4 luvun 1 :n ja äitiysvapaan palkka 4 luvun 3 :n mukaan. Tuntiopettajan oikeus lomakorvaukseen määräytyy vuosilomalain 12 :n mukaan. Jos tuntiopettaja osallistuu reservin kertausharjoitukseen, väestönsuojelukoulutukseen tai työnantajan määräyksestä täydennyskoulutukseen, maksetaan hänelle tältä ajalta työsuunnitelman mukainen palkka. 15 Sopimuksen seuranta ja arviointi 16 Käyttöönotto 17 Muut määräykset Sopimuksen seurantaa varten perustetaan seurantaryhmä, jonka tehtävänä on raportoida sopimuksen toteutumisesta sopijaosapuolille. Seurantaryhmässä arvioidaan erityisesti sopimuksen toimivuutta oppilaitosten muuttuneessa toimintaympäristössä ja opettajan uudessa työnkuvassa. Työnantaja voi ottaa tämän sopimuksen mukaisen vuosityöaikajärjestelmän käyttöön aikaisintaan Vuosityöaikajärjestelmä on otettava käyttöön viimeistään Jos opettaja määrätään työnantajan sijoittaman tehtävän kanssa samanaikaisesti huolehtimaan toisen opettajan luokasta, maksetaan hänelle korvaus, joka on 30 % 5 2 kohdan mukaan lasketusta palkasta. Luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna toimivan työstä vapautus viikossa on työsuunnitelmassa kaksinkertainen verrattuna opetushenkilöstön palkkausta ja työaikaa koskevan 6 luvun 20 ja 21 :n mukaiseen työstä vapautukseen.
7 7 18 Siirtymämääräykset Siirtymämääräykset koskevat opettajaa, joka on siirtymähetkellä työsuhteessa opetusvelvollisuustyöajasta ja kokonaistyöajasta vuosityöaikajärjestelmään siirtyvään oppilaitokseen. Opettajilla, jotka siirtyvät kauppaoppilaitosten liitteen 11 opetusvelvollisuustyöajasta vastuutyöajan vähimmäismäärä on: - opetusvelvollisuus % - opetusvelvollisuus % - opetusvelvollisuus % Siirtymähetken jälkeen alkavaan työsuhteeseen noudatetaan vähintään 25 %:n vastuutyön määrää vuosityöajasta. Opettajat, jotka kuuluvat sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten liitteen 12 tai metsä- ja puutalousoppilaitoksen liitteen 13 soveltamisalan piiriin, siirtyvät vapaajaksojärjestelmään siten, että ensimmäisenä työvuotena vapaajaksojen määrä on 10, toisena työvuotena 11 ja kolmantena työvuotena 12. Niihin opettajiin, jotka siirtyvät vuosityöaikaan eräiden ammatillisten oppilaitosten liiteestä 10 sovelletaan edelleen seuraavia kokemuslisää koskevia määräyksiä: Viidentoista (15) vuoden kokemuslisän osalta kokemuslisään oikeuttavasta palveluksesta vähintään kymmenen (10) vuotta on oltava palvelusta opettajan tai rehtorin tehtävissä. Kahdenkymmenen (20) vuoden kokemuslisän osalta kokemuslisään oikeuttavasta palveluksesta vähintään viistoista (15) vuotta on oltava palvelusta opettajna tai rehtorin tehtävästä. Mikäli opettajalle on maksettu ammatillisten oppilaitosten eräiden ammatillisten oppilaitosten ja kauppaoppilaitosten liitteen mukaisesti palkkiotoimisen apulaisrehtorin, osastonjohtajan, linjanjohtajan palkkio tai urakointityön palkkio maksetaan vastaavan suuruinen palkkio niin kauan kuin opettaja hoitaa em. tehtävää. Opettajien lomat tai keskeytysajat korvautuvat vapaajaksojärjestelmällä, kun oppilaitos siirtyy vuosityöaikajärjestelmään. Jos opettajalla on 3 luvun 15 :n mukaisia pitämättömiä säästövapaita, tulee vapaat sopia pidettäväksi ennen vuosityöaikajärjestelmään siirtymistä tai korvattavaksi kuten kuin 3 luvun 15 :n 6 kohdassa on määrätty.
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset Ammatillinen
Ammatillisten vuosityöaika
1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja
REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT
KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
Ammatillisten vuosityöaika
1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen, Eila Urpilainen OAJ 2 1 Taustaa 3 VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten vuosityöaika (Sivista)
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten vuosityöaika (Sivista) 3.4.2019 1 MIKSI TYÖAJAN MUUTOS? Ammatillinen reformilainsäädäntö (1.1.2018) Mm. oppilaitokselta edellytetään opetuksen tarjontaa läpi vuoden
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten (Sivista) vuosityöaika
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten (Sivista) vuosityöaika Petri Lindroos, Eila Urpilainen ja Minna Vakkuri, OAJ 1 MIKSI TYÖAJAN MUUTOS? Ammatillinen reformilainsäädäntö (1.1.2018) Mm. oppilaitokselta
1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa
URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia
Tämän liitteen sopimusmääräyksiä sovelletaan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön.
OSIO C liite 1 AMMATILLISEN OPPILAITOKSEN OPETUSHENKILÖSTÖ I Soveltaminen 1 Soveltamisala 4 mom. 5 mom. Tämän liitteen sopimusmääräyksiä sovelletaan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön. Tämän
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ Taustaa VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset
5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %
OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen
Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu
Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisia oppilaitoksia koskeva vuosityöaikakokeilu Sopimuksen tavoitteena on saada kokemuksia opettajiin paremmin soveltuvasta työajasta, työajan suunnittelusta,
Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista
Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Kilpailukykysopimus Pääsopijajärjestöillä ja maan hallituksella on yhteinen näkemys siitä, kuinka kilpailukykysopimus vaikuttaa valtion ja kuntien talouteen. Kaikki
1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:
OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen
OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset
OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen
1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
Piekkala (10)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta
Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.
ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa
Ulvila. Markku Perttunen OAJ OAJ 2
23.4.2018 1 Ulvila Markku Perttunen 23.4.2018 2 KVTES 2018-2019 palkankorotukset 1.5.2018 yleiskorotus 26 tai vähintään1,25 % 1.4 2019 yleiskorotus 1,0 % 1.1.2019 paikallinen järjestelyerä 1,2 % Tammikuun
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä
Miksi vuosityöaikaan siirrytään?
Miksi vuosityöaikaan siirrytään? Ammatillisen reformin myötä oppituntien käsite poistui lainsäädännöstä, ja näin ollen oppitunti palkanmaksun perusteena ei enää ollut toimiva. Opettajan työhön on tullut
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA Helsinki
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA 19.3.2018 Helsinki Ohjelman sisältö: OVTES osio C liite 1 Opettajan työaika ja palkka Opinto-ohjaajan työaika ja palkka Epämukavan työajan lisät Opettajan ja opinto-ohjaajan
JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan
Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan.
2 LUKU VUOSILOMAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Määritelmät Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan. Niihin henkilöihin, joihin sovelletaan opetus- ja tutkimushenkilöstön
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
VUOSILOMAOHJE Ohje
Ohje 7.5.2018 (1/9) VUOSILOMAOHJE 2018 Ohjetta on päivitetty 1.3.2018 voimaan tulleiden työehtosopimusmuutosten osalta siten, että vuosiloman siirtämistä koskevaa osiota (kohta 4) on muutettu omavastuuajan
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset.
1 (6) KVTES 2012 2013: keskeiset materiaaliset muutokset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. Palkkausluku (luku II) Palkkausluvun sisältöä
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) OPETUSHENKILÖSTÖ JA VUOSILOMA Opetushenkilöstö jakautuu useampaan ryhmään sen mukaan minkälainen työaikajärjestelmä ryhmälle on sovittu. Seuraavassa käsitellään
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
Vuosilomalain muutokset
Vuosilomalain muutokset Vuosilomalakia on muutettu ja muutosten taustalla on EU-tuomioistuimen ratkaisujen täytäntöönpano Suomessa. Lain muutos koskee seuraavaa kahta asiaa: 1. kuukausipalkkaisen lomapalkan
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi
1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon
1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT
1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi
REHTORI, APULAISREHTORI, AIKUISKOULUTUSJOHTAJA. 1 Rehtorin, apulaisrehtorin ja aikuiskoulutusjohtajan palkka ja opetustuntimäärä
METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS REHTORI, APULAISREHTORI, AIKUISKOULUTUSJOHTAJA 1 Rehtorin, apulaisrehtorin ja aikuiskoulutusjohtajan palkka ja opetustuntimäärä (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston
JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso
Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta
Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta.
30.9.2016 1 OHJEET VUOSITYÖAJAN PIDENTÄMISEKSI Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. Vuosityöajan
2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus
OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2
1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien)
VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPPILAITOKSET KANSANOPISTOT REHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut
OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien
JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014. AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet
JÄSENKIRJE 3/2014 22.3.2014 AVAINTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen vuosilomaluvun eräitä määräyksiä on muutettu. Muutokset pohjautuvat
OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus)
LIITE 5.1 OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus) 1 OSA-AIKATYÖNTEKIJÄ Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, johon sovelletaan merityöaikalakia (296/76) ja jonka säännöllinen
Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti:
Vuosivapaajärjestelmä Vuosivapaan ansainta 2. Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen jälkeen,
1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)
OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen
KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje
TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset Ammatillinen
Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie
Kilpailukykysopimus Lindroos Alaja - Talvitie 1 Hallituksen aiempi esitys määräaikaisiksi pakkolaeiksi ü Arkipyhät palkattomiksi ü Palkallisten sairauspäivien palkkataso ja määrä ü Pitkien vuosilomien
KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite
OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu
Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu.
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE T6/2004 Laine 1.12.2004 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n opetustoimen jäsenyhteisöille TYÖEHTOSOPIMUS PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta sopimuskauden loppuun asti (Liitteen 8 kokeilumääräyksen mukaista työaikaa voidaan soveltaa
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA Keuda Tuula Vaskelainen, työmarkkina-asiamies, KT
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA 18.5.2018 Keuda Tuula Vaskelainen, työmarkkina-asiamies, KT Ohjelman sisältö: OVTES osio C liite 1 Opettajan työaika ja palkka Opinto-ohjaajan työaika ja palkka
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
Piekkala 25.6.2001 1 (2)
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2001 Piekkala 25.6.2001 1 (2) Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille ÄITIYSLOMA-AJAN LUKEMINEN KOKEMUSLISÄAJAKSI Palkansaajajärjestöt
Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan
4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.
109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 9/2001 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 21.11.2001 1(5) Merja Salonen LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA Helsinki
AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN VUOSITYÖAIKA 15.3.2018 Helsinki Ohjelman sisältö: OVTES osio C liite 1 Opettajan työaika ja palkka Opinto-ohjaajan työaika ja palkka Työaikasuunnitelma ja työajan seuranta Epämukavan
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ Taustaa VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen
Ammatillisten vuosityöaika
Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 1 Taustaa VUOSITYÖAIKA Vanha lainsäädäntö Nuorisoasteen koulutus -> Nuorisoasteen sopimukset Aikuiskoulutus -> Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimukset
Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.
Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/3/2011 9.3.2011 1(6) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.
JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa
PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n työehtosopimus
PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n työehtosopimus jäsenkirje 2/2012 27.6.2012 Sisältö Ajankohtaista edunvalvonnasta Syksyn luottamusmiesvaalit Tehyn aukioloajat kesällä AJANKOHTAISTA EDUNVALVONNASTA Vuosilomat
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Sopimuksen sisältö Tällä paikallisella sopimuksella Järvenpään kaupunki
JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström
Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Kunta-alan KVTES neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.5.2016 Håkan Ekström Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 Allekirjoituspöytäkirjan
3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa.
PALKKASOPIMUS 1 Palkat 1. Työehtosopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan palkkaa vähintään alan palkkaryhmittelyn, palkkasopimuksen ja siirtymäsäännösten mukaisesti. 2. Mikäli työntekijä
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan
KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013
PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) OVTES osio A 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma 1 mom. Jos opetushenkilöstöön kuuluvalla viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus vuosilomaan, tästä on sopimusmääräys
Kieku-käyttäjäpäivä. Kilpailukykysopimus Kieku-ratkaisun näkökulmasta Markku Kivioja, Valtiokonttori
Kieku-käyttäjäpäivä Kilpailukykysopimus Kieku-ratkaisun näkökulmasta, Valtiokonttori Kilpailukykysopimuksen pääkohdat: Työajan pidennys (1/2) Neuvottelutulos 31.5.2016 valtion virka- ja työehtosopimuksista
Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen
Henkilöstöpalvelut 14.11.2016 Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan 1.2.2017 alkaen Asian käsittely Yhteistyötoimikunta 1.12.2016 Hallintolautakunta 13.12.2016
KIERTOKIRJE 12/ sivu 1
17.11.2016 sivu 1 1. Loppu- ja alkuvuoden työaikajärjestelyt ja palkanmaksu 2. Huoltokorjaamoiden palvelusvuosilisä 3. Vuosilomien antaminen arkipyhäviikolla 1. LOPPU- JA ALKUVUODEN TYÖAIKAJÄRJESTELYT
Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka