Suomen geologinen kartta

Transkriptio

1 Suomen geologinen kartta 1 : Kallioperakartan selitykset 2132 Valkeakoski Valkeakosken kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Valkeakoski map-sheet area Kirj oittainut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1976

2 Suomen geologinen kartta 1 : Kallioperakartan selitykset 2132 Valkeakoski Valkeakosken kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Valkeakoski map-sheet area Kirjoittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1976

3 Matisto, A Valkeakosken kartta-alueen kalliopera. Summai V. Precambrian rocks of the Valkeakoski map-sheet area. Snomen geologinen kartta 1 : , Kallioperdkartan selitykset, 2132 Va.lkeakoski. 34 pages, 17 figures and one appendix. The Precambrian bedrock of this map-sheet area, located in Southwest Finland, is part of the Svecokarelian orogenic belt. It is largely occupied by sedimentogeneous mica and veined gneisses metamorphosed during orogenic movements. These rocks with their wealth of black schist intercalations and calcareous concretions but sparse mctavolcanics represent miogeosynclinal sedimentation. The schists at the southern margin with abundant metavolcanics and metasediments exhibiting well-preserved primary structures belong for their part to the eugcosynclinal formations. The plutonic rocks are younger than the schists and constitute a series ranging from peridotites to granites, which, owing to the gradual passing of one rock type into another, is suggestive of magmatic differentiations. Granodiorites predominate and exceptionally some of them show evidence of derivation from schists. The text is in Finnish with figure captions and a summary in English. Arvo lllatisto, Geological Survey of Finland, Espoo 15, Finland. ISBN X

4 SISALLYS --- CONTENTS Tu tkimu s v ailieet 5 K allio peran yleispiirte ct 6 Pin t akivilajit 6 K errost un eet kivilajit 7 Fylliitit j a kiilleliu skeet 7 Grauvakkaliuskeet 9 M ust aliu s keet 9 Kiille- j a s u onign eissit 14) V ulkaaniset kivilajit 1 3 E mak siset vulk a niitit 1 4 M antelikivet 1 5 Vulkaaniset breksiat 15 Happamet ja intermediaariset metavulkaniitit 16 S vvakivilajit 1 7 Emaksiset svvakivilajit 17 Peridotiitit 17 Gab rot ja dioriitit 1 ;3 Happamet s v vakivilajit 20 Tro n dhje miitti 20 Kvartsi- ja granodioriitit 20 Porfyyrigranodioriitit 21 G r aniitit 2 2 G r aniittiapliitit 23 H army a graniitti 2 4 M et adiabaasit 24 Stratigrafiaa ja kronologiaa 27 Te kt oniik k a 27 Taloudellisia aih eit a 29 Summary : Precambrian rocks of the Valkeakoski map-sheet area 30 Introduction 3() S chists 30 Plutonic rocks 31 Dykes 31 Stratigraphy and tectonics 31 Ore mineralization 32 Kirjallisuutta - References 33

5 TUTKIMUSVAIHEET Valkeakosken kallioperakartta kasittaa Suomen kantakartaston lehden 2132 alueen. Tama alue on kokonaisuudessaan ollut jo aikaisempien geologisten kartoitusten kohteena. Sen etelaisen reunaman peittavat 1 : kaavaisen geologisen kartan Tammelan lehden (Sederholm 1892) NE- ja Hameenlinnan lehden (Tigerstedt 1890) NW-kulmaukset. Laajat WNW- ja ENE-osat alueesta peittaa kulmaus 1 : kaavaisista Tampereen (Sederholm 1903, 1913) ja Mikkelin (Frosterus 1900, 1903) vuorilajikartoista ja naita matalamman SW-osan Turun kivilajikartan (Halme 1958, 1960) koilliskulmaus. Osittain myos taman karttalehtialueen kallioperaa kasittelevat jo varhaiset Gyllingin (1878, 1881), Wiikin (1872) ja Sederholmin (1891) tutkimukset, lisanaan joukko vahaisempia, lahinna yksittaisia mineraaliloytoja koskevia mainintoja (Laitakari 1967 lisaviitteineen). Uudempaa satoa edustavat Simosen (1948) Aulangon aluetta kasitteleva vaitoskirja, Heiskasen (1951) seka. Sakselan ja Heiskasen (1952) Valkeakosken kultaesiintymaa ja Juurisen (1956) Leteensuon stauroliittia koskevat tutkimukset. Maastotyot 1 : kaavaista Valkeakosken lehden kallioperakarttaa varten tehtiin kesakausina Tahan tyovaiheeseen osallistuivat kirjoittajan lisaksi Erkki Halme ( ), Aimo Hiltunen (1965), Matti Lehtonen (1966) ja Kari Vuorio ( ). Taman lisaksi kirjoittaja on suorittanut alueella myohemmin moniaita tarkistustutkimuksia. Tata selitvsta varten tarvittavat mikroskooppiset tutkimukset on paaosiltaan tehnyt Matti Lehtonen. Erkki Halme on ottanut kaikki oheiset valokuvat. Kallioperakartan puhtaaksipiirtamisen eri vaiheista ovat huolehtineet rouvat Elsa Jarvimaki, Lea Pipinen ja Lea Torssonen. Kaikille taman karttalehtityon tekovaiheisiin osallistuneille ja niissa eri tavoin avustaneille kirjoittaja esittaa parhaat kiitoksensa.

6 KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET Valkeakosken karttalehtialueen kalliopera kuuluu kokonaisuudessaan svekokarelidiseen vuorijonovyohykkeeseen (Simonen 1971). Sen yleisimpia kivilajeja ovat rapautumisaineksesta koostuneet liuskeet ja gneissit. Niita tavataan alueen eri puolilla, mutta eniten luoteesta kaakkoon poikki Vanajanselan ulottuvassa vyohykkeessa. Ne koostuvat paaosiltaan suoni- ja kiillegneisseista, joissa on ohuita mustaliuske- ja tuffiittivalikerroksia seka paikoitellen vahaisia, lounaiskulmauksessa laajempiakin primaariset rakennepiirteensa sailyttaneita muunnoksia. Etelareunalla nama sedimentit saavat seurakseen joukon emaksisista happamiin ulottuvia vulkaniitteja, jotka muualla ovat varsin harvinaisia. Maininnan jo tassa ansaitsee Mallasveden Aimdldnniemen vahainen, loppuunlouhittu kalkkikivikerrostuma. Liuskeita nuorempia syvakivilajeja on n. 1/3 pinta-alasta. Ne ovat paaosiltaan granodioriitteja kvartsidioriittisine ja porfyyrisine muunnoksineen. Emaksisia syvakivilajeja on niukahkosti ja pienina muodostumina muualla, mutta hieman laajempina intruusioina lahinna alueen keskustassa ja siita kaakkoon ulottuvalla alueella. Koostumukseltaan ne ovat hornblendiitteja, gabroj a j a dioriittej a, j otka monesti esiintyvat differentiaatteina samoissa intruusioissa. Sarjaan liittyy Hauhonselan W-rannan erillinen trondhjemiittiosue. Nuorempia syvakivia edustavat graniitit, jotka edella mainittuja hieman runsaampina antavat eloisan lisansa karttakuvaan. Muutamien metrien paksuiset metadiabaasijuonet leikkaavat seka gneisseja etta granodioriitteja. Vanajanselan keskustan saarilla on lisaksi jopa 200 m :n leveydelta ofiittisrakenteista metabasalttia, jossa on paikoin selkeita tyynylaavarakenteita. PINTAKIVILAJIT Valkeakosken karttalehden alueella ovat pintasyntyiset, kivilajit syvakivilajeja yleisempia. Paaosan niista muodostavat alkuaan rapautumisaineksesta koostuneet liuskeet ja gneissit, vahaisena lisanaan alueen etelaosan metavulkaniitit

7 Gneisseissa on siella taalla vahaisia, alueen lounaiskulmauksessa laajaalaisempiakin osueita primaariset rakennepiirteensa sailyttaneita fylliitteja ja kiilleliuskeita. Harvinaisia eivat liioin ole gneissien pienet tuffiitti- ja mustaliuskevalikerrokset. Varsinaisista gneisseista suurin osa on suonigneisseja. Naiden suoniaines on graniittiapliittia tai -pegmatiittia, paikoin kontaktien tuntumassa myos granodioriittia. Gneissialkuperaa ovat myos alueen koilliskulmauksen monet lahes taysin granodioriittiutuneet muunnokset. Alueen maaraltaan vahaisiin vulkanogenisiin kivilajeihin kuuluu seka tasarakeisia etta porfyyrisia, koostumukseltaan emaksisista happamiin ulottuvia muunnoksia monine vulkaniiteille ominaisine rakennepiirteineen. 7 Fylliitit ja kiilleliuskeet Kerrostuneet kivilajit Rapautumisaineksesta koostuneita ja primaariset rakennepiirteensa hyvin sailyttaneita liuskeita tavataan koilliskulmausta lukuunottamatta vahaisina valikerroksina kiille- ja suonigneisseissa seka laaja-alaisempina yhtenaisina osueina alueen etela- ja luounaisosassa Hattulassa ja Kalvolassa. Taalla on louhittu laattakiviksi sellaisia liuskemuunnoksia, joissa kerrospaksuus on sopiva ja kerrallisuuteen perustuva lohkeavuus hyva. Taalla on pohjansuunta myos joskus tunnistettavissa, mutta kuitenkin nun harvoin, ettei se anna mahdollisuutta poimuuntumisen rekonstruointiin (kuva 1). Kuva 1. Kerrallista rakennetta is deformoituneita aallonmerkkei,a kiilleliuskeessa. Numerolaatta 12 cm. Kuurilan louhos, Kalvola. Fig. 1. Graded bedding and deformed ripple marks in mica schist. Tag 12 cm. The Kuurila quarry, Kalvola.

8 8 Raekoko vaihtelee pintaosien 0,1 mm :sta pohjaosien 0,5 mm :iin, suureten naista vaiheittain siirryttaessa uudestikiteytyneisiin tai grauvakkaliuskemaisiin muunnoksiin. Mineraaliaineksen muodostavat kvartsi, plagioklaasi (Anlo-25) j a biotiitti lisanaan kalimaasalpaa j a aksessorista apatiittia, opaakkia j a zirkonia. Mikrorakenne on granoblastista ja asu levymaisen biotiitin ansiosta selvasti suunnittunutta. Muutamissa liuskeissa on paikoin runsaastikin A1 203rikkaita porfyroblasteja. Kuulussa Leteensuon liuskeessa (kuva 2) Kuva 2. Stauroliitti-, andalusiitti- ja granaattiporfyroblasteja kiilleliuskeessa. Fig. 2. Staurolite, andalusite and garnet porphyroblasts in mica schist. Leteensuo, Hattula. on runsaasti kookkaita pyoreahkoja kordieriitteja, naita pienempia omamuotoisuutta tavoittelevia andalusiitteja, harvahkosti pienia granaatteja ja satunnaisesti stauroliittikaksoiskiteita (Juurinen 1956). Aimajarven pain pohjoispuolella Kuurilan liuskelouhoksessa kivi puolestaan on tunnettua jopa 60 cm :n mittaisista, paaosin kiilteeksi muuttuneista andalusiittipseudomorfooseistaan (kuva 3). Naiden lisaksi siella on tavattu joitakin stauroliittikiteita ja sekundaarista ortoklaasia (Matisto 1963). Molemmissa muunnoksissa porfyroblastit ovat sijoittuneet kerrosten savesrikkaimpiin, pienirakeisiin ylaosiin. Sellaisissakin kohdin, joissa metamorfoosi on havittanyt raekokoerot ja kerrosrakenteet, porfyroblastijonot osoittavat alkuperaisen kerrospaksuuden.

9 9 Kuva 3. Andalusiittipseudomorfooseja kiilleliuskeessa. Mittakaavana kyna. Kuurilan louhos, Kalvola. Fig. 3. Andalusite pseudomorphs in mica schist. Pencil as a scale. The Kuurila quarry, Kalvola. Grauvakkaliuskeet Osittain naiden liuskeiden, osittain kiille- ja suonigneissien tuntumassa on Saaksmaen Saarioispuolella ja Vanajanselan NE-puolella Retulassa muutaman palj astuman indikoimia vahaisia grauvakkaliuskekerroksia. Gneissien tapaan niissa voi olla graniittisia suonia, ohuita mustaliuskevalikerroksia ja konkreetioita. Niiden aines on paljolti uudestikiteytynytta, niin etta alkuperaiset kerrokset ovat paikoin tunnistettavissa enaa karkeimmista, viela osittain klastisista, keskimaarin 0,5 cm :n lapimittaisista kvartsi- ja maasalparakeistaan. Mustaliuskeet Alueen liuskeissa ja gneisseissa on siella taalla mustaliuskevalikerroksia. Joissakin riittavasti paljastuneissa kohteissa on niiden paksuuksien todettu vaihtelevan muutamista desimetreista kymmeniin metreihin. Niiden paaaineksen muodostavat biotiitti, kvartsi ja plagioklaasi seka tunnusomaiset, maariltaan vaihtelevat grafiitti ja rautakiisut. Jalkimmaisista ei tosin kallioiden pintaosissa ole monestikaan jaljella muuta kuin ruostetta. Hauholla Ison Roineveden, Hauhontakan ja Etelaisen alueiden monissa myloniittiutuneissa vyohykkeissa on lisaksi megaskooppisestikin tunnistettavissa ilmeisesti se-

10 1 0 Kuva 4. Sekundaarista muskoviittia myloniittiutuneessa mustaliuskeessa. 14x, Nic. //. Fig. 4. Secondary muscovite in mylonitic black schist. 14.x, Nic //. Hauho. kundaarista muskoviittia (Kalm ja Herkepaeus 1756 ; kuva 4). Mustaliuskeet ovat yleensa ymparoivaa isantakiveaan pienirakeisempia (0,1-0,3 mm) j a niiden sailyneimmissa kohdissa on nahtavissa ohutlustoista, jopa vain 1 mm :n kertaluokkaa olevaa kerrallisuutta. Kiille- ja suonigneissit Kiille- ja suonigneissit muodostavat karttalehtialueen laaja-alaisimman kivilajikokonaisuuden. Edella jo kuvatut muut rapautumisaineksista koostuneet, vahemman muuttuneet liuskeet liittyvat naihin joko laajempina osueina, kuten alueen lounais- ja etelaosassa tai suppeampina valikerrostumina tai -kerroksina, kuten yleisesti alueen muissa osissa. Kiille- j a suonigneisseilla on koko j oukko yhteisia perusominaisuuksia. Niille antavat leimansa aineksen uudestikiteytyneisyys, selva liuskeisuus ja rakenteen granoblastisuus. Paaaineksina on maaraltaan vaihdellen kvartsia, biotiittia ja plagioklaasia (Anlo-3o). Paikoin tavataan myos kalimaasalpaa, joka paaosiltaan lienee sekundaarista. Lisank ovat liuskeille tavanomaiset aksessorit. Tasty perusmuunnoksesta, kiillegneissista, eroavat suonigneissit granitoidisten suoniensa vuoksi. Nama koostuvat yleisimmin graniittiapliitista tai -pegmatiitista, mutta erain paikoin kontaktivyohykkeilla tavataan myos granodioriittisia suonia. Yleensa suonet ovat ohuita ja kerrosmyotaisia, mutta

11 1 1 Kuva 5. Leikkaava graniittijuoni konformeine, ptygmaattisesti poimuttuneine apofyyseineen suonigneisissa. Numerolaatta 12 cm. Fig. 5. A crosscutting granite vein with conformable, ptygmatically folded apophyses in veined gneiss. Tag 12 cm. Viidennumero, Saaksmaki. varsinkin pienoispoimujen paineminimeihin on saattanut kertya runsaamminkin graniittista ainesta. Leikkaavatkaan graniittijuonet eivat ole harvinaisia ja eraista niista nahdaan lahtevan gneissiin kerroksia myotailevia apofyyseja (kuva 5). Esiintymistapansa perusteella voidaan graniittiset suonet aaritapauksissa luokitella selvasti veniittisiin j a arteriittisiin. Granodioriittiset suonet sensijaan ovat aina peraisin laheisista intruusioista. Suonet myotailevat gneissien usein pienoispoimuisia suuntia j a ptygmaattiset rakenteet ovat niissa yleisia. Kuten vastaavat liuskeet lahiymparistossa esim. Tampereen ja Kangasalan karttalehtien alueilla (Matisto 1976 a, 1976 b), kuuluvat namakin miogeosynkliinivaiheen hitaan evolution aikaisiin tuotteisiin. Niissa on saviaines paassyt osittain rikastumaan, niin etta on syntynyt jo edella kuvattuja A pitoisia porfyroblasteja sisaltavia liuskeita. Aikaa on riittanyt myos kalkin saostumiseen. Siita on paaosa naissa liuskeissa ja gneisseissa epi- tai syngeneettisina konkreetioina (Lehtonen 1968 ; kuva 6) ja vahaisena, aikoinaan louhittuna linssina Mallasveteen pistavassa Aimalanniemessa karttalehtialueen pohjoisreunamassa (Laitakari 1967 lisaviitteineen). Talle kivilajialueelle on, etelareunamaa lukuunottamatta, silmiinpistavaa vulkaanisten kivilajien vahyys. Muutaman pienen linssin lisaksi on siella taalla

12 1 2 Kuva 6. Kalkkikonkreetio suonigneississa. Numerolaatta 12 cm. Fig. 6. A calcareous conretion in veined gneiss. Tag 12 cm. Viidennumero, Saaksmaki. kuitenkin ohuita tuffiittivalikerroksia, jotka i santakivia.a n vastustuskykyisempina ja hauraampina ovat poimuuntumisvaiheessa sarkyneet breksiamaisiksi murskaleiksi (kuva 7). Kuva 7. Kappaleiksi murtunut tuffiittivalikerros poimuttuneessa suonigneississa. Fig. 7. Broken tuffitic intercalation in folded veined gneiss. Tarttila, Saaksmaki.

13 1 3 Monin paikoin on lisaksi tavattu breksiamaisia peridotiitti -ja gabromurskaleita. Joissakin pienialaisissa paljastumissa niiden on todettu vaihtelevan lapimitaltaan muutamista desimetreista jopa 10 metriin. Kuten syvakivien yhteydessa erikseen mainitaan, nama lienevat peraisin pienista, poimutusvaiheessa kappaleiksi murtuneista intruusioista. Vulkaaniset kivilajit Muutamia vahaisia poikkeuksia lukuunottamatta sijaitsevat synnyltaan vulkaaniset kivilajit karttalehtialueen etelaosassa. Koostumukseltaan ne ovat useimmiten emaksisia, mutta niihin kuuluu myos intermediaarisia ja happamia muunnoksia. Ensinmainitut ovat uraliitti- ja plagioklaasiporfyriitteja tai amfiboliitteja ja niissa on tavattu manteli-, breksia- ja tyynylaavarakenteita. Myos intermediaarisissa vulkaniiteissa on paikoitellen uraliittia ja/ tai plagioklaasia perusmassan raekokoa mittavampina porfyroblasteina. Lisaksi on kaikissa, myos happamissa muunnoksissa agglomeraatteja. Painvastoin kuin muitten, viimemainittujen heitteleet ovat usein isantakiveaan sarvivalkerikkaampia ja variltaan tummempia (kuva 8). Kuva 8. Agglomeraattia, jossa heitteleet ovat metabasalttia ja perusmassa meta-andesiittia. Tunturivuoren S-puolelta, Saaksmaki. Fig. 8. Agglomerate in which the ejecta are metabasalt and matrix meta-andesite. South of Tunturivuori. Saaksmaki.

14 14 Vulkaniittimuunnokset eivat juuri esiinny yhtenaisina, erillisina muodostumina, vaan tiiviisti toistensa yhteydessa vahittaisina, joskus jyrkkinakin vaihettumina tai keskenaan vuorottelevina kerroksina. Emaksisia vulkaniittimuunnoksia on alueella, tosin niukanlaisesti, myos kerrosjuonina, runsaimmin kuitenkin valikerroksina rapautumisaineksista koostuneissa kiille- ja suonigneisseissa. Talloin ne, plastista isantakiveaan vastustuskykyisempina, ovat liikunnoissa sarkyneet breksiamaisiksi murskaleiksi, kuten kiille- ja suonigneissien yhteydessa jo on mainittu. Emaksiset vulkaniitit Uraliittiporfyriitti sisaltaa tyypillisimmillaan % n. 3 mm :n lapimittaisia uraliittihajarakeita pienirakeisessa, 0,05-0,50 mm :n perusmassassa. Tasty on paaosa tai ainakin puolet sarvivalketta, loppu plagioklaasia, An Vahaisia aksessoreja ovat opaakki, titaniitti, joskus myos kvartsi ja yleisia muuttumistuloksia serisiitti, kloriitti j a biotiitti. Plagioklaasiporfyriitti sisaltaa hajarakeita keskimaarin 30 % :iin asti. Ne ovat ofiittisesti asettuneita liistakkeita, joiden koko vaihtelee 1,0 x 1,5-2,0 X 6,0 mm :iin ja An-pitoisuus % :iin. Perusmassa aksessoreineen ja muuttumistuloksineen on kuin uraliittiporfyriitissa, mutta se sisaltaa kuitenkin enemman plagioklaasia ja kvartsia. Kuva 9. Gedriitti- ja plagioklaasisaloja amfiboliitissa. 14x, Nic. //. Fig. 9. Gedrite and plagioclase laths in amphibolite. 14x, Nic. //. Ojajarvi, Kalvola.

15 Molemmat porfyriittimuunnokset vaihettuvat usein toisikseen joko jyrkasti tai vahittain. TallOin voi valimuodoissa olla ha]arakeina seka uraliittia etta plagioklaasia. Amfiboliitit ovat taalla tavallisimmin porfyriittien vaihettumismuotoja ja vastaavat koostumukseltaan lahinna naiden hajarakeetonta perusmassaa. Paamineraaleina ovat pal]oussuhteiltaan vaihtelevat sarvivalke ja plagioklaasi, An Happamemmissa, plagioklaasia enemman sisaltavissa muunnoksissa voi olla lisana tuntuvastikin kvartsia. Aksessorit ja muuttumistulokset ovat samoja kuin porfyriiteilla. Paikoin naihin amfiboliitteihin liittyy gedriittipitoisia muunnoksia (kuva 9). Amfiboliittien mikrorakenne on blastohypidiomorfinen tai granoblastinen. Yleensa ne ovat enemman metamorfoituneet kuin porfyriitit ja myos naita selvemmin suunnittuneet tai liuskettuneet. Yleista niissa on myos joko raekokoon tai mineraaliainekseen perustuva kerrosrakenne. 1 5 Mantelikivet Karttalehtialueen lounaiskulmauksessa yli Aimajarven ulottuvassa emaksisessa vulkaniittijaksossa on Taljalan ja Ojajarven valilla seka Aimajarven E-puolella Hepolan-Ilolan tuntumassa osin tasarakeista, osin porfyyrista amfiboliittia, jossa on helposti tunnistettavaa mantelirakennetta. Kiven perusmassa on lahes kokonaisuudessaan pienirakeista (0,05 mm) tummanvihreata sarvivalketta, aksessoreina plagioklaasia, epidootia, titaniittia ja karbonaattia. Paikoin kivessa nahdaan lisaksi ofiittisesti asettuneita plagioklaasisaloja, joskus uraliittihajarakeita ja muutamissa harvoisssa kohteissa kiiltavanmustia gedriittisaloja. Luonteenomaisia talle kivelle ovat 1-3 mm :n lapimittaiset taytteiset mantelit. Suurimmat naista koostuvat yksinomaan epidootista, mutta pienempien keskustassa on lisaksi usein kalsiittia ja paikoitellen granaattia. Vulkaaniset breksiat Monin paikoin vulkaniittien yhteydessa tai pienina erillisina linsseina on metabasalttista tai -andesiittista autobreksiaa, jota luonnehtivat kulmikkaat tai heikosti pyoristyneet murskaleet (kuva 10). Rakenne lienee syntynyt effusiivisen laavavirran jahmettyneen pintaosan murtuessa kappaleiksi ja sekoittuessa viela virtaavaan kivisulaan.

16 1 6 Kuva 10. Metabasalttista autobreksiaa, jossa konformi ja leikkaava graniittijuoni. Numerolaatta 12 cm. Kanajarvelta N, Torvoila, Hauho. Fig. 10. Metabasaltic autobreccia with a conformable and a cutting granite vein. Tag 12 cm. North of Kanajarvi, Torvoila, Hauho. Happamet ja intermediaariset metavulkaniitit Karttalehtialueen etelareunan emaksisten liuskeiden yhteydessa on Lehijarven lansipuolella ja Vanajaveden etelaisen lahdekkeen molemmin puolin Heinussa ja Lepaalla muutamia pienehkoja happamien ja intermediaaristen metavulkaniittien jaksoja. Niiden kivilajit ovat seka koostumukseltaan etta rakenteeltaan vaihtelevia. Monilla niista on yhtalaisyyksia Hameenlinnan karttalehtialueen (Simonen 1949 a, 1949 b) pohjoisen reunaman vastaaviin kivilajeihin osan ollessa niiden valitonta jatketta. Happamet muunnokset ovat punertavia tai sinertavan harmaita, vleptiittimaisia». Ne ovat massamaisia tai vain heikosti suunnittuneita ja niiden mikrorakenne on granoblastinen. Paamineraaleina on plagioklaasia ja kvartsia, aksessorina vahan biotiittia. Kun plagioklaasin koostumus pysyttelee albiitin ja oligoklaasin rajamailla, lahentelee kiven kokonaiskoostumus lipariittia.

17 1 7 Happamet vulkaniitit vaihettuvat intermediaarisiksi asteettain tai kerroksittain, niin etta viimemainittu muunnos tulee vallitsevaksi. Samalla kivi saa tummemman harmaan varisavyn. Vallitsevan mineraalin, plagioklaasin anortiittipitoisuus kohoaa 30 % :iin. Edelleenkin runsaan kvartsin ohella on vaihtelevia maaria biotiittia ja sarvivalketta ja kokonaiskoostumus on dasiittinen. Tamakin muunnos on pienirakeista, massamaista tai vain heikosti suunnittunutta ja mikrorakenteeltaan granoblastista. Seka happamalle etta intermediaariselle vulkaniittimuunnokselle on ominaista, etta plagioklaasi, viimemainitussa myos sarvivalke, saattavat paikoin esiintya porfyyrisina, muuta ainesta huomattavasti kookkaampina rakeina. Tallaisessa sarvivalkehajarakeita sisaltavassa muunnoksessa on Rastinselan itapuolella (x = 6770,35 y = 512,35) tavattu hieman arseenikiisua. Niinikaan on siella taalla selvaa agglomeraattirakennetta. Heitteleiden koko vaihtelee 1-5 cm :iin. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ne ovat isantakivea emaksisempia ja lahinna sarvivalkepitoisuutensa takia variltaan tats tummempia. SYVAKIVILAJIT Peridotiitit Emaksiset syvakivilajit Alueen mittavimmat peridotiittimuodostumat sijaitsevat Vanajaveden tuntumassa Tyrvannossa ja Saaksmaen Saarioispuolella intruusioina liuskeissa. Kooltaan vahaisempia on siella taalla karttalehtialueen pohjoisella puoliskolla joko sulkeumina granodioriitissa tai taman ja kiillegneissin kontakteissa. Monet viimemainituista ovat graniittisen aineksen breksioimia (kuva 11). Nama alueen ultraemaksiset kivilajit ovat itse asiassa hornblendiitteja, sills oliviinipitoisia muunnoksia ei niiden yhteydessa ole tavattu. Lahes kaikissa, varsinkin kookkaimmissa hornblendiitti-intruusioissa on happamempia differentiaatteja, gabroja ja dioriitteja, jotka vahittaisin vaihetturnin liittyvat isantakiveen. Myos hornblendiitin koostumuksessa on vaihteluja. Sen paamineraalina on aina amfiboli, joko yksin tai plagioklaasin kanssa, jonka maara vaihtelee aksessorisesta % :iin. Amfibolin koostumus vaihtelee tremoliittiaktinoliittisesta sarvivalkkeeseen ja siina ovat yleisia rakeitten sisaiset vaaleat, raudattomat laikut. Plagioklaasin koostumus pysyttelee rajoissa An ja siina on tavallisesti sulkeumina pienia amfibolisaloja seka muuttumistuloksena serisiittia. Kiven tavanomaisia, joskin vahaisia aksessoreja ovat

18 1 8 Kuva 11. Graniitin iskostamaa peridotiitti-gabrobreksiaa. Numerolaatta 12 cm. Fig. 11. Peridotite-gabbro breccia with a granitic matrix. Tag 12 cm. Rauhalahti, Hauho. opaakki ja apatiitti, joskus myos kvartsi, seka muuttumistuloksina biotiitti, kloriitti ja jo mainittu serisiitti. Muutokset tassa hypidiomorfisessa ja massamaisessa kivessa ovat varsin vahaisia. Tavanomainen raekoko on n. 2,0 mm, mutta vaihteluja on tavattu 0,5 mm :sta 4,0 mm :iin asti. Gabrot ja dioriitit Laajoina yhtenaisina muodostumina on gabroja ja dioriitteja vain karttalehtialueen iaisessa etelaosassa, mutta runsaastikin siella taalla pienehkoina sulkeumina granodioriiteissa ja intruusioina liuskeissa. Taman ryhman kivilajit esiintyvat paikoin erillisina, mutta hyvin usein toisiinsa tai edella kuvattuihin hornblendiitteihin liittyvina vahittaisina vaihettumina. Naissa kivissa on Saaksmaen Saarioispuolen louhoksessa, Valkeakosken itapuolella sijaitsevassa suuressa breksiassa ja Hauhon Vuolijarven pie-

19 nehkossa intrusiivissa tavattu 5-50 cm :n lapimittaisia pyoreahkoja gabrosulkeumia, joita ymparoi plagioklaasirikkaampi dioriittinen aines. Niiden esiintymistapa on samantapainen kuin synorogenisissa granodioriiteissa yleisten emaksisten varhaiserkaumien ja ilmeista analogiaa lienee myos niiden synnyssa. Kulmikkaat, breksiamaiset, kooltaan monissa metreissakin mitattavat gabro- tai dioriittimurskaleet eivat ole harvinaisia sen enempaa alueen granodioriiteissa kuin gneisseissakaan. Paljastumasuhteiden salliessa on edellisista ainakin osan voitu todeta sijaitsevan gabron tai dioriitin ja granodioriitin kontaktien tuntumassa. Jalkimmaiset gneisseissa sijaitsevat lienevat puolestaan jaanteita liikunnoissa kappaleiksi murtuneista pienehkoista intruusioista. Taman ryhman kivilajien niin mineraalikoostumuksessa kuin raekoossakin on suurta vaihtelua. Niiden megaskooppista tuntemista vaikeuttaa eritoten se, etta raekoon pienetessa vari tummenee, vaikka mineraalikoostumus pysyy samana. Gabroissa on paamineraaleina amfiboli ja plagioklaasi. Edellinen on tavallisimmin tremoliitti-aktinoliittista eika reliktinen pyrokseeni rakeiden keskuksissa ole harvinaista, sen enempaa kuin tavanomaiset muuttumistulokset biotiitti ja kloriittikaan. Plagioklaasi on vyohykerakenteista, usein liistakkeista ja sen An-pitoisuus on %. Tavanomaisia aksessoreja ovat apatiitti, opaakki, joskus zirkoni ja kvartsi. Muutamissa alueen lansireunan ja koilliskulmauksen muodostumissa on tavattu osueina kvartsigabroa, jossa kvartsin maara lahentelee 10 % :ia. Joskus on kvartsi tavanomaisina, joskin amfibolia ja plagioklaasia pienempina rakeina, mutta monesti lahes kokonaan seularakenteisen amfibolin, joskus myos plagioklaasin, pienina, pyoreina sulkeumina. Noriittiset n. 10 % hypersteenia sisaltavat gabromuunnoksetkaan eivat ole aivan poikkeuksellisia. Hauhon ja Hattulan rajalla olevassa laajassa gabro-dioriitti-intruusiossa on lisaksi tavattu sellaisia pegmatiittisia muunnoksia, joissa amfiboli on hyvin karkearakeista ja plagioklaasisaloilla on mittaa yli 10 cm. Dioriitit poikkeavat gabroista lahinna runsaamman ja vahemman anortiittia sisaltavan (An 30-40) plagioklaasinsa ansiosta. Tavanomaista on myos hivenen runsaampi aksessorinen kvartsi j a myos primaarinen eika vain amfibolin muuttumistuloksena oleva biotiitti. Sen sijaan n. 10 % hypersteenia sisaltavat muunnokset eivat dioriiteissakaan ole aivan harvinaisia. Gabrojen ja dioriittien raekoossa on suurta vaihtelua. Tavanomaisimpia ovat 0,5-2,5 mm :n, harvinaisempia 3,0-4,0 mm :n ja poikkeuksellisia 5,0-6,0 mm :n rakeet. Mikrorakenne on hypidiomorfinen tai blastohypidiomorfinen omamuotoisuuden vahetessa emaksisyyden alenemisen ja raekoon pienenemisen myota. Suunnittuneisuutta esiintyy vain joissakin muuttuneimmissa reunavyohykkeissa. Salomaista plagioklaasia sisaltavissa muunnoksissa on selvaa pyrkimysta ofiittiseen rakenteeseen. 1 9

20 2 0 Happamet syvakivilajit Trondhjemiitti Karttalehtialueen itaisessa keskustassa Hauhonselan lansirannalla on muutamien paljastumien indikoima alue trondhjemiittia. Kivi on vaaleahkoa, sinertavan harmaata. Rakenteeltaan se on homogeenista, vain heikohkosti suunnittunutta, ja sita leikkaavat harvakseltaan muutamat 10 cm :n levyiset pegmatiittijuonet. Vallitsevan oligoklaasin ohella kivessa on lisana kvartsia ja vahan kloriittia seka aksessoreina epidoottia ja opaakkia. Raekoko pysyttelee tasaisesti hieman alle 2 mm :n. Alueelle harvinainen trondhjemiitti liittynee geneettisesti intermediaarisiin syvakivilajeihin. Taalla se sijaitsee kiillegneissien ymparoimana eika sen kontakteja sivukiviin ole nakyvissa. Kvartsi- ja granodioriittt Syvakivilajeista yleisimpia ovat granodioriittisarjan jasenet, jotka kiilleja suonigneissien jalkeen ovat laajimmalle levinneet koko karttalehtialueella. Granodioriitti on vallitseva muunnos. Porfyyrigranodioriittia on yhtenaisempina aloina Kalvolassa ja Hauholla pienialaisten kvartsidioriittien sijoittuessa hajalleen eri puolille. Naille muunnoksille ovat ominaisia siella taalla esiintyvat Kuva 12. Emaksisia varhaiserkaumia synorogenisessa granodioriitissa. Numerolaatta 12 cm. Fig. 12. Mafic early differentiates in synorogenic granodiorite. Tag 12 cm. Valkeakoski

21 pyorekhkot, lkpimitaltaan 5-30 cm:iin vaihtelevat emkksiset varhaiserkaumat (kuva 12). Emaksisten syvakivilajien tapaan namkkin esiintyvkt yleensa toistensa yhteydessa vahittaisina vaihettumina. Muita kivilajeja vasten niilla sensijaan on tavanomaiset jyrkat kontaktit, joiden tuntumassa ne usein saavat selvksti suunnittuneen, jopa liuskeisen asun. Kuitenkin karttalehtialueen NE-osasssa ja rajalla pohjoista Kangasalan lehtek vasten on kvartsi- ja granodioriittien seka kiille- ja suonigneissien valinen vaihtuminen toisikseen taysin vkhittainen, samaan tapaan kuin Kangasalan lehden puolella (Matisto 1964, 1976b). Siink ilmaantuu liuskeeseen vkhitellen runsaammin ja runsaammin granodioriittisia suonia ja granodioriitin puolelle vastaavasti liuskesulkeumia. Kun monin paikoin on lisaksi tapahtunut liuskeaineksen lkhes taydellinen uudestikiteytyminen ja koko kiviaineksen homogenisoituminen, on tuloksena taysin granodioriitin kaltainen kivilaji. Parhaassa tapauksessa sen liuskealkuperasta on todistamassa enkk vain vastustuskykyisimmkt reliktit, kalkkikonkretiot, jotka nekin ovat tkssa tapahtumassa menettaneet keharakenteensa (Lehtonen 1968). Kvartsidioriitti on tummanharmaata, heikosti suunnittunutta keskikarkeata kivea, jonka mikrorakenne on blastohypidiomorfinen. Paamineraalina on plagioklaasi (An 3o-45), lisknk kvartsia ja sen kanssa lkhes tasaveroiset femiset mineraalit sarvivklke, biotiitti ja kloriitti. Tavanomaisia aksessoreja ovat apatiitti, zirkoni ja opaakki seka runsas, joskus suurina (0,4 mm) rakeina esiintyva titaniitti. Granodioriitit ovat edellisiin verraten varisavyltakn vaaleampia, asultaan selvemmin suunnittuneita j a mikrorakenteeltaan lkhinnk granoblastisia. Koostumuserot eivkt ole suuria. Paamineraalina pysyvkn plagioklaasin anortiittipitoisuus alenee (An n. 3o), kvartsimkkra kasvaa vkhan, paikoitellen ilmaantuu myos pienik mkkria kalimaasalpaa. Vastaavasti vkhenee sarvivklkkeen makrk. Se voi jakda kokonaankin pois tai korvautuu biotiitilla. Niin kvartsi- kuin granodioriitinkin keskimaaraiset raekoot ovat 1-2 mm. Maasklpk taas on joskus kookkaampaakin. 2 1 Porfyyrigranodioriitit Kvartsi- tai granodioriitti muuttuu porfyyrigranodioriitiksi saaden usein ensin harvakseltaan pienia kalimaasalpkhajarakeita. Yleisimmin sen kookkaat (2-4 cm), omamuotoisuutta tavoittelevat hajarakeet ovat mikrokliinia, joskus ortoklaasia ja poikkeuksellisesti oligoklaasia. Parhaimmillaan niita on niin runsaasti, etta kiven kokonaiskoostumus saattaa perusmassan laadusta riippumatta olla jopa graniittinen. Kiven viimeisink autometasomaattisina kiteytymink maasalpahajarakeissa on sulkeumina aiemmin muodostuneita mineraaleja ja niita ympkroi paikoin ohut oligoklaasikeha kuten rapakiven ovoideja.

22 2 2 Graniitit Graniitteja on alueella huomattavasti vahemman kuin granodioriitteja, mutta lukuisina ja eri puolille aluetta sijoittuneina intruusioina ne kuitenkin antavat leimansa karttakuvaan. Kookkaimmat yhtenaiset graniitit sij aitsevat paaasiassa lounais- ja etelaosassa. Ne ovat tasarakeisia, karkeahkoja ja niihin liittyy seka porfyyrisia etta pegmatiittisia muunnoksia. Muualla sij aitsevat ovat lahinna tasarakeisia tai apliittisia. Huomattava osa alueen graniittisesta aineksesta on laajojen suonigneissien suonina, jonkin verran myos muita kivilajeja lavistelevina suonina ja juonina seka useiden breksioiden iskosaineksena. Tasarakeisten graniittien raekoko on 2-3 mm, joskus jopa 5 mm. Niiden lahes tasaveroisina paamineraaleina on kalimaasalpaa, kvartsia ja plagioklaasia, lisana n. 10 % biotiittia. Kivi on suunnittumatonta ja mikrorakenteeltaan hypidiomorfista. Kvartsilla on joskus heikosti aaltoavaa sammumista. Varsinkin karkeimmissa muunnoksissa se voi olla granuloitunutta ja silloin on muillakin mineraalisaumoilla hieman muurilaastirakennetta. Kalimaasalvassa on seka pertiitti- etta ristikkorakennetta. Plagioklaasin An-pitoisuus on j a sen keskusosien serisiittiytyminen korostaa rakenteen vyohykkeisyytta. Tavanomaisia aksessoreja ovat biotiitin sulkeumina esiintyva runsas zirkoni seka vahaiset epidootti, apatiitti ja opaakki. Naissa tasarakeisissa graniiteissa samoin kuin monissa apliittigraniiteissa varl vaihtelee harmahtavasta ruskeanpunertavaan. Tama nayttaa johtuvan siita, ettd kallioiden pintaosissa seka rakojen ja ruhjeiden tuntumassa plagioklaasin rauta on hapettunut ferriasteelle. Ilmio on nahtavissa mm. Kalvolan Aimajarven etelapuolella sijaitsevilla louhoksilla, joista mm. eduskuntatalon kivi on kotoisin. Halutun varisavyn valikoiminen on taalla ollut hankalaa. Toisaalta esim. Kalvolan kirkon seinassa saman louhoksen graniitin kaikki varisavyt valikoimattomina muodostavat puolestaan harmonisen kokonaisuuden. Saaksmaen Tunturivuoren graniitti on paaosiltaan edellisen kaltaista, paikoin harmahtavaa, paikoin rusehtavaa. Muodostuman keskiosan tienoilla siihen alkaa ilmaantua muita kookkaampia, n. 5 mm :n lapimittaisia kalimaasalparakeita valivaiheena kaakkoisosan porfyyriseen muunnokseen. Kuten muutamat muut pienet muodostumat Hattulassa Vanajanselan kaakkoisrannalla ja Hauholla Sappeenjarven rannalla, tama on perusmassaltaan samantapaista karkeahkoa massamaista graniittia, jossa pinta-alasta on harmaita, omamuotoisuutta tavoittelevia kalimaasalpahajarakeita, joiden koko on 1 x 2, paikoin jopa 2 X 4 cm. Edella kuvattuja tasarakeisia muunnoksia vastaavat Hattulan itapuoliset kookkaat intrusiivit, mutta niihin liittyy paikoin pegmatiittisia osueita, joissa maasalpien raekoko lahentelee 10 cm :a ja joissa on senteissa mitattavia muskoviittipinkkoja ja joskus granaatteja.

23 23 Oma erikoisleimansa on alueen koilliskulmauksessa Kukkianjarven Isosaaren sivustalla olevalla Kivisensaaren graniitilla. Tama muuten tavanomainen, osittain muuta raekokoa suurempia kalimaasalparakeita sisaltava kivi on nimittain rapakiven tapaan moroutunut niin, etta suurin osa siita on lukuisina, suurimmillaan dadonkokoisina» lohkareina. Todennakoista on, etta kyseessa on preglasiaalinen, eroosiolta saastynyt rapautuma. Graniittiapliitit Apliittiset graniitit ovat yleisia pienina itsenaisina intruusioina ja muita kivilajeja leikkaavina juonina. Paikoin niita tavataan vaihettumina porfyyrisiin j a tasarakeisiin muunnoksiin j a monesti myos pegmatiittien yhteydessa. Niinikaan ne muodostavat alueen useiden breksioituneiden liuskeiden ja gabrojen iskoksen (kuva 13). A B Kuva 13. Apliittigraniittia iskoksena suuressa breksiamuodostumassa, jossa paaosa murskaleista on kiilleliusketta (A), mutta etelareunaman murskaleet gabroa (B). Numerolaatta 12 cm. 3 km Valkeakoskelta itaan. Fig. 13. Aplitic granite matrix in a large breccia in which the majority of the fragments are mica schist (A) but gabbro (B) at the southern margin. Tag 12 cm. 3 km east of Valkeakoski. Apliiteille on tunnusomaista vaalean harmaa tai ruskehtavan punertava vari seka pieni raekoko, 0,5-1,0 mm. Kvartsi, plagioklaasi (An 10-15) ja kalimaasalpa ovat tasavertaiset paamineraalit, joiden keskinaisissa paljoussuhteissa voi olla vahaista vaihtelua. Lisana voi olla biotiittia ja/tai muskoviittia, mutta aina alle 10 %. Vahaisia muuttumistuloksia ovat serisiitti, kloriitti ja

24 24 j oskus karbonaatti j a aksessorej a apatiitti, zirkoni j a opaakki, j oskus turmaliini. Kiven rakenne on suunnittumaton ja hypidiomorfinen. Punertavissa muunnoksissa, joissa plagioklaasin Fe-pigmentti on hapettunut ferriasteelle, nahdaan hivenen muurilaastirakennetta seka aaltosammuvaa ja osittain granuloitunutta kvartsia. Harmaa graniitti Kangasalan karttalehtialueen etelareunalla (Matisto 1964, 1976b) hieman laajemmallekin levinnytta harmaata graniittia on taman kartta-alueen pohjoisreunamalla pienina leikkaavina juonina, gneissien suonina ja joinakin aivan pienina intruusioina. Taman kiven paamineraali on kvartsi. Sen lisana on runsaasti kalimaasalpaa ja albiittista (An 8_1_4) plagioklaasia seka muutama prosentti biotiittia. Kivi leikkaa jopa graniitti-pegmatiitteja ja edustaa syvakivisarjan happaminta ja nuorinta differentiaattia. METADIABAASIT Karttalehtialueen pohjoisella puoliskolla on kymmenkunta granodioriitteja ja suonigneisseja leikkaavaa tai kerrosmyotaista (kuva 14) metadiabaasi- Kuva 14. Suonigneississa konformisti kiemurteleva metadiabaasijuoni. Numerolaatta 12 cm. Fig. 14. Conformably winding metadiabase vein in veined gneiss. Tag 12 cm. Viidennumero, Saaksmaki.

25 2 5 juonta. Niiden leveys vaihtelee parista sentista kymmeneen metriin. Samaan kivilajiryhmaan on luettavissa Vanajanselan keskustan kolmen saaren edellisista seka rakenteeltaan etta koostumukseltaan poikkeava ja leveydeltaan aina 200 m :iin ulottuva muunnos. Alueen pohjoisen puoliskon metadiabaasit ovat keskenaan samankaltaiset. Niiden paaasiallisen mineraaliaineksen muodostavat keskinaisilta paljoussuhteiltaan tasavertaiset plagioklaasi (An 50-60) ja sarvivalke. Plagioklaasissa on varsinkin keskustassa serisiittiytymista, joka osoittaa sen vyohykkeisyytta. Amfiboli on joskus muuttunut osittain biotiitiksi. Tavanomaisia aksessoreja ovat apatiitti, zirkoni ja opaakki. Kiven rakenne on eri suuntiin asettuneiden salomaisten plagioklaasikiteiden johdosta ofiittinen. Raekoko vaihtelee eri juonissa ja samankin juonen keskus- ja reunaosissa yleensa 0,2-1,5 mm :iin. Paikoin on juonissa heikkoa pituus-, poikki -tai diagonaalisuuntaista rakoilua. Leveydeltaan pariin desimetriin ulottuvat leikkaavat apliitti- ja pegmatiittijuonet ovat melko tavallisia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on nahtavissa Hauhon Matkantakana suonigneissin ja metadiabaasin kontaktissa. Kerrosmyotaisesti gneissiin intrudoitunut graniittinen suoniaines on kasaantunut juonimaiseksi kivilajien rajalle ja tihkunut siita diabaasiin taman rakoilusuuntia seuraillen (kuva 15). Kuva 15. Gneissin ja metadiabaasin kontaktiin intrudoituneesta graniitista on puristunut ainesta kerrosmyotaisesti gneissiin ja rakosuuntia myotaillen metadiabaasiin. Numerolaatta 12 cm. Fig. 15. Granite which has intruded the contact of the gneiss with metadiabase, has penetrated conformably into gneiss and along the joints into metadiabase. Tag 12 cm. Niemikulma, Hauho.

26 26 Metadiabaaseihin on luettava edellisista seka rakenteeltaan etta koostumukseltaan poikkeavat, Vanajaveden Hauhonselan keskustan kolmen saaren, Variskutterin (x = 6782,8 y = 511,5), Keisan (x = 6784,1 y = 514,3) ja Piilon (x = 6784,5 y = 515,5) kivilaji. Se poikkeaa yllakuvatusta siina, etta vallitsevan plagioklaasin (An 45-60) ohella, jota on %, on hypersteenia ja % taman muuttumistulosta sarvivalketta. Poikkeavuutena on viela runsas epidootti, joka esiintyy joko pienina rakeina tai suurehkoina raekasaumina. Rakenne sinansa on samantapainen, selvasti ofiittinen kuin muissakin muunnoksissa. Nama saarten muodostumat ovat mantereella tavattavia huomattavasti mittavampia. Ne peittavat kokonaan saaret, joista lantisin on n. 200, muut n. 100 m lapimitaltaan. Mainitun lisaksi naissa on laajalti harvinaisen kaunista tyynylaavarakennetta (kuva 16). Sita on Varis- Kuva 16. Tyynylaavarakennetta metadiabaasissa. Mittakaavana tulitikkurasia. Fig. 16. Pillow lava structure in metadiabase. Match box as a scale. Variskutteri, Vanajanselka. kutterissa lahes kauttaaltaan, Keisassa osittain ja Piilosaaren metadiabaasista se puuttuu kokonaan. Muina epahomogeenisuuksina on tavattu joitakin pienia liuskesulkeumia. Naive ominaisuuksineen muodostumaa lienee pidettava synnyltaan lahinna hypabyssisena tai effusiivisena.

27 2 7 STRATIGRAFIAA JA KRONOLOGIAA Monin paikoin todetut kivilajien lavistys- ja kontaktisuhteet osoittavat, etta karttalehtialueen sedimentit ja vulkaniitit ovat syvakivilajeja vanhempia. Yhta selkeasti ei ole tulkittavissa pintakivilajien keskeinen stratigrafia. Mikaan ei kuitenkaan osoita, etteivatko taalla, kuten Tampereen alueella yleensa (Simonen ja Kouvo 1951, Simonen 1952, Neuvonen 1954), rapautumissedimentit olisi alimpana ja vulkaniitit niiden paalla, vaikka sedimenttien tuffiittivalikerrokset osoittavatkin vulkaanista toimintaa tapahtuneen jossain maarin jo sedimentaation aikana. Sedimenttien vahaiset rako- ja kerrosmyotaiset, vulkaniitteihin liittyvat porfyyriset muunnokset ovat sensijaan yksiselitteisesti sedimentatiota myohaisempia, mutta viela orogenisten liikuntojen aikana paikoilleen tunkeutuneita. Syvakivilajit muodostavat verraten yhtenaisen sarjan vanhimmista ja emaksisimmista hornblendiiteista nuorimpiin ja happamimpiin graniitteihin. Tama ilmenee niin lavistyssuhteista kuin seka emaksisissa etta happamissa intruusioissa todettavista differentiaateista. Molemmissa intruusiomuunnoksissa on lisaksi yleista peruskivea tummempien ja emaksisempien varhaiserkaumien esiintyminen. Poikkeuksena tasty sarjasta ovat kuitenkin alueen hypabyssiset tai effusiiviset metadiabaasit. Niiden on sisamaassa todettu leikkaavan seka liuskeita etta granodioriitteja, mutta myos Vanajaveden saarilla nahda.an, etta niita puolestaan leikkaavat seka apliittiset etta pegmatiittiset graniittijuonet. Alueen pintakivilajien paaosat viittaavat mustaliuskevalikerroksineen, runsaslukuisina konkreetioina ilmenevine kalkkipitoisuuksineen ja niukkoine met avulkaniittimuodostumineen hitaan evolution miogeosynkliinimuodostumiin. Etelainen reunama, joka ulottuu samantapaisena kauas Tammelan alueelle, viittaa sensijaan selvimmin primaariset rakennepiirteensa sailyttaneine sedimentteineen ja runsaine vulkaniitteineen hyvin anologisiin, Tampereen pohjoispuolisiin»botnisiin» eugeosynkliinisedimentteihin. TEKTONIIKKAA Alueen kalliopera on jakaantunut murrosvyohykkeiden ja ruhjelinjojen jakamiin lukuisiin lohkoihin (Kartta 1). Nama ilmenevat maastossa notkelmina, jyrkanteina, vesistouomina ja rantaviivan suuntina. Ne seuraavat paljolti kivilajien liuskeisuussuuntia, mutta paikoin myos kontaktilinjoja. Paikoin ne ovat korostuneet mannerjaan samansuuntaisen liikunnon irtomaapeitteeseen jattamista jaljista. Toisaalta taas kallioperakartalla selvasti loh-

28 2 8 komaiset granitoidiset intruusiot Mallasveden ja Hauhonselan valilla eivat juuri nimeksikaan erotu topografiassa. Gneissien kaadesuunnat ovat yleensa jyrkkia tai pystyja. Runsaiden, osittain lohkomaisten synorogenisten intruusioiden vuoksi ovat gneissien ja liuskeidenkin kulkusuunnat moninaisia ja pienillakin aloilla vaihtelevia. Niinikaan ovat pienoispoimut niiden yhteydessa varsin yleisia (kuva 17). Kuva 17. Akselikaateeltaan loivahko, gneisseille luonteenomainen pienoispoimu. Fig. 17. A gently plunging drag fold, typical of gneisses. Viidennumero, Saaksmaki. Syvakivien aarimuunnoksissa, peridotiiteissa ja gabroissa seka graniiteissa ovat omamuotoisuutta tavoittelevat, massamaiset rakenteet tavanomaisia, vaikka itse intruusiot esiintyvat ymparistonsa suuntia myotailevina, pitkanomaisina muodostumina. Synorogeniset granodioriittiset syvakivilajit sen sijaan ovat yleensa ja varsinkiri kontaktivyohykkeillaan selvasti suunnittuneita ja mikrorakenteeltaan granoblastista. Nain on laita myos Mallasveden ja Hauhonselan valisissa porrasmaisissa granodioriittilohkoissa. Voimakkaimmin suunnittuneita ovat luonnollisesti itaisen pohjoisreunaman viela nebuliittisia jaanteita sisaltavat liuskesyntyiset muunnokset.

29 29 TALOUDELLISIA AIHEITA Karttalehden alueelta tunnetaan koko joukko mainintoja malmimineraalien esiintymisesta. Naista vanhimmat ovat Kalvolan Taljalan pyriitista luvan lopulta (Gadd j a Lilius 1789) j a saman kohteen j amesoniitista j a sinkkivalkkeesta seuraavan vuosisadan alkupuolelta (Bonsdorff ja Elfving 1827). Nama saivat myohemmin seurakseen monia yksittaisia ja yhta epaekonomisia loytoja (Laitakari 1967 lisaviitteineen). Mielenkiintoinen ja erikoinen, mutta yhta vahan kannattava oli Valkeakoskella kvartsidioriitin apliittijuonesta tavattu kultapitoinen mineralisaatio (Heiskanen 1951, Saksela ja Heiskanen 1952). Kartoitustyon yhteydessa tavattiin vahaista rautakiisumineralisatiota mustaliuskeissa ja muutamissa amfiboliiteissa seka hiven arseenikiisua happamessa vulkaniitissa Rastinselan E-puolella Hattulassa (x = 6770,2 y = 512,8). Edellisia astetta lupaavammaksi on toistaiseksi jaanyt Outokumpu Oy :n toimeenpanemien tutkimuksen alaisena ollut Hattulan Leteensuon sinkkimalmiaihe. Palkaneen Aimalanniemen n. 30 x 50 m :n suuruinen, vanhastaan tunnettu (Gylling 1878, 1881) epapuhdas ja loppuun louhittu kalkkikivimuodostuma on j o kauan ollut vailla kaytannon merkitysta. Kalvolan Niemesta jo varhain andalusiittikiteistaan tunnettu kiilleliuske (Holmberg 1857, 1858) on ollut aiemmin laattakivien louhintakohteena ja samalta jaksolta tuotettiin aikoinaan pienessa mitassa myos kovasinkivea. Myos talle alueelle ulottuvan Tammelan karttalehden selityksessa totesi Sederholm (1892) :»Kulkuneuvojen hankaluuteen katsoen ei liene odotettavissa, etta seudun eruptiivikivilajeja tultaisiin kayttamaan kivitoihin, sita vahemman kun samanlaisia vuorilajeja kuin taalla, tavataan monessa paikoin maatamme meren laheisyydessa». Kuitenkin on arkkitehti Johan Siren loytanyt sopivimmaksi katsomansa varisavyn takalaisesta Keihasjarven pohjoispuolisesta Kalvolan graniitista meren laheisyyteen rakennettua eduskuntataloamme varten. Samoista louhoksista on peraisin Kalvolan kirkon rakennuskivi ja tata kivea on kaytetty myos muihin paikallisiin ja maakunnallisiin tarpeisiin.

30 Summary PRECAMBRIAN ROCKS OF THE VALKEAKOSKI MAP-SHEET AREA Introduction All the rocks of the Valkeakoski map-sheet area, SW Finland, belong to the Svecokarelian orogenic belt. Predominant are mica and veined gneisses that derive from weathering sediments. Only in the southwestern corner are there mica schists to any extent that still exhibit primary structures. The southern margin of the area is occupied by metavolcanics that show considerable variation in composition and structure but which in other parts of the area are encountered only occasionally. The contact and crosscut relations suggest that the plutonic rocks, which occupy barely more than one third of the map-sheet area, are younger than the schists. They consititute a fairly continuous series from peridotites to granites in which the granodioritic varieties predominate. Numerous bodies, the large ones in particular, have crystallisation cores that often grade into the more siliceous host rock, thus indicating a magmatic differentiation. In the northeastern corner of the area, however, there are some rocks resembling granodiorite that exhibit features suggestive of derivation from schists. In some localities metadiabase dykes crosscut granodiorites. Schists The schists that predominate in the bedrock of the area have largely turned into gneisses through the action of orogenic movements and been converted in extensive areas into veined gneisses owing to the injection of arteritic granitic matter. Both of these types are characterised by black schist and greywacke intercalations as well as abundant calcareous concretions and a minor limestone occurrence. These features together with the scarcity of volcanics refer to the sedimentation of slow evolution, typical of miogeosynclinal deposits. The southwestern corner of the area is marked by the exceptional abundance of schists that still show their primary structural features. This together with the abundance of metavolcanics all along the southern margin of the area recalls the»bothnian» eugeosynclinal formation north of Tampere. The meta-

31 volcanics vary greatly in both composition and structure ; they range from basic to silicic and exhibit layering, agglomerates and amygdules. Plutonic rocks Most of the plutonic rocks, scattered and separate as they are and occupying little more than one third of the map-sheet area, mainly occur as intrusions in the northern, northeastern and southern parts of the area. They reveal a fairly continuous series from hornblendites to granites, with granodioritic varieties predominating. Associated with them in the centre of the area is a trondhjemite occurrence which rock has not been encountered elsewhere in or around the map-sheet area. Apart from granites many plutonic rocks, in particular the larger bodies, contain crystallisation cores that gradually pass into the more silicic host rock, thus giving an impression of magmatic differentiation. At the northnortheastern margin of the area, however, there are granodioritic rocks whose nebulitic schist relics and still recognisable calcareous concretions typical of the gneisses in the area indicate that they were originally metamorphosed schists. Dykes Crosscutting the granodiorites are a few metadiabase dykes that are analogous to the dykes encountered at several sites around Tampere. On some of the islands of Vanajavesi ophitic metadiabase occurs whose structure is recognisable even macroscopically. These islands may be as much as 200 m in width. In places the metadiabase exhibits extensively developed structures of pillow lavas. Stratigraphy and tectonics The crosscut and contact relations indicate that the schists and gneisses are older than the plutonic rocks, although their depositional basement is unknown here too. The thin tuffitic intercalations in gneisses and schists suggest that there was some volcanic activity during sedimentation, although the main phase did not start until somewhat later. The mutual age relations of the plutonic rocks indicate that the basic rocks are the oldest and the silicic rocks the youngest. The forementioned granodiorite originating from schists is the exception ; it seems to be contemporaneous with the schists as is indicated by the recognisable intrusion in its less deformed parts of conformable veins of synkinematic granodiorite parallel to the bedding. The sediments are intensely foliated. During the orogenic movements their coarser material granulated whereas the finer variety recrystalised. In many places these gneisses have altered into veined gneisses owing to the action of arteritic granite. The schistosity dips vertically or subvertically and 3 1