Berggrunden room Nagu (Nauvo) kartblad. Summary : Pre-Quaternary rocks of the Nauvo (Nagu) map-sheet area

Transkriptio

1 WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 : GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHTI 1034 EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS SHEET 1034 Nils Edelman Nauvon (Nagu) kartta-alueen kalliopera Berggrunden room Nagu (Nauvo) kartblad Summary : Pre-Quaternary rocks of the Nauvo (Nagu) map-sheet area GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGISKA FORSKNINGSCENTRALEN GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND ESPOO 1985 ESBO

2 SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA -- GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : Kallioperakarttojen selitykset, Lehti 1034 Explanation to the maps of Pre-Quaternary rocks, Sheet 1034 Nils Edelman NAUVON (NAGU) KARTTA-ALUEEN KALLIOPERA BERGGRUNDEN INOM NAGU (NAUVO) KARTBLAD Summary : Pre-Quaternary rocks of the Nauvo (Nagu) map-sheet area Geologian tutkimuskeskus - Geologiska forskningscentralen Geological Survey of Finland Espoo - Esbo 1985

3 Edelman, Nils, Nauvon (Nagu) karttalehden kalliopera - Berggrunden inom Nagu (Nauvo) kartblad. Summary : Pre-Quarternary rocks of Nauvo (Nagu) map-sheet area. Suomen geologinen kartta 1 : , Kallioperdkarttojen selitykset, 1034 Nauvo (Nagu). 47 pages and 24 figures. The mapped area is in the archipelago of southwestern Finland and consists of metamorphic and magmatic rocks formed during the Svecokarelidic orogeny. The area is dividend by a gneiss zone striking east in two parts. The northern part is charracterized by asmphibolite-gneiss zones or synclines stricking almost east with granitic zones or anticlines between. In the southern part granite cupolas elongated almost in southerly direction separated by compressed gneiss synclines dominate the structure. The stratigraphy in the supracrustal series begins with quartz-feldspar gneisses, primary arentic sediments in shallow water, with possible intercalations of acid volcanic layers. Upwards it is followed by an amphibolite formation with locally well identifiable volcanic structures. The lowermost part of this consists in some parts of banded gabbros. It is accompanied by rather thick limestones, former reefs along the shores of the volcanic islands. The youngest formation is a mica gneiss with some ultramafic lenses in its undermost part. The mica gneisses are metamorphosed graywackes or clays. Besides the above mentioned gabbros and ultramafites, which are connected with the volcanic formation, the infracrustal rocks form two groups : the synorogenic gabbro-granodiorites forming lenses and the migmatic granites, which in the southern part of the area have risen as cupolas, whereas they in the northern part often exhibit the old structures of the gneisses rather undisturbed by later movements. Five postorogenic diabase dykes have been found. The rocks have been formed or metamorphosed in general in amphibolite facies but locally in granulite facies in the northern part of the area. The southern part of the area consists of large sea areas with small groups of islands of islets unlike the northern part where the sea forms only narrow straits between large islands. This depends on a large graben a part of which reaches this area. Finnish text with figure captions and summary in Swedish and English. Key words : Areal geology, explanatory text, Precambrian, Nauvo, Nagu, Finland. Nils Edelman Geologisk-mineralogiska institutionen Abo Akademi SF lobo, Finland ISBN Helsinki Valtion painatuskeskus

4 SISALLYS - INNEHALL - CONTENTS Johdanto 5 Kallioperan paapiirteet 6 Kivilajit 7 Pintasyntyiset kivilajit 7 Kvartsi-maasaipagneissit 7 Kiillegneissit 9 Amfiboliitit 11 Amfiboliitteihin liittyvat gabrot 14 Granvikin muodostuma 16 Kalkkikivet ja karret 16 Syvakivilajit 17 Ultraemaksiset kivilajit 17 Gabro-granodioriittisarja 18 Tummat juonet 19 Mikrokliinigraniitit ja migmatiitit 21 Postorogeeniset diabaasit 26 Metamorfoosi 26 Tektoniikka 30 Poimutektoniikka 30 Murrostektoniikka 32 Kallioperan ikasuhteetja kehitys 34 Malmit ja hyodylliset kaivannaiset 35 Berggrunden inom Nagu (Nauvo) kartblad 36 Inledning 36 Huvuddragen av berggrunden 36 Bergarter 37 Suprakrustalbergarter 37 Gnejser 37 Amfiboliter och associerade bergarter 38 Kalkstenar och skarn 38 Djup bergarter 39 Gabbro-granodioritserien 39 Morka gingar 39 Mikroklingraniter och migmatiter 39 Postorogena diabasgangar J

5 Metamorfos 40 Tektonik 40 Vecktektonik 40 Brottektonik 41 Berggrundens aldersforhallanden och utveckling 41 Malmer och nyttiga mineral 41 Summary : Pre-Quaternary rocks of the Nauvo (Nagu) map-sheet area 42 Introduction 42 Outline of geology 42 Supracrustal rocks 43 Infracrustal rocks 44 Postorogenic diabases 44 Metamorphism 44 Structures 45 Folding 45 Faulting 45 Age relations and geological evolution 45 Viitteet - Referenser - References 47

6 JOHDANTO Nauvon(Nagun) kartta-aluetta kartoitettiin ensimmaisen kerran geologisesti , mittakaavassa 1 : Kartoituksen selitys ilmestyi Mobergin kirjoittamana 1887 ruotsiksi ja 1890 suomeksi. Tamdn jalkeen alueelta on julkaistu useita geologisia tutkimuksia : Eskola (1914), Pehrman (1927, 1931, 1932, 1945), Hausen (1944), Edelman (1949, 1960, 1972, 1973, 1982) sekd Edelman ja Jaanus Jdrkkala (1983). Lauren (1973) on tehnyt gravimetrisen tutkimuksen Nauvon amfiboliittisynklinaalista ja Birger Andersson (1951) pro-gradu tutkielman Lillandetista (Lill-Nagu). Nauvon kartta-alue on osa Turun kivilajikartan (1 : ) alueesta (Harme 1958, 1960). Nauvon kartta-alueen eri osat on kartoitettu 1 : mittakaavaista kallioperakarttaa varten eri aikoina, ensimmaiseksi itaosa Tor Stolpe kartoitti Nauvon alueen vuonna Loput Nauvon kartta-alueesta kartoitettiin Nauvon graniittia on tutkittu Tarkistuksia on tehty 1964 ja Mirja Jaanus Jarkkala, Anne Toivonen ja Alf Lindroos ovat tutkineet Nauvon amfiboliittisynkliinia , ensiksi taman kirjoittajan ja myohemmin Carl Ehlersin johdolla, Geologian tutkimuskeskuksen lisdksi ovat Luonnontieteellinen toimikunta, K.H.Renlunds stiftelse for Finlands praktisk-geologiska undersokning ja Nordenskiold-samfundet rahoittaneet osia naistd tutkimuksista. Koordinaatit on annettu vain f 250 metrin tarkkuudella, koska kartoitus tehtiin merikorteilla, joissa on toisenlainen koordinaatisto kuin topografi- ja peruskartoilla. Vuonna 1973 ilmestyneen kallioperakartan on piirtanyt puhtaaksi Elsa Jarvimaki. Kasikirjoituksen ovat tarkastaneet ennakkoon Kauko Merilainen ja Fredrik Pipping. Suomenkielen tarkastuksen on tehnyt Toini Rahtu, ruotsinkielen Carola Eklundh ja englanninkielen Paul Sjoblom. Esitan kaikille tyohon osallistuneille ja siina avustaneille parhaimmat kiitokseni.

7 6 KALLIOPERAN PAAPIIRTEET Nauvon kartta-alue kuuluu svekofennialaiseen vyohykkeeseen. Sen kivilajeista on osa kiteytynyt uudelleen osa syntynyt syvalla maankuoressa noin miljoonaa vuotta sitten svekokarjalaisen vuorenpoimutuksen yhteydessa. Uudelleen kiteytyneet kivilajit ovat suurimmaksi osaksi pintasyntyisia. Myos poimutuksen yhteydessa syntyneet syvakivilajit ovat metamorfoituneita. Ainoastaan muutamat diabaasijuonet ovat tunkeutuneet maankuoreen sen poimutuksen jalkeen. Vanhimmat kivilajit ovat pintasyntyisia : sedimenttisia tai vulkaanisia. Niiden kerrosjarjestys on selvimpana Lillandetin (06) synkliinissa. Alin muodostuma koostuu kvartsimaasalpagneisseista (leptiiteista). Niiden paalla on vulkaanisia intermediaarisia tai emaksisia amfiboliitteja, joissa on subvulkaanisia gabroja. Amfiboliittien paalla tai ylaosissa oval suurimmat kalkkikivikerrokset ja ylimpana usein granaatti- ja kordieriittipitoisia kiillegneisseja. Kvartsimaasalpagneissit ovat alkuperaltaan paaasiallisesti hietamaisia sedimentteja, joiden seassa on ollut jonkin verran happamia vulkaniitteja seka pienia kalkkikivikerroksia, kun taas kiillegneissit ovat olleet savimaisia tai grauvakkamaisia kerrostumia. Naista gneisseista on valimuotoja. Kalkkikivet ovat luultavasti olleet alun perin riuttoja. Poimutuksen yhteydessa tunkeutui pintasyntyisten kivilajien valiin magmoja, jotka muodostivat kivilajeja, ultraemaksisista granodioriittisiin. Tahan sarjaan kuuluvat gabrot eroavat subvulkaanisista gabroista rakenteeltaan ja koostumukseltaan. Paikoin on amfrboliittisia juonia, jotka ovat nuorempia kuin kaikki edella mainitut kivilajit. Mikrokliinigraniitit ovat metamorfoineet naita juonia ja oval siis niita nuorempia. Graniitit ja migmatiitit - seoskivilajit - peittavat yli puolet kartta-alueesta. Tarkein naista seoskivilajeista on suonigneissi, jossa graniittiset suonet ja gneissikerrokset vuorottelevat eri suhteissa siten, etta paikoin gneississa on vain yksinaisia graniittisuonia, paikkoin taas graniitti on melkein puhdasta ja gneissia nakyy vain harvoina, vaalentuneina luiroina. Jos vanhempi kivilaji on ollut hauras ja homogeeninen, esimerkiksi granodioriitti, se on murtunut poimuuntuessaan murskaleiksi, jotka "uivat'' nyt graniitissa. Alueen pohjoisosassa graniitit sisaltavat usein isoja mikrokliini- tai granaattirakeita. Nauvon (03) luoteisosassa graniitti on raitaista, kun taas etelaosan graniitit ovat tavallisesti tasarakeisia ja nebuliittisia seka sisaltavat haalenneita jaannoksia vanhemmista kivilajeista. Alueen kallioperan jakaa kahtia ltd-lansi-suuntainen gneissivyohyke. Se on Kiskon-Kemion leptiittivyohykkeen lantinen jatke, ja siita lahtee haaroja etelaan tai kaakkoon graniittikupolien valiin. Kartta-alueen etelapuoliskon rakennetta hallitsevat graniittikupolit, joiden pituussuunta on pohjoinen-etela. Lansiosan kupolit ovat itaan pain kuperia kaaria, siten, etta lantiset sivut ovat huomattavasti jyrkemmat kuin itaiset. Kartta-alueen pohjoispuoliskossa ita-lansisuuntaiset kivilajivyohykkeet oval rakenteellisesti vallitsevia. Parhaiten naista kivilajivyohykkeista on sailynyt Nauvon ja Lillandetin saarten (03,06) amfiboliiteista ja gneisseista koostunut synkliini. Se on graniittia, joka on

8 7 lansiosassaan selvasti raitainen ja muistuttaa graniittiutunutta gneissia. Itaan pain raitaisuus haviaa ja graniitti muistuttaa kartta-alueen koilliskulmalle (12) ulottuvaa Pernion graniittia. Alueen tarkeimmat malmit ovat Atun lyijymalmi, joka sijaitsee amfiboliittivyohykkeen karressa, ja Atun titaanirautamalmi, joka sijaitsee subvulkaanisessa gabrossa (12). Svekokarjalaisen vuorenpoimutuksen jalkeen eroosio on tasoittanut alueen ennen kambrikautta ja muodostanut subkambrisen peneplaanin, jonka vol viela kuvitella makien ja kukkuloiden huippujen tasosta. Alueen topografian pienmuodot, kuten saaret, niemet, lahdet ja salmet johtuvat kivilajivyohykkeista ja vanhasta poimutustektoniikasta. Melko nuori siirrostektoniikka on taas aiheuttanut Gullkronan (08,11) ja Peimarin (12) selkien hautalaskeumat seka yleista kulkusuuntaa leikkaavat salmet. Kallioperan ikasuhteet voidaan esittaa selvimmin seuraavasti : irtonaiset maalajit silokalliot ja rakolaaksot hautalaskeumat subkambrinen peneplaani diabaasijuonet mikrokliinigraniitit amfiboliittijuonet gabro - granodioriittisarja kiillegneissit amfiboliitit, gabrot, kalkkikivet kvartsimaasalpagneissit kerrostuminen jaakautinen eroosio tertiaariset (?) siirrokset rapautuminen ja eroosio postorogeeninen intruusio graniittiutuminen intrudoituminen poimutus, metamorfoosi, kerrostuminen syvaan mereen tulivuorten toiminta, riutat kerrostuminen matalaan mereen KIVILAJIT Pintasyntyiset kivilajit Kvartsimaasalpagneissit Kartta-alueen lapi kulkee ita - lansi- suunnassa kvartsimaasalpagneissien (leptiittien) vyohyke. Leptiitti-nimitys ei ole hyva, koska se edellyttaa vulkaanista alkuperaa ja koska nama gneissit vaikuttavat paaasiassa sedimenttisilta. Tata termia on kuitenkin kaytetty usein ja aikaisemmin yksinomaan. Kvartsimaasalpagneissivyohykkeesta lahtee kolmesta paikasta haarakkeita, kohden etelaa tai kaakkoa graniittikupolien valiin. Pienia linsseja kvartsimaasalpagneissia esiintyy muuallakin kartta-alueella. Valikerroksina niissa on amfiboliittia, kalkkikivea, granaattikiillegneissia ym. (kuva 1). Kvartsimaasalpagneissit ovat harmaita tai punertavia ja saannollisesti raitaisia. Liuskeisuus on usein epaselvaa, koska kiilletta on niukasti. Yleensa se on raitaisuuden suunnassa, mutta poimuissa tavataan usein akselitasoliuskeisuuttakin. Gneissien raitaisuus on tulkittu kerroksellisuudeksi. Parhaiten sailyneissa gneisseissa nakyy jopa

9 8 Kuva 1. Amfiboliittisia valikerroksia kvartsimaasalpagneissi,, a. Fig. 1. Kvartsfaltspatgnejs med amfibolitiska mellanlager Fig. 1, Quartz feldspar gneiss with amphibolitic intercalations. Furuskar, Parainen - Pargas, 08 B, x = 6665,0, y = 560, Kuva 2. Kerrallinen gneissi, joka metamorfoosissa voi muuttua raitaiseksi gneissiksi (kuva 3). Alkuperaltaan se on lahinna subgrauvakkaa Fig. 2. Varvig gnejs som vid metamorfosen kan bli en bandad gnejs (Fig. 3). Till sitt ursprung ar den narmast en subgravacka Fig 2 Varved gneiss that through metamorphosis can ci nge to a banded gneiss (Fig. 3.). Originally a subgraywacke. Haraholm, Nauvo - Nagu, 09 A,x = 6673,5,y =

10 9 kerrallisuutta, esimerkiksi Haraholmilla (09 A) Sandosta itkan (kuva 2). Tassa tapauksessa kerroksissa on vaaleampi ja karkeampi alaosa ja tummempi, kiilteikkaampi ylaosa. Metamorfoosissa tasty tyypista on syntynyt gneissi, jossa vaha- ja runsaskiilteiset raidat vuorottelevat. Tama muunnos on kvartsimaasalpagneissien ja kiillegneissien valimuoto (kuva 3). Kartoitettaessa tama raitainen gneissi on yhdistetty joko kvartsimaasalpagneissien tai kiillegneissien kanssa. Sarvivalkepitoiset kvartsimaasalpagneissit ovat kvartsimaasalpagneissien ja amfiboliittien valimuotoja. Myos murskalepitoisia kvartsimaasalpagneisseja on loydetty. Kvartsimaasalpagneissit ovat metamorfoosiasteesta johtuen joko hieno- tai keskirakeisia. Usein ne ovat lisaksi suonigneissimaisia ja siksi migmatiittigraniittien ja kvartsimaasalpagneissien valimuotoja. Vahakiilteiset gneissit sisaltavat pakmineraaleina maasalpia, kvartsia ja biotiittia. Plagioklaasia on usein enemmkn kuin mikrokliinia, mutta hyvin runsasmikrokliinisiakin gneisseja on loydetty. Erilaiset muunnokset voivat lisaksi sisaltaa granaattia, sarvivalketta, hypersteenia, kordieriittia, sillimaniittia ja muskoviittia. Aksessoreina on malmimineraaleja, apatiittia ja zirkonia. Muuttumistuloksina on serisiittia, kloriittia ja epidoottia. Tammon (12 A) pohjoisrannalla on kaksi pienta paljastumaa kvartsiittia, jossa on apatiittiraitoja. Tama kvartsiitti liittyy kvartsimaasalpkgneisseihin. Mikroskooppinen rakenne on granoblastinen. Granaatti ja kordieriitti muodostavat tavallisesti pienia porfyroblasteja. Muskoviitti ja kloriitti ovat paikoin kerakntyneet isoiksi kasaumiksi. Joskus on tavattu omamuotoisia plagioklaasihajarakeita hienorakeisessa perusmassassa. Kerralliset gneissit ja linden muuttumistulokset - raitaiset gneissit ovat alkuperaltakn grauvakkamaisia sedimentteja. Porfyyrinen plagioklaasigneissi vaikuttaa vulkaaniselta. Useiden kvartsimaasalpagneissien alkupera on epaselva, mutta koska vulkaaniset piirteet ovat melko harvinaisia, nama gneissit lienevat paaasiallisesti vanhoja sedimentteja, joiden koostumus vaihtelee arkoosimaisesta hiedasta subgrauvakkaan. Happamet vulkaaniitit ovat vain pieni osa alkuperaisesta materiaalista. Kiillegneissit Kiillegneissit ovat runsaskiilteisempia ja tummempia kuin kvartsimaasalpkgneissit (kuva 4). Ne ovat tavallisesti raitaisia tai kerroksellisia ; usein niissa on vahakiilteisia valikerroksia ja ne muistuttavat siren ylla kuvattuja raitaisia gneisseja. Kartoitettaessa naiden gneissimuunnosten erottelu on ollut vaikeaa, eika se ole ollut aina johdonmukaista. Esimerkiksi karttalehden lounaisosassa Ado flardenin (04) ymparilia oleva laaja sininen vyohyke on ainakin osittain raitaista gneissia. Muina valikerroksina kiillegneissi.ssa on amfiboliittia seka grafritti- ja sulfrdipitoisia gneisseja. Sen sijaan kalkkikivea ja karsikivea on loydetty kiillegneisseista vain aivan lahelta amfiboliitteja esimerkiksi Nauvon (03,06) synkliinista ja Atun (12) pohjoisrannalta. Koska kiillegneissit ovat alttiita metamorfoosille, ne ovat tavallisesti keskirakeisia ja usein porfyroblastisia seka suonigneissimaisia. Suuren kiillepitoisuuden takia liuskei J

11 1 0 Kuva 3. Raitainen gneissi. Vuorottelevat vahakiilteiset ja runsaskiilteiset kerrokset viittaavat alkuperaiseen kerrallisuuteen. Jaykat vahakiilteiset kerrokset ovat taynna poikkirakoja. Fig. 3. Bandad gnejs. Glimmerfattiga och glimmerrika lager alternerar och tyder pa en ursprunglig varvighet. De sproda glimmerfattiga lagren ar fulla av trasprickor. Fig. 3. Banded gneiss. Layers poor in mica alternate with layers rich in mica, indicating a varvite. The brittle layers poor in mica are full of cross joints. Knivskar, Nauvo - Nagu, 04 D, x = 6656,0, y = 554,5. suus on tavallisesti hyvin selva. Se on tavallisesti raitojen suuntaista, mutta voi poimuissa leikatakin kerroksellisuutta. Paamineraalit ovat maasdlvat, kvartsi ja biotiitti. Maasalvista plagioklaasi on ehka tavallisempi kuin mikrokliini. Porfyroblasteina on usein granaattia, harvemmin kordieriittia, sillimaniittia tai sarvivalketta. Myos hypersteenia on tavattu. Muskoviitti esiintyy harvoin isoina levying, mutta yleisesti muuttumistuloksena, serisiittina plagioklaasissa. Muut sekundaarit mineraalit ovat kloriitti, piniitti ja harvoin epidootti.

12 11 Kuva 4. Kiillegneissi ja siina budinoituneita apliittisia linsseja tai vyohykkeita. Fig. 4. Glimmergnejs med boudinerade aplitiska linser eller zoner. Fig. 4. Mica gneiss with boudins of an aplitic rock. Berghamn, Nauvo - Nagu, 02 D, x = 6660,5, y = 544,0. Joskus loydetaan kellertavia, suureksi osaksi isotrooppisia rakeita, jotka ovat todennkkoisesti kordieriitin muuttumistuloksia. Tavallisia aksessoreja ovat zirkoni, apatiitti ja malmimineraalit. Kiillegneissit ovat olleet alkuaan saveja tai grauvakkoja, jotka ovat kerrostuneet syvan meren pohjalle kaukana mantereelta. Grafiitti- ja sulfidipitoiset gneissit ovat syntyneet syvanteissa, missy vesi ei ole vaihtunut, joten orgaaninen materiaali ei ole voinut hapen puuttuessa hapettua loppuun saakka. Nama kerrokset ovat nyt tavallisimmin ruosteisia. Amfiboliitit Erilaiset amfiboliitit esiintyvkt usein pitkina vyohykkeina. Nauvon ja Lillandetin saarilla (03,06) ne muodostavat 17 km pitkan soikean synkliinin. Naiden saarten etelapuolella on yli 30 m pitka amfboliittivyohyke, joka jatkuu Korppoon kartta-alueelle. Amfiboliittia tavataan myos valikerroksina gneisseista. Amfiboliitit ovat pystyneet vastustamaan metamorfoosia paremmin, ja sen vuoksi alkuperaiset rakenteetkin ovat sailyneet nlissd paremmin kuin gneisseissa. Niinpa on tavattu usein selvasti tunnistettavia tyynylaava-, agglomeraatti- ja porfyriittirakenteita (kuvat 5 )a 6). Sen sijaan ultrametamorfoosiin viittaava suonirakenne on amfoboliiteissa harvinaisempi kuin gneisseissa. Raitaisuus on yleista, ja raidat ovat usein olleet alkuaan tuffikerroksia, laavapatjoja tai kerrosjuonia. Tektoniset liikunnot ovat mones-

13 1 2 Kuva 5. Tyynylaavarakenne amfiboliitissa. Fig. 5. Kuddlavastruktur i amfrbolit. Fag. 5. Pillow lava structure in ampbibolite. Ekholmarna, Parainen - Pargas, 09 D, x = 6675,0, = 565,0. sa tapauksessa korostaneet raitaisuutta. Aivan erikoinen tyyppi on esimerkiksi, Atun (12) lansirannalla oleva diopsidiamfiboliitti (kuva 7). Se on joko musta-vihrearaitainen tai vihrea, jossa on mustia linssinmuotoisia taplia. Lillandetilla (06) on ultramaafisia kivilajeja, joissa on epaselvia vulkaanisia rakenteita (s. 17). Amfiboliittien paamineraalit ovat sarvivalke ja plagioklaasi. Niiden lisaksi on usein biotiittia ja kvartsia, kun taas augiitti, hypersteeni, antofylliitti, kordieriitti, granaatti, epidootti ja kloriitti ovat harvinaisempia. Skapoliitti on paamineraalina amfiboliitissa Piparbyn (06 A) tienoilla Lillandetilla. Diopsidiamfiboliitissa diopsidi on eraana paamineraalina ja titaniitti runsaana aksessorina. Uraliittiporfyriitissa Atun kaakkoisosassa hajarakeet ovat tavallisesti sarvivalkekuoressa olevaa auglittia. Plagioklaasiporfyriitteja esiintyy Skogsholmen (11 B) etelapuolella olevalla saarella (Edelman 1949, Kuva 2) ja Haraholmilla (09 kuva 23). Samansuuntaiset sarvivalkeneulaset tai biotiittisuomut antavat amfiboliiteille liuskeisen asun. Eraissa muunnoksissa liuskeisuus ei kuitenkaan ole silmiinpistavaa. Vulkaaniset rakenteet osoittavat, etta amfiboliitit ovat olleet paaasiallisesti laavoja tai tuffeja ja etta niiden koostumus on ollut basalttinen tai andesiittinen. Kvartsipitoiset amfiboliitit ovat olleet ehka dasiitteja tai niihin on sekoittunut jonkin verran sedimenttimateriaalia. Tyynylaavat viittaavat merenalaisiin purkauksiin, kun taas agglomeraatit osoittavat, etta tulivuoret ovat ulottuneet silloin jo merenpinnan

14 1 3.. Kuva 6. Poimuttunut amfiboliittinen kerrosjuoni kvartsiinaasalpagneississa. Tummia jaahtymiskontakteja amfiboliitis Fig. 6. En veckad amfibolitisk lagergang i kvartsfaltspatgnejs. Morka kylkontakter i amfiboliten. Fig. 6 Folded amphiholitic sill in quartz feldspar gneiss. Dark chilled contacts in the amphibolite Korsholm, Kemio - Kimito, 12 C, x = 6673,0, y = 579,0. Kuva 7. Diopsidiamfiboliitti. Fig. 7. Diopsidamfibolit. Fig. 7 Diopside amphibolite. Attu, Parainen -- Pargas, 12 A, x = 6675,0, v = 572,0.

15 1 4 ylapuolelle. Graskarilla (05 B) Kirjaisista etelaan on gneisseissa parikymmenta metric levea amfiboliittikerros, joka muuttuu koillislaidastaan siten etta ensin se on tyynylaavaa, Bitten tyynylaavabreksiaa sitten kompaktia amfiboliittia. Korsholmilla (12 C) on amfiboliittikerros, Jolla on molemmilla sivuillaan jaahtymiskontakti. Se on todennakoisesti kerrosjuoni (kuva 6). Diopsidiamfiboliittien alkupera on epaselvempi (kuva 7). Ne voivat olla metamorfoituneita tyynylaavoja, merkeleita tai sedimentin sekaisia tuffeja. Korkea titaanipitoisuus viittaa kuitenkin vulkaaniseen alkuperaan. Amfiboliitteihin liittyvat gabrot Nauvon karttalehden julkaisemisen jalkeen on Nauvon ja Lillandetin (03,06) synklinaali kartoitettu uudelleen (M. Jaanus Jarkkala, A. Toivonen )a A. Lindroos taman kirjoittajan ja C. Ehlersin johdolla). Kartoittamisen yhteydessa on todettu, etta Lillandetin (06) amfrboliittimuodostuman alin osa on raitainen gabro, joka on ollut joko tulivuoren magmakammio tai tulivuoren alinen kerrosjuoni. Tama osoittaa, etta osa gabroista on syntynyt suoraan vulkaanisen toiminnan yhteydessa, osa taas purkautunut paikoilleen poimutuksen aikana (s. 18). Ilman uusia tutkimuksia on ollut mahdotonta jakaa kaikkia alueen gabroja naihin ryhmiin, mutta niita voidaan eritella muutamien tuntomerkkien perusteella. Vulkaaniset gabrot ovat usein raitaisia. Niiden mineraalikoostumus on usein vaihteleva (pyrokseeni- ja oliviinipitoisuus), niissa on runsaasti titaania ja niihin liitty joskus titaanirautamalmeja. Lisaksi Ehlersin ryhma (suullinen tiedonanto) on todennut, etta naiden ja orogeenisten gabrojen harvinaisten maametallien pitoisuuksissa on selva ero. Orogeeniset gabrot ovat pilsteisia, yksitoikkoisia sarvivalkegabroja, jotka usein liittyvat dioriitteihin ja granodioriitteihin. Jatkotutkimuksissa voidaan luultavasti loytaa lisaa naiden ryhmien valisia eroja ja mahdollisesti jakaa niita viela useampiin ryhmiin. Lillandetin gabro muodostaa amfiboliittisynkliinin alaosan. Gabrossa vuorottelevat vaaleat runsasplagioklaasiset ja tummat runsassarvivalkkeiset raidat. Atun (12) etelapuolella oleva gabrovyohyke (Pehrman 1927, Edelman 1949, 1960) on koostumukseltaan vaihteleva. Sen paamineraalit - osittain eri muunnoksin - ovat sarvivalke, kummingtoniitti, hypersteeni, augiitti, oliviini, granaatti, biotiitti ja plagioklaasi. Lisaksi on pienia maaria ilmeniittia, magnetiittia, pyriittia, apatiittia, zirkonia, serisiittia, kloriittia, kalsiittia ja sideriittia. Gabro on raitainen (kuva 8) ja siihen liittyy titaanirautamalmia. Taman gabron lantinen jatke Sorpossa (12 A) on vyohyke, jonka etelaisessa kontaktissa on useita horn blendiittilinsseja. Gabro vaihtuu pohjoiseen pain dioriitin kautta granodioriitiksi (Edelman 1949, Kuva 4). Atun gabron itaosan pohjoispuolella, siis stratigraafisesti sen ylapuolella, on vulkaaninen uraliittiporfyriitti. Skinnarvikissa (12 E) karttalehden itarajalla on mineraalikoostumukseltaan hyvin vaihteleva gabro (Pehrman 1945). Se kuulunee samaan ryhmaan Atun gabron kanssa. Atun pohjoisrannalla on amfiboliittyvyohykkeen alaosassa

16 1 5 Kuva 8. Raitainen gabro, leikkaava amfiboliittijuoni ja sita nuorempi pegmatiitti. Fig. 8. Bandad gabbro, skarande amfibolitgang och en annu yngre pegmatitgang. Fig. 8. Banded gabbro, cutting amphibolite dyke and a still younger pegmatite dyke Vadviken, Attu, Parainen - Pargas, 12 A. x = 6673,0, y = 572,0. raitaista sarvivclkeliusketta, joka sisaltca pienen titaanirautamalmin ja on todennakoisesti liuskettunutta gabroa (Pehrman 1927). Nauvon ja Lillandetin pohjoispuolella olevissa saarissa on graniitissa useita gabroosueita, )olden vahvuus vaihtelee puolesta metrista useaan kymmeneen metriin (Hausen 1944, Edelman 1972). Ne ovat loiva-asentoisia, raitaisia ja ymparoivan raitaisen graniitin kanssa konkordantteja seka sisaltavat plagioklaasia, sarvivalketta, augiittia, hypersteenia, biotiittia ja joskus kvartsiakin. Ne ovat luultavasti olleet kerrosjuonia kvartsimaasalpagneississd, joka on myohemmin muuttunut graniitiksi. Linusskarillc (04 B) noin 9 kilometric Kirjaisista etelaan on ehkd parikymmentc metric levee gabro-dioriittivyohyke. Sen koilliskontakti on peitossa. Koillisosa on tummaa ja keskirakeista kivea. Se sisaltdd tummina mineraaleina sarvivclketta, kummingtoniittia ja biotiittia. Seuraavassa kerroksessa lounaaseen pain tama kivilaji esiintyy palloina tai murskaleina ruskeassa kvartsi- ja hypersteenipitoisessa valimassassa, josta sarvivalke puuttuu. Seuraava kerros on runsasmurskaleinen gneissi, joka sisaltcc granaattia ja metamiktisia muuttumistuloksia sillimaniittipitoisista kordieriittirakeista. Sita seuraa kvartsimaasalpagneissikerros. Todennakoisesti tassa on kyseessa dioriittisen kerrosjuonen paikallinen rapautuma. Se on myohemmin painunut merenpinnan alle ja sen pcclle on kerrostunut ensiksi rantasoraa ja sitten silttisedimenttia.

17 1 6 Granvikin muodostuma Granvikilla (12 B) lkhella karttalehden pohjoisrajaa on omalaatuinen muodostuma (Edelman 1949 s. 13, 1960 s ), joka koostuu sarvivalke-pyrokseenikivesti, gabromaisista pyrokseeni-amfiboliiteista, pyrokseenipitoisista kvartsiiteista ja kvartsimaasalpagneisseista. Alue rajoittuu lannessa graniittiin. Itakontakti on veden peitossa, mutta lkhin kivilaji tassakin suunnassa on graniitti. Kaikki nama kivilajit ovat granoblastisia tai porfyroblastisia. Seka orto- ja klinopyrokseeni esiintyvat porfyroblasteina, jotka ovat tavallisesti taynna sulkeumia. Sarvivalke on saannollisesti ruskeaa. Eraassa paljastumassa on puhdasta sarvivalkekivea ja sarvivalkekivea, johon on kasvanut porfyroblasteja, luultavasti hypersteenia. Toisissa paljastumissa on taas muuttunutta plagioklaasia sisaltavia gabromaisia muunnoksia. "Kvartsiitit'' koostuvat kvartsista ja pyrokseeneista. Pyrokseenit ja malmirakeet muodostavat raitoja erakssa muunnoksessa, toisessa kvartsiitti sisaltaa runsasmagnesiumisena mineraalina pkaasiallisesti kummingtoniittia. Kvartsista puuttuu melkein kokonaan aaltoileva sammuminen, mika osoittaa, etta se on kiteytynyt poimutuksen jalkeen. Kvartsimaasalpagneissi on harvinaisen runsasmikrokliinista ja sen melkein ainoana maafisena mineraalina on hypersteenia. Taman muodostuman alkupera on epaselva. Kvartsi on kiteytynyt liikuntojen jalkeen ja pyrokseenit viittaavat korkeaan lampotilaan. Luultavasti on kysymys muodostumasta, joka on metamorfoitunut omalaatuisen metasomatoosin yhteydessa. Kalkkikivet ja karret Kalkkikivet ja karret muodostavat linsseja, joiden paksuus vaihtelee alle metrista noin 20 metriin. Kvartsimaasalpagneiseissk linssit ovat kapeita luiroja, mutta amfiboliiteissa ja erikoisesti amfrboliittien ja kiillegneissien kontakteissa ne ovat huomattavasti paksumpia. Atun pohjoisrannalla (12 B, D) kalkkikivea on kiillegneississa muutaman kymmenen metrin etaisyydella amfiboliitin kontaktista, mutta muualta sita ei ole kiillegneisseistk tavattu. Kalkkikiviesiintymat ovat tavallisesti epapuhtaita ja siskltavkt gneissi- ja karsivalikerroksia tai silikaattirakeita ja -kyhmyja. Magnesiumpitoisuus vol haitata teollista kayttoa. Levekhkoja kalkkikivikerroksia on louhittu muinoin paikallisiin tarpeisiin. Pkamineraalina on kalkkisalpk, mutta myos dolomiittia on loydetty. Karsimineraaleina tavataan diopsidia, granaattia, humiittiryhman mineraaleista tai ehkk oliviinista syntyneita serpent iinipseudomorfooseja vaaleata biotiitria, sarvivalketta, epidoottia ym. Stora Klobbskarin (08 B) luoteiskarjessa on lanes 150 m pitka ja ainakin muutamia kymmenia metreja levea karsilinssi. Se koostuu granaatista, diopsidista seka vkhiisesta maarasta kvartsia. Kovana kappaleena se on vaikuttanut sivukiven poimutukseen. Lahin sivukivi on kvartsimaasalpagneissi, mutta sita ymparoi graniitti.

18 1 7 Kuva 9. Rapautunut ultraemaksinen kivilaji, jossa on hienorakeisia murskaleita. Fig. 9. Vittrad ultrabasisk bergart med finkornigare fragment. Fig. 9. Weathered ultrabasic rock containing fine-grained fragments. Stortrask, Lillandet, Nauvo - Nagu, 03 D, x = 6673,5. y = 556,0. Kalkkikivikerrokset on tulkittu lahinna entisten kalkkiriuttojen muuttumistuloksiksi. Tahan viittaa se, etta ne esiintyvat muinaisten tulivuorten laidoilla matalan veden sedimenteissa seka se, etta ne puuttuvat syvan veden grauvakoista. Ultraemaksiset kivilajit Syvakivilajit Ultraemaksiset kivilajit muodostavat epayhtenaisen ryhman, eika niita ole ollut mahdollista jaotella tarkemmin karttalehtityon yhteydessa. Muutamia niista on jo mainittu aikaisemmin (s. 12 ja 16). Monet ultraemaksiset kivet, jotka ovat pkaasiallisesti hornblendiitteja, esiintyvat erkaumina gabroissa seka edella kuvatuissa subvulkaanisissa gabroissa (s. 12) ja orogeenisissa sarvivalkegabroissa. Karttalehden itarajalla Skinnarvikin (12 E) gabrossa (s. 18) on peridotiittia (Pehrman 1945). Hornblendiittisia linsseja tavataan myos dioriiteista ja granodioriiteista, jopa mikrokliinigraniiteista. Viimeksi mainituissa tapauksissa on kysymys horn blendiiteista, jotka ovat saastyneet graniittiutumiselta. Toiset ultraemaksiset linssit esiintyvat erillisina Nagun(Nauvon) ja Lillandetin amfiboliittisynkliinissa (kuva 9) eivatka liity sits gabroihin. Naista linsseista on tavattu rakenteita, jotka muistuttavat agglomeraatti- ja tyynylaavarakenteita ja siten viittaavat vulkaaniseen alkuperaan (s. 12). Naissa kivilajeissa on usein ruskeita porfyroblasteja J

19 1 8 Kuva 10. Tummia sulkeumia granodioriitissa. Fig. 10. Granodiorit med morka inneslutningar. Fig. 10. Granodiorite with dark inclusions. Lokholmen, Parainen - Pargas, 08 D, x = 6669,5, y = 566,5- Horn blendiittien mineraalikoostumus on tavallisesti yksitoikkoinen, ja sarvivalke on ainoa paamineraali. Aksessoreina on saannollisesti malmimineraaleja ja apatiittia. Muut ultraemaksiset kivilajit sisaltavat usein pyrokseenia tai oliviinia ja naiden muuttumistuloksina kloriittia ja serpentiinia. Eraissa muunnoksissa olevat ruskeat taplat ovat yleensa hypersteeniporfyroblasteja, jotka ovat taynna sulkeumia. Gabro-granodioriittisarja Gabrot, dioriitit ja granodioriitit muodostavat sarjan, ja ne esiintyvat linsseina tai vyohykkeina. Ne ovat saannollisesti pilsteisia tai liuskeisia ja sisaltavat usein linssimaisia, tummia sulkeumia (kuva 10). Tavallisesti ne ovat homogeenisia, mutta on tavattu myos levearaitaisia muunnoksia. Sarjan kivilajien mineraalikoostumus on yksitoikkoinen. Sen toisen aarijasenen - gabron - paamineraalit ovat sarvivalke ja plagioklaasi, toisen - granodioriitin - plagioklaasi, mikrokliini, kvartsi ja biotiitti. Hypersteenia on loydetty mm. Tammosta (12 A). Muuttumistuloksista ovat serisiitti ja kloriitti tavallisia, epidootti harvinaisempi. Aksessoreina on tavattu apatiittia, malmimineraaleja, titaniittia ja zirkonia. Mikrorakenne on granoblastinen. Plagioklaasissa vol joskus nahda vyohykkeisyytta ja viitteita omamuotoisuudesta. Kontaktit ovat tavallisesti kondordantteja, harvoin

20 1 9 Kuva 11. Pyoristyne a amfiboliittisulkeumia granodioriitissa. Luultavasti kivilaji on synrynyt kahdesta magmasta, jotka eivat ole ehrineet sekoirtua keskenaan. Fig. 11. Rundade amfibolitinneslutningar i granodiorit. Troligen tva magmor som ej hunnit blandas med varandra. Fig. 11. Rounded amphibolitic inclusions in granodiorite. Probably two magmas which have not had time to blend. Hundholm, Dragsfjard, 10 A, x = 6651,5, = 574,0. leikkaavia. Flisholmilla (12 C) harmaat granodioriittiset juonet leikkaavat gabroa, kun taas graniittipegmatiitit leikkaavat naita juonia. Siella ikajarjestys gabro-granodioriittipegmatiitti on selva. Tummat granodioriiteissa olevat sulkeumat voivat olla murskaleita emaksisista reunamuunnoksista, mutta mahdollisesti myos amfiboliiteista. Joskus tavataan muitakin kivilajeja murskaleina granodioriiteissa. Gabro-granodioriitti sarjan kivilajit ovat tunkeutuneet paikoilleen vuorenpoimutuksen yhteydessa ja ovat siis huomattavasti nuorempia kuin ne gabrot, jotka liittyvat amfiboliitteihin (s. 14). Eras granodioriitti sisaltaa pyoristyneita amfiboliittisulkeumia ja on todennkkoisesti syntynyt kahdesta samanaikaisesta magmasta, jotka eivkt ole ehtineet sekoittua keskenaan (kuva 11). Vahaiset intrusiiviset piirteet osoittavat magmaattista syntya, mutta on muistettava, etta kvartsimaasalpagneissit voivat muuttua granodioriitin nakoisiksi myos metamorfoituessaan. Erikoisesti eraat raitaiset granodioriitit voivat olla alkuperaltaan vahvasti metamorfoituneita gneisseja (Edelman 1949, 1960). Tummat juonet Kartta-alueella esiintyy erilaisia tummia juonia. Ne leikkaavat edella kuvattuja kivilajeja, kun taas mikrokliinigraniitit leikkaavat tai graniittiuttavat niita (kuvat 8 ja

21 2 0 Kuva 12. Amfiboliittijuoni granodioriitissa. Fig. 12. Amfbolitgang i granodiorit. Fig. 12. Amphibolite dyke in granodiorite. Korsholm, Kemto - Kimito, 12 C, x = 6673,0, y = 579,0. 12). Ialtaan ne ovat granodioriittien ja graniittien valilla. Tallainen juoni leikkaa Atun (12) lansirannalla raitaisen gabron, kun taas pegmatiitti leikkaa sen (kuva 8). Flatgrundetin (04 B) kaakkoissaarella on tummia juonia, jotka leikkaavat suonigneissia, jatkuvat muutamia metreja ymparoivaan graniittiin seka muuttuvat sitten jonoksi graniittiutuneita murskaleita (Edelman 1960, Fig. 28). Luoteissaarella (04 B) tallainen granaattipitoinen tumma juoni muistuttaa lahella saaren pohjoiskarkea olevaa kvartsidioriittia. Sen vuoksi ei voida varmasti todeta, onko kyseessa juoni vai ympyranmuotoinen intruusio. Se sisaltaa tummia vyohykkeita ja murskaleita muista kivilajeista. Tummat juonet ovat tavallisesti koostumukseltaan amfiboliittisia, mutta Flatgrundetin (04 B) juonet sisaltavat biotiittia ja plagioklaasia seka naita vahemman kvartsia ja granaattia. [Flatgrundetin kvartsidioriitti sisaltaa sarvivilketta, biotiittia, plagioklaasia, mikrokliinia ja kvartsia]. Rakenne on yleensa granoblastinen ja usein liuskeinen, mutta Naverholmin (12 C) juonella on hienorakeinen )aahtymiskontakti, ja se sisaltaa isoja serisiitiksi ja klinosoisiitiksi muuttuneita plagioklaasihajarakeita. Perusmassana hajarakeiden ymparilla on juoksurakenne. Tummista juonista on erilaisia muunnoksia, ja niita voitaisiin varmasti ryhmitellakin. Alue ei kuitenkaan tarjoa mahdollisuuksia tallaiseen jaotteluun, koska juonia on vahan.

22 2 1 Kuva 13. Migmatiitti, graniitin ja gneissin seoskivilaji. Jaanteina amfiboliittikerroksia. Fig. 13. Migmatit, blandbergart av granit och gnejser med amfibolitmellanlager. Fig. 13. Migmatite, a mixture of granite and older gneisses with amphibolitic intercalations. Saljskar, Nauvo - Nagu, 07 A, x = 6653,0, y = 563,0. Mikrokliinigraniitit ja migmatiitit Melko puhtaat mikrokliinigraniitit peittavat noin puolet karttalehdesta. Alueen etelapuoliskolla on isoja merenselkia, jotka on varjatty joko graniitin tai gneissin vareilla, koska niita ymparoivat karit ja saaret ovat naita kivilajeja. Kartta olisi varmast1 huomattavasti vaihtelevampi, jos paljastumia olisi tiheammin. Graniitti on kuitenkin vallitseva kivilaji. Lisaksi esiintyy runsaasti migmatiitteja, graniitin ja muiden kivilajien seoksia. Graniitit ovat nuorempia kuin kaikki muut kivilajit paitsi diabaasit, jotka ovat postorogeenisia. Lahes koko kartta-alueella, mutta ei jokaisella paljastumalla, nakyy graniitin vaikutus graniittisina suonina tai pegmatiitteina. Graniittien mineraalikoostumus on melko yksitoikkoinen. Paamineraalit ovat mikrokliini, kvartsi, plagioklaasi ja biotiitti. Granaatti on yleinen porfyroblasteina eraissa muunnoksissa, mikrokliini hyvin usein erikoisesti kartta-alueen pohjoisosassa. Sarvivalke on porfyroblastina harvinaisempi. Tavallisia muuttumistuloksia ovat kloriitti, serisiitti, epidootti ja kalsiitti ; tavallisia aksessoreja apatiitti, zirkoni, titaniitti, grafiitti ja malmimineraalit. Pegmatiittisista suonista tavataan usein isoja sarvivalke- tai pyrokseenirakeita (Edelman 1982). Rakenne on granoblastinen tai porfyroblastinen. Myrmekiitti on yleista. Koska graniitti ja muut kivilajit muodostavat monenlaisia seoksia - migmatiitteja (kuva 13) -, ovat myos graniitit hyvin vaihtelevia rakenteeltaan (kuvat 14-16).

23 2 2 Kuva 14. Graniitti. Vanha kivilaji on rakoillut ja rakoihin on syntynyt graniittijuonia. Myohemmin murskaleetkin ovat muuttuneet graniitiksi. Granaatti on kiteytynyt juoniin tai esnntyy vaalean kehan ymparoimana murskaleissa. Fig. 14. Granit. Den aldre bergarten hat spruckit och i sprickorna hat det bildats granitgangar. Senate har aven fragmenten omvandlats till granit. Granat hat kristalliserat i gangarna eller forekommer omgiven av Ijusa skal i fragmenten Fig. 14. Granite. The older rock has fractured and granite dykes have formed in to the joints. Later, also the fragments have become transformed into granite. Garnet has crystallized in the joints or become surrounded by light-coloured shells in the fragments. Attu, Parainen - Pargas, 12 A, x = 6675,0, y = 572,0. Tavallisesti graniitissa nakyy erilaisia, niita vanhempien kivilajien rakenteita, ja taysin homogeeniset graniitit ovatkin harvinaisia. Graniitin ja gneissin valille on vaikea vetaa raj aa. Graniittimuunnokset eroavat toisistaan rakenteeltaan. Rakeisuus vaihtelee keskirakeisesta karkearakeiseen ja tasarakeisesta porfyroblastiseen. Graniitissa suuntautuminen voi johtua kiteytymisen aikaisesta puristuksesta, mutta tavallisesti se on jaannosrakenne vanhemmista kivilajeista. Tarkeimmat jaannosrakenteet ovat breksiamaisia, luiromaisia ja raiaisia (kuvat 14-16). Granodioriitit, jotka ovat hauraita kivilajeja, murtuvat poimutuksessa, jolloin kivi breksioituu. Rakoihin voi muodostua graniittisia juonia. Vahitellen kiven murskaleetkin kiteytyvdt uudelleen muuttuen samalla yhta graniittisemmiksi. Min syntyy graniitti, jossa on haamumaisia jaannoksia vanhoista murskaleista. Gneisseissa liuskeisuuspinnat avautuvat helposti ja niihin keraantyy graniittista ainesta, joka muodostaa suonia (kuva 13). Kiillegneissit muutuuvat helpoimmin suonigneisseiksi, kun taas kvartsimaasalpagneissit, jotka eivat ole yhta liuskeisia kuin kiillegneissit, voivat

24 2 3. Kuva 15. Nebuliittinen graniitti kartta-alueen etelaosasta. Fig. 15. Nebulitgranit fran omradets sodra del. Fig 15. Nebulitic granite from the southern part of the map area. Vasterlandet, Nauvo - Nagu, 05 C, x = 6662,0, y = 557,0. Kuva. 16. Raitainen graniirti. Raitaisuus nakyy parhaiten rantapaljasturnilla. Fig. 16. Banded granit. Bandningen syns bast pa strandklipporna. Fig. 16. Banded granite. The banding is best visible on the shores. Storlandet, Nauvo - Nagu, 01 B, x = 6677,5, = 541,5.

25 24 muuttua graniiteiksi toisillakin tavoilla, esimerkiksi kiteytymalla uudelleen metasomaattisesti, jolloin vanha rakenne sailyy. Jan hiomalla pinnalla vanha rakenne on hyvin nakyvissa, kun taas tuoreella pinnalla kivi nayttaa homogeeniselta. Lillandetilla vol hyvin seurata tata ilmiota tie- ja rantapaljastumien kvartsimaasalpagneisseissa Dalkarbyvikenin koillis- ja pohjoispuolella (06 B, C) amfiboliittisynkliinin etelasivulla. Tiepaljastumissa gneissin rakenne on hyvin sailynyt, kun taas rantapaljastumalla, joka sijaitsee niista muutama sata metric lanteen, gneissirakenne nakyy vain hiotulla pinnalla. Saman synkliinin hnsipaassa Nauvon luoteiskarjessa kvartsimaasalpagneissit ovat muuttuneet graniitiksi, jossa vanha kerroksellisuus on viela selvasti nakyvissa (kuva 16, Edelman 1972). Eri kerrokset ovat muuttuneet eri tavalla : on tasarakeisia, granaattipitoisia )a karkeita kerroksia, jotka ovat taynna mikrokliiniporfyroblasteja ym. Mikrokliinirakeet ovat suuntautuneet kerroksellisuuden mukaan ja joskus, kuten Kaiplotissa (06 B), ne ovat kasvaneet poimuakselin suuntaan. Idempana mikrokliinikiteet ovat kasvaneet vanhemman poimutuksen akselitason suuntaan, ja ovat siren pystyssa. Graniitti on siella melko karkeaa ja liuskeista ja sellaista se on amfiboliittisynkliinin etelapuolellakin. Hausen (1944) on antanut sille nimen Mattnasin graniitti (03). Nauvosta itaan pain mentaessa graniitti on karkeaa ja liuskeista. Van.n (12) tienoilla siina vuorottelevat granaattipitoiset ja granaatittomat kerrokset, viimeiset merkit vanhasta rakenteesta (Edelman 1949, Fig. 8 PI II). Mind karkeat graniitit muistuttavat Pernion graniattia (Eskola 1914), iota on karttalehden koillisosassa. Karttalehden etelaosan graniitit muodostavat kupoleja, joiden ympari ja valissa muut kivilajit kiemurtelevat kapeina vyohykkeina. Mind graniitit ovat tavallisesti tasarakeisia ja sisaltavat saannollisesti vanhempien kivilajien haamumaisia jaannoksia. Ne ovat usein min haalistuneita, etta on vaikea paatella niiden alkuperaa. Etelaosan graniitit ovat siis lahinna Hangon graniitin kaltaisia. ltd-lansi-suuntainen gneissivyohyke muodostaa rajan sen pohjoispuolella olevien porfyyrigraniittien ja sen etelapuolella olevien tasarakeisten nebuliittigranlittle n valille. Suonigneissien graniittisista tai pegmatiittisista suonista on koostumukseltaan ja rakenteltaan erilaisia muunnoksia. Toiset ovat tasapaksuja, kerroksellisuutta tai liuskeisuutta noudattavia suonia, toiset taas linssimaisia tai muodoltaan epasaannollisia (kuvat 17 )a 18). Viimeksi mainittujen kontaktit ovat epatasaisia ja niista nakyy, miten suoni on syovyttanyt itselleen tilaa sivukiveen (Edelman 1982). Joissakin pegmatiittilinsseissa sisaan jaaneet gneissilevyt kapenevat ja lopuksi jatkuvat biotiittiluiroriveina pegmatiitissa (Edelman 1982, kuva 17). Naista pegmatiiteista tavataan usein vedettomia mineraaleja, kuten granaattia ja klinopyrokseenia, vaikka ymparoiva kivilaji sisaltaa vesipitoisia mineraaleja, kuten biotiittia ja sarvivalketta (Edelman 1982). Tama osoittaa lampotilan olleen korkea pegmatiittien syntyessa. Eraissa pegmatiiteissa nakyy sivukiven akselitason suuntainen liuskeisuus (kuva 19). Tama akselitaso on syntynyt ensimmaiscssa poimutuksessa (Edelman 1949, 1960), joten pegmatiittikin on muodostunut jo siina vaiheessa. Vanha tulkinta, jonka mukaan kaikki mikrokliinigraniitit olisivat syntyneet vain toisessa poimutusvaiheessa, on siten aivan liian yksinkertainen (Edelman & Jaanus Jarkkala 1983).

26 2 5 Kuva 17. Pegmatiittilinsseja gneississa. Gneississa on usein musta restiittireuna pegmatiittia vasten. Paikoin ert t gneissikerrokset jatkuvat kapeina kielekkeina tai biotiittiraitoina pegmatiittiin. Kontaktit osoittavat, etta pegmatiitti on syovyttanyt itselleen tilaa gneissiin. Fig. 17. Pegmatitlinser i gnejs. Gnejsen har ofta svarta restitrander mot pegmatiten och vissa gnejslager fortsatter som tunna skivor eller rader av biotitaggregat i pegmatiten. Kontakten visar att pegmatiten fratt sig in 1 gnejsen. Fig. 17. Lenses ofpegmatite in gneiss. There are black borders of restite in the gneiss against the pegmatite, and some layers of the gneiss continue as thin plates or strings of biotite in the pegmatite. The contact shows that the pegmatite has corroded the gneiss. Attu, Parainen - Pargas, 12 A, x = 6675,0, y = 572,0. Lahella kartta-alueen pohjoisrajaa on graniitissa muutaman senttimetrin levyisia siirrosvyohykkeita, joista usein nakyy, mihin suuntaan liikunto on kulkenut (kuva 20). Vyohykkeen sivulla mikrokliiniporfyroblastit ovat kasvaneet suuremmiksi kuin muualla graniitissa. On olemassa naiden siirrosvyohykkeiden ja raitaisten apliittimaisten

27 2 6 Kuva 18. Pegmatiini, joka on syovyttanyt gneissia. Pienet pegmatiittipesakkeet ovat syntyneet gneissiin ja sitten kasvaneet yhteen pegmatiitin kanssa. Fig. 18. En pegmatit som fratt sig in i en gnejs. Sma pegmatitkortlar has bildats i gnejsen och sedan vuxit ihop med pegmatiten. Fig. 18. Pegmatite that has corroded a gneiss. Small pegmatitic aggregates have formed in the gneiss and grown on to the pegmatite. Haraholm, Nauvo - Nagu, 09 D, x = 6676,5, y = 564,5. vyohykkeiden valimuotoja (kuva 21), jotka on sen vuoksi tulkittu uudelleen kiteytyneiksi myloniiteiksi eika apliittijuoniksi. Syventymatta tarkemmin graniittien syntyyn haluan esittaa kasityksenani, etta suurin osa graniiteista on ultrametamorfoosin tuloksia. Paaasiallisesti ne ovat uudelleen kiteytyneita tai sulaneita vanhoja kivilajeja. Postorogeeniset diabaasit Alueelta on tavattu viisi kapeaa diabaasijuonta (05 D, 09 C-D, 10 A, 11 B ; Hausen 1944, Edelman 1949, 1960). Ne ovat hienorakeisia, mustia kivilajeja, jotka ovat tunkeutuneet kallioperan rakoihin poimutuksen jalkeen. Rakenteeltaan ne ovat ofiittisia ja hienorakeisia tai tiiviita. Kontaktit ovat tiiviita ja teravia. Plagioklaasi muodostaa pienia hajarakeita. Muut mineraalit ovat pyrokseeni, kloriitti, serisiitti ja epidootti. Kalsiittia ja kvartsia on vain raoissa tai onteloissa. METAMORFOOSI Poimutuksen yhteydessa pintasyntyiset kivilajit, sedimentit ja vulkaniitit, joutuivat suurten paineiden ja korkeiden lampotilojen alaisiksi maankuoren syvissa osissa.

28 21 Kuva 19. Pegmatiitin liuskeisuus on akselitason suunnassa. Tama osoittaa etta pegmatiitti on ollut mukana poimutuksessa. Fig. 19. Pegmatit med skiffrighet i axelplanets riktning vilket visar att pegmatiten hat varit med i veckningen. Fig. 19. Pegmatite with axial plane schistosity showing that the pegmatite took part in the folding. Lillandet, Nauvo -- Nagu, 06 C, x = 6672,0, y = 555,5. Harvat mineraalit kestivat naita oloja, joten syntyi uusia mineraaleja ja rakenteita. Kun nama kivilajit kohosivat jalleen ylospain eroosion vaikutuksesta, lampotila ja paine laskivat ja syntyi sekundaareja mineraaleja. Nama metamorfoosin aikana syntyneet mineraalit tai paremminkin mineraaliseurueet antavat kuvan metamorfoosin aikaisista oloista. Eri kivilajit reagoivat eri tavalla ja olot - eivat vain paine ja ldmpotila, vaan monet muut seikat, jotka vaikuttavat reaktioihin, kuten esimerkiksi vesipitoisuus - vaihtelivat. Siksi nykyaan tavataan paikallisia eroja mineraaliseurueista ja kivilajien rakenteista. Esimerkiksi sarvivalkeporfyroblasteja on kasvanut tiettyihin

29 2 8 Kuva 20. Siirros graniitissa. z-muotoisessa liuskeisuudessa nakyy liikunnon suunta. Jos uudelleen kiteytyminen olisi mennyt pitemmalle olisi tasta voinut syntya pegmatiittinen ''juoni'', jossa olisi apliittia keskella. Fig. 20. Skjuvzon i granit. Den z-formade skiffrigheten visar rorelseriktningen. En starkare omkristallisation hade kunnat astadkomma en pegmatitisk "gang'' med aplit i mitten. Fig. 20, Shear zone in granite. The z-shaped schistosity shows the direction of the movements. A stronger rectystallization would have produced a pegmatitic ''dyke" with aplite in the centre. Storlandet, Nauvo - Nagu, 03 D, x = 6676,5, y = 540,5. gneissikerroksiin, kun taas viereiset kerrokset ovat hienorakeisia ja vailla porfyroblasteja (kuva 22). Metamorfoosi on yleensa tapahtunut amfiboliittifasieksessa eli kohtuullisen ldmpotilan alaisena. Silloin ovat vihrea sarvivalke ja plagioklaasi tasapainossa emaksisissa kivilajeissa. Kuitenkin monissa kivilajeissa on merkkeja korkeammastakin lampotilasta. Niinpa esimerkiksi hypersteenia, joka sisaltaa sarvivalke- ja biotiittisulkeumia, tavataan

30 2 9 Kuva 21. Raitainen "apliittimainen juoni", luultavasti uudelleen kiteytynyt myloniitti. Fig. 21. Banded ''aplitisk gang", troligen en omkristalliserad mylonit. Fig. 21. Banded "aplitic dyke", probably a recrystallized mylonite. Sillholmen, Nauvo - Nagu, 06 D, x = 6679,5, y = 556,0. gabrokerroksista Kaiplotissa (06 B) ja mm. eraista horn blendiiteista. Trollon (09 C) etelapuolella olevan karin gneisseista tavataan taas sillimaniittia ja mikrokliinia yhdessa. Tama viittaa granuliittifasiekseen. Schellekensin (1980) mukaan Atussa ovat metamorfoosiolot olleet granuliittifasieksen rajalla. Graniittiutuminen saa aikaan perusteellisimmat muutokset kivilajien koostumuksiin, mutta missy lampotilassa, riippuu suuressa madrin kivilajien vesipitoisuudesta. Korkea vesipitoisuus lisaa mineraalien reaktiokykya ja alentaa sulamispistetta. Kuitenkin on tavallista, ettd anatektisista pegmatiitti- tai graniittiluiroista tavataan vedettomia mineraaleja (s. 24), mika osoittaa, etta vesi on haihtunut kivilajista graniittiutumisen yhteydessa, ts. lampotila on ollut korkea (Edelman 1982). Graniittiutuminen merkitsee sita, etta kivilaji muuttuu graniitiksi riippumatta muuttumistavasta : se muuttuu graniitiksi joko pelkastaan kiteytymalla uudelleen (metamorfoosi), vaihtamalla aineksia (metasomatoosi), sulamalla tai reagoimalla vieraan magman kanssa. Nama prosessit ovat muuttaneet joko yksin tai tavallisemmin yhdessa vanhempia kivilajeja aina enemman ja enemman graniitin kaltaisiksi, mika on johtanut monenlaisiin valimuotoihin. Min ovat tavalliset suonigneissitkin syntyneet. Suonet ovat seuranneet heikkouspintoja ja usein syovyttaneet sivukiveaan. Jos graniittiutuminen on saanut vaikuttaa riittavan kauan, on syntynyt graniitteja, joissa vanha rakenne nakyy vain haamumaisina jaannoksina. Kartta-alueelta tavataankin kaikenlai-

31 3 0 Kuva 22. Runsaasti sarvivalkeporfyroblasteja sisaltava kerros gneississa Fig. 22. Hornblandeporfyroblaster begransade till ett bestamt lager i en gne, Fig. 22. Hornblende porphyroblasts confined to a definite layer gneiss. Graskar, Nauvo - Nagu, 05 D, x = 6665,0, y = 553,5. sia valiasteita hyvin sailyneista gneisseista ja muista kivilajeista melko puhtaisiin graniitteihin saakka. TEKTONIIKKA Poimutektotiikka Alue voidaan jakaa tektonisesti kahteen osaan, joiden raja seuraa suurin piirtein ita - lansi-suuntaista kvartsimaasalpagneissivyohyketta. Pohjoisosaan lyovat leimansa ita - lansi-suuntaiset kivilajivyohykkeet, jotka seuraavat svekofennialaisen vyohykkeen yleista kulkua. Etelaosassa taas isot graniittikupolit maaraavat tektonisen tyylin. Kupolien valissa kiertavat gneissivyohykkeet muodostaen usein isoja, itaan pain kuperia kaaria. Gneissivyohykkeiden kulku nayttaa olevan aivan riippumaton svekofennialaisesta ita - lansi-suuntaisesta kulusta. Pohjoisosan tektoninen tyyli on selvimmillaan Nauvon ja Lillandetin amfiboliittisynkliinissa. Laurenin (1973) mukaan synkliini on syvimmillaan sell molemmissa paissa. Keskella, Nauvon kirkonkylan (06) tienoilla, se on matala ja kertautunut, mika nakyy mm. Laurenin (1973) piirtamissa poikkileikkauksissa. Graniitissa synkliini on levea ja avonainen, kun taas kiillegneisi synkliinin keskella on puristunut vahvasti kokoon ja poimuttunut. Samanlaisia poimuja on ympariston graniitissa. Nauvon ja