SOOMEN GEOLOBINEN KAITTA

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SOOMEN GEOLOBINEN KAITTA GEOLOUICAL MAP OF FINLAND 1 : LEHTI - SHEET VILJAKKALA-TEISKO KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT-BY AHT I S IMONEN HELSINKI 1952

2 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLODINEN KARTTA GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : LEHTI -- SHEET VILJAKKALA-TEISKO KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT - BY AHTI SIMONEN HELSINKI 1952

3 SI` ALLY,S CONTENTS TCTK1\1CSVAIHEEI' 5 KALLIOI'1ERR \\ PAAP11R'1EIET 6 YLOJARVEN :LIL"SKEALUE 7 Fl"LLIITIT JA IilILLELII SKEET 8 K\'ARTSI-1L\AsA.LPALICSKEET 10 KONCLOMERAATIT 14 I :VIAKSISET J.A INTERJIEDLVA1:1S1 : 'l' TVFF11TIT 1 7 PORFV"RLITIT JA PORFYYRIT. ALHAISEN LAMPOTILAN IIETA.AIORFOOSI JA SIr.:RISTITTIY'I`V'ILINEN. 22 NAS1J ARVEN ITAPUOLEN TJUSKEET 26 VILJAKKALAN- L1US KEALUI," 27 SYVAKIVIALCEl :N ( :NEISSI'I' 28 SYVaKIVET 2I8 LILJSKEALUEEN SFV_AKIVIMASSIIVIT 28 HA.MEE\EYRO_N 11ASSIJ I 28 YLOJARV I!:A TASAILAKFA EN KV"ARTSIDIORIITTl 30 NOKLAN PORFYYRIVRN KV'ARTSIDIORIITTI 30 TAMPEREEN GNPISSIMAINEN (>RANODTORIITTI 31 Ll : :(11'IANIE\IE\ SYV - AI(IVET, '31 v - AR_vIALAN GRANOnwRIITTl 32 \ILJAKKALAN SY\.\KIVTALCU :32 LIIISKEALI EE- PQHJOISP('OLEK SYVAKIVET 3 EIIAKSISET SY\AKIVET 33 KVARTSI- JA ( :RANODIO11ITIT 34 C RA yiitit 3 5 SYVAKIVIEN KESKI\AISNTI' SUIITEET 36 TEKTONITKKA JA STRATIGRAFIA 37 3IALIIIT JA 11t-1"T HYODYLLISET KAIVANNAISET 41 `10 EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS SI!EET 2124 VILJAKKALA--TEISKO INTRODUCTION 47 THE YLOJARVI SCHIST AREA 47. PHYLLITKS AND MICA schists 47 QUARTZ-FELDSPAR SCHISTS CONGLOMERATES bill

4 4 BASIC AND INTERMEDIATE TUFFITES PORPHYRITES AND PORPHYRIES LOW-TEMPERATURE METAMORPHISM AND SERICITIZATION THE SCHIST AREA ON THE EASTERN SIDE OF LAKE N.ISIJARVI.... THE VILJAKKALA SCHIST AREA ONEISSES OF THE INFRACRUSTAL ROCK AREA INFRACRUSTAL ROCKS INFRACRUSTAL HOCKS OF THII SCHIST ZONE INFRACRUSTAL ROCKS N 01' THE SCHIST ZONE : TECTONICS AND STRATIGRAPIIY ECONOMIC GEOLOGY

5 TUTKIVIUSVAIHEE'1' Geologists yleiskartoitusta on suoritettu Viljakkalan-Teiskon karttalehden alueella jo viime vuosisadan viimeisella vuosikymmenella, ja Sederholmin v julkaisema laaja ja perusteellinen tutkimus Tampereen seudun arkeisesta sedimenttimuodostumasta merkitsi huomattavaa edistysaskelta maamme kallioperan tuntemisessa. Tampereen liuskealueesta muodostui kallioperamme avainalue, ja monet ulkomaalaisetkin ovat kit", - neet siella tutustumassa erinomaisen hyvin sailyneisiin peruskalliomuodostumiin. Erikoisesti kalliopaljastumat Nasijarven molemmin puolin ovat opettavia peruskallion syntya tutkittaessa. Edella mainitun tutkimuksen lisaksi Sederholm on julkaissut useita Tampereen liuskealueen geologiaa kasittelevia kirjoituksia seka Tampereen geologisen yleiskarttalehden B2 (1903) ja siihen liittyvan selityksen (1913). Tassa kallioperakartan selityksessa kuvattava alue joutui uudelleen geologisen tutkimuksen kohteeksi 1930-luvun lopulla. kun alue osoittautui malminetsinnallisesti mielenkiintoiseksi. Kaivostoiniintaan johtaneiden inalmitutkimusten ja louhintatoiden yhteydessa tehtiin runsaasti uusia geologisia havaintoja. Stigzelius julkaisi v Haverin kaivoksen malmigeologiaa ja Viljakkalan liuskealueen kallioperan selvittavan tutkimuksen, ja Saksela (1947) kuvasi Ylojarven liuskealueen serisiittiliuskeissa esiintyvia malmimineraaliseurueita. Tampereen liuskealueen entista yksityiskohtaisempi selvittaminen otettiin geologisen tutkimuslaitok - sen tyoohjelmaan v. 1945, ja samail vuo- Kuva 1. Eri tutkijoiden kartoittamat aluect Viljakkalan-Teiskon den kesalla karkart Mat sto flalm t=iVelhe t194 9 ja 5-ihtSi mo_ nt toitettiin silloi- nen = Harnte ja Sunonen = Viluksela = Sivaltlongeomonen = Kouvo = Hdrme Seitsaari Sen Fig. 1. The wrens mapped by the different persons.

6 6 logi Sahaman johdolla Ylojarven liuskealue seka osia Nasijarveii itapuolen liuskeista. Tutkinruksia jatkettiin kirjoittajan johdolla vv. 191( Tyohon osallistuneiden kartoittajien tutkirnat alueet on esitet ty oheisessa kartakkeessa (kuva 1). Uusien kartoitustulosten perusteella on julkaistu Ylojarven liuskeiden metamorfoosia (Simonen ja Neuvonen 1947) ja tektoniikkaa (Neuvonen ja Matisto 1948) kasittelevat tutkiniukset. Viljakkalan-Teiskon karttalehden itapuoleisesta liuskealueen jatkeesta on julkaistu yksityiskohtainen kuvaus (Seitsaari 1951) ja karttalehden kaakkoisosassa esiintyvan us. Varmalan granodioriittimassiivin tektonista rakennetta on selvitetty (Harme ja Seitsaari 1950). Lisaksi on mainittava, etta Viljakkalan- Teiskon kallioperakartan lansipuoleinen Ikaalisten lehti on ilmestynyt painosta (Huhma, Salli ja Matisto 1951). 'aman selityksen tarkoituksena on antaa yleiskatsaus Viljakkalaii-- Teiskon lehden ja Ylojarven liuskealueen kallioperasta. Kuvauksessa pyritaau rajoittuinaan paaasiassa sellaisiin. seikkoihin. joihin aikaisemmissa tutkimuksista ei olee yksityiskohtaisemmin puututtu. Yleiskatsauksen saavuttamiseksi on kuitenkin ollut v alttaniatonta toistaa paakolitia aikaisemmista tutkimuksista. Lukijan, joka haluaa svventya mahdollisimman perusteellisesti kuvattavan alucen kallioperaan, on tutustuttava edella mainittuihin tutkimuksiin. Sederholmin (1897) klassilliseksi muodostunut tutkimus sisaltaa monia vksityiskohtaisia kuvauksia, jotka ovat erittain hyodyllisia erikoistutkimusten suorittajille. Kirjoittaja esittaa parhaimmat kiitokset kaikille 'larnpereen liuskealueen kartoitustiiihin osallistuneille uutterasta tvosta, monista antoisista retkeilvista ja hedelmallisista keskustelutuokioista. Neiti Thyra Aberg on piirtanyt kallioperakartan ja selitykseen liittyvat piirrokset. Mikrovalokuvat ovat niaisteri Matiston ottamia ja maisterit Toini Mikkola ja K. Neuvonen ovat avustaneet kirjoittajaa optisissa maarayksissa. Kemialliset analvvsit ovat suurimmaksi osaksi maisteri H. B. Wiikin tekemia. Kaikille nimeltzi, mainituille ja nionille muille tv6ta avustaneille kirjoittaja esittaa parliaat kiitokset. KALLIOPER AN P APIIRTEET Viljakkalan Teiskon karttaleliden etelaosassa on vhteniiinen. lapi koko tutkimusalueen ulottuva liuskejakso, jossa on seka vulkaanisia etta sednuenttisvntyisia kivilajeja. Vulkaniitit (porfvriitit, porfvyrit, tuffiitit ja agglomeraatit) ovat vallitsevina ja sedimenttikivia (fylliitit. kiilleliuskeet. kvartsi-rnaasalpaliuskeet ja konglomeraatit) on niukalti. Kuitenkin on mainittava. etta karttalehdella nakvvan liuskejakson etelapuolella fvlliitit ja kiilleliuskeet ovat paakivilajeina. Karttalehtialueella onkin nakvvissi vain paaasiassa vulkaniitteja sisaltava osa arkeisesta. muinaiselle maan pinnalle kerrostuneesta muodostumasta.

7 7 Liuskeita on laajenipana yhtenaisena alueena Nasijarven molemmin puolin Ylojarven ja Teiskon pitajissa. Ylojarven liuskeet ovat kapean vulkaniittijakson valityksella yhteydessd Viljakkalan liuskealueeseen karttalehden lansiosassa. Voimakkaasti gneissiytvneita liuskeita on vahaisina sulkeumina Keski-Suomen syvakivialueella. Sederholmin (1897) kasityksen mukaan Viljakkalan-Teiskon karttalelden liuskeet kuuluvat ns. botnialaiseen peruskalliomuodostumaan, joka on nuorernpi kuin liuskealueen etelapuolelle ulottuva, voimakkaammin uudestikiteytynyt. svioninen muodostuma. Sederholm oletti, etta mainittujen muodostumien valilla on suuri aukko kerrostumasarjassa niin. etta botnialaiset muodostumat ovat kerrostuneet syvalle kuluneelle. svioniselle kallioperustalle. Uudemmat tutkimukset osoittavat kuitenkin, etta Sederholmin svioniset ja botnialaiset muodostumat ovat saaneet nykvisen asunsa svekofennialaisessa vuorenpoimutuksessa ja muodostumien valilla ei ole voimakasta rapautumisvaihetta osoittavaa diskordanssia. Niinpa Tanipereen alueen botnialaiset fylliitit ja kiilleliuskeet vaihettuvat etelaanpain mentaessa asteittain, ilman diskordanssia, voimakkaammin metamorfoituneiksi svionisiksi kiillegneisseiksi. Tektoniikkaa ja tratigrafiaa kasittelevassa luvussa paadytaan siihen tulokseen, ettii alueen vulkaniitit edustavat svekofennialaisessa orogeniassa poimuttuneen pintakivimuodostuman ylempaa horisonttia, kun taas rapautumissedimentit ovat stratigrafisesti vulkaniittien alla. Muodostuman konglomeraatit eivat ole Iuonteeltaan pohjakonglomeraatteja, vaan niitd on pidettava muodostuman sisaisina konglomeraatteina ja ne edustavat vulkaanisen toiminnan aikana tapahtunutta, suhteellisen lyhytta rapautumisvaihetta. Liuskemuodostuman pohjaa ei ole tavattu, vaan kaikki karttalehden syvakivet ovat liuskeita nuorempia ja niiden tunkeutuminen liittyy svekofennialaiseen orogeniaan. Liuskeiden reunustamat syvakivimassiivit karttalehden etelaosassa ovat kokoomukseltaan kvartsi- ja granodioriittisia. Liuskevyon pohjoispuolella on laaja syvakivialue, missy tavataan monia rakenteeltaan ja kokoomukseltaan erilaisia muunnoksia. Karttalehden pohjoisosan syvakivet liittvvat etelaisimpana osana laajaan Keski-Suomen syvakivikompleksiin. YLOJ A1tVE- LIUSKEALUE Ylojarven huskealue Nasijarven lansirannalla tarjoaa erinomaisen lapileikkauksen Tampereen liuskeinuodostumasta ja seuraavassa kuvataankin Ylojarven alueen kallioperaa seikkaperdisemtnin kuin karttalehden muita liuskealueita. Viljakkalan-Teiskon kallioperakarttaan kuuluu tosin vain pohjoisin osa Ylojarven liuskealueesta, mutta tassa selityksessa e,itetaan kallioperakartta (kts. kartta I) ja kuvaus koko liuskealueesta.

8 8 F YLLIITIT J A KIILLELIU SK EET Savikokoomuksellisia rapautumissedimentteja on runsaimmin Yl6- jarven liuskealueen etelaosassa, missy ne muodostavat laajan, yhtenaisen alueen, kun taas pohjoisosan vulkaniittijaksossa niita on vain kapeina kerrospatjoina. Nasijarven rantakallioissa nahdaan parhaiten sailyneena fylliittien alkusyntya selvittavat rakennepiirteet. llerkityksellisin on kerrallisuus (taulu I, kuva 1), joka on tulkittu vuodenaikojen vaihtelusta johtuneeksi (Sederholm 1897, Eskola 193`?) niin, etta vuodessa syntyneen kerran karkearakeinen pohja on kerrostunut kevattulvien aikana, kun taas kerran hienorakeinen ylaosa on sedimentoitunut talvella. Yksityi,- ten kertojen paksuus vaihtelee muutamasta sentista aina muutamaan metriin ja keskimaarainen paksuus on paijon suurempi kuin niyohaisglasiaalisissa lustosavissa. Fylliittien kerrostuessa loyhaa kiviainesta oil ollut runsaasti mantereella ja kasvillisuuden puuttuininen on osaltaan varmaankin edistanyt juoksevan veden kulutustyota. Kerrallisuuden ohella nahdaan monia mutta fylliittien syntya selvittavia rakennepiirteita. Paksuissa tulvakerroksissa havaitut fvlliittimurskaleet osoittavat, etta juokseva vesi on pystynyt irroittamaan kovettunutta savea. Kerran karkearakeisessa osassa havaitaan joskus vahaisen raesuuruuden vaihtelun luonnehtimaa kerroksellisuutta, joka lienee aiheutunut veden kuljetuskyvyn satunnaisista vaihteluista. Kerran ylaosan kerrostuminen on saattanut keskeytya lyhyen tulvakauden sattuessa ja sitloin on syntynyt kapea karkearakeinen raita kerran hienorakeiseen osaau. Fylliiteissa havaitaan lisaksi sarvivalke- tai epidoottirikkaita kalkkikonkretioita, jotka lienevat alkuperaltaan samanlaisia kuin ns. lmatran kivet glasiaalisissa savissa. Fylliittien kemiallinen kokoonius vaihtelee eri kerroksissa ja kertojen eri osissa. Kertojen karkearakeiset hiekkamaiset osat (taulukko V. anal. 2) ovat kvartsirikkaita ja iiiihin on kerrostunut myos rapautumisessa syntynytta residuaalista kvartsia. Hienorakeiset osat ovat sensijaan savimaisia. Kerrallisen liuskeen kokonaiskokoomus (taulukko V. anal. 1) on yleensa savisedimenteille luonteenomainen, mutta muodostuinassa on myos muunnoksia, joissa ei ole huomattavaa A ylimaarazi (taulukko V, anal. 3). Nasijarven seudun fylliittien mikroskooppinen tarkastelu paljastaa klastillisen rakenteen piirteet. Paamineraalit, kvartsi ja maasalpa, oval osittain pyoristyneina jyvasink hienorakeisemmassa kvartsista ja kiilteesta muodostuneessa iskoksessa. Vlaasalpa on paaasiassa plagioklaasia (AnIO-30), mutta varsinkin paksujeii kertojen karkearakeisissa osissa on myos hiukan mikrokliinia. Biotiittia on runsaimmin kertojen savimaisissa osissa. Vahaisin maarin havaitaan apatiittia, magnetiittia, turmaliinia ja hiilipigmenttia seka muuttumistuloksina kloriittia, serisiittia ja epidoottia. Fylliittien iskoksessa esiintyva HE on orgaanista ja Sederholm

9 9 piti Nasijarven itarannan fylliittien pussimaisia hiilikasaumia (Coryciun) enigmaticum) alkeellisten organismien kivettymina. Uuden geologisen kartoituksen yhteydessa loydettiin lapileikkaukseltaan pyoreita, hiilirikkaita renkaita nlyos Nasijarven lansirannalta ii. I km etelaan Valkeekivesta seka, Keisaaresta. Rankaman (1948) suorittama hiili-isotooppien m a- arays (C 12 C 13 ) osoittaa, ett i Coryciumin hiili on orgaanista. Fylliitteihin liittyy myos voimakkaammin uudestikiteytyneita, kiilleliuskemaisia muunnoksia, joissa klastillisen rakenteen piirteet ovat osittain tai kokonaan tuhoutuneet. Laajan rapautumissedimenttialueen pohjoisreunalla, Ylojarven kirkolta itaan, hienorakeinen fylliitti vaihettuu syvakivialuetta lahestyttaessa asteittain voimakkaammin uudestikiteytyneeksi porfyroblastiseksi kiilleliuskeeksi. Fylliittien kerrallinen rakenne on saattanut sailya reliktina voimakkaasti uudestikiteytyneissa muunnoksissa ja silloin nahdaan, etta porfyroblasteja on syntynyt kertojen hienorakeisiin, savimaisiin osiin. Porfyroblasteja muodostaneet, aluminiumrikkaat mineraalit ovat kuitenkin useimmiten muuttuneet serisiittija kloriittipitoisiksi pseudomorfooseiksi ja Ylojarven alueen kiilleliuskeissa havaitaan vain harvinaisuutena andalusiittia, kordieriittia ja granaattia. Andalusiittia on tavattu porfyroblasteina Ylojarven kirkolta lanteen menevan kiilleliuskesuikaleen paassa ja pienessa kiilleliuske-esiintymassa Oksijarven etelapuolella. Kordieriitin riekaleisia jaannoksia on havaittu vain yhdessa ohuthieessa, joka on tehty tasarakeisen ja porfyyrisen kvartsidioriitin valissa esiintyvasta, muutaman kymmenen metrin levy- i- sesta kiilleliuskesuikaleesta. Granaattia on paikoin pienina, yleensa vain mikroskooppisesti havaittavina rakeisa porfyroblastisessa kiilleliuskeessa seka syvakivien kiillegneissisulkeumissa. Geologinen karttakuva (kartta I) nayttaa, etta porfyroblastisia kiilleliuskeita esiintyy runsaimmin granodioriittialueiden reunamilla ja niiden laheisyydessa. Lisaksi tavataan porfyroblastista liusketta unrutaman kymmenen metrin levyisena vyohykkeena laajan fylliittialueen etelaosassa diabaasijuonien sivukivena. Fylliittien uudestikiteytymisessa syntyneiden, porfyroblastisten kiilleliuskeiden esiintymistapa osoittaa, etta, niita on pidettava intruusioiden aiheuttaman kontaktimetamorfoosin tuloksina. Ylojarven liuskealueen etelareunalla fylliitit vaihettuvat etelaanpain nlentaessa asteittain kiilleliuskeiksi ja gneissimaisen granodioriitin jonkossa tavataan kapeina juovina seka itsenaisina paljastumina karkearakeisia kiillegneissimaisia muunnoksia. Kuvat 2 4 taulussa I esittavat uudestikitevtymisen aiheuttamaa rakenteellista muutosta kivilajisarjassa fylliitti-kiilleliuske-kiillegneissi. Nokian pohjoispuolen porfyyrisessa kvartsidioriitissa on runsaasti kymmenien metrien pituisia kiilleliuske- ja kiillegneissisulkeumia, joissa havaitaan paikoin reliktina epaselvaa kerroksellisuutta ja kalkkirikkaita konkretioita. Kvartsi, plagioklaasi (An ), biotutti, muskoviitti ja /51

10 1 0 kloriitti ovat paamineraaleina. Mikroskooppinen tutkimus osoittaa, ettk naissa sulkeumissa on aluminiumrikkaiden mineraalien serisiitti- ja kloriittipitoisia pseudo morfooseja. Muutarnissa ohuthieissa on tavattu pyoreiti tai kuusikulmaisia kloriitin, biotiitin, muskoviitin ja syopyneiden granaattirakeiden muodostamia kasaumia, jotka ovat muuttuneita granaattiporfyroblasteja (taulu 1, kuva 5). Kiilleliuskemaisia muunnoksia on niyos Ylojarven liuskealueen pohjoisreunalla Keski-women syvakivikompleksin reunamilla ja siellk on kiille- ja suonigneissimkisia sulkeumia syvakivissa. Kvartsidioriittisen magman reagoidessa savikokoomuksellisen kiven kanssa on muodostunut granaattipitoista kvartsidioriittia, jota esiintvy esim. Kaitalanja.rven itapuolella. Fylliitit ja kiilleliuskeet ovat paikoin niuuttuneet alliaisessa lan,potilassa tapahtuneen metamorfoosin yhteydessa serisiitti-kloriittiliuskeiksi. 'l'aman nuluttumisen valirnuotoina tavataan muunnoksia, joissa biotiitti on kloriittiutunut ja oligoklaasi on hajaantumassa epidootiksi ja albiitiksi. Myos porfyroblastien muuttuminen serisiitiksi ja kloriitiksi on osoituksena lanipotilan alenemisen yhteydessa tapahtuneista muutoksista. Serisiitti-kloriittiliuskeiden esiintvininen metasomaattisesti syntyneiden serisiittiliuskeiden laheisyydessa (kts. kuva 9) osoittaa, etta fylliittien sekundaarinen inuuttuminen on tapahtunut alhaisessa lampotilassa hydrotermisten prosessien yhteydessa. Fylliitin kerrallinen rakenne on sailynyt reliktina serisiitti-kloriittiliuskeessa ja usein havaitaan, etta kerran hienorakeinen osa on serisiittiytynyt helpommin kuin karkearakeinen osa. Niinpa Kiviniemenlahden lounaispuolen kerrallisen f Iliitin hienorakeinen osa on paikoin rnuuttunut hopeanhohtoiseksi serisiittiliuskeeksi. kun taas karkearakeinen osa sisaltaa kloriittiutunutta biotiittia. KVARTSI--NI aas_ilp.\ltuskeet Ylojarven liuskealueella tavataan moruna esiintymina kvartsi- ja maasalparikkaita kivia, joiden rakenne ja alkusynty on vaihteleva. Huo- Tnattava osa kvartsi-maasalpaliuskeista on ollut alkuaan hiekkakivia. mutta joukossa on myos vulkaanisen toiminnan. tuloksena nmodostuneita tuhkasedimentteja. Kerrallisessa rapautumissedimentissa on paikoin paksujakin hiekkakerroksia. Niinpa fylliittialueen etelaosassa Nienien kartanon koillis- ja luoteispit olella tavataan useita perakkaisia yli 1.5 mm paksuisia kerroksia. joissa hienorakeinen, savimainen osa on ainoastaan muutamia senttimetreja. Kiven kokonaiskokoomus on hiekkamainen (vrt. taulukko 1'. anal. 2). Aineksen keniiallinen rapautuminen ei ole ollut kuitenkaan voimakasta. Kvartsi-, plagioklaasi- ja mikrokliinirakeet ovat usein pyoristymattomia ja plagioklaasissa havaitaan joskus vyohykerakennetta.

11 1 1 Hiilipigmentin inustaksi varjaamaa fylliittia, kvartsiittia ja erittain hienorakeista kvartsirikasta kivea on usein pienikokoisina kivimurskaleina. Hienorakeisessa iskoksessa on runsaasti kiillemineraaleja (biotiittia, kloriittia ja rnuskoviittia) niin, etta iskoksen kokoomus nayttaa elevan savimainen. Iskoksessa on lisaksi alueen fvlliiteille luonteenomaiset hi venainekset hnlipigmentti ja turmaliini. Kuvat 6--8 taulussa II esittavat fylliitin valikerroksina esiintyvien kvartsi-maasalpakivien rakennetta. Liuskealueen etelaosassa kvartsi-rnaasalpaliusketta on laajempana, muutaman sadan metrin levyisena alueena Vihnusjarven seudulla laajan porf:vyrisen kvartsidioriittialueen kaakkoisreunalla. Kivi on hyvin tiivistal mutta usein voidaan havaita rnuutaman kvmmenesosamillimetrin lapimittaisia mineraalirakeita hienorakeisennnassa massassa. Kivi on massamaista ja heikkoa kerroksellisuutta tavataan ainoastaan pohjoisosassa. Mikroskooppinen. tutkimus osoittaa, etta kvartsia, albiittista plagioklaasia ja rnikrokliinia on suurempina rakeina erittain hienorakeisessa. piiiiasiassa serisiittisuomuja ja kvartsia sisaltavassii iskoksessa. Biotiittia, kloriittia. epidoottia, rirkonia, malaria ja turrnaliinia on vahaisin nraarin. Paikoin tavataan ohuthieissa kvartsiittia ja hienorakeista fylliittia pienina kivimurskaleina (taulu II. kuva Vii). Laajan rapautumissedimenttialueen pohjoisreunalla tavataan fylliitissa hiekkamaisia valikerroksia ja V alkeekiven luona on ulkonaoltaan fylliitin kaltaista kerrallista liusketta, jonka kokonaiskokoomus ei kuikuitenkaan osoita huomattavaa A ylimaaraa, vaan on luonteenomainen kemiallisesti heikosti rapautuneelle hiekkakivelle (kts. taulukko V, anal. 3). Kvartsi-nrr:asalpakivia on laajana, yhtenaisena esiintymiinii Keijiirven pohjoispaast i Nasijarven rantaan ulottuvassa jaksossa. Erillisen kvartsidioriittialueen etelapuolella kulkevassa haarassa tavataan useita eri rnunnnoksia ja siella on runsaasti kerrallista, use in ruc~teista fylliittia hpva '? Sarviviilkerikkaita kerroksia kvartsi-niaasalpaliuskeessa. 1 km itaiin Keijiirven pohjoispaastii. Fig. Kornblenda-r' h bands in the quartz-feldspar ehi t. 1 km. E of the northrii rnd of Lain Kei.iari i.

12 I-) Kuva 3. l' 1kkirikkaitn konkretioita kvartsi-maa-, ;ilpalinskeessa. 1 km itaan heijarvea pohjoispaasta. Fig. 3. Calcareous cozerr- ;,,u, i~z the quartz-feld.e ;ar sell ist. 7 I rt h; of the worthin, Chit of Take Keijornd. kapeina valikerroksina massamaisessa tai heikosti kerroksellisessa, N ariltaan likaisen harmaassa kvartsi-maasalpaliuskeessa. Vallitsevana oil muunnos, jossa on osittain pyoristyneita plagioklaasi (An l,,- 5 )- ja kvartsirakeita hienorakeisessa, kiillerikkaassa massassa. Paikoin tavataan kivessa muutaman senttimetrin lapimittaisia, pyoristyneita fylliittimurskaleita seka mikroskooppisen pienia kvartsiittipalloja. Iskoksen mineraalikokoomus on samanlainen kuin alueen fvlliiteissii. Lisaksi havaitaan usein kalsiittia itsenaisina rakeina. Edella kuvatun kvartsi-maasalpaliuskealueen etehareunalla, I kin Keijarvesta itaan, on hyvin kiillekoyhaa, hienorakeista kvartsi-maasalpakiveii, jossa on muutaman senttimetrin paksuja, teraviisti rajoittuvia sarvivalkerikkaita raitoja(kuva 2) seka sarvivalke- ja epidoottirikkaita konkretioita (kuva 3). Plagioklaasi (An 25 ), kvartsi, biotiitti ja muskuviitti ovat heikosti kerroksellisen kvartsi-maasalpaliuskeeat pailmineraaleina. Sarvivalkerikkaat kerrokset ovat usein miltei yksinomaan sarvivalketta. Lisaaineksina tavataan hiukan kalsiittia, biotiittia. kvartsia. oksidimalmia, epidoottia ja titaniittia. Kiviniemenlahdelta Veittijarvelle ulottuvassa jaksossa on h.vvin bieno - rakeista, vaaleanharmaata kvartsi-maasalpakivea, jossa havaitaan hvviu heikkoa, biotiittimaaran vaihtelusta johtuvaa kerroksellisuutta. Raja ymparoiviin liuskeisiin ei ole jyrkka, silly kvartsi-rnaasalpaliuske vaihettuu jakson etelareunalla, biotiittimaaran asteittaisesti kasvaessa, ffvlliitiksi, kun taas pohjoisreunalla tavataan kvartsi-maasalpaliusketta lcapeina valikerroksina emaksisessa tuffiitissa. Mikroskooppinen tarkasteln osoittaa, etta kivi on koostunut pienista plagioklaasi (An 15 )- ja kvartsirakeista. Biotiittia, muskoviittia ja kalsiittia on niukalti. Apatiitti ja malmi ovat aksessorisina mineraaleina. Rakenteeltaan kiwi on lahinrna granoblastinen. Muutamia suurempia, teravasarmaisia plagioklaasiyksiloita esiintyy kuitenkin hienorakeisemmassa massassa. Serisiitti on

13 13 usein muita mineraaleja sisaansa sulkevina suomuina. Kemialliselta kokoomukseltaan kiwi on hyvin Na 2 0-rikasta (taulukko V, anal. 4). Kiviniemenlahden-Veittijarven jakson tyyppista kvartsi-niaasalpaliusketta tavataaii monina pienempina esiintymina Ylojarven liuskealueen pohjoisosassa. Erittain hienorakeista halleflintamaista inuunnosta on Sorvajarven eteliipuolella liuskealueen lansireunalla ja se on kemialliselta kokoomukseltaan (taulukko V, anal. 5) samanlaista kuin Kiviniemenlahdeu lounaispuolelta analysoitu, Na 2 O-rikas kvartsi-maasalpaliuske. Plagioklaasi ja kvartsi ovat paamineraaleina. Kivessa on usein pienia, sulfidimalmia sisaltavia kvartsisilmakkeita, joiden ymparilla on runsaasti serisiittia. Lisaksi tavataan eraassa kohdassa turmaliinirenkaita ja -iii yhky ja (kuva 4), jotka ovat muodostuneet sekundaarisesti syvakiviintruusion aiheuttanian boorimetasomatoosin yhteydessa. Liuskealueen pohjoisosassa on muutarnin paikoin myos karkearakeisempaa kvartsiinaa,alpakive i, jossa on teravasarmaisia tai hiukan pyoristyneita plagioklaasirakeita hienora:keisessa, usein kiillerikkaassa massassa. kuva 4. '1'urrnaliiuirunkaita I,ienorakciscssa kvartsi-rnaasalpiiliuskf..,sa. Sorvajarven ete]apuoli. Fig. 4..,'phcroids of tourmaline in the fine-grained quartz-feldspar schist. S of Lake Sorvajiirvi. Liuskealueen pohjoisreunalla ja syvakivien sulkeumina esiintyvat kvartsi-maasalpaliuskeet ovat voimakkaasti uudestikiteytyneita. Rakenne on granoblastinen (taulu II, kuva 10) ja alkusyntyyn viittaavat ra.kennepiirteet ovat taydellisesti tuhoutuneet. Kivessa on usein graniittisia juonia, jotka ovat aiheuttaneet graniittiutumist a ja suonigneissiinuodostusta. Ylojarven alueen kvartsi-rnaasalpaliuskeissa havaitaan paikoin sekundaarista muuttumista alhaisen lampotilan mineraalifasiekseen. Tama muuttuminen on luonteeltaan samanlaista kuin aikaisemmin kuvattu

14 1 4 biotiittia sisaltavan fylliitin muuttuminen kloriitti-serisiittiliuskeeksi. Kvartsi-ma.asalpaliuskeissa tavattujen mineraaliseurueiden levinneisyys on esitetty kuvassa 9. Edella esitetty petrografinen kuvaus osoittaa, etta kvartsi-maasalpaliuskeissa on monia sedimenttikiville luonteenomaisia rakennepiirteita. Fylliittien valikerroksina esiintyvat. selvan klastillisen rakenteen omaavat muunnokset edustavat sedimentaatioaltaaseen kerrostuneita hiekkakivia. Maasalvan runsaus, pienien kivimurskaleiden esiintyminen, iskoksen savimaisuus ja jyvasten pyoristymattomyys ovat luonteenomaisia piirteita grauvakka-tyyppisille hiekkakiville, jotka ovat kerrostuneet kemiallisesti heikosti rapautuneesta aineksesta ilman huomattavaa lajittumista. Grauvakka-hiekkakiy-ille luonteenomaiset piirteet oval iii ky6ssi myos Vihnusjarven, Keijarven- Xdsijarvcn seka eraiden Minden esiintymien massamaisissa, lajittuniattomissa kvartsi-ynaasl lpakiv iss i. Teravasarmiiiset rnaasalpa- ja kvartsirakeet ovat kiillerikkaassa savin.aisessa iskoksessa, joka mineraalikokoornukseltaan on samanlainen kuin alueen fvlliitti. Paikoin tavataaii my ds kivimurskaleita. Oman erikoisen muunnoksen muodostavat kiillekoyhat, erittziin hienorakeiset kvartsi-maasalpaliuskeet, joita tavataan liuskealueen pohjoisosassa etenkin Kiviniemenlahden Veittijarven jaksossa. Maiden kivien sedimenttiluonteesta on ainoana osoituksena reliktina nakyvii heikko kerroksellisuus ja paikoin havaittava asteittainen vaihettuminen kiillerikkaammiksi. muunnoksiksi. Kemiallinen tutkimus osoittaa kuitenkin. etta kiviaines ei ole lainkaan kemiallisesti rapautunutta. Tallaista sedimenttia saattaa syntya hienojakoisen vulkaanisen tuhka-aineksen kerrostuessa. Ylojarven alueen kiillekoyhat kvartsi-maasalpaliuskeet mat seka rakenteeltaan etta kemialliselta kokoomukseltaan samanlaisia kuin monet svekofennialaiset leptiitit ja halleflintat. KONGLOMERA TIT Ylojarven liuskealueella on useita konglomeraattiesiintymia, joista laajimmat -- Veittijarven ja Tohloppijarven esiintyrnat on kuvattu Sederholmin (1897, 1913) tutkimuksissa. Uuden geologisen kartoituksen yhteydessa loydettiin kapeat konglomeraattipatjat Vaha-Vahantajarven pohjoispuolelta ja Harvassalosta. Sederholm (1897) on kuvannut erittain perusteellisesti nnrutannan kymmenen inetrin paksuisen ja n. 6 kilometrin pituisen Veittijarven kongloineraattiesiintyman, jossa pydristyneet pallot (kuva -)) ovat suurimmaksi osaksi liuskealueen emaksisia ja intermediaarisia vulkaniitteja. Palloina on myos muita kivilajeja kuten fylliittid. kvartsi-maasalpii-

15 1 5 Kuva j. A eittijarven kongiun)eraatti. A ii k.,e(lerhohn. F :. a. Conglomerate of I citl' it :. Photo See :,. :holno. liusketta ja muutamia graniittisiakin palloja on tavattu. Pallot ovat valtaosaltaan konglomeraattiesiintyman ymparistossa tavattuja kivilajeja ja eraassa tapauksessa on voitu melko suurella varmuudella todeta pallojen emakallio. Veittijarven konglomeraattiesiintyman itapaassa pallot ovat nimittain miltei yksinomaan konglomeraatin etelapuolella olevaa Mastosjarven ruskean punertavaa porfyriittia. Konglomeraatin pallot eivat ole pitkamatkalaisia, vaan ne ovat peraisin konglomeraattipatjan alustan kivilajeista. Veittijarven konglomeraatin iskos on koin sarvivalkerikasta tuhkasedimenttia, koin taas kiillerikasta rapautumisainesta. pai- pai- Is- kos sisaltaa pienia kivimurskaleita ja sarmikkaita mineraalirakeita, joten se petrografiselta luonteeltaan on grauvakkamaisten hiekkakivien kaltainen. Kapeita fylliitti-, kvartsimaasalpaliuske- ja tuffiittikerroksia on palloja sisaltavien kerrospatjojen valissa. Vaha-Vahantajarven ja Harvassalon konglomeraatit ovat luonteeltaan edella selostetun Veittijarven esiintyman kaltaisia. Litistyneet pallot ovat paaasiassa erilaisia vulkaanisia kivia ja iskos on grauvakka-hiekkakivea, joka on sekoittunut usein emaksiseen tuhkamateriaaliin. Harvassalon rantakallioissa on selvasti nakyvissa erilaisten kerrospatjojen vuorottelu ja konglomeraatin esiintyminen useampana patjana (kuva 6). Kuva 6. Harvassalon konn- - lomeraattiesiintvma. l. emkksista tuffiittia. 2 = konglomeraattia. 3 = fvlliittia. Matiston havaintojen )nukaan. Fig. 6. Conglomerate occurrence of Ilarvassalo. I = basic tuf fite. 2 - conglomerate. 3 = phyllite. According to observations of Matisto.

16 m Kuva 7. 'luhluppijarveu kontlouieraattiesiintvrn. Neuvosen havaintojea nnikaan. 1 = kouglo neraatti. '? = porfvriitti. 3 =- em :ilainen tuffiitt i. 4 - fvlliitti paljastuma. 6 = kerroksellisnus liuskeismis. s venvmii. l uj. Cornplo aerate occnrrcur( n/ Tohloppijurri. _lccordirzg to o6seriatiou~ o/ otro co)gloauerate. 2 = porphyr-ate. Y - boo tuf fite. 1 phyllite. o -- outcrop. (i - stroi[ficotion. - foliation. S - lim,atio)r. Tohloppijarven konglorneraattiesiintvma liuskealueen etelaosassa muodostaa kaksi laavapatjan eroittamaa jaksoa (kuva 7). Polijoisen ja etelaisen jakson itapaassa suoritetut kivilaskut (taulukko T) osoittavat, ettii pallot ovat valtaosaltaan emiksisia vulkaiiiitteja ja kvartsi-maasilpaliuskeita. Tskos on enr iksistii, maasaipii- ja uraliittirakeita sisiiltavdii tuffiittia. ja pallot ovat miltei kiinni toisissaan. Kerroksellisuus on vleensa heikosti kehittvnyt, rnntta Pohjoisen jakson pohjoispaassa t avata.an kuitenkin selvaa kerroksellisuutta ja siella on n. 8 palloista kvartsiittia. Konglomeraattien synty liittvv osana rapautuurisprossesseihin, joiden tuloksena on muodostunut m3-6s savi- ja ldekkasedimenttejii. Konglomeraatin iskoksen suuri vim asalpapitoisuus osoittaa, etta sedirnentoituminen

17 1-4 Taulukko 1. Tohloppijarven konglomeraatin pallot. Neuvosen mukaan. Table I. The pebbles of Tohloppijdrr'i conglo-mnerate. According to Xeuvonen. 1 Kmaksisia porferiitteja ja tuffiitteja Basic porphyrites and lu/fifes kvartsi-maasalpaliuskeita (luartz-/eldspar schists 49, 24 " Fvlliitteja, kvartsiitteja ja graniitteja Phi1llites, quartzites and granites I 7' 1. Btelaisen konglomeraattipatjan itapaa. Laskettu 140 palloa. 2. 1'ohjoisen konglomeraattipatjan itapaa. Laskettu 110 palloa. 1. Eastern end of southern conglomerate bed. 140 pebbles determined. '. Eastern end of northern conglomerate bed. 170 pebbles determined. un ollut nopeata ja erosio voimakasta. Vulkaaniset pallot ja tuffiittiset valikerrokset kertovat puolestaan vulkaanisesta toiminnasta, joka on alkanut jo ennen konglomeraattien muodostumista, mutta jatkunut uwiis niiden kerrostuessa. Iil371KSISET JA INTERIILDIA 1RISET TUFFLITIT Emaksiset ja intermediaariset tuffiitit ovat Ylojarven liuskealueeii pohjoisosan paakivilajeina. Niita tavataan myos vahaisin nlaarin Toh- Ioppijarven konglomeraattiesiintymdn ymparistossa sekd Nokialla. Listiksi on mainittava, etta liuskealueen pohjoisosassa on myos happamia Inuunnoksia, joita on pidettava tuhkasedimentteina. Nama on kuitenkin kuvattu kvartsi-maasalpaliuskeiden yhteydessa, koska jyrkdn rajan vetaminen eri tavoilla syntyneiden kvartsi-maasalpaliuskeiden valille on useiii mahdotonta. Emaksiset ja intermediaariset tuffiitit ovat hyvin epahomogeenisia niin, etta samassa kalliopaljastumassakin voidaan usein havaita erilaisia kerrospatjoja, joiden vuorottelu aiheuttaa rapautumispinnalla ndkyvan epaselvan juovaisuuden. Toisinaan esiintyy massamaisempia muunnoksia, ja jos niissa yield on suurempia sarvivalke- tai plagioklaasiyksiloita hienorakeisemmassa massassa nun jyrkdn rajan vetdminen metamorfoituneiden laavojen ja tuhkasedimenttien value on vaikeata. Selvimmin ndkyvdna todistuksena tuffiittien heitteleluonteesta on agglomeraattisten vdlikerrosten esuntyminen, joissa erikokoiset, usein teravasarmdiset vulkaaniset pommit ovat hienorakeisessa tuhka-aineksessa. Tuffiittieii esiintyminen veden lajittelemien sedinienttien yhteydessa osoittaa, etta -osa tuhkasedimenteista on kerrostunut vedestd laskeutumalla. $ 1124/51

18 18 Veltheimin laatima, yksityiskohtainen kartta Ylojarven liuskealueen luoteisosasta (kuva 8) antaa selvan kasityksen erilaisten kerrospatjojen vuorottelusta tuffiittimuodostumassa. Kuva S. uffiittijakso Oksijarven lounaispuolella. Veltheimin havaintojen mukaan. 1 = emaksinen tuffiitti. 2 = uraliittihajarakeita. 3 = plagioklaasihajarakeita. 4 = juovainen tuffiitti. 5 = serisuttiliuske. 6 = granodioriitti. 7 = graniittiutumista. Fig. S. uffites b`1v of Lake Oksijdrvi. According to observations of Veltheim. I = basic tuf fife 2 = blastoporphyritic uralite grains. 3 - blastoporphyritie plagioclase grains. 4 = banded tuffife. 5 -= sericiie schist. 6 = granodiorite. 7 = granitization. Emaksisten ja intermediaaristen tuffiittien niineraalikokoomus vailitelee suuresti. Vallitsevina ovat muunnokset, joissa plagioklaasi (An20-4O) ja sarvivalke ovat paamineraaleina. Lisaksi on biotiittia ja kvartsia. Apatiittia, titaniittia ja malmia on aksessorisina mineraaleina sekd epidoottia, serisiittia ja kloriittia muuttumistuloksina. Kivessa on joskus hiukan kalsiittia. Karbonaattipitoista tuffiittia (taulukko V, anal. 8) tavataan mm. valikerroksena kvartsi-maasalpaliuskeessa Valkeekivesta pohjoiseen. Ainoastaan aniharvoissa tapauksissa voidaan tuffiitissa havaita reliktina klastillisen rakenteen piirteita. Etenkin suuremmissa plagioklaasirakeissa on saattanut sailya heitteleainekselle luonteenomaiset teravasarmaiset muodot. Uudestikiteytyminen on kuitenkin yleensa havittanyt alkusyntyyn viittaavat mikrorakenteet ja rakenne on nykyisessa asussaan granoblastinen. Plagioklaasi on usein raunioitunutta ja sarvivalke on kasvettunut pienina neulasina muiden mineraalien lavitse. Mastosjarven pohjoispuolella on voimakkaasti uudestikiteytynytta muunnosta, jossa sarvivalke on 1-2 sm :n pituisina saloina (taulu III, kuva 1.1).

19 1 9 Emaksinen tuhka-aines on paikoin sekoittunut kvartsi-maasalparikkaisiin sedimentteihin. Niinpa KivirriemenlahdenVeitt~ijarven jakson pohjoisreunalla kvartsi-maasalpaliuske muuttuu asteittain muutaman kymmenen metrin matkalla emaksiseksi tuffiitiksi ja Otavasalon tuffiitissa on kiillerikkaita, grauvakkamaisia osia. uffiittien plagioklaasi on usein muuttunut alhaisen lampotilan inetamorfoosissa sekundaarisesti epidootiksi ja albiitiksi, ja sarvivalke on osaksi kloriittiutunut. allaisia granoblastisen rakenteen oinaavia epidootti-amfiboliitteja esiintyy monin paikoin laajalla, liuskealueen lansirajalta Nasijarven rantaan ulottuvalla vyohykkeella (kts. kuva 9). Kemiallinen kokoomus on basalttinen (taulukko V, anal. 6). Hirvijarven ymparistossa tavataan emaksista tuffiittia, jossa ei ole lainkaan sarvivalketta. vaan kloriitti, epidootti ja albiitti ovat paamineraaleina (kts. kuva 9). Kalsiittia on saannollisesti ja se on paikoin mantelimaisina kasaumina. Pienin maarin tavataan kvartsia, biotiittia, muskoviittia, apatiittia, rikkikiisua ja magnetiittia. Magnetiitti on usein muutaman millimetrin lapimittaisina, omamuotoisina kiteina (taulu III. kuva 12). Rakenne on granoblastinen ja liuskeisuus on selves. Paikoin tavataan epidootti-kloriitti- tai epidootti-albiittikasaumia, jotka nayttavat olevan suurempien sarvivalke- ja plagioklaasirakeiden pseudomorfooseja. Kemiallinen kokoomus on basalttinen (taulukko V, anal. 7) ja nayttaa silta, etta alhaisen lampotilan metamorfoosi ei ole oleellisesti muuttanut kiven alkuperaista kokoomusta. uffiittien yhteydessa tavataan muutamin paikoin kerroksellista liusketta, jonka paamineraalit ovat epidootti, biotiitti, plagioklaasi (Anro - 20) ja kvartsi. Malmi, apatiitti ja turmaliini ovat aksessorisina mineraaleina. Kivi on rakenteeltaan granoblastinen ja se esiintyy alhaisessa larnpotilassa metamorfoituneiden tuffiitti.en yhteydessa (kts. kuva 9). Keski-Suomen syvakivikompleksiin rajoittuvat tuffiitit ovat voimakkaasti uudestikiteytyneita granoblastisia amfiboliitteja ja kvartsidioriitin kontaktissa on tavattu korkeammassa lampotilassa metamorfoitunutta. granoblastista diopsidianfiboliittia, jonka paamineraalit ovat diopsidi (2V a = 60, e%y = 36 ), sarvivalke ja plagioklaasi. Mineraalikokoomukseltaan vaihtelevia diopsidigneisseja on lisaksi hiukan sulkeumana aivalpohjan etelarannan kvartsidioriitissa. Diopsidia, plagioklaasia (An30). kvartsia ja mikrokliinia sisaltava muunnos on vallitsevana, mutta sen ohella tavataan myos karbonaattirikasta diopsidiamfiboliittia, jonka paamineraaleina ovat kalsiitti, diopsidi, sarvivalke, plagioklaasi (An 40 ) ja kvartsi. Ylojarven liuskealueen etelaosan tuffiitit ovat petrografiselta luonteeltaan amfiboliitteja tai epidootti-amfiboliitteja. Nokian jaksossa on vallitsevana epahomogeeninen, heikosti kerroksellinen tuffiitti, jossa on suurempia uraliitti- ja plagioklaasirakeita (An 35 ) hienorakeisemmassa granoblastisessa massassa. Agglomeraattia on tuffiittipatjan pohjois-

20 20 reunalla. ohloppijarven tuffiitit ovat selvemmin kerroksellisia ja paikoin havaitaan epidoottiutuneita plagioklaasirakeita granoblastisessa. sarvivalketta, epidoottia, kvartsia, biotiittia ja albiittia sisaltavassa kudoksessa. esomajarven etelapuolen tuffiitissa on valikerroksina kvartsi- Inaasalpaliusketta ja mainittujen kivien valimuotona esiintyy muunnosta. jossa on uudestikiteytyneita sarvivalkeyksiloita (c/y = 21 ) grauvakkamaisessa, plagioklaasirakeita (An 17 ) sisaltavassa kvartsi-maasalpaliuskeessa. PORFYRII I JA YORFYYRI Laavavirroista kiteytyneita porfyriitteja ja porfvyreja on kapeina patjoina Ylojarven liuskealueen vulkaaiiisessa muodostumassa. Jyrkan rajan vetaminen metamorfoituneiden tuhkasedimenttien ja laavakivien valille ei ole kuitenkaan aina mahdollista ja seuraavassa kuvataankin vain eraita Iaavakivien parhaiten si ilyneita muunnoksia. Kokoomukseltaan basaltt,isia uraliitti- ja plagioklaasiporfyriitteja on monena esiint,vmana liuskealueen pohjoisosassa seka 150 metric paksuna patjana ohloppijarven konglomeraattijaksojen valissa. Emiiksisiin porfyriitteihin ldheisesti liittyvina on myos pidettava niita rakenteeltaan diaba.asimaisia kerrosjuonia, joita esiintyy fvlliittialueella. Uraliittiporfyriittia on selvana laavapatjana Vaha-Vahantajarven etelapuolella seka useampana pienena esiintymana Keijarven pohjois- ja koillispuolella. Vaha-Vahantajarven kivessa on pyroksenin kidemuodon ornaavia, osittain kloriittiutuneita uraliittihajarakeita hienorakeisessa perusmassassa. Perusmassa on rakenteeltaan ofiittinen ja sen niineraalikokoomus - kloriitti, albiitti, epidootti ja kalsiitti osoittaa. etta metamorfoosi on tapahtunut alhaisessa lampotilassa. Sarvivalkkeen puuttuminen perusmassasta osoittaa, etta hajarakeina esiintvva sarvivalke on epatasapainoinen relikti korkeamman lampotilan mineraaliyhtymasta. Keijarven pohjoispaan kivessa on suuria uraliittihajarakeita granoblastisessa massassa (taulu III. kuva 13). Epidootiksi ja albiitiksi muuttuneita plagioklaasirakeita on myos hajarakeina. Albiitti, sarvivalke ja epidootti ovat perusmassan paamineraaleina. Kemialliselta kokoomukseltaan kiwi on basalttinen (taulukko V, anal. 11). ohloppijarven porfyriitin hajarakeet ovat seka uraliittia (c/y ) etta plagioklaasia. Vyohykkeiset plagioklaasihajarakeet ovat epidoottiutuneet ja albiittiutuneet niin, etta niiden nykyinen kokoomus on An lo Albiitti, epidootti ja sarvivalke ovat granoblastisen perusmassan paamineraaleina. Paikoin tavataan kvartsi- tai kalsiittimanteleita. Plagioklaasiporfyriittisia laavapatjoja on liuskealueen pohjoisosassa Lempianiemessa ja Kaitalanjarven kaakkoispuolella. Vyohykerakenteiset plagioklaasihajarakeet (An3o-40) ovat hienorakeisessa, granoblastisessa

21 121 perusmassassa, jonka paamineraalit ovat plagioklaasi, sarvivalke, biotiitti ja kvartsi. Paikoin havaitaan kivessa juoksurakenteen piirteita. Edella kuvattujen basalttisten porfyriittien yhteydessa tavataan paikoin myos ofiittisen rakenteen omaavia diabaasimaisia muunnoksia. Metamorfoituneita diabaaseja esiintyy kuitenkin yleisemmin kapeina kerrosjuonina fylliittimuodostumassa. Kiviniemenlahden etelapuolen fylliitissa tavattu kerrosjuoni on muutaman kymmenen metrin levyinen. ja plagioklaasi (An15) ja uraliittiutumalla syntynyt sarvivalke ovat juonen paamineraaleina. Osittain biotiittiutunut ja kloriittiutunut sarvivalke esiintyy suurempina rakeina karkearakeisessa o iittisessa perusmassassa. Kvartsia, apatiittia ja oksidimalmia on aksessorisina mineraaleina. Laajan fylliittialueen etelaosassa on tavattu muutamia kerroksellisuuden suuntaisia diabaasijuonia. Sarvivalke (c/y = 18 ) muodostaa biotiitin kanssa plagioklaasiliistakkeiden valissa esiintyvia kasaumia. Paikoin on myos vyohvkerakenteisia plagioklaasirakeita (An35-65) ofiittisessa massassa. Kvartsi, zirkoni, titaniitti, apatiitti ja malmi ovat aksessorisina mineraaleina. Kemialliselta kokoomukseltaan diabaasi on (taulukko V, anal. 12) basalttinen, mutta S" 0 2 -maara on kuitenkin hiukan suurempi kuin liuskealueen basalttisissa porfyriiteissa. Pohjoisin juoni Keisaaresta etelaan on ainoastaan muutaman metrin levyinen, ja sen paamineraaleina ovat liistakkeinen plagioklaasi (An, - 31), saloinen sarvivalke (c/y -= l7 ) ja biotiitti. Fylliittialueen diabaasijuonet ovat selvasti sivukivea nuoreinpia. Siita on osoituksena diabaasissa tavatut fylliittimurskaleet seka diabaasiinagman aiheuttama kontaktimetamorfoosi sivukivessa (vrt. sivu 9). Noin 100 nietrin levyinen ja muutaman kilometrin pituinen laavapatja on Mastosjarven luona. Kivi on hematiittipigmentin punertavaksi varjaamaa ja sisaltaa plagioklaasihajarakeita hyvin hienorakeisessa perusmassassa (taulu III, kuva 14). Plagioklaasi on usein albiittista, mutta siina esiintyvat epidootti- ja kalsiittisulkeumat osoittavat, etta se on ollut alkuaan anortiittirikkaampaa. Plagioklaasihajarakeiden lisaksi tavataan biotiitin, kloriitin ja epidootin muodostamia pyoreahkoja kasaumia, joita on pidettava jonkun tumman niineraalin, otaksuttavasti sarvivalkkeen, muuttumistuloksina. Albiitti, mikrokliini, epidootti ja kloriitti ovat perusmassan paamineraaleina. Kvartsia on hyvin niukalti. Kemialliselta kokoomukseltaan (taulukko V, anal. 14) Mastosjarven porfyriitti muistuttaa keratofyyreja. SiO 2-pitoisuus on alhainen, mutta alkalimaara on korkea. Hiukan kvartsirikkaampaa, mikrokliinihajarakeita sisaltavaa muunnosta (taulukko V. anal. 15) on laavapatjan pohjoisreunalla Mastosjarvelta itaan. Vaha-Vahantajarven etelapuolen porfyriitti muistuttaa petrografiselta luonteeltaan Mastosjarven porfyriittia, mutta tektonisten liikuntojen aiheuttama hiertyminen ja perusmassan osittainen serisiittiytyminen ovat tuhonneet alkupera,isia rakennepiirteita.

22 99 Kvartsipor yyrisid muunnoksia on vain muutamina pienina esiintymind. Paroisten malmiesiintyman (kts. kuva 17) sivukivena oleva kvartsiporfyyri (taulu III, kuva 15) sisdltda omamuotoisen kvartsin ohella myos plagioklaasihajarakeita ja biotiittikasaumia osittain serisiittiytyneessa perusmassassa. Plagioklaasihajarakeissa on runsaasti pienid serisiittisuomuja seka epidootti- ja kalsiittisulkeumia. Mikrokliinia on runsaasti perusmassassa. Kiven kemiallinen kokoomus (taulukko V, anal. 16) on samanlainen kuin Mastosjdrven porfyriitin kvartsirikkaammassa muunnoksessa. Paroisten kaivoksen lahelld (kts. kuva 17) on myos emaksisempaa, plagioklaasihajarakeita sisaltavaa dioriittista por yriittia (taulukko V, anal. 13). Mastosjdrvelta n. 1 km. koilliseen on inuutaman metrin levyinen kvartsiporfyyripatja, jossa kvartsi ja mikrokliini ovat hajarakeina granoblastisessa muutamia suurempia serisiittisuomuja sisal.- tavdssa perusmassassa. Kivi on kokoomukseltaan ryoliittinen (taulukko V, anal. 17). Hapanta porfyyrid on ohuena patjana Lielahden selluloosatehtaan luona laajan fylliittialueen etelaosassa. Pohjoisosassa kivi sisaltad inillimetrin lapimittaisia albiittiliajarakeita hienorakeisessa perusmassassa. Laavapatjan etelareunalla on albiitin ohella myos kvartsihajarakeita. Perusmassa on erittain hienorakeinen ja siina on sdilyneena vulkaanisen lasin kiteytyessa syntynyt perliittirakenne (taulu III, kuva 16). Vulkaanisen lasin esiintyminen pystyasentoisen laavapatjan etelareunalla osoittaa, ettd laavapatjan pohja on pohjoisessa. Perliittirakenteinen porfyyri on kemialliselta kokoomukseltaan erikoislaatuinen korkean K 2 0-pitoisuuden ansiosta (taulukko V, anal. 18). ALHAISEN LAMPO ILAN ME AMORFOOSI JA SERISII IY YMINEN Eri kivilajeja kuvattaessa on esitetty monia esimerkkej4 alhaisen lampotilan xnetamorfoosista. Plagioklaasi on muuttunut epidootiksi ja albiitiksi ; sarvivalke ja biotiitti ovat tulleet pysymattomiksi ja tilalla on kloriittia ja serisiittia. Alueellinen, vuorenpoimutuksen aiheuttama metamorfoosi on tapahtunut amfiboliittifasieksen paine- ja lampotilaolosuhteissa niin, ettd liuskeisiin on muodostunut sarvivalkettd, jos vain sarvivalkkeen muodostumiseen tarvittavia ainesosia on ollut metamorfoituneessa kivilajissa. Myohemmin on tapahtunut, rajoitetuilla alueella, alhaisessa ldmpotilassa ja vesiliuosten vdlityksella sekundaarista muuttumista alhaisen lampotilan mineraaliyhtymiin, joiden alueellinen levinneisyys on esitetty kuvassa 9 (Simonen ja Neuvonen 1947). Kiven alkuperainen mineraaliyhtymd on muuttunut toiseksi, mutta kemiallinen kokonaiskokoomus on pysynyt jotakuinkin entisellaan. Ainoastaan haihtuvien aineiden. veden ja hiilidioksidin, maara on hiukan lisadntynyt sekundddrisessa muuttumisessa, joka on ollut yhteydessa alueella tapah-

23 Kuva 9. l rilaisten mineraaliyhtpmien levuineisyvs Ylojdrven Neuvonen 1947). liuskealueella (Simonen ja Fig. i. Distribution of different mineral associations in the Yt%i)arvi schist area (Simonen and Neuvonen 1947). 23

24 emaksisten liuskeiden mineraaliyhtymat I sarvivalke-biotiitti-plagioklaasi (An 30 ) 2 valimuoto sarvivalke-kloriitti-epidootti-albiitti 4 kloriitti-epidootti-albiitti 5 diopsidi-sarvivalke-plagioklaasi (An,) 6 epidootti-biotiitti-plagioklaasi (An10 20) kvartsi-maasalpakivien mine raaliyhtymat 7 biotiitti-muskoviitti-plagioklaasi (Anro 30) 8 valimuoto epidootti-kloriitti-rnuskoviitti-albiitti fvlliittien mineraalivhtymat 10 biotiitti-muskoviitti-plagioklaasi (An 10) 11 valimuoto muskoviitti-kloriitti-albiitti 13 liuskealueen raja 14 alhaisen lampotilan mineraaliyhtymien levinneisvvdeit 15 serisiittiliuskeita mineral parageneses of basic schists I hornblende-biotite-plagioclase (An 30) 2 transitional form hornblende-chlorite-epidote-albite 4 chlorite-epidote-albite 5 diopside-hornblende-plagioclase (A)1 35 ) 6 epidote-biotite plagioclase (An10-20) mineral parageneses of quartz-feldspar rocks 7 biotite-muscocile-plagioclase (An, 6-30) 8 transitional form epidote-chlorite-muscovite-albite mineral parageneses of phyllites 10 biotite-e 'seoe;ite-plagioclase (A)i 1,) tr << t l form ,nuscuct,tL-chlorite-albite 13 boundari,s of the schist area 14 isogrades showing distribution of low-temperature assemblages 15 sericite schist. tuneisiin hydrotermisiin prosesseihin. Alhaisen lampotilan metamorfoosia valittany t hydroterminen vesiliuos on aiheuttanut paikoin myos alkuperaisen kiven metasomaattista muuttumista serisiittiliuskeeksi. Huomattavimmat serisiittiliuske-esiintymat ovat Oksijarven lounaispuolella ja Hirvijarven yniparistossa. Oksijarven lounaispuolella kerrallinen, sarvivalkepitoinen tuffiitti vaihettuu asteittain serisiittiliuskeeksi, jonka paamineraaleina ovat kvartsi ja serisiitti (kts. taulukko II). u fiitin sarvivalke ja plagioklaasi ovat korvautuneet muilla mineraaleilla ; ainoastaan satunnaisesti havaitaan plagioklaasia serisiittiytyneina rakeina. uffiitista serisiittiliuskeeseen johtavina valiniuotoina on muunnoksia, joissa plagioklaasi on serisiittiytynytta seka epidoottiutunutta ja sarvivalke on kloriittiutunut. Lisaksi tavataan muuttuneissa tuffiiteissa prehniittia (2V = 66 ), joka esiintyy itsenaisina rakeina, plagioklaasin muuttumistuloksena tai kapeina rakojuonina. Prehniittipitoisen tuffiitin mineraloginen kokoomu on esitetty taulukossa II.

25 aulukko It. Oksijarven serisiittiliuskeen ja prehniittiytyneen tuffiitin mineraloginen kokoomus. able II. Mineralogical composition of sericite schist and prehnite-bearing tuf fite. Lake Oksijarvi. 25 Maarannyt Valto Veltheinl Determined by Valto Veltheim 1 9 i. ' Kvartsia --quartz Plagioklaasia - plagioclase 51.9 (A' 127) Prehniittia -- prehnite 11.1 Sarvivalkettie - hornblende 0. ; Kloriittia - chlorite U. s 12.5 Serisiittia - sericite 43.9 itaniittia - sphere 0. :i Apatiittia --apalite 0.1 Pyrlittia - pyrite Serisiittiliuske -- sericite schist. 2. Prehniittiytvuyt tufiitti --- prehnite-bearing tuf fite. aulukko III. Analyysisarja albiitti-epidootti-kloriittiliuskeen muuttumisesta serisiittiliuskeeksi. Ylojarvi. Hirvijarven etelapuoli. able III. Analyses of the alteration series from the albite-epidote-chlorite schist into sericite schist. Ylojarv-i. S. of Lake Hi-rvijarvi. A B C Si0 2 ' i A1 2O Fe o FeO Mn i Mg o 4.36 j ).31 CaO ; Na2o K o P H 2 O_ C S i ? I , A. B. C. A. B. C. 4 K 0. 0 N i2.5 ('all-2 M71.9 M F(,8'3 AI 18. ; ' Si44.2 Po.2 1 ; 3.7 L (OH) K2. 6 Na2. 6 1%a5.3 MLr 2. 8Mno. 1 Fe 5..q Al14.7 " ) 0. 4 G (OH 9. 8] 160 K 3. 6 Na0.9 rd2. 0 '` Mn - F e 0. 9 All,., 1 i P0.2 C (OH), Albiitti-epidootti-kloriittiliuske. Anal. P. Ojanperil. Albite-epidote-chlorite schist. Osittain serisiittivtynyt kloriittiliuske. Anal. H. Ii. Wiik. Partly serieitized chlorite s chist. Serisiittiliuske. Anal Wiik. Sericite schist