JA NIKKELITUTKIMUKSET KURJALANKALLIOIDEN ALUEELLA ALAVIESKASSA VUOSINA
|
|
- Pentti Koskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ARJ<.dSTOKAP GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2431/-83/2/10 Alavieska Kurjalankalliot Kaj J. Västi KUPARI- JA NIKKELITUTKIMUKSET KURJALANKALLIOIDEN ALUEELLA ALAVIESKASSA VUOSINA
2 YHTEENVETO Tutkimukset Alavieskan Kurjalankallioilta n. 5,5 km kaakkoon ulottuvan Cu- ja Ni-pitoisen gabrolohkareviuhkan lähtökohdan löytämiseksi aloitettiin kallioperäkartoituksella. Kurjalankallioiden alueella esiintyvästä emäksisestä - ultraemäksisestä kivilajikompleksista tavattiin paikoin sellaisia paljastumia, jotka kivilajinsa puolesta vastasivat läheisesti lohkareita. Paljastumissa ei kuitenkaan esiintynyt kiisuja. Tutkimuksia jatkettiin magneettisilla ja sähköisillä maastomittauksilla sekä geokemiallisilla tutkimuksilla. Geofysikaalisesti alueelle ei saatu merkittäviä anomalioita. Geokemiallinen tutkimus osoitti, että emäksisen - ultraemäksisen intruusion SE-osassa on pienehkö Cu-anomaalinen alue, missä maksimipitoisuudet ovat ppm Cu moreenissa ja 540 ppm Cu kalliossa. Korkeimmat Ni-anomaliat, 1010 ppm moreenissa ja 430 ppm kalliossa, esiintyvät samalla alueella kuin Cu-anomaliakin.
3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO Alueen sijainti, morfologia ja paljastumaolosuhteet. Kulkuyhteydet Tutkimuskohteen nimeäminen ja pinta-ala Aikaisemmat tutkimukset Sivu TUTKIMUSTEN TAUSTA 5 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET 5 Kallioperäkartoitus 5 Maaperätutkimukset 7 Geokemialliset tutkimukset 7 Geofysikaaliset tutkimukset 10 TUTKIMUSTEN AIKANA KERTYNYT AINEISTO 13 TUTKIMUSKOHTEEN GEOLOGIASTA Intrusiivit Peridotiitti Oliviininoriitti Gabrot Dioriitti Tonaliitti ja kvartsidioriitti Graniitti Suprakrustiset kivet Kiilleliuske Grauvakka Konglomeraatit Juonikivet Emäksisen muodostuman rakennepiirteistä AIHEEN ARVIOINTI 18 VIITTEET 19 LIITTEET LIITTYY
4 3 JOHDANTO Alueensijainti,morfologia,j palja:stumaolosuhteet Tutkimusalue sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Alavieskan kunnan eteläosassa Kalajoen rajan tuntumassa karttalehdillä A ja C. Tutkimukset ovat osittain ulottuneet myös Kalajoen ja karttalehden B ja D puolelle (kuva 1). Morfologian puolesta alue on tyypillistä keskipohjalaista alavaa suon ja kivisen moreenimaan yhdistelmää. Laajat ja vaikeakulkuiset "pirunpellot" ovat hyvin yleisiä. Paljastumaolosuhteet tutkimuskohteen keskeisellä alueella ovat hyvät. Kurjalankallioiden W-, N- ja NE-puolella paljastumia on sensijaan erittäin niukasti. Kulkuyhteydet Tutkimusalueen vierestä kulkee Alavieskan ja Raution välinen hyväkuntoinen öljysoratie, jolta erkanee kaakkoon, tutkimusalueen halki kulkeva metsäautotie. Alavieskan kirkolle kertyy matkaa n. 8 km ja Ylivieskaan n. 20 km. Kokkolaan on matkaa n. 80 km. Tutkimuskohteen nimeäminen j pinta-ala Tutkimuskohteen ydinalue sijaitsee Kurjalankallioiden alueella ja välittömässä läheisyydessä joten kohteen nimeämisessä ei ollut vaikeuksia. Tutkimuskohteen pinta-ala on n. 5 km2, joskin geologista kartoitusta suoritettiin laajemmalla alueella. Aikaisemmat tutkimukset Geologista kartoitusta alueella on suoritettu jo kuluvan vuosisadan alussa. Mäkisen (1916) julkaisema tutkimus lienee ensimmäinen laajempi kuvaus ympäristön kallioperästä. Myöhemmin ovat Saksela (1932) ja Salli (1955) julkaisseet alueelta kallioperäkartat mittakaavoissa 1 : ja 1 :
5 Kuva 1. Tutkimusalueen sijainti. 4
6 5 TUTKIMUSTENTAUSTA Tutkimukset käynnistyivät alueella 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alussa lyötyneiden Cu- ja Ni-pitoisten kansannäytteiden johdosta (taulukko 1). Vaikka lohkareita olikin melko vähän näyttivät ne muodostavan viuhkan, joka johti ktl :n A alareunassa sijaitsevaan emäksiseen intruusioon, jonka Salli (1955) on kartassaan kuvannut ofiittiseksi plagioklaasiporfyriitiksi (kuva 2). Huolimatta näytteiden suhteellisen alhaisista pitoisuuksista, katsottiin lisäselvitykset alueella tarpeellisiksi. Taulukko 1. Kurjalankallioiden - Kiviharjun lohkareviuhkan kupari- ja magneettikiisupitoiset lohkareet. - ei analysoitu SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET Kalliöperäkartoitus Kurjalankallioiden alueen geologisen kartoituksen teki loppukesällä 1981 Luk Leif Hemming apulaisenaan geol. yo Hannu Ojanen. Allekirjoittanut kartoitti kohteen lähiympäristön ja revidoi Hemmingin kartoittaman alueen. Paljastumahavain toja kertyi n. 10 km 2 alueelta 68 kpl. Allekirjoittanut laati
7
8 7 havaintojen perusteella kallioperäkartan (kuva 3). Paljastumattomilla alueilla karttakuvaa tarkennettiin cobrauksen yhteydessä saaduilla kallionappinäytteillä. Maaperätutkimukset Heinäkuussa 1981 tehtiin alueelle H. Hirvaksen malminetsintää palvelevan maaperäryhmän toimesta kaksi traktorikaivantoa maaperän kerrosjärjestyksen, rakenteen ja mannerjäätikön kulkusuunnan selvittämiseksi. Kuoppien syvyydet olivat 3 ja 4,5 m. Kummassakaan ei päästy kallioon asti. Molemmista kuopista tehtiin suuntaus- ja kivilaskut. Geokemiaa varten otettiin näytteet kuoppien seinämistä 5 cm :n välein. Cu- ja Ni-pitoisuudet jäivät kuitenkin hyvin alhaisiksi. Moreenin minilohkareiden suuntaus on esitetty kuvassa 4. Geokemiallisettutkimukset Geokemiallinen näytteenotto aloitettiin helmikuussa 1982 yhteistyönä geokemian osaston kanssa siten, että em. osasto asetti työhön kahden hengen näytteenottoryhmän ja allekirjoittanut vastasi tutkimusten johdosta ja näytteenoton suunnittelusta. Näytteenottajina toimivat P. Jutila ja K. Kariniemi. Näytteenottokalustona käytettiin Cobra-iskuporakonetta, tankokalustoa ja läpivirtausteriä. Kaikkiaan otettiin mennessä 245 pisteestä 478 näytettä. Oletettuja kallionappinäytteitä saatiin 89 kpl. Cobrausnäytteistä analysoitiin moreeninäytteet ja kallionäytteet, mistä sellainen saatiin, erikseen. Geokemiallisilla kartoilla (liitteet 1 ja 2) mo :reenianalyysi on esitetty ylempänä ja kallionäyteanalyysi alapuolella. Moreenin analyysisymboli kuvaa samalla näytepisteen oikeaa sijaintia. Kuparin suhteen emäksinen intruusio näyttää olevan heikosti anomaalinen. Intruusion SE-osassa on kuitenkin pienehkö selvästi anomaalinen alue, missä maksimi Cu-pitoisuus on moree- :
9
10 9
11 10 nissa ppm. Kallionäytteestä saatu maksimipitoisuus on sensijaan vain 540 ppm (liite 1). Ni-pitoisuudet ovat yleisesti ottaen huomattavasti alhaisempia kuin Cu-pitoisuudet, mutta ne liittyvät kuitenkin toisiinsa. Moreenan korkein Ni-anomalia 670 ppm on samassa pisteessä kuin korkein Cu-anomalia. Korkein Ni-pitoisuus kalliossa, 430 ppm, on kuitenkin gabromuodostuman S-osassa (liite 2). Toukokuun lopulla 1983 otettiin malmiosaston toimesta emäksisen intruusion SE-osassa olevalta Cu-anomaaliselta alueelta kaksi tarkistuslinjaa(x ja X = }, anomalian laajuuden selvittämiseksi. Kaikkiaan otettiin Cobralla 31 näytettä 22 pisteestä. Maksimipitoisuudet moreenissa olivat 1300 ppm Cu ja 1010 ppm Ni. Näytteenottajina toimivat kenttätutkimusapulaiset R. Toivonen ja V. Autio. Kuparin ja nikkelin pitoisuusjakaumat moreenissa ja kalliossa on esitetty kuvassa 5. Geofysikaaliset tutkimukset Sähköiset ja magneettiset maastomittaukset aloitettin toukokuussa Mittaukset oli kuitenkin lopetettava luonnonoloista johtuen kun alkuperäisestä mittaussuunnitelmasta oli suoritettu noin puolet. Mittauksia jatkettiin vuoden 1982 tammikuussa ja kaikkiaan mitattiin 5 km 2 suuruinen alue (kuva 6). Magneettisen mittauksen perusteella emäksinen kivilajikompleksi on heikosti ja hajanaisesti magneettinen vain reunaosiltaan. Sähköinen mittaus tehtiin slingramilla 60 m kelaväliä ja Hz jaksolukua käyttäen. Reaalikomponentin mukaan alueella ei ole kuin yksi hyvin pieni ja heikko (-4 %) johde, joka sekin johtunee savista.
12
13
14 1 3 TUTKIMUSTEN AIKANA KERTYNYT AINEISTO Menetelmät Aineisto Kallioperäkartoitus 68 havaintoa (LHG 39 ; KJV 29) Maaperätutkimukset traktorikaivantoja 2 kpl suuntauslaskuja 2 kpl kivilaskuja 2 kpl Geofysikaaliset tutkimukset magnetometrausta ja slingram-mittausta ( Hz/60 m) 5 km 2 Geokemialliset tutkimukset - pedogeokemia näytteenottopisteitä 267/näytteitä 509 kallionappinäytteitä 89 kpl Mikroskooppitutkimukset ohuthieitä 18 kpl TUTKIMUSKOHTEEN GEOLOGIASTA Intrusiivit Peridotiitti Peridotiittia esiintyy intruusion sisällä huomattavammassa määrin kolmessa eri kohteessa. Makroskooppisesti katsottuna se koostuu pääasiassa sarvivälkkeestä. Joskus siinä on havaittavissa pyrokseenirakeita ja vähän myös plagioklaasia. Magneettikiisua esiintyy heikkona pirotteena plagioklaasipitoisissa tyypeissä. Raekooltaan kivi on keskirakeista ja rakenteeltaan hypidiomorfista. Oliviininoriitti Oliviininoriittia tavataan kolmena erillisenä osueena intruusion sisällä. Yhdessä on keskellä peridotiittia. Päämineraaleina on labradoriittia, oliviinia, augiittia ja hypersteniä. Aksessoreina esiintyy opaakkia, biotiittia, serisiittiä ja sarvivälkettä. Oliviinin ympärillä on usein nähtävissä kelyfiittinen reaktiorengas, jonka sisäkehä on väritön ja ulkokehä
15 1 4 vaalean vihertävä. Rakenteeltaan oliviininoriitti on hypidiomorfista tai ofiittista ja raekooltaan keskirakeista. Gabrot Gabroja on erotettu kivilajikartalle kolmea eri tyyppiä. Selvästi yleisin tyyppi on sarvivälkegabro, joka samalla muodostaa valtaosan koko emäksisestä intruusiosta. Päämineraaleina esiintyy sarvivälkettä, labradoriittia ja paikoin myös kloriittia ja opaakkia. Aksessoreina on serisiittiä, biotiittia, epidoottia ja hypersteniä. Plagioklaasi esiintyy yleensä pitkinä liistakkeina, jotka ovat muuttuneet vain vähän serisiitiksi. Osa rakeista on vyöhykkeellisiä. Rapautumispinnalla plagioklaasi on usein violettia väriltään. Sarvivälke esiintyy pääasiassa plagioklaasiliistak~-. keiden välitiloissa hienorakeisesta silpusta koostuvina aggregaatteina, jotka makroskooppisesti näyttävät omamuotoisilta rakeilta. Sarvivälke on muuttunut osittain kloriitiksi ja mahdollisesti myös kummingtoniitiksi. Sarvivälkekasaumien keskellä on usein jäljellä runsaan opaakkipigmentin peittämiä pyroksenipseudomorfooseja. Sarvivälkegabro on rakenteeltaan ofiittista tai hypidiomorfista ja raekooltaan karkearakeista - keskirakeista. Melagabro on mineraalikoostumukseltaan sarvivälkegabron kaltaista. Päämineraaleista sarvivälkettä on kuitenkin huomattavasti runsaammin kuin labradoriittia. Kloriittia ja opaakkia voi joskus olla myös päämineraaliksi asti. Aksessoreina esiintyy serisiittiä ja biotiittia. Rakenteeltaan melagabro on hypidiomorfista tai ofiittista ja raekooltaan keskirakeista. Leukogabro on sarvivälkegabron kaltainen sekä mineraalikoostumuksensa että rakenteensa puolesta. Päämineraaleista on labradoriittia kuitenkin selvästi runsaammin kuin sarvivälkettä. Em. mineraalien esiintymistapa on muuten samanlainen kuin ` sarvivälkegabrossa. Aksessoreina tavataan kloriittia, opaakkia, hypersteniä, biotiittia, apatiittia ja kvartsia. RaAknnltaan kivi nn karkaarakai Qta
16 1 5 Dioriitti Dioriittia on tavattu emäksisen intruusion keski- ja länsiosista parina pienenä erkaumana. Dioriitti on mineraalikoostumukseltaan gabrojen kaltainen, vain plagioklaasi on koostumukseltaan andesiinia. Sarvivälkeaggregaattien keskustassa esiintyy lisäksi paikoin väritöntä amfibolisilppua, joka lienee tremoliittia. Aksessoreina on kloriittia, opaakkia, biotiittia, serisiittiä ja karbonaattia. Rakenteeltaan kivi on ofiittista ja raekooltaan karkeata. Tonaliitii - ja -kvartsidioriitti Tonaliittia esiintyy laajalla alueella emäksisen intruusion itäpuolella. Tonaliitin ja emäksisen kiven kontaktia ei ole tavattu. Kontakti tonaliitin ja sen eteläpuolella olevien liuskeiden välillä on sensijaan nähtävissä, ja tonaliitti muodostaa kontaktin tuntumassa intrusiivibreksiarakenteita. Li.uskeiden lisäksi tonaliitissa esiintyy paikoin pieniä pyöristyneitä kvartsidioriittifragmentteja. Päämineraaleina esiintyy plagioklaasia, joka on koostumukseltaan oligoklaasia tai andesiinia, kvartsia ja biotiittia. Paikoin on em. mineraalien lisäksi myös sarvivälkettä päämineraalina. Aksessoreina on opaakkia, serisiittiä,epidoottia, kloriittia, titaniittia, karbonaattia ja kalimaasälpää. Plagioklaasi esiintyy yleensä omamuotoisina ja muita mineraaleja kookkaampina hajarakeina, jotka ovat melko voimakkaasti saussuriittiutuneet. Osa rakeista on vyöhykkeellisiä. Kvartsi on pienempirakeista ja se esiintyy unduloivana plagioklaasirakeiden välissä. Biotiitti on väriltään vihertävää ja siinä esiintyy pieniä titaniitti- ja zirkonisulkeumia. Biotiitin määrä on 5-10 %. Sarvivälke on tumman vihreää, voimakkaasti pleokroista ja siinä on runsaasti hyvin hienorakeista opaakkia. Sarvivälke on muuttunut osittain biotiitiksi ja kloriitiksi. Rakenteeltaan tonaliitti on porfyyristä ja raekooltaan keskirakeista. Kvartsidioriittia esiintyy tonaliitin itäpuolella. Se on kes kirakeista ja rakenteeltaan porfyyr.istä. Siinä on myös kohta-
17 1 6 laisesti kiilleliuskefragmentteja sekä joitakin ohuita, leikkaavia kvartsijuonia. Graniitti Graniittia esiintyy muutamassa paljastumassa emäksisen kompleksin luoteispuolella. Kivi on makroskooppisesti punertavaa ja tasa- sekä keskirakeista. Päämineraaleina on kalimaasälpää, kvartsia ja oligoklaasia. Aksessoreina esiintyy biotiittia, serisiittiä, muskoviittia ja zirkonia. Suprakrustisetkivet Gabrointruusio rajoittuu länsi- ja eteläpuolella laajaan suprakrustisten kivien vyöhykkeeseen, josta allekirjoittanut on aikaisemmin käyttänyt nimeä Sievi - Rautio liuskevyöhyke (Västi, 1978). Liuskevyöhykkeen pohjoisosissa suprakrustit ovat pääasiassa erilaisia rapautumissedimenttejä. Etelämpänä, kartoitusalueen ulkopuolella, lisääntyy pyroklastisen aineksen osuus vähitellen ja monin paikoin kivet ovat puhtaita vulkaniitteja, tuffeja ja agglomeraatteja. Liuskeet ja gabro lienevät kontaktissa keskenään, vaikkei asiaa paljastumista olekaan kyetty varmistamaan. Kiilleliuske Kiilleliuske on yleisväriltään harmaata ja rakenteeltaan kerroksellista. Laminaatio ja kerrallinen rakenne on myös paikoin nähtävissä. Kiilleliuske esiintyy paksumpina muodostumina psammiittisten ja psefiittisten horisonttien välissä sekä ohuempina (< 1 m) raitoina niiden sisällä. Päämineraaleina kiilleliuskeessa on kvartsia, plagioklaasia ja biotiittia. Raekooltaan kivi on hienorakeista.
18 1 7 Grauvakka Grauvakka on rapautumispinnaltaan vaalean harmaata ja rakenteeltaan kerrallista. Kertojen paksuus on enintään 20 cm. Paikoin on nähtävissä loadcast-rakenteita. Päämineraaleina esiintyy kvartsia, plagioklaasia ja biotiittia.. Konglomeraatti Konglomeraattia esiintyy tutkimusalueella useampana eri horisonttina. Kongiomeraattisten kerrosten paksuus vaihtelee 10 cm :stä useihin kymmeniin metriin. Ohuita psammiittisia välikerroksia on yleisesti. Konglomeraatit ovat aina polymiktisia k vilajipallosten ollessa pääasiassa erilaisia vulkaniitteja. Kiilleliuske- ja grauvakkapallosia esiintyy kuitenkin myös yleisesti. Syväkivifragmentteja, lähinnä granitoideja, tavataan sensijaan harvemmin. Palloset ovat leptiittiä, plagioklaasi- ja uraliittiporfyriittiä, tu.ffiitteja, kiilleliusketta, grauvakkaa, kvartsia ja tonaliittia. Näiden keskimääräinen koko on n. 1 x 5 cm maksimikoon ollessa n. 15 x 40 cm. Pallosten määrä on yli puolet kiven kokonaistilavuudesta. Kivilajifragmentit ovat yleensä venyneet ja litistyneet melko voimakkaasti pituuden ollessa poikkileikkauksessa yleensä 4-5 kertainen leveyteen nähden. Juonikivet Gabro peridotiittimassiivissa esiintyy runsaasti erilaisia emäksisiä ja ultraemäksisiä juonia, joiden paksuus vaihtelee muutamasta cm :stä aina 3 4 metriin. Juonina esiintyy amfiboliittia, diabaasia, plagioklaasiporfyriittiä sekä ultraemäksistä amfibolikiveä, jossa on myös kloriittia mukana. Ohuita (< 0,5 m) apliittijuonia tavataan muodostuman W-reunalla. Suprakrustisia kiviä leikkaavat ohuet apliittigraniittipegmatiitti-, ja kvartsijuonet. Myös tonaliitissa ja kvartsidioriitissa tavataan ohuita apliitti- ja kvartsijuonia.
19 ,J 1 8 Emäksisenmuodostuman rakennepiirteistä Emäksisessä muodostumassa on monin paikoin magmaattista kerroksellisuutta muistuttavia rakennepiirteitä. Useilla paljastumilla kivilaji on selvästi raitainen, ja raitojen koostumusvaihtelut ovat asteittaisia. Kerrosten kanteet ovat muodostuman reunoilla pystyjä ja keskiosissa loivempia. Emäksistä muodostumaa leikkaavat ultraemäksiset ja emäksiset juonet esiintyvät säännönmukaisena NE - SW-suuntaisena, pystynä parvena. Vähäisessä määrin esiintyy juonia myös em. suuntaa vastaan kohtisuorassa olevassa suunnassa. AIHEEN ARVIOINTI Geokemiallisen näytteenoton avulla löytyi lohkareviuhkan kärjestä vain n. 200 metrin päästä pienehkö Cu-anomaalinen alue, mistä myös ko. viuhkan lohkareet voivat olla peräisin. Koska Cu- ja Ni-pitoisuudet sekä lohkareissa että geokemiallisissa näytteissä ovat kuitenkin varsin heikkoja, ei tutkimuksia katsottu ao. kohteessa aiheellisiksi jatkaa. Maapeitteiden paksuus Cu-anomaalisella alueella vaihtelee kuitenkin vain 3,5 metristä 5,5 metriin, joten kannattaisi harkita traktorimontutusta tai, todennäköisten pohjavesivaikeuksien vuoksi, raskasta paineilmakairausta ao. kohteessa sopivan tilaisuuden tullen. K/23399, joka sijaitsee pohjoisempana ja hieman erillään varsinaisesta viuhkasta, on tyypiltään muista Cu-Ni-pitöisista lohreista selvästi poikkeava. Se on huomattavasti karkearakeisempi ja rakenteeltaan ofiittinen kivi, jollaista esiintyy yleisesti heti lohkareet N- ja NW-puolella. Yhdessäkään kalliopaljastumassa ei kuitenkaan tavattu kiisuja. Myöskään geokemiallinen tutkimus ei antanut viitteitä mineralisaatio(i)sta. Onkin luultavaa, että mineralisaatiot esiintyvät ko. kivilajissa pieninä pesäkkeinä, joilla ei ole taloudellista merkitystä. Kuopiossa Kaj 1. Västi ge~l ogi
20 1 9 VIITTEET Mäkinen, Eero (1916) översikt av de prekambriska bildningarna i Mellersta österbotten i Finland. Saksela, M. (1932) Kivilajikartta, lehti B 4, Kokkola, Suomen geologinen yleiskartta,1 : Salli, Ilmari (1955) Kallioperäkartta, lehti 2431, Ylivieska, Suomen geologinen kartta, 1 : Västi, Kaj J. (1978) Sievi - Rautio alueen liuskevyöhykkeen geologiasta. Julkaisematon Pro gradu -tutkielma. Geologian ja mineralogian laitos, Turun Yliopisto 99 s.
21 Geokemialliset kartat M 35.1/ A/83/1 1 : Ohuthieet Ku Ku Ku 04774
22 LIITTYY Geologiset kartat M 11.7/ D/81 M 11.7/ C/81 M 11.7/ B/83 M 11.7/ A/83 1 : 10 " " 000 Gravimetriset kartat Q Q Q Q Q : " " " Magneettiset kartat Q 22.91/2431 Q 22.91/ Q 22.91/ Q / Q / M 22/ A 11, 12, M 22/ A 21, 22 16, 17 1 : 1 : 1 : " " " Sähköiset kartat Imaginaarikomponentti M / A 11, 12, 16, 17 1 : M / A 21, 22 " Reaalikomponentti M / A 11, 12, 16, 17 1 : M / A 21, 22 11
23
24
JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu
A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan
Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN
JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.
SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv
M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle
Venetekemän malmitutkimuksista
~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA
M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974
M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA
TUTKIMUSTYöSELOSTUS PERHON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHVENLAMPI 1, KAIV.REK. N:o 2915 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
. Geologian tutkimuskeskus M 06/2332/85/1/1O PERHO Ahvenlampi Kaj J. Västi TUTKIMUSTYöSELOSTUS PERHON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHVENLAMPI 1, KAIV.REK. N:o 2915 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA
1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS - M 06/2332/-84/1/10 Halsua Karvonen, Tienpää Kaj J. Västi 5.3.1984 ; TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI-
Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi
ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen
MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe
SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET
M06/3723/-79/1/10 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Malmiosasto 5.12.1979 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET Johdanto Valtausalueella
M 19/2343/-83/2/10 Haäp~`~~rui, Hinkua,,- Nuottijärvi Kaj J. Västi 14.T3. 198,3 KUPARIMALMITUTKIMUKSET HAAPAJÄRVEN NUOTTIJXRVELLÄ.
ARKiSTOKAPPALE GEOL'O Y 1EN TUTKIMUSLAITOS M 19/2343/-83/2/10 Haäp~`~~rui, Hinkua,,- Nuottijärvi Kaj J. Västi 14.T3. 198,3 KUPARIMALMITUTKIMUKSET HAAPAJÄRVEN NUOTTIJXRVELLÄ VUOSINA 1981-1982 YHTEENVETO
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA
KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85
RAPORTTITIEDOSTO N:O 2435 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2124/-87/2/10 Ylöjärvi, Tampere, Kangasala Olli Sarapää 28.10.1987 KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85 1. JOHDANTO Työn tarkoituksena
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226
M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander
ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532
- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989
Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/19/2433/-90/1/10 NIVALA Sarjankylä Esko Sipilä *30
ARKis,roK, AP f ALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/19/2433/-90/1/10 NIVALA Sarjankylä Esko Sipilä 2.1.1990 95*30 KULTATUTKIMUKSET NIVALAN SARJANKYLÄSSÄ 1985 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMA JOHDANTO 1 1.1. Alueen
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,
I RO mal E. KO~UO/ERK 25*2. 1977 1 0 ) A. Siitosen Sallan ja Savukosken kuntien N-osissa 20.9-22.10.1976 suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,
-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.
-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden
- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi
TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234
N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet
RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M06/4332/-81/1/10 Lieksa Tainiovaara Jouko Vanne 30.10.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi
t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi 28.2.1995 GEOKEMIALLISEN SINKKI-KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSET RUUKIN NIEMELÄSSÄ 1992-1994 Sisällysluettelo
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/4/10 Sodankylä Keivitsa Tapani Mutanen 17.12. 1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA
M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.
M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia
ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART
ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN
M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause
M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943 Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947 Alkulause Syksyn 1946 kuluessa suoritetut lohkarehavainnot Haukiputaan Putaan kylässä (Vrt.
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.
GEOLOGIAN TUTKINUSKESKUS M 06/3433/-91/1/10 SOTKAMO NÄRHINIENI Timo Heino 9.5.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.
OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX
Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX
M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782
M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä
Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :
Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA
SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten
ARKIS..FC KAPN, r :: GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2343/89/3/10. Reisjärvi Esko Sipilä
ARKIS FC KAPN, r :: GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2343/89/3/10 Reisjärvi Esko Sipilä 27 12 1989 REISJÄRVEN AJAKAISEN ULTRAEMÄKSISEN INTRUUSION MALMITUTKIMUKSET VUONNA 1983-1985 JA 1989 SISÄLLYSLUETTELO
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2
Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.
1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset
RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen
RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA
RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA
MALMITUTKIMUKSET RAAHEN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTA- LEHDELLÄ 2441 08, VUOSINA 1994-1996.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2441/2000/2 /10 8.8.2000 Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET RAAHEN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTA- LEHDELLÄ 2441 08, VUOSINA 1994-1996. 2 SISÄLLYSLUETTELO
Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 -
Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - 4 Vuoden 1981 aikana mitattiin sähköisesti ja magneettisesti 33 km 2 alue karttalehdellä 3432.12, lisäksi tihennettiin sähköistä ja magneettista mittausta Haapaselän ja Vehmasmäen
RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA
ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Niilo Kärkkäinen Koukunkangas (Ristikallio, Kopsanneva, Vanhahaudankangas Toholampi M19/2342/1999/10/1,
ARKISTO KAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Niilo Kärkkäinen 30.5.1997 Koukunkangas (Ristikallio, Kopsanneva, Vanhahaudankangas Toholampi M19/2342/1999/10/1, ILMENIITIN ETSINTÄÄ TOHOLAMMILLA v. 1994-1997
GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3
GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL
Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.
GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan
SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993.
M 19/4523/2001/1 Geologian tutkimuskeskus Raportti 4.10.2001 Marjatta Koivisto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993
SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET
M 19/3741/-79/3/10 Sodankylä Koitelaisenvosat Tapani Mutanen 22.2.1979 SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Koitelaisenvosien kromi-platinamalmi
YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia
RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI
TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI
Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi
Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen 5.12.1991 KAOLIINITUTKIMUKSET SAVUKOSKEN HEVOSKUUSIKONAAVALLA 1991 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1.
001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:
001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän
Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia
46 10.3. Leivonmäki Leivonmäen kallioperä koostuu syväkivistä (graniittiset kivet, gabro) ja pintakivistä (vulkaniitit, kiillegneissi). Graniittia on louhittu murskeeksi. Leivomäen puolella esiintyvää
OUTOKUMPU OY 020/4241 b7 A, n, C, D/MTY/I~~~
9 OUTOKUMPU OY 020/4241 b7 A, n, C, D/MTY/I~~~ 0 K MALMINETSINTX Martti Yrjöla/LAH 23.9.1982 1(8) KIIHTELYSVAARAN, OSKOLANKOSKEN (4241 07) GEOLOGINEN KARTOITUS KESALLA 1982 Sivu 2 (0 7 Sijainti 1 : 400
M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS
I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander 9.2.1993 NIKKELI- JA SINKKI-LYIJYMALMITUTKIMUKSET KYYJÄRVEN SAU- NAKYLÄSSÄ, KARTTALEHDELLÄ 2331 12, VUOSINA 1990-1992. TUTKIMUSTEN
Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS. Valtaus KUSKOIVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81
Lapin Malmi KAVOSLAN 19 :N MUKANEN TUTKMUSTYOSELOSTUS Valtaaja Rautaruukki Oy Valtaus KUSKOVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81 Lääni Lapin lääni - Kunta Salla a Johdanto Suoritetut tutkimukset
RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA
RAPORTTITIEDOSTO N:O 2949 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2213/-89/1/10 Kuru Aukeeaho Niilo Kärkkäinen 9.2.1991 RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA TAUSTA Tavoitteena
ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala
RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI 31.01.2000 Jarmo Nikander POKA-KAIRAUKSET VIHANNIN KESKUSTAN LUOTEISPUOLELLA VIHANNIN, RUUKIN
2 JOHDANTO. Tutkimusalueen sijainti, kulkuyhteydet ja luonnonolo t
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434 3L.21:28/1/10 Koskee : 2434 08, 09 3412 05, 06 RANTSILA-RUUKKI Honkisalo-Rasinperä-Rankine n Kaj Västi 25.05.1998 SINKKI- JA KUPARIMALMITUTKIMUKSET
AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA
. - - - ':&*, =....-.-..-, ARtC,is,-Clr&j,;,ALE Q/22.16/94/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Erkki Lanne Pohjois-Suomen aluetoimisto 02.03.1994 TUTKIMUSRAPORTTI AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET
TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/3/10 Sodankylä Puilettilampi Tapani Mutanen 5.12.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA
1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2634/-80/1/10 Ylitornio Näätävuoma Pertti Murtovaara 18.12.1980 SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA 1976 1979 JOHDANTO Tutkimusalue
KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4523/-90/1/10 Kuusamo Vitikkolampi Erkki Vanhanen 15.10.1990 KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1989 1990 2 YHTEENVETO Aihe malminetsintöiden
Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi
Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro
TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA
TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI Tutkimusalue sijaitsee 8 km Haapajärven keskustasta etelään, Pihtiputaan ja Reisjärven teiden välisellä alueella, karttalehdel
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2343/-92/1/10 HAAPAJÄRVI Katajaperä Jarmo Nikander 30.12.1992 325 "3 HAAPAJÄRVEN KATAJAPERÄN PGE-PITOISISTA LOHKAREISTA JA PINTAMOREENIN PGE-TUTKIMUKSISTA KARTTALEHDELLÄ 2343
30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA
Kvartsidioriitit ovat keskirakeisi-a, suuntautuneita ja gneissimaisia seka sisaltavat usein 4F-raekasaumia. Sar
Kartoitusalueen vallitsevina kivilajeina ovat kvartsi- dioriitit, kiillegneissit ja' im~iboli~neissit, jotka esiintyvat pitkina, kapeahkoina vyohykkeina. Luonnolli- sesti kooltaan epamaaraiset, raekooltaan
Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA
RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO
J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto
Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/2741/-88/1/60 Kittilä, Muonio Pahtavuoma Kari Pääkkönen 3.3.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN JA MUONION KUNNISSA VALTAUSALUEILLA KOLVA- KERO 1-3, KAIV. REK. N:O 3315
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2732/-84/1/87 Kittilä Palovaara Kari Pääkkönen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2732/-84/1/87 Kittilä Palovaara Kari Pääkkönen LIUSKEKIVITUTKIMUKSET PALOVAARAN ALUEELLA KITTILÄSSÄ VUONNA 1984 YHTEENVETO Palovaaran liuskekiviesiintymän pääkivilajeina ovat
Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948
M/17/Sdk 49/1 Sodankylä, Tankavaara Aimo Mikkola 10.2.-49 Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 Kauppa- ja teollisuusministeriö järjesti heinäkuussa 1948 teollisuusneuvos Stigzeliuksen aloitteesta
a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'
ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'.10.1989 a.q>a5 SINKKIMALMITUTKIMUKSET KEITELEEN HAMULASSA, KARTTALEHDILLÄ 3313 02, 03 JA 05, VUOSINA 1981-1983.
TOHMAJÄRVEN MUSKON KAIRAUKSET VUONNA 2008 KARTTALEHDELLÄ 4232 05
Itä-Suomen yksikkö M19/4232/2010/30 17.3.2010 Kuopio TOHMAJÄRVEN MUSKON KAIRAUKSET VUONNA 2008 KARTTALEHDELLÄ 4232 05 Martti Damsten Sisällysluettelo Kuvailulehti Documentation page 1 JOHDANTO 1 1.1
KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN
AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/1/10 HAAPAVESI Aittoneva Esko Iisalo 21. 4. 1993 AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ TUTKIMUKSET SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN
ALUSTAVIA MALMITUTKIMUKSIA RAUTION BATOLIITIN JA SITÄ YMPÄ- RÖIVIEN SUPRAKRUSTIEN KONTAKTIVYÖHYKKEELLÄ VUOSIEN AIKANA
ARKIS1 C \APPAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2342/-93/1/10 Koskee: 2342 02,03,05,07,08,10-12 Sievi, Toholampi, Kannus Kaj J. Västi 11.3.1993 ALUSTAVIA MALMITUTKIMUKSIA RAUTION BATOLIITIN JA SITÄ YMPÄ-